Mikä on nolointa, mitä sinulle on tapahtunut julkisella paikalla?
Kommentit (1938)
En ole tehnyt koskaan mitään noloa,en ainakaan ole huomannut
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt sinänsä julkisella paikalla, mutta kuitenkin paikassa jossa oli muitakin.
Poikaystäväni asui tuolloin vielä lapsuudenkodissaan perheensä kanssa.
Olin ensimmäisiä kertoja heillä yötä ja aamulla hipsin vessaan, luulin kaikkien vielä nukkuvan.
Vessan ovi oli ihan pienesti rakosellaan ja luulin sen tietysti olevan vapaa.
Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen, kun pöntöllä istuikin poikaystäväni veli änkeämässä p askaa pää punaisena.
En sanonut mitään, laitoin vain oven kiinni.
Sama tapahtui myöhemmin uudelleen, tällä kertaa pöntöllä istui poikaystävän isä.
Nyt asumme yhdessä poikaystävän kanssa ja hän asioi aina vessassa ovi auki.
Mistä lie opittua?Toinen juttu tapahtui kun palasin kaksi päivää kestäneistä bileistä kotiin päin.
Jouduin matkustamaan ensin junalla, jossa tunsin jo vatsassani mouruamista ja myllerrystä.
Tunne paheni kun saavuin kotipaikkakuntani asemalle.
Kauhukseni huomasin, ettei minulla ollut varaa bussiin. Edessä oli liki neljän kilometrin matka kavellen kotiin.
Jouduin pysähdellä vähän väliä, kun tunsin miten meinaa valahtaa housuun. Matka kesti tämän takia liki tunnin.
Ollessani noin sadan metrin päässä kotiovelta, ei sulkijalihas enää kestänyt, vaan housuun tuli täyslaidallinen trööööt-äänen siivittämänä.
Tavaraa pursusi lahkeesta ulos ja kengätkin ihan paskassa.
Luikin kotiin kiertotietä metsikön poikki.
Tämän jälkeen olen aina etsinyt läheisimmän yleisen vessan heti jos mahassa alkaa myllertää.
Kyllä nainen on sitten ihana otus.
Hortoilin kankkusessa lauantaina aamulla Helsingissä. Olin ollut jatkoilla. Etsin juna-asemaa... Kotiin piti päästä Itä-Vantaalle. Lokki paskansi päähän ihan huolelliset mäjäytykset... Koitin pyyhkiä vaan käsillä ja jouduin matkustamaan keskustan kautta bussilla kotiin hiukset paskassa. Varoin koskemasta naamaani... Kotona pääsin peilaamaan eikä näkynyt sentää mitään valkoista läjää missään.
Ai kamala, näitä lukiessa näyttää siltä että todellakin shit happens. :D Kiittelen vuolaasti armasta kroppaani siitä, että se ei ikinä ole saattanut minua julkisiin oksu-/ruikulitilanteisiin.
Monenlaisia mokia on elämäni varrelle mahtunut, mutta ihan ekana tuli mieleen tämä hupaisa tapaus. Meillä oli joskus lukioikäisinä ystäväni kanssa pientä sutinaa parin motoristin kanssa, ja olimme saaneet kutsun ajokauden päättäjäisiin en-enää-muista-mihin leirikeskukseen. Ei siinä, ilta oli oikein hauska ja meillä vallan rattoisaa mukavassa porukassa. Jossain kohtaa lähdin sitten pissalle, alueella oli vain muutama ulkohuusi jotka olivat varattuja joten hipsin ympäröivään metsikköön puskapissalle. En mennyt kovin pitkälle koska syksyinen yö oli pilkkopimeä - ei minua sieltä kukaan näkisi, enkä minäkään juuri eteeni nähnyt. Juuri kun lorottelin menemään matalan sammalkumpareen takana, alueen pihamaalle ajoi lisää juhlaväkeä. Auto kaarsi pihaan ja pysähtyi niin, että sen ajovalot osoittivat suoraan minuun. Jähmetyin kuin peura ajovaloihin, ja jäin paikalleni odottamaan että valot sammuvat - jos olisin nyt noussut, olisin ollut housut nilkoissa suoraan valokeilassa kuin estradilla ikään. Odotin ja odotin mutta auto ei sammunut eikä liikahtanut - alkoi tulla jo tuskan hiki sillä kyyristelin niin pienenä ja liikkumattomana kuin osasin. Lopulta krampit ja paljaassa takapuolessani mellastavat hyttyset olivat liikaa, ja aloin hiiiitaasti siirtyä sivuttain kuin rapu kohti valokeilan reunaa. Päästyäni pimeyden suojiin sain nostettua housut jalkaani ja luikin takaisin nuotiokatokselle. Kamut ihmettelivät mikä niin kauan kesti - en muista mitä tarjosin selitykseksi mutta loppuillan kävin puuceessä asioillani. Ilmeisesti kukaan ei minua huomannut, porukan tuntien olisin kyllä saanut siitä kuulla.
Vierailija kirjoitti:
Olin yläasteikäisenä koulun laskettelureissulla, enkä ollut koskaan ennen lasketelut, hiihtokokemuskin todella vähäinen. Jäin sit yksin suksieni kanssa sen pienen hiihtokeskuksen lasten-/aloittelijamäkeen. Paha vaan et sekin mäki oli todella jyrkkä, vaikkakin lyhyt muihin verrattuna. Olin surkea suksienhallinnassa ja kaatuilin tai vaihtoehtoisesti kamikatzeilin mäen alas.
Riemupa oikein repesi, kun olin kerran menossa ylös sellaisella naruista koostuvalla todella matalalla (n. 40-10cm maasta) kulkevalla ja naruistaan löysällä olevalla hissillä, jota näin muiden käyttävän ihan helpon näköisesti. Olin jo tulloin pitkä, ja vaivoin onnistuin jotenkin taiteilemaan kyykyssä naruhissihässäkän kanssa itseäni lähelle mäen huippua. Tämä oli todella vaikeaa, koska naru oli osittain niin löysä.
Vähän ennen mäen lakea levahdin sitten suksineni keskelle sitä naruhissiä. Sukset ja sauvat kaikki aivan solmussa räpiköin avuttomana enkä meinannut päästä ylös sieltä sitten millään. Ja lisäksi se hissi tietty jatkoi kiertoaan siinä mun ympärillä ja sotkeentu mun kamoihin. Lähellä oli useita ihmisiä, joista kukaan ei tullut auttamaan. Muistan vaan kuinka mulla kesti ikuisuus päästä sieltä jotenkin pois, ja kuinka mulle vain naurettiin kuuluvasti. Juu, huvittava tilanne näin jälkeenpäin, mutta itse tilanteessa olin aivan paniikissa ja häpesin todella paljon. Enpä ole lasketellut tuon jälkeen :D Itse varmasti menisin auttamaan, jos joku olisi vastaavassa tilanteessa.
Kiitos tästä. <3 Helpottaa kummasti omaa noloutta. Ihan sama lähtötilanne oli minullakin, kun yläasteen liikkapäivänä suunnattiin laskettelemaan. En tiedä, miten olinkin niin tyhmä että lähdin! Eihän liikkatunneilla koulullakaan ikinä mitään opetettu ja olisi pitänyt tajuta, ettei tilanne siellä laskettelureissussa siitä parane. Kaikki pitää osata valmiiksi. Oltiin aamulla ekat siellä hiihtohissin juurella ja kaverit tyrkkivät minua eteenpäin, että ala mennä malliksi, kun he eivät osaa. No mistäpä minä sitten olisin osannut? Nappasin vain kiinni siitä varren päässä olevasta osasta ja menoksi. No matkantekohan loppui alkuunsa, kun hissi pysähtyi. Ihmetellesäni sitä, kaverit kiljuivat takaani, että laita se härpäke jalkojen väliin. Okei, mikseivät sitten itse menneet ensin? Jono odotti, kun yritin taiteilla itseni kyytiin niin, että se penteleen hissinkäyttäjä suostuisi laittamaan laitteen takaisin päälle.
Mäen päällä oli ihan kauhuissani, vaikka se oli juuri semmoinen pikkulasten mäki. Kaverit laskivat alas, ja muutaman laskun jälkeen siirtyivät isompiin rinteisiin ja jäin yksin sinne pikkumäkeen. Tai no yksin ja yksin, olihan siellä liuta pikkunassikoita, jotka laskettelivat mäkeä alas kuin olisivat syntyneet suksille. Yritin varovasti hivuttautua rinnettä alas, ja juuri ja juuri kauhusta täristen onnistuin. Laskin melkein vaakasuoraan rinteen poikki ja yritin jarruttaa porkilla. Rinteen reunassa vain tuli pulma, kun olisi pitänyt kääntyä. Siis että miten? Jälkikäteen mietin, että olinkohan saanut vuokraamosta vääränlaiset varusteet, kun kai sen suksen keskiosan olisi pitänyt ottaa jalan alla kunnolla maahan. Koska se ei ottanut, niin ei tietty kääntyminenkään sujunut. Kaatuilin kyllä senkin edestä.
Pelosta jäykkänä pääsin pikkumäen alas muutamasti, kunnes istuin surkeana penkille odottamaan päivän päättymistä. Kaverien tyylikäs ja iloinen meno viereisessä mäessä sai aikaan kateuden pistoksia ja olin nolona, kun en selvinnyt edes pikkumäessä. Jossain vaiheessa opettaja tuli mäkättämään, etten saa lintsata vaan hophop, mäkeen siitä. Mutta apua en häneltä tietenkään saanut. Lähti, kun näki minun suuntaavan hissiin. Mäen päällä päätin, että yritän vähän reippaammin ja niitä käännöksiäkin. Onneksi sentään älysin katsoa hetken, milloin alapuolella ei ollut juuri ketään.
Totesin jo ekaa käännöstä yrittäessäni, ettei tule onnistumaan. Sukset vain suuntasivat suoraan alas. En keksinyt mitään muutakaan tapaa pelastautua, joten yritin istuutua ja tulla alas pyllymäkeä. Monot vain olivat niin pitkävartiset, etten saanut takapuolta maahan vaan pääsin vain kunnon kyykkyyn ja vauhtihan tietysti sen kuin lisääntyi. Iskin käteni maahan, ja nippanappa ennen rinteen jälkeen ollutta verkkoaitaa ja penkkejä sain vauhdin pysähtymään. Sormet olivat kipeät ja kynnet hajalla, mutta jäin henkiin, enkä laskenut kenenkään yli. Siinä hetkessä päätin, että liikkamaikka saa sanoa ja tehdä ihan mitä tahansa, mutta minä-en-ikinä-enää-laskettele-metriäkään. Harmittaa yhä 20 vuotta myöhemmin, sillä olin tosi innoissani siitä, että pääsisin kokeilemaan laskettelua ja oletin, että opinkin jotakin.
Joskus päiväkodissa jossa olin sijaisena niin istuin valkoisella sohvalla lukemassa lapsille satua ja kun nousin niin se sohva oli veressä. Oli menkat siis alkaneet ja minulla kans sattui olemaan vaaleat housut jalassa ja perseessä kauhea punainen läikkä ja lapset huutaa "TUO KAI KAKKASI SOHVALLE. ONKO SE VERTA? JA KATO SEN PYLLYÄ" ja oli niin noloa ja todella mukava myöhemmin mennä kotiin kun piti kaupan kautta poiketa hakemassa hakemassa vaippoja :D
Taisin olla 15 ja yritin tehdä yhteen jätkään vaikutusta ja kävelin edestakaisin kuin mikäkin primadonna, lanteitani heilutellen kunnes vahingossa astuin sellaiseen jääliukumäkeen ja kaaduin, liukuen alas ja tottakai suoraan tän jätkän jalkoihin! Ja eikä siinä kaikki, tää jätkä kaatui mun päälle ja vahingossa potkaisin polvella kovaa häntä munille ja taisi siinä päämmekin kolahtaa yhteen kun ainakin oli pää niin kipeä että. Oli noloa koska ton näki kaikki ja siitä puhuttiin..PITKÄÄN!
Kaatosade yllätti, eikä lähellä ollut tarpeeksi hyvää suojaa. Kastuin ihan läpimäräksi, ja väänsin mekon helmasta sateen jälkeen varmaan litran vettä. Lähdin sitten bussilla kotiin, enkä sattuneesta syystä voinut istua matkan aikana. En tosin ollut ainoa, joka kastui, että siinä mielessä ei noloa.
Kävelin koko junanvaunun mitan vetokeju auki. En ollut ilmeisesti muistanut vetää vetoketjua kiinni käytyäni junan vessassa, joka sijaitsi vaunun toisessa päässä. Jalassa oli vielä väljät suorat housut, joten on helposti huomannut, että kaverin vetoketju on auki. Ihmettelinkin, miksi vaunun puolivälissä istuvat teini-ikäiset pojat tirskuivat, kun kävelin heidän ohitseen.
Ihana huomata muitakin suolistovaivaisia lenkkeilijöitä! :D itse olin hyvin asutetulla kerrostaloalueella, jossa lenkkeillessä alkoi maha vääntämään, kotiin matkaa reilu 2km. Tunnistin siitä mahanväännöstä että nyt on tosi kyseessä ja vaihtoehdot juoksutrikoot tai puska.. valitsin puskan. Oli onneksi iltahämärä, ja vieressä koulu ja päiväkoti jota reunusti puskat joten luikin sinne. N.100m päässä huomasin koiranulkoiluttajamiehen, joka kuikuili minun suuntaani. Yritin olla huomaamaton ja samaan aikaan peffa laulaa.. kuvittelin jo miten epäilyttävältä näyttää illalla kun koulun puskassa kyykkii joku ja näin sieluni silmin miten maija kurvaa paikalle :D pyyhin lumen nokareisiin ja juoksin pikkuteitä kotiin.
Toinen kerta sijoittuu teini-ikään, olin kaverilla kylässä ja hänen kotiin matkaa enää n.200m. Mahaa oli vääntänyt jo jonkin aikaa kuitenkin ja en vaan pystynyt enää pidättelemään. Puskia ei missään, omakotitaloalue ja talvi. Siinä sekunnin sadasosassa päätin että "parempi" rynnätä ripuloimaan jonkun pihalle kun keskelle tietä josta voi ajaa auto millon vaan. Menin kyykkyyn toisten ikkunan alle (telkkarin valo kajasti huoneessa) väänsin tortut samalla ku kaveri nauraa ja ottaa siitä paskasta kuvia ja nopee housut jalkaan ja menoks. Tällä naapurilla oli pikkupuudeli kuulema niin ollu aamulla ihmeteltävää mitä puudeli vääntänyt hangelle vai oliko muu asialla. En halua edes kuvitella tilannetta jos ois jäänyt rysän päältä kiinni..
Olen nähnyt vaalien aikoina kokoomuksen vaalitelttoja eli valheellisia pelletelttoja. Tämä on vielä ihan tosi juttu!
Mä oon onneksi tosi hyvä unohtamaan kaikki pienet kömmähdykset, eikä tule häpeiltyä ja murehdittua mitään pikkujuttuja kovin kauaa. Mutta pari juttua voisin kertoa.
Kerran iski vatsatauti yllättäen kesken työmatkan. Tajusin bussissa että apua, nyt tulee kyllä oksennus, ja bussin pysähtyessä syöksyin äkkiä ulos ja huuto-oksensin bussipysäkin taakse. Olin vieläpä keskustassa joten aika moni pääsi todistamaan tapausta, ja kello oli puoli seitsemän aamulla, nolotti että luuleeko kaikki mun olevan krapulassa...
Toinen nolo juttu sattui eräässä entisessä työpaikassa, olin ollut siellä kesätöissä ja myöhemmin menin sijaistamaan pariksi päiväksi. Mulla oli työpaikan avaimet mutta muina päivinä paikalla oli aina ollut joku muu ennen mua. Sinä aamuna minun piti lähteä työkaverin kanssa hänen autollaan keikalle työpaikan edestä, mutta työkaveri oli myöhässä, joten päätin hakea sillä välin sisältä joitakin tavaroita. Avasin oven ja marssin sisälle, kunnes tajusin, ettei siellä olekaan vielä ketään ja että hälytykset oli päällä, äkkiä sitten laittamaan niitä pois päältä, harmi vain että hälytyslaitteen koodi oli vaihdettu kesän jälkeen, enkä tiennytkään uutta koodia...hälytys alkoi siis piippaamaan ja kyllä meinaan hävetti selvitellä sitten tilannetta vartiointiliikkeen kanssa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin yläasteikäisenä koulun laskettelureissulla, enkä ollut koskaan ennen lasketelut, hiihtokokemuskin todella vähäinen. Jäin sit yksin suksieni kanssa sen pienen hiihtokeskuksen lasten-/aloittelijamäkeen. Paha vaan et sekin mäki oli todella jyrkkä, vaikkakin lyhyt muihin verrattuna. Olin surkea suksienhallinnassa ja kaatuilin tai vaihtoehtoisesti kamikatzeilin mäen alas.
Riemupa oikein repesi, kun olin kerran menossa ylös sellaisella naruista koostuvalla todella matalalla (n. 40-10cm maasta) kulkevalla ja naruistaan löysällä olevalla hissillä, jota näin muiden käyttävän ihan helpon näköisesti. Olin jo tulloin pitkä, ja vaivoin onnistuin jotenkin taiteilemaan kyykyssä naruhissihässäkän kanssa itseäni lähelle mäen huippua. Tämä oli todella vaikeaa, koska naru oli osittain niin löysä.
Vähän ennen mäen lakea levahdin sitten suksineni keskelle sitä naruhissiä. Sukset ja sauvat kaikki aivan solmussa räpiköin avuttomana enkä meinannut päästä ylös sieltä sitten millään. Ja lisäksi se hissi tietty jatkoi kiertoaan siinä mun ympärillä ja sotkeentu mun kamoihin. Lähellä oli useita ihmisiä, joista kukaan ei tullut auttamaan. Muistan vaan kuinka mulla kesti ikuisuus päästä sieltä jotenkin pois, ja kuinka mulle vain naurettiin kuuluvasti. Juu, huvittava tilanne näin jälkeenpäin, mutta itse tilanteessa olin aivan paniikissa ja häpesin todella paljon. Enpä ole lasketellut tuon jälkeen :D Itse varmasti menisin auttamaan, jos joku olisi vastaavassa tilanteessa.
Kiitos tästä. <3 Helpottaa kummasti omaa noloutta. Ihan sama lähtötilanne oli minullakin, kun yläasteen liikkapäivänä suunnattiin laskettelemaan. En tiedä, miten olinkin niin tyhmä että lähdin! Eihän liikkatunneilla koulullakaan ikinä mitään opetettu ja olisi pitänyt tajuta, ettei tilanne siellä laskettelureissussa siitä parane. Kaikki pitää osata valmiiksi. Oltiin aamulla ekat siellä hiihtohissin juurella ja kaverit tyrkkivät minua eteenpäin, että ala mennä malliksi, kun he eivät osaa. No mistäpä minä sitten olisin osannut? Nappasin vain kiinni siitä varren päässä olevasta osasta ja menoksi. No matkantekohan loppui alkuunsa, kun hissi pysähtyi. Ihmetellesäni sitä, kaverit kiljuivat takaani, että laita se härpäke jalkojen väliin. Okei, mikseivät sitten itse menneet ensin? Jono odotti, kun yritin taiteilla itseni kyytiin niin, että se penteleen hissinkäyttäjä suostuisi laittamaan laitteen takaisin päälle.
Mäen päällä oli ihan kauhuissani, vaikka se oli juuri semmoinen pikkulasten mäki. Kaverit laskivat alas, ja muutaman laskun jälkeen siirtyivät isompiin rinteisiin ja jäin yksin sinne pikkumäkeen. Tai no yksin ja yksin, olihan siellä liuta pikkunassikoita, jotka laskettelivat mäkeä alas kuin olisivat syntyneet suksille. Yritin varovasti hivuttautua rinnettä alas, ja juuri ja juuri kauhusta täristen onnistuin. Laskin melkein vaakasuoraan rinteen poikki ja yritin jarruttaa porkilla. Rinteen reunassa vain tuli pulma, kun olisi pitänyt kääntyä. Siis että miten? Jälkikäteen mietin, että olinkohan saanut vuokraamosta vääränlaiset varusteet, kun kai sen suksen keskiosan olisi pitänyt ottaa jalan alla kunnolla maahan. Koska se ei ottanut, niin ei tietty kääntyminenkään sujunut. Kaatuilin kyllä senkin edestä.
Pelosta jäykkänä pääsin pikkumäen alas muutamasti, kunnes istuin surkeana penkille odottamaan päivän päättymistä. Kaverien tyylikäs ja iloinen meno viereisessä mäessä sai aikaan kateuden pistoksia ja olin nolona, kun en selvinnyt edes pikkumäessä. Jossain vaiheessa opettaja tuli mäkättämään, etten saa lintsata vaan hophop, mäkeen siitä. Mutta apua en häneltä tietenkään saanut. Lähti, kun näki minun suuntaavan hissiin. Mäen päällä päätin, että yritän vähän reippaammin ja niitä käännöksiäkin. Onneksi sentään älysin katsoa hetken, milloin alapuolella ei ollut juuri ketään.
Totesin jo ekaa käännöstä yrittäessäni, ettei tule onnistumaan. Sukset vain suuntasivat suoraan alas. En keksinyt mitään muutakaan tapaa pelastautua, joten yritin istuutua ja tulla alas pyllymäkeä. Monot vain olivat niin pitkävartiset, etten saanut takapuolta maahan vaan pääsin vain kunnon kyykkyyn ja vauhtihan tietysti sen kuin lisääntyi. Iskin käteni maahan, ja nippanappa ennen rinteen jälkeen ollutta verkkoaitaa ja penkkejä sain vauhdin pysähtymään. Sormet olivat kipeät ja kynnet hajalla, mutta jäin henkiin, enkä laskenut kenenkään yli. Siinä hetkessä päätin, että liikkamaikka saa sanoa ja tehdä ihan mitä tahansa, mutta minä-en-ikinä-enää-laskettele-metriäkään. Harmittaa yhä 20 vuotta myöhemmin, sillä olin tosi innoissani siitä, että pääsisin kokeilemaan laskettelua ja oletin, että opinkin jotakin.
Ai saakeli, niin tutun kuuloista. Minä tipuin koulun liikkapäivänä ankkurihissistä. Ja kohtasin mäen päällä myös tuon "Mitenkäs täältä päästään alas ongelman".... ja ratkaisin sen vähän liian suoraviivaisesti. Koko loppukouluvuoden sain kuulla tarinaa siitä, miten kaikki olivat katsoneet järkyttyneinä hurjapäistä syöskylaskuani ja sen päättymistä voltteihin,
Vierailija kirjoitti:
Erektio juoksutrikoissa julkisella paikalla. On tapahtunut monta kertaa. Ei sille vain voi mitään, jos näkee jonkun seksikkään naisen.
Kyllähän voi, ajattele Tuksua 😎
Onnistuin joskus kävelemään muina miehinä uimahallissa naisten puolelle sen kummempia ajattelematta. Ilmeet oli näkemisen arvoisia kun naisia käveli saunasta ulos. En kehdannut katsoa kohtikaan enää allas puolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas yksi IBS-vaivainen ilmoittautuu... Etäisen sukulaisen isoissa hautajaisissa muutama vuosi sitten kärvistelin kauheiden vatsanväänteiden kanssa. Pieru pyrki ulos, mutta eihän sitä nyt siellä voinut päästää! Ympärillä kymmeniä ihmisiä, joita en tuntenut. Tiesin tasan tarkkaan, että jos olisin noussut lähteäkseni vessaan, olisi rupsu purkautunut voimalla. Yritin sinnitellä, puristaa pakaroita tiiviisti yhteen ja purra hammasta. Papin puhe tuntui kestävän vähän päälle ikuisuuden. Lopulta en pystynyt enää pidättämään, ja puista penkkiä vasten kajahti RUT-RUT-PAM! Nolotti ihan käsittämättömän paljon, ja omaan tapaani reagoin nolostukseen nauramalla. Huono ajatus, kaiken huomioiden, mutta ei sille voinut mitään. Hytkyin naurusta (joskin äänettömästi) ja jokaisen ha-ha:n kohdalla pääsi kovaääninen pieru, yhteensä sitä kesti varmaan 15 sekuntia, pieruja tulikin sitten varmaan kolmisenkymmentä. Komeasti kajahtelivat hiljaisessa kirkossa... Pappi oli uskomaton pokerinaama, ilmekään ei värähtänyt! Kiva siinä sitten istua naama kirkkaanpunaisena ja naurunkyynelet silmissä, kun ympärillä aisti sen paheksunnan. Ymmärrän kyllä, mutta voin ihan täysin rehellisesti sanoa, että tälle vaivalle ei voi mitään... Jätin menemättä kakkukahveille ja suuntasin kotiin.
Nauroin tälle ihan hulluna...
Nii minäki. Piti käydä silmät just pesee koska alko kirvelee naurettuani vedetsilmillä hyvän tovin 😅
Ehdottomasti piinallisin tapahtunut:
Olin töissä esittelijänä kokouksessa, asialista jne tykissä näkyivät tulivat minun koneeltani. Kokous pidettiin vähän ennen organisaatiomuutosta, ja yksikössämme oli ollut työilmapiiriongelmia. Tarkoituksena oli kokouksen lopuksi käsitellä luottamuksellisesti erään esimiehen toimintaa ja hänestä tehtyjä kanteluita, esimies oli itse paikalla. Pomomme ja HR:n edustaja olivat jo tehneet suunnitelman esimiehen työnohjauksen tehostamisesta ja tarkoituksena oli, että esimies saisi tasavertaisuuden nimissä tuoda kokouksessa esille oman ongelmanratkaisunsa tilanteeseen. Kuitenkin kaikki muut kuin esimies itse tiesivät, että hänet tultaisiin siirtämään toiseen yksikköön lähitulevaisuudessa ja että työnohjaus olisi vain nimellistä ennen organisaatiomuutosta.
Kokous päättyi hieman vaikeisiin tunnelmiin, sillä esimies kiisti syytökset, eikä eräs kollegani enää kestänyt tätä vaan syytti esimiestä suorasanaisesti työpaikkakiusaajaksi. Pomo ja minä jouduimme tässä kohtaa tulemaan väliin. Pomomme lopetti kokouksen ja poistui neukkarista kollegani kanssa, minä jäin vielä kuuntelemaan tämän esimiehen marttyyripuhetta tallentaessani koneelle muistiota.
Juuri kun esimies oli rauhoittunut, pomppasi koko seinän kokoiseen videotykin projisointiin pomoni lähettämä viesti "Kiitos äskeisestä, kaksi viikkoa vielä, sitten kenenkään meidän ei tarvitse enää ikinä kohdata "Marttaa". viitaten esimieheen.
Mulla oli kova nuha ja olin Helsingin Stockmannilla. Ihmettelin itsekseni, että mitä ne myyjät mua tuijottaa niin kummallisesti. Kävelin peilin ohi ja huomasin, että oli kirjaimellisesti räkä poskella. Olin pyyhkäissyt kädellä nenää, ja verensekaiset ruskat räät kuivuneena pitkin poskea.
Ei hitsit, tämä oli paras. Mahtoi amisjätkillä olla ilmeet näkemisen arvoisia, kun turre hyppäsi takapenkkiläisten joukkoon. Ehkä oppivat kerrasta, ettei koiraa ulkoiluttaville misuille kannata vihellellä. :D :D :D