Apua! Lapsi on aivan ahdistuksessa armeijasta!

No valitettavasti sieltä ei noin vaa haeta vapautusta, aika raskaat syyt saa olla et automaattisesti saa vapautuksen. Psykologin arvio ym. jos kyse siis psyykkisestä puolesta, niinku nyt kuulostas olevan

Suosittelen kyllä et tsemppaatte vanhempina häntä, ettekä ainakaan lietso ahdistusta!

Kannattaa sinne mennä kokeilemaan, tiedä vaikka viihtys.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi?! Ongelma ei ilmeisesti olekaan lähtöisin hänesti itsestään.

Täytän kohta 60 ja olen edelleen äitini lapsi. Omat lapseni ovat jo kolmekymppisiä ja puhun heistä edelleen lapsinani.

Tietääkseni ei Suomessa laiteta lapsia armeijaan, joten ei sinunkaan lapsesi sinne joudu kuin vasta täysi-ikäisenä. Kun se aika koittaa, niin varmaan pärjää siellä, jos sinä vaan katkaiset napanuoran.

Siltä varalta, että joku oikeasti kaipaa neuvoja, eikä vain trollaile, tässä vaihtoehdot:

A. Lykkäyksen anominen (mikäli mahdollista). Ehkä ahdistus vähenee, kun on saanut hiukan lisää ikää ja itseluottamusta.

B. Siviilipalvelus.

C. Asepalvelukseen meneminen. Siinä tapauksessa kannattaa järjestellä asiat niin, että on joku varasuunnitelma siltä varalta, että kotiinpaluu koittaisi viikon sisään.

Ihan vaan sanomalla kouluterveydenhoitajalle ja kutsuntalääkärille asiasta. Itse sanoin ihan rehellisesti, että armeijaan meneminen ei kiinnosta ja koko ajatus ahdistaa. Sekä terveydenhoitaja, että lääkäri ymmärsivät asian ja kirjoittivat diagnoosiksi muistaakseni ahdistuksen ja masennuksen. Kutsunnoissa kävin vielä ylilääkärin puheilla ja hän kysyi, mitä meinaan seuraavan vuoden aikana tehdä. Kerroin hänelle, että minulla on työpaikka ja että meinaan hakea yliopistoon opiskelemaan, jolloin hän oli sitä mieltä, että C oli aiheellinen. Voi olla, että jos olisin kertonut aikeinani olevan vetelehtiminen kotona, niin papereita ei olisi irronnut. En koe menettäneeni mitään, vaikka armeijaa en ole käynyt.

M29

Keskustelkaa rauhallisesti eri vaihtoehdoista.

Suurinta osaa varmasti jonkin verran ahdistaa, mutta se helpottanee useimmiten pian palveluksen alettua. Ja toisaalta - jos aivan hirveästi ahdistaa, niin ei sinne kukaan voi pakottaa.

Juuri tänään mietin, että jos olisin mies, olisin ryhtynyt totaalikieltäytyjäksi. Tietysti helppo sanoa, ja ehkä todennäköisemmin olisin suorittanut siviilipalveluksen kun ei rohkeus olisi sitten kuitenkaan riittänyt... 

Sanoppas pojallesi että kyllä se nyt siellä sen puoli vuotta kestää ihan niinkuin suomen muutkin pojat,ja että se kuitenkin vaikuttaa myös niin paljon tulevaisuuteen (työnantajat ei katso hyvällä jos ei ole käynyt armeijaa). Siellä kuitenkin hiukan ne pojat miehistyy ja tulee sitä elämänhallintaa. Onko hullun paperit tai sivari sitten muka joku ylpeydenaihe? Uusi ahdistaa aina mutta siitä ei pidä lamautua. Positiivisin mielin uutta kohti!

Kannattaa mennä ja käydä ainakin katsomassa se meininki. Itse en halunnut yhtään aikanaan mennä armeijaan mutta ajattelin että jos en käy kokemassa mitä se on, en voi oikein perustella miksen käy sitä. Lopulta oli niin miellyttävää että olin vuoden palveluksessa. T.Reservin kersantti.

Vierailija kirjoitti:

Sanoppas pojallesi että kyllä se nyt siellä sen puoli vuotta kestää ihan niinkuin suomen muutkin pojat,ja että se kuitenkin vaikuttaa myös niin paljon tulevaisuuteen (työnantajat ei katso hyvällä jos ei ole käynyt armeijaa). Siellä kuitenkin hiukan ne pojat miehistyy ja tulee sitä elämänhallintaa. Onko hullun paperit tai sivari sitten muka joku ylpeydenaihe? Uusi ahdistaa aina mutta siitä ei pidä lamautua. Positiivisin mielin uutta kohti!

Aika hyvin propaganda purrut. Oon käynyt todella monessa työhaastattelussa eikä yhdessäkään ole kysytty armeijasta mitään. Ei kannata mennä, jos ei yhtään nappaa

Vierailija kirjoitti:

Sanoppas pojallesi että kyllä se nyt siellä sen puoli vuotta kestää ihan niinkuin suomen muutkin pojat,ja että se kuitenkin vaikuttaa myös niin paljon tulevaisuuteen (työnantajat ei katso hyvällä jos ei ole käynyt armeijaa). Siellä kuitenkin hiukan ne pojat miehistyy ja tulee sitä elämänhallintaa. Onko hullun paperit tai sivari sitten muka joku ylpeydenaihe? Uusi ahdistaa aina mutta siitä ei pidä lamautua. Positiivisin mielin uutta kohti!

Yksikään työnantaja ei ole asiasta kysynyt. Mikäli ei hae töihin puolustusvoimiin tai poliisiin, niin tuolla ei tosiasiassa nykypäivänä ole mitään merkitystä. Jos asiasta kysytäänkin, niin vapautuksen syistä ei tarvitse kertoa mitään. Miksi mennä suotta armeijaan ahdistumaan, jos se ei tunnu lainkaan omalta paikalta?

M29

Miten helposti ne c paperit siis saa? Voiko yksityinen paykiatri kirjoittaa lausunnon?

Siviilipalvelusta suosittelisin. Jos armeija ahdistaa kovasti, niin ei kyllä kannata mennä. Missään tapauksessa ei mitään "hullun" papereita pidä ottaa. Ne merkinnät seuraavat lapsesi papereissa läpi elämän.

Ja lapsiaan on lapsi vanhemmille aina!

Vierailija kirjoitti:

Sivariin, eihän siinä oikein muutakaan vaihtoehtoa ole. Sivarinhan voisi mahdollisesti suorittaa jossain "kivassa paikassa", esim. alakoulussa tms.

Jep. Appiukko suoritti sen aikoinaan ruumishuoneella.

Muistakaa niitä C:n papereita kannetaa hautaan asti yhteiskunnan pohjasakkina

Vierailija kirjoitti:

Haluaa vapautuksen. Ei kestä armeijaa

Ap

Miksi ei kestä? Ei ole ollut edes siellä vielä.

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa niitä C:n papereita kannetaa hautaan asti yhteiskunnan pohjasakkina

Vain totaalinen WT edes kysyy moisesta asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siviilipalvelus?

Ei halua sinnekkään

Ap

Eli kyse ei olekaan armeijasta?

Kuules Ap, poikasi voi ihan hyvin mennä sinne ja ensimmäisessä terveystarkastuksessa sanoo ettei pää kestä ja avot.

Varmasti nyt moni 18v tuleva äitikin on tulevasat lapsestaan ahdistunut...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoppas pojallesi että kyllä se nyt siellä sen puoli vuotta kestää ihan niinkuin suomen muutkin pojat,ja että se kuitenkin vaikuttaa myös niin paljon tulevaisuuteen (työnantajat ei katso hyvällä jos ei ole käynyt armeijaa). Siellä kuitenkin hiukan ne pojat miehistyy ja tulee sitä elämänhallintaa. Onko hullun paperit tai sivari sitten muka joku ylpeydenaihe? Uusi ahdistaa aina mutta siitä ei pidä lamautua. Positiivisin mielin uutta kohti!

Aika hyvin propaganda purrut. Oon käynyt todella monessa työhaastattelussa eikä yhdessäkään ole kysytty armeijasta mitään. Ei kannata mennä, jos ei yhtään nappaa

Minä olen työnantaja enkä ole koskaan kysynyt mitään asevelvollisuuden suorittamisesta. Täysin yhdentekevä asia työn kannalta. Palkkaan jopa naisia eikä heilläkään ole intti käytynä.