Onko kukaan löytänyt elämänsä rakkautta kuten elokuvissa? Esim. Kauppakärryt karkaa ja sitten joku komea mies nappaa ne kiinni

Tapasin mieheni kun juostiin molemmat pidättämään sadetta puun alle Pariisilaisessa puistossa. Siskoni tapasi puolisonsa lentokoneessa matklla meidän häihin.

Tämä ei tapahtunut itselle, mutta ystäväpiirille. Eli nainen lastasi ostoksensa kassahihnalle, takana jonottanut mies kysyi voisiko hän pakata naisen ostokset. Sai luvan, pakkasi, kantoi tavarat autolle ja vaihtoivat numeroita. Nyt naimisissa, okt ja lapsia.

Tää on ehkä vähän ohi aiheen, mutta monille kenelle oon kertonut ovat sanoneet, että tää on ihan "meant to be" , koska minua ja miestäni yhdistää hämmentävät random asiat. Meidän molempien äidit ovat saman nimisiä, heillä on jopa samat toiset nimet. Kummallakin meillä on kaksossisar. Hänellä kaksoisveli, minulla kaksoissisko. Meillä on päivälleen tasan puolitoista vuotta ikäeroa, eli ollaan ihan vastakkaiset merkit jos niihin haluu hömppämielessä uskoo. :D Minun isäni kuolleen veljen nimi on mieheni isän nimi. Ollaan myös nuorempana haettu täsmälleen samoihin opiskelupaikkoihin tietämättämme.

Vierailija kirjoitti:

Hirvittää, että joku valitsee elämänkumppanin kauniiden silmien perusteella...

Aivan, tilan koko ei vaikuttanut yhtään;)

Meidän naapurissa asuva pari tapasi työhaastattelussa, kun odottivat vuoroaan käytävällä ja heidät vahingossa unohdettiin sinne pidemmäksi aikaa. Ovat olleet yhdessä jo yli 10 vuotta. Kumpikaan ei kyllä saanut sitä työpaikkaa:)

Tämä tapahtui siskolleni jo vuosikymmeniä sitten. Siskoni oli jouluostoksilla Helsingin keskustassa ja jostain syystä oli käynyt myös elokuvateatteri Bristolissa. Kävellessään portaita alas Bristolista, oli hän liukastunut ja mennyt pyllyllään rappuja alas. Rappujen alapäähän oli osunut komea, tumma nuori mies, joka oli auttanut siskon ylös ja varmistanut, ettei tämä ollut loukannut itseään. Olivat sitten päätyneet kahville ja yhteistä tietä on takana jo yli 50 vuotta. Tämä mies oli nuori poliisi ja sisko lastenhoitaja. Myös toinen sisko oli lastenhoitaja ja hänenkin miehensä oli poliisi.

70-luvulla nuorison  hengailupaikka on rautatieaseman kahvio. Isäni iski silmänsä äitiini ja tämän poistuessa ryntäsi unelmiensa naisen perään :D

Vierailija kirjoitti:

Hirvittää, että joku valitsee elämänkumppanin kauniiden silmien perusteella...

No ei kai nyt rumienkaan...

Tositapaus, että kaveri ja tuleva puoliso tapasivat taidenäyttelyssä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirvittää, että joku valitsee elämänkumppanin kauniiden silmien perusteella...

Lohduttaako yhtään tieto siitä, että niiden silmien takana on harvinaisen fiksut aivot ja sillä isännällä maatilan lisäksi ei-maatalouteen liittyvä yritys, jonka liikevaihto on vuodesa vähän yli 20 milj. euroa?

Missään ei sanottu, että valinta tehtiin niiden silmien perusteella, ne nyt sattuivat olemaan se elokuvallinen efekti, jota tässä haettiin, ei nimi verotettavien tulojen listakärjessä.

Eli ensimmäinen syy oli miehen rahavarat ja toinen kivat silmät? Järkyttävää.

Ignooraatko trolli tahallasi tuon fiksuuden mainitsemisen?

Nuorempana omistin kevarin, joka sitte sano ittesä irti keskellä yötä moottoritien varteen niin sitten tämä nykyinen kihlattu pysähtyi auttamaan "neitoa hädässä" :D289

Tapasin tulevan mieheni junassa matkalla Roomaan, oltiin molemmat reilaamassa. Tämä oli aikana ennen nettiä ja kännyköitä, annoin kotiosoitteeni paperilapulla mutta mies kadotti sen. Reilut 10 vuotta myohemmin mua pyydettiin opastamaan uutta työntekijää duunissa. Avasin työpaikan oven ja meinasin saada slaagin, oven ulkopuolella odotti uusi kollegani, tuo Rooman illassa vuosikymmen aiemmin tapaamani mies.

Nyt ollaan oltu jo 18 vuotta naimisissa, meillä on kaksi lasta ja yhteinen yritys. 

Ei suomalaisia naisia tapaa kun baarissa, sielläkin pitää olla todella kännissä. Aivan hirveää jos mies lähestyy naista esim. ruokakaupassa ja vielä selvinpäin.  Pervon maineen tuollaisesta välittömästi.

Meillekin kävi näin, olin juuri aloittanut uudessa työpaikassa ja muutaman viikon päästä tuli uusi poika taloon, kuullessani hänen askeleensa tiesin hänen olevan se oikea ja hänelle sama olo, kun katseemme kohtasivat:). Romantiikkaa ja intohimoa on riittänyt siitä päivästä lähtien<3 Työpaikat muuttuivat, mutta olemme olleet yhdessä jo useita vuosia. Joten kaikkea ihanaa voi sattua!

Kirjoitin tätä tarinaa just äsken toiseen ketjuun, mutta sitten huomasin tämänkin otsikon, joten laitetaan myös tänne. Eli:

Rakkaani on ensimmäinen ja ainoa nainen, jonka kanssa olen seurustellut. Hän on lesbo ja minä olen biseksuaali nainen. Rakkaustarinamme on hassu. Hän ihastui minuun kuulemma jo ensitapaamisella, joka oli psykiatrin vastaanottokäynti. Minä olin potilas ja hän lääkäri! Olen kylläkin ammatiltani psykologi ja terveydenhuoltoalalla itsekin. Ensitapaamisemme jälkeen kului yli puolitoista vuotta ennen kuin romanssimme käynnistyi. Hän hoiti minua erittäin hyvin koko tuon ajan, eikä edes tiennyt olenko hetero vai bi. Romanssimme alettua minusta tuntui pitkään tosi oudolta viettää aikaa ja suukotella oman psykiatrini kanssa. Nauramme asialle edelleen usein. Hoitosuhteemme ei enää tietenkään jatkunut seurustelun alettua. Suhteemme alkamistapa on pähkähullu, mutta terveydenhuollossa on vastaavaa tapahtunut ennenkin. Emme yleensä kerro rehellisesti siitä, miten olemme tavanneet, koska se herättäisi turhia ennakkoluuloja suhdettamme kohtaan. Naisparina joudumme muutenkin kohtaamaan ennakkoluuloja päivittäin. Valtaosa ihmisistä kuvittelee meidän tavanneen työelämässä, mikä onkin puoliksi totta. Läheisemme kuitenkin tietävät totuuden suhteemme alkuvaiheista ja on se heitäkin naurattanut. Sisareni on lääkäri ja onneksi hänkin suhtautui asiaan rennosti. Myös muutamat kultani työkaverit, jotka aikoinaan osallistuivat hoitooni, tietävät meidän hoitosuhteen muuttuneen seurustelusuhteeksi. Eräälle tilannetta hienotunteisesti läheltä seuranneelle sairaanhoitajalle (heteronainen) sanoin kiitokseni siitä, miten hienosti hän aikanaan käyttäytyi. Seurustelua on nyt takana pari vuotta ja nyt suunnittelemme yhteen muuttamista. Emme ole halunneet kiirehtiä asioissa, kun ei olla lapsia hankkimassa tms. Olimme iältämme 38v ja 45v, kun tapasimme. Elämä on todella yllättävää!

Ps. Tiedämme molemmat varsin hyvin, että terveydenhuollon henkilökunta ei saa sekaantua potilaisiin. Ihastuminen ei kuitenkaan katso aikaa eikä paikkaa. Kultani ei ehkä 100%:sesti noudattanut psykiatrin hoitoetiikkaa, mutta ei hän myöskään tehnyt aloitetta minun suhteen hoitoni aikana. Osa hänen työkavereistaan tiesi ihastuksesta. Sain mielestäni hyvää hoitoa. Minun ammatti ja työkokemus vaikutti varmasti paljonkin siihen, miksi tilanne eteni niinkuin eteni. Ollaan onnellisia yhdessä :-)

Itselleni ei ole noin käynyt, mutta vanhemmilleni kävi. He asuivat lähes 300km päässä toisistaan, mutta isäni lähti armeijaan samalle paikkakunnalle, missä äitini tuolloin asui. Isäni kävi aina lenkkeilemässä samaa reittiä äitini talon ohitse ja kerran sattui juoksemaan ohitse silloin, kun äitini perheellä oli pihalla grillijuhlat meneillään. Hän tunnisti pihasta äitini isäpuolen, johon oli tutustunut armeijan kautta.

Muutama vuosi myöhemmin (vanhempani eivät siis olleet vielä puhuneet toisilleen) äiti muutti samalle paikkakunnalle kuin isäni ja he päätyivät samaan paikkaan töihin. Lopulta isäni keräsi rohkeutensa ja meni juttelemaan pankkiautomaatin luona äidilleni ja he tutustuivat. Vasta kun isäni sitten tapasi äitini perheen, hän tajusi tuntevansa tämän isäpuolen ja nähneensä äitini jo vuosia aiemmin pihajuhlissa. He ovat olleet yli 20 vuotta naimisissa ja omasta mielestäni heidän "tarinansa" on jotenkin elokuvamainen :)

Tapasin ensimmäisen tosirakkauteni ollessani festareille vapaaehtoisena. Juttelimme lyhyesti, kun seisoskelin ohjaamassa yleisöä alueelta ensimmäisen illan päätteeksi. Toisena iltana festivaalialueen ulkopuolella aamuyöstä sama nuorimies huomasi minut ja piti sitä jonkinlaisena merkkinä (emme olleet vaihtaneet puhelinnumeroita). Sovimme tapaavamme seuraavana iltapäivänä vuoroni päätteeksi samassa kohdassa festivaalialueella, kuin ensimmäisellä kerralla (emme edelleenkään vaihtaneet numeroita). Sovittuna hetkenä tapasimme, tulimme juttuun ja viikkoa myöhemmin vietimme juhannusta yhdessä. Seurustelimme vajaan vuoden.

Toisen vakavan rakkauteni tapasin ollessani töissä ulkomailla, syrjäisen maan syrjäisessä pikkukaupungissa. Kyseinen mies tuli turistina vierailemaan samaan kylään ja tapasimme sattumalta. Kerroin olevani menossa kesätyöni päättymisen jälkeen vierailemaan pohjoisempaan kaupunkiin. Hän osti lipun samalle lennolle ja vietimme seuraavan viikon yhdessä 24/7. Lähtiessäni kohti kotia kuvittelin, etten näe häntä enää koskaan (olemme kotoisen vastakkaisilta puolilta maapalloa). Reilu puoli vuotta myöhemmin kuitenkin menimme Suomessa naimisiin. Olemme yhä yhdessä.

Etenkin jälkimmäinen tarina on taattua vieraiden viihdytysosastoa, muttei siinä ole mitään kadehdittavaa. Miltei päin vastoin: suin päin alkanut suhde on ollut tunteiden vuoristorataa ja kulttuurieroissa kestämistä. Olen vuosien varrella myös kadehtinut pareja, jotka ovat tutustuneet toisiinsa kavereina ja seurustelleet kunnolla ennen yhteenmuuttoa jne. Oltaispa mekin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tapasin mieheni huoltsikalla kun oltiin kavereille kuskeina. En tienny nimee vaan silmäiltiin toisiamme, ei ees juteltu. Seuraavana päivänä ongin miehen nimen ja nron selville, ja laitoin viestiä että lähteekö kahville.

Miten ongitaan täysin tuntemattoman ihmisen tiedot? Oliko siis kuitenkin jonkun kaverin kaveri tms.?

Joo, pieni paikkakunta. Kaverini tiesi kaverin jolla.mieheni oli kuskina. Oli kysynyt siltä sitten nimeä jne.

Olin myyjä erikoisliikkeessä ja hän asiakas. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Hän pyysi lounaalle kiitokseksi hyvästä palvelusta ja siitä alkoi melkein 20 vuotta kestänyt yhdessäolo. Loppui hänen kuolemaan massiivisen sydänkohtaukseen.

Ei tuollaisia tarinoita kyllä enää nykyään synny, kun kaikki ovat keskittyneempiä kännyköihinsä kuin ympärillä oleviin ihmisiin