Lue keskustelun säännöt.
Mies haluaa muuttaa mun ja lapsen kanssa asumaan, mutta ei halua isäpuoleksi eikä että ollaan uusperhe
14.06.2017 |
Elikkä olen yh, ja ollaan nyt seurusteltu pari vuotta silleen että on oltu välillä kaksin kun lapsi on isänsä luona, ja välillä kolmisteen. Mies on ihana kahden, ja haluisi kovasti että muutetaan yksiin. Se vaan että on kyllä lapselle ihan asiallinen ja noin, mutta ei voi sanoa että heillä sen kummemmin synkkaa, ja mies on aina mielellään kaksin. On ollut uusperheessä ennenkin ja sanoo ettei halua enää lisää sitä lajia.
Mitä teen? On ihana ja huomaavainen ja puuhakas mies.
Kommentit (307)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä kohtaa kun muutetaan yhteen, pitää uuden puolison tulla toimeen lasten kanssa ja pitää heistä. Pitää olla valmis olemaan perheen toinen aikuinen ja tavallaan myös vanhempi. Ei voi elää niin, että uusi puoliso ei esim. suostuisi huolehtimaan lapsesta, viemään tätä kouluun, antamaan iltapalaa tms tarvittaessa. Isäksi ei tarvitse ruveta, mutta pitää ymmärtää lapsiperhe-elämän realiteetit.
Jos ei halua ottaa tuollaista vastuuta, on parempi asua erillään jatkossakin. On ihan ok seurustella ja asua omissa kodeissa. Itsekin olen yh ja pidän erillään asumista täysin toimivana ratkaisuna niin kauan, kun ei haluta hankkia yhteisiä lapsia. Mieluiten pitäisin lapseni täysin erillään omista mieskuvioistani, mutta vakavassa suhteessa se ei luonnollisesti onnistu, etenkin kun lapsi on aina minulla.
Järki käteen, ap. Joko jatkatte kuten tähän asti tai mies suostuu ymmärtämään, mistä yhteenmuutossa on kyse ja päättää, onko valmis kantamaan vastuuta vai ei.
Olen eri mieltä. Uuden lapsettoman puolison tehtävänä ei ole kuljettaa lasta kouluun ja harrastuksiin tai auttaa läksyissä. Uudella puolisolla ei ole kuljetusvelvollisuutta eikä muutakaan sellaista. Ruokaa toki pitää laittaa jos ruokaa muutenkin tekee tai lapsi on nälkäinen ja eikä vielä osaa itse ruokaa tehdä.
Missasit sen olennaisen sanan: tarvittaessa. Esim. ap on kipeä tai hänellä on jokin meno. En oikein näe miten sellainen perhe-elämä toimii, että ap pyytää ulkopuolisen kuskaamaan lapsen harrastukseen samalla kun mies makaa kotona. Noin esimerkiksi. Noh, onhan noita toki ydinperheitäkin joissa nainen joutuu hankkimaan lapsenvahdin, koska mies ei suostu olemaan lastensa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ihan hyvin voi seurustella vaikka vuosikausia muuttamatta yhteen ja sellainen suhdemalli on kovinkin yleistynyt viimeisten 10-20 vuoden aikana. Monille se on ihan täysin vapaaehtoinen valinta, monet tekevät sen nimenomaan välttääkseen uusperheen muodostumista. Ja se voi olla aivan erinomainen tapa elää, eikä millään tavalla huonompi kuin yhdessä asuminen.
Uusperhe on lapselle aina riskitekijä, etenkin jos se muodostetaan kun lapsi, kuten sinun, on teini-iän kynnyksellä. Mä olen 39 ja nyt alan olla eheytynyt uusperhe-elämästä, jossa isäpuoli ei pitänyt minusta ja sisaruksistani. Äitiin välit eivät ole palautuneet täysin koskaan, lisäksi en ole pystynyt antamaan omia lapsiani pieninä hoitoon talouteen, jossa tämä ko. mies edelleen elää. Siskoillani on mennyt huonommin (molemmilla mielenterveysongelmia, elämänhallinnan puutetta, koulutus jäänyt alemmaksi kuin mihin olisi ollut älyä & lahjoja, kamalia parisuhteita ja eroja).
Nyt sinusta varmaan tuntuu siltä, että eihän tämä nyt niin vakavaa ole, kyllä asiat tästä järjestyvät jotenkin - juuri noin minun äitinikin ajatteli koko lapsuuteni. Että mieti tarkkaan mihin ryhdyt ja mille sinulla on oikeus lapsesi altistaa.
Miten se näkyi ettei pitänyt teistä?
ApNo, mm.:
-jos kutsuimme kotiin kavereita, niin ellemme pysyneet täysin minun huoneessani, tuijotti heitä ja tiuski omituisia käskyjä (häpesin niin, että lakkasin pyytämästä ketään meille)
-emme olisi saaneet oleskella olohuoneessa kuin silloin kun se hänelle sopi (emme voineet tietää milloin se oli sallittua). Musiikin kuuntelu, tv:n katsominen ei ollut yleensä sallittua.
-kyttäsi syömisiämme, kyseli "ainako sinä syöt"
-lakkasi pitkiksi ajoiksi puhumasta meille mitään (rehellisyyden nimissä me olimme myös lakanneet jo tervehtimästäkin häntä reaktiona kaikkeen tähän muuhun).
-laati mielivaltaisia sääntöjä (esim. en olisi saanut jättää roskista eteiseen minuutiksi hakiessani jotain unohtunutta huoneestani, vaan minun olisi pitänyt viedä se heti ja palata hakemaan unohtunut tavara)
-eskaloitui lopulta niin, että pahoinpiteli toisen siskoni kaksi kertaa.
+ paljon muuta vaikeammin verbalisoitavaa
Kyllä, äitini on vieläkin hänen kanssaan yhdessä.
Tämä on näissä uusperheketjuissa niiiiiin väärin: aina joillain on huonoja kokemuksia uusperheestä ja sen vuoksi lyttää kaikki uusperheet maan rakoon. Loppupeleissä syynä onkin mt-ongelmat.
Ihan samanlaiset traumat sinulla olisi, jos kyse olisi omasta isästä.
No tuo pahoinpitely oli mt-ongelmaista käyttäytymistä isäpuolelta. Mutta muuten tuon kirjoittajan kuvaama käytös on tyypillistä ja hyvin tavallista isäpuolille ja äitipuolille. Se ei ole tyypillistä käytöstä lapsen omille vanhemmille.
Minusta tyly kohtelu ei ole "tavallista" kenellekään. Täyspäinen ihminen kohtelee kaikkia ihmisiä, jopa spurguja, kunnioittavasti ja ihmisarvoisesti.
Joku kysyi osaanko yhtään kommunikoida, niin se on aina ollutkin minulle vähän vaikeaa, oon parempi kuuntelemaan.
Kun alettiin seurusteleen, niin puhuttiin kaikenlaista, mieskin sanoi että ilman muuta ymmärtää että pakettiin kuuluu lapsi. Puhuttiin rahastakin, ja että kun yhteen muutettaisiin niin mies muuttaisi meille ettei lapsen tarvisi muuttaa kotoaan.
Oon vaan sitten lykännyt ja lykännyt sitä yhteen muuttamista just noista syistä mistä on ollut tässä puhetta. Ei oo ketään kaveria kellä olisi samanlaista tilannetta, yhden kaverin lapsen isä ei ollut maisemissa, joten isäpuoli on ollut hänen lapselle kuin isä, ja ovat saaneet vielä lapsen.
Mulla ei ole enää tulossa uusia lapsia ja mies samoin, sellaista ei ole suunnitteilla. Ja tätä luettua voi kai sanoa onneksi.
Kyllä me puhutaan asioista, mutta mieskin tietysti puhuu omasta näkökulmastaan. Mä itse en aina tiedä osoitanko ihmisiltä liikaa vai liian vähän, ja sen takia oli pakko tulla kysymään, miltä tää tilanne ulkopuoliselle näyttää. Kun tosiaan mies on kunnollinen ja hyvä mies, vaan että mun lapselle on asiallinen eikä juuri muuta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Miksei kukaan nyt sano ääneen sitä, että lapsen kannalta uusperhe ei lähes koskaan ole kovin hyvä asia? Jos oikeasti lapsen parasta ajateltaisiin niin uusperhettä ei perustettaisi.
Riippuu mitä tutkimuksia lukee. Moni tutkimus taas osoittaa, että lapsi tarvitsee miehen kasvaakseen irti äidistään. Yms yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ihan hyvin voi seurustella vaikka vuosikausia muuttamatta yhteen ja sellainen suhdemalli on kovinkin yleistynyt viimeisten 10-20 vuoden aikana. Monille se on ihan täysin vapaaehtoinen valinta, monet tekevät sen nimenomaan välttääkseen uusperheen muodostumista. Ja se voi olla aivan erinomainen tapa elää, eikä millään tavalla huonompi kuin yhdessä asuminen.
Uusperhe on lapselle aina riskitekijä, etenkin jos se muodostetaan kun lapsi, kuten sinun, on teini-iän kynnyksellä. Mä olen 39 ja nyt alan olla eheytynyt uusperhe-elämästä, jossa isäpuoli ei pitänyt minusta ja sisaruksistani. Äitiin välit eivät ole palautuneet täysin koskaan, lisäksi en ole pystynyt antamaan omia lapsiani pieninä hoitoon talouteen, jossa tämä ko. mies edelleen elää. Siskoillani on mennyt huonommin (molemmilla mielenterveysongelmia, elämänhallinnan puutetta, koulutus jäänyt alemmaksi kuin mihin olisi ollut älyä & lahjoja, kamalia parisuhteita ja eroja).
Nyt sinusta varmaan tuntuu siltä, että eihän tämä nyt niin vakavaa ole, kyllä asiat tästä järjestyvät jotenkin - juuri noin minun äitinikin ajatteli koko lapsuuteni. Että mieti tarkkaan mihin ryhdyt ja mille sinulla on oikeus lapsesi altistaa.
Miten se näkyi ettei pitänyt teistä?
ApNo, mm.:
-jos kutsuimme kotiin kavereita, niin ellemme pysyneet täysin minun huoneessani, tuijotti heitä ja tiuski omituisia käskyjä (häpesin niin, että lakkasin pyytämästä ketään meille)
-emme olisi saaneet oleskella olohuoneessa kuin silloin kun se hänelle sopi (emme voineet tietää milloin se oli sallittua). Musiikin kuuntelu, tv:n katsominen ei ollut yleensä sallittua.
-kyttäsi syömisiämme, kyseli "ainako sinä syöt"
-lakkasi pitkiksi ajoiksi puhumasta meille mitään (rehellisyyden nimissä me olimme myös lakanneet jo tervehtimästäkin häntä reaktiona kaikkeen tähän muuhun).
-laati mielivaltaisia sääntöjä (esim. en olisi saanut jättää roskista eteiseen minuutiksi hakiessani jotain unohtunutta huoneestani, vaan minun olisi pitänyt viedä se heti ja palata hakemaan unohtunut tavara)
-eskaloitui lopulta niin, että pahoinpiteli toisen siskoni kaksi kertaa.
+ paljon muuta vaikeammin verbalisoitavaa
Kyllä, äitini on vieläkin hänen kanssaan yhdessä.
Tämä on näissä uusperheketjuissa niiiiiin väärin: aina joillain on huonoja kokemuksia uusperheestä ja sen vuoksi lyttää kaikki uusperheet maan rakoon. Loppupeleissä syynä onkin mt-ongelmat.
Ihan samanlaiset traumat sinulla olisi, jos kyse olisi omasta isästä.
Traumoja varmasti olisi, mutta en usko, että samanlaisia. Se on kuitenkin eri keskustelu - ap:n lapsi taas ei tällä hetkellä todistetusti joudu asumaan yhdenkään henkisesti väkivaltaisen ihmisen kanssa ja tässä keskustellaan siitä, olisiko tilanne parempi säilyttää nykyisen kaltaisena kuin ottaa riski, että lapsen elämä menee huonompaan suuntaan.
Jos oma uusperheesi on aidosti hyvä kaikille sen jäsenille, sinulla ei ole mitään syytä loukkaantua. Tilastollisesti uusperhe on kuitenkin lapsille riski (suomalaisten tutkimusten mukaan suurempi riski kuin yh-perhe), ja kun ap:n miesystävä ei ole hirveän innostunut lapsesta (ja on vieläpä sanonut, että nimenomaan ei HALUA uusperhettä), niin se ei ole hyvä merkki lapsen tulevaisuuden kannalta.
En myöskään ymmärrä, miksi suhde erillään asuen olisi jotenkin olennaisesti huonompi kuin yhdessäasuminen. Minusta ihmisiä pitäisi enemmän kannustaa erillään seurusteluun, jos on lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei kukaan nyt sano ääneen sitä, että lapsen kannalta uusperhe ei lähes koskaan ole kovin hyvä asia? Jos oikeasti lapsen parasta ajateltaisiin niin uusperhettä ei perustettaisi.
Riippuu mitä tutkimuksia lukee. Moni tutkimus taas osoittaa, että lapsi tarvitsee miehen kasvaakseen irti äidistään. Yms yms.
No osoitappa joku tuollainen väittämäsi kaltainen tutkimus. Edes joku nettilinkki, jossa tuollaista muka on. Muuten kukaan ei usko sinua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei kukaan nyt sano ääneen sitä, että lapsen kannalta uusperhe ei lähes koskaan ole kovin hyvä asia? Jos oikeasti lapsen parasta ajateltaisiin niin uusperhettä ei perustettaisi.
Riippuu mitä tutkimuksia lukee. Moni tutkimus taas osoittaa, että lapsi tarvitsee miehen kasvaakseen irti äidistään. Yms yms.
No osoitappa joku tuollainen väittämäsi kaltainen tutkimus. Edes joku nettilinkki, jossa tuollaista muka on. Muuten kukaan ei usko sinua.
No, älä usko. En kuitenkaan käytä kesäpäivääni linkkien etsimiseen.
Sen vain totean, että tutkimuksissa saadaan juuri se tulos, mikä halutaankin saada. Koska asiat eivät ole mustavalkoisia. Ei ole yhtä oikeaa ja yhtä väärää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ihan hyvin voi seurustella vaikka vuosikausia muuttamatta yhteen ja sellainen suhdemalli on kovinkin yleistynyt viimeisten 10-20 vuoden aikana. Monille se on ihan täysin vapaaehtoinen valinta, monet tekevät sen nimenomaan välttääkseen uusperheen muodostumista. Ja se voi olla aivan erinomainen tapa elää, eikä millään tavalla huonompi kuin yhdessä asuminen.
Uusperhe on lapselle aina riskitekijä, etenkin jos se muodostetaan kun lapsi, kuten sinun, on teini-iän kynnyksellä. Mä olen 39 ja nyt alan olla eheytynyt uusperhe-elämästä, jossa isäpuoli ei pitänyt minusta ja sisaruksistani. Äitiin välit eivät ole palautuneet täysin koskaan, lisäksi en ole pystynyt antamaan omia lapsiani pieninä hoitoon talouteen, jossa tämä ko. mies edelleen elää. Siskoillani on mennyt huonommin (molemmilla mielenterveysongelmia, elämänhallinnan puutetta, koulutus jäänyt alemmaksi kuin mihin olisi ollut älyä & lahjoja, kamalia parisuhteita ja eroja).
Nyt sinusta varmaan tuntuu siltä, että eihän tämä nyt niin vakavaa ole, kyllä asiat tästä järjestyvät jotenkin - juuri noin minun äitinikin ajatteli koko lapsuuteni. Että mieti tarkkaan mihin ryhdyt ja mille sinulla on oikeus lapsesi altistaa.
Miten se näkyi ettei pitänyt teistä?
ApNo, mm.:
-jos kutsuimme kotiin kavereita, niin ellemme pysyneet täysin minun huoneessani, tuijotti heitä ja tiuski omituisia käskyjä (häpesin niin, että lakkasin pyytämästä ketään meille)
-emme olisi saaneet oleskella olohuoneessa kuin silloin kun se hänelle sopi (emme voineet tietää milloin se oli sallittua). Musiikin kuuntelu, tv:n katsominen ei ollut yleensä sallittua.
-kyttäsi syömisiämme, kyseli "ainako sinä syöt"
-lakkasi pitkiksi ajoiksi puhumasta meille mitään (rehellisyyden nimissä me olimme myös lakanneet jo tervehtimästäkin häntä reaktiona kaikkeen tähän muuhun).
-laati mielivaltaisia sääntöjä (esim. en olisi saanut jättää roskista eteiseen minuutiksi hakiessani jotain unohtunutta huoneestani, vaan minun olisi pitänyt viedä se heti ja palata hakemaan unohtunut tavara)
-eskaloitui lopulta niin, että pahoinpiteli toisen siskoni kaksi kertaa.
+ paljon muuta vaikeammin verbalisoitavaa
Kyllä, äitini on vieläkin hänen kanssaan yhdessä.
Tämä on näissä uusperheketjuissa niiiiiin väärin: aina joillain on huonoja kokemuksia uusperheestä ja sen vuoksi lyttää kaikki uusperheet maan rakoon. Loppupeleissä syynä onkin mt-ongelmat.
Ihan samanlaiset traumat sinulla olisi, jos kyse olisi omasta isästä.
Traumoja varmasti olisi, mutta en usko, että samanlaisia. Se on kuitenkin eri keskustelu - ap:n lapsi taas ei tällä hetkellä todistetusti joudu asumaan yhdenkään henkisesti väkivaltaisen ihmisen kanssa ja tässä keskustellaan siitä, olisiko tilanne parempi säilyttää nykyisen kaltaisena kuin ottaa riski, että lapsen elämä menee huonompaan suuntaan.
Jos oma uusperheesi on aidosti hyvä kaikille sen jäsenille, sinulla ei ole mitään syytä loukkaantua. Tilastollisesti uusperhe on kuitenkin lapsille riski (suomalaisten tutkimusten mukaan suurempi riski kuin yh-perhe), ja kun ap:n miesystävä ei ole hirveän innostunut lapsesta (ja on vieläpä sanonut, että nimenomaan ei HALUA uusperhettä), niin se ei ole hyvä merkki lapsen tulevaisuuden kannalta.
En myöskään ymmärrä, miksi suhde erillään asuen olisi jotenkin olennaisesti huonompi kuin yhdessäasuminen. Minusta ihmisiä pitäisi enemmän kannustaa erillään seurusteluun, jos on lapsia.
Jos ymmärsin rivien välistä oikein, niin ap:lle jopa saattaisi riittää suhde, jossa asutaan miehen kanssa virallisesti erillään, mutta vietetään silti aikaa suht paljon yhdessä (ja ollaan tietysti öitä yhdessä ja lomia jne). Ilmeisesti mies on nyt se, joka enemmän haluaa suhdetta, jossa asutaan yhdessä?
Toimiva uusperhe on lapsen kannalta takuulla parempi asia kuin yksinhuoltaja, joka hoitaa lapset aina yksin ja toinen vanhempi ei osallistu ollenkaan/osallistuu todella vähän. Toimiva uusperhe edesauttaa vanhemman jaksamista, saa hänet paremmalle tuulelle, nostaa elintasoa jos kumpikin on palkkatyössä. Ainoa lapsi saattaa saada sisaruksia, jotka voivat olla kullanarvoisia. Itse olen kaksin 4v lapseni kanssa ja uskoisin, että vakaa uusperhe-elämä kohottaisi voimavarojani huomattavasti ja lisäisi turvallisuuden tunnetta, kun en olisi yksin vastuussa kaikesta niin henkisesti kuin taloudellisesti.
On eri asia muodostaa uusperhe 2-vuotiaan kuin 15-vuotiaan lapsen kanssa. Ensin mainittu hyötyy siitä huomattavasti enemmän, jos homma toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ihan hyvin voi seurustella vaikka vuosikausia muuttamatta yhteen ja sellainen suhdemalli on kovinkin yleistynyt viimeisten 10-20 vuoden aikana. Monille se on ihan täysin vapaaehtoinen valinta, monet tekevät sen nimenomaan välttääkseen uusperheen muodostumista. Ja se voi olla aivan erinomainen tapa elää, eikä millään tavalla huonompi kuin yhdessä asuminen.
Uusperhe on lapselle aina riskitekijä, etenkin jos se muodostetaan kun lapsi, kuten sinun, on teini-iän kynnyksellä. Mä olen 39 ja nyt alan olla eheytynyt uusperhe-elämästä, jossa isäpuoli ei pitänyt minusta ja sisaruksistani. Äitiin välit eivät ole palautuneet täysin koskaan, lisäksi en ole pystynyt antamaan omia lapsiani pieninä hoitoon talouteen, jossa tämä ko. mies edelleen elää. Siskoillani on mennyt huonommin (molemmilla mielenterveysongelmia, elämänhallinnan puutetta, koulutus jäänyt alemmaksi kuin mihin olisi ollut älyä & lahjoja, kamalia parisuhteita ja eroja).
Nyt sinusta varmaan tuntuu siltä, että eihän tämä nyt niin vakavaa ole, kyllä asiat tästä järjestyvät jotenkin - juuri noin minun äitinikin ajatteli koko lapsuuteni. Että mieti tarkkaan mihin ryhdyt ja mille sinulla on oikeus lapsesi altistaa.
Miten se näkyi ettei pitänyt teistä?
ApNo, mm.:
-jos kutsuimme kotiin kavereita, niin ellemme pysyneet täysin minun huoneessani, tuijotti heitä ja tiuski omituisia käskyjä (häpesin niin, että lakkasin pyytämästä ketään meille)
-emme olisi saaneet oleskella olohuoneessa kuin silloin kun se hänelle sopi (emme voineet tietää milloin se oli sallittua). Musiikin kuuntelu, tv:n katsominen ei ollut yleensä sallittua.
-kyttäsi syömisiämme, kyseli "ainako sinä syöt"
-lakkasi pitkiksi ajoiksi puhumasta meille mitään (rehellisyyden nimissä me olimme myös lakanneet jo tervehtimästäkin häntä reaktiona kaikkeen tähän muuhun).
-laati mielivaltaisia sääntöjä (esim. en olisi saanut jättää roskista eteiseen minuutiksi hakiessani jotain unohtunutta huoneestani, vaan minun olisi pitänyt viedä se heti ja palata hakemaan unohtunut tavara)
-eskaloitui lopulta niin, että pahoinpiteli toisen siskoni kaksi kertaa.
+ paljon muuta vaikeammin verbalisoitavaa
Kyllä, äitini on vieläkin hänen kanssaan yhdessä.
Tämä on näissä uusperheketjuissa niiiiiin väärin: aina joillain on huonoja kokemuksia uusperheestä ja sen vuoksi lyttää kaikki uusperheet maan rakoon. Loppupeleissä syynä onkin mt-ongelmat.
Ihan samanlaiset traumat sinulla olisi, jos kyse olisi omasta isästä.
No tuo pahoinpitely oli mt-ongelmaista käyttäytymistä isäpuolelta. Mutta muuten tuon kirjoittajan kuvaama käytös on tyypillistä ja hyvin tavallista isäpuolille ja äitipuolille. Se ei ole tyypillistä käytöstä lapsen omille vanhemmille.
Minusta tyly kohtelu ei ole "tavallista" kenellekään. Täyspäinen ihminen kohtelee kaikkia ihmisiä, jopa spurguja, kunnioittavasti ja ihmisarvoisesti.
Minun kokemukseni on kyllä se, että monilla aikuisilla ihmisillä, jotka eivät ole elämässään mitään mt-hoitoa saaneet tai ainakaan akuutisti tarvinneet, on ollut suuria vaikeuksia sopeutua toisen ihmisen lapsiin taloudessaan ja se on näkynyt jatkuvina konflikteina ja juuri tuollaisena tylytyksenä. Vaikka "helpommissa" tilanteissa (töissä, ystävien kanssa, pelkän puolison kanssa) eivät tylytä ketään ja käyttäytyvät aivan asiallisesti. Voihan olla, että näillä isä- tai äitipuolilla on tosiaan oikeasti mt-ongelmia, mutta eihän se niitä lapsipuolia lohduta, jotka elävät siinä tilanteessa lapsuutensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei kukaan nyt sano ääneen sitä, että lapsen kannalta uusperhe ei lähes koskaan ole kovin hyvä asia? Jos oikeasti lapsen parasta ajateltaisiin niin uusperhettä ei perustettaisi.
Riippuu mitä tutkimuksia lukee. Moni tutkimus taas osoittaa, että lapsi tarvitsee miehen kasvaakseen irti äidistään. Yms yms.
No osoitappa joku tuollainen väittämäsi kaltainen tutkimus. Edes joku nettilinkki, jossa tuollaista muka on. Muuten kukaan ei usko sinua.
No, älä usko. En kuitenkaan käytä kesäpäivääni linkkien etsimiseen.
Sen vain totean, että tutkimuksissa saadaan juuri se tulos, mikä halutaankin saada. Koska asiat eivät ole mustavalkoisia. Ei ole yhtä oikeaa ja yhtä väärää.
Olen ammatiltani tutkija, joten tunnen kyllä tieteen metodit ja sen, että puppututkimuksilla voidaan saada aikaan juuri niitä "tuloksia" joita halutaan. Ja muokkaamalla tutkimusasetelmaa hieman vinoutuneeseen suuntaan, voidaan saada mukaluotettavan oloisia, mutta ihan vinoutuneita tuloksia. Eli haluttu tulos, vaikka se ei vastaisi objetiivista todellisuutta. Kurjaa kuitenkin jos esität väitteitä, joita et halua millään tavalla perustella. Olisi silleen ihan normaalia, että jos vetoaa joihinkin tutkimuksiin, niin haluaisi edes yhden väitteensä kaltaisin tutkimuksen sitten esittää väitteensä tueksi. t. se joka sinua pyysi nimeämään sitä tutkimusta tai linkkiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toimiva uusperhe on lapsen kannalta takuulla parempi asia kuin yksinhuoltaja, joka hoitaa lapset aina yksin ja toinen vanhempi ei osallistu ollenkaan/osallistuu todella vähän. Toimiva uusperhe edesauttaa vanhemman jaksamista, saa hänet paremmalle tuulelle, nostaa elintasoa jos kumpikin on palkkatyössä. Ainoa lapsi saattaa saada sisaruksia, jotka voivat olla kullanarvoisia. Itse olen kaksin 4v lapseni kanssa ja uskoisin, että vakaa uusperhe-elämä kohottaisi voimavarojani huomattavasti ja lisäisi turvallisuuden tunnetta, kun en olisi yksin vastuussa kaikesta niin henkisesti kuin taloudellisesti.
On eri asia muodostaa uusperhe 2-vuotiaan kuin 15-vuotiaan lapsen kanssa. Ensin mainittu hyötyy siitä huomattavasti enemmän, jos homma toimii.
Ymmärrän, että olet uupunut kun joudut tekemään kaiken itse. Mutta sinulla ei taida olla omakohtaista kokemusta uusperheistä. Näytä minulle se aikuinen tai nuori aikuinen, joka on itse joutunut kasvamaan uusperheessä, ja sanoo, että se uusperhe oli hänelle mahtavan hieno asia. Sitten vasta uskon, että uusperhe olisi edes joskus lapsen paras. Olen itse uusperheessä kasvanut, ja samaten osa kavereistani. Ja kaikkien meidän kokemukset oli uusperheessä kasvamisesta enemmän negatiivisia kuin positiivisia. Toki hyviäkin asioita on varmasti ollut, mutta kokonaisuus summattuna on painunut enemmän miinuksen puolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ihan hyvin voi seurustella vaikka vuosikausia muuttamatta yhteen ja sellainen suhdemalli on kovinkin yleistynyt viimeisten 10-20 vuoden aikana. Monille se on ihan täysin vapaaehtoinen valinta, monet tekevät sen nimenomaan välttääkseen uusperheen muodostumista. Ja se voi olla aivan erinomainen tapa elää, eikä millään tavalla huonompi kuin yhdessä asuminen.
Uusperhe on lapselle aina riskitekijä, etenkin jos se muodostetaan kun lapsi, kuten sinun, on teini-iän kynnyksellä. Mä olen 39 ja nyt alan olla eheytynyt uusperhe-elämästä, jossa isäpuoli ei pitänyt minusta ja sisaruksistani. Äitiin välit eivät ole palautuneet täysin koskaan, lisäksi en ole pystynyt antamaan omia lapsiani pieninä hoitoon talouteen, jossa tämä ko. mies edelleen elää. Siskoillani on mennyt huonommin (molemmilla mielenterveysongelmia, elämänhallinnan puutetta, koulutus jäänyt alemmaksi kuin mihin olisi ollut älyä & lahjoja, kamalia parisuhteita ja eroja).
Nyt sinusta varmaan tuntuu siltä, että eihän tämä nyt niin vakavaa ole, kyllä asiat tästä järjestyvät jotenkin - juuri noin minun äitinikin ajatteli koko lapsuuteni. Että mieti tarkkaan mihin ryhdyt ja mille sinulla on oikeus lapsesi altistaa.
Miten se näkyi ettei pitänyt teistä?
ApNo, mm.:
-jos kutsuimme kotiin kavereita, niin ellemme pysyneet täysin minun huoneessani, tuijotti heitä ja tiuski omituisia käskyjä (häpesin niin, että lakkasin pyytämästä ketään meille)
-emme olisi saaneet oleskella olohuoneessa kuin silloin kun se hänelle sopi (emme voineet tietää milloin se oli sallittua). Musiikin kuuntelu, tv:n katsominen ei ollut yleensä sallittua.
-kyttäsi syömisiämme, kyseli "ainako sinä syöt"
-lakkasi pitkiksi ajoiksi puhumasta meille mitään (rehellisyyden nimissä me olimme myös lakanneet jo tervehtimästäkin häntä reaktiona kaikkeen tähän muuhun).
-laati mielivaltaisia sääntöjä (esim. en olisi saanut jättää roskista eteiseen minuutiksi hakiessani jotain unohtunutta huoneestani, vaan minun olisi pitänyt viedä se heti ja palata hakemaan unohtunut tavara)
-eskaloitui lopulta niin, että pahoinpiteli toisen siskoni kaksi kertaa.
+ paljon muuta vaikeammin verbalisoitavaa
Kyllä, äitini on vieläkin hänen kanssaan yhdessä.
Tämä on näissä uusperheketjuissa niiiiiin väärin: aina joillain on huonoja kokemuksia uusperheestä ja sen vuoksi lyttää kaikki uusperheet maan rakoon. Loppupeleissä syynä onkin mt-ongelmat.
Ihan samanlaiset traumat sinulla olisi, jos kyse olisi omasta isästä.
Traumoja varmasti olisi, mutta en usko, että samanlaisia. Se on kuitenkin eri keskustelu - ap:n lapsi taas ei tällä hetkellä todistetusti joudu asumaan yhdenkään henkisesti väkivaltaisen ihmisen kanssa ja tässä keskustellaan siitä, olisiko tilanne parempi säilyttää nykyisen kaltaisena kuin ottaa riski, että lapsen elämä menee huonompaan suuntaan.
Jos oma uusperheesi on aidosti hyvä kaikille sen jäsenille, sinulla ei ole mitään syytä loukkaantua. Tilastollisesti uusperhe on kuitenkin lapsille riski (suomalaisten tutkimusten mukaan suurempi riski kuin yh-perhe), ja kun ap:n miesystävä ei ole hirveän innostunut lapsesta (ja on vieläpä sanonut, että nimenomaan ei HALUA uusperhettä), niin se ei ole hyvä merkki lapsen tulevaisuuden kannalta.
En myöskään ymmärrä, miksi suhde erillään asuen olisi jotenkin olennaisesti huonompi kuin yhdessäasuminen. Minusta ihmisiä pitäisi enemmän kannustaa erillään seurusteluun, jos on lapsia.
Jos ymmärsin rivien välistä oikein, niin ap:lle jopa saattaisi riittää suhde, jossa asutaan miehen kanssa virallisesti erillään, mutta vietetään silti aikaa suht paljon yhdessä (ja ollaan tietysti öitä yhdessä ja lomia jne). Ilmeisesti mies on nyt se, joka enemmän haluaa suhdetta, jossa asutaan yhdessä?
Oon ollut tyytyväinen just tuohon, että ollaan yhdessä muutama päivä ja yö viikossa, ja muun ajan mä hoidan arkea ja kotia lapsen kans kaksin. Mies vaan murjottaa melkein kaiken sen ajan mitä ollaan erillään, ja haluisi olla meillä paljon isomman osan viikosta. Eli siis vähän painostaa siihen suuntaan sillä käytöksellään. Sit kun on meillä niin haluaa tehdä kaikkee mun kans kaksin, ja näyttää ärtyisältä jos välillä katson telkasta jotain hölmöä lapsen kans mitä se tykkää katsoa, kun mies ei niistä välitä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee niin kuin mun mutsi teki useaankiin otteeseen uuden ihanan miesystävän kanssa joka ei halunnut olla isäpuoli tai leikkiä perhettä: olet miehesi kanssa niin kuin lapsia ei olisikaan. Käskytä lapset aina jonnekkin muualle piiloon tai pois ja olemaan hiljaa, karkaile miehesi kanssa lomareissuille ja jätä lapset yksin kotiin. Ole avoimesti ihan OK sen kanssa, että poikaystäväsi kohtelee lapsia kuin paskaa.
Voin kertoa, että traumat jäi ikuisiksi ajoiksi, kolmekymppisenäkin vaikea luottaa ihmisiin, koen voimakasta omanarvontunteen puutetta, ajoittain koen valtavan syvää inhoa omaa sukupuoltani kohtaan koska äitini oli tuollainen iljetys. Sanomattakin selvää ettei minulla ole hirveästi ollut mitään ihmissuhteita elämäni varrella.
Eli tuota....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ihan hyvin voi seurustella vaikka vuosikausia muuttamatta yhteen ja sellainen suhdemalli on kovinkin yleistynyt viimeisten 10-20 vuoden aikana. Monille se on ihan täysin vapaaehtoinen valinta, monet tekevät sen nimenomaan välttääkseen uusperheen muodostumista. Ja se voi olla aivan erinomainen tapa elää, eikä millään tavalla huonompi kuin yhdessä asuminen.
Uusperhe on lapselle aina riskitekijä, etenkin jos se muodostetaan kun lapsi, kuten sinun, on teini-iän kynnyksellä. Mä olen 39 ja nyt alan olla eheytynyt uusperhe-elämästä, jossa isäpuoli ei pitänyt minusta ja sisaruksistani. Äitiin välit eivät ole palautuneet täysin koskaan, lisäksi en ole pystynyt antamaan omia lapsiani pieninä hoitoon talouteen, jossa tämä ko. mies edelleen elää. Siskoillani on mennyt huonommin (molemmilla mielenterveysongelmia, elämänhallinnan puutetta, koulutus jäänyt alemmaksi kuin mihin olisi ollut älyä & lahjoja, kamalia parisuhteita ja eroja).
Nyt sinusta varmaan tuntuu siltä, että eihän tämä nyt niin vakavaa ole, kyllä asiat tästä järjestyvät jotenkin - juuri noin minun äitinikin ajatteli koko lapsuuteni. Että mieti tarkkaan mihin ryhdyt ja mille sinulla on oikeus lapsesi altistaa.
Miten se näkyi ettei pitänyt teistä?
ApNo, mm.:
-jos kutsuimme kotiin kavereita, niin ellemme pysyneet täysin minun huoneessani, tuijotti heitä ja tiuski omituisia käskyjä (häpesin niin, että lakkasin pyytämästä ketään meille)
-emme olisi saaneet oleskella olohuoneessa kuin silloin kun se hänelle sopi (emme voineet tietää milloin se oli sallittua). Musiikin kuuntelu, tv:n katsominen ei ollut yleensä sallittua.
-kyttäsi syömisiämme, kyseli "ainako sinä syöt"
-lakkasi pitkiksi ajoiksi puhumasta meille mitään (rehellisyyden nimissä me olimme myös lakanneet jo tervehtimästäkin häntä reaktiona kaikkeen tähän muuhun).
-laati mielivaltaisia sääntöjä (esim. en olisi saanut jättää roskista eteiseen minuutiksi hakiessani jotain unohtunutta huoneestani, vaan minun olisi pitänyt viedä se heti ja palata hakemaan unohtunut tavara)
-eskaloitui lopulta niin, että pahoinpiteli toisen siskoni kaksi kertaa.
+ paljon muuta vaikeammin verbalisoitavaa
Kyllä, äitini on vieläkin hänen kanssaan yhdessä.
Tämä on näissä uusperheketjuissa niiiiiin väärin: aina joillain on huonoja kokemuksia uusperheestä ja sen vuoksi lyttää kaikki uusperheet maan rakoon. Loppupeleissä syynä onkin mt-ongelmat.
Ihan samanlaiset traumat sinulla olisi, jos kyse olisi omasta isästä.
Traumoja varmasti olisi, mutta en usko, että samanlaisia. Se on kuitenkin eri keskustelu - ap:n lapsi taas ei tällä hetkellä todistetusti joudu asumaan yhdenkään henkisesti väkivaltaisen ihmisen kanssa ja tässä keskustellaan siitä, olisiko tilanne parempi säilyttää nykyisen kaltaisena kuin ottaa riski, että lapsen elämä menee huonompaan suuntaan.
Jos oma uusperheesi on aidosti hyvä kaikille sen jäsenille, sinulla ei ole mitään syytä loukkaantua. Tilastollisesti uusperhe on kuitenkin lapsille riski (suomalaisten tutkimusten mukaan suurempi riski kuin yh-perhe), ja kun ap:n miesystävä ei ole hirveän innostunut lapsesta (ja on vieläpä sanonut, että nimenomaan ei HALUA uusperhettä), niin se ei ole hyvä merkki lapsen tulevaisuuden kannalta.
En myöskään ymmärrä, miksi suhde erillään asuen olisi jotenkin olennaisesti huonompi kuin yhdessäasuminen. Minusta ihmisiä pitäisi enemmän kannustaa erillään seurusteluun, jos on lapsia.
Jos ymmärsin rivien välistä oikein, niin ap:lle jopa saattaisi riittää suhde, jossa asutaan miehen kanssa virallisesti erillään, mutta vietetään silti aikaa suht paljon yhdessä (ja ollaan tietysti öitä yhdessä ja lomia jne). Ilmeisesti mies on nyt se, joka enemmän haluaa suhdetta, jossa asutaan yhdessä?
Oon ollut tyytyväinen just tuohon, että ollaan yhdessä muutama päivä ja yö viikossa, ja muun ajan mä hoidan arkea ja kotia lapsen kans kaksin. Mies vaan murjottaa melkein kaiken sen ajan mitä ollaan erillään, ja haluisi olla meillä paljon isomman osan viikosta. Eli siis vähän painostaa siihen suuntaan sillä käytöksellään. Sit kun on meillä niin haluaa tehdä kaikkee mun kans kaksin, ja näyttää ärtyisältä jos välillä katson telkasta jotain hölmöä lapsen kans mitä se tykkää katsoa, kun mies ei niistä välitä.
Ap
Ai että lukitsisistte lapsen nyt sitten huoneeseensa entistä enemmän ja parin vuoden päästä se sitten kulkeekin iltapitkät kavereiden nurkissa tai pahimmillaan dokaamassa ja sekstaamassa tai vetämässä huumeita, kun kotona ei voi olla kuin omassa kopperossa.
Aika kamala tunnistaa kommenteista sitä miehen käytöstä, esimerkiks että sitä ärsyttää lapsen tavarat jotka on jääneet jonnekin, esim.kengät eteisessä keskellä tai reppu eteisen nurkassa, ei kyllä tiellä mutta näkyvillä. Ja ärsyttää jos lapsi käy jääkaapilla, tai jos se ei joku kerta lähdekään isälleen jonkun takia tai lähtee myöhässä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei kukaan nyt sano ääneen sitä, että lapsen kannalta uusperhe ei lähes koskaan ole kovin hyvä asia? Jos oikeasti lapsen parasta ajateltaisiin niin uusperhettä ei perustettaisi.
Riippuu mitä tutkimuksia lukee. Moni tutkimus taas osoittaa, että lapsi tarvitsee miehen kasvaakseen irti äidistään. Yms yms.
No osoitappa joku tuollainen väittämäsi kaltainen tutkimus. Edes joku nettilinkki, jossa tuollaista muka on. Muuten kukaan ei usko sinua.
No, älä usko. En kuitenkaan käytä kesäpäivääni linkkien etsimiseen.
Sen vain totean, että tutkimuksissa saadaan juuri se tulos, mikä halutaankin saada. Koska asiat eivät ole mustavalkoisia. Ei ole yhtä oikeaa ja yhtä väärää.
Olen ammatiltani tutkija, joten tunnen kyllä tieteen metodit ja sen, että puppututkimuksilla voidaan saada aikaan juuri niitä "tuloksia" joita halutaan. Ja muokkaamalla tutkimusasetelmaa hieman vinoutuneeseen suuntaan, voidaan saada mukaluotettavan oloisia, mutta ihan vinoutuneita tuloksia. Eli haluttu tulos, vaikka se ei vastaisi objetiivista todellisuutta. Kurjaa kuitenkin jos esität väitteitä, joita et halua millään tavalla perustella. Olisi silleen ihan normaalia, että jos vetoaa joihinkin tutkimuksiin, niin haluaisi edes yhden väitteensä kaltaisin tutkimuksen sitten esittää väitteensä tueksi. t. se joka sinua pyysi nimeämään sitä tutkimusta tai linkkiä
Minä en ole tutkija, mutta kasvatustieteilijä. Aika monta tutkimusta on tullut luettua lapsen kehityksestä. Jos kiinnostaa, niin lue: wallerstein, lewis & blakeslee. 2007. Avioeron perintö. Eron lapset aikuisina. Therapeia-säätiö.
Pitkittäistutkimus,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei kukaan nyt sano ääneen sitä, että lapsen kannalta uusperhe ei lähes koskaan ole kovin hyvä asia? Jos oikeasti lapsen parasta ajateltaisiin niin uusperhettä ei perustettaisi.
Riippuu mitä tutkimuksia lukee. Moni tutkimus taas osoittaa, että lapsi tarvitsee miehen kasvaakseen irti äidistään. Yms yms.
No osoitappa joku tuollainen väittämäsi kaltainen tutkimus. Edes joku nettilinkki, jossa tuollaista muka on. Muuten kukaan ei usko sinua.
No, älä usko. En kuitenkaan käytä kesäpäivääni linkkien etsimiseen.
Sen vain totean, että tutkimuksissa saadaan juuri se tulos, mikä halutaankin saada. Koska asiat eivät ole mustavalkoisia. Ei ole yhtä oikeaa ja yhtä väärää.
Olen ammatiltani tutkija, joten tunnen kyllä tieteen metodit ja sen, että puppututkimuksilla voidaan saada aikaan juuri niitä "tuloksia" joita halutaan. Ja muokkaamalla tutkimusasetelmaa hieman vinoutuneeseen suuntaan, voidaan saada mukaluotettavan oloisia, mutta ihan vinoutuneita tuloksia. Eli haluttu tulos, vaikka se ei vastaisi objetiivista todellisuutta. Kurjaa kuitenkin jos esität väitteitä, joita et halua millään tavalla perustella. Olisi silleen ihan normaalia, että jos vetoaa joihinkin tutkimuksiin, niin haluaisi edes yhden väitteensä kaltaisin tutkimuksen sitten esittää väitteensä tueksi. t. se joka sinua pyysi nimeämään sitä tutkimusta tai linkkiä
Minä en ole tutkija, mutta kasvatustieteilijä. Aika monta tutkimusta on tullut luettua lapsen kehityksestä. Jos kiinnostaa, niin lue: wallerstein, lewis & blakeslee. 2007. Avioeron perintö. Eron lapset aikuisina. Therapeia-säätiö.
Pitkittäistutkimus,
Ok luen. Mutta olisin osannut ennalta arvata jo tuon, että nuo puhumasi tutkimustulokset on psykodynaamisen viitekehyksen piirissä tuotettuja tuloksia. Therapeia-säätiö ei harrasta varsinaista tieteellistä tutkimusta, vaan julkaisee kuvailevaa ja teoretisoivaa näkemystä, jossa vahvasti vaikuttaa taustalla esim. vanha freudilainen teoria oidipaalivaiheen merkityksestä. Tuo therapeialainen viitekehys suuntaa heidän teksisisältöjään vahvasti eikä ole ihan linjassa nykypsykologiatieteen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Aika kamala tunnistaa kommenteista sitä miehen käytöstä, esimerkiks että sitä ärsyttää lapsen tavarat jotka on jääneet jonnekin, esim.kengät eteisessä keskellä tai reppu eteisen nurkassa, ei kyllä tiellä mutta näkyvillä. Ja ärsyttää jos lapsi käy jääkaapilla, tai jos se ei joku kerta lähdekään isälleen jonkun takia tai lähtee myöhässä.
Ap
Huh huh, kuulostaa niin paljon omalta aiemmalta tilanteeltani. Sillä erolla, että mies nimenomaan painotti, että haluaa osallistua lapsen elämään ja olla osa meidän perhettä. Meilläkin mies oli se innokkaampi osapuoli. Minä uskoin ja suostuin. Olisikohan tuo osallistuminen ollut siinä, että kerran haki lapsen koulusta hyvää hyvyyttään (ei tarvitse mitään autokyytejä) ja kerran lähti mukaan kevätjuhlaan kanssani. Muutoin yhdessäoloaikamme olikin sellaista silmien pyörittelyä ja tuhahtelua ja mykkäkoulua. Kaksin oli ihanaa, mutta kyllä tuo käytös hyvin nopeasti tappoi kaikki tunteet miestä kohtaan ja erosin. Toivon, että tuo lyhyt ajanjakso ei ehtinyt kovin syviä haavoja lapsen itsetuntoon tehdä, ei ainakaan juttelumme perusteella (kyllä, olen pyytänyt anteeksi valintaani), mutta selvää on se, että niin kauan kuin lapsi asuu vielä kotona, en leiki kotia enää yhdenkään miehen kanssa. Meidän koti on meidän koti ja lapsi on kanssani täydellisen tasa-arvoinen asukas, muut ovat sitten kyläilijöitä.
No tuo pahoinpitely oli mt-ongelmaista käyttäytymistä isäpuolelta. Mutta muuten tuon kirjoittajan kuvaama käytös on tyypillistä ja hyvin tavallista isäpuolille ja äitipuolille. Se ei ole tyypillistä käytöstä lapsen omille vanhemmille.