Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Naimisissa pellen kanssa, en jaksa enää.
Mun miehellä on yksi ärsyttävä piirre. Noin 90 % asioista, mitä puhun sille, niin kääntää jollain lailla huumoriksi (huonoksi sellaiseksi). Olen niin väsynyt kun joka asia pitää vääntämällä vääntää, että saa sen perille normaalilla tavalla tai joku tekeminen onnistuisi mutkattomasti kertaheitolla. Esimerkkejä: - pyydän pöydässä ojentamaan vaikka salaatinkastikepullon, niin on ojentavinaan, mutta juuri kun olen siihen tarttumassa, niin vetääkin pois, ojentaa uudelleen, vetää taas pois kunnes ärähdän. - lähden koiran kanssa pitkälle metsäretkellä ja ilmoitan suurinpiirtein koordinaatit, mihin menen eksymisen varalta. Tulen kotiin ja laitan töissä olevalle miehelle viestin, että olen turvallisesti takaisin kotona... vastaukseksi tulee: "No voi helv..." (ikäänkuin olis toivonut, että eksyn... hah haa, kauheen hauskaa) - katsomme telkkaria ja hän lähtee hakemaan keittiöstä jotain ja pyydän tuomaan tullessaan vaikka lasin vettä, niin tulee heitto, että ei pysty... painaa liikaa. (tuo kuitenkin, kun pyydän uudelleen, mutta lasin ojentamisessa saattaa taas olla yksi jekuttelu lisää) - eteisessä olen kyykyssä solmimassa kengännauhojani, tökkää oman jalkansa eteeni ja töksäyttää: "solmis nääkin" - olen tiskipöydän ääressä kuorimassa perunoita. Mies hakee astiakaapista jotain ja ennen ovan avaamista sanoo: "laitas pää tohon, niin kolautan" (Siis toooosi hauska juttu kolauttaa mua ovella päähän.... kuolen nauruun!!!) - kysyn jotain, niin vastaus on ihan mitä sattuu höpö höpöä - ....ja esimerkkejä kertyy joka päivä... usein... Kun joskus hermostun johonkin noihin juttuihin, niin saan kuulla olevani huumorintajuton. En ole OIKEASTI huumorintajuton, osaan heittää kyllä hauskaa läppää, MUTTA kaikelle on aikansa. Minusta tuollainen jatkuva härnääminen on ärsyttävää, toisinaan tuntuu myös alentavalta. Tulee mieleen, että onko tuo jokin tiedostamaton alistamisen muoto, että "sun jutut on mulle ihan yks hailee, en vaivaudu edes ottamaan niitä vakavasti". Toi on niin iso ongelma jo mulle, että mä en kohta enää kestä!!
Kommentit (2500)
Vierailija kirjoitti:
Kyllästyttävää ja ykstotista kun aina muka epävarmuus syynä.Hyvin kehtaavat olla varmoja monessa mielessä.
Paha sanoa, kun ei tapauksia tunne, mutta kyllä se käy järkeen, kun vähän asiaa miettii, että huomiota tuollaisilla aivottomuuksilla haetaan, koska ollaan epävarmoja ihmisiä eikä osata muulla tavalla toimia, mikä on tietenkin tosi surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni tuo on kiusaamista. Miehellä ei ole kaikki hyvin ja purkaa huonoa oloaan suhun, eikä ole tarpeeksi kypsä ymmärtämään omaa käytöstään.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli aikoinaan nuorempana avomies joka teki kans kaikkia kepposia ja väänteli sanomisiani ja sanoja ylipäätään. Hänelle jäi joku, hänen mielestä hauska, väärin kirjoitettu tekstiviestin lausekin päälle kuin joku maneeri jota hän sitten toisteli kuukausia myöhemmin vielä ja nauroi itse perään.
Hänellä oli myös taipumus möläytellä usein jotain tosi kaksimielistä, joka alkoi todella tympimään koska pidän sitä lapsellisena ja melko törppönä junttien touhuna.
Lasten ja koirien kasvatusmetodeista oppineena aloin jättää nuo typetyydet ja kepposteluyritykset täysin vaille mitään huomiota.
Tein jopa niin että käänsin ihan selkäni hänelle tai jos muuten tilanteeseen sopi niin poistuin vaikka toiseen huoneeseen ihan kun en olisi kuullutkaan.Tää aiheutti aluksi vähän hämmennystä, ehkä loukkaantuikin vähän, syytti tiukkapipoksi ja epäili tietysti etten enää välitä hänestä, mutta loppujen lopuksi tämä tepsi...... tai ainakin väheni 90%.
Vaati useita ihan rauhallisia keskusteluita aiheesta ja todistelua että en vähättele häntä vaan hänen tapaansa pelleillä jonniinjoutavaa ja nolata minua. Aikaa meni ehkä puoli vuotta, mutta toimi.
Hienosti toimit!
Nostan tätä viestiä ihan vaan siitä ilosta, että jos joku lukee tätä ketjua takaperin kuten minä, niin ei missaa ainakaan tätä erinomaista viestiä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on täälläki saatu tarpeeksi näistä kepposista, lapsellisista jutuista ja lapsellisesta kilpailuhenkisyydestä.
Kepposet ja muka kiusottelun ja huumorin varjolla tehdyistä kiusaamisesta/pelleilystä pääsin minäkin eroon sillä että en huomioinut mitenkään, vaihdoin puheenaihetta ihan kun en olisi kuullutkaan mitä hän sanoi, käänsin selkäni ja vaihdoin huonetta.
Kerran erään aika ilkeän säikyttelyjutun jälkeen otin pöydältä lompakkoni ja kävelin sanaa sanomatta ovesta ulos ja tulin 6 h päästä takaisin edelleenkään sanomatta sanaakaan. Olin hiljaa niin kauan kun hän tajusi mistä kyse ja pyysi anteeksi.Tuo kilpailuhenkisyys on edelleen työstössä. Voisipa joskus vaikka pelata korttia, käydä keilaamassa tai melomassa ettei hänen tarvitse voittaa tai olla "ekana" jossain. Tätäkään juttua en oikein ymmärrä kun itse en ole lainkaan kilpailuhenkinen.
Lienet nainen?
Tämä liittyy miesten kilpailuviettiin (ei kaikilla tietenkään, mutta aika monella) olla parhaita jossakin asiassa ja sitten loukaannutaan, kun ei pärjättykään kuten oli (omassa päässään) olettanut. Monilla miehillä on keskenkasvuisuus läsnä koko elämänsä ajan, en tiedä mistä se johtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Akateeminen pariskunta kirjoitti:
Ihme tosikkoja. En jaksaisi olla tuollaisten tosikkojen kanssa samassa huoneessakaan viittä minuuttia kauempaa. Meillä on puolison kanssa sellainen elämänfilosofia, että asiasta kuin asiasta voi vääntää vitsiä ja jos jokin aihe tuntuu syystä tai toisesta aralta vitsailulle, niin siitä keskustellaan niin kauan, että siitä voi vääntää vitsiä.
Elämä on paljon mukavampaa kun voi pitää hauskaa arjessakin. Kamalaa jos pitää kaikki asiat ottaa haudanvakavasti.
Miksi? Miten vitsailette vaikka mahdollisen oman lapsen kuolemasta, muun läheisen kuolemasta tai vakavasta sairaudesta?
Ihan kaikesta ei tarvitse vääntää vitsiä ja koittaa tehdä asiasta hauskempaa. Välillä voi antaa niiden vaikeidenkin tunteiden tulla ilman että nauretaan räkä poskella kun vaikka paras ystävä roikkuu hirressä.
[/quote]Minulla taas tuota harrastaa mies. Hän takertuu erittäin usein joihinkin yksityiskohtiin tai sanoihin ja alkaa kysellä niistä, jolloin kertomani asia jää toiselle sijalle. Tuosta tulee todella arvostamaton olo. Jos hänet itsensä keskeytetään, hän suuttuu todella paljon ja alkaa huutamaan.
On pari muutakin asiaa mitkä ärsyttävät vaikkei hän sinänsä mikään vastaava vitsiniekka ole mitä nämä muut esimerkit. Hän saattaa läimästä takamukselle koska tahansa, silloinkin jos minulla on jotain särkyvää tai läikkyvää kädessä. Hän tekee sen vielä sen verran kovaa että se sattuu ja säikähdän myös. Sitten ihmettelee jos suutun ja sanoo että leikillähän hän löi. Sitten on tuo kouriminen missä tahansa. Onpa laittanut kätensä minun alushousuihin kaupassa. On todella ärsyttävää. Jos kumarrun ja hän huomaa, tulee hän melkein joka kertaa nylkyttämään takaapäin. Siltikin vaikka lapsi on lähellä toisessa huoneessa ja näköyhteys jos sattuisi sinne päin katsomaan. Kun ärsyynnyn hän näyttelee loukkaantunutta ja taas ihan leikillään on tehty ja en kuulemma halua häntä.
Vitsinä hän heittää että on joko syönyt jonkun jutun joka oli minulle varattu tai unohtanut ostaa kaupasta jotain mitä tarvitsen. Kun näkee sitten minun pettyneen ilmeeni, sanoo hän ei vaiskaan, kylläpäs sinä menet helposti lankaan tms. Onpas todella hauskaa! Kun itse olen pari kertaa tehnyt saman, hän suuttuu. Mutta varsinainen huumorintaju häneltä puuttuu. Hän ei juurikaan naura tai hymyile, ainoastaan tilanteissa joissa omasta mielestään on sanonut jotain (yleensä jotain ikävää muista)hauskaa.
Vielä on yksi piirre monissa miehissä mitä en ymmärrä. Minkä ihmeen takia pitää tuoda elimensä naaman eteen ja pyöritellä kuin helikopteria, etenkin jos on juuri käynyt vessassa? Jos se on olevinaan hauskaa niin olen mieluummin tosikko.
Itse koen olevani huumorintajuinen, mutta minulle se tarkoittaa sitä ettei saa olla ilkeä muille. Siinä ei ole mitään hauskaa. Pöhköilykin on ok kunhan kaikki osapuolet siihen osallistuvat. Jos huumori loukkaa toista eikä toisen loukkaantumisesta huolimatta lopeta, ei se ole huumoria vaan kiusaamista.
Mitenkähän saisin tuon oman mieheni lopettamaan tuon lätkimisen ja kourimisen ? Puhe ei auta. Jos lätkäisen takaisin, suuttuu hän siitä oikein kunnolla.[/quote]Järkyttävää, ettei miehesi piittaa lainkaan mielipiteistäsi tai kunnioita koskemattomuutesi rajoja! Kertomasi perusteella hän ilmeisesti kokee omistavansa sinut ja saavansa (siksi) tehdä sinulle/sinulla mitä tahtoo ja milloin tahtoo. Jssap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Akateeminen pariskunta kirjoitti:
Ihme tosikkoja. En jaksaisi olla tuollaisten tosikkojen kanssa samassa huoneessakaan viittä minuuttia kauempaa. Meillä on puolison kanssa sellainen elämänfilosofia, että asiasta kuin asiasta voi vääntää vitsiä ja jos jokin aihe tuntuu syystä tai toisesta aralta vitsailulle, niin siitä keskustellaan niin kauan, että siitä voi vääntää vitsiä.
Elämä on paljon mukavampaa kun voi pitää hauskaa arjessakin. Kamalaa jos pitää kaikki asiat ottaa haudanvakavasti.
Miksi? Miten vitsailette vaikka mahdollisen oman lapsen kuolemasta, muun läheisen kuolemasta tai vakavasta sairaudesta?
Ihan kaikesta ei tarvitse vääntää vitsiä ja koittaa tehdä asiasta hauskempaa. Välillä voi antaa niiden vaikeidenkin tunteiden tulla ilman että nauretaan räkä poskella kun vaikka paras ystävä roikkuu hirressä.
Kaiken vitsiksi ja huumoriksi vääntäminen on keino ilmeisesti niille, jotka eivät tosiaan pysty käsittelemään vaikeita tunteita. Eivät omiaan eikä muiden.
Niinkuin nämä pellemiehet- ja naisetkin.
Minusta olisi todella outoa, jopa kieroutunutta, kääntää vitsiksi esimerkiksi kun jonkulle läheiselle on tapahtunut vaikeita asioita.
Hän hakisi minulta myötätuntoa, ymmärrystä tunteilleen tai tukea ja sanoisin: kaikki mikä ei tapa niin vahvistaa, heheeeheeehee! Ilo pintaan vaikka syvän märkänis, hahahahaaaa! Kyllä se siitä, hohohoooo! Hojo hojo!
Vierailija kirjoitti:
Minulla taas tuota harrastaa mies. Hän takertuu erittäin usein joihinkin yksityiskohtiin tai sanoihin ja alkaa kysellä niistä, jolloin kertomani asia jää toiselle sijalle. Tuosta tulee todella arvostamaton olo. Jos hänet itsensä keskeytetään, hän suuttuu todella paljon ja alkaa huutamaan.
On pari muutakin asiaa mitkä ärsyttävät vaikkei hän sinänsä mikään vastaava vitsiniekka ole mitä nämä muut esimerkit. Hän saattaa läimästä takamukselle koska tahansa, silloinkin jos minulla on jotain särkyvää tai läikkyvää kädessä. Hän tekee sen vielä sen verran kovaa että se sattuu ja säikähdän myös. Sitten ihmettelee jos suutun ja sanoo että leikillähän hän löi. Sitten on tuo kouriminen missä tahansa. Onpa laittanut kätensä minun alushousuihin kaupassa. On todella ärsyttävää. Jos kumarrun ja hän huomaa, tulee hän melkein joka kertaa nylkyttämään takaapäin. Siltikin vaikka lapsi on lähellä toisessa huoneessa ja näköyhteys jos sattuisi sinne päin katsomaan. Kun ärsyynnyn hän näyttelee loukkaantunutta ja taas ihan leikillään on tehty ja en kuulemma halua häntä.
Vitsinä hän heittää että on joko syönyt jonkun jutun joka oli minulle varattu tai unohtanut ostaa kaupasta jotain mitä tarvitsen. Kun näkee sitten minun pettyneen ilmeeni, sanoo hän ei vaiskaan, kylläpäs sinä menet helposti lankaan tms. Onpas todella hauskaa! Kun itse olen pari kertaa tehnyt saman, hän suuttuu. Mutta varsinainen huumorintaju häneltä puuttuu. Hän ei juurikaan naura tai hymyile, ainoastaan tilanteissa joissa omasta mielestään on sanonut jotain (yleensä jotain ikävää muista)hauskaa.
Vielä on yksi piirre monissa miehissä mitä en ymmärrä. Minkä ihmeen takia pitää tuoda elimensä naaman eteen ja pyöritellä kuin helikopteria, etenkin jos on juuri käynyt vessassa? Jos se on olevinaan hauskaa niin olen mieluummin tosikko.
Itse koen olevani huumorintajuinen, mutta minulle se tarkoittaa sitä ettei saa olla ilkeä muille. Siinä ei ole mitään hauskaa. Pöhköilykin on ok kunhan kaikki osapuolet siihen osallistuvat. Jos huumori loukkaa toista eikä toisen loukkaantumisesta huolimatta lopeta, ei se ole huumoria vaan kiusaamista.
Mitenkähän saisin tuon oman mieheni lopettamaan tuon lätkimisen ja kourimisen ? Puhe ei auta. Jos lätkäisen takaisin, suuttuu hän siitä oikein kunnolla.Järkyttävää, ettei miehesi piittaa lainkaan mielipiteistäsi tai kunnioita koskemattomuutesi rajoja! Kertomasi perusteella hän ilmeisesti kokee omistavansa sinut ja saavansa (siksi) tehdä sinulle/sinulla mitä tahtoo ja milloin tahtoo. Jssap.
Tuo mieshän on täysi ääliö. Kun tuota on kestänyt vuosia en naisena käsitä miten voi tuntea minkäänlaista seksuaalista kiinnostusta tai vetovoimaa häneen.
Miehen saa lopettamaan muuttamalla eri huusholliin. Silloinkin kyllä käy kolkuttelemassa oven takana ja pyytämässä sisään.
Niin kauan kun löytää uuden naisen, sekin saattaa, käsittämätöntä kyllä, tapahtua nopeasti. Nämä harvoin haluavat olla yksin.
Mies tuskin muuttuu, ei ainakaan kovin paljon tai pysyvästi.
Joko sietää tai ottaa välimatkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun empiirinen kokemukseni on se että kun mies oli itse lapsellinen pelleilijä, hänestä tuli tosi hyvä isä lapsillemme.
Hän jaksoi loputtomasti leikkiä ja peuhata muksujen kanssa, siinä meni naapurinki kersat samalla jotka tykkäs miehestä ku hullu puurosta.
Kun lapset kasvo mies kuskasi niitä harrastuksiin, tosin harrastukset oli aluks niitä mitä mies itse harrasti, eli tykkäs esitellä omia saavutuksiaan ja pelata siinä samalla itse.Tajusin vasta nyt 50v että kun henkilö on itse lapsellinen ja lapsekas niin jaksaa loputtomiin leikkiä itsekin kuin pieni lapsi.
Minä olen meillä perheen pää, aivot, organisaattori ja suureltaosin lompakkokin. Mies on ainakin 70% huolehdittava ja huomionkipeä pojankoltiainen. Joskin hyvä isä lapsilleen.
Eli hyväkin isä on ihan paska ja loinen, rasittava mieslapsi. Varmaankin kun lapset ovat joskus omillaan, niin heivaat "miehen" pihalle.
Vierailija kirjoitti:
Toi pellen kanssa naimisissa oleminenhan on ihan kuin maamme tilanne nyt, kun sitä johtaa huutava ja kirkuva pellelauma.
Ei todellakaan enää jaksaisi päivääkään katsoa ja kuunnella Marinin, Ohisalon ja Andersonin roskan jauhantaa.
Mene äänestämään huomenna! Sitäpaitsi tuo sun pakkomielteinen vertaus ei liity ketjun aiheseen millään tavalla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huumorintaju on älykkyyden mitta.
Tarkentaisin väitettäsi: älykkäät ihmiset ymmärtävät älykästä huumoria. Pieruvitsit jätetään kehittymättömille pikkupojille.
Huumorin varjolla toisen nolaaminen muiden edessä julkisesti on moukkamaista ja ilkeää. Tuollaiset yleensä päätyy eroon hyvin äkkiä, eivät ymmärrä tekojensa seurauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huumorintaju on älykkyyden mitta.
Tarkentaisin väitettäsi: älykkäät ihmiset ymmärtävät älykästä huumoria. Pieruvitsit jätetään kehittymättömille pikkupojille.
Huumorin varjolla toisen nolaaminen muiden edessä julkisesti on moukkamaista ja ilkeää. Tuollaiset yleensä päätyy eroon hyvin äkkiä, eivät ymmärrä tekojensa seurauksia.
Opiskelen atomifysiikkaa, mutta pidän myös pieruhuumorista. Et taida tietää, että monet ovat älykkäitä tietyissä asioissa ja toisissa ihan taviksia. Monesti ihan vastapainoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Akateeminen pariskunta kirjoitti:
Ihme tosikkoja. En jaksaisi olla tuollaisten tosikkojen kanssa samassa huoneessakaan viittä minuuttia kauempaa. Meillä on puolison kanssa sellainen elämänfilosofia, että asiasta kuin asiasta voi vääntää vitsiä ja jos jokin aihe tuntuu syystä tai toisesta aralta vitsailulle, niin siitä keskustellaan niin kauan, että siitä voi vääntää vitsiä.
Elämä on paljon mukavampaa kun voi pitää hauskaa arjessakin. Kamalaa jos pitää kaikki asiat ottaa haudanvakavasti.
Miksi? Miten vitsailette vaikka mahdollisen oman lapsen kuolemasta, muun läheisen kuolemasta tai vakavasta sairaudesta?
Ihan kaikesta ei tarvitse vääntää vitsiä ja koittaa tehdä asiasta hauskempaa. Välillä voi antaa niiden vaikeidenkin tunteiden tulla ilman että nauretaan räkä poskella kun vaikka paras ystävä roikkuu hirressä.
Tuskin tuossa sellaista tarkoitettiin. Onkohan tämän ketjun aloittaja edes yrittänyt puhua asiasta puolisolleen? Neutraalisti (ei riitaisella asenteella) mutta vakavasti?
Omasta mielestä tuollainen ongelma on vähäinen (vaikka ymmärränkin että ei ole sitä kokijalleen), kun suhteutetaan se vaikkapa sellaisiin parisuhteisiin, jossa on sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa.
Jos ei puoliso ymmärrä ja tilanne alkaa ärsyttää entistä enemmän, niin ehkä aloittaja voisi alkaa ehdottaa mahdollista eroa? Eihän Suomessa ole pakko jatkaa yhdessä sellaisen kanssa, jonka kanssa ei ole hyvä olla.
Kun on pelle miehenä, ei aika käy pitkäksi. Minäkin toivon, että olisi pelle miehenä,
nehän on tosi hupaisia veikkoja. Eikö muusta valitusta enää keksitä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli joskus tuollainen savolainen poikakaveri. Saattoi tulla jopa istumaan naaman päälle ja pieraista. Joku onnellinen saa nykyään vaimona tuotakin pelleä katsella.
Tuo on hyvä idea. Ihan en naaman päälle istuisi, mutta nukkuvan vaimon sivulle käännettyyn päähän voin pieraista. On siinä nauramista molemmille, kun herää pärähdykseen ja mahtavaan tuoksuun.
Kun seuraa nuorisoryhmiä,niin tytöt seuraavat kirkkain ihailevin silmin sen joukon pelleä,joka naurattelee muita. Kokeneenpana ja täytenä tosikkona ajattelen olepa naimisissa tuon kanssa - hymy hyytyy kerran jos toisenkin.
Vierailija kirjoitti:
Siskon mies on tuollainen pelle. Harmillista vain, että on kaiken lisäksi mamman lellikki ja hyväpalkkainen lekuri. Saa kaiken hölmöilyn anteeksi, kun on niin fiksussa asemassa. Kotipiirissä on todella ällöttävä naamalle piereskelijä. Olen sata kertaa sanonut, että jätä se sika, mutta ei vaan jätä. Kaikki sukujuhlat ja joulun vietot ovat yhtä helvettiä, kun seuraa sitä pelleilyä.
No mitäs jos seuraavissa sukujuhlissa sanoisit kovaan ääneen ja kyllästyneeseen sävyyn kaikkien kuullen, että eikö mies voisi jo lopettaa typerää pelleilyänsä, sillä se ei huvita ketään?
Jos hän on tosiaan lääkäri, niin hän kyllä kykenee muuttamaan käytöstään. Ja jos mamma alkaa puolustella poikaansa, niin kysy suoraan häneltä, onko mamman mielestä naamalle piereskely hyvää käytöstä.
Alue: Aihe vapaa
Tää olis jopa hauskempaa näin:
"Missä Keijo on?"
"No Keijon pitäis tietää"
"Ok"
Mut ei silti niin hauskaa että olisi vääntelyn arvoista