Onko narsistien urhreista iso osa oikeasti itse narsisteja?

Vierailija kirjoitti:

Narsistisia piirteitä on varmasti monilla, itse kullakin meistä. Mutta tosiasiassa aidon narsistin kohdattuaan, on päivänselvää miten tämä eroaa niin sanotusti tavallisesta hiukan enemmän narsistisia piirteitä omaavasta tyypistä. Todellinen narsku täyttää kyllä mennen tullen KAIKKI kriteerit ja ehkä joitakin vielä lisää. Mielestäni useimmilla ihmisillä voi olla kokemuksia narsistisista ihmisistä, mutta ei välttämättä aidosta narsistista. Minä kohtasin ensimmäisen varsinaisen narsistin työpaikalla ja meni vuosia tajuta miksi tää ihminen saa minut (ja muut) voimaan niin pahoin. Työpsykologilla käydessäni selvisi aika pian, että kyse on narsistista. Työkaverin käytös oli sellaista, jota ei todeksi uskoisi ellei olisi sitä todistanut.

Näin juuri.

T. mm. nro 6

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että tänä päivänä joka toinen on narsisti tai persoonallisuushäiriöinen. Välillä tuntuu, että itselläkin on jompi kumpi kun kriteerejä lukee.

Pelottavaa.

Mulle taas on ihan selkeää, etten kuulu kys. ryhmiin. Mikään kriteeri ei täyty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeudessa puidaan paljon "narsistien uhrien" tapauksia. Etenkin huoltajuuskiistoissa näitä on hyvin paljon.

Ja perheväkivallassa. Koska narsisti lyö siinä vaiheessa, kun manipulointi ei enää mene läpi.

Myös muut kuin narsistit lyövät joskus. Joskus jotkut tuhrautuneina vuosien manipulointiin. Narsistikin voi olla väkivallan uhri.

Muusta en tiedä kokemuksesta kuin siitä että narsisti lyö siinä vaiheessa, kun valheet eivät enää uppoakaan. Ja tästäkään otanta ei ole sen suurempi kuin yksi.

Eli tämä ihminen on itse ollut psykiatrin tutkimuksissa, ja diagnosoitu narsistiksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsen jompikumpi vanhempi on oikeasti narsisti, eikä vain omaa narsistimaisia luonteenpiirteitä. Joo muokin veetuttaa tuon narsisti sanan muoti-ilmiö!

Uskon, että tämän lapsen on aikuisena helppoakin joutua narsistin uhriksi, koska lohduttomasti etsii varsinkin parisuhteissa hyväksyntää jota lapsena ei ole saanut. Narsistimaisia luonteenpiirteitä omaavat kun osaavat alkuun olla hyvinkin Auervaaroja...

En usko että narsistia tuntevaa henkilöä huijataan helposti.

Mä olin narsistin uhri. Mun vanhemmissa eikä lähisuvussa ole ketään narsistia. Ja näin jälkeenpäin voin tunnustaa, että lankesin narsistin ansaan sinisilmäisyyteni ja kokemattomuuteni vuoksi. Olin olevinani maailmannainen, mutta esim. parisuhteista mulla oli vain hyvin lyhyitä kokemuksia.

Tuossa puhuttiin narsistin lapsesta! Et voi samaistua siihen kohtaloon ellet itse ole sitä kokenut!

Sinulle on käynyt tyypillisesti niin, että olet hurmaantunut hyvään ihanaan käytökseen jolla narsistinen persoonallisuus osaa alkuun hurmata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistisia piirteitä on varmasti monilla, itse kullakin meistä. Mutta tosiasiassa aidon narsistin kohdattuaan, on päivänselvää miten tämä eroaa niin sanotusti tavallisesta hiukan enemmän narsistisia piirteitä omaavasta tyypistä. Todellinen narsku täyttää kyllä mennen tullen KAIKKI kriteerit ja ehkä joitakin vielä lisää. Mielestäni useimmilla ihmisillä voi olla kokemuksia narsistisista ihmisistä, mutta ei välttämättä aidosta narsistista. Minä kohtasin ensimmäisen varsinaisen narsistin työpaikalla ja meni vuosia tajuta miksi tää ihminen saa minut (ja muut) voimaan niin pahoin. Työpsykologilla käydessäni selvisi aika pian, että kyse on narsistista. Työkaverin käytös oli sellaista, jota ei todeksi uskoisi ellei olisi sitä todistanut.

Täysin totta, olisi pitänyt käyttää sanoja toisin. Niinkun, että onkohan turhan kovat uhriutujat tai kaikki epämiellyttävät ihmiset narsisteiksi leimalijat itse olleet kuinka ikävä näitä kohtaan, js ovatkohan kaikki tarinat totta alkuunsa. Tämä jo mainitsemani siskon ex oli ihan tekstikirjanarsisti, vaikeahan sitä oli aluksi älytä, kaikki piti miestä vain täydellisenä ja hänhän rakasti sitä. Oli niin lahjakas näyttelemään/valehtelemaan, että vasta myöhemmin älyää mikä kaikki on ollut esitystä, esimerkiksi harrastan itse musiikkia, ja miehen tarinat muuttuivat suhteen aikana, aluksi mainitsi kokeilleensa joskus kitaraa, mutta olleensa aika heikko ja siirtynyt suosiolla vain kuuntelemaan. Loppusuhteesta kertoi uskomattoman seikkaperäisesti ja uskottavasti bändistään, joka menestyi nuoruudessaan ja hauskaa tarinaa siitä, miten oli ollut aliaksella soittamassa kuuluisan bändin kanssa. Sai tuon vaan kuulostamaan todelliselle ja alun vähättelylle, vaikka aluksi puhui totta ja keksi vain tavan kietoa itsensä sukuun. Mutta mistä tuollaista huomaa, tai siis osaa varautua siihen, että joku voisi olla niin kiero? Samoin kaikki muuttarinat siitä, miten oli erinomainen ties missäkin, mutta joku oli lyönyt häntä jatkuvasti, eikä siksi onnistunut näyttäytymään kaikessa täydellisyydessään, tietenkin järkyttävimpänä se, miten tunnekylmästi kohteli puolisoaan kulisseissa.

-Ap

Ap! Pointti onkin se, ettei ketään voi nimittää narsistiksi ennen kuin on lääkärin lausunto kädessä, vaikeasti diaknisoitava niin lääkärikään ei helposti sitä kirjoita. Usein vuosien hoitosuhde takana ja niin monen luonteenpiirteet pitää osua kohdalleen. Siksi maallikkojen on julmaa oppikirjoista sitä diagnosoida.

Kuten joku jo aikaisemmin hyvin kirjoitti, ei kukaan diagnosoi syöpääkään ennen kuin tutkimukset ovat sen paljastaneet.

Haistan psykopaatin ja narsistin ihan yhtä varmasti kuin tehtäväänsä koulutettu koira syövän. Muutama kun on mua kiusannut niin tunnistan ne oireet kyllä. Olen lukenut myös kaiken tiedon, mitä olen käsiini saanut. Se että joka tuutista yritetään näitä diagnooseja antaa vaikka kelle, ei häiritse mua yhtään, koska pystyn itse asian päättelemään. Mutta se on totta, että pitää olla paljon tekemisissä ihmisen kanssa, että ehtii kerätä kaikki oireet. Ei ne yhdessä päivässä ilmene, eikä vuodessakaan. Ja joskus on vaikea uskoa tietyistä ihmisistä ihmisen aseman vuoksi, esim. auttamistyössä olevista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsen jompikumpi vanhempi on oikeasti narsisti, eikä vain omaa narsistimaisia luonteenpiirteitä. Joo muokin veetuttaa tuon narsisti sanan muoti-ilmiö!

Uskon, että tämän lapsen on aikuisena helppoakin joutua narsistin uhriksi, koska lohduttomasti etsii varsinkin parisuhteissa hyväksyntää jota lapsena ei ole saanut. Narsistimaisia luonteenpiirteitä omaavat kun osaavat alkuun olla hyvinkin Auervaaroja...

En usko että narsistia tuntevaa henkilöä huijataan helposti.

Mä olin narsistin uhri. Mun vanhemmissa eikä lähisuvussa ole ketään narsistia. Ja näin jälkeenpäin voin tunnustaa, että lankesin narsistin ansaan sinisilmäisyyteni ja kokemattomuuteni vuoksi. Olin olevinani maailmannainen, mutta esim. parisuhteista mulla oli vain hyvin lyhyitä kokemuksia.

Tuossa puhuttiin narsistin lapsesta! Et voi samaistua siihen kohtaloon ellet itse ole sitä kokenut!

Sinulle on käynyt tyypillisesti niin, että olet hurmaantunut hyvään ihanaan käytökseen jolla narsistinen persoonallisuus osaa alkuun hurmata.

Epäilen edelleen, että jos lapsi on elänyt narsistin kanssa vuosia, hän tunnistaa oireet, inhoaa niitä ja osaa vältellä narsisteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeudessa puidaan paljon "narsistien uhrien" tapauksia. Etenkin huoltajuuskiistoissa näitä on hyvin paljon.

Ja perheväkivallassa. Koska narsisti lyö siinä vaiheessa, kun manipulointi ei enää mene läpi.

No alkuperäinen kirjoittaja tarkoitti aivan muuta...

Itseasiassa narsisti kyllä käyttää yhä kovenevaa henkistä väkivaltaa, harvoin siihen liittyy mitään fyysistä.

Ei ole kokemusta kuin yhdestä narsistista. Väkivalta oli ensin henkistä, esim. minut eristettiin tutuistani. Loppuvaiheessa se muuttui fyysiseksi, sain siis turpiini, ja sain ihan psykologiltakin ohjeen erota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeudessa puidaan paljon "narsistien uhrien" tapauksia. Etenkin huoltajuuskiistoissa näitä on hyvin paljon.

Ja perheväkivallassa. Koska narsisti lyö siinä vaiheessa, kun manipulointi ei enää mene läpi.

Myös muut kuin narsistit lyövät joskus. Joskus jotkut tuhrautuneina vuosien manipulointiin. Narsistikin voi olla väkivallan uhri.

Muusta en tiedä kokemuksesta kuin siitä että narsisti lyö siinä vaiheessa, kun valheet eivät enää uppoakaan. Ja tästäkään otanta ei ole sen suurempi kuin yksi.

Eli tämä ihminen on itse ollut psykiatrin tutkimuksissa, ja diagnosoitu narsistiksi?

Tämä ihminen juoksi karkuun psykiatreja. Minä niiden luona ramppasin.

Itse olen pyöritellyt jo vuosia mielessäni ajatusta "käänteisestä narsismista", siinä missä perinteiselle narsistille on tärkeää olla koko maailman hallitsija ja paras, kaunein tai ainakin seksikkäin you name it mikä on milloinkin positiivisesti huippu, niin tämä toinen ryhmä tekee surkeudesta taidetta. Aina he epäonnistuvat pahiten, aina he ovat huonoimpia, tyhmimpiä, rumimpia, aina he joutuvat kiusatuksi, syrjityksi jne.. Meininki on sama kuin tavan narsistilla mutta toiseen suuntaan, huomio on se elämänehto, se vain haetaan alisuoriutumalla täysillä.

Olen pohdiskellut tämän syntytapaa, näitä käänteisnarskuja yhdistää kova kiusattutausta ja sairaalloinen jatkuva huomio lapsuudessa kierouttaa mielen. Ihan sama onko se positiivista vai negatiivista huomiota. Jos elät koko alun elämästäsi niin, että ympäristö kyttää ja arvostelee, voi olla shokki kun päätyykin jonnekkin missä kukaan ei oikeasti ole kiinnostunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistisia piirteitä on varmasti monilla, itse kullakin meistä. Mutta tosiasiassa aidon narsistin kohdattuaan, on päivänselvää miten tämä eroaa niin sanotusti tavallisesta hiukan enemmän narsistisia piirteitä omaavasta tyypistä. Todellinen narsku täyttää kyllä mennen tullen KAIKKI kriteerit ja ehkä joitakin vielä lisää. Mielestäni useimmilla ihmisillä voi olla kokemuksia narsistisista ihmisistä, mutta ei välttämättä aidosta narsistista. Minä kohtasin ensimmäisen varsinaisen narsistin työpaikalla ja meni vuosia tajuta miksi tää ihminen saa minut (ja muut) voimaan niin pahoin. Työpsykologilla käydessäni selvisi aika pian, että kyse on narsistista. Työkaverin käytös oli sellaista, jota ei todeksi uskoisi ellei olisi sitä todistanut.

Täysin totta, olisi pitänyt käyttää sanoja toisin. Niinkun, että onkohan turhan kovat uhriutujat tai kaikki epämiellyttävät ihmiset narsisteiksi leimalijat itse olleet kuinka ikävä näitä kohtaan, js ovatkohan kaikki tarinat totta alkuunsa. Tämä jo mainitsemani siskon ex oli ihan tekstikirjanarsisti, vaikeahan sitä oli aluksi älytä, kaikki piti miestä vain täydellisenä ja hänhän rakasti sitä. Oli niin lahjakas näyttelemään/valehtelemaan, että vasta myöhemmin älyää mikä kaikki on ollut esitystä, esimerkiksi harrastan itse musiikkia, ja miehen tarinat muuttuivat suhteen aikana, aluksi mainitsi kokeilleensa joskus kitaraa, mutta olleensa aika heikko ja siirtynyt suosiolla vain kuuntelemaan. Loppusuhteesta kertoi uskomattoman seikkaperäisesti ja uskottavasti bändistään, joka menestyi nuoruudessaan ja hauskaa tarinaa siitä, miten oli ollut aliaksella soittamassa kuuluisan bändin kanssa. Sai tuon vaan kuulostamaan todelliselle ja alun vähättelylle, vaikka aluksi puhui totta ja keksi vain tavan kietoa itsensä sukuun. Mutta mistä tuollaista huomaa, tai siis osaa varautua siihen, että joku voisi olla niin kiero? Samoin kaikki muuttarinat siitä, miten oli erinomainen ties missäkin, mutta joku oli lyönyt häntä jatkuvasti, eikä siksi onnistunut näyttäytymään kaikessa täydellisyydessään, tietenkin järkyttävimpänä se, miten tunnekylmästi kohteli puolisoaan kulisseissa.

-Ap

Ap! Pointti onkin se, ettei ketään voi nimittää narsistiksi ennen kuin on lääkärin lausunto kädessä, vaikeasti diaknisoitava niin lääkärikään ei helposti sitä kirjoita. Usein vuosien hoitosuhde takana ja niin monen luonteenpiirteet pitää osua kohdalleen. Siksi maallikkojen on julmaa oppikirjoista sitä diagnosoida.

Kuten joku jo aikaisemmin hyvin kirjoitti, ei kukaan diagnosoi syöpääkään ennen kuin tutkimukset ovat sen paljastaneet.

Jos muistan oikein se ex-mies sai lääkärin diagnoosin, ainakaam jostain syystä sen eron jälkeen sitä enää häpeillyt, vaan kantoi ikään kun ylpeydellä. Siinä kohdin tapahtui minun järkiin astuminen, kuten jo mainitsin, hävettää, mutta olin ottamassa hänen puoltaan Kukaanhan ei tietenkään älynnyt kysyä suoraan heti, eli vaikeaa tietää onko aina ollut sitä mieltä, ettei narsismi ole mikään ongelma. Mutta tosiaan aloituksen juttu ja tämä siskon tukikaveri eivät koske vain diagnosoituja narsisteja niiden uhreja, vain tätä muotia päättää ihmisten olevan narsisteja, ja kuinkakohan monella ok edes epäterveitä narsisisrisia piirteitä. Mutta menee itsellänikin jo alusta alkaen sanat ja lauseet ihan sekaisin.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis en tarkoita kaikkia narsistien läheisenä olemisesta oikeasti kärsineitä, sellaiset ihmiset usein häpeävät asiaa, vaikka asiasta keskustelu vaikka terapiassa on mielestäni rohkeaa ja ihailtavaa! Tarkoitan aktiivisista uhrikerholaisia. Sellaisia ihmisiä, jotka yllättäen ovat joutuneet narsistien uhriksi kerta toisensa jälkeen,heidän isät, äitit, isovanhemmat, kaikki opettajat ja lastensa opettajat, kaikki virkailijat, kaikki exät, exien vanhemmat ja nykyisen kumppanin vanhemmat ovat heitä hyväksikäyttäneitä narsisteja, vaikka he eivät ole koskaan edes miettineet yhtään mitään väärää, vaan suorastaan enkelisin ottein olisi halunneet pelastaa nämä ihmiset, jotka palkaksi kaikesta ihanuudesta vain ottivat elämäntehtäväkseen näiden ihmisten elämän tuhoamisen.

Olen miettinyt, että haluavatko narsistit leikkiä uhreja kohdatakseen muita, oikeita uhreja, joista saa itsellensä kynnysmaton. Pohdinta siis lähti siitä, että olen huomannut narsistiksi leimaamisen olevan jonkin asteinen muoti-ilmiö. Kun ilmiötä tutkii tarkemmin, näyttää se enemmän siltä, että henkilö jolla on itsellään narsistisia tai tunnekylmiä piirteitä ei kestä ympärillä olevia normaali-itsetutoisia manipuloimattomissa olevia ihmisiä ympärillään, ja kääntää asiasta uhritarinan. Oikeat uhrit taas eivät häpeissään uskalla tuoda omaa läheisriippuvaisuuttaan ja manipuloitavuuttaan julki, eivätkä ole siksi niin kovassa äänessä.

Ihan mielenkiintoisia mietit ja varmaan aivan aiheesta. Olen kerran elämässäni seurustellut tyypin kanssa, jolla oli ainakin narsistisia piirteitä (ellei nyt ihan täysiverinen narsisti ollut, en tiedä kun ei ole pätevyyttä arvioda sellaista), ja hän antoi kyllä aluksi itsestään aika reppanan kuvan, juuri noin että kaikki ovat häntä aina käyttäneet hyväksi, ja oli hanakka leimaamaan muita narsisteiksi ja oli myös todella taitava syyllistäjä. Vuosia myöhemmin sitten näin jossain listan narsistille ominaisita piirteistä ja tuo toisten leimaaminen milloin miksikin epämiellyttäväksi mainittiin siinä.

Mahtaako olla niin, että narsisteja on kaksi (ainakin kaksi?) päätyyppiä: "hurmaavat mahtailijat" ja uhreiksi tekeytyvät? Tai sitten tuo jälkimmäinen toimintamalli kuuluu johonkin muuhun ikävään persoonallisuushäiriöön.

Kirjallisuudessa usein puhutaan grandiooseista ja haavoittuvista tai paksu- ja ohutnahkaisista narsisteista. Kumpikin kokee olevansa muiden yläpuolella ja oikeutettu erityiskohteluun. Grandioosi tyyppi hakee tuolle harhakuvitelmalleen vahvistusta muiden ihailusta ja manipuloi muita ihmisiä surutta todistellessaan itselleen ja muille omaa erinomaisuuttaan. Haavoittuva tyyppi taas ahdistuu, uhriutuu ja syyttää ympäristöään siitä ettei hänen ainutlaatuinen potentiaalinsa toteudu eikä hänen erinomaisuuttaan huomata ja hakee sitä kautta hyväksyntää omalle erityislaatuisuudelleen. Voisi ehkä myös puhua menestyvästä ja epäonnistuneesta narsistista.

Sinänsä haavoittuvalla narsistilla on kyllä monella mittarilla hyvin paljon yhteistä esim epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa.

Olen huomannut itsessäni tämänkaltaisia piirteitä. Ärsyttää, kun tajuaa tavallaan missä on vika, mutta ei osaa toimia päästäkseen ulos tästä tilasta. Mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä, jotta tapahtuisi jonkinlaista kehitystä? 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen pyöritellyt jo vuosia mielessäni ajatusta "käänteisestä narsismista", siinä missä perinteiselle narsistille on tärkeää olla koko maailman hallitsija ja paras, kaunein tai ainakin seksikkäin you name it mikä on milloinkin positiivisesti huippu, niin tämä toinen ryhmä tekee surkeudesta taidetta. Aina he epäonnistuvat pahiten, aina he ovat huonoimpia, tyhmimpiä, rumimpia, aina he joutuvat kiusatuksi, syrjityksi jne.. Meininki on sama kuin tavan narsistilla mutta toiseen suuntaan, huomio on se elämänehto, se vain haetaan alisuoriutumalla täysillä.

Olen pohdiskellut tämän syntytapaa, näitä käänteisnarskuja yhdistää kova kiusattutausta ja sairaalloinen jatkuva huomio lapsuudessa kierouttaa mielen. Ihan sama onko se positiivista vai negatiivista huomiota. Jos elät koko alun elämästäsi niin, että ympäristö kyttää ja arvostelee, voi olla shokki kun päätyykin jonnekkin missä kukaan ei oikeasti ole kiinnostunut.

Vaikea tunnistaa tuota jälkimmäistä ilmiötä. Itse olen ainakin kääntänyt kaiken kiusaamisen ja vähättelyn voimavarakseni, enkä jäänyt lillumaan itseinhoon. Saan oikein potkua elämääni, kuin energiajuomasta, jos joku kiusaa. Tulee sellainen prkl mä näytän sulle -vaihe päälle. 

VihaajatVihaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis en tarkoita kaikkia narsistien läheisenä olemisesta oikeasti kärsineitä, sellaiset ihmiset usein häpeävät asiaa, vaikka asiasta keskustelu vaikka terapiassa on mielestäni rohkeaa ja ihailtavaa! Tarkoitan aktiivisista uhrikerholaisia. Sellaisia ihmisiä, jotka yllättäen ovat joutuneet narsistien uhriksi kerta toisensa jälkeen,heidän isät, äitit, isovanhemmat, kaikki opettajat ja lastensa opettajat, kaikki virkailijat, kaikki exät, exien vanhemmat ja nykyisen kumppanin vanhemmat ovat heitä hyväksikäyttäneitä narsisteja, vaikka he eivät ole koskaan edes miettineet yhtään mitään väärää, vaan suorastaan enkelisin ottein olisi halunneet pelastaa nämä ihmiset, jotka palkaksi kaikesta ihanuudesta vain ottivat elämäntehtäväkseen näiden ihmisten elämän tuhoamisen.

Olen miettinyt, että haluavatko narsistit leikkiä uhreja kohdatakseen muita, oikeita uhreja, joista saa itsellensä kynnysmaton. Pohdinta siis lähti siitä, että olen huomannut narsistiksi leimaamisen olevan jonkin asteinen muoti-ilmiö. Kun ilmiötä tutkii tarkemmin, näyttää se enemmän siltä, että henkilö jolla on itsellään narsistisia tai tunnekylmiä piirteitä ei kestä ympärillä olevia normaali-itsetutoisia manipuloimattomissa olevia ihmisiä ympärillään, ja kääntää asiasta uhritarinan. Oikeat uhrit taas eivät häpeissään uskalla tuoda omaa läheisriippuvaisuuttaan ja manipuloitavuuttaan julki, eivätkä ole siksi niin kovassa äänessä.

Ihan mielenkiintoisia mietit ja varmaan aivan aiheesta. Olen kerran elämässäni seurustellut tyypin kanssa, jolla oli ainakin narsistisia piirteitä (ellei nyt ihan täysiverinen narsisti ollut, en tiedä kun ei ole pätevyyttä arvioda sellaista), ja hän antoi kyllä aluksi itsestään aika reppanan kuvan, juuri noin että kaikki ovat häntä aina käyttäneet hyväksi, ja oli hanakka leimaamaan muita narsisteiksi ja oli myös todella taitava syyllistäjä. Vuosia myöhemmin sitten näin jossain listan narsistille ominaisita piirteistä ja tuo toisten leimaaminen milloin miksikin epämiellyttäväksi mainittiin siinä.

Mahtaako olla niin, että narsisteja on kaksi (ainakin kaksi?) päätyyppiä: "hurmaavat mahtailijat" ja uhreiksi tekeytyvät? Tai sitten tuo jälkimmäinen toimintamalli kuuluu johonkin muuhun ikävään persoonallisuushäiriöön.

Kirjallisuudessa usein puhutaan grandiooseista ja haavoittuvista tai paksu- ja ohutnahkaisista narsisteista. Kumpikin kokee olevansa muiden yläpuolella ja oikeutettu erityiskohteluun. Grandioosi tyyppi hakee tuolle harhakuvitelmalleen vahvistusta muiden ihailusta ja manipuloi muita ihmisiä surutta todistellessaan itselleen ja muille omaa erinomaisuuttaan. Haavoittuva tyyppi taas ahdistuu, uhriutuu ja syyttää ympäristöään siitä ettei hänen ainutlaatuinen potentiaalinsa toteudu eikä hänen erinomaisuuttaan huomata ja hakee sitä kautta hyväksyntää omalle erityislaatuisuudelleen. Voisi ehkä myös puhua menestyvästä ja epäonnistuneesta narsistista.

Sinänsä haavoittuvalla narsistilla on kyllä monella mittarilla hyvin paljon yhteistä esim epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa.

Olen huomannut itsessäni tämänkaltaisia piirteitä. Ärsyttää, kun tajuaa tavallaan missä on vika, mutta ei osaa toimia päästäkseen ulos tästä tilasta. Mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä, jotta tapahtuisi jonkinlaista kehitystä? 

Kehitä itseäsi, tee töitä, ota päämäärä ja kanna vastuu. Niin me muut tehdään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistisia piirteitä on varmasti monilla, itse kullakin meistä. Mutta tosiasiassa aidon narsistin kohdattuaan, on päivänselvää miten tämä eroaa niin sanotusti tavallisesta hiukan enemmän narsistisia piirteitä omaavasta tyypistä. Todellinen narsku täyttää kyllä mennen tullen KAIKKI kriteerit ja ehkä joitakin vielä lisää. Mielestäni useimmilla ihmisillä voi olla kokemuksia narsistisista ihmisistä, mutta ei välttämättä aidosta narsistista. Minä kohtasin ensimmäisen varsinaisen narsistin työpaikalla ja meni vuosia tajuta miksi tää ihminen saa minut (ja muut) voimaan niin pahoin. Työpsykologilla käydessäni selvisi aika pian, että kyse on narsistista. Työkaverin käytös oli sellaista, jota ei todeksi uskoisi ellei olisi sitä todistanut.

Täysin totta, olisi pitänyt käyttää sanoja toisin. Niinkun, että onkohan turhan kovat uhriutujat tai kaikki epämiellyttävät ihmiset narsisteiksi leimalijat itse olleet kuinka ikävä näitä kohtaan, js ovatkohan kaikki tarinat totta alkuunsa. Tämä jo mainitsemani siskon ex oli ihan tekstikirjanarsisti, vaikeahan sitä oli aluksi älytä, kaikki piti miestä vain täydellisenä ja hänhän rakasti sitä. Oli niin lahjakas näyttelemään/valehtelemaan, että vasta myöhemmin älyää mikä kaikki on ollut esitystä, esimerkiksi harrastan itse musiikkia, ja miehen tarinat muuttuivat suhteen aikana, aluksi mainitsi kokeilleensa joskus kitaraa, mutta olleensa aika heikko ja siirtynyt suosiolla vain kuuntelemaan. Loppusuhteesta kertoi uskomattoman seikkaperäisesti ja uskottavasti bändistään, joka menestyi nuoruudessaan ja hauskaa tarinaa siitä, miten oli ollut aliaksella soittamassa kuuluisan bändin kanssa. Sai tuon vaan kuulostamaan todelliselle ja alun vähättelylle, vaikka aluksi puhui totta ja keksi vain tavan kietoa itsensä sukuun. Mutta mistä tuollaista huomaa, tai siis osaa varautua siihen, että joku voisi olla niin kiero? Samoin kaikki muuttarinat siitä, miten oli erinomainen ties missäkin, mutta joku oli lyönyt häntä jatkuvasti, eikä siksi onnistunut näyttäytymään kaikessa täydellisyydessään, tietenkin järkyttävimpänä se, miten tunnekylmästi kohteli puolisoaan kulisseissa.

-Ap

Ap! Pointti onkin se, ettei ketään voi nimittää narsistiksi ennen kuin on lääkärin lausunto kädessä, vaikeasti diaknisoitava niin lääkärikään ei helposti sitä kirjoita. Usein vuosien hoitosuhde takana ja niin monen luonteenpiirteet pitää osua kohdalleen. Siksi maallikkojen on julmaa oppikirjoista sitä diagnosoida.

Kuten joku jo aikaisemmin hyvin kirjoitti, ei kukaan diagnosoi syöpääkään ennen kuin tutkimukset ovat sen paljastaneet.

Jos muistan oikein se ex-mies sai lääkärin diagnoosin, ainakaam jostain syystä sen eron jälkeen sitä enää häpeillyt, vaan kantoi ikään kun ylpeydellä. Siinä kohdin tapahtui minun järkiin astuminen, kuten jo mainitsin, hävettää, mutta olin ottamassa hänen puoltaan Kukaanhan ei tietenkään älynnyt kysyä suoraan heti, eli vaikeaa tietää onko aina ollut sitä mieltä, ettei narsismi ole mikään ongelma. Mutta tosiaan aloituksen juttu ja tämä siskon tukikaveri eivät koske vain diagnosoituja narsisteja niiden uhreja, vain tätä muotia päättää ihmisten olevan narsisteja, ja kuinkakohan monella ok edes epäterveitä narsisisrisia piirteitä. Mutta menee itsellänikin jo alusta alkaen sanat ja lauseet ihan sekaisin.

-Ap

Aika moni menee narsistin puolelle, koska nämä ovat niin taitavia.

Narsistin uhrit eivät voi olla narsisteja. Koska 2 narsistia kyllä tunnistaa toisensa, eivätkä käy toistensa kimppuun. En usko tähän.

Vierailija kirjoitti:

Aina kun joku kertoo ihan täyttä häkää eläneensä/elävänsä parisuhteessa narsistin kanssa, kysyn miten asia tuli ilmi ja milloin on diagnosoitu. Jos vastaus on "ei se oo koskaan missään ammattilaisella ollut arvioitavana, eihän se siihen suostuis", niin mulle menee välittömästi tietty suodatin päälle. Arvioin asiat sitten sen mukaan.

Milläs saat narsistin vietyä apuun? Toinen sanoo, ettei mene sinne haukuttavaksi. Ennemmin kärsii loppuelämänsä kuin vastaanottaa apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että tänä päivänä joka toinen on narsisti tai persoonallisuushäiriöinen. Välillä tuntuu, että itselläkin on jompi kumpi kun kriteerejä lukee.

Pelottavaa.

Mulle taas on ihan selkeää, etten kuulu kys. ryhmiin. Mikään kriteeri ei täyty.

Persoonallisuushäiriöstä en tiedä.

Mutta meissä ihan jokaisessa on ainakin yksi narsistinen luonteenpiirre.

Äitini on narsisti ja uskon, että juuri siistä syystä tunnistin alitajuntaisesti jotain "tuttua" exässäni. Hän oli äitini potenssiin sata, kun hänen personallisuushäiriönsä pikku hiljaa alkoi selvitä. Otin 15 vuotta pataan, koska häpesin. Koska eihän minulle voinut käydä jo toista kertaa elämässä näin. Exäni on vainonnut minua erosta lähiten, vuosikausia. En mainosta uhiuttani enkä selviämistäni missään. En ole somessa, enkä missään mistä voin tulla nähdyksi. Asun kaiken maailman kieltojen (turva- lähestymis- jne) satojen kilometrien päässä ja pidän matalaa profiilia jäädäkseni henkiin. Exäni sen sijaan nauttii suuren hovin suosiota uhrimarttyyrina, jota minä olen kiusannut parikymmentä vuotta.

Nykyisin haistan narsistit kaukaa, enää en erehdy. Mutta 95% ihmisistä kokemukseni mukaan menee narsistin kelkkaan. Siksi ap:n aloituskin on tehty, koska itse narsistit ovat taitavimpia uhriutujia ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen pyöritellyt jo vuosia mielessäni ajatusta "käänteisestä narsismista", siinä missä perinteiselle narsistille on tärkeää olla koko maailman hallitsija ja paras, kaunein tai ainakin seksikkäin you name it mikä on milloinkin positiivisesti huippu, niin tämä toinen ryhmä tekee surkeudesta taidetta. Aina he epäonnistuvat pahiten, aina he ovat huonoimpia, tyhmimpiä, rumimpia, aina he joutuvat kiusatuksi, syrjityksi jne.. Meininki on sama kuin tavan narsistilla mutta toiseen suuntaan, huomio on se elämänehto, se vain haetaan alisuoriutumalla täysillä.

Olen pohdiskellut tämän syntytapaa, näitä käänteisnarskuja yhdistää kova kiusattutausta ja sairaalloinen jatkuva huomio lapsuudessa kierouttaa mielen. Ihan sama onko se positiivista vai negatiivista huomiota. Jos elät koko alun elämästäsi niin, että ympäristö kyttää ja arvostelee, voi olla shokki kun päätyykin jonnekkin missä kukaan ei oikeasti ole kiinnostunut.

Vaikea tunnistaa tuota jälkimmäistä ilmiötä. Itse olen ainakin kääntänyt kaiken kiusaamisen ja vähättelyn voimavarakseni, enkä jäänyt lillumaan itseinhoon. Saan oikein potkua elämääni, kuin energiajuomasta, jos joku kiusaa. Tulee sellainen prkl mä näytän sulle -vaihe päälle. 

Mikä ei tapa vahvistaa, mutta se tappaminen ei ole konkreettista kuolemaa aiheuttava, vaan osa luonnetta kuolee, jää vain kuolleena makaamaan häviön tunteeseen. Se, ettei jotain tunnista ei tarkoita etteikö sitä olisi olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin sellaisista deiteistä varoitetaan jotka heti alkuun haukkuvat kaikki exänsä milloin miksikin - ehkä todellinen sekopää onkin tämä haukkuja - ei voi olla niin huono tuuri, että kaikki exät olisivat hulluja tai jos olisivat niin "uhri" jo häpeäisi tätä.

Joissakin artikkeleissa myös läheisriippuvuus on arvioitu jonkinlaiseksi narsismin muodoksi, koska siinäkin on lapsenomainen tarve saada huomiota.

Läheisriippuvuudessa voi olla kyse myös turvallisuuden hausta. Hakeeko läheisriippuvainen huomiota? Tai kai siinäkin kategoriassa on erilaisia piirteitä.

Kun ei lapsena ole saanut positiivista huomiota vanhemmiltaan, niin sitä hakee sitten aikuisena väen väkisin jollakin tavalla jostakin, kuka mitenkin. Se ilmenee sitten helposti sellaisena ylikilttinä toisen kynnysmattona toimimisena, jotta ei ainakaan tule huutoa ja raivoamista, jota tällainen ihminen ylitsekaiken yrittää välttää. 

Itsekin vältän viimeiseen asti konflikteja, koska pelkään, että eriäviä mielipiteitä ei osata käsitellä aikuismaisesti, kuten kotona tapahtui:( Vaikka tiedän, että tämä on typerä ajatusmalli, niin sitä on kovin vaikea muuttaa.

Vielä sen verran, että itseltä puuttuu täysin ihokontakti koko elämänajalta lukuunottamatta joitakin virallisia tilanteita. Se varmasti vaikuttaa ihmisen psykeeseen tuhoavasti, kun tajuaa, että omat vanhemmatkaan eivät välittäneet minusta, niin miksi kukaan muukaan välittäisi.

No, onneksi on keksinyt korvaavia harrastuksia, jotka lievittävät tätä puutetta:)