Mies haluaa muuttaa mun ja lapsen kanssa asumaan, mutta ei halua isäpuoleksi eikä että ollaan uusperhe

Lapsi on onnellinen, kun äiti on onnellinen. Tältä palstalta opittua. *sarkasmivaroitus*

Ja sitten ihan tosissaan. Missä on lapsen isä? Hänhän se ensisijaisesti on vastuussa lapsesta. Onnistuisiko viikko-viikko-asuminen?

Oletko tosissasi? Lapsihan saa elämänikuiset traumat, jos asuu miehen kanssa joka ei halua olla hänelle isä. Eli mies ignoroi lasta, ei tutustu lapseen, ja on vaan sun kanssa. Tervettä? NO EI! Herää nyt hyvä nainen sentään ja anna noin timantin miehen mennä omia polkujaan!

Tästä nyt nousee paskamyrsky ja saan n. tuhat alapeukkua, mutta meillä on tämä tilanne.

Puolisollani on kaksi lasta joista en vain ole oppinut pitämään enkä suostu heitä edelleenkään "hoitamaan" sillä kyseessä on nyt jo yläasteikäiset.

Kerroin puolisolleni seurusteluvaiheessa (hitsi, joko siitä on 7 vuotta?) että en pidä lapsista enkä halua kumppania jolla on lapsia. Puolisoni oli kuitenkin sinnikäs ja halusi saada paketin toimimaan, hän halusi juuri minut ja haluaa yhä. Hän palvoo minua.

Olen saanut tutustua hiljalleen lapsiin, silti päällimmäisin tunne on kuvotus, hirvitys ja pakenemisreaktio osaltani. Lapset eivät näytä puolisolleni ja käytös on täysi vastakohta puolisoni rauhallisuudelle. En tiedä ovatko kaikki lapset noin kamalia kuin nämä, hetkeäkään ei olla paikallaan perseilemättä jotain. Heidän jäjiltä taloa siivotaan päiväkausia ja jääkaappi on tyhjä. Ulkona kukkapenkki on tilsitty ja koirallani paniikkioireet melusta.

Puolisoni on vähentänyt n. 90% vuosien saatossa lasten pitämistä itsellään. Hän ei vaikuta itsekään jaksavan lasten elämöintiä, hullu ex-vaimo nalkutuksineen ei auta asiaa. Vähän väliä vaatimuksia, esim. kuuli että olen nyt kesän työttömänä, vaati että lapset olisi koko koulun kesäloman meillä, hah hah :D Ex-vaimon kakaranhoito-ongelmat eivät ole minun ongelmiani. Olen kesän tarkoituksella työtön, treenaan koiraani näyttelyitä varten.

Muiden lapset ei vain yksinkertaisesti ole minun ongelma. Minä en ole päättänyt heitä tehdä eikä vastuu ole minun. Vetäydyn jonnekin yleensä kun lapset ovat meillä, puolisoni saa ihan itse kullanmurunsa hoitaa.

Tässä kuitenkin on enää pari vuotta ennen lasten täysi-ikäistymistä, sen jälkeen mies on yksin minun loput vuosikymmenet. En todellakaan halua mitään lapsenlapsia meille, raahatkoot ne oman äitinsä luo. Näin meillä.

En suostu tuntemaan syyllisyyttä tästä, minä en ole pakottanut lapsia ketään hankkimaan. Miettikää ihmiset kahdesti ennen kuin lapsia väännätte, ei kaikki heitä varauksetta rakasta ja hyväksy, varsinkin kun maailma menee koko ajan turvattomampaan suuntaan.

"Paha, itsekäs äitipuoli"

Lapsiparka, äiti ajattelee vaan pussaavaa miestä. Lasu äidistä ja lapsi kokonaan omalle isälleen. Minä ajattelen lapsen parasta

Vierailija kirjoitti:

Miksi miehen pitäisi maksaa toisen miehen lapsen elatus? Oikeastiko uusperheessä yhdelle lapselle tarvitaan 3 maksajaa?

Asutte erillään kuten nytkin, nypitte rusinat pullasta ja jokainen on onnellinen.

Kuka tässä on mitään maksamisesta ja elatuksesta puhunut? Ymmärrätkö, että kyse on siitä että mies ei halua lasta ollenkaan elämäänsä mutta haluaa olla hänen äitinsä kanssa avoliitossa. Mielestäni ihmiset jotka asuvat samassa osoitteessa ja syövät samasta jääkaapista ovat perhe mutta tässä tapauksessa mies haluaisi että he olisivat naisen kanssa perhe ja se välttämätön paha, eli naisen lapsi olisi vaan jotenkin siedettävä. Lapsen oma isä on kuitenkin aina hänen isänsä ja maksaa elatusmaksut. Minusta on selvää ettei parisuhdetta kannata jatkaa jos mies ei kahdessa vuodessa ole edes vähän kiintynyt myös lapseen ja jos hän ei pidä tätä tärkeänä.

Minusta on hassua miten jotkut täällä ajattelee, että miehen ei tarvitse välittää tai rakastaa naisen lasta koska hän on toisen miehen lapsi. Eikö teillä ole esim. ystäviä jotka ovat teille tärkeitä ja rakkaita? Eivät hekään ole teille biologista sukua mutta silti välitätte. Minulla on kummilapsia ja muita ystävien lapsia jotka ovat minulle tärkeitä vaikka meillä ei ole biologista sidettä. Eikö voi välittää tai rakastaa lasta kuin vain jos hän on biologisesti oma? Tässäkin tapauksessa lapsi on kuitenkin osa naista jota mies ilmeisesti kuitenkin sanoo rakastavansa koska haluaa muuttaa yhteen. Täytyy olla kyllä aika tunneköyhä ihminen jos ei pysty näkemään lapsessa muuta kuin toisen miehen lapsen.

Vierailija kirjoitti:

Tästä nyt nousee paskamyrsky ja saan n. tuhat alapeukkua, mutta meillä on tämä tilanne.

Puolisollani on kaksi lasta joista en vain ole oppinut pitämään enkä suostu heitä edelleenkään "hoitamaan" sillä kyseessä on nyt jo yläasteikäiset.

Kerroin puolisolleni seurusteluvaiheessa (hitsi, joko siitä on 7 vuotta?) että en pidä lapsista enkä halua kumppania jolla on lapsia. Puolisoni oli kuitenkin sinnikäs ja halusi saada paketin toimimaan, hän halusi juuri minut ja haluaa yhä. Hän palvoo minua.

Olen saanut tutustua hiljalleen lapsiin, silti päällimmäisin tunne on kuvotus, hirvitys ja pakenemisreaktio osaltani. Lapset eivät näytä puolisolleni ja käytös on täysi vastakohta puolisoni rauhallisuudelle. En tiedä ovatko kaikki lapset noin kamalia kuin nämä, hetkeäkään ei olla paikallaan perseilemättä jotain. Heidän jäjiltä taloa siivotaan päiväkausia ja jääkaappi on tyhjä. Ulkona kukkapenkki on tilsitty ja koirallani paniikkioireet melusta.

Puolisoni on vähentänyt n. 90% vuosien saatossa lasten pitämistä itsellään. Hän ei vaikuta itsekään jaksavan lasten elämöintiä, hullu ex-vaimo nalkutuksineen ei auta asiaa. Vähän väliä vaatimuksia, esim. kuuli että olen nyt kesän työttömänä, vaati että lapset olisi koko koulun kesäloman meillä, hah hah :D Ex-vaimon kakaranhoito-ongelmat eivät ole minun ongelmiani. Olen kesän tarkoituksella työtön, treenaan koiraani näyttelyitä varten.

Muiden lapset ei vain yksinkertaisesti ole minun ongelma. Minä en ole päättänyt heitä tehdä eikä vastuu ole minun. Vetäydyn jonnekin yleensä kun lapset ovat meillä, puolisoni saa ihan itse kullanmurunsa hoitaa.

Tässä kuitenkin on enää pari vuotta ennen lasten täysi-ikäistymistä, sen jälkeen mies on yksin minun loput vuosikymmenet. En todellakaan halua mitään lapsenlapsia meille, raahatkoot ne oman äitinsä luo. Näin meillä.

En suostu tuntemaan syyllisyyttä tästä, minä en ole pakottanut lapsia ketään hankkimaan. Miettikää ihmiset kahdesti ennen kuin lapsia väännätte, ei kaikki heitä varauksetta rakasta ja hyväksy, varsinkin kun maailma menee koko ajan turvattomampaan suuntaan.

"Paha, itsekäs äitipuoli"

Hyi vttu sinua ja erityisesti "miestäsi".

Edelliselle, pahalle äitipuolelle. Itsekäs olet, tosiaankin. Oletko itsestäsi ylpeä, että sinun ansiostasi miehen lapset ovat tavallaan menettäneet isän? Jos mies on kerran vähentänyt90 prosentilla heidän kanssa oloaan. Kaikkee sitä kuuleekin! Ja kaiken lisäksi KUVITTELET rakastavasi miestä. Eihän se ole todellista rakkautta, kun et halua että hän olisi paras mahdollinen isä lapsilleen. Ei sun tarvii niitä rakastaa, tai olla niiden kanssa, mutta antaisit edes miehen olla isä. Enpä jaksa sanoa enempää.

Vierailija kirjoitti:

Ap, oletko täysin vajaa? Mieshän kerää kirsikat kakun päältä!

Haluaa asua yhdessä-> puolitatte asumiskulut-> ei osallistu sinun ja lapsen elämään->eli todellisuudessa kyse ei ole mistään parisuhteesta-> kun olet elänyt päivän yksinhuoltaja-arkea mies odottaa esim seksiä sen varjolla että olette suhteessa ja asutte yhdessä.

Mihin meinaat lapsesi kanssa mennä kun kuukauden jälkeen teidät lempataan tai lapsesi alkaa oirehtimimaan tilanteesta?

Kaltaisistasi äideistä pitäisi tehdä lasu, oikeasti, aivan sairasta!

Onpas outo kirjoitus siinä, että "poimii kirsikat kakun päältä". Onko se oikeasti teistä kauhean tasa-arvoista, että toisen pitää sopeutua toisen lapseen tai on muuten "syömässä rusinat pullasta"? Suurin osa lapsettomien parisuhteista on niin, ettei mitään lapsia ole painolastina ja lapsettomat voivat rakentaa elämänsä puolittaen kulut, nauttien toisistaan jne.

Paras oli, että tuolla alempana joku käytti jo narsisti-korttia. En oikein ymmärrä tätä keskustelua, jossa miehestä tehdään pahis. Miehellä ei ole mitään velvollisuuksia ap:n lasta kohtaan ja ilmiselvästi ei välitä alkaa isäpuoleksi. Ap on itsekäs, kun haluaa omien halujensa mukaan rakentaa parisuhdetta ihmisen kanssa, joka ei sovellu tähän tehtävään. Miehellä ei ole lasta, hän ei osaa kuvitella tilannetta ja sitä, ettei toinen aikuinen voi perheessä pestä kokonaan käsiään toisen lapsesta, vaikka en semmoista "rakasta koko pakettia" -asennetta ymmärräkään. Ap tässä se narsisti pikemminkin on, kun on valmis uhraamaan oman rakkautensa eteen lapsensa. Mitään uhrausta ei ole tehty, eikä sitä välttämättä tarvi tehdä, mutta riski on selvästi olemassa ja sanoisin ap:lle... MIETI!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On muuten hyvä mies, raitis ja luotettava, töissäkäyvä, tekee kotitöitä ja halaa ja pussaa.

Ap

Halaa, pussaa, nussaa - ja vihaa lastasi. On muuten hyvä mies.

Vihaa? Sanoiko aloittaja että mies VIHAA lasta? Aloittaja sanoi että mies ei halua isäpuoleksi ja etäinen, mutta mistäänvihaamisesta ei ole kyse. Itsekään en ole läheinen kumppanini lasten kanssa, mutta ei me toisiamme vihata puolin ja toisin. Ei kaikki ole läheisiä omienkaan lapsien kanssa ja siinä on kyse paljon myös kemiasta, ei siitä että vain päättää olla jonkin kanssa läheinen, oli kyse sitten lapsesta tai aikuisesta.

Jos ei automaattisesti rakasta jonkun muun rakkauden hedelmää, niin ei se automaattisesti kenestäkään pahaa ihmistä tee. Ei voi olettaa, että toinen automaattisesti rakastaa sinun muitakaan sukulaisiatai vaikka eläimiä.

Äitipuoli, sun typerä juttusi on siinä eri, että lapset eivät asu teillä.

Vierailija kirjoitti:

Tästä nyt nousee paskamyrsky ja saan n. tuhat alapeukkua, mutta meillä on tämä tilanne.

Puolisollani on kaksi lasta joista en vain ole oppinut pitämään enkä suostu heitä edelleenkään "hoitamaan" sillä kyseessä on nyt jo yläasteikäiset.

Kerroin puolisolleni seurusteluvaiheessa (hitsi, joko siitä on 7 vuotta?) että en pidä lapsista enkä halua kumppania jolla on lapsia. Puolisoni oli kuitenkin sinnikäs ja halusi saada paketin toimimaan, hän halusi juuri minut ja haluaa yhä. Hän palvoo minua.

Olen saanut tutustua hiljalleen lapsiin, silti päällimmäisin tunne on kuvotus, hirvitys ja pakenemisreaktio osaltani. Lapset eivät näytä puolisolleni ja käytös on täysi vastakohta puolisoni rauhallisuudelle. En tiedä ovatko kaikki lapset noin kamalia kuin nämä, hetkeäkään ei olla paikallaan perseilemättä jotain. Heidän jäjiltä taloa siivotaan päiväkausia ja jääkaappi on tyhjä. Ulkona kukkapenkki on tilsitty ja koirallani paniikkioireet melusta.

Puolisoni on vähentänyt n. 90% vuosien saatossa lasten pitämistä itsellään. Hän ei vaikuta itsekään jaksavan lasten elämöintiä, hullu ex-vaimo nalkutuksineen ei auta asiaa. Vähän väliä vaatimuksia, esim. kuuli että olen nyt kesän työttömänä, vaati että lapset olisi koko koulun kesäloman meillä, hah hah :D Ex-vaimon kakaranhoito-ongelmat eivät ole minun ongelmiani. Olen kesän tarkoituksella työtön, treenaan koiraani näyttelyitä varten.

Muiden lapset ei vain yksinkertaisesti ole minun ongelma. Minä en ole päättänyt heitä tehdä eikä vastuu ole minun. Vetäydyn jonnekin yleensä kun lapset ovat meillä, puolisoni saa ihan itse kullanmurunsa hoitaa.

Tässä kuitenkin on enää pari vuotta ennen lasten täysi-ikäistymistä, sen jälkeen mies on yksin minun loput vuosikymmenet. En todellakaan halua mitään lapsenlapsia meille, raahatkoot ne oman äitinsä luo. Näin meillä.

En suostu tuntemaan syyllisyyttä tästä, minä en ole pakottanut lapsia ketään hankkimaan. Miettikää ihmiset kahdesti ennen kuin lapsia väännätte, ei kaikki heitä varauksetta rakasta ja hyväksy, varsinkin kun maailma menee koko ajan turvattomampaan suuntaan.

"Paha, itsekäs äitipuoli"

Kannattaisi miettiä jotain terapiaa tai hoitoa.

Ei, kenenkään ei ole pakko hankkia lapsia, mutta menemällä äitipuoleksi uusperheeseen jossa niitä on, on täyttä kusipäisyyttä.

Älä tunne syyllisyyttä, taida olla sen sortin eukko ettet sellaiseen pysty, mutta älä ylläty miehesi katkeruudesta kun kymmenen vuoden sisään huomaa että omiin lapsiin ei ole minkäänlaista suhdetta, niin käy aina.

Säälin sinua.

Vierailija kirjoitti:

Annat tietysti lapsen pois miehen mieliksi.

Ehdottomasti paras neuvo. Lapset ovat vain tiellä, kun vanhemmat etsivät uutta, ihanaa rakkautta. 

t. Isäpuolen aikoinaan inhoama ja haukkuma

Vierailija kirjoitti:

Hän olis valmis maksaan puolet asumiskuluista.

kun lapsi on ollut kipee ja miehellä vapaata, ei ole kumminkaan tarjoutunut oleen lapsen kanssa kotona. Samoin ei jos mulla on ollut iltatöitä tai menoa ja lapsi olisi ollut yksin kotona, mies on aina lähtenyt omaan kotiinsa kun olisi voinut tarjota olla paikalla. On meillä muuten paljon kun mä olen kotona.

Ap

Ei se mies mikään lastenhoitaja ole. Ymmärrän miestä, että hän etsii itselleen kumppania, ei paikkaa lastenhoitajana. Toisen ihmisen lasten mukana kun tuppaa tulemaan velvollisuuksia, joista et itse saa mitään. Haluaisitko itse ottaa hoitaaksesi vaikka kumppanin koiran tai vanhan äidin silloin, kun kumppani on töissä tms..

Lapsen hoitovastuu on sinulla ja lapsen isällä, ei miesystävälläsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On muuten hyvä mies, raitis ja luotettava, töissäkäyvä, tekee kotitöitä ja halaa ja pussaa.

Ap

Halaa, pussaa, nussaa - ja vihaa lastasi. On muuten hyvä mies.

Ei kummemmin synkkaa lapsen kanssa = vihaa lasta...

Maailmassa on enemmän vihaa kuin halusin uskoakaan.

Vierailija kirjoitti:

Outoa ajattelua täällä. Eikö sillä lapsella ole omaa isää? Miksi äidin miehen pitäisi olla isä toisen lapselle?

NO kerropa sinä sitten, miten homma järjestettäisiin järkevästi, jos kaikki kolme asuisivat saman katon alla?

Tämmösten miesten takia mä olen mieluusti yksin lasten kanssa. Ei uusperheessä voi elää niin, että jokainen elää yksin omaa elämäänsä. Mun kohdalla lapset kuuluu pakettiin ja sen voi miettiä etukäteen, jos ei kelpaa niin siirtyy seuraavaan. Uusperheessä eläminen ei tarkoita sitä, että korvataan toinen lapsen biologisista vanhemmista, vaan siinä tulee yksi huolehtiva aikuinen lapsen elämään lisää. Jos mies on noi kypsymätön kuin ap:lla niin kehottaisin siirtymään seuraavaan. Valitettavasti rusinoita ei voi poimia pullasta, jos haluaa elää yhteistä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän olis valmis maksaan puolet asumiskuluista.

kun lapsi on ollut kipee ja miehellä vapaata, ei ole kumminkaan tarjoutunut oleen lapsen kanssa kotona. Samoin ei jos mulla on ollut iltatöitä tai menoa ja lapsi olisi ollut yksin kotona, mies on aina lähtenyt omaan kotiinsa kun olisi voinut tarjota olla paikalla. On meillä muuten paljon kun mä olen kotona.

Ap

Ei se mies mikään lastenhoitaja ole. Ymmärrän miestä, että hän etsii itselleen kumppania, ei paikkaa lastenhoitajana. Toisen ihmisen lasten mukana kun tuppaa tulemaan velvollisuuksia, joista et itse saa mitään. Haluaisitko itse ottaa hoitaaksesi vaikka kumppanin koiran tai vanhan äidin silloin, kun kumppani on töissä tms..

Lapsen hoitovastuu on sinulla ja lapsen isällä, ei miesystävälläsi.

Öööh... jos on ihan oikeasti toisen ihmisen kanssa parisuhteessa ja asuu saman katon alla, niin kyllä, minä ainakin hoitaisin sitä vanhaa äitiä tai koiraa tarvittaessa.

Tiedätkö, ihan kaikesta ei just sillä sekunnilla tarvitse saada itselle yhtään mitään. Se on sellaista yhteen hiileen puhaltamista. Ja menee elämässä vielä silleen, että välillä toinen on tarvitsevampi, välillä sitten toinen.

Ap:lle. Onko miehen saaminen tosiaan tärkeämpää sinulle kuin OMA LAPSESI? Miten edes voit harkita asuvasi miehen kanssa? Tai miten edes kehtaat kirjoittaa tänne tilanteestasi? Jokainen äiti tietää, että lapsi tulee ensimmäisenä, sitten vasta suhde uuteen mieheen. Jos miehesi ei ole kiinnostunut lapsestasi, et voi mitenkään olla rakastunut tuohon mieheen. Noin epätoivoinen ei pidä olla.

Minä ainakin inhosin exän vanhempaa lasta, hän oli tosi outo ja tympeä tyyppi. Nuorempi ihan ookoo. Ehkä tämä vanhempi oli jonkun sortin asperger tai jotain, mutta ei siihen saanut mitään kontaktia. Sikäli ymmärrän ap:n miestä ettei kaikista lapsistakaan voi pitää.

Mieti ap, miltä sinusta tuntuisi asua ihmisen kanssa, joka ei pidä sinusta. Vaikka mies olisi näennäisesti ihan kiva mutta kuitenkin samalla välinpitämätön niin kyllähän tuollaisen vaistoaa aika äkkiä. Lapsi ei ymmärrä miksi hänestä ei pidetä ja todennäköisesti luulee, että se on hänen syynsä. Miten mies mahtaa reagoida kun lapsi kiukuttelee tai tulee teini-ikään ja kiukuttelee pikkulapsen tavoin? Teiniangstia on rasittava katsella omaltakin lapselta, mutta harva jaksaa katsella sitä lapselta, josta ei edes pidä.

Ettekö voisi jatkaa suhdetta ja asua omissa kodeissanne? Jos yhtään ajattelet asiaa lapsen kannalta, ette muuta yhteen.