Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää kun muutama ihminen ei suostu sanomaan lapsen nimeä oikein!
20.06.2017 |
Nimi on samantyyppinen kuin Oskar, mutta väkisin osa sanoo aina Oskari. Mikä siinä on niin kamalan vaikeaa? Ymmärtäisin, jos lapsi olisi vaikka joku Jacques tai Hjördis, mutta Oskar. Ja kyseessä kuitenkin ihmiset, jotka ovat lapsen kanssa tekemisissä useamman kerran viikossa.
Kommentit (410)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelmana on nyt tässä se, ettei vanhempi ymmärrä Suomen kielen rakennetta. Ja todellakin näin se on. Suomenkielinen Axel oli kansan suussa sata vuotta sittenkin Akseli, ja Eemil Eemeli. Koska sinne loppuun nyt vain tulee se i. Tämä on ollut tiedossa vanhemmilla jo ennen nimen antoa, ja on tarkoituksella yritetty antaa kieleen istumaton nimi.
Mutta kun minun äidinkielini ei ole suomi, ja se on kaikille asianosaisille selvää, koska en puhu lapsellekaan suomea. Ihmeesti vaan kaikilta sujuu Ibrahimit ja Osmanit ja Jevgenit, mutta ei Oskar.
Ap
Ok. Minä itse en asu Suomessa, eikä minun tai lasteni nimiä paikallista kieltä puhuvat osaa ääntää täysin oikein. En minä siitä pulttia ota. Minä olen antanut ne vieraskieliset nimet, jotka eivät istu paikalliseen kieleen, joten olen vain iloinen, että edes yrittävät sinnepäin. Sinä olet tehnyt saman valinnan, olet valinnut taustasi takia omankielisen nimen, mitä muun kieliset eivät osaa ihan oikein ääntää. Koita sinä käyttää samaa suvaitsevaisuutta.
Joka ainoa suomalainen lukee koulussa ruotsia, luulisi siinä oppivan miten Oskar lausutaan. Ihan samalla lailla kuin Oskari, jätetään vaan viimeinen kirjain pois. Mikä siinä on niin kamalan vaikeaa?
Ruotsinkielentaitoiset muistavat tietysti ääntää nimen alussa olevan o-kirjaimen hiukan u-vivahteisena sekä sijoittaa sanan painon nimen toiselle tavulle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelmana on nyt tässä se, ettei vanhempi ymmärrä Suomen kielen rakennetta. Ja todellakin näin se on. Suomenkielinen Axel oli kansan suussa sata vuotta sittenkin Akseli, ja Eemil Eemeli. Koska sinne loppuun nyt vain tulee se i. Tämä on ollut tiedossa vanhemmilla jo ennen nimen antoa, ja on tarkoituksella yritetty antaa kieleen istumaton nimi.
Mutta kun minun äidinkielini ei ole suomi, ja se on kaikille asianosaisille selvää, koska en puhu lapsellekaan suomea. Ihmeesti vaan kaikilta sujuu Ibrahimit ja Osmanit ja Jevgenit, mutta ei Oskar.
Ap
Ok. Minä itse en asu Suomessa, eikä minun tai lasteni nimiä paikallista kieltä puhuvat osaa ääntää täysin oikein. En minä siitä pulttia ota. Minä olen antanut ne vieraskieliset nimet, jotka eivät istu paikalliseen kieleen, joten olen vain iloinen, että edes yrittävät sinnepäin. Sinä olet tehnyt saman valinnan, olet valinnut taustasi takia omankielisen nimen, mitä muun kieliset eivät osaa ihan oikein ääntää. Koita sinä käyttää samaa suvaitsevaisuutta.
Joka ainoa suomalainen lukee koulussa ruotsia, luulisi siinä oppivan miten Oskar lausutaan. Ihan samalla lailla kuin Oskari, jätetään vaan viimeinen kirjain pois. Mikä siinä on niin kamalan vaikeaa?
Ruotsinkielentaitoiset muistavat tietysti ääntää nimen alussa olevan o-kirjaimen hiukan u-vivahteisena sekä sijoittaa sanan painon nimen toiselle tavulle...
O ei tasan ole tuossa uuhun vivahtava.
t. ruotsin tulkki
Vierailija kirjoitti:
Mun pojasta piti tulla Emil, mutta jääpä nimeämättä huomattuani miten herkästi Emil taipuu Eemeliksi. Onko niitä konsonanttiloppuisia nimiä pakko väännellä, kun ei Tuuliakaan kukaan Tuulikiksi sano?
Niin? Tuuli loppuu i-kirjaimeen. Miten liittyy konsonanttiloppuisiin nimiin???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen kielessä nimet eivät pääty konsonanttiin. Jos konsonantti nimen lopusta puuttu, se lisätään Suomea puhuttaessa automaattisesti. Jos lapsen äidinkieli on ruotsi, on tilanne toinen.
Näitä kannatta miettiä ennen nimen antamista.
Mun täytyykin sitten korjata sukututkimuksesta kaikki kymmenet väärät nimet.
Ehkä. Jos olet sukututkimusta harrastanut, tiedätkin että nimien "normalisointi" on ensimmäisiä kysymyksiä, joihin tutkija törmää. Nimet on kirjattu ruotsinkielisiin kirkonkirjoihin ruotsalaisessa muodossa, joka sekin usein vaihtelee. Kastekirjassa nimi voi olla Matthias, rippikirjoissa Mattz, Matts tai Mathias, ja 1800-luvun puolelta 1900-luvulle saman henkilön nimi voikin muuttua Matiksi, kun on alettu kirjoittamaan kirkonkirjat suomeksi. Ei siis ole ollenkaan yksiselitteinen asia, mikä henkilön "oikea" nimi on ollut, kun kirjoitettukin muoto vaihtelee, ja puhekielinen muoto on ollut joku muu. Mitä vanhempaan aikaan mennään, voidaan vain arvailla, mitä nimeä perhe ja kyläläiset ovat käyttäneet.
Sattuu vain olemaan niin, että isäni suvun kantaisä on saksalainen ja isäni suku ruotsinkielinen osittain. Mieheni isän isä taas on venäläinen.
Lapsemmekin on syntynyt muualla kuin Suomessa.
Eli jos meidän lapsella on iitön muoton nimestä, se on tismalleen sukutaustoista johtuvaa, ei siitä että joku juntti esi-isä ei olisi tiennyt nimeään.
Gxxxxx kirjoitti:
Meillä sama homma vanhan sukulaistätin kohdalla, korjasin aluksi aina mutta en enää jaksa ottaa kierroksia, ei se vaan opi 😂 aina se -i nimen loppuun mutta sama hommahan on jopa suomalaisen urheiluselostadiin kohdalla Vettel on Vetteli, Button on Buttoni, Schumacher on Schumacheri jne jne. Junttilassa kun asutaan niin tätä tää on.
Jonkun kielen (tässä nyt suomen) erityispiirre ei ole sama kuin junttius!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomen kielessä sanat lausutaan niin kuin ne kirjoitetaan, poikkeuksina magneetti (joka taas ei ole alkuperäistä suomea), on väärin sanoa tuossa ensin g ja ja vasta sitten n eli maGNetti. Toinen on sydämessäni, vaikka se äännetään sydämmessäni, muistisääntö: Yhteen sydämeen ei mahdu kahta ämmää.
Esim. Pia äännetään pia ja Piia äännetään piia. Eli kuten kirjoitetaankin.
Ukomaisten nimien kanssa voi olla vaikeuksissa miten kuuluu ääntää oikein ettei loukkaa, esim "Blanchard", tuleeko se ässällä vai koolla oikein?
Suomen kielessä sanat lausutaan niin kuin ne kirjoitetaan, poikkeuksina magneetti (joka taas ei ole alkuperäistä suomea), on väärin sanoa tuossa ensin g ja ja vasta sitten n eli maGNetti. Toinen on sydämessäni, vaikka se äännetään sydämmessäni, muistisääntö: Yhteen sydämeen ei mahdu kahta ämmää.
Esim. Pia äännetään pia ja Piia äännetään piia. Eli kuten kirjoitetaankin.
Ukomaisten nimien kanssa voi olla vaikeuksissa miten kuuluu ääntää oikein ettei loukkaa, esim "Blanchard", tuleeko se ässällä vai koolla oikein?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun tyttäreni nimi on Paula, niin jokatoinen vääntää sen Pauliinaksi. On kai siten hienompaa ja nykyaikaisempaa? Itse olen Inkeri niin kyllä lapsena maalaisihmiset huutelivat minulle: "Inker kuulehan!" Eipä nuo muutokset ole paljoa maailmaani heilauttaneet ja hyvin vaikea on keksiä nimeä, jota ei väänneltäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen kielessä nimet eivät pääty konsonanttiin. Jos konsonantti nimen lopusta puuttu, se lisätään Suomea puhuttaessa automaattisesti. Jos lapsen äidinkieli on ruotsi, on tilanne toinen.
Näitä kannatta miettiä ennen nimen antamista.
Mun täytyykin sitten korjata sukututkimuksesta kaikki kymmenet väärät nimet.
Ehkä. Jos olet sukututkimusta harrastanut, tiedätkin että nimien "normalisointi" on ensimmäisiä kysymyksiä, joihin tutkija törmää. Nimet on kirjattu ruotsinkielisiin kirkonkirjoihin ruotsalaisessa muodossa, joka sekin usein vaihtelee. Kastekirjassa nimi voi olla Matthias, rippikirjoissa Mattz, Matts tai Mathias, ja 1800-luvun puolelta 1900-luvulle saman henkilön nimi voikin muuttua Matiksi, kun on alettu kirjoittamaan kirkonkirjat suomeksi. Ei siis ole ollenkaan yksiselitteinen asia, mikä henkilön "oikea" nimi on ollut, kun kirjoitettukin muoto vaihtelee, ja puhekielinen muoto on ollut joku muu. Mitä vanhempaan aikaan mennään, voidaan vain arvailla, mitä nimeä perhe ja kyläläiset ovat käyttäneet.
Sattuu vain olemaan niin, että isäni suvun kantaisä on saksalainen ja isäni suku ruotsinkielinen osittain. Mieheni isän isä taas on venäläinen.
Lapsemmekin on syntynyt muualla kuin Suomessa.
Eli jos meidän lapsella on iitön muoton nimestä, se on tismalleen sukutaustoista johtuvaa, ei siitä että joku juntti esi-isä ei olisi tiennyt nimeään.
...ja lapsenne äidinkieli on saksa, ruotsi tai venäjä? Vai kaikki? Kotikielenne ei siis ole suomi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin on tuollainen ns. yleinen nimi, josta puuttuu yksi kirjain perästä. Lapsesta lähtien olen joutunut esittelemään itseni painottaen nimeäni eniten, eikä kukaan siltikään muista. Viidennen huomautuksen jälkeen lopetan korjailun ja annan kutsua itseäni väärällä nimellä, vaikka vähän hävettävääkin. Se tietenkin hävettää enemmän, että ylipäätään joudun vaahtoamaan nimestäni.
Välillä mietin pitäisikö nimi vaihtaa kokonaan tuohon normaaliin versioon, mutta sekin tuntuu kurjalta, kun tähän on tottunut, ja aikamoiselta luovutukselta se näyttäisikin. Kunpa vanhempani olisivat nimenneet minut vähän paremmalla ajatuksella!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen kielessä nimet eivät pääty konsonanttiin. Jos konsonantti nimen lopusta puuttu, se lisätään Suomea puhuttaessa automaattisesti. Jos lapsen äidinkieli on ruotsi, on tilanne toinen.
Näitä kannatta miettiä ennen nimen antamista.
Mun täytyykin sitten korjata sukututkimuksesta kaikki kymmenet väärät nimet.
Ehkä. Jos olet sukututkimusta harrastanut, tiedätkin että nimien "normalisointi" on ensimmäisiä kysymyksiä, joihin tutkija törmää. Nimet on kirjattu ruotsinkielisiin kirkonkirjoihin ruotsalaisessa muodossa, joka sekin usein vaihtelee. Kastekirjassa nimi voi olla Matthias, rippikirjoissa Mattz, Matts tai Mathias, ja 1800-luvun puolelta 1900-luvulle saman henkilön nimi voikin muuttua Matiksi, kun on alettu kirjoittamaan kirkonkirjat suomeksi. Ei siis ole ollenkaan yksiselitteinen asia, mikä henkilön "oikea" nimi on ollut, kun kirjoitettukin muoto vaihtelee, ja puhekielinen muoto on ollut joku muu. Mitä vanhempaan aikaan mennään, voidaan vain arvailla, mitä nimeä perhe ja kyläläiset ovat käyttäneet.
Sattuu vain olemaan niin, että isäni suvun kantaisä on saksalainen ja isäni suku ruotsinkielinen osittain. Mieheni isän isä taas on venäläinen.
Lapsemmekin on syntynyt muualla kuin Suomessa.
Eli jos meidän lapsella on iitön muoton nimestä, se on tismalleen sukutaustoista johtuvaa, ei siitä että joku juntti esi-isä ei olisi tiennyt nimeään.
...ja lapsenne äidinkieli on saksa, ruotsi tai venäjä? Vai kaikki? Kotikielenne ei siis ole suomi.
Kotikielemme on suomi. Miten se liittyy tähän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomen kielessä sanat lausutaan niin kuin ne kirjoitetaan, poikkeuksina magneetti (joka taas ei ole alkuperäistä suomea), on väärin sanoa tuossa ensin g ja ja vasta sitten n eli maGNetti. Toinen on sydämessäni, vaikka se äännetään sydämmessäni, muistisääntö: Yhteen sydämeen ei mahdu kahta ämmää.
Esim. Pia äännetään pia ja Piia äännetään piia. Eli kuten kirjoitetaankin.
Ukomaisten nimien kanssa voi olla vaikeuksissa miten kuuluu ääntää oikein ettei loukkaa, esim "Blanchard", tuleeko se ässällä vai koolla oikein?
Oskar äännetään tasan kuten kirjoitetaan. Samoin esim Max. Samoin esim Alvar ja Ester. Alvar ja Ester on myös ihan suomenkielisiä nimiä suomenkielisestä kalenterista.
Nyt ei ole kyse mistään Hjördiksistä tai Blanchardeista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen kielessä nimet eivät pääty konsonanttiin. Jos konsonantti nimen lopusta puuttu, se lisätään Suomea puhuttaessa automaattisesti. Jos lapsen äidinkieli on ruotsi, on tilanne toinen.
Näitä kannatta miettiä ennen nimen antamista.
Mun täytyykin sitten korjata sukututkimuksesta kaikki kymmenet väärät nimet.
Ehkä. Jos olet sukututkimusta harrastanut, tiedätkin että nimien "normalisointi" on ensimmäisiä kysymyksiä, joihin tutkija törmää. Nimet on kirjattu ruotsinkielisiin kirkonkirjoihin ruotsalaisessa muodossa, joka sekin usein vaihtelee. Kastekirjassa nimi voi olla Matthias, rippikirjoissa Mattz, Matts tai Mathias, ja 1800-luvun puolelta 1900-luvulle saman henkilön nimi voikin muuttua Matiksi, kun on alettu kirjoittamaan kirkonkirjat suomeksi. Ei siis ole ollenkaan yksiselitteinen asia, mikä henkilön "oikea" nimi on ollut, kun kirjoitettukin muoto vaihtelee, ja puhekielinen muoto on ollut joku muu. Mitä vanhempaan aikaan mennään, voidaan vain arvailla, mitä nimeä perhe ja kyläläiset ovat käyttäneet.
Sattuu vain olemaan niin, että isäni suvun kantaisä on saksalainen ja isäni suku ruotsinkielinen osittain. Mieheni isän isä taas on venäläinen.
Lapsemmekin on syntynyt muualla kuin Suomessa.
Eli jos meidän lapsella on iitön muoton nimestä, se on tismalleen sukutaustoista johtuvaa, ei siitä että joku juntti esi-isä ei olisi tiennyt nimeään.
...ja lapsenne äidinkieli on saksa, ruotsi tai venäjä? Vai kaikki? Kotikielenne ei siis ole suomi.
Kotikielemme on suomi. Miten se liittyy tähän?
Lapsen nimi äännetään suomen kielessä suomen kielen ääntämyksen ja taivutussääntöjen mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Gxxxxx kirjoitti:
Meillä sama homma vanhan sukulaistätin kohdalla, korjasin aluksi aina mutta en enää jaksa ottaa kierroksia, ei se vaan opi 😂 aina se -i nimen loppuun mutta sama hommahan on jopa suomalaisen urheiluselostadiin kohdalla Vettel on Vetteli, Button on Buttoni, Schumacher on Schumacheri jne jne. Junttilassa kun asutaan niin tätä tää on.
Jonkun kielen (tässä nyt suomen) erityispiirre ei ole sama kuin junttius!
Jos jonkunkielinen on juntti niin kyllä sitten on kyse junttiudesta. Sivistymättömyyttä ja junttiutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen kielessä nimet eivät pääty konsonanttiin. Jos konsonantti nimen lopusta puuttu, se lisätään Suomea puhuttaessa automaattisesti. Jos lapsen äidinkieli on ruotsi, on tilanne toinen.
Näitä kannatta miettiä ennen nimen antamista.
Mun täytyykin sitten korjata sukututkimuksesta kaikki kymmenet väärät nimet.
Ehkä. Jos olet sukututkimusta harrastanut, tiedätkin että nimien "normalisointi" on ensimmäisiä kysymyksiä, joihin tutkija törmää. Nimet on kirjattu ruotsinkielisiin kirkonkirjoihin ruotsalaisessa muodossa, joka sekin usein vaihtelee. Kastekirjassa nimi voi olla Matthias, rippikirjoissa Mattz, Matts tai Mathias, ja 1800-luvun puolelta 1900-luvulle saman henkilön nimi voikin muuttua Matiksi, kun on alettu kirjoittamaan kirkonkirjat suomeksi. Ei siis ole ollenkaan yksiselitteinen asia, mikä henkilön "oikea" nimi on ollut, kun kirjoitettukin muoto vaihtelee, ja puhekielinen muoto on ollut joku muu. Mitä vanhempaan aikaan mennään, voidaan vain arvailla, mitä nimeä perhe ja kyläläiset ovat käyttäneet.
Sattuu vain olemaan niin, että isäni suvun kantaisä on saksalainen ja isäni suku ruotsinkielinen osittain. Mieheni isän isä taas on venäläinen.
Lapsemmekin on syntynyt muualla kuin Suomessa.
Eli jos meidän lapsella on iitön muoton nimestä, se on tismalleen sukutaustoista johtuvaa, ei siitä että joku juntti esi-isä ei olisi tiennyt nimeään.
...ja lapsenne äidinkieli on saksa, ruotsi tai venäjä? Vai kaikki? Kotikielenne ei siis ole suomi.
Kotikielemme on suomi. Miten se liittyy tähän?
Lapsen nimi äännetään suomen kielessä suomen kielen ääntämyksen ja taivutussääntöjen mukaan.
Ai-van. Lapsemme nimi on Ester. Äännetään E-S-T-E-R. Sitä ei äännetä Esteri.
Vierailija kirjoitti:
Suomen kielessä sanat lausutaan niin kuin ne kirjoitetaan, poikkeuksina magneetti (joka taas ei ole alkuperäistä suomea), on väärin sanoa tuossa ensin g ja ja vasta sitten n eli maGNetti. Toinen on sydämessäni, vaikka se äännetään sydämmessäni, muistisääntö: Yhteen sydämeen ei mahdu kahta ämmää.
Esim. Pia äännetään pia ja Piia äännetään piia. Eli kuten kirjoitetaankin.
Ukomaisten nimien kanssa voi olla vaikeuksissa miten kuuluu ääntää oikein ettei loukkaa, esim "Blanchard", tuleeko se ässällä vai koolla oikein?
Mitäs sinä tuosta "magnetista" juttelet?
Gxxxxx kirjoitti:
Meillä sama homma vanhan sukulaistätin kohdalla, korjasin aluksi aina mutta en enää jaksa ottaa kierroksia, ei se vaan opi 😂 aina se -i nimen loppuun mutta sama hommahan on jopa suomalaisen urheiluselostadiin kohdalla Vettel on Vetteli, Button on Buttoni, Schumacher on Schumacheri jne jne. Junttilassa kun asutaan niin tätä tää on.
Tää on niin totta. Ja sitten kun meet suomalaisena ulkomaille, ihan sama minne, niin kukaan ei osaa ääntää nimeäni oikein. Viis vuotta jenkkilässä yritin niille opettaa nimeni lausumista, mutta aina vaan väännettiin sikäläiseen muotoon. Kiinalaisista työkavereista en viitsi edes kertoa. Yhtä junttilaa koko maailma.
Se hyvä puoli täällä kotijunttilassa asuessa kyllä on, että kun antaa lapselle peri suomalaisen nimen, niin lähes kaikki ääntää sen oikein. Siis Esteri, ei mitää Esther tai muuta vieraskielistä tai siltä vaikuttavaa. Ulkojunttiloissa se on sitten se ja sama, väärin ne ääntää nimen kuitenkin, hyvä että itsensä tunnistaa.
Kyllä se sivistyksen taso huumaa, kun ei osaa edes itse kirjoittaa sanaa "perisuomalainen" oikein. I rest my case. JUNTTIEN kirjoitelmia...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen kielessä nimet eivät pääty konsonanttiin. Jos konsonantti nimen lopusta puuttu, se lisätään Suomea puhuttaessa automaattisesti. Jos lapsen äidinkieli on ruotsi, on tilanne toinen.
Näitä kannatta miettiä ennen nimen antamista.
Mun täytyykin sitten korjata sukututkimuksesta kaikki kymmenet väärät nimet.
Ehkä. Jos olet sukututkimusta harrastanut, tiedätkin että nimien "normalisointi" on ensimmäisiä kysymyksiä, joihin tutkija törmää. Nimet on kirjattu ruotsinkielisiin kirkonkirjoihin ruotsalaisessa muodossa, joka sekin usein vaihtelee. Kastekirjassa nimi voi olla Matthias, rippikirjoissa Mattz, Matts tai Mathias, ja 1800-luvun puolelta 1900-luvulle saman henkilön nimi voikin muuttua Matiksi, kun on alettu kirjoittamaan kirkonkirjat suomeksi. Ei siis ole ollenkaan yksiselitteinen asia, mikä henkilön "oikea" nimi on ollut, kun kirjoitettukin muoto vaihtelee, ja puhekielinen muoto on ollut joku muu. Mitä vanhempaan aikaan mennään, voidaan vain arvailla, mitä nimeä perhe ja kyläläiset ovat käyttäneet.
Sattuu vain olemaan niin, että isäni suvun kantaisä on saksalainen ja isäni suku ruotsinkielinen osittain. Mieheni isän isä taas on venäläinen.
Lapsemmekin on syntynyt muualla kuin Suomessa.
Eli jos meidän lapsella on iitön muoton nimestä, se on tismalleen sukutaustoista johtuvaa, ei siitä että joku juntti esi-isä ei olisi tiennyt nimeään.
...ja lapsenne äidinkieli on saksa, ruotsi tai venäjä? Vai kaikki? Kotikielenne ei siis ole suomi.
Kotikielemme on suomi. Miten se liittyy tähän?
Lapsen nimi äännetään suomen kielessä suomen kielen ääntämyksen ja taivutussääntöjen mukaan.
Ai-van. Lapsemme nimi on Ester. Äännetään E-S-T-E-R. Sitä ei äännetä Esteri.
Suomen kielen versio nimestä Ester on Esteri.
Mummoni on Ester mutta kutsuu itseään Esteriksi. Jos ädinkielenne on ruotsi tai saksa, silloin lapsenne kutsumanimi on Ester. Ei mahda mitään. Vahinko on jo tapahtunut.
Mun pojasta piti tulla Emil, mutta jääpä nimeämättä huomattuani miten herkästi Emil taipuu Eemeliksi. Onko niitä konsonanttiloppuisia nimiä pakko väännellä, kun ei Tuuliakaan kukaan Tuulikiksi sano?