Naimisissa pellen kanssa, en jaksa enää.

Minä solmisin kengännauhat yhteen molempien kenkien kanssa.

Jos siis solmisin.

Palveluksilla ja palveluksilla on eroa. Jos itse haluaa joskus hemmotella toista ja vaikka tehdä voileipiä valmiiksi molemmille telkkarin ääreen niin se on vapaaehtoinen ele.

Mutta jos toinen tökkää tylysti kengät nenän eteen tai vaatii itsestäänselvästi ja alentuvasai asioita niin se on toisen passuuttamista.

On sävyillä ja sävyillä.

Elän täysin samanlaisen ongelmatapauksen kanssa. Nokkelien letkautusten lisäksi miehelläni on myös useita alteregoja, jotka usein vastaavat esittämiini kysymyksiin miehen sijasta. Yleisin alterego on pervo mies, joka haluaa houkutella naisia luoksen isolla peniksellään. Tämä juttu oli hauska jonkun aikaa, mutta nykyään en kestä kun hän alkaa vetämään kyseistä roolia. Rakastan miestäni, mutta en haluaisi viettää jatkuvasti aikaa munaansa esittelevän hahmon kanssa. Lisäksi hänellä on taipumus nimitellä kaikkia ympärillään läskeiksi, myös hyviä ystäviäni. Hän on tehnyt jopa laulun sanoituksia, joissa hän nimittelee rakkaitani ja kuvailee kuinka paljon he pitävät ruoasta. Myönnettäköön, että monet häen juttunsa ovat hauskoja tiettyyn pisteeseen, mutta kun raja ylittyy niin paha mielihän siinä tulee.

Mulla oli aikanaan työkaverina mies jolla oli pakonomainen tarve yrittää vääntää ihan kaikki vitsiksi, oli äärettömän raskasta seuraa työparina ja lopulta päädyin laittamaan kuulokkeet korville kun sattui työpariksi.

Olen ollut pitkään sinkku ja mietin välillä olenko liian ronkeli, no en todellakaan ole. Näköjään.

Olen erittäin tarkka suhteen alussa tuleeko miehen suunnalta jotain sellaista käytöstä tai piirteitä joita en missään nimessä hyväksy tai se ärsyttää nyt tai varsinkin jos suhteesta tulee vakavampi.

Koska oletan, että se ei poistu tai jopa pahenee.

Oikeassa olin ja olen.

Luultavasti jatkan sinkkuna. Tuntuu edelleen paremmalta vaihtoehdolta näitä lukiessani.

Vierailija kirjoitti:

Jäin miettimään tuota lumipalloilla heittelyä ja muuta. Moni sanoisi, ettei se mitään pahoinpitelyä ole - mutta entäs jos onkin? Asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen, että veljeni tekee minulle niin, koska hän VOI. Hän ei varmaankaan heittele työtovereitaan tai esimiestään lumella eikä mätki näitä tyynyillä. Minulle hän kuitenkin tekee niin, koska mitään seuraamuksia ei tule (paitsi eilen, kun huitaisin nyrkillä).

...

Erikoista on sekin, että veljeni on aikuisena pyytänyt oma-aloitteisesti anteeksi minuun lapsena kohdistamaansa kiusaamista, mutta siitäkin huolimatta piilovittuilu ja "pehmeä pahoinpitely" on jatkunut ihan näihin päiviin saakka.

Vilkaise Ylen marraskuussa julkaisema juttu sisarusväkivallasta. Vaikuttaa siltä, että veljesi on kohdistanut sinuun sisarusväkivaltaa - koko elämäsi ajan. https://yle.fi/uutiset/3-11667515

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni tykkää myös mitä ilmeisimmin pierujutuista. Hän tekee usein sellaisen tempun, että kun on esim. sängyssä valmiina nukkumaan kutsuu minut luokseen ja osoittaa takamustaan ja sanoo, katso mikä tuolla on, siellä on finni, katso sitä. Sitten kun katson tulee iso pieru suoraan kasvoilleni. Alussa menin tähän lankaan kun luulin oikeasti että miehellä on jokin finni takapuolessa.

Mies sanoo myös pierujaan rakkauspieruiksi, ja saattaa myös tulla yhtäkkiä kun makaan esim. sohvalla pieraisemaan kasvoilleni niin etten ehdi siirtyä.

Jäänyt jonnekin teinipojan asteelle. En ymmärrä, enkä haluaisi miehekseni keskenkasvuista kakaraa.

Vierailija kirjoitti:

Tuon aloituksen kun luin, niin ajattelin: "Apua, tuo huumori on just niinku mun ja mun miehen!" Mutta meillä on tällaista huumoria vain kahdestaan, eikä muut siitä joudu kärsimään eivätkä ikinä uskoisi, miten lapsellisia me voidaan kahdestaan olla. Mutta se huumori on liima, joka pitää meitä yhdessä. Tottakai, jos tuollaista huumoria on vain toisella, niin ymmärrän, ettei naurata. Aloin huolestumaan, kun tässä ketjussa rinnastetaan pieruhuumori vallan väärinkäyttöön ja suoranaiseen pahoinpitelyyn. Siis siitä huolestuin, että olemmeko me mieheni kanssa hirveitä ihmisiä toisillemme. Mutta pohdittuani asiaa, olemme kaikki erilaisella huumorilla varustettuja, ja mulla ja mun miehellä vain nyt on tällainen "juttu". Ja olihan täällä vähän synkkiäkin kuvailuja "jekutuksista", kuten toi että ei päästetä toista autoon. Meidän jekutukset on vain hyväntahtoisia ja niillä nauretaan yhdessä meidän molempien hölmöydelle. 

En myöskään ihan suoraan analysoisi, että jollakin on ollut onneton lapsuus, jos huumorintaju on leikkisä tai lapsellinen. Soisi vain, että kaikki saisivat kohdata juuri sen kumppanin, jonka kanssa myös huumorintajut soljuvat yhteen - vältyttäisiin myöhemmiltä ongelmilta. Toista ei voi koskaan täysin muuttaa, ja jos yrittää tukahduttaa kumppanin todellista luonnetta, ei voi syntyä aitoa onnea. Tsemppiä kaikille, jotka kipuilevat erilaisen huumorintajun kanssa parisuhteessa. Ja ne, joita suhteessa aidosti kiusataan: kannattaa varmaan lähteä sellaisesta suhteesta.

Siis oikeasti tuollaista kun tässä kuvataan? Pierette toistenne naamoille kaiket päivät ja se on teille ihan ok elämää?

Vierailija kirjoitti:

Mun miehessä on samoja piirteitä. Mutta ehkä vielä sairaalloisemmassa mielessä. Hän saattaa keskustelussa reagoida toisen juttuun vitsillä, niin että ei vastaa siihen toisen asiaan ollenkaan. Se on todella hämmentävää, ja jättää tyhjän ja oudon olon. Se vitsi ei todellakaan useimmiten ole ollenkaan hauska tai nokkela edes, vaan ainostaan mitätöi sen esille otetun asian. Pyyhkii sen pois. Lapsi esimerkiksi kertoo, miten on onnistunut jossakin asiassa ja on iloinen siitä, niin mies saattaa tehdä siitä lapsen sanomisesta vain jonkun sanaleikin tai sanan muunnoksen, jolla onnistuu sivuuttamaan lapsen alkuperäisen asian ihan täysin. Se on ihan sairasta. Vetää tavallaan huomion siinä itseensä ja pois siitä lapsesta, mitätöi koko asian ihan täysin. Se on ihan hirveän surullista ja raivostuttavaa. Tosi vaikea on ymmärtää, mistä tuollainen voi tulla. Miten ihminen voi huonoilla ja tilannetajuttomilla vitseillään tehdä itsestään ihan idiootin ja sosiaalisesti kömpelön tajuamatta sitä edes itse. Olen sanonut monta kertaa, että älä vitseille, koska vitsit eivät ole hauskoja, ne ovat ainostaan loukkaavia ja surullisen ja hämmentävän huonoja ja epäsopivissa tilanteissa esitettyjä. Mun isässä on vähän samoja piirteitä, vitsillä mitätöimistä. Pilailua toisen vakavalla asialla, niin että se ei ole kuitenkaan ollenkaan hauskaa kenenkään muun mielestä. Saattaa olla vaikka mikä iso asia tai saavutus toisen ihmisen elämässä, niin siihen vastauksena saattaa tulla vain joku sanan muunnos tai vitsi, joka osoittaa vain halveksuntaa toista kohtaan. Vitseilyllään hän tekee toisen ihmisen merkityksettömäksi ja katkaisee yhteyden. En tiedä, mistä tuollainen käytös voi johtua. Minulle nämä vitsit kuulostavat ihan samalta kuin toinen sanoisi, että eipä kiinnosta yhtään. Ehkä se on tarkoituskin.

Minusta tuo jatkuva vitsin laukominen niille sopimattomissa tilanteissa on toisen väheksymistä sekä oman epävarmuutensa piilottamista.

Minulla äiti tekee tuota ja on kertonut että lapsena / nuorena häntä on väheksytty ja viety itsetunto. Tuon valossa minusta on tosi raskasta kun mistään asiasta et pysty keskustelemaan kunnolla, varsinkin jos pitäisi oma mielipide tai miksi tuntee jostain asiasta niinkuin tuntee, puhua toiselle. Edes siis omalle tyttärelle. Sanotaanko ettei ihan kaikkea vedä vitsiksi, mutta tosi paljon kuitenkin. Tästä olen sanonut monta kertaa, että miksi emme voi keskustella kuin kaksi aikuista, vaan jos asia menee noihin hiukan syvällisempiin, niin heti se mitätöidään vitsillä. Ei pysty vastaamaan tähänkään miksi - kysymykseen kuin vitsillä.

Sanoo perusteluksi tuon lapsuuden mitätöinnin ja keskustelu loppuu siihen. Mitään ei koskaan puhuta loppuun. Ymmärrän että on vaikea asia, mutta eikö siitä voisi päästää jo irti. Opetella ulos ja alkaa elää omannäköistä elämää. Nythän kaikki väheksyjät vain voittavat. Sanottakoon tähän, että olen itse tehnyt ison työn siinä, että olen oppinut puhumaan, siitähän en ole mallia kotoa saanut. Tiedän siis, että muutos on mahdollinen, mutta töitä se vaatii.

Petä ja sano, että ihan läpällä petin. Vitsivitsi. Röhönaurua.

Vierailija kirjoitti:

Laittaisin miehen lukemaan tämän viestiketjun! Onko kiva kun verrataaan 5-vuotiaaseen ja ihan junttiin, sekopäähään? Voisi hyvinkin kolahtaa, että ei oo oikeasti mikään huumorimies ja kerrassaan mahtava tyyppi! 

Mitä luulet, jos jutut ovat tuota tasoa, niin tämä ketju menee varmasti yli hilseen ja sitten se.....heitetään läskiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäin miettimään tuota lumipalloilla heittelyä ja muuta. Moni sanoisi, ettei se mitään pahoinpitelyä ole - mutta entäs jos onkin? Asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen, että veljeni tekee minulle niin, koska hän VOI. Hän ei varmaankaan heittele työtovereitaan tai esimiestään lumella eikä mätki näitä tyynyillä. Minulle hän kuitenkin tekee niin, koska mitään seuraamuksia ei tule (paitsi eilen, kun huitaisin nyrkillä).

...

Erikoista on sekin, että veljeni on aikuisena pyytänyt oma-aloitteisesti anteeksi minuun lapsena kohdistamaansa kiusaamista, mutta siitäkin huolimatta piilovittuilu ja "pehmeä pahoinpitely" on jatkunut ihan näihin päiviin saakka.

Vilkaise Ylen marraskuussa julkaisema juttu sisarusväkivallasta. Vaikuttaa siltä, että veljesi on kohdistanut sinuun sisarusväkivaltaa - koko elämäsi ajan. https://yle.fi/uutiset/3-11667515

Kiitos tuesta. Tämä asia on itselleni jotenkin epämääräinen, en saa siitä otetta. Jotain väkivallan piirteitä tässä kyllä on. Itseäni ihmetyttää se, että viime aikoina olemme olleet varsin vähän tekemisissä, mutta siitäkin huolimatta veljeni näköjään kuvittelee olevansa sellaisessa asemassa minuun nähden, että hänellä on mielestään oikeus pahoinpidellä minua tai tehdä pahoinpitelyä muistuttavia asioita.

Ihme logiikkaa. Mistä hän on muka saanut tuon oikeuden? Jos työkaveri, naapuri tai täysin vieras ihminen käyttäytyisi kuten hän, sitä pidettäisiin lievänä pahoinpitelynä, sen yrityksenä tai vähintäänkin huonona käytöksenä. Mutta näköjään pikkusisarusta saa pahoinpidellä. Kovin outoa.

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu täällä. Päivästä toiseen on ylisuuria kenkiä lattiat täynnä, punaisia irtoneniä löytyy milloin mistäkin sohvan raosta tai jääkaapista, naamalle ruiskitaan vettä napinlävessä olevasta tekokukasta jne. Lisäksi luulen, että se pettää työpaikkansa karvaisen naisen ja identtisten kääpiökaksosten kanssa...

Tässä aika loistava esimerkki pellestä joka pyrkii vetämään keskustelun läskiksi kun joku yrittää purkaa surujaan ja huoliaan ja löytää keinoja pelastaa avioliittonsa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laittaisin miehen lukemaan tämän viestiketjun! Onko kiva kun verrataaan 5-vuotiaaseen ja ihan junttiin, sekopäähään? Voisi hyvinkin kolahtaa, että ei oo oikeasti mikään huumorimies ja kerrassaan mahtava tyyppi! 

Mitä luulet, jos jutut ovat tuota tasoa, niin tämä ketju menee varmasti yli hilseen ja sitten se.....heitetään läskiksi.

Niinhän siinä käy. "Huumorintajuttomia akkoja, ovat varmaan puutteessa! Prööt prööt hehee höhöö."

Vierailija kirjoitti:

Minä solmisin kengännauhat yhteen molempien kenkien kanssa.

Jos siis solmisin.

Palveluksilla ja palveluksilla on eroa. Jos itse haluaa joskus hemmotella toista ja vaikka tehdä voileipiä valmiiksi molemmille telkkarin ääreen niin se on vapaaehtoinen ele.

Mutta jos toinen tökkää tylysti kengät nenän eteen tai vaatii itsestäänselvästi ja alentuvasai asioita niin se on toisen passuuttamista.

On sävyillä ja sävyillä.

Niin on, jos joku tietäisi, niin varmasti mulla olisi pirttihimun maine (ehkä onkin). Mun mies tykkää alistua kotona, rakastaa kun sanon mitä hänen pitää tehdä, toki en komenna koko ajan vaan sopivasti. Puolisoni mielestä voisin tehdä sitä enemmänkin. No, joka tapauksessa hän usein sitoo mun kengännauhat tai ottaa kengät pois jalastani. Tapa miten se tehdään ja missä tilanteissa ratkaisee. Tämä nyt kuitenkin on vain meidän kahden välinen juttu. Tykkää tosin kaupassakin sovittaa mulle kenkiä, enemmänkin kuin antaisin.

Onneksi ei jatkuvasti heitä joutavaa huumoria, vaikka sitäkin meiltä löytyy. Sopivasti.

Vierailija kirjoitti:

Seurustelin tai yritin ainakin pariin otteeseen pellen kanssa. Valehteli puolet ja kertoi huonoja vitsejä puolet. Ei tule mitään. Ihan seko ja epäluotettava. Saan ahdistuksen kun ajattelenkin. Savolaisuus ja karjalaisuus on näitä.

Mun tapaus oli karjalainen, sanoit tosi osuvasti.

Tapauksessani hänen bravuurinsa oli kertoa, kuinka hän oli ollut muukalaislegioonassa nuorena, vaikka jokainen tiesi, ettei se ollut muuta kuin ryypännyt tuolloin.

Minä olen tavannut vastaavaa karjalaisilta muissakin yhteyksissä ja sanon, että karjalaisuus on mielisairaus.

Nyt olen ollut kaksi pvää täysin pelleilemättä. Ei se niin vaikeaa ole kun vain ottaa sen asenteen. Ei ole vaimo vielä mitään tuumannut.

Odotan näiltä pellemiesten vaimoiksi päätyneiltä vastausta siihen, miksi alun perin olette tämän pellemiehen kanssa parisuhteeseen ryhtyneet.

Itseäni on ärsyttänyt nuoresta asti ne oman sukupuoleni edustajat (siis naiset, tai kuten nykyään vissiin pitää sanoa, naisoletetut), jotka hekottaa mies(oletettujen)puolisten joka typerälle, kömpelölle ja hölmöyttä paistavalle vitsille. Älykäs ystävättäreni, jonka mielestä varmasti joku mauton juttu ei varmasti ole oikeasti mikään hauska, hymyilee ja naurahtaa kohteliaasti seurassa kun pellemies innostuu vetämään showtaan. Miksi näille idiooteille pitää naureskella, onko kyseessä sääli tyhmäparkaa kohtaan vai naisen tarve miellyttää ketä tahansa miestä?

Nainen tekee valintoja ja on ihan itse niistä vastuussa. Turha sitä on syyttää elämänkumppania idioottimaisuuksista, jos itse on ensin ollut niin idiootti, että on mokoman kanssa lyönyt hynttyynsä yhteen, ehkä vieläpä tehnyt lapsiakin.

Kuka jaksaa nega ketjuja vuodelta 2017, niitä raahattu oikein työllä vanhaa paskaa tänne.

Vierailija kirjoitti:

Kuka jaksaa nega ketjuja vuodelta 2017, niitä raahattu oikein työllä vanhaa paskaa tänne.

Kun nää idioottipellet valitettavasti ei ole loppuneet maailmasta, vaan niitä esiintyy keskuudessamme vielä vuonna 2020. Miksi perustaa aiheesta uutta keskustelua, kun on olemassa hyvä vanha juonne?

Vierailija kirjoitti:

Odotan näiltä pellemiesten vaimoiksi päätyneiltä vastausta siihen, miksi alun perin olette tämän pellemiehen kanssa parisuhteeseen ryhtyneet.

Itseäni on ärsyttänyt nuoresta asti ne oman sukupuoleni edustajat (siis naiset, tai kuten nykyään vissiin pitää sanoa, naisoletetut), jotka hekottaa mies(oletettujen)puolisten joka typerälle, kömpelölle ja hölmöyttä paistavalle vitsille. Älykäs ystävättäreni, jonka mielestä varmasti joku mauton juttu ei varmasti ole oikeasti mikään hauska, hymyilee ja naurahtaa kohteliaasti seurassa kun pellemies innostuu vetämään showtaan. Miksi näille idiooteille pitää naureskella, onko kyseessä sääli tyhmäparkaa kohtaan vai naisen tarve miellyttää ketä tahansa miestä?

Nainen tekee valintoja ja on ihan itse niistä vastuussa. Turha sitä on syyttää elämänkumppania idioottimaisuuksista, jos itse on ensin ollut niin idiootti, että on mokoman kanssa lyönyt hynttyynsä yhteen, ehkä vieläpä tehnyt lapsiakin.

Veikkaan, että jotkut näistä tyypeistä osaavat olla ihan miellyttäviäkin (paitsi ne tyhmimmät ja karkeimmat). Joillakin sitten käy niin, että pellerooli menee överiksi ja jää päälle.