Kerron nyt

Menkat lähestyvät. Mieliala on maassa. Ero ahdistaa, vaikka itse sitä halusin. Tai halusin ja halusin... Oikeasti olisin halunnut vain olla onnellinen hänen kanssaan, mutta asiat eivät muuttuneet SUORASTA puheesta huolimatta koskaan. Ehkä eniten ahdistaa nähdä se muutos toisessa eron jälkeen. Jossain vaiheessa tuntui, ettemme eroa ikinä. Kuten kerroin, asiat eivät myöskään muuttuneet mihinkään, joten tunsin olevani jumissa. Tiesin että pitäisi jättää, mutta en ollut tarpeeksi rohkea. Olen itkenyt ikävää. Tiedän, että exäkin ikävöi. Tiedän.

Tällä hetkellä seilailen päivästä toiseen, tylsistyn ja ahdistun. Ihan näinä päivinä on työllistymiseen liittyvä tapaaminen. Tämä tapaaminen saattaa auttaa minua hyvinkin paljon saamaan palkkatyötä pian.

Tähän masentuneisuuteen auttaa tavallaan se tieto, että menkat ovat muutamien päivien päässä ja tämä olo on PMS:ää. Silti en jaksa nyt mitään. Näin unta exästä, itken hänen peräänsä jne... Silti en voisi elää hänen kanssaan. Miksi olen niin heikko että itken sellaisen paskan perään?? Hän kohteli minua niin huonosti, niin monta kertaa...

Olen aivan loppu eikä mikään auta tähän oloon. Tähän kaikkeen.