Antti Lindtman, 34, ja Kaija Stormbom, 54, odottavat lasta

Sitkeässä elää tämä urbaanilegenda, että äidin ikä olisi riski siihen, että tuleva lapsi on vammainen.

Odottaessani esikoistani olin 28 vuotias. Vanha professori sanoi minulle, kun teillä jo tuota ikääkin  on. Toisen lapseni sain 34 vuotiaana. En osannut ajatella itseäni millään tavalla vanhaksi. 

Sedu on 75 kun lapsensa pääsee ylioppilaaksi. 75 vuotta!

ei välttis ole oma munasolu, ei noin hyväkuntoisella kropaltaan ole mitään ongelmia pelkässä raskaudessa/synnytyksessä kun selkeesti ihonkin perusteella hyvä jousto kudoksissa. paljon ongelmallisempi on 22v. ylipainoinen diabeetikkoäiti kellä verenpaineet pilvissä ja sokerit sekaisin. eli jos nuoren luovuttajan munasolu ja miehen siittiöt niin no problem.

Vierailija kirjoitti:

Valitan. En hyväksy. Olen itse tuonikäinen ja minun lapseni on teinejä. Tätäkin olen jo miettinyt, että jaksanko tarpeeksi hyvin. Tuo äiti on 70 kun lapsi on teini. Ei. Ei.

Sinun hyväksyntääsi ei tuossa kaivatakaan. Vaikka itse oletkin jo uupunut ja hyytynyt (jo tuossa vaiheessa) niin se ei tarkoita että muutkin olisivat. Veikkaan että tuo kankea ja tukehtunut ajatusmaailma on osasyy siihen ettet jaksa.

Jotenkin kuvottavaa. En voi sille mitään, että ajattelen niin.

Minusta tuon Antin olemuksessa on jotain outoa, nyt selvisi sekin. .

Itse sain ainokaiseni 39v. ja koin olevani liian vanha pienen lapsen äidiksi. Jaksaminen oli kovalla koetuksella. Mutta tämä on vain minun kokemukseni, en yleistä sitä koskemaan muita.

Ihmisillä on jo lähtökohtaisesti erilaiset psyykkiset ja fyysiset voimavarat. Jotkut ovat vaativissa työtehtävissä vielä 70v., toiset jo toinen jalka haudassa samassa iässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitan. En hyväksy. Olen itse tuonikäinen ja minun lapseni on teinejä. Tätäkin olen jo miettinyt, että jaksanko tarpeeksi hyvin. Tuo äiti on 70 kun lapsi on teini. Ei. Ei.

Sinun hyväksyntääsi ei tuossa kaivatakaan. Vaikka itse oletkin jo uupunut ja hyytynyt (jo tuossa vaiheessa) niin se ei tarkoita että muutkin olisivat. Veikkaan että tuo kankea ja tukehtunut ajatusmaailma on osasyy siihen ettet jaksa.

Minä olen välittävä ja rakastava vanhempi. Jolle se oma napa ei ole ensisijainen.

Kylläpä täällä ollaan huolestuneita vanhemman äidin jaksamisesta mutta palsta on täynnä niiden oikeassa iässä lapsensa tehneiden vinkumista kun ei jaksa, ei jaksa, kaikki on paskaa ja sotkua ja kakarat hirveitä jne.

Olen itse viisikymppinen, kolme lasta eikä vaihdevuosista tietoakaan, Nuorin on syntynyt ollessani yli 40v., kaikki luomuna. Ei ole tarvinnut tapella murrosikäisten kanssa, kaikki lapset terveitä ja fiksuja. Elämme hyvin aktiivista elämää, matkustamme, harrastamme, teemme pitkiä retkiä ja vaelluksia. Käyn salilla ja olen paremmassa kunnossa kuin moni nuorempi.

Täällä on vallalla käsitys että viisikymppinen tai kuusikymppinen on jo vanhus. Sen ikäinen ihminen on vielä työelämässä. Poliitikot ovat pääsääntöisesti jo seitsenkymppisiä ja yli. Ystäväpiirissäni on parikymmentä vuotta itseäni vanhempia ihmisiä jotka käyvät vielä laskettelemassa, reissaavat, tekevät kaikki talon ja pihan työt (jotka nekin tuntuvat olevan näille palstan nuorille helvetin iso taakka kun pitäisi ihan tiskikone tyhjentää).

Onnea keskustelun aiheena olevalle parille ja onnea vauvasta!

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä täällä ollaan huolestuneita vanhemman äidin jaksamisesta mutta palsta on täynnä niiden oikeassa iässä lapsensa tehneiden vinkumista kun ei jaksa, ei jaksa, kaikki on paskaa ja sotkua ja kakarat hirveitä jne.

Olen itse viisikymppinen, kolme lasta eikä vaihdevuosista tietoakaan, Nuorin on syntynyt ollessani yli 40v., kaikki luomuna. Ei ole tarvinnut tapella murrosikäisten kanssa, kaikki lapset terveitä ja fiksuja. Elämme hyvin aktiivista elämää, matkustamme, harrastamme, teemme pitkiä retkiä ja vaelluksia. Käyn salilla ja olen paremmassa kunnossa kuin moni nuorempi.

Täällä on vallalla käsitys että viisikymppinen tai kuusikymppinen on jo vanhus. Sen ikäinen ihminen on vielä työelämässä. Poliitikot ovat pääsääntöisesti jo seitsenkymppisiä ja yli. Ystäväpiirissäni on parikymmentä vuotta itseäni vanhempia ihmisiä jotka käyvät vielä laskettelemassa, reissaavat, tekevät kaikki talon ja pihan työt (jotka nekin tuntuvat olevan näille palstan nuorille helvetin iso taakka kun pitäisi ihan tiskikone tyhjentää).

Onnea keskustelun aiheena olevalle parille ja onnea vauvasta!

Kun sitä lasta pitää jaksaa ajatella vielä senkin jälkeen kun se on vauva. Realistinen arvio on, että 25-30-vuotiaana on vahvasti omassa elämässä kiinni. Sen jälkeen vielä lapsenlapset ja sen lapsensa tukeminen pikkulapsivaiheessa.

Näin ajattelee lastaan rakastava äiti.

Kun tuo lapsi kirjoittaa ylioppilaaksi, äiti on 74. Ja kun tuolla lapsella on realistisesti ajatellen pieniä lapsia, tuo äiti on jo 84. Eli lapsella on siis vaippaikäisiä kotona ja parhaassa tapauksessa vaippaikäinen alzheimer-mummo taakkanaan.

VÄÄRIN lasta kohtaan. Itsekästä.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuon Antin olemuksessa on jotain outoa, nyt selvisi sekin. .

Siis mieshän tuossa on se uhri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitan. En hyväksy. Olen itse tuonikäinen ja minun lapseni on teinejä. Tätäkin olen jo miettinyt, että jaksanko tarpeeksi hyvin. Tuo äiti on 70 kun lapsi on teini. Ei. Ei.

Sinun hyväksyntääsi ei tuossa kaivatakaan. Vaikka itse oletkin jo uupunut ja hyytynyt (jo tuossa vaiheessa) niin se ei tarkoita että muutkin olisivat. Veikkaan että tuo kankea ja tukehtunut ajatusmaailma on osasyy siihen ettet jaksa.

Minä olen välittävä ja rakastava vanhempi. Jolle se oma napa ei ole ensisijainen.

Sitä omaa napaasi olet tässä ketjussa tuijotellut useamman häiriintyneen viestin verran, täynnä vihaa, kaunaa ja katkeruutta. Kuinka SINUN elämäsi meni pilalle vanhojen vanhempien takia. En usko että voit olla lapsillesikaan välittävä ja rakastava vanhempi, sen verran synkältä ja tasapainottomalta ihmiseltä vaikutat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä täällä ollaan huolestuneita vanhemman äidin jaksamisesta mutta palsta on täynnä niiden oikeassa iässä lapsensa tehneiden vinkumista kun ei jaksa, ei jaksa, kaikki on paskaa ja sotkua ja kakarat hirveitä jne.

Olen itse viisikymppinen, kolme lasta eikä vaihdevuosista tietoakaan, Nuorin on syntynyt ollessani yli 40v., kaikki luomuna. Ei ole tarvinnut tapella murrosikäisten kanssa, kaikki lapset terveitä ja fiksuja. Elämme hyvin aktiivista elämää, matkustamme, harrastamme, teemme pitkiä retkiä ja vaelluksia. Käyn salilla ja olen paremmassa kunnossa kuin moni nuorempi.

Täällä on vallalla käsitys että viisikymppinen tai kuusikymppinen on jo vanhus. Sen ikäinen ihminen on vielä työelämässä. Poliitikot ovat pääsääntöisesti jo seitsenkymppisiä ja yli. Ystäväpiirissäni on parikymmentä vuotta itseäni vanhempia ihmisiä jotka käyvät vielä laskettelemassa, reissaavat, tekevät kaikki talon ja pihan työt (jotka nekin tuntuvat olevan näille palstan nuorille helvetin iso taakka kun pitäisi ihan tiskikone tyhjentää).

Onnea keskustelun aiheena olevalle parille ja onnea vauvasta!

Kun sitä lasta pitää jaksaa ajatella vielä senkin jälkeen kun se on vauva. Realistinen arvio on, että 25-30-vuotiaana on vahvasti omassa elämässä kiinni. Sen jälkeen vielä lapsenlapset ja sen lapsensa tukeminen pikkulapsivaiheessa.

Näin ajattelee lastaan rakastava äiti.

Kun tuo lapsi kirjoittaa ylioppilaaksi, äiti on 74. Ja kun tuolla lapsella on realistisesti ajatellen pieniä lapsia, tuo äiti on jo 84. Eli lapsella on siis vaippaikäisiä kotona ja parhaassa tapauksessa vaippaikäinen alzheimer-mummo taakkanaan.

VÄÄRIN lasta kohtaan. Itsekästä.

Huoh.

Yleviä ajatuksia yläpuolella. Ainakin näennäisesti.

Suurimpana dilemmana tuossa ajattelussa sellainen ihan pieni yksiiskohra ettei elämää voi koskaan suunnitella etukäteen. Ei koskaan.

Vastasyntyneen vanhempi voi kuolla aivoverenvuotoon tai auto-onnettomuudessa sekä 25- että 55-vuotiaana. Ei kaikki elä vanhuusikään asti, loppujen lopuksi aika harva.

Lapsikin voi kuolla ennen kuin ehtii päästä edes täysi-ikään saakka.

Pitäisiköhän ihmisten lakata olettamasta, ja antautua vaan elämän kyytiin katsomaan mitä huominen tuo? Jos jo etukäteen etsii kaikesta ne negatiiviset puolet ja mahdolliset sudenkuopat, ei elämää kannata edes jatkaa.

Tää ei pääty hyvin. Jos äiti ja vauva säilyy hengissä, niin viimeistään yövalvominen tekee noin vanhasta huutavan hirviön. Pelottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Tää ei pääty hyvin. Jos äiti ja vauva säilyy hengissä, niin viimeistään yövalvominen tekee noin vanhasta huutavan hirviön. Pelottavaa.

Niitä huutavia hirviöitä näkee tuolla liikkuessaan ihan nuorten äitien keskuudessa.

Harvemmin vanhempi äiti sellainen on.

Ja sitten on nämä kännykkää räpläävät äidit, nekin on niitä nuoria äitejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä täällä ollaan huolestuneita vanhemman äidin jaksamisesta mutta palsta on täynnä niiden oikeassa iässä lapsensa tehneiden vinkumista kun ei jaksa, ei jaksa, kaikki on paskaa ja sotkua ja kakarat hirveitä jne.

Olen itse viisikymppinen, kolme lasta eikä vaihdevuosista tietoakaan, Nuorin on syntynyt ollessani yli 40v., kaikki luomuna. Ei ole tarvinnut tapella murrosikäisten kanssa, kaikki lapset terveitä ja fiksuja. Elämme hyvin aktiivista elämää, matkustamme, harrastamme, teemme pitkiä retkiä ja vaelluksia. Käyn salilla ja olen paremmassa kunnossa kuin moni nuorempi.

Täällä on vallalla käsitys että viisikymppinen tai kuusikymppinen on jo vanhus. Sen ikäinen ihminen on vielä työelämässä. Poliitikot ovat pääsääntöisesti jo seitsenkymppisiä ja yli. Ystäväpiirissäni on parikymmentä vuotta itseäni vanhempia ihmisiä jotka käyvät vielä laskettelemassa, reissaavat, tekevät kaikki talon ja pihan työt (jotka nekin tuntuvat olevan näille palstan nuorille helvetin iso taakka kun pitäisi ihan tiskikone tyhjentää).

Onnea keskustelun aiheena olevalle parille ja onnea vauvasta!

Kun sitä lasta pitää jaksaa ajatella vielä senkin jälkeen kun se on vauva. Realistinen arvio on, että 25-30-vuotiaana on vahvasti omassa elämässä kiinni. Sen jälkeen vielä lapsenlapset ja sen lapsensa tukeminen pikkulapsivaiheessa.

Näin ajattelee lastaan rakastava äiti.

Kun tuo lapsi kirjoittaa ylioppilaaksi, äiti on 74. Ja kun tuolla lapsella on realistisesti ajatellen pieniä lapsia, tuo äiti on jo 84. Eli lapsella on siis vaippaikäisiä kotona ja parhaassa tapauksessa vaippaikäinen alzheimer-mummo taakkanaan.

VÄÄRIN lasta kohtaan. Itsekästä.

Huoh.

Yleviä ajatuksia yläpuolella. Ainakin näennäisesti.

Suurimpana dilemmana tuossa ajattelussa sellainen ihan pieni yksiiskohra ettei elämää voi koskaan suunnitella etukäteen. Ei koskaan.

Vastasyntyneen vanhempi voi kuolla aivoverenvuotoon tai auto-onnettomuudessa sekä 25- että 55-vuotiaana. Ei kaikki elä vanhuusikään asti, loppujen lopuksi aika harva.

Lapsikin voi kuolla ennen kuin ehtii päästä edes täysi-ikään saakka.

Pitäisiköhän ihmisten lakata olettamasta, ja antautua vaan elämän kyytiin katsomaan mitä huominen tuo? Jos jo etukäteen etsii kaikesta ne negatiiviset puolet ja mahdolliset sudenkuopat, ei elämää kannata edes jatkaa.

Se että äiti kuolee tai päätyy hoitotaakaksi on huomattavasti todennäköisempää, jos lapsen hankkii 54-vuotiaana. Ei siinä mitään ylevää ole.

Ja hehän tässä yrittävät suunnitella elämää.

Ja ei, ei voi suunnitella, mutta tosiasioita ei silti pääse pakoon, vaikka kuinka olisi tarve ripustautua siihen lapsimieheen ja leikkiä nuorempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kadehditte vaan kun toiset on onnellisia.

Täällä on monta nuorena äidiksi tullutta ja katkeruus kukoistaa.

Siis pakko kysyä, että miksi mä olisin kateellinen tai katkera hedelmöityshoidoin raskaaksi tulleelle, vaihdevuodet ohittaneelle naiselle, joka on kokenut melko vasta kohtukuoleman? En vaan tajua.[/quot

Rakkaus, hyvä taloudellinen asema, onnellinen parisuhde?

Kaikki eivät ole onnellisia Vuosaaren kerrostalohelvetissä 4 lapsen pyöriessä ympärillä (kaikki eri miehille). Eletään elareilla ja Kelan tuilla.

Ain niin, sähän oletkin se 25 vuotias juristi, joka perusti oman menestyvän lakiasiaintoimiston 20 vuotiaana, asutte hienossa ok- talossa miehesi kanssa ja teillä on kaksi suloista lasta?

Mä oon kyllä lapseni saanut 30-vuotiaana, ja hyvässä taloudellisessa asemassa ja vakaassa parisuhteessa. Kelan tukia emme tarvitse. Eli siis jos vieroksuu 54-vuotiaan naisen raskaaksi tulemista täytyy olla Vuosaarelaisessa kerrostalossa asuva Kelan elätti joka on pohjimmiltaan vain kateellinen ja katkera kyseiselle naiselle? :D

Uskon kyllä että täällä on kateellisia huutelemassa. Kateellisia ovat rohkeudesta ennenkaikkea.

Vierailija kirjoitti:

Jos ikäero puolisoilla olisi toisinpäin, harva kommentoisi mitään. Mutta pipoa kiristää ilmeisesti suuren ikäeron parit, joissa nainen on vanhempi. Menestyneen pariskunnan lasta säälitään jo etukäteen, vaikka tuskin mitään tulee häneltä puuttumaan. Voi lapsiparkaa, syntyä nyt toivottuna luksuksen keskelle...

Sehän se nyppii ja kyrsii näitä AV-haaskoja, jotka itse kusettamalla hankkiutuvat paksuksi. Näillä ole edes minkäänlaisia edellytyksiä vanhemmiksi mutta kersa pitää "saaaaa-aaa-da !" Ku mä "haluuuuuuu-un!!!!"

Ei ole sen enempää töitä, koulutusta kuin rahaakaan elättää, ruokkia ja ylläpitää sitä formaatti kersaa, mutta  AV - YH - WT - haaskaksi pitää päästä. Toista on tällä puheena olevalla pariskunnalla, on rahaa, toimeentuloa ja kaikki edellytykset siihen että kersalla on hyvä ja turvattu elämä edessään. Nähtävästi se sitten on se joka ahdistaa näköjään niin vitusti.