Onko nykyisin jotenkin enemmän vanhempia, jotka puhuvat lapselleen englantia, vaikka se ei ole vanhemman oma äidinkieli?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan avokin kanssa sovittu että jos/kun lapsia tulee, heille opetetaan myös englantia. Olemme molemmat syntyjämme suomalaisia, mutta asuneet vuosikaudet ulkomailla ennen tapaamista, ja tapasimme ja opiskelimme englanninkielisessä lukiossa. Puhumme toisillemme englantia koska se on miehelle luonnollisempi ilmaisukieli kuin suomi, ja itse haluan ylläpitää opittua kielitaitoani.  

Tönkön kielitaidon siirtoa lapselle en ymmärrä, mutta puhumme mielestäni erittäin hyvin, itse lähes yhtä vahvasti kuin suomea ja mieheni huomattavasti äidinkieltään paremmin, eli kaksikielinen perhe olisi meistä hyvin luonnollinen ja hyödyllinen ympäristö lapsille tilanteessamme.

Paitsi että teidän perheenne ei ole kaksikielinen. Kaksikielisyys ei tarkoita sitä, että perheen suomalaiset vanhemmat ovat joskus oppineet englantia.

Kaksikielisissä perheissä toinen vanhempi puhuu esimerkisi suomea äidinkielenään ja toinen englantia äidinkielenään. Siis nimenomaan äidinkielenään. Sitten vanhemmat puhuvat lapsilleen omaa äidinkieltään. Lapselle syntyy logiikka, jonka mukaan äidin kanssa puhutaan suomea ja isän kanssa englantia. Lapsesta kasvaa kaksikielinen.

Kaksikielisen lapsen äiti on edelleen itse yksikielinen, joka vain osaa vieraita kieliä.

Paitsi että perheemme on kaksikielinen. Koska meillä on pääsiallisina kommunikaatioikielinä kaksi eri kieltä. Itse koen vielä ilmaisuni olevan vahvempaa suomeksi, vaikkakin esimerkiksi akateeminen ilmaisuni suomeksi on tönkköä enkä ossa puoliakaan sanavarastosta. Mies taas puhuu suomea kuin ulkomaalaistaustainen. On kasvuiässään osin unohtanut tai ei koskaan oppinut kunnollista ilmaisua suomeksi, kun kotonakin veljensä kanssa puhuivat mielummin englantia jo pieninä lapsina. Vaikka passi sanoo kotimaaksi suomi, ei se tarkoita että ihminen kommunikoisi hyvin suomeksi. Miehen tapauksessa sanavarasto suppea, lauserakenteet toisinaan kummia, ja lisänä puhevika joka ei englanniksi tule ilmi. Englantia puhuu täsysin natiivitasolla.

Lapsi olisi myös tuolla selittämälläsi tavalla kaksikielinen. Tarkoitus on että minä puhun suomea, mies puhuu englantia, ja yhdessä ollessa sitten englanti käytössä. Eli lapsi tosiaankin omaksuisi kummankin vanhempansa vahvemman kielitaidon. 

Jos lapsi joka on kasvanut kaksikielisessä perheessä, kummanka kielen hän sitten omille lapsilleen näillä logiikoilla valitsee? Ei saa opettaa molempia vai mikäli kumppaninsa kanssa näin voi fiksusti tehdä? Kun ei ole kummassakaan kielessä toista vahvempi?

Sadat tutkimukset ovat muuten myös osoittaneet että pikkulapsena opittu kielitaito kehittää kielellistä ymmärrystä ja mm. ehkäisee dementiaa. 

Tämä on ihan älytön ketju. Nyt lähteitä kehiin te, jotka vänkäätte että lapsista tulee kielitaidottomia jos vanhempi puhuu heille ei-äidinkieltään.

Kun toinen vanhemmista puhuu lapselle kieltä missä tekee virheitä, lapsi alkaa ajan kanssa korjailemaan vanhempien tekemiä virheitä. Tätä olen itsekin lähipiirissäni todistanut.

Tämä johtuu siitä, että lapsi oppii kieltä hieman eri tavalla kuin aikuinen. Kielen struktuuri ikään kuin hahmottuu kokonaisuutena lapselle riittävän altistuksen jälkeen. Jotkut lingvistiset (nykyisin torpatut) teoriathan ovat tähän havaintoon liittyen esittäneet jopa että kielet olisivat sisäänrakentuneita ja oppimisen sijaan ne aktivoituisivat lapsen aivoissa altistuksen seurauksena. Lapsi altistuu kielelle myös kirjojen ja muualta kuullun puheen kautta eikä pelkästään oman vanhemman puheen kautta, jolloin sanavarasto laajenee ja vanhempien virheet alkavat pistää korvaan. Eivät suomalaiset lapsetkaan (tai aikuiset) osaa läheskään kaikkia suomen kielen sanoja.

Tuo ei ole viisasta! Suositus on, että jokainen puhuu omaa äidinkieltään lapselle. Me puhutaan osittain miehen kanssa englantia keskenämme, mutta molemmat puhuvat lapsille omaa äidinkieltään!

Tärkeintä on, että yksi vanhempi puhuu yhtä kieltä lapselle vaikka kotona olisi useampia kieliä.

Vierailija kirjoitti:

Kun toinen vanhemmista puhuu lapselle kieltä missä tekee virheitä, lapsi alkaa ajan kanssa korjailemaan vanhempien tekemiä virheitä. Tätä olen itsekin lähipiirissäni todistanut.

Tämä johtuu siitä, että lapsi oppii kieltä hieman eri tavalla kuin aikuinen. Kielen struktuuri ikään kuin hahmottuu kokonaisuutena lapselle riittävän altistuksen jälkeen. Jotkut lingvistiset (nykyisin torpatut) teoriathan ovat tähän havaintoon liittyen esittäneet jopa että kielet olisivat sisäänrakentuneita ja oppimisen sijaan ne aktivoituisivat lapsen aivoissa altistuksen seurauksena. Lapsi altistuu kielelle myös kirjojen ja muualta kuullun puheen kautta eikä pelkästään oman vanhemman puheen kautta, jolloin sanavarasto laajenee ja vanhempien virheet alkavat pistää korvaan. Eivät suomalaiset lapsetkaan (tai aikuiset) osaa läheskään kaikkia suomen kielen sanoja.

Noin toki voi olla, mutta edellyttää tietysti että lapsi altistuu sille kielelle muuallakin kuin sen yhden vanhemman puhumana. Jos suomessa asuvalle suomalaiselle lapselle puhuu suomalainen vieraana kielenä opittua englantia, niin ei se siihen mitään oikeaa tuntumaa saa jos ei vietä aikaa natiivien kanssa, eikä sen "struktuuri" hahmotu lapselle mitenkään kun se ei ole edes sen puhujan hallinnassa täydellisesti. 

Äidinkieltä ei voi enää oppia tietyn iän jälkeen, kyllä se pitäisi pääpiirteittäin olla opittuna noin viisivuotiaana. Jos ainoa lapselle enemmän puhuttu kieli ensimmäisten ikävuosien aikana on huono englanti, niin se aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa, jota ei voi myöhemmin kunnolla korjata. Vai haluatko, ettei lapsella ole kunnollista äidinkieltä ollenkaan ja kaikki ilmaisu tapahtuu samoin kuin sinulla englanniksi, jos se on sinulle vieras kieli?

Sen samanlaisen englannin mitä itsekin puhut jos et ole natiivi, lapsi kerkeää oppimaan oikein hyvin myöhemminkin, joten ei ole mitään tarvetta alkaa puhumaan sitä silloin kun lapsi oppii ensimmäistä kieltään ja sekoittamaan sitä prosessia. Aloittaa sen sitten vieraana kielenä koulussa tai kotona pikkuhiljaa, kun lapsella on äidinkieli jo hallinnassa jos sitä haluaa opettaa.

Jos lapselle haluaa oikeasti paremman englannin, niin siihen tarvitaan natiivi sitä puhumaan, jolloin englannin aloittaminen samaan aikaan suomen kanssa lapsen syntymän jälkeen tai esimerkiksi päivähoidossa parivuotiaana on järkevää, ja lapsi hyötyy siitä oikeasti.

Vierailija kirjoitti:

Minä puhun paremmin ja vivahteikkaammin englantia kuin suomea. Ja suomi on mun äidinkieli. Puhun lapselle yleensä englantia ihan siitä syystä että se on kotikieli ja jää päälle. Mies on englannista. Suomea sitten lapsi puhuu mummien jne kanssa enemmän.

I speak English better than English. And Finland is my mother tongue. I usually speak English for the child because it is a home language and is left over. The man is in English. Finnish then the child speaks with the grandmothers etc more.

Jos jompikumpi vanhemmista puhuu suomea äidinkielenään, kannattaa ehdottomasti opettaa se lapsellekin. Suomen kielen vahvuuksiin kuuluu tunnetusti sen lukemisen ja kirjoittamisen helppous ("kaikki kirjoitetaan niin kuin äännetään").

Lisäksi muutaman kerran olen kuullut, että suomi on erityisen looginen kieli. Varmaan joku suomen kielen opiskelija osaa sanoa tähän faktaakin, itse en osaa. Ainakin on epäilty, että suomi on edesauttanut Pisa-tutkimuksissa pärjäämistä. Se selittäisi, miksi virolaisetkin ovat menestyneet yllättävän hyvin ja ruotsalaiset sekä suomenruotsalaiset taas ovat menestyneet huonommin.

Kyllä käy sääliksi puolikielisiä lapsia. Töideni puolesta olen työskennellyt paljon monikielisten lasten kanssa, ja kyllä vaikuttaisi olevan ensiarvoisen tärkeää että vanhempi puhuu aina tunnekieltään lapsen kanssa. Lapsi oppii jopa 4 kieltä ennen kouluikää kunhan vaan vanhemmat puhuvat tunnekieltä. Olen itsekin yhteen nelikieliseen lapseen puhunut, hänen suomensa oli tosi rikasta sanastollisesti. Eikä suomi ollu kieli jota hän eniten käytti, mutta kuitenkin toisen vanhemman äidinkieli, ja kyseinen vanhempi puhui jatkuvasti lapsen kanssa suomea. Myös itse puhuin aina lapsen kanssa suomea vaikka olisimme voineet keskutella myös englanniksi. Mutta miksi ihmeessä, minä puhun kuitenkin paremmin suomea? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä puhun paremmin ja vivahteikkaammin englantia kuin suomea. Ja suomi on mun äidinkieli. Puhun lapselle yleensä englantia ihan siitä syystä että se on kotikieli ja jää päälle. Mies on englannista. Suomea sitten lapsi puhuu mummien jne kanssa enemmän.

Käännä toi englanniksi

I speak english much more better and nuanced than Finnish. And finnish is my mother language. I usually speak English to my kid because it is home language and it remains on. Husband is from England. Child speaks Finnish with his grannies etc. more.

:D :D :D

Mikä tuossa nyt on niin hirveästi pielessä? Eka lauseessa english isolla E:llä pitäisi olla ja "more" pois, mother language voisi olla mother tongue mutta muuten minusta periaatteessa ihan oikein.

En itse ole todellakaan hyvä kielissä, mutta jopa minun korvaani tuo kuulosti todella tönköltä, luulin aluksi vitsiksi...

Jos kirjoittaja kuitenkin on kehunut puhuvansa englantia hyvin ja vivahteikkaammin kuin suomea, niin onhan tuo aika koominen. Tai sitten en edes halua tietää sitä suomen kielen tasoa...

Ja joo, mieluummin lapselle opetetaan se yksi äidinkielen tasoinen kieli, kuin vajaaksi jäävä kieli. Vaikeampi korjata jälkikäteen niitä tilanteita, kun lapsi ei osaa puhua mitään kieltä kunnolla ja ahdistavaa lapsellekin, kun ei osaa ilmaista asioita millään kielellä.

Minäkin olen aina ollut sitä mieltä, että pienelle puhuttava omaa äidinkieltä. Mutta nyt ainakin olen muuttanut mieltäni ja minun mielestä englannin valta-asema maaimassa antaa vanhemmille oikeuden vaikka puhua huonoakin enlantia lapsilleen. Sekin on parempi kuin ettei osaa lainkaan englantia. Jos molemmat vanhemmat käyttävät kovin eksoottista kieltä Euroopassa, on se loppjen lopuksi taas lapselle kielipuolinen tilanne aikuisena. Siis käyttäkää vaan reippaasti muuta kuin suomea tai ruotsia, ei semuille kuulu. Puhukoot vaikka sekaisin, isompana itse ymmärtää mikä on mitä kieltä. Kokemukset omasta perheestä. Kirjallisuus lisää sanavarastoa.