Mies haluaa muuttaa mun ja lapsen kanssa asumaan, mutta ei halua isäpuoleksi eikä että ollaan uusperhe

Vierailija kirjoitti:

Aika kamala tunnistaa kommenteista sitä miehen käytöstä, esimerkiks että sitä ärsyttää lapsen tavarat jotka on jääneet jonnekin, esim.kengät eteisessä keskellä tai reppu eteisen nurkassa, ei kyllä tiellä mutta näkyvillä. Ja ärsyttää jos lapsi käy jääkaapilla, tai jos se ei joku kerta lähdekään isälleen jonkun takia tai lähtee myöhässä.

Ap

:(

Mä olen se, joka listasi noita asioita isäpuolestaan, ja olin jo tulossa lieventämään, että ei kaikilla asiat mene noin huonosti, mutta otanpa sen takaisin tämän luettuani. Just noin se meilläkin alkoi.

-Unohtui listasta: heitti ilman ennakkovaroitusta meikkini roskiin, olipa kerran KAAPINUT kasvovoiteeni purkista ja jättänyt tyhjän purkin. Tämmöistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika kamala tunnistaa kommenteista sitä miehen käytöstä, esimerkiks että sitä ärsyttää lapsen tavarat jotka on jääneet jonnekin, esim.kengät eteisessä keskellä tai reppu eteisen nurkassa, ei kyllä tiellä mutta näkyvillä. Ja ärsyttää jos lapsi käy jääkaapilla, tai jos se ei joku kerta lähdekään isälleen jonkun takia tai lähtee myöhässä.

Ap

Huh huh, kuulostaa niin paljon omalta aiemmalta tilanteeltani. Sillä erolla, että mies nimenomaan painotti, että haluaa osallistua lapsen elämään ja olla osa meidän perhettä. Meilläkin mies oli se innokkaampi osapuoli. Minä uskoin ja suostuin. Olisikohan tuo osallistuminen ollut siinä, että kerran haki lapsen koulusta hyvää hyvyyttään (ei tarvitse mitään autokyytejä) ja kerran lähti mukaan kevätjuhlaan kanssani. Muutoin yhdessäoloaikamme olikin sellaista silmien pyörittelyä ja tuhahtelua ja mykkäkoulua. Kaksin oli ihanaa, mutta kyllä tuo käytös hyvin nopeasti tappoi kaikki tunteet miestä kohtaan ja erosin. Toivon, että tuo lyhyt ajanjakso ei ehtinyt kovin syviä haavoja lapsen itsetuntoon tehdä, ei ainakaan juttelumme perusteella (kyllä, olen pyytänyt anteeksi valintaani), mutta selvää on se, että niin kauan kuin lapsi asuu vielä kotona, en leiki kotia enää yhdenkään miehen kanssa. Meidän koti on meidän koti ja lapsi on kanssani täydellisen tasa-arvoinen asukas, muut ovat sitten kyläilijöitä.

Missä kohtaa sinä aloit miettiä sitä ristiriitaa sen ihanan yhdessäolon ja lapsen tekemiselle tuhahtelun välillä? Mikä sai sinut eroamaan tuosta lopulta? Koska mietin tuota nyt tosi paljon itse.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Aika kamala tunnistaa kommenteista sitä miehen käytöstä, esimerkiks että sitä ärsyttää lapsen tavarat jotka on jääneet jonnekin, esim.kengät eteisessä keskellä tai reppu eteisen nurkassa, ei kyllä tiellä mutta näkyvillä. Ja ärsyttää jos lapsi käy jääkaapilla, tai jos se ei joku kerta lähdekään isälleen jonkun takia tai lähtee myöhässä.

Ap

Ap miehesi ei välttämättä aktiivisesti vihaa lastasi, mutta hän kokee että lapsesi on ylimääräinen teidän suhteessa. Miehen näkökulmasta on sinun ja hänen parisuhde, ja lapsi on siinä ylimääräinen tyyppi, joka voi olla jopa ihan kiva tyyppi, mutta ylimääräinen ja sen parisuhteen näkökulmasta ulkopuolinen. Ja ne kengät ja reput muistuttaa sen ylimääräisen olemassaolosta, ja siksi ne ärsyttää. Sinänsä tämä ei ole mitenkään harvinainen juttu, sanoisin että suurin osa lapsettomista kokee tilanteen noin, jos alkaa seurustelemaan ihmisen kanssa, jolla on jo lapsia. Ja tottahan se tavallaan on että juuri sinun ja hänen parisuhteessa se lapsi on tietyssä mielessä ylimääräinen, koska on sinun ja toisen miehen parisuhteen tuotos. Sinun näkökulmasta lapsi taas on hyvin kiinteä osa elämääsi, osa perhettäsi, jopa tavallaan osa sinua. Siksi sinä ajattelet, että lapsi on myös osa parisuhdettasi, myös sitä uutta parisuhdetta. Mutta se lapseton uusi puolisko ei koe asiaa niin.

Vierailija kirjoitti:

Aika kamala tunnistaa kommenteista sitä miehen käytöstä, esimerkiks että sitä ärsyttää lapsen tavarat jotka on jääneet jonnekin, esim.kengät eteisessä keskellä tai reppu eteisen nurkassa, ei kyllä tiellä mutta näkyvillä. Ja ärsyttää jos lapsi käy jääkaapilla, tai jos se ei joku kerta lähdekään isälleen jonkun takia tai lähtee myöhässä.

Ap

Tosi paha mieli tulee lapsesi puolesta. Ei vanhempien tarvitse antaa lapselle huomiota koko ajan, eikä kukaan siihen pystykään, mutta miesystäväsi asenne vaikuttaa niin epäkypsältä. Aikuinen ihminen "kilpailee" lapsen kanssa. Jos ei pysty ymmärtämään, että lapsella on oikeus asua omassa kodissaan, tarvita oman äitinsä aikaa, huomiota ja rakkautta, käydä jääkapilla, näkyä ja kuulua oman itsenään, niin miten sitten kiukuttelut, uhmat ym. mitä väistämättä myös tulee. Lapsi on pieni lyhyen aikaa ja seurustella ehtii myöhemminkin, en altistaisi omaa lastani ihmiselle, jonka seurassa ei ole hyväksytty ja turvassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö se muka riitä että tulee tenavan kanssa toimee. Ei kenenkään tarvi esittää isää jos sitä ei ole!

Tulla toimeen, vain että mies suvaitsee vain sietää sitä lapsen olemassaoloa lapsen omassa kodissa? Koska sitähän tuo ap:n mies lähinnä tarjoaa. Mieti itse, että olisit avuton, toisista riippuvainen alaikäinen, ja sinun pitäisi 24/7 asua sellaisen aikuisen kanssa, joka ei halua olla kanssasi missään tekemisissä. Kuulostaa ihan joltain rangaistukselta sille lapselle.

Minulla oli lapsena noin. Ei ole kovin hyvin elämässä mennyt sen jälkeenkään.

Just tää. Kun ajattelee omia lapsia, niin kyllähän se yksi parhaista asioista mitä voi antaa on se, että kotona heistä iloitaan ja että se on se paikka jossa heitä varauksetta rakastetaan. Ja on ihanaa nähdä, miten se näkyy vuorostaan lapsissa ilona ja luottamuksena ja turvallisuuden tunteena. Kenenkään lapsen ei pitäisi joutua elämään muunlaisessa ilmapiirissä.

Toi on varmaan totta että mies omasta mielestään joutuu kilpaileen ajasta ja huomiosta lapsen kanssa.

Ap

Olen ydinperheen isä, mutta sitä mieltä, ettei tuo asenne "lasta ei tarvitse pitää omanaan, mutta täytyisi sitä ainakin sietää" ei vaan tule onnistumaan. Lisäksi ap:n miehen suhtautumisessa ap:n lapseen on vain jotain todella pahasti pielessä. Jos se miesystävä rakastaa naisystäväänsä, kyllä se auttaa käytännön asioissa sen lapsen kanssa. piste. Haen minäkin anopin lentokentältä, vaikka voisi tuo tulla bussillakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö se muka riitä että tulee tenavan kanssa toimee. Ei kenenkään tarvi esittää isää jos sitä ei ole!

Tulla toimeen, vain että mies suvaitsee vain sietää sitä lapsen olemassaoloa lapsen omassa kodissa? Koska sitähän tuo ap:n mies lähinnä tarjoaa. Mieti itse, että olisit avuton, toisista riippuvainen alaikäinen, ja sinun pitäisi 24/7 asua sellaisen aikuisen kanssa, joka ei halua olla kanssasi missään tekemisissä. Kuulostaa ihan joltain rangaistukselta sille lapselle.

Minulla oli lapsena noin. Ei ole kovin hyvin elämässä mennyt sen jälkeenkään.

Just tää. Kun ajattelee omia lapsia, niin kyllähän se yksi parhaista asioista mitä voi antaa on se, että kotona heistä iloitaan ja että se on se paikka jossa heitä varauksetta rakastetaan. Ja on ihanaa nähdä, miten se näkyy vuorostaan lapsissa ilona ja luottamuksena ja turvallisuuden tunteena. Kenenkään lapsen ei pitäisi joutua elämään muunlaisessa ilmapiirissä.

Niinpä. Jokaisen lapsen tulisi saada kasvaa sellaisessa kodissa, jossa kodin aikuiset aidosti iloitsee siitä, että ne lapset on olemassa, vaikka tietysti välillä voi väsyttää ja suututtaa sen lapsen touhut. Mutta se perusvire on olla iloinen ja onnellinen siitä, että se lapsi on olemassa ja se lapsi on siinä läsnä. Kodissa, jossa kodin aikuiset aidosti ja vilpittömästä rakastavat sitä lasta, vaikka välillä lapsen konnankoukut harmittaisikin. Äärimmäisen harva uusi puoliso pystyy rakastamaan toisten lasta (ellei esim. adoptoi tätä tms) tai iloitsemaan vilpittömästi, että oma puoliso on tehnyt jonkun toisen henkilön kanssa lapsen ja vilpittömästi iloitsemaan siitä faktasta, että se toisten tekemä lapsi on siinä olemassa. Tämän vuoksi vastustan uusperheitä. Sen sijaan mielestäni eronneella on kyllä oikeus rakkauteen ja uuteen kumppaniin, mutta ei saman katon alle asumaan tuotuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, ihan hyvin voi seurustella vaikka vuosikausia muuttamatta yhteen ja sellainen suhdemalli on kovinkin yleistynyt viimeisten 10-20 vuoden aikana. Monille se on ihan täysin vapaaehtoinen valinta, monet tekevät sen nimenomaan välttääkseen uusperheen muodostumista. Ja se voi olla aivan erinomainen tapa elää, eikä millään tavalla huonompi kuin yhdessä asuminen.

Uusperhe on lapselle aina riskitekijä, etenkin jos se muodostetaan kun lapsi, kuten sinun, on teini-iän kynnyksellä. Mä olen 39 ja nyt alan olla eheytynyt uusperhe-elämästä, jossa isäpuoli ei pitänyt minusta ja sisaruksistani. Äitiin välit eivät ole palautuneet täysin koskaan, lisäksi en ole pystynyt antamaan omia lapsiani pieninä hoitoon talouteen, jossa tämä ko. mies edelleen elää. Siskoillani on mennyt huonommin (molemmilla mielenterveysongelmia, elämänhallinnan puutetta, koulutus jäänyt alemmaksi kuin mihin olisi ollut älyä & lahjoja, kamalia parisuhteita ja eroja).

Nyt sinusta varmaan tuntuu siltä, että eihän tämä nyt niin vakavaa ole, kyllä asiat tästä järjestyvät jotenkin - juuri noin minun äitinikin ajatteli koko lapsuuteni. Että mieti tarkkaan mihin ryhdyt ja mille sinulla on oikeus lapsesi altistaa.

Miten se näkyi ettei pitänyt teistä?

Ap

No, mm.:

-jos kutsuimme kotiin kavereita, niin ellemme pysyneet täysin minun huoneessani, tuijotti heitä ja tiuski omituisia käskyjä (häpesin niin, että lakkasin pyytämästä ketään meille)

-emme olisi saaneet oleskella olohuoneessa kuin silloin kun se hänelle sopi (emme voineet tietää milloin se oli sallittua). Musiikin kuuntelu, tv:n katsominen ei ollut yleensä sallittua.

-kyttäsi syömisiämme, kyseli "ainako sinä syöt"

-lakkasi pitkiksi ajoiksi puhumasta meille mitään (rehellisyyden nimissä me olimme myös lakanneet jo tervehtimästäkin häntä reaktiona kaikkeen tähän muuhun).

-laati mielivaltaisia sääntöjä (esim. en olisi saanut jättää roskista eteiseen minuutiksi hakiessani jotain unohtunutta huoneestani, vaan minun olisi pitänyt viedä se heti ja palata hakemaan unohtunut tavara)

-eskaloitui lopulta niin, että pahoinpiteli toisen siskoni kaksi kertaa.

+ paljon muuta vaikeammin verbalisoitavaa

Kyllä, äitini on vieläkin hänen kanssaan yhdessä.

Mulla on vastaavanlainen isäpuoli ollut. Muuten samanlaiset kokemukset, mutta minä vaan pahoinpitelin hänet, kun yritti humalaspäissään käydä minuun käsiksi. Minunkin äiti olisi hänen kanssaan varmasti vielä yhdessä, jos vaan ei olisi kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Toi on varmaan totta että mies omasta mielestään joutuu kilpaileen ajasta ja huomiosta lapsen kanssa.

Ap

No ei vain omasta mielestään joudu, vaan onhan se fakta että joutuu kilpailemaan ajasta ja huomiosta lapsen kanssa. Jos sinä olisit lapseton, niin mies saisi sinun kaiken huomion ilman että kukaan toinen olisi sitä viemässä. Fiksu aikuinen toki ymmärtää, että uusi puoliso joutuu jakamaan huomion lapsen kanssa. Mutta vaikka sen ymmärtäisi, niin ei asiantilasta välttämättä pidä. Periaatteessahan parisuhteet alkavat yleensä niin, että molemmat parisuhteen osapuolet ovat ilman mitään kilpailua toistensa kaiken huomion kohteena. Ja niin se kuuluisi mennäkin. Tässä on yksi keskeinen syy miksi lapseton ei yleensä halua alkaa parisuhteeseen sellaisen kanssa, jolla on jo lapsia.

Kauhean uusperhevastaista kommentointia täällä. Ihankuin se olisi tuomittu epäonnistumaan ja että kaikki vanhempipuolet kohtelisivat huonosti ja että lapsi saisi ikuisia traumoja. Oman mieheni vanhemmat erosivat tämän ollessa ihan pieni. Miehelläni on kuitenkin aina ollut tiiviit välit isäänsä. Äidin miesystävä muutti heille kun mieheni oli 15 vuotias. Ei koskaan kokenut sitä ongelmana tai oireillut asiasta. Viihtyy hyvin vieläkin isäpuolensa seurassa. Itse taas kärsin tavattomasti kun etäisäni muutti uusperheeseen kun olin murrosiän kynnyksellä. Uusi perhe oli mukava ja aina hyvä minua kohtaan, mutta silti tuli hylkäämisen kokemus, joka erkaannutti itseni isästäni. Olin aina se vierailija ja ylimääräinen isäni luona. Kokemuksia on yhtä monta kun lapsia, eroja ja uusioperheitä.

Vierailija kirjoitti:

Kauhean uusperhevastaista kommentointia täällä. Ihankuin se olisi tuomittu epäonnistumaan ja että kaikki vanhempipuolet kohtelisivat huonosti ja että lapsi saisi ikuisia traumoja. Oman mieheni vanhemmat erosivat tämän ollessa ihan pieni. Miehelläni on kuitenkin aina ollut tiiviit välit isäänsä. Äidin miesystävä muutti heille kun mieheni oli 15 vuotias. Ei koskaan kokenut sitä ongelmana tai oireillut asiasta. Viihtyy hyvin vieläkin isäpuolensa seurassa. Itse taas kärsin tavattomasti kun etäisäni muutti uusperheeseen kun olin murrosiän kynnyksellä. Uusi perhe oli mukava ja aina hyvä minua kohtaan, mutta silti tuli hylkäämisen kokemus, joka erkaannutti itseni isästäni. Olin aina se vierailija ja ylimääräinen isäni luona. Kokemuksia on yhtä monta kun lapsia, eroja ja uusioperheitä.

Eli tiedät yhden hyvän uusperhekokemuksen. Oma kokemuksesi oli huono. Suurimman osan kokemukset on enemmän pakkaselle meneviä. Tietysti aina isoon joukkoon mahtuu ne pari hyvääkin kokemusta, vaikka suurin osa olisi huonoja. Ja huono kokemus ei ole sama kuin dramaattisesti, että tuli ikuiset traumat. Mutta jos sinä nyt olet rehellinen, niin onko mielestäsi ap:n kuvaus omasta tilanteestaan sellainen, että se ennustaa toimivaa ja onnellista uusperhettä? 

Vierailija kirjoitti:

Kauhean uusperhevastaista kommentointia täällä. Ihankuin se olisi tuomittu epäonnistumaan ja että kaikki vanhempipuolet kohtelisivat huonosti ja että lapsi saisi ikuisia traumoja. Oman mieheni vanhemmat erosivat tämän ollessa ihan pieni. Miehelläni on kuitenkin aina ollut tiiviit välit isäänsä. Äidin miesystävä muutti heille kun mieheni oli 15 vuotias. Ei koskaan kokenut sitä ongelmana tai oireillut asiasta. Viihtyy hyvin vieläkin isäpuolensa seurassa. Itse taas kärsin tavattomasti kun etäisäni muutti uusperheeseen kun olin murrosiän kynnyksellä. Uusi perhe oli mukava ja aina hyvä minua kohtaan, mutta silti tuli hylkäämisen kokemus, joka erkaannutti itseni isästäni. Olin aina se vierailija ja ylimääräinen isäni luona. Kokemuksia on yhtä monta kun lapsia, eroja ja uusioperheitä.

Tajuatko, että tässä oli kyse uusperheestä, jossa se uusiovanhempi toivoo, ettei lasta olisi olemassakaan. Ei anna kovin hyviä edellytyksiä onnistumiselle. Nyt jo ap sanoo, että lapsi vaistoaa tilanteen ja menee huoneeseensa kuin koirankoppiin. Miehesi viihtyy isäpuolensa seurassa, mutta jospa isäpuolisi pyytäisi häntä sanallisesti tai kehonkielellä suksimaan suolle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toi on varmaan totta että mies omasta mielestään joutuu kilpaileen ajasta ja huomiosta lapsen kanssa.

Ap

No ei vain omasta mielestään joudu, vaan onhan se fakta että joutuu kilpailemaan ajasta ja huomiosta lapsen kanssa. Jos sinä olisit lapseton, niin mies saisi sinun kaiken huomion ilman että kukaan toinen olisi sitä viemässä. Fiksu aikuinen toki ymmärtää, että uusi puoliso joutuu jakamaan huomion lapsen kanssa. Mutta vaikka sen ymmärtäisi, niin ei asiantilasta välttämättä pidä. Periaatteessahan parisuhteet alkavat yleensä niin, että molemmat parisuhteen osapuolet ovat ilman mitään kilpailua toistensa kaiken huomion kohteena. Ja niin se kuuluisi mennäkin. Tässä on yksi keskeinen syy miksi lapseton ei yleensä halua alkaa parisuhteeseen sellaisen kanssa, jolla on jo lapsia.

No näinhän se varmasti on, mutta on tällä miehellä täysi valinnanvapaus etsiä kumppani, joka on lapseton. Jos ryhtyy parisuhteeseen naisen kanssa jolla on jo lapsi, mikä pointti sitten siinä kärvistellä ja kostaa se lapselle. Kun kyseistä naista hän ei voi ilman lasta saada, niin jos sitä tilannetta ei pysty hyväksymään, niin sitten ei rupea suhteeseen? 

Silloin kun on lapsia niin kummankin osapuolen pitää hyväksyä koko paketti lapsineen päivineen, jos ei siihen kykene niin on turha jatkaa suhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhean uusperhevastaista kommentointia täällä. Ihankuin se olisi tuomittu epäonnistumaan ja että kaikki vanhempipuolet kohtelisivat huonosti ja että lapsi saisi ikuisia traumoja. Oman mieheni vanhemmat erosivat tämän ollessa ihan pieni. Miehelläni on kuitenkin aina ollut tiiviit välit isäänsä. Äidin miesystävä muutti heille kun mieheni oli 15 vuotias. Ei koskaan kokenut sitä ongelmana tai oireillut asiasta. Viihtyy hyvin vieläkin isäpuolensa seurassa. Itse taas kärsin tavattomasti kun etäisäni muutti uusperheeseen kun olin murrosiän kynnyksellä. Uusi perhe oli mukava ja aina hyvä minua kohtaan, mutta silti tuli hylkäämisen kokemus, joka erkaannutti itseni isästäni. Olin aina se vierailija ja ylimääräinen isäni luona. Kokemuksia on yhtä monta kun lapsia, eroja ja uusioperheitä.

Tajuatko, että tässä oli kyse uusperheestä, jossa se uusiovanhempi toivoo, ettei lasta olisi olemassakaan. Ei anna kovin hyviä edellytyksiä onnistumiselle. Nyt jo ap sanoo, että lapsi vaistoaa tilanteen ja menee huoneeseensa kuin koirankoppiin. Miehesi viihtyy isäpuolensa seurassa, mutta jospa isäpuolisi pyytäisi häntä sanallisesti tai kehonkielellä suksimaan suolle. 

Puhuinkin yleisesti ottaen. Ap:n kuvaus on kamalaa ja sääliksi käy lasta, jos hän oikeasti toteuttaa sen. Se ei silti tarkoita että hyviä uusioperheitä ei voisi olla. Tässä ketjussa monet on kirjoittanut että uusioperheet ovat aina pahasta lapselle ja etteivät ne voi toimia. Ap:n kuvaus ei mielestäni voi toimia, mutta kaikkien tilanteet eivät todellakaan ole tuollaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toi on varmaan totta että mies omasta mielestään joutuu kilpaileen ajasta ja huomiosta lapsen kanssa.

Ap

No ei vain omasta mielestään joudu, vaan onhan se fakta että joutuu kilpailemaan ajasta ja huomiosta lapsen kanssa. Jos sinä olisit lapseton, niin mies saisi sinun kaiken huomion ilman että kukaan toinen olisi sitä viemässä. Fiksu aikuinen toki ymmärtää, että uusi puoliso joutuu jakamaan huomion lapsen kanssa. Mutta vaikka sen ymmärtäisi, niin ei asiantilasta välttämättä pidä. Periaatteessahan parisuhteet alkavat yleensä niin, että molemmat parisuhteen osapuolet ovat ilman mitään kilpailua toistensa kaiken huomion kohteena. Ja niin se kuuluisi mennäkin. Tässä on yksi keskeinen syy miksi lapseton ei yleensä halua alkaa parisuhteeseen sellaisen kanssa, jolla on jo lapsia.

No näinhän se varmasti on, mutta on tällä miehellä täysi valinnanvapaus etsiä kumppani, joka on lapseton. Jos ryhtyy parisuhteeseen naisen kanssa jolla on jo lapsi, mikä pointti sitten siinä kärvistellä ja kostaa se lapselle. Kun kyseistä naista hän ei voi ilman lasta saada, niin jos sitä tilannetta ei pysty hyväksymään, niin sitten ei rupea suhteeseen? 

Totta. Viisas ihminen etsisi itselleen sellaisen kumppanin jonkalaisen haluaa. Esim. ap:n miehen kaltaisen henkilön olisi pitänyt etsiä itselleen lapseton kumppani, selvä se. Ei ole todellakaan mitään pointtia kärvistellä suhteessa, jonkalaista ei oikeasti halunnut ja vieläpä kostaa sitä (osin ehkä tahattomasti) lapsiparalle. Lapsettomien ei ylipäätään kannata ryhtyä suhteeseen lapsia omaavan kanssa, jos eivät nimenomaan halua uutta perhettä siinä samalla itselleen samassa paketissa. Mutta tässäpä päästään tämän av-palstan vakioaiheeseen. Miehet täällä hyvin usein kertovat, että mies joutuu tyytymään, kun ei saa juuri sitä unelmiensa naista jonka haluaisi. Että saadakseen edes jonkun parisuhteen, niin pitää kelpuuttaa se ei-niin-täydellinen. Koska parisuhteessa on miehelle parempi kuin ilman parisuhdetta. Sitten käy juuri näin.

En nyt ihan ymmärrä mikä se ongelma oli. Mies ei halua SUN lapsesta vastuuta jne. Muuttakaa yhteen ja sinä ja lapsen isä hoidatte lapsenne kuten tähänkin asti. Miksi miehen pitäisi siihen sekaantua millään tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Silloin kun on lapsia niin kummankin osapuolen pitää hyväksyä koko paketti lapsineen päivineen, jos ei siihen kykene niin on turha jatkaa suhdetta.

Niimpä. Itse olen (lapsettomana naisena) jättänyt rakastamani miehen, koska juuri ennen yhteenmuuttoa tajusin, että en vain pysty laittamaan niitä miehen lapsia etusijalle enkä pysty iloitsemaan siitä, että mies on saanut minua ennen lapsia jonkun toisen kanssa. Tajusin, että se uusperhe ei ole aidosti juuri se mistä minä unelmoin elämässäni. Ja minä sentään jopa pidin niistä lapsista ja puuhailin paljon heidän kanssaan, myös ilman miestä. 

Äijä mäkeen.