Kotona lapsen / lasten kanssa - Miten pää ei voi olla hajoamatta?

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin mielipiteitä/keskustelua siitä, miten ihmiset pystyvät olemaan vuoden, useamman vuoden, jotkut kymmenenkin vuotta kotona hoitamassa lapsiaan. Eikö siinä pää hajoa tylsyyteen ja arjen rutiinien toistuvuuteen? Millaista näiden ihmisten elämä on ollut ennen lapsia, eivätkö he kaipaa muutenkaan sen enempää virikkeitä elämäänsä? Kysyn siksi, koska itse en tällaista elämää pysty ajattelemaan omalle kohdalleni. Eikö tule tarve älylliselle stimulaatiolle ja virikkeille ollenkaan, kun on päivät lastensa kanssa? Ja riittääkö se näille ihmisille, elämä kuluu lasten hoitamiseen. Eikö ihmisillä ole mitään omia tavoitteita elämälleen?

Mun mielestä tuo oli aika ikävästi sanottu ja yleistetty, koska asia ei ole noin. Tavoitteissa voi huomioida sen, että lisääntymisiässä on muutaman vuoden kotona lasten kanssa, ja palaa sitten jälleen tavoittelemaan haluamaansa. Se voi itsessään olla jollekin tavoite, että hoitaa lapsensa kotona.

Monella on myös työ, joka on tylsää ja rutiininomaista, mutta jotenkin nekin selviävät. Ihminen on sopeutumiskykyinen?

Eiköhän se ole niin, että ennen lapsia on mennyt niin lujaa, että pieni tauko tekee vain hyvää. Ettei olisi enää jaksanut sitä korkeakiitoa. Pieni tylsyys kotona lasten kanssa on siis vain tervetullutta silloin.

Kymmenen vuotta kuulostaa aivan liian pitkältä ajalta. Kyllä ihmisen pitää päästä parin vuoden päästä töihin.

Itse en tajua sitä leikkipaikoilla odottelua räntäsateessa. Miten kukaan voi kestää sellaista kymmenen vuotta?

Olen sitten kotosalla aina muksujen kanssa, sitten joskus, sitten joskus..Näin joillekkin, mutta meneekö se elämä juuri noin, ei mene. Elämä pitää elää nyt eikä sitten joskus, näille mammoille elämä on tuolla jossain, ei tässä ja nyt, ne ovat kuin unohtaneet sen. Tai sitten ovat tyytyväisiä ja muistoissa on vain lapset ja harmaa arki..

Kyllähän se oli tylsää. Joku sanoi että "lasten kanssa kotona oleminen on tylsyyden sietämistä."

Jeesustelematta sanon suoraan, etten itse tykännyt

Tästä syystä mä en voi tehdä lapsia. Koska mun pää räjähtäis. Enkä voi "paeta" työelämäänkään, koska oon tuomittu olemaan työtön koko loppuelämäni. Se ei silti tarkoita, että vaikka mulla olisi aikaa hoitaa lapsia, että mä haluaisin hoitaa lapsia. En halua.

Kyllähän siinä pää hajoaa, jos lapset ovat luovia ja heillä on omat leikit, ja joutuu silti olemaan kotona vahtimassa päivästä toiseen. Se on todella kuluttavaa.

Varmasti voi olla myös sellaisia äitejä, joilla ei ole mitään tarvetta omiin projekteihin, mutta en ymmärrä sellaista.

Niin, onneksi kaupankassalla ja tehtaassa saa toteuttaa itseään eikä elämä rutinoidu liikaa kun saa miettiä että sattuukohan seuraavan kolmen viikon työvuorolistalle viideltä aamulla vai viideltä iltapäivällä alkavia vuoroja enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin mielipiteitä/keskustelua siitä, miten ihmiset pystyvät olemaan vuoden, useamman vuoden, jotkut kymmenenkin vuotta kotona hoitamassa lapsiaan. Eikö siinä pää hajoa tylsyyteen ja arjen rutiinien toistuvuuteen? Millaista näiden ihmisten elämä on ollut ennen lapsia, eivätkö he kaipaa muutenkaan sen enempää virikkeitä elämäänsä? Kysyn siksi, koska itse en tällaista elämää pysty ajattelemaan omalle kohdalleni. Eikö tule tarve älylliselle stimulaatiolle ja virikkeille ollenkaan, kun on päivät lastensa kanssa? Ja riittääkö se näille ihmisille, elämä kuluu lasten hoitamiseen. Eikö ihmisillä ole mitään omia tavoitteita elämälleen?

Mun mielestä tuo oli aika ikävästi sanottu ja yleistetty, koska asia ei ole noin. Tavoitteissa voi huomioida sen, että lisääntymisiässä on muutaman vuoden kotona lasten kanssa, ja palaa sitten jälleen tavoittelemaan haluamaansa. Se voi itsessään olla jollekin tavoite, että hoitaa lapsensa kotona.

Miten niin ikävästi sanottu ja yleistetty, hänhän puhui aivan asiaa. Eikä pelkkä lasten kasvattaminen voi olla mikään tavoite elämässä.

Olin viisi vuotta kotona.

Sen jälkeen olen toiminut proffana. Aikansa kutakin.

Kolme lasta ja professuuri...

Öh, no kai tiedät ettei läheskään kailla noin muutenkaan ole mahdollisuutta toteutella mitään niin korkealentoista.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän se ole niin, että ennen lapsia on mennyt niin lujaa, että pieni tauko tekee vain hyvää. Ettei olisi enää jaksanut sitä korkeakiitoa. Pieni tylsyys kotona lasten kanssa on siis vain tervetullutta silloin.

Kymmenen vuotta kuulostaa aivan liian pitkältä ajalta. Kyllä ihmisen pitää päästä parin vuoden päästä töihin.

Ja mistäs alapeukku tähän? Mikä kolahti asiapuheessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin mielipiteitä/keskustelua siitä, miten ihmiset pystyvät olemaan vuoden, useamman vuoden, jotkut kymmenenkin vuotta kotona hoitamassa lapsiaan. Eikö siinä pää hajoa tylsyyteen ja arjen rutiinien toistuvuuteen? Millaista näiden ihmisten elämä on ollut ennen lapsia, eivätkö he kaipaa muutenkaan sen enempää virikkeitä elämäänsä? Kysyn siksi, koska itse en tällaista elämää pysty ajattelemaan omalle kohdalleni. Eikö tule tarve älylliselle stimulaatiolle ja virikkeille ollenkaan, kun on päivät lastensa kanssa? Ja riittääkö se näille ihmisille, elämä kuluu lasten hoitamiseen. Eikö ihmisillä ole mitään omia tavoitteita elämälleen?

Mun mielestä tuo oli aika ikävästi sanottu ja yleistetty, koska asia ei ole noin. Tavoitteissa voi huomioida sen, että lisääntymisiässä on muutaman vuoden kotona lasten kanssa, ja palaa sitten jälleen tavoittelemaan haluamaansa. Se voi itsessään olla jollekin tavoite, että hoitaa lapsensa kotona.

Miten niin ikävästi sanottu ja yleistetty, hänhän puhui aivan asiaa. Eikä pelkkä lasten kasvattaminen voi olla mikään tavoite elämässä.

Ai kaikilla pitää olla sun mielen mukainen tavoite.

Vierailija kirjoitti:

Olen sitten kotosalla aina muksujen kanssa, sitten joskus, sitten joskus..Näin joillekkin, mutta meneekö se elämä juuri noin, ei mene. Elämä pitää elää nyt eikä sitten joskus, näille mammoille elämä on tuolla jossain, ei tässä ja nyt, ne ovat kuin unohtaneet sen. Tai sitten ovat tyytyväisiä ja muistoissa on vain lapset ja harmaa arki..

Tuosta ei saanut mitään selvää.

Leikkipaikoilla on muita äitejä ja aina seuraa. Harvemmin sitä ollaan yksin lasten kanssa puistossa! Meillä on viiden perheen porukka, joka viettää aikaa yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Öh, no kai tiedät ettei läheskään kailla noin muutenkaan ole mahdollisuutta toteutella mitään niin korkealentoista.

Mitä ihmettä tuo tarkoitti?

Miksi viettäisin päiväni jonkun muun seurassa jos on mahdollisuus olla niiden kaikista rakkaimpien ja tärkeimpien ihmisten seurassa?? Haluan olla läsnä. Pieni hetki elämässä tämä on ja katuisin varmasti myöhemmin jos en olisi kotona. Pää kestää hyvin kun on ohjelmaa kerhot, puistot ym ja paljon kavereita sekä äidillä että lapsilla.

Työni on hoitoalalla ..ihan perus"tylsää" ehdin niitä tekemään myöhemmin.

Lapset 2 ja 4.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Öh, no kai tiedät ettei läheskään kailla noin muutenkaan ole mahdollisuutta toteutella mitään niin korkealentoista.

Mitä ihmettä tuo tarkoitti?

Juuri sitä mitä siinä lukee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sitten kotosalla aina muksujen kanssa, sitten joskus, sitten joskus..Näin joillekkin, mutta meneekö se elämä juuri noin, ei mene. Elämä pitää elää nyt eikä sitten joskus, näille mammoille elämä on tuolla jossain, ei tässä ja nyt, ne ovat kuin unohtaneet sen. Tai sitten ovat tyytyväisiä ja muistoissa on vain lapset ja harmaa arki..

Tuosta ei saanut mitään selvää.

No mammat ovat ottaneet elämänbtehtäväkseen olla kotona. Niitä aikoja he muistelevat sitten vanhana, eipä jää paljon muisteltavaa. OMA elämä menee hukkaan lasten kanssa kotona, joko ymmärrät?