Onko narsistien urhreista iso osa oikeasti itse narsisteja?

Jos väkivaltaisen juoppoexän tilalle otetaan uusi väkivaltainen juoppo on varmasti kyseessä varmaan uhrinarsisti.

Vierailija kirjoitti:

Siis en tarkoita kaikkia narsistien läheisenä olemisesta oikeasti kärsineitä, sellaiset ihmiset usein häpeävät asiaa, vaikka asiasta keskustelu vaikka terapiassa on mielestäni rohkeaa ja ihailtavaa! Tarkoitan aktiivisista uhrikerholaisia. Sellaisia ihmisiä, jotka yllättäen ovat joutuneet narsistien uhriksi kerta toisensa jälkeen,heidän isät, äitit, isovanhemmat, kaikki opettajat ja lastensa opettajat, kaikki virkailijat, kaikki exät, exien vanhemmat ja nykyisen kumppanin vanhemmat ovat heitä hyväksikäyttäneitä narsisteja, vaikka he eivät ole koskaan edes miettineet yhtään mitään väärää, vaan suorastaan enkelisin ottein olisi halunneet pelastaa nämä ihmiset, jotka palkaksi kaikesta ihanuudesta vain ottivat elämäntehtäväkseen näiden ihmisten elämän tuhoamisen.

Olen miettinyt, että haluavatko narsistit leikkiä uhreja kohdatakseen muita, oikeita uhreja, joista saa itsellensä kynnysmaton. Pohdinta siis lähti siitä, että olen huomannut narsistiksi leimaamisen olevan jonkin asteinen muoti-ilmiö. Kun ilmiötä tutkii tarkemmin, näyttää se enemmän siltä, että henkilö jolla on itsellään narsistisia tai tunnekylmiä piirteitä ei kestä ympärillä olevia normaali-itsetutoisia manipuloimattomissa olevia ihmisiä ympärillään, ja kääntää asiasta uhritarinan. Oikeat uhrit taas eivät häpeissään uskalla tuoda omaa läheisriippuvaisuuttaan ja manipuloitavuuttaan julki, eivätkä ole siksi niin kovassa äänessä.

Ihan mielenkiintoisia mietit ja varmaan aivan aiheesta. Olen kerran elämässäni seurustellut tyypin kanssa, jolla oli ainakin narsistisia piirteitä (ellei nyt ihan täysiverinen narsisti ollut, en tiedä kun ei ole pätevyyttä arvioda sellaista), ja hän antoi kyllä aluksi itsestään aika reppanan kuvan, juuri noin että kaikki ovat häntä aina käyttäneet hyväksi, ja oli hanakka leimaamaan muita narsisteiksi ja oli myös todella taitava syyllistäjä. Vuosia myöhemmin sitten näin jossain listan narsistille ominaisita piirteistä ja tuo toisten leimaaminen milloin miksikin epämiellyttäväksi mainittiin siinä.

Mahtaako olla niin, että narsisteja on kaksi (ainakin kaksi?) päätyyppiä: "hurmaavat mahtailijat" ja uhreiksi tekeytyvät? Tai sitten tuo jälkimmäinen toimintamalli kuuluu johonkin muuhun ikävään persoonallisuushäiriöön.

Muoti-ilmiö narsismin suhteen teoriasi varmaan pitää paikkansa. Mutta todellisen persoonallisuushäiriöisen narsistin uhrit ovatkin sitten eri asia. Näillä uhreilla on selviytymisvietti päällimmäisenä, eikä heitä kiinnosta narsismin muodikkuus tai muodittomuus.

Vierailija kirjoitti:

Jos väkivaltaisen juoppoexän tilalle otetaan uusi väkivaltainen juoppo on varmasti kyseessä varmaan uhrinarsisti.

Tietenkään asiat eivät ole niin yksiselitteisiä, mutta jos hakeutuu tarkoituksella huonoihin suhteisiin voi olla sellainen säälityksi tulemisesta nauttiva "covert -narsisti. Toisaalta myös ylikiltti pelastajaihminen voi huomata käyvänsä samaa kaavaa läpi, eikä taaskaan onnistunut korjaamaan tilannetta. Tai sattumaa, väkivaltaisuudesta ei voi yleensä tietää heti, samoin alkoholismi tai muut päideongelmat on helpohko peittää suhteen alussa.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Muoti-ilmiö narsismin suhteen teoriasi varmaan pitää paikkansa. Mutta todellisen persoonallisuushäiriöisen narsistin uhrit ovatkin sitten eri asia. Näillä uhreilla on selviytymisvietti päällimmäisenä, eikä heitä kiinnosta narsismin muodikkuus tai muodittomuus.

Halusinkin tuoda tuon aloituksessa selväksi, että en todellakaan syytä oikeita uhreja, kaikki sympatiani ovat heidän puolellaan. En ole itse onneksi joutunut narsistin uhriksi, mutta siskoni on, ja hävettää myöntää, että hänen manipuloiva ja hurmaava, sopivalla asteella sääliä hakeva, mutta itsestään uskomatonta selviytyjäkuvaa maalaava mies melkein sai minut ottamaan puolensa heidän erossaan, ennen kuin tulin järkiini.

-Ap

Ei ole noin yksiselitteistä. Narsistin uhriksi valikoituva on usein myös kasvanut kiltiksi ja joutuu siksi helposti toistuvasti alisteiseen asemaan. Älä vähättele uhrin kokemuksia, sillä ne ovat useimmiten täysin todellisia ja todella raakoja. Uhria ei myöskään voi syyllistää kiltteydestä jos ja kun hänet on siihen kasvatettu eikä uhria myöskään aina "päästetä" pois siitä roolista. Ei kannata leikkiä keittiöpsykologia täällä kun pätevyys ei oikeasti kuitenkaan riitä. Kannattaa myös muistaa, ettei asiat ole koskaan noin mustavalkoisia ja yksioikoisia.

T. yhden narsistin ja muutaman muun kypsymättömän "uhri"

PS "Aikuisista" suuri osa on kykenemättömiä huomaamaan/tunnustamaan omaa osuttaan kanssakäymisen "virheistä", kun taas esim. vuosia terapiassa käynyt narsistin "uhri" on tässä jo harjaantunut. Kun nuo toisten puutteet kanssakäymisessä havaitsee ja tuo esille, voi helposti tuntua siltä että "uhri" havaitsee laiminlyöntejä muka siellä missä niitä ei oikeasti ole. Tuo ei kuitenkaan tarkoita, etteikö niin oikeasti tapahtuisi ja/tai "uhri" liioittelisi, vaan ainoastaan, että hän on herkistynyt vuorovaikutustilanteisiin ja havaitsee kaltoinkohtelun herkemmin. Tämä ei ole mitään huuhaata vaikka tavalliset tollot niin haluavatkin ajatella vaan toiset vaan ovat sensitiivisempiä kuin toiset. On sitten ihan makuasia onko toisen lyttääminen omasta mielestä ok vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole noin yksiselitteistä. Narsistin uhriksi valikoituva on usein myös kasvanut kiltiksi ja joutuu siksi helposti toistuvasti alisteiseen asemaan. Älä vähättele uhrin kokemuksia, sillä ne ovat useimmiten täysin todellisia ja todella raakoja. Uhria ei myöskään voi syyllistää kiltteydestä jos ja kun hänet on siihen kasvatettu eikä uhria myöskään aina "päästetä" pois siitä roolista. Ei kannata leikkiä keittiöpsykologia täällä kun pätevyys ei oikeasti kuitenkaan riitä. Kannattaa myös muistaa, ettei asiat ole koskaan noin mustavalkoisia ja yksioikoisia.

T. yhden narsistin ja muutaman muun kypsymättömän "uhri"

PS "Aikuisista" suuri osa on kykenemättömiä huomaamaan/tunnustamaan omaa osuttaan kanssakäymisen "virheistä", kun taas esim. vuosia terapiassa käynyt narsistin "uhri" on tässä jo harjaantunut. Kun nuo toisten puutteet kanssakäymisessä havaitsee ja tuo esille, voi helposti tuntua siltä että "uhri" havaitsee laiminlyöntejä muka siellä missä niitä ei oikeasti ole. Tuo ei kuitenkaan tarkoita, etteikö niin oikeasti tapahtuisi ja/tai "uhri" liioittelisi, vaan ainoastaan, että hän on herkistynyt vuorovaikutustilanteisiin ja havaitsee kaltoinkohtelun herkemmin. Tämä ei ole mitään huuhaata vaikka tavalliset tollot niin haluavatkin ajatella vaan toiset vaan ovat sensitiivisempiä kuin toiset. On sitten ihan makuasia onko toisen lyttääminen omasta mielestä ok vai ei.

Siksi alotinkin aloituksen sanomalla, etten syytä vaan arvostan oikeita uhreja, vaan enemmän niitä, kenellä on useita mitä uskomattomampia uhritarinoita, jotka ovat ikään kuin jostain toisesta maailmasta, sellaisia ettei sellaista ihmistä, jota väittää olevansa olekaan. Siskoni kertoi saaneensa narsistien uhrien tukea henkilöltä, jolla oli ollut niin huono tuuri, että narsistisen ja alistavan äidin, lapsen opettajan ja kahden ex-miehen lisäksi jokainen terapeutti ja psykiatri, jota oli yrittänyt kokeilla paljastui häntä lyttääväksi narsistiksi, eikä siksi voinut hoitaa traumojaan. Netistä voi lukea aika paljon samankaltaisia juttuja, jotenkin vain vaikea uskoa. Siis aivan hirveää, jos tällaisen kohdannut ihminen on oikeasti olemassa, mutta jotenkin vain ei mene läpi, kun ei vielä pysty miettimään mitään itsestään johtuvaa virhettä käyttäytymisessä, joka johtaa tähän, vaan aina asia on tullut puskan takaa. Pointtisi asian käsitelleiden kyvystä kertoa kokemusksestaan ytimekkäästi on kyllä hyvä, enkä tullut älynneksi pohtia sitä kantaa. Uskon, että kiltti joutuu helposti uhriksi, olen itsekin ollut nuorempana turhan kiltti ja päälle vielä ujo, mutta ilmeisesti hyvää tuuria kumppaneiden kanssa. Ja överein auttamishaluni on pääsääntöisesti jotenkin kohdistunut muaalle kun toisiin aikuisiin ihmisiin, toisin kuin siskollani.

-Ap

Varmasti tuollaisiakin löytyy, usein pelkään olevani itsekin tuollainen. Toinen vanhempani oli kamala narsisti, josta olen pystynyt irtautumaan, mutta on jättänyt tietenkin jälkensä minuun. Usein mielessä käy, että kuvittelinko kaiken, luulenko vain että oli narsisti, mutta myös elämäni muut ihmiset huomasivat saman, joten se ainakin on totta.

Minua on elämässäni myös monet ihmiset käyttäneet hyväkseen, koska vanhempani oli niin alistanut minut, että en osannut kenellekään pistää vastaan.

Monesti ajattelen, että kuvittelenko asiat suuremmiksi mitä ne olivat, käytettiinkö minua oikeasti hyväksi vai luulenko vain, oikeasti minä olenkin se narsisti tai muuten vain omaan jonkun persoonallisuushäiriön, josta tämän johtuu. Tuntuu aina kun puhun noista asioista, että eihän nyt kenellekään voi näin paljoa pahaa käydä ja tapahtua, olen varma että keskustelun toinen osapuoli pitää minua hulluna tai vähintään ainakin huomionhakuisena uhriutujana.

Olen puhunut ammattilaisten kanssa ja he ovat sitä mieltä etten kuvittele, mutta silti epäilen itseäni aina joskus. Jotenkin pelkään, että olen itse narsisti, tunnistan kuitenkin joitakin piirteitä itsestäni, jotka olivat myös vanhemmallani ja ovat myös noissa narsisti- listoissa. 

Jos vanhempi on narsisti, siitä lähtee helposti elämän mittainen kierre. Lapsi ei pääse kasvamaan "normaaliksi" narsistin vallan alla, ja joutuu elämässä aina uudestaan suhteeseen narsistin kanssa, koska on erityisen helppo uhri. Kaava ei ole vapaaehtoinen valinta vaan pakonomainen toiminta, mitä me jotka olemme saaneet riittävän kasvatuksen tuskin pystymme ymmärtämään, ja siitä sitten seuraa juuri aloituksen kaltaista perusteetonta ylemmyydentunnetta läheisriippuvia kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos väkivaltaisen juoppoexän tilalle otetaan uusi väkivaltainen juoppo on varmasti kyseessä varmaan uhrinarsisti.

No jaa, ihmisillä on kyllä valitettavasti usein tapana toistaa tiettyä toimintamallia kyllästymiseen saakka, vaikka se olisi tuhoisakin. Ei siinä tarvitse narsisti olla.

Vierailija kirjoitti:

Varmasti tuollaisiakin löytyy, usein pelkään olevani itsekin tuollainen. Toinen vanhempani oli kamala narsisti, josta olen pystynyt irtautumaan, mutta on jättänyt tietenkin jälkensä minuun. Usein mielessä käy, että kuvittelinko kaiken, luulenko vain että oli narsisti, mutta myös elämäni muut ihmiset huomasivat saman, joten se ainakin on totta.

Minua on elämässäni myös monet ihmiset käyttäneet hyväkseen, koska vanhempani oli niin alistanut minut, että en osannut kenellekään pistää vastaan.

Monesti ajattelen, että kuvittelenko asiat suuremmiksi mitä ne olivat, käytettiinkö minua oikeasti hyväksi vai luulenko vain, oikeasti minä olenkin se narsisti tai muuten vain omaan jonkun persoonallisuushäiriön, josta tämän johtuu. Tuntuu aina kun puhun noista asioista, että eihän nyt kenellekään voi näin paljoa pahaa käydä ja tapahtua, olen varma että keskustelun toinen osapuoli pitää minua hulluna tai vähintään ainakin huomionhakuisena uhriutujana.

Olen puhunut ammattilaisten kanssa ja he ovat sitä mieltä etten kuvittele, mutta silti epäilen itseäni aina joskus. Jotenkin pelkään, että olen itse narsisti, tunnistan kuitenkin joitakin piirteitä itsestäni, jotka olivat myös vanhemmallani ja ovat myös noissa narsisti- listoissa. 

En tiedä, mutten usko, että olet narsisti, jos ammattilaisetkaan eivät. Ennemmin voit vain olla narsistien kanssa toimisiseen sopeutunut henkilö, ehkä siksi jotkin ominaisuudet täsmää? Viestistäsi ei huo yhtään sellainen jännällä tavalla itseriittoinen uhrina oleminen, josta näkyy, että henkilö haluaa, että hänet nähdään urholliisella tavalla uhrina, ei säälittävällä tavalla. Enemmän näen sinussa pelkoa, että vähättelet kokemuksiasi, vaikka oikeasti pitäisi käsitellä näitä tunteita ja kokemusksia. Eihän silläkään ole oman hyvinvointisi kannalta tavallaan mitään tekemistä miten tilanteet ovat muiden silmissä menneet, jos ne ovat sinua arpeuttaneet. Enkä usko katuvan narsistin tai lieviä narsistisia piirteitä omistavan ihmisen olevan mitenkään täysin huono ihminen, jokainen on arvokas

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Muoti-ilmiö narsismin suhteen teoriasi varmaan pitää paikkansa. Mutta todellisen persoonallisuushäiriöisen narsistin uhrit ovatkin sitten eri asia. Näillä uhreilla on selviytymisvietti päällimmäisenä, eikä heitä kiinnosta narsismin muodikkuus tai muodittomuus.

Mutta ne jotka ovat oikeesti uhreja ei välttämättä olekaan aina ne, jotka sitä ovat kovaan ääneen ensimmäisenä huutamassa. Ap on oikeassa. Ja on hyvin mielenkiintoista, että ap:ta alapeukuttaa noinkin moni, mutta toisen henkilön omakohtainen kokemus (joka ikäänkuin vahvistaa samaa viestiä ap:n kanssa), saa yksinomaan yläpeukkuja.

Ainakin sellaisista deiteistä varoitetaan jotka heti alkuun haukkuvat kaikki exänsä milloin miksikin - ehkä todellinen sekopää onkin tämä haukkuja - ei voi olla niin huono tuuri, että kaikki exät olisivat hulluja tai jos olisivat niin "uhri" jo häpeäisi tätä.

Joissakin artikkeleissa myös läheisriippuvuus on arvioitu jonkinlaiseksi narsismin muodoksi, koska siinäkin on lapsenomainen tarve saada huomiota.

Olen itse narsistin uhri. Se jätti sellaiset jäljet että en ole den jälkeen kyennyt parisuhteeseen ollenkaan, joten en allekirjoita omalla kohdallani sitä että uhri haksahtaisi aina samanlaiseen tyyppiin. Aikaisemmat poikaystäväni eivät myöskään olleet narsisteja.

Mä tiedän just sellaisen, joka on kaikkien uhri, julistaa riipaisevia fb-kirjoituksia, mutta itse rikkoo monen elämää minkä kerkeää. Kertakaikkisen raivostuttavan tekopyhä tapaus. En tiedä onko narsisti, mutta jotain saa siitä jatkuvasta sympatiatulvasta, jota ei ole edes ansainnut.

Jos lapsen jompikumpi vanhempi on oikeasti narsisti, eikä vain omaa narsistimaisia luonteenpiirteitä. Joo muokin veetuttaa tuon narsisti sanan muoti-ilmiö!

Uskon, että tämän lapsen on aikuisena helppoakin joutua narsistin uhriksi, koska lohduttomasti etsii varsinkin parisuhteissa hyväksyntää jota lapsena ei ole saanut. Narsistimaisia luonteenpiirteitä omaavat kun osaavat alkuun olla hyvinkin Auervaaroja...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis en tarkoita kaikkia narsistien läheisenä olemisesta oikeasti kärsineitä, sellaiset ihmiset usein häpeävät asiaa, vaikka asiasta keskustelu vaikka terapiassa on mielestäni rohkeaa ja ihailtavaa! Tarkoitan aktiivisista uhrikerholaisia. Sellaisia ihmisiä, jotka yllättäen ovat joutuneet narsistien uhriksi kerta toisensa jälkeen,heidän isät, äitit, isovanhemmat, kaikki opettajat ja lastensa opettajat, kaikki virkailijat, kaikki exät, exien vanhemmat ja nykyisen kumppanin vanhemmat ovat heitä hyväksikäyttäneitä narsisteja, vaikka he eivät ole koskaan edes miettineet yhtään mitään väärää, vaan suorastaan enkelisin ottein olisi halunneet pelastaa nämä ihmiset, jotka palkaksi kaikesta ihanuudesta vain ottivat elämäntehtäväkseen näiden ihmisten elämän tuhoamisen.

Olen miettinyt, että haluavatko narsistit leikkiä uhreja kohdatakseen muita, oikeita uhreja, joista saa itsellensä kynnysmaton. Pohdinta siis lähti siitä, että olen huomannut narsistiksi leimaamisen olevan jonkin asteinen muoti-ilmiö. Kun ilmiötä tutkii tarkemmin, näyttää se enemmän siltä, että henkilö jolla on itsellään narsistisia tai tunnekylmiä piirteitä ei kestä ympärillä olevia normaali-itsetutoisia manipuloimattomissa olevia ihmisiä ympärillään, ja kääntää asiasta uhritarinan. Oikeat uhrit taas eivät häpeissään uskalla tuoda omaa läheisriippuvaisuuttaan ja manipuloitavuuttaan julki, eivätkä ole siksi niin kovassa äänessä.

Ihan mielenkiintoisia mietit ja varmaan aivan aiheesta. Olen kerran elämässäni seurustellut tyypin kanssa, jolla oli ainakin narsistisia piirteitä (ellei nyt ihan täysiverinen narsisti ollut, en tiedä kun ei ole pätevyyttä arvioda sellaista), ja hän antoi kyllä aluksi itsestään aika reppanan kuvan, juuri noin että kaikki ovat häntä aina käyttäneet hyväksi, ja oli hanakka leimaamaan muita narsisteiksi ja oli myös todella taitava syyllistäjä. Vuosia myöhemmin sitten näin jossain listan narsistille ominaisita piirteistä ja tuo toisten leimaaminen milloin miksikin epämiellyttäväksi mainittiin siinä.

Mahtaako olla niin, että narsisteja on kaksi (ainakin kaksi?) päätyyppiä: "hurmaavat mahtailijat" ja uhreiksi tekeytyvät? Tai sitten tuo jälkimmäinen toimintamalli kuuluu johonkin muuhun ikävään persoonallisuushäiriöön.

Kirjallisuudessa usein puhutaan grandiooseista ja haavoittuvista tai paksu- ja ohutnahkaisista narsisteista. Kumpikin kokee olevansa muiden yläpuolella ja oikeutettu erityiskohteluun. Grandioosi tyyppi hakee tuolle harhakuvitelmalleen vahvistusta muiden ihailusta ja manipuloi muita ihmisiä surutta todistellessaan itselleen ja muille omaa erinomaisuuttaan. Haavoittuva tyyppi taas ahdistuu, uhriutuu ja syyttää ympäristöään siitä ettei hänen ainutlaatuinen potentiaalinsa toteudu eikä hänen erinomaisuuttaan huomata ja hakee sitä kautta hyväksyntää omalle erityislaatuisuudelleen. Voisi ehkä myös puhua menestyvästä ja epäonnistuneesta narsistista.

Sinänsä haavoittuvalla narsistilla on kyllä monella mittarilla hyvin paljon yhteistä esim epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Jos vanhempi on narsisti, siitä lähtee helposti elämän mittainen kierre. Lapsi ei pääse kasvamaan "normaaliksi" narsistin vallan alla, ja joutuu elämässä aina uudestaan suhteeseen narsistin kanssa, koska on erityisen helppo uhri. Kaava ei ole vapaaehtoinen valinta vaan pakonomainen toiminta, mitä me jotka olemme saaneet riittävän kasvatuksen tuskin pystymme ymmärtämään, ja siitä sitten seuraa juuri aloituksen kaltaista perusteetonta ylemmyydentunnetta läheisriippuvia kohtaan.

Olen pahoillani ylemmyydentunteen huokumisesta, kirjoitetusta tekstistä on joskus vaikea saada kuulumaan läpi asenteita, ja aloitus meni hieman väärin, tärkeitä asioita jäi mainitsematta :( Olen tästä hyvin pahoillani. Ei tarvitse olla edes narsistin lapsi, että menee ansaan. Ja kerran ansaan joutuneen on varmasti helppo mennä uuteen, varsinkin jos tuo mitä yritin sanoa on totta, ja osa kovaäänisemmistä uhreista yrittää kerätä ympärilleen niitä oikeita uhreja. Jotenkin vain ei mene läpi tuollaiset tarinat kun siskoni uudella tuttavuudella, hän taas selitti asiaa itku kurkussa ja yritti pohtia keinoja joilla voisi auttaa tätä tukihenkilöä.

Meillä oli juoppoisä ja rakastava, mutta kiltti äiti. Me lapset kasvoimme äidin kaltaisiksi, siskoni minua enemmän, hänestä näkyy jo kauas voimakas auttamisen halu, omani on kätkössä kun en ole yhtä eloisa ja sosiaalinen, ja muutenkin. Muokkaisin aloitusviestiä ja otsikkoa jos voisin, ei ollut oikeasti tarkoitus lyödä lyötyä, vaan pohtia niitä erikoisimpia ja selkeästi epätodelta vaikuttavia tapauksia.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Ainakin sellaisista deiteistä varoitetaan jotka heti alkuun haukkuvat kaikki exänsä milloin miksikin - ehkä todellinen sekopää onkin tämä haukkuja - ei voi olla niin huono tuuri, että kaikki exät olisivat hulluja tai jos olisivat niin "uhri" jo häpeäisi tätä.

Joissakin artikkeleissa myös läheisriippuvuus on arvioitu jonkinlaiseksi narsismin muodoksi, koska siinäkin on lapsenomainen tarve saada huomiota.

Juuri tässä se ero onkin narsismin muoto tai narsistimaisia luonteenpiirteitä omaava henkilö on täysin eri asia kuin lääkärin diagnoosin omaava narsistinen persoonallisuus.

Narsisti on siksi puistattava muotisana.

En osaa sanoa narsismista, mutta tunnen yhden naisen, joka esiintyy sosiaalisessa mediassa väkivaltaisen narsistin uhrina, ja kerää sääliä. Meni kuulemma naimisiinkin vain, koska pelkäsi miestä. Tosiasiassa suhteen aikana nainen kielsi miestä tapaamasta vanhempiaan, ja lapsetkaan eivät saaneet tutustua toisiin isovanhempiinsa. Mies ei saanut opiskella, koska piti elättää perhe (mies teki yliopistotutkinnon loppuun eron jälkeen) ja miehellä ei saanut myöskään olla kavereiden kesken menoja. Nainen oli sairaalloisen mustasukkainen miehen työkavereista, ja nimitteli näitä akoiksi tms.

Kun mies sitten 'yllättäen' lähti liitosta, nainen aloitti huoltajuuskiistat ja syyttelyt lasten pahoinpitelystä. Nyt kertoilee, miten häntä on pahoinpidelty. Oikeasti vaikea uskoa, miten narsistin uhri estää nimenomaan narsistin yhteydenpidon omaan sukuun.