Lue keskustelun säännöt.
Mies haluaa muuttaa mun ja lapsen kanssa asumaan, mutta ei halua isäpuoleksi eikä että ollaan uusperhe
14.06.2017 |
Elikkä olen yh, ja ollaan nyt seurusteltu pari vuotta silleen että on oltu välillä kaksin kun lapsi on isänsä luona, ja välillä kolmisteen. Mies on ihana kahden, ja haluisi kovasti että muutetaan yksiin. Se vaan että on kyllä lapselle ihan asiallinen ja noin, mutta ei voi sanoa että heillä sen kummemmin synkkaa, ja mies on aina mielellään kaksin. On ollut uusperheessä ennenkin ja sanoo ettei halua enää lisää sitä lajia.
Mitä teen? On ihana ja huomaavainen ja puuhakas mies.
Kommentit (307)
Miten näin moni on nielaissut surkean provon koukkuineen päivineen? Ettekö nyt tajua, ettei noin typeriä äitejä voi olla olemassakaan tai edes noin hölmöjä lapsia vihaavia miehiä, jotka deittailisivat äiti-ihmistä ja vieläpä harkitsisivat lapsiperheeseen muuttamista? Kyllä teitä on helppo vetää nenästä, pakko sanoa.
Ärsyttää myös, kun itse tänne joskus avautuu jostakin oikeista asioista, niin jo on kuoro huutamassa provoa ja neuvojen saaminen tyssää siihen. Mutta kyllä te vaan keskustelette ja neuvotte näin ääliömäiseen provoon sivutolkulla ohjeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika kamala tunnistaa kommenteista sitä miehen käytöstä, esimerkiks että sitä ärsyttää lapsen tavarat jotka on jääneet jonnekin, esim.kengät eteisessä keskellä tai reppu eteisen nurkassa, ei kyllä tiellä mutta näkyvillä. Ja ärsyttää jos lapsi käy jääkaapilla, tai jos se ei joku kerta lähdekään isälleen jonkun takia tai lähtee myöhässä.
Ap
Tottakai ärsyttää. Hän ei ole tottunut sellaiseen. Hän ei ole elänyt lapsiperhe-elämää eikä siksi lapsien juttuihin ole tottunut.
Mä olen itse äitipuoli ja mua ärsyttää lasten eteisen lattialle jätetyt reput ja sikin sokin olevat kengät, kylppärin lattialle jätetyt märät pyyhkeet jne. Miestä ärsyttää myös mutta huomattavasti vähemmän kuin mua. Hän on niihin tottunut. Mun miestä sen sijaan ärsyttää mun koiran makuuhuoneen sängyn vieressä oleva peti, jalkojen alle jäävät vinkulelut, parketissa näkyvät kynnenjäljet, haukunta jne. Mua ärsyttää myös mutta huomattavasti vähemmän kuin mun miestä. Mä oon niihin tottunut. Mun koira on jo 11-vuotias ja mä olen kantapään kautta saanut oppia sietämään kaikenlaista, mitä koiran kanssa elämiseen liittyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi on varmaan totta että mies omasta mielestään joutuu kilpaileen ajasta ja huomiosta lapsen kanssa.
ApNo ei vain omasta mielestään joudu, vaan onhan se fakta että joutuu kilpailemaan ajasta ja huomiosta lapsen kanssa. Jos sinä olisit lapseton, niin mies saisi sinun kaiken huomion ilman että kukaan toinen olisi sitä viemässä. Fiksu aikuinen toki ymmärtää, että uusi puoliso joutuu jakamaan huomion lapsen kanssa. Mutta vaikka sen ymmärtäisi, niin ei asiantilasta välttämättä pidä. Periaatteessahan parisuhteet alkavat yleensä niin, että molemmat parisuhteen osapuolet ovat ilman mitään kilpailua toistensa kaiken huomion kohteena. Ja niin se kuuluisi mennäkin. Tässä on yksi keskeinen syy miksi lapseton ei yleensä halua alkaa parisuhteeseen sellaisen kanssa, jolla on jo lapsia.
No näinhän se varmasti on, mutta on tällä miehellä täysi valinnanvapaus etsiä kumppani, joka on lapseton. Jos ryhtyy parisuhteeseen naisen kanssa jolla on jo lapsi, mikä pointti sitten siinä kärvistellä ja kostaa se lapselle. Kun kyseistä naista hän ei voi ilman lasta saada, niin jos sitä tilannetta ei pysty hyväksymään, niin sitten ei rupea suhteeseen?
Luulen että hänkin ajatteli että ei se niin vaikeeta voi olla, kyllä se saadaan onnistuun. Ja hän on ollut tosi asiallinen kaikin puolin. Mutta ajan kanssa sitä vaan oppii näkeen milloin se toinen on ärtynyt tai poistuu huoneesta, eikä hän pysty tavallaan multa peittään niitä todellisia tuntemuksiaan, vaikka päälle päin on ihan ok. Ja uskon nyt teidän kommentteja lukiessa, että hän rakastaa minua kovasti, ja haluaisi vaan olla kanssani arkea yhdessä. Mutta kokee että liikaa huomiota menee lapselle ja hän ei saa tarpeeksi.
Ap
Olen itse uusperheessä kasvanut ja kerran aikuisena uusperhettä yrittänyt (ja siitä lähtenyt pikaisesti). Yritin miettiä tuolla "kokemuspohjallani" että mikä olisi ratkaisu tuohon tummentamaani kommenttiisi. Kun ratkaisuhan ei voi olla, että annat vähemmän huomiota tai aikaa lapselle. Eikä oikein sellainenkaan ole realistinen ajatus, että mies tuosta noin vain muuttaisi odotuksiaan, koska ei sellaista oikein tapahdu.
Voisikohan toimia, jos esim:
-mies hankkisi itselleen jonkun aikaavievän harrastuksen, jossa saisi paljon iloa ja intohimoa ja toteuttaa itseään. Ei olisi sitten niin paljon sinun huomion ja ajan perässä, koska sen elämässä olisi enemmän muuta innostavaa sisältöä.
-sopisitte "pelisäännöt" ajalle ja huomiolle. Jotta mies tietäisi, koska on mahdollista odottaa sinun huomiota ja aikaa, ja koska taas ei, siten mies ei pettyisi. Sopisitte vaikka, että joka keskiviikko on teidän kahdenkeskinen treffi-ilta, jolloin menette kaksistaan jonnekin pois kotoa (lapsi varmaan pärjää yksin pari tuntia). Sitten sopisitte, että sinä annat vain lapselle huomiota vaikka joka päivä tunnin verran, ja siitä ei saa pahastua.
-voisiko mies alkaa tehdä lapsen kanssa kahdestaan kaikkia kivoja juttuja. Silloin mies antaisi lapselle huomiota ja sinä jäisit tavallaan "paitsioon" miehen huomiosta, sinä jäisit ulkopuoliseksi. Se tasaisi tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika kamala tunnistaa kommenteista sitä miehen käytöstä, esimerkiks että sitä ärsyttää lapsen tavarat jotka on jääneet jonnekin, esim.kengät eteisessä keskellä tai reppu eteisen nurkassa, ei kyllä tiellä mutta näkyvillä. Ja ärsyttää jos lapsi käy jääkaapilla, tai jos se ei joku kerta lähdekään isälleen jonkun takia tai lähtee myöhässä.
ApTottakai ärsyttää. Hän ei ole tottunut sellaiseen. Hän ei ole elänyt lapsiperhe-elämää eikä siksi lapsien juttuihin ole tottunut.
Mä olen itse äitipuoli ja mua ärsyttää lasten eteisen lattialle jätetyt reput ja sikin sokin olevat kengät, kylppärin lattialle jätetyt märät pyyhkeet jne. Miestä ärsyttää myös mutta huomattavasti vähemmän kuin mua. Hän on niihin tottunut. Mun miestä sen sijaan ärsyttää mun koiran makuuhuoneen sängyn vieressä oleva peti, jalkojen alle jäävät vinkulelut, parketissa näkyvät kynnenjäljet, haukunta jne. Mua ärsyttää myös mutta huomattavasti vähemmän kuin mun miestä. Mä oon niihin tottunut. Mun koira on jo 11-vuotias ja mä olen kantapään kautta saanut oppia sietämään kaikenlaista, mitä koiran kanssa elämiseen liittyy.
Lisään vielä, että yhteenmuuttaessa piti yrittää tottua ja siedättyä siihen, millainen mies mulla on ja miten hän elää omassa kodissaan - mua ärsyttää mun miehenkin eteisessä hujan hajan olevat kengät, olkkarin sohvalle jätetyt likaiset sukat jne. Ja sama juttu toki toisinkin päin.
Olen deittaillut miestä, jota ärsytti koirani. Tunnistan tuon ja mietin silloin, että en voisi muuttaa miehen kanssa yhteen koiran eläessä, koska se olisi täysin väärin koiraa kohtaan (ellei sitten olisi lähtenyt laittamaan sitä uuteen kotiin, mikä nyt ei olisi varsin reilua sekään ja lapsen kanssa aika lailla ääritoimenpide, johon ajautuvat vain harvat). Lapsi ei ole ikuisesti lapsi, hyvin voi sinnitellä ne vuodet ja suhde kestää sen tai sitten ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika kamala tunnistaa kommenteista sitä miehen käytöstä, esimerkiks että sitä ärsyttää lapsen tavarat jotka on jääneet jonnekin, esim.kengät eteisessä keskellä tai reppu eteisen nurkassa, ei kyllä tiellä mutta näkyvillä. Ja ärsyttää jos lapsi käy jääkaapilla, tai jos se ei joku kerta lähdekään isälleen jonkun takia tai lähtee myöhässä.
ApTottakai ärsyttää. Hän ei ole tottunut sellaiseen. Hän ei ole elänyt lapsiperhe-elämää eikä siksi lapsien juttuihin ole tottunut.
Mä olen itse äitipuoli ja mua ärsyttää lasten eteisen lattialle jätetyt reput ja sikin sokin olevat kengät, kylppärin lattialle jätetyt märät pyyhkeet jne. Miestä ärsyttää myös mutta huomattavasti vähemmän kuin mua. Hän on niihin tottunut. Mun miestä sen sijaan ärsyttää mun koiran makuuhuoneen sängyn vieressä oleva peti, jalkojen alle jäävät vinkulelut, parketissa näkyvät kynnenjäljet, haukunta jne. Mua ärsyttää myös mutta huomattavasti vähemmän kuin mun miestä. Mä oon niihin tottunut. Mun koira on jo 11-vuotias ja mä olen kantapään kautta saanut oppia sietämään kaikenlaista, mitä koiran kanssa elämiseen liittyy.
Lisään vielä, että yhteenmuuttaessa piti yrittää tottua ja siedättyä siihen, millainen mies mulla on ja miten hän elää omassa kodissaan - mua ärsyttää mun miehenkin eteisessä hujan hajan olevat kengät, olkkarin sohvalle jätetyt likaiset sukat jne. Ja sama juttu toki toisinkin päin.
Yhteenmuuttaessa usein toisen tavat ärsyttää. Siistiä ihmistä ärsyttää toisen sotkut. Rauhaa rakastavaa ärsyttää toisen jatkuva telkkarin huudattaminen. Jne. Mutta ne ärsyttävät tavat sietää, koska sitä puolisoaan kuitenkin rakastaa. Jos/kun sitä lasta ei rakasta, niin voi olla vaikea sietää sen lapsen ärsyttäviä tapoja. No, ei kukaan rakasta heti toisten lasta, ehkä ei koskaan. Siksi pitäisi tutustua pitkään ja rauhassa ennen kuin muuttaa yhteen.
Sun pitää kyllä keskustella, keskustella ja keskustella miehesi kanssa tästä! Eli käytte läpi ihan konkreettisesti, mitä 3 hengen talous ja lapsen huomioiminen tarkoittaa. Juuri esim. kun miehesi käy kaupassa tai ovat kotona yhtä aikaa lapsesi kanssa, sinä pois ja lapsi tarvitsee apua johonkin, miten hän toimii. Avaat keskustelua myös siitä että mietit miten lapseen vaikuttaa jos välit jää etäiseksi mutta koti sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En nyt ihan ymmärrä mikä se ongelma oli. Mies ei halua SUN lapsesta vastuuta jne. Muuttakaa yhteen ja sinä ja lapsen isä hoidatte lapsenne kuten tähänkin asti. Miksi miehen pitäisi siihen sekaantua millään tavalla.
Ap taisi tuolla aiemmin mainita että lapsi poistuu huoneesta kun mies tulee sinne. Vaikka kyseessä ei olekaan kuin ap:n lapsi niin se koti on kuitenkin lapsen koti ja hänellä tulee olla oikeus oleskella siellä vapaasti ja hänen on tunnettava olonsa siellä turvalliseksi. Parisuhteessa jossa on lapsi mukana, on aikuisen aina pakko tehdä myönnytyksiä. Lapsen tarpeet menevät aina aikuisen edelle. Ei ap koskaan sanonutkaan etsivänsä isää lapselleen, sellainen lapsella jo on. Et varmaan itsekään haluaisi asua niin että joutuisit aina poistumaan paikalta kun huoneessa on mies joka ei halua sinua sinne. Ja tilanteita tulisi eteen paljon kun samassa taloudessa asutaan.
Oon tosi kiitollinen kaikille ketkä ootte vastanneet, eikä siis oo provo, vaan aito hätä. Itellä kun on ristiriitaisia tunteita, niin ei tiedä mitkä niistä on järkeviä. Nää mun tuntemukset on vaan pakkautunut enkä pystynyt enää olemaan. Esimerkiksi nyt mietin, onko tästä enää suhteeksi lainkaan? Nimittäin nyt on aika selvää että yhteen ei ole mitään muuttamista, mutta miten mä voin jatkaa seurusteluakaan miehen kanssa jos yhtään ei voida viettää aikaa kolmestaan? Toisaalta mies on ihan kunnollinen, ja mä olen ylisuojeleva, että voiko olla että ylitulkitsen niitä sen kurttuilmeitä jos katotaan jotain lapsen sarjaa, ja ehkä lapsi ei edes katso niin tarkoin. Että tarkkailenko mä liikaakin heitä kun lapsi on mulle niin tärkeä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää kyllä keskustella, keskustella ja keskustella miehesi kanssa tästä! Eli käytte läpi ihan konkreettisesti, mitä 3 hengen talous ja lapsen huomioiminen tarkoittaa. Juuri esim. kun miehesi käy kaupassa tai ovat kotona yhtä aikaa lapsesi kanssa, sinä pois ja lapsi tarvitsee apua johonkin, miten hän toimii. Avaat keskustelua myös siitä että mietit miten lapseen vaikuttaa jos välit jää etäiseksi mutta koti sama.
Toimivat kuten tähänkin asti! Miksi miehen pitäisi sekoittaa pakkaa jos ei halua.
Vierailija kirjoitti:
Oon tosi kiitollinen kaikille ketkä ootte vastanneet, eikä siis oo provo, vaan aito hätä. Itellä kun on ristiriitaisia tunteita, niin ei tiedä mitkä niistä on järkeviä. Nää mun tuntemukset on vaan pakkautunut enkä pystynyt enää olemaan. Esimerkiksi nyt mietin, onko tästä enää suhteeksi lainkaan? Nimittäin nyt on aika selvää että yhteen ei ole mitään muuttamista, mutta miten mä voin jatkaa seurusteluakaan miehen kanssa jos yhtään ei voida viettää aikaa kolmestaan? Toisaalta mies on ihan kunnollinen, ja mä olen ylisuojeleva, että voiko olla että ylitulkitsen niitä sen kurttuilmeitä jos katotaan jotain lapsen sarjaa, ja ehkä lapsi ei edes katso niin tarkoin. Että tarkkailenko mä liikaakin heitä kun lapsi on mulle niin tärkeä.
Ap
No voiko olla? Itselläni on kuulemma vähän vihainen perusilme, ja siksi minun luullaan koko ajan mököttävän, vaikka en oikeasti yhtään mökötä vaan olen ihan ok-tuulella. Ota puheeksi asia miehen kanssa. Jotkut ihmiset ylitulkitsee muita koko ajan, ja tulkitsee väärin. Mutta luulen, että jos olet aivan rehellinen itsellesi niin tiedät että oletko ylitulkinnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi on varmaan totta että mies omasta mielestään joutuu kilpaileen ajasta ja huomiosta lapsen kanssa.
ApNo ei vain omasta mielestään joudu, vaan onhan se fakta että joutuu kilpailemaan ajasta ja huomiosta lapsen kanssa. Jos sinä olisit lapseton, niin mies saisi sinun kaiken huomion ilman että kukaan toinen olisi sitä viemässä. Fiksu aikuinen toki ymmärtää, että uusi puoliso joutuu jakamaan huomion lapsen kanssa. Mutta vaikka sen ymmärtäisi, niin ei asiantilasta välttämättä pidä. Periaatteessahan parisuhteet alkavat yleensä niin, että molemmat parisuhteen osapuolet ovat ilman mitään kilpailua toistensa kaiken huomion kohteena. Ja niin se kuuluisi mennäkin. Tässä on yksi keskeinen syy miksi lapseton ei yleensä halua alkaa parisuhteeseen sellaisen kanssa, jolla on jo lapsia.
No näinhän se varmasti on, mutta on tällä miehellä täysi valinnanvapaus etsiä kumppani, joka on lapseton. Jos ryhtyy parisuhteeseen naisen kanssa jolla on jo lapsi, mikä pointti sitten siinä kärvistellä ja kostaa se lapselle. Kun kyseistä naista hän ei voi ilman lasta saada, niin jos sitä tilannetta ei pysty hyväksymään, niin sitten ei rupea suhteeseen?
Luulen että hänkin ajatteli että ei se niin vaikeeta voi olla, kyllä se saadaan onnistuun. Ja hän on ollut tosi asiallinen kaikin puolin. Mutta ajan kanssa sitä vaan oppii näkeen milloin se toinen on ärtynyt tai poistuu huoneesta, eikä hän pysty tavallaan multa peittään niitä todellisia tuntemuksiaan, vaikka päälle päin on ihan ok. Ja uskon nyt teidän kommentteja lukiessa, että hän rakastaa minua kovasti, ja haluaisi vaan olla kanssani arkea yhdessä. Mutta kokee että liikaa huomiota menee lapselle ja hän ei saa tarpeeksi.
ApOlen itse uusperheessä kasvanut ja kerran aikuisena uusperhettä yrittänyt (ja siitä lähtenyt pikaisesti). Yritin miettiä tuolla "kokemuspohjallani" että mikä olisi ratkaisu tuohon tummentamaani kommenttiisi. Kun ratkaisuhan ei voi olla, että annat vähemmän huomiota tai aikaa lapselle. Eikä oikein sellainenkaan ole realistinen ajatus, että mies tuosta noin vain muuttaisi odotuksiaan, koska ei sellaista oikein tapahdu.
Voisikohan toimia, jos esim:
-mies hankkisi itselleen jonkun aikaavievän harrastuksen, jossa saisi paljon iloa ja intohimoa ja toteuttaa itseään. Ei olisi sitten niin paljon sinun huomion ja ajan perässä, koska sen elämässä olisi enemmän muuta innostavaa sisältöä.
-sopisitte "pelisäännöt" ajalle ja huomiolle. Jotta mies tietäisi, koska on mahdollista odottaa sinun huomiota ja aikaa, ja koska taas ei, siten mies ei pettyisi. Sopisitte vaikka, että joka keskiviikko on teidän kahdenkeskinen treffi-ilta, jolloin menette kaksistaan jonnekin pois kotoa (lapsi varmaan pärjää yksin pari tuntia). Sitten sopisitte, että sinä annat vain lapselle huomiota vaikka joka päivä tunnin verran, ja siitä ei saa pahastua.
-voisiko mies alkaa tehdä lapsen kanssa kahdestaan kaikkia kivoja juttuja. Silloin mies antaisi lapselle huomiota ja sinä jäisit tavallaan "paitsioon" miehen huomiosta, sinä jäisit ulkopuoliseksi. Se tasaisi tilannetta.
Tässä on kyllä viisautta. Mä olen yrittänyt jotain tällaista mutta vähän vaistonvaraisesti enkä ymmärtänyt miksi. Mä vaan tiesin että mun pitää pitää aikoja jolloin olen vaan lapsen kanssa, ja oon sanonut miehelle, että sillä pitää olla muutakin tekemistä.
Yhteen ei voi muuttaa, mutta mä elättelen vielä toivoa seurustelusta kahdesta asunnosta käsin.
Ap
Kysyhän mieheltäs mitä haluaa että tuossa tilanteessa tehtäisiin , että olisi hänelle mieluinen ratkaisu? haluaako hän että lapsi muuttaisi isälleen? vai pointi oli mikä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt ihan ymmärrä mikä se ongelma oli. Mies ei halua SUN lapsesta vastuuta jne. Muuttakaa yhteen ja sinä ja lapsen isä hoidatte lapsenne kuten tähänkin asti. Miksi miehen pitäisi siihen sekaantua millään tavalla.
Ap taisi tuolla aiemmin mainita että lapsi poistuu huoneesta kun mies tulee sinne. Vaikka kyseessä ei olekaan kuin ap:n lapsi niin se koti on kuitenkin lapsen koti ja hänellä tulee olla oikeus oleskella siellä vapaasti ja hänen on tunnettava olonsa siellä turvalliseksi. Parisuhteessa jossa on lapsi mukana, on aikuisen aina pakko tehdä myönnytyksiä. Lapsen tarpeet menevät aina aikuisen edelle. Ei ap koskaan sanonutkaan etsivänsä isää lapselleen, sellainen lapsella jo on. Et varmaan itsekään haluaisi asua niin että joutuisit aina poistumaan paikalta kun huoneessa on mies joka ei halua sinua sinne. Ja tilanteita tulisi eteen paljon kun samassa taloudessa asutaan.
Eikös se ongelma ole silloin ap:n lapsella jos poistuu huoneesta miehen saapuessa sinne. Ei kaikista voi pitää edes. Mikä lie ongelma lapsellasi. Huonosti käyttäytyy.
Lapsiko siellä määrää tahdin?
Entä jos mies alkaisi vähitellen lisätä teidän kanssa viettämäänsä aikaa lapsen ehdoilla tietysti. Pienempi muutos se on kuin totaalinen invaasio. Aluksi vaikka viettää kerran viikossa siellä aikaa niin että lapsi tottuu mieheen ja toisinpäin. Sitten lisätään ja lisätään VÄHITELLEN - niin että prosessiin menee helposti vuosi pari. Jos missään vaiheessa lapsi vaikuttaa närkästyneen miehen oloon niin sitten stoppia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää kyllä keskustella, keskustella ja keskustella miehesi kanssa tästä! Eli käytte läpi ihan konkreettisesti, mitä 3 hengen talous ja lapsen huomioiminen tarkoittaa. Juuri esim. kun miehesi käy kaupassa tai ovat kotona yhtä aikaa lapsesi kanssa, sinä pois ja lapsi tarvitsee apua johonkin, miten hän toimii. Avaat keskustelua myös siitä että mietit miten lapseen vaikuttaa jos välit jää etäiseksi mutta koti sama.
Toimivat kuten tähänkin asti! Miksi miehen pitäisi sekoittaa pakkaa jos ei halua.
Miksi sitten haluaa muuttaa ap:lle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt ihan ymmärrä mikä se ongelma oli. Mies ei halua SUN lapsesta vastuuta jne. Muuttakaa yhteen ja sinä ja lapsen isä hoidatte lapsenne kuten tähänkin asti. Miksi miehen pitäisi siihen sekaantua millään tavalla.
Ap taisi tuolla aiemmin mainita että lapsi poistuu huoneesta kun mies tulee sinne. Vaikka kyseessä ei olekaan kuin ap:n lapsi niin se koti on kuitenkin lapsen koti ja hänellä tulee olla oikeus oleskella siellä vapaasti ja hänen on tunnettava olonsa siellä turvalliseksi. Parisuhteessa jossa on lapsi mukana, on aikuisen aina pakko tehdä myönnytyksiä. Lapsen tarpeet menevät aina aikuisen edelle. Ei ap koskaan sanonutkaan etsivänsä isää lapselleen, sellainen lapsella jo on. Et varmaan itsekään haluaisi asua niin että joutuisit aina poistumaan paikalta kun huoneessa on mies joka ei halua sinua sinne. Ja tilanteita tulisi eteen paljon kun samassa taloudessa asutaan.
Eikös se ongelma ole silloin ap:n lapsella jos poistuu huoneesta miehen saapuessa sinne. Ei kaikista voi pitää edes. Mikä lie ongelma lapsellasi. Huonosti käyttäytyy.
Lapsiko siellä määrää tahdin?
Ei se ole sitä että lapsi määrää tahdin, mutta kyllä nyt hitto vie jo siinä vaiheessa kun lasta on hankkimassa, täytyy ymmärtää että se oma koti tulee olemaan myös lapsen koti niin kauan kuin lapsi siellä asuu. Kyllä vanhemman ensisijaisia tehtäviä on tarjota lapselle koti ja ympäristö jossa lapsen on hyvä ja turvallinen olla, eikä kuitata lapsen pahaa oloa omassa kotonaan huonoksi käyttäytymiseksi. Lapsen hyvinvointi tulee aina ennen vanhempien haluja.
Ja tämä viesti ei nyt ollut sinulle suunnattu AP vaan tällaisten yksipuolisten "totuuksien" laukojille... AP itse vaikuttaa ihan fiksulta ja harkitsevalta ja ymmärrän kyllä tilanteen hankaluuden. En tuossa tilanteessa muuttaisi yhteen ainakaan heti. Muuta en osaa sanoa kuin että keskustele miehen kanssa ja seuraa ajan kanssa tilanteen kehittymistä, ja tsemppiä. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt ihan ymmärrä mikä se ongelma oli. Mies ei halua SUN lapsesta vastuuta jne. Muuttakaa yhteen ja sinä ja lapsen isä hoidatte lapsenne kuten tähänkin asti. Miksi miehen pitäisi siihen sekaantua millään tavalla.
Ap taisi tuolla aiemmin mainita että lapsi poistuu huoneesta kun mies tulee sinne. Vaikka kyseessä ei olekaan kuin ap:n lapsi niin se koti on kuitenkin lapsen koti ja hänellä tulee olla oikeus oleskella siellä vapaasti ja hänen on tunnettava olonsa siellä turvalliseksi. Parisuhteessa jossa on lapsi mukana, on aikuisen aina pakko tehdä myönnytyksiä. Lapsen tarpeet menevät aina aikuisen edelle. Ei ap koskaan sanonutkaan etsivänsä isää lapselleen, sellainen lapsella jo on. Et varmaan itsekään haluaisi asua niin että joutuisit aina poistumaan paikalta kun huoneessa on mies joka ei halua sinua sinne. Ja tilanteita tulisi eteen paljon kun samassa taloudessa asutaan.
Eikös se ongelma ole silloin ap:n lapsella jos poistuu huoneesta miehen saapuessa sinne. Ei kaikista voi pitää edes. Mikä lie ongelma lapsellasi. Huonosti käyttäytyy.
Lapsiko siellä määrää tahdin?
Poistuisit varmaan itsekin huoneesta jos äitisi toisi kotiisi miehen joka on kahden vuoden ajan osoittanut että olet ylimääräinen ja se pakollinen paha joka on vain siedettävä.
Mun isäpuoli oli tuommoinen. Asui meidän perheessä siitä lähtien kun olin 8v aina kun muutin pois.
Ei koskaan onnitellut synttäreillä tai antanut edes markan arvoista joululahjaa.
Hänen työpaikalla ei tienneet, että hän on naimisissa, esitti poikamiestä.
No mitäpä tuosta opin: opin vääntämään keskustelua möllin aleksitymisen äijän kanssa. Niitä on tullut työelämässä sitten eteen aina välillä.
Ja etsin itsekin kumppaneita, joilla ei ole mitään annettavaa aina siihen asti kun tajusin, että olen onnellisempi selibaatissa kuin jonkun aivokiven tuppisuun tai vastakohtaisesti yliekstrovertin kanssa. En tuntenut vetoa muihin.
Luulen että hänkin ajatteli että ei se niin vaikeeta voi olla, kyllä se saadaan onnistuun. Ja hän on ollut tosi asiallinen kaikin puolin. Mutta ajan kanssa sitä vaan oppii näkeen milloin se toinen on ärtynyt tai poistuu huoneesta, eikä hän pysty tavallaan multa peittään niitä todellisia tuntemuksiaan, vaikka päälle päin on ihan ok. Ja uskon nyt teidän kommentteja lukiessa, että hän rakastaa minua kovasti, ja haluaisi vaan olla kanssani arkea yhdessä. Mutta kokee että liikaa huomiota menee lapselle ja hän ei saa tarpeeksi.
Ap