Mistä olet luopunut / joutunut luopumaan lapsen vuoksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai takertuu, annat mielikuvan että feministit olisivat sitä mieltä ettei nainen saisi pitää leipomisesta.

 

Mutta nehän ovat. 

Tuo näyttää olevan todella yleinen ajatusmalli, että feministit olisivat jonkinlainen yhteinäinen massa, järjestö, salaseura, puolue tms. jolla on jokin ehdoton ohjesääntö. Todellisuudessa feministiksi voi sanoa itseään melkein kuka tahansa, lähtien ultra-ääripää-miesvihaaja-telaketjufemmarista (ja kai te käsitätte, että tällaisia yksilöitä on oikeasti ani harvassa, jos lainkaan!) aina tavalliseen mukavaan naiseen, joka nyt vain haluaa samasta työstä saman palkan kuin miehetkin.

Vaeltamisesta. Viikkojen mittaisista taipaleista lapin tuntureilla. Kuhan lapsi kasvaa niin sitten taas 😊

Jos luopumisella tarkoitetaan sellaista luopumista, että kaipaan jotain joka jäi saamatta kun oli lapsia ja jolla on iso merkitys elämässäni, niin eipä tule mieleen mitään.

Toki kun lapset oli pieniä niin luovuin yöunista ja vapaudesta. Jompi kumpi vanhemmista piti kuitenkin olla paikalla vahtimassa lapsia. Toki useampi kerta vuodessa päästiin elokuviin tai vastaviin, kun joku tuli katsomaan lapsia. Mutta enää ei pystynyt siihen, että vartin varoitusajalla lähdettiin teatteriin.

Toki jonkin verran elintasosta ollaan luovuttu, kahteen lapseen on mennyt jonkin verran rahaa.

Mutta kaiken kaikkiaan ollaan puolison kanssa todella paljon voiton puolella eli luopumiset on paljon pienempiä kuin mitä ollaan saatu :)

Vierailija kirjoitti:

Tuo näyttää olevan todella yleinen ajatusmalli, että feministit olisivat jonkinlainen yhteinäinen massa, järjestö, salaseura, puolue tms. jolla on jokin ehdoton ohjesääntö. Todellisuudessa feministiksi voi sanoa itseään melkein kuka tahansa, lähtien ultra-ääripää-miesvihaaja-telaketjufemmarista (ja kai te käsitätte, että tällaisia yksilöitä on oikeasti ani harvassa, jos lainkaan!) aina tavalliseen mukavaan naiseen, joka nyt vain haluaa samasta työstä saman palkan kuin miehetkin.

Mikäli feminismi on niin monimuotoinen ilmiö että se voi käytännössä olla ihan mitä vain, niin miksi kukaan julistautuisi feministiksi? Jos se ei kerran tarkoita mitään. 

Minusta kuule vähän tuntuu että tuo "feministejä on niin monenlaisia ettei voida puhua mistään yhtenäisestä aatteesta" on epäloogisten, epähumaanien, epätieteellisten, katkerien, miehiä ja naisellisia naisia vihaavien feministien ase kaikkia vasta-argumentteja kohti. Katsos eihän ideologiaa voida kritisoida mikäli sitä ei voida määritellä ;)

Selittäisin tuon feministisekaannuksen kahdella asialla.

1. Politiikassa feministien ajatuksista parhaiten menee läpi työssäkäymistä tukevat näkökannat.

2. Monen mielestä feminismi=naistutkimus, ja naistutkimuksen piirissä perinteisen naiselliset toimintatavat ei ehkä ole kovin pinnalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo näyttää olevan todella yleinen ajatusmalli, että feministit olisivat jonkinlainen yhteinäinen massa, järjestö, salaseura, puolue tms. jolla on jokin ehdoton ohjesääntö. Todellisuudessa feministiksi voi sanoa itseään melkein kuka tahansa, lähtien ultra-ääripää-miesvihaaja-telaketjufemmarista (ja kai te käsitätte, että tällaisia yksilöitä on oikeasti ani harvassa, jos lainkaan!) aina tavalliseen mukavaan naiseen, joka nyt vain haluaa samasta työstä saman palkan kuin miehetkin.

 

Mikäli feminismi on niin monimuotoinen ilmiö että se voi käytännössä olla ihan mitä vain, niin miksi kukaan julistautuisi feministiksi? Jos se ei kerran tarkoita mitään. 

Minusta kuule vähän tuntuu että tuo "feministejä on niin monenlaisia ettei voida puhua mistään yhtenäisestä aatteesta" on epäloogisten, epähumaanien, epätieteellisten, katkerien, miehiä ja naisellisia naisia vihaavien feministien ase kaikkia vasta-argumentteja kohti. Katsos eihän ideologiaa voida kritisoida mikäli sitä ei voida määritellä ;)

Yhtenäistä kaikille feministeille on se että kannattavat sukupuolten välistä tasa-arvoa, ei hiusten väri, ammatti, mieltymykset..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo näyttää olevan todella yleinen ajatusmalli, että feministit olisivat jonkinlainen yhteinäinen massa, järjestö, salaseura, puolue tms. jolla on jokin ehdoton ohjesääntö. Todellisuudessa feministiksi voi sanoa itseään melkein kuka tahansa, lähtien ultra-ääripää-miesvihaaja-telaketjufemmarista (ja kai te käsitätte, että tällaisia yksilöitä on oikeasti ani harvassa, jos lainkaan!) aina tavalliseen mukavaan naiseen, joka nyt vain haluaa samasta työstä saman palkan kuin miehetkin.

 

Mikäli feminismi on niin monimuotoinen ilmiö että se voi käytännössä olla ihan mitä vain, niin miksi kukaan julistautuisi feministiksi? Jos se ei kerran tarkoita mitään. 

Minusta kuule vähän tuntuu että tuo "feministejä on niin monenlaisia ettei voida puhua mistään yhtenäisestä aatteesta" on epäloogisten, epähumaanien, epätieteellisten, katkerien, miehiä ja naisellisia naisia vihaavien feministien ase kaikkia vasta-argumentteja kohti. Katsos eihän ideologiaa voida kritisoida mikäli sitä ei voida määritellä ;)

Enhän mä voi sille mitään, että joku itseään feministiksi kutsuva käsittää homman ihan eri tavalla kuin joku toinen feministiksi kutsuva :D Pitäiskö sun mielestä sitten kirjata lakiin että mitä feminismi on ja jos joku ei ajattele juuri sillä tavalla, niin hänet pitää pistää vankilaan koska hän silti kutsuu itseään feministiksi, vai mitä ihmettä? :DDD

Jos aiheesta tulee puhetta jonkun kanssa, niin kerron kyllä että olen mielestäni feministi (en kuitenkaan tietääkseni ole "julistautunut" missään), mutta ehkä mä en sitten olekaan feministi :)

-eri

No en kyllä mistään. Mulla kun oli nuorena vain yksi haave; onnellinen perhe-elämä ja siihen kuului ehdottomasti lapset. Eli voin sanoa, että unelmani on toteutunut. Olen jo lähellä viittäkymppiä ja avioliitto kukoistaa edelleen, olemme hyvin perhekeskeisiä ja molemmat mieheni kanssa olemme introverttejä, emme pidä matkustelusta, emme halua käydä baareissa tms., emmekä halunneet nuorenakaan. Halusimme vain elää rauhallista, pientä elämää maalla lasten ja eläinten kanssa. 

- omista harrastuksista

- lomamatkoista etelän lämpöön

- uudemmasta autosta

Toisaalta olen satsannut rahaa oman pihan juttuihin, kuten kasvihuoneeseen ja pihakeinuun, kaikkien lastenvempeleiden ohessa. Olen tutustunut lähikaupunkeihin, lasten ehdoilla toki, ja muuhun lähiseudun (lasten)kulttuuritarjontaan. Olen saanut tilalle uusia harrastuksia, sellaisia perhejumppa- ja perhemuskarityyppisiä juttuja.

Ehkä vielä joskus saan rahaa säästöön niin paljon, että voin vaihtaa tuon 14 vuotta vanhan koslan vähän uudempaan. Ja toivon, että kun lapsi tuosta kasvaa, voin aloittaa omat harrastukset uudelleen.

Olen kai elänyt aikaisemminki jokseenkin tylsää elämää kun en koe olevani joutunut luopumaan juurikaan mistään, mut voin muutaman asian silti miettiä

Levollisista ja pitkistä yöunista aina,tosin nykyään nekin alkavat palautua. Lapset 2v ja 3v.

Rastusharrastuksesta olen tinkinyt, enimmäkseen raskausaikoina tosin.

Ihmettelen tosissani näitä vastauksia, joissa ei olla mukamas mistään luovuttu lasten vuoksi. Minä kun joutuisin luopumaan melkeinpä kaikesta nykyisessä elämässäni: vapaudesta, huolettomuudesta, spontaaniudesta, taiteellisissta harrastuksistani, kodistani, asuinpaikastani, parisuhteestani... Melkein kaikki hyvä menisi roskiin.

Pienestä palasta sydäntäni. Jokainen 3 lastani ovat vieneet minulta kukin palasen sydäntä. Mitään muuta arvokasta minulla ei ole koskaan ollut kuin omat lapset!

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen tosissani näitä vastauksia, joissa ei olla mukamas mistään luovuttu lasten vuoksi. Minä kun joutuisin luopumaan melkeinpä kaikesta nykyisessä elämässäni: vapaudesta, huolettomuudesta, spontaaniudesta, taiteellisissta harrastuksistani, kodistani, asuinpaikastani, parisuhteestani... Melkein kaikki hyvä menisi roskiin.

Minä sain ainakin tilalle jotain niin suurta, etten voinut edes kuvitella sen olemassaoloa ennen lapsia. Niin suuri rakkaus, ettei mikään tunnu sen rinnalla miltään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen tosissani näitä vastauksia, joissa ei olla mukamas mistään luovuttu lasten vuoksi. Minä kun joutuisin luopumaan melkeinpä kaikesta nykyisessä elämässäni: vapaudesta, huolettomuudesta, spontaaniudesta, taiteellisissta harrastuksistani, kodistani, asuinpaikastani, parisuhteestani... Melkein kaikki hyvä menisi roskiin.

Minä sain ainakin tilalle jotain niin suurta, etten voinut edes kuvitella sen olemassaoloa ennen lapsia. Niin suuri rakkaus, ettei mikään tunnu sen rinnalla miltään.

Harmi juttu, mutta tässä oli kyse siitä, mistä on luovuttu, eikä siitä, mitä on saatu tilalle.

Navasta. Mulle tuli tyrä odotusaikana.

Vierailija kirjoitti:

Mä en koe luopuneeni oikein mistään..okei, pitkistä jopa 8-tuntisista musiikki-ja taiteilumaratoneista mutta sitäkin pääsen toteuttamaan kun mies menee pojan kanssa mökille pariksi päiväksi. Opiskelen ja käyn töissä. Tänään menen siskoni luo viikonlopuksi toiselle puolelle Suomea ilman lasta, vanhempani lupasivat katsoa. Aion luukuttaa hyvää musaa autossa ja tsiikailla komeita miehiä huoltoasemilla.

Hyvä fiilis. Enemmänkin ihmettelen että siinäkö se "karmea" ja paljon puhuttu vauva-arki jo menikin?? Ei ehtinyt silmiä räpäyttää. Kohta tuo meneekin jo eskariin. Koen olevani yhtä vapaa jo kuin ennen lastakin. En toisaalta ole tosiaankaan mikään suorittajamamma. Ja anoppi kyllä pitää huolen huonosta omastatunnostani 😎

Kuulostaa, että sinulla on helppo lapsi ja hyvät tukiverkot. Mikäs siinä ollessa.

Kauniista kropastani, vapaa-ajastani ja rahoistani.

Huolettomasta elämästä. Lapset ovat jo melkein aikuisia, mutta aina jotain huolta heistä on.

Huolettomuudesta. Se näkyy esim. siten, että on vastuussa toisen tarpeista ja usein asettaa ne omien tarpeiden edelle. Myös ihan huoli terveydestä ja turvallisuudesta jatkuu kuolemaan saakka.

No nyt kun lapset on jo koululaisia niin en koe että mistään. Olen eronnut lasten isästä pari vuotta sitten ja voisin milloin vain viedä lapset isän hoiviin, jos näin haluaisin. Esimerkiksi jos haluaisin muuttaa muualle, toki lapset voisi ottaa mukaankin ja näin tekisinkin. Mutta isompi este on omistusasunto, en edes halua muuttaa tästä. Matkustaakin voin, isompi ongelma on lemmikit. Myös silloin kun lapset oli pieniä, pääsin kyllä lenkille, kaupoille ja reissuunkin jos halusin. Lasten isä on ihan hyvin osallistunut aina. Lapset on niin lyhyen aikaa pieniä, että mulle ei ole ongelma elää sen ajan enemmän heidän ehdoilla.