Mies haluaa muuttaa mun ja lapsen kanssa asumaan, mutta ei halua isäpuoleksi eikä että ollaan uusperhe

Samaan ongelmaanhan sillä miehellä kaatui se edellinenkin suhde. Ei pidä lapsista. Miksi ihmeessä sitten alkoi taas seukata yh-äidin kanssa?

Lapsen itsetunto menee palasille, jos saa joka päivä kotonaan osakseen välinpitämättömyyttä. Se vaikuttaa ihan kaikkeen, kaikkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän olis valmis maksaan puolet asumiskuluista.

kun lapsi on ollut kipee ja miehellä vapaata, ei ole kumminkaan tarjoutunut oleen lapsen kanssa kotona. Samoin ei jos mulla on ollut iltatöitä tai menoa ja lapsi olisi ollut yksin kotona, mies on aina lähtenyt omaan kotiinsa kun olisi voinut tarjota olla paikalla. On meillä muuten paljon kun mä olen kotona.

Ap

Ei se mies mikään lastenhoitaja ole. Ymmärrän miestä, että hän etsii itselleen kumppania, ei paikkaa lastenhoitajana. Toisen ihmisen lasten mukana kun tuppaa tulemaan velvollisuuksia, joista et itse saa mitään. Haluaisitko itse ottaa hoitaaksesi vaikka kumppanin koiran tai vanhan äidin silloin, kun kumppani on töissä tms..

Lapsen hoitovastuu on sinulla ja lapsen isällä, ei miesystävälläsi.

Taas joku lapseton on eksynyt väärälle palstalle.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen itsetunto menee palasille, jos saa joka päivä kotonaan osakseen välinpitämättömyyttä. Se vaikuttaa ihan kaikkeen, kaikkeen.

JuuriT näin. Ap:n kannattaisi luovuttaa lapsi isälleen. Lapsen itsetuntoon vaikuttaa jo pelkkä seurustelu tuollaisen miehen kanssa. Lapset aistivat asioita. Tottakai lapsi jossain vaiheessa huomaa ja ihmettelee että miksi tuo äidin mies ei koskaan halua minua mukaan minnekään jne. Lapsen itsetunto murtuu jo lapsuudessaan, kamalaa! Tietty voi tapailla ketä huvittaa, mutta jos muuttaa saman katon alle, niin kyllähän miehen täytyy sietää lapsiakin. Ap ei ole soveltuva äidiksi, ei osaa yhtään ajatella lapsen kannalta. Tai sitten tämä on karsea provo.

Eihän ketään miestä toisten miesten siittämät lapset kiinnosta, paitsi pedofiileja.

Onko oikeesti noin typeriä ihmisiä olemassa? Mite viitsit edes harkita?

Millainen se suhde sit vois olla jos ei ikinä muuteta yhteen? Mä en oikein usko että mies suostuu näkeen vaan pari iltaa viikossa.

Tai vaikka suostuu niin sitäkö me tehdään loppuelämä?

Ap

Siis mitä ihmettä!?! Miten voi asua yhdessä olematta perhe?? Minä olen itsekkin yh. Ja minä olen tehnyt hyvin selväksi että minä ja lapseni olemme pakettisopimus. Jos otat minut elämääsi,otat myös lapseni. Nyt puolisoni kanssa 7 vuotta takana ja puolisoni on kyllä ottanut lapseni ihan "omakseen". Hoitanut, käynyt kahdestaan tekemässä juttuja ja reissanneet, osallistuu läksyistä huolehtimiseen yms. Ihan arkeen. Mitta isäpuoli hän ei ole,eikä lapseni häntä siksi kutsu. Isä lapsella on jo. Mutta miten ihmeessä ei jos kerran asuu yhdessä ole muka millään lailla osallisvastuullinen siihen perheen elämään. Se lapsi kuuluu siihen, se lapsi periaatteessa pyörittää koko sitä!! Hulluhan sinä olet jos mies tosiaan muuttaa siihen poimimaan rusinat pullasta mutta ei osallistu lapseen. Ei se toimi niin että yksi elää kuin hotellissa. Ja muutenkin kyllä se lapsen ja miehen synkkaus on tärkeää. Koska jos ei välit ole hyvät lapsena, niin olet kusessa kun lapsi pääsee teini-ikään. En muuttaisi sinuna yhteen, vaan sanoisin suoraan miehelle että jos haluaa tulla toisen elämään, täytyy haluta kaikki osa-alueet siitä. Myös se lapsi siihen, olla valmis tekemään ruokaa sille, leikkimään, pelaamaan pelejä, lähtemään reissuille, hoitamaan sitä jne. Aivan kuin se sinun perheesi toinenkin tekee.

Vierailija kirjoitti:

Kysy mieheltä mitä käytännössä tarkoittaisi että hän haluaisi asua yhdessä mutta ei olla perhe?

Haluaisi todennäköisesti että maksat asumis- ja elinkustannuksista 2/3 osaa, kun teitähän on kaksi, mies yksin.

Miltä lapsesta tuntuisi, kun ihminen joka ei välitä eikä halua osallistua asuisi samassa talossa?

No  nyt menee jo liioittelun puolelle. Onko lapselle siis vahingollista jos vaikka perhe vuokraa huonetta jollekkin kolmannelle osapuolelle, joka ei välitä lapsesta eikä perheestä vaikka asuukin saman katon alla? Tai entä jos on sisarus joka ei välitä lapsesta vaan inhotaa tätä, sitäkin sattuu ja aika useinkin jopa että sisarukset ei ole lainkaan väleissä, mutta silti asuvat saman katon alla.

Kohtuus nyt kuitenkin tässäkin, riippuu täysin siitä miten se mies kohtelee lasta, jos on kuitenkin asiallinen ja juttelee jne. mutta ei halua osallistua kasvatukseen tai hoitoon, niin en kyllä usko että on lapselle mitenkään vahingollista. Paljon vahingollisempaa on se, että lapsi vaihtaa kotiaan viikottain tai että vanhemmat pysyy yhdessä riidellen jne.

Itse kun on ollut henkisesti pahoinpideltynä koko lapsuuden, niin olisin oikein mielelläni vaihtanut sen isäpuolen mieheen, joka ei välitä minusta ja yrittäisi kasvattaa alistaen ja murskaten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysy mieheltä mitä käytännössä tarkoittaisi että hän haluaisi asua yhdessä mutta ei olla perhe?

Haluaisi todennäköisesti että maksat asumis- ja elinkustannuksista 2/3 osaa, kun teitähän on kaksi, mies yksin.

Miltä lapsesta tuntuisi, kun ihminen joka ei välitä eikä halua osallistua asuisi samassa talossa?

No  nyt menee jo liioittelun puolelle. Onko lapselle siis vahingollista jos vaikka perhe vuokraa huonetta jollekkin kolmannelle osapuolelle, joka ei välitä lapsesta eikä perheestä vaikka asuukin saman katon alla? Tai entä jos on sisarus joka ei välitä lapsesta vaan inhotaa tätä, sitäkin sattuu ja aika useinkin jopa että sisarukset ei ole lainkaan väleissä, mutta silti asuvat saman katon alla.

Kohtuus nyt kuitenkin tässäkin, riippuu täysin siitä miten se mies kohtelee lasta, jos on kuitenkin asiallinen ja juttelee jne. mutta ei halua osallistua kasvatukseen tai hoitoon, niin en kyllä usko että on lapselle mitenkään vahingollista. Paljon vahingollisempaa on se, että lapsi vaihtaa kotiaan viikottain tai että vanhemmat pysyy yhdessä riidellen jne.

Itse kun on ollut henkisesti pahoinpideltynä koko lapsuuden, niin olisin oikein mielelläni vaihtanut sen isäpuolen mieheen, joka ei välitä minusta ja yrittäisi kasvattaa alistaen ja murskaten.

Siis joka EI yrittäisi kasvattaa alistaen ja murskaten.

Mä asun miehen kanssa joka ei niin välitä lapsestani, lapsi on jo 16v teini, yhdessä ollaan asuttu vuosia.

Kyllä ne pärjää ja kahdestaankin ovat kotona, mutta kummatkaa ei tykkää toisistaan. Mies ei juurikaan mitään ylimääräistä sano teinille, eikä teini miehelle. Auttaa kyllä kaikissa jutuissa lapseen liittyen.

MUTTA minä ymmärrän, teini on todella haastava ja osaa olla ärsyttävä, lapseton mies ei sellaista välttämättä ymmärrä. On ollut aina vähän omanlaisensa persoona, kun hänen kanssaan ei aivan lapsesta asti ole ollut, voi ajatella että on vain todella todella outo.

Jos tilanne ois ollut se, että lapsi ois ollut aivan pieni kun yhteen muutettiin, en olisi muuttanut jos eivät tule kunnolla toimeen.

Miten luulet että teillä sitten menisi kun miehellä ja lapsella on vapaata ja sinä olet töissä? Siis joskus sitten kun lapsi on sen ikäinen että voi olla yksin kotona???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysy mieheltä mitä käytännössä tarkoittaisi että hän haluaisi asua yhdessä mutta ei olla perhe?

Haluaisi todennäköisesti että maksat asumis- ja elinkustannuksista 2/3 osaa, kun teitähän on kaksi, mies yksin.

Miltä lapsesta tuntuisi, kun ihminen joka ei välitä eikä halua osallistua asuisi samassa talossa?

No  nyt menee jo liioittelun puolelle. Onko lapselle siis vahingollista jos vaikka perhe vuokraa huonetta jollekkin kolmannelle osapuolelle, joka ei välitä lapsesta eikä perheestä vaikka asuukin saman katon alla? Tai entä jos on sisarus joka ei välitä lapsesta vaan inhotaa tätä, sitäkin sattuu ja aika useinkin jopa että sisarukset ei ole lainkaan väleissä, mutta silti asuvat saman katon alla.

Kohtuus nyt kuitenkin tässäkin, riippuu täysin siitä miten se mies kohtelee lasta, jos on kuitenkin asiallinen ja juttelee jne. mutta ei halua osallistua kasvatukseen tai hoitoon, niin en kyllä usko että on lapselle mitenkään vahingollista. Paljon vahingollisempaa on se, että lapsi vaihtaa kotiaan viikottain tai että vanhemmat pysyy yhdessä riidellen jne.

Itse kun on ollut henkisesti pahoinpideltynä koko lapsuuden, niin olisin oikein mielelläni vaihtanut sen isäpuolen mieheen, joka ei välitä minusta ja yrittäisi kasvattaa alistaen ja murskaten.

Minä taas koen tulleeni kaltoinkohdelluksi välinpitämättömän isän osalta. Kun on vuosikaudet ilmaa, on vaikea muodostaa itsestään ehjää kuvaa. Itsetunto on parantunut roimasti aikuisuudessa, mutta se on edelleen hatara rakennelma, joka sortuu aikaajoin ja muutenkin haittaa työelämässä ja parisuhteissa. Vanhemmaksi en ole edes uskaltanut haaveilla ryhtyväni.

Asutte eri osoitteissa tai eroatte.

Tai sitten lapsi muuttaa isälleen ja sinusta tulee etä.

Vierailija kirjoitti:

Millainen se suhde sit vois olla jos ei ikinä muuteta yhteen? Mä en oikein usko että mies suostuu näkeen vaan pari iltaa viikossa.

Tai vaikka suostuu niin sitäkö me tehdään loppuelämä?

Ap

Millainen se suhde sitten olisi jos muuttaisitte yhteen? Lapsen kuitenkin pitäisi suostua siihen, että hänen kodissaan asuaa ihminen, joka ei pidä hänestä? Pystyisikö lapsi muuttamaan isälleen?

Usko nyt jo, että lapselle on vahingoksi asua ihmisen kanssa, joka kohtelee häntä huonosti. Ja huonosti kohteleminen pitää sisällään myös välinpitämättömyyden. Mieti miltä sinusta tuntuisi, jos työkaverisi ei huomioisi sinua mitenkään vaikka istutte viereisissä pöydissä. Kaikille muille kuitenkin olisi ystävällinen. Sen jälkeen mieti miltä sinusta tuntuisi asua tämän ihmisen kanssa. Sinä olisit ilmaa mutta sinun rakkaimmalle ihmisellesi olisi ystävällinen, halaisi ja pussaisi. Eikö yhtään tulsii paha mieli ja kävisi itsetunnon päälle?

Vierailija kirjoitti:

Mä asun miehen kanssa joka ei niin välitä lapsestani, lapsi on jo 16v teini, yhdessä ollaan asuttu vuosia.

Kyllä ne pärjää ja kahdestaankin ovat kotona, mutta kummatkaa ei tykkää toisistaan. Mies ei juurikaan mitään ylimääräistä sano teinille, eikä teini miehelle. Auttaa kyllä kaikissa jutuissa lapseen liittyen.

MUTTA minä ymmärrän, teini on todella haastava ja osaa olla ärsyttävä, lapseton mies ei sellaista välttämättä ymmärrä. On ollut aina vähän omanlaisensa persoona, kun hänen kanssaan ei aivan lapsesta asti ole ollut, voi ajatella että on vain todella todella outo.

Jos tilanne ois ollut se, että lapsi ois ollut aivan pieni kun yhteen muutettiin, en olisi muuttanut jos eivät tule kunnolla toimeen.

Miten luulet että teillä sitten menisi kun miehellä ja lapsella on vapaata ja sinä olet töissä? Siis joskus sitten kun lapsi on sen ikäinen että voi olla yksin kotona???

No voisikohan se teinin haastavuus ja ärsyttävyys johtua siitä, että hän vihaa ja halveksii (teininä tunteet ovat mustavalkoisia ja todella voimakkaita) sinua sen vuoksi, millaiset elinolosuhteet olet hänelle rakentanut. Näin koin ainakin itse teininä. 

Usko mua, miestä rupeaa risomaan, kun mitään ette voi tehdä ilman lasta tai ilman että se tehdään lapsen ehdoilla ajoitettuna. Ette voi lähteä spontaanisti sinne ja tänne. Tuo suhde toimii parhaiten erilleen asuttuna ja jos ei se toimi niinkään, se ei sitten vaan toimi. 

No mun lapsi on myös omanlaisensa persoona, taitaa mieskin olla vähän omanlaisensa.

Varmaan olisivat omissa oloissaan.

Ap

No jos haluat traumaisen lapsen, joka alkaa vetää kamaa tai tekeen rikoksia parin vuoden kuluessa, niin ota ihmeessä tunnevammainen, sua hyväksikäyttävä, itsekäs mies teille asumaan. Ei hän sua rakasta. Jos rakastaisi, hän tekisi kaikkensa, että sulla JA SUN LAPSELLA olisi hyvä olla. Ja sulla EI ole hyvä olla, jos/kun lapsesi kärsii. Heität ukon menemään, itket vähän aikaa (ymmärrän) ja sitten löydät oikeasti hyvän tyypin. Nyt et löydä sitä oikeaa hyvää tyyppiä, koska tää itsekkyys lojuu sun elämässä.

Vierailija kirjoitti:

No mun lapsi on myös omanlaisensa persoona, taitaa mieskin olla vähän omanlaisensa.

Varmaan olisivat omissa oloissaan.

Ap

Joo, meillä oli toinen kerros sen ongelmahenkilön ja toinen kerros minun reviiriä. Sääli vaan, että siellä eri kerroksessa oli mm. keittiö, en koskaan oppinut kokkaamaan ja muutenkin ruokatavoista tuli vähän mitä tuli. Kavereita en viitsinyt kutsua kylään kuin yhtä tai kahta parasta. Aina oli sellainen olo, että ei ole kotonaan kotonaan. Mun reviirillä oli sitten sauna ja pesukone, ongelmahenkilön oli taas sitten peseydyttävä ja pestävä vaatteita, kun olin koulussa. Tällaiseksi voi elämä mennä. En suosittele. 

Älä tee sitä lapsellesi. Siitä voi tulla niin suuret hylkäämisen kokemukset ja kokemus siitä ettei vanhempi rakasta. Minkä ikäinen lapsi on? Ettekö voisi vain tapailla/seurustella ja asua omissa asunnoissanne kunnes lapsi muuttaa pois kotoa? Tai vaikka muuttaa yhteen jos tilanne muuttuu