Millainen vanhempi ei juhli omaa lastaan? Ei ristiäisiä, nimiäisiä, konfirmaatiojuhlia, ei syntymäpäiväjuhlia, ei valmistujaisia...

No, minäpä järjestän lapselle juhlat, kutsun sinne myös eronneet vanhempani uusine puolisoineen, vaikka aina jotain säätämistä on siinä sopivatko saman katon alle- olen ottanut sen linjan että lapsenlapsiensa takia voivat tässä tsempata, se on lapsen juhla. Mutta sille en voi mitään, että samainen avioero vähän kuin pyyhkäisi pöydältä laajemman sukupiirin, kun nämä eronneet pukarit menivät omille lähisuvuilleen sitten tilittämään ja haukkumaan toisensa,siinä valittiin puolet ja poterot niin, että eivät tule enää isän- ja äidinpuolen suvut toimeen.  Miettikää te jotka näihin sukuriitoihin otatte osaa ja heitätte lokaa ex-puolisoiden päälle, että katkaisette juuret suvun nuorilta tulokkailta, kun eivät saa tutustua sukuunsa. Ei kukaan halua paskaa tunnelmaa juhliinsa. Onneksi on ihanat ystävät perheineen. 

Meillä oli lapsille ristiäiset ja syntymäpäivät ja nimipäivät ja sitten vähän isompina kaverisynttäritkin. Mutta sitten sairastuin masennukseen ja koko ajan on ollut yhä vaikeampaa pitää mitään juhlia. Suursiivousta en ole tehnyt ikuisuuksiin. Toisen lapsen kaverisynttärit jäi väliin ja ahdistaa ajatuskin parin vuoden päästä häämöttävistä rippijuhlista. En nauti juhlista, ne vain ahdistavat ja tähän saakka olen selvinnyt sillä, että tiedän juhlien merkitsevän todella paljon lapsilleni.

Olen muuten aina nähnyt paljon vaivaa jouluun ja pääsiäiseen ja ylipäätään pieniinkin pyhiin mutta masennuksen myötä on jäänyt koristeet laittamatta ja menty aina minimillä. Tänä vuonna sain pääsiäiskoristeet löydettyä mutta en vain saanut niitä ripustettua. Rairuohotkin istutin ihan viime tingassa mutta onneksi lapsille riitti sotkuinen koti, ruohot täynnä pieniä tipuja ja pupuja ja iso laatikko pääsiäiskrääsää keskellä eteistä... Ja ne pääsiäismunat. Niissä vedin överit, kun hävetti oma saamattomuus.

Vappua en jaksanut laittaa. Harmitti kuulla, miten lasten kavereilla oli ollut simaa ja ilmapalloja ja serpentiinejä, meillä ei ollut mitään muuta kuin grilliruokaa ja kaksi heliumpalloa ja yritin kovasti teeskennellä kuin ei olisi vappu ollutkaan.

Sanoisin siis, että masennus tai jokin muu sairaus on syy siihen, ettei vain kykene järjestämään lapselle mukavia juhlia. Koko ajan suunta on ollut paheneva eli ensi vuonna varmaan koristeet jäävät kaappiin tai ihan kokonaan unohdan kaikki juhlat.

Koska ne ihmiset joita sinne tulisi on sairaita. Yhdellä jotain lapsiinsekaantumistaustaa, äidillä narsismia. Olettavat kuitenkin kutsun saavansa, joten parempi pitää juhlat juhlimatta, koska se paskamyrsky olisi ihan hirveä. Vaikea myös selitellä lapsille, miksi mummi ei ole tervetullut, kun hänestä pitää.

Lapset saa kaverisynttärit, joku järkisukulainen käy ehkä kahvilla (niistäkin toinen kuolemassa syöpään). Valitettavasti kaikilla ei ole sellaista lähipiiriä, joiden kanssa lapsen olisi kovin hyvä luoda suhdetta. Yritämme pitää ystävyyssuhteita yllä, olemme aktiivisia naapurustossa että saa mallia kanssakäymisestä.

Ei ole ollut ristiäisiä, nimiäisiä, eikä enää syntymäpäiväjuhlia. Ripille ei todennäköisesti mene, ylioppilasjuhlat täytyy toki pitää. Mutta mitään muita ei ole pakko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mites näiden juhlien järjestäminen onnistuu, jos suku asuu satojen kilometrien päässä? Siinäpä dilemma.

Sieltä sitten matkustavat: bissi, juna auto

Juu, ihan varmasti. Puhuttiin sadoista kilometreistä eli ei ihan mitään päiväreissuja heitetä. Sieltä sitten kaikki kuuliaiset ja myöskin varakkaat sukulaiset tulevat aina juhlimaan ja varaavat hotelliin majoitukset jne. Mietitäänpä uudestaan, ehkä ei.

Meillä tuli. Asumme ihan toisaalla kuin kukaan sukulaisistamme ja niin tulivat. Kaikilla vähintään 400 km matkaa, osalla vielä poikki Suomen. Tyttärelläni oli rippijuhlat viime vuonna ja kaikki kutsutut tulivat. Meillä ei ole ollut mitään isoja juhlia koko sinä aikana kun olemme täällä "väärässä"paikassa asuneet. Tytär yhtäkkiä tajusi edellisenä päivänä, että onko ne kaikki oikeasti tulossa? Sanoin että ovat. Tytär liikuttui ihan sydänjuuriaan myöten, että hänellekin järjestetään tällaiset isot juhlat ja kaikki haluaa tulla. Kyyneliään onnesta pyyhki.

Siinä kohden minulle tuli paha mieli. Olisi pitänyt jo aiemmin pitää lapselle kunnon juhlat. vaikka mistä syystä.

Kuulostaa ihanalta. Riippuu myös siitä millainen suku. Meillä tilanne, että vasta ristiäiset tulossa ja siis kaikki muutkin lapsen elämään liittyvät juhlat. Suvussa on vähävaraista ja työtöntä porukkaa, jolloin tuntuu kohtuuttomalta vaatia heitä tulemaan. Tuntuu myös pahalta ettei voi lapselle näitä perinteisiä juhlia järjestää. 

mun vanhemmat oli sellaisia. elämä on ollu tosi epäonnistunutta. mut kävi ilmi, et vanhempani olikin hyvin sairaita, nyt noin 40 vuotiaana tiedän asian. mitään valmistujaisia ei vietetty, kirottiin vain päin naamaa aina.

Mun alkoholistimutsi 😆 Onhan sillä masennuskin. Vuorotellen jompi kumpi sairaus estäny juhlat

Muistakaa, että juhlia voi muuallakin kuin kotona. Esim kiireinen yrittäjäystäväni, jonka oma koti on vinks vonks, ja jolle oli liian iso kynnys päästää sinne ex nyksineen, vuokrasi edullisesti srk:n kahvitilan molempien lasten yo-juhliin.

Vierailija kirjoitti:

Jehovan todistajat eivät juhli mitään.

Jep, ei ollut synttäreitä, ei jouluja, ei nimppareita, ei juhlittu koulun päättymistä, valmistumista, ei mitään. Ei sitä osaa enää tälleen vanhemmitenkaan noita juhlia, vaikka uskonnon jätin taakseni heti täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Varmaan lapsuudesta johtuen en osaa tuollaisia järjestääkään ja muidenkin juhliin meneminen tuntuu hankalalta, kun ei oikein tiedä miten siellä pitäisi olla. Oon kyllä ajatellut, että jos lapsia tähän perheeseen joskus tulee, niin juhlistan kyllä kaikkea mahdollista ja yritän lapsille antaa erilaiset lähtökohdat noihin juhliin, en sitten tiedä miten onnistuisi oikeasti sitten kun nuo tilanteet olisi edessä. 

Mun kolmannen lapsen nimiäiset jäi aikanaan juhlimatta. Isommat olivat 2- ja 3-vuotiaita eikä vauva nukkunut öisin. Miehen oli käytävä töissä. Pyysin apua suvulta mutta kukaan ei tullut, edes katsomaan lapsia siksi aikaa että olisin keittänyt ne kahvit, siivonnut ja laittanut alkeelliset tarjottavat. He tulevat kyllä passattaviksi ja arvostelemaan mielellään mutta tikkua eivät laita ristiin. Anoppi naureskeli että miten niin et ehdi kun päiväkodissakin yhdellä hoitajalla on enemmän lapsia ja nekin jaksaa ja ehtii. Kehotti kysymään jos sosiaalivirastosta jos saisimme siivousapua. Sitten en vain jaksanut. Täytimme maistraatin papereihin nimet, onnittelimme pikkusisarusten kanssa vauvaa, otimme kuvia ja joimme mieheni kanssa nimiäiskahvit. Tilanne ahdistaa minua edelleen syvästi, ettei niillä voimavaroilla saatu isompia juhlia.

Meillä on neljä lasta, ja jokaiselle on järjestetty ristiäiset, rippijuhlat ja valmistujaisjuhlat. Synttärit järjestetttiin kaikille , ennen kouluikää vain isovanhemmat ja kummit, ja sitten kouluikäisenä myös kavereita tuli juhliin. Eli meillä oli neljät synttärijärjestelyt vuodessa. Nimipäiviksi ostin sitten jonkun pienen lahjan ja laitoin jätskiannoksia, niitä juhlittiin ihan oman perheen kesken. Yläasteelle siirryttäessä eivät olleet enää kiinnostuneita kaverisynttäreistä, mutta isovanhemmat ja kummit pyydettiin kakkukahveille, viimeisimmät synttärit järjestin kun täyttivät 17. Täysi-ikäisenä ei enää juhlat kelvanneet :) Eikä mekään mitään varakkaita olla, mutta leivoin kakun ja jotain pullaa ja ostin kaupasta keksejä. Kavereille parasta oli kun saivat sipsejä ja karkkeja viedä päivänsankarin huoneeseen, ja siellä pitivät hauskaa. Tietty nuo rippi- ja valmistujaisjuhlat tulivat kalliimmaksi, kun tilasin voileipäkakut ja muutenkin panostin enemmän, mutta olen iloinen että lapsille jää muistoja ja valokuvia juhlapäivistään.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole ollut ikinä synttäreitä, ei rippijuhlia, ei mitään..😢

Voi sua, tiedätkö miksi vanhempasi toimivat näin?

Oli teillä muuten ihan normaalia vai oliko vanhemmilla ongelmia? Olen tosi pahoillani puolestasi.

Me ollaan introverttejä ja huonoja pitämään juhlia. Meiltä on jäänyt pitämättä kahdet tuparit ja yhdet häät. Ristiäisiä ei pidetty kun lasta ei kastettu, mutta ei myöskään nimiäisiä. Rippijuhlia ei pidetty kun nuori ei mennyt kasteelle, oltiin konfirmaatiossa yleisön joukossa katsomassa ja jälkeenpäin käytiin perheenä syömässä vähän paremmassa ravintolassa. Lapsuusvuosina monet kotisynttärit korvattiin jollain muualla vietetyillä kekkereillä. (Koska toisin kuin ap väittää, siinä kodin siivoamisessa on ihan helvetinmoinen homma jos sitä normaalisti harrastetaan vain pintapuolisesti muutaman viikon välein.)

Ensi vuonna on lakkiaiset ja ne on pakko pitää. Niistä tulee meidän perheen ensimmäiset juhlat, joihin kutsutaan sukulaisia vähän kauempaakin. Ja ahdistaa jo nyt. Meiltä ei vain luonnistu juhliminen ja vieraiden viihdyttäminen. Olisimme mieluummin rauhassa omissa oloissamme. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi sua ahistaa lakkiaiset? Ne on sun lapsen juhla.

En ole tuo, jolta kysyttiin, mutta onhan niissä ihan älytön vaiva! Lakkiaisiin pitää tehdä monta hommaa mitkä on muuten onnistunut vuosikausia laiminlyömään - ikkunoiden pesu, parvekelasien pesu, purkamattomien muuttolaatikoiden purkaminen ja ylipäätään jonkinlaisen järjestyksen luominen kotiin. Ja sitten mitä niille vieraille tarjotaan, mihin ne kaikki tarjottavat mahtuvat, missä vieraat mahtuvat syömään, miten hoitaa tiskit ettei astiat lopu kesken tai keittiö täyty likaisista tiskeistä.

Sellaiselle, jolla on enemmän rutiinia juhlien järjestämisestä, nämä on ihan pikkujuttuja. Mutta kun ekaa kertaa on järjestämässä juhlia joihin tulee yli 10 vierasta niin kyllä siinä tuskanhiki nousee otsalle pelkästä ajatuksesta! Tietenkin pitopalvelu auttaa, mutta tuntuu että lisäksi tarvittaisiin joku party planner koordinoimaan.

Meillä ei ole ketään sukulaisia joten lasten synttäreillä on vain lapsivieraita. Jokasella lapsella on kummit mutta vain 2 kuudesta tulee käymään synttäreillä, yhdellä lapsella ei kumpikaan kummi koe tärkeäksi käydä kakkukahvilla edes kerran vuoteen.

Aika valjua on järjestää esim rippijuhlat, ne olisi tiedossa 5 vuoden päästä tälle lapselle jota kummit ei muista. Ei ole oikeasti ketään ketä kutsua. Meillä on ollut joitakin vaikeita vuosia takana (saattohoitoa, kuolemaa, masennusta, sairautta) ja niinä aikoina "ystävämme" hävisi. Ihan vain sillä kun meillä ei ollut voimia pitää yhteyttä vaan olimme omissa oloissamme, ei haluttu kuormittaa muita huolillamme. Joten eipä ole ystäviäkään ketä kutsua sitten.

Tietysti juhlimme perheen kesken, ei tietenkään jätetä mitään juhlia väliin. Mutta kyllähän se vähän fiilistä syö kun ei ole ketään "kanssajuhlijaa".

Inhoan juhlien järjestämistä. Ristiäiset oli, sen jälkeen lasten synttärit on ulkoistettu, tarhaikäisinä hoploppiin tms, koululaiset pääsee keilaamaan tai leffaan kavereiden kanssa. Sukusynttäreitä ei ole, sukulaisia nähdään tosi paljon muutenkin.

Inhoan ihan yli kaiken kummipojan synttäreitä, ajetaan satoja kilometrejä ja vedetään parhaat päälle että saadaan kököttää vieraiden ihmisten keskellä. Emäntä höösää köökissä, päivänsankari kiipeilee seinille kaikkien ihaillessa eikä isäntä sano sanaakaan.Vieraiden kesken jutustelu on todella väkinäistä. Patsastelua juurikin.

Jehovan ja lestadiolaiset