Lue keskustelun säännöt.
Onko kukaan löytänyt elämänsä rakkautta kuten elokuvissa? Esim. Kauppakärryt karkaa ja sitten joku komea mies nappaa ne kiinni
26.06.2017 |
Tai et ylety ottamaan kaupan ylimmältä hyllyltä jotain tuotetta ja sitten joku komea herrasmies tulee auttamaan? Ja sitten vaihdetaankin jo puhelinnumeroita ja siitä se loppuelämän mittainen rakkaustarina saa alkunsa.
Onko kukaan löytänyt elämänkumppaniaan tähän tapaan? Käykö oikeassa elämässä koskaan näin? Vai vainko elokuvissa?
Kommentit (313)
Aikoinaan jaoin mainoksia saadakseni rahaa. Työ oli kamalaa, ja viimeisenä työpäivänä paitsi oli kauheasti mainoksia, myös satoi kaatamalla vettä. Kun sain mainokset vihdoin jaettua, soitin työpaikalleni, jotta nämä voisivat tulla hakemaan mainostenjakokärryni. Puhelimeen vastasi joku tyyppi, jolla ei ollut mitään tietoa siitä, että sinä päivänä piti lähteä hakemaan toiselta puolelta kaupunkia yhden tytön mainoskärry. Satoi vettä, mua itketti turhautumisesta ja se tyyppi lupasi sitten tulla töidensä jälkeen vielä firman pakulla hakemaan kärryn. Se tuli, hyppäsi ulos autosta ja mä rakastuin. Se antoi minulle sieltä pakusta löytämänsä firman mainospaidan, kun näytin niin surkealta, ja soitti seuraavana päivänä josko haluaisin lähteä kahville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ketju on ihan mahtava! Olen kirjoittanut tähän jo yhden tarinan, mutta kirjoitan vielä lisää, kun tuli mieleen että voisihan nämäkin kertoa:
Olin kesällä -94 serkkuni ja parin kaverin kanssa kiertelemässä Britanniaa kuukauden ajan. Jossain vaiheessa päädyttiin Canterburyyn. Mun serkku (joka oli ja on suulas mies) sai päähänsä yrittää värvätä jonkun tytön esittelemään meille nähtävyyksiä. Ihan sattumaa oli kuitenkin, että osuttiin juttelemaan tytölle, joka oli ollut kesätöissä liittyen katedraaliin ja pääsi tosissaan esittelemään meille sitä. Illalla mentiin johonkin paikalliseen yksille ja toisillekin. Aamulla sain kuulla, että serkkuni oli rykäissyt kihloihin tytön kanssa. Voisi luulla ettei tuosta tullut mitään, mutta tulipa vain ja ovat vieläkin yhdessä. Minä taas en kostunut kyseisestä reissusta muuta kuin julmetun kalliita vintage-vaatteita.
Vuonna -96 syksyllä olin graduseminaarivaiheessa opinnoissani. Sekä aiheeni että tutkimusmenetelmäni olivat vähän epätavallisia ja opettaja värväsi mut esittelemään (alkutekijöissään olevaa) aihettani saman pääaineen aloitteleville opiskelijoille. Olen huolimaton luonteeltani enkä tullut tarkistaneeksi missä salissa luento oli tarkoitus pitää, joten tulin menneeksi väärään. Salissa oli opiskelijoita pilvin pimein, suorastaan yllättävä määrä, mutta en jäänyt sitä ihmettelemään. Astelin eteen, esittelin itseni ja aloin puhumaan aiheestani. Huomasin kyllä että porukka näytti vähän kummastuneelta, mutta luulin sen johtuvan epätavallisesta graduaiheestani. Yksi nuori mies etualalla alkoi esittää mulle kysymyksiä asiasta, joihin parhaani mukaan vastailin. Valtava naurunremakka säesti juttua, mutta nauroin vain mukana ja ajattelin, että kiva kun sujuu rennosti. Vajaan puolen tunnin kuluttua saliin ilmestyi oikea luennoitsija, joka oli siis myöhässä ja mulle selvisi missä mennään. Poistuin äkkiä ja lopulta löysin oikeaan saliinkin ja ehdin jopa puhua sielläkin. Luennon jälkeen seisoskelin ala-aulassa, jonne sovitusti oli kokoontunut kavereitanikin tarkoituksenamme mennä yhdessä ruokalaan lounaalle. Selitin siinä tapahtunutta episodia, kun paikalle ilmestyi mulle väärässä salissa kysymyksiä tehnyt nuori mies parin kaverinsa kanssa. Naurettiin siinä jutulle ja päätettiin mennä yhdessä lounaalle. Koska lounaalla juttua riitti, niin päädyttiin siitä yhteen baariin yksille ja toisille ja sieltä koko porukka jatkoille mun kaverin luo. Aamuyöllä olin jo vakuuttunut, että tuossa on elämäni mies ja tunne oli onneksi molemminpuolinen. Seurusteltiin sitten kolmisen vuotta ja mentiin naimisiin. Nyt on kolme lasta, joista vanhin jo teini-ikäinen ja lähtee syksyllä yksin ulkomaille lukioon. Tiedä mitä siitäkin seuraa.
Kerran lähdin poikaystävältä aamulla töihin. Mies sanoi menevänsä portaat, kun oli lenkille lähdössä. Itse otin hissin.
Kun olin menossa hissillä alaspäin, hissi pysähtyi ja ovi aukeni.
Poikakaverini tuli hissiin ja suuteli. Poistui tämän jälkeen sanomatta sanaakaan.
Hissin ovi sulkeutui. Jäin hämilleni onnellisesti hymyillen. Kuin elokuvissa.
Samat sanat. En uskalla, jotta ihanat asiat ei katoa elämästäni 💕
Ensimmäisen poikaystävän löysin linja-autosta ja toisen (nykyään lasteni isä) kaupan kassalta kun itse olin myyjänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti ja isä tapas rannalla :D äiti oli ollut serkkunsa kamssa ottamassa aurinkoa, nähnyt isäni ja sanonut serkulleen
"Ton miehen kanssa mä haluan mun lapset"
Nyt meitä on neljä :D ikävä kyllä he erosivat silloin kun mä olin 4v.
Vierailija kirjoitti:
Samat sanat. En uskalla, jotta ihanat asiat ei katoa elämästäni 💕
Kertokaa nyt hyvät ihmiset, lisää tarinoita vaaditaan!:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiiä, onko tämä "kuin elokuvissa", mutta me tavattiin miehen kanssa niin, että kolaroitiin risteyksessä... Tuli pieniä peltivaurioita ja miehen auto jäi jumiin ojaan. Annoin miehelle kyydin kotiinsa ja hänhalus tarjota kahvit kiitokseksi.
Sillä tiellä jo kaksitoista vuotta oltu...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten laittoi auton rekkarin kuvana? Vuosi ollut kuitenkin korkeintaan 2001 ja tuskin on älypuhelinta ollut herralla mukana?
Multimediaviestit toimi jo vuosituhannen vaihteessa, hyvänen aika sentään.
Ensimmäinen kännykamera taisi tulla joskus 1999 tai 1998.
Höpsis. Aivan ensimmäinen kännykkäkamera tuli 2000, mutta Suomen verkoissa toimivat vasta 2002. Ei tartte keksiä satuja, koska tässä maassa aina on paikalla joku, joka on ollut jollain tavalla tekemisissä Nokian uutuuksien kanssa.
Tän piti olla romanttinen ketju, niin eiköhän Sheldonit tule tänne jaarittelemaan.
Tässä oli kuitenkin kai tarkoituksena kertoa niitä tosielämän romanttisia tarinoita, eikä tarinoida omiaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskomattoman monen äärettömän epätodennäköisen sattuman kautta jouduin erääseen yritykseen töihin. Sieltä löysin mieheni. Nuo sattumukset eivät olleet minkään järjen tai logiikan mukaan mahdollisia.
Tapasin mieheni yhdessä euroopan suurkaupungeista ja rakastuin kirjaimellisesti ensi silmäyksellä. Muistan ajatelleeni: "En saa mokata. Tuon miehen kanssa haluan naimisiin ja perheen".
Eräs tuttuni ja hän olivat samassa koulussa, ja keskusteluissa oli käynyt ilmi, että minä ja hän matkustaisimme samaan suurkaupunkiin pari kuukautta myöhemmin.
Tuttuni soitti ja ehdotti, että toimisin tälle miehelle "oppaana". Minä lähinnä nauroin että ei kiitos, ei tarvitse yrittää parittaa minua eikä puuttua miesasioihini.
Tuttuni oli kuitenkin antanut numeroni, jos hän vaikka kuitenkin soittaisi minulle. Pian sain Facebookissa tältä mieheltä mukavan viestin, ja vastasinkin siihen. Pari kuukautta jatkoimme chattailua kunnes koitti matkan aika.
Tapasimme reissun ensimmäisenä päivänä eräällä metroasemalla, ja vietimme yhteiset 5 päivää suurkaupungin vilskeessä. Kotiin palattuamme elimme vuoden 100km välimatkalla eri kaupungeissa, sitten muutimme ensin minun opiskelukaupunkiini, ja sitten hänen.
Nyt olemme olleet yhdessä 6 vuotta, joista 2,5 naimisissa. Kaksi lastakin ollaan saatu. Ja edelleen kuin vastarakastuneet! :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Facessa vinkattiin että tämä on av:n paras ketju!
Neurokirurgi tuli katsomaan pyynnöstä potilasta. Siinä sitten sairaanhoitaja tapasi miehensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen löytänyt, mutta en voi kertoa miten. Muuten tutut tunnistaa :D
Täysin turha viesti.
Kuinka niin?? Vastasin aloittajan kysymykseen että onko kukaan löytänyt elämänsä rakkautta kuten elokuvissa. Minä olen löytänyt.
Vierailija kirjoitti:
Minulle kävi niin, että olin menossa ystävän kanssa teatteriin, mutta ystävä joutui perumaan. Myin lipun sitten yhdessä Facebook-ryhmässä tuntemattomalle miehelle. Istuttiin tietysti vierekkäin teatterissa, ja ollaan istuttu siitä lähtien. Kohta on 5-vuotishääpäivä.
Tämä oli aivan ihana <3
Paljon onnea hääpäivänne johdosta!
Isoäitini oli muistaakseni lähtenyt johonkin lähipaikkakunnan kasinolle eikä ollut saanut paluukyytiä. Liftasi sitten jonkun ventovieraan miehen kyytiin ja siitä se lähti. Nyt yli 40 avioliittovuotta takana.
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävä oli opiskeluaikoina kaksi kuukautta tutustumassa USA:ssa erääseen sikäläiseen organisaatioon opintoihinsa liittyen. Neljä peräkkäistä päivää oli vapaata ja hän lähti muutaman muun opiskelijan kanssa autolla vähän kiertämään tarkoituksena katsoa nähtävyyksiä. Ajoivat reittiä tyylillä " minne mieleen juolahtaa kääntyä". Kerran kun pysähtyivät huoltoasemalla ja joivat siellä jotkut kokikset tai vastaavat, niin tiskille sattui samaan aikaan mies joka alkoi jutella mun ystävälle. Innostuivat siinä niin juttelemaan, että koko loppupäivä ja seuraavakin meni (muut jatkoivat matkaa). Ystävä palasi Suomeen kihloissa ja pian hakivat molemmat opiskelemaan Lontooseen, missä menivät jonkin ajan kuluttua naimisiin. Tästä on nyt melkein 20 vuotta ja pariskunnalla on teini-ikäiset lapsetkin.
Taidan tuntea tuon ystävän ja sinutkin varmaan:) Terveisiä M:lta jolla oli saparot ja aina sekainen kämppä.
Tapasin mieheni yökerhossa. Seisoimme ison baaritiskin vastakkaisilla puolilla, huomasin yhtäkkiä että joku hymyili minulle sieltä kaukaa. Hymyilin takaisin ja tuijoteltiin hetken toisiamme. Sitten käänsin katseeni hetkeksi pois ystäväni puoleen ja kun katsoin mieheen takaisin, hän olikin häipynyt. Meni hetki niin hän seisoikin vieressäni ja kysyi saisiko neitiä hetken häiritä.
On nyt häirinnyt 8 vuotta ja niistä 6 olemme olleet naimisissa ja meillä on 3 lasta :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten laittoi auton rekkarin kuvana? Vuosi ollut kuitenkin korkeintaan 2001 ja tuskin on älypuhelinta ollut herralla mukana?
Multimediaviestit toimi jo vuosituhannen vaihteessa, hyvänen aika sentään.
Ensimmäinen kännykamera taisi tulla joskus 1999 tai 1998.
Höpsis. Aivan ensimmäinen kännykkäkamera tuli 2000, mutta Suomen verkoissa toimivat vasta 2002. Ei tartte keksiä satuja, koska tässä maassa aina on paikalla joku, joka on ollut jollain tavalla tekemisissä Nokian uutuuksien kanssa.
Tän piti olla romanttinen ketju, niin eiköhän Sheldonit tule tänne jaarittelemaan.
Tässä oli kuitenkin kai tarkoituksena kertoa niitä tosielämän romanttisia tarinoita, eikä tarinoida omiaan?
Kyllä, mutta tämä jankkaus mms:istä ja tarkoista vuosiluvuista eivät vaan oo oikea ketju asiaa puida. :)
"Kuravesipesun saaneen naisen" mieskaveri kertoo tässä toisen herttaisen tarinan melkein tuttavapiiristään ->
Tarina alkaa jo päiväkodissa alle 5v ikäisenä, kun tytöllä ja pojalla tuli hirmuisa riita jostain lelusta. Heidät oli laitettu jäähylle muutaman metrin päähän toisistaan istumaan, josta toisiaan mulkoillen olivat alkaneet irvistellä ja näyttämään pitkää nenää etc nauraa hihittäen toistensa pelleilylle. Seuraavana päivänä olivat ylimmät kaverukset, kuten tuosta hyvinkin pitkän aikaa eteenpäin päiväkodissa. Ja kun asuivatkin lähes naapurustossa niin leikkivät kaikki vapaa-ajatkin yhdessä, toki muidenkin kanssa mutta aina oli toinen puolisko mukana noissakin leikeissä. Kunnes eskaria edeltävänä kesänä poika muutti kauas pois toiselle puolelle maata eikä hänestä kuulunut mitään. Tytölle jäi kauhea ikävä tuota hauskaa kaveria kaivaten, hän ei leikkinyt edes tyttöjen kanssa yhtä paljon kuin tämän yhden pojan kanssa oli leikkinyt.
Vuodet vierivät ja koitti riparikevät kasilla, ensimmäinen riparikokoontuminen. Tytöllä oli ollut jo ensi-ihastumiset yms, mutta silti yhdenkään pojan tai tytönkään kanssa ei ollut sellaista flow-tilamaista yhdessäoloa kuin "silloin joskus kakarana sen yhden kanssa". Ripariryhmään tuli uusia mielenkiintoisia poikia ison kylän muista kouluista, joiden joukossa oli yksi jollain omituisella tavalla tuttu poika. Tyttö ei saanut millään mieleensä kuka tämä poika oli, kunnes poika esitteli itsensä muiden edessä. Pojan nimen kuultuansa tyttö kiljaisi kovaan ääneen "ei voi olla totta!!!!", alkoi itkeä hillittömästi ja ryntäsi seurakuntatalon eteiseen kun oli ihan ballistisella radalla psyykkisesti. Seuranneen kalabaliikin aikana poikakin ymmärsi ällistyksekseen että oli kohdannut uudestaan sen kivan tytön jonka kanssa oli kiva leikkiä silloin penskana. Nyt vaan asiat olivat toisin, herkässä teini-iässä kun oltiin ja kiinnostuminen toisen seurasta oli selkeästi erilaista kuin silloin penskana.
Tulevana riparikesänä tyttö piti huolen ettei yksikään toinen tyttö päässyt edes "iskuetäisyydelle" tuon pojan suhteen eikä poikakaan pistänyt pahakseen sitä että tuo tyttö oli kuin hänen varjonsa. Kun riparileiri oli sitten lopuillaan, tapahtui väistämätön eli heistä tuli pari viimeistään silloin kun karkasivat yöjuoksulle kahdestaan pussailemaan rantakallioille.
Tänään, reilut kymmenen vuotta tuon riparin jälkeen he ovat naimisissa, yksi lapsi ja opiskelut loppusuoralla erittäin arvostettuihin ammatteihin. Mitä heidän kanssaan olen ollut tekemisissä silloin tällöin harrastuksen kautta, suorastaan käy kateeksi kuinka luontevasti ovat toistensa seurassa silti lääppimättä "liikaa".