Seksin välttely viikonloppuisin/lomilla
Moniko on huomannut sellaisen asian, että puoliso välttelee seksiä viikonloppuisin ja lomilla? Itse olen huomannut vaimolla sellaisen kuvion, että se viikon pakollinen seksi harrastetaan ennen viikonloppua tai lomaa alta pois niin pääse helpolla pikaisella arkiseksillä. Seuraavana ja tulevina iltoina olisi mahdollisuus harrastaa seksiä vähän monipuolisemmin ja pidemmällä kaavalla. No, eipäs voikaan harrastaa seksiä kun juurihan me sitä on harrastettu.
Olen nyt asiaa seurannut useamman vuoden, ei voi olla sattumaa. Eikä sekään voi olla sattumaa, että seksiä harrastetaan usein miten juuri yövuoron jälkeen.
Kommentit (113)
Ei pidä vaatia liikaa ! Ei mitään perspanoa tai suuhun survontaa
No eihän tuossa ole mitään järkeä. Me sensijaan pidetään erityisiä seksi lomia missä molemmat saa ehdotella omia toiveitaan ja meno on sen mukaista.
onneksi on yhteisiä mieltymyksiä molemmilla.
Viikolla touhutaan mitä touhutaan ja viikonloppuna aamu/päivä/ilta pano joskus myös yö panot. Raskas viikko takana niin kumpikin rentoutuu hyvin.
Miksi tuollaiset naiset on kenenkään vaimoja?
Isoin syy miksi en ryhdy parisuhteeseen on se, että sitten se toinen osapuoli kuitenkin odottaisi saavansa seksiä minulta. Seksi on vaivalloista ja työlästä, yksi pakollinen kotityö muiden joukossa. Onneksi saan olla sinkku.
Vierailija kirjoitti:
Isoin syy miksi en ryhdy parisuhteeseen on se, että sitten se toinen osapuoli kuitenkin odottaisi saavansa seksiä minulta. Seksi on vaivalloista ja työlästä, yksi pakollinen kotityö muiden joukossa. Onneksi saan olla sinkku.
Siis oikeastikin kotityötä! Minkä ikäinen nainen olet? Oletko koskaan ollut miehen kanssa sillai?
No, tuo nyt on niin peruskuvio parisuhteissa, että ei luulisi tulevan kenellekään yllätyksenä. Tai, oikeastaan peruskuvio sen jälkeen kun parisuhde muuttuu lapsiperheeksi, ja varsinkin silloin kun vaimon mielestä lapsiluku on täynnä.
AP:lle rautalangasta väännettynä: Vaimosi viestii sinulle sitä, että hän ei enää halua seksiä, sinun kanssasi ainakaan. Hän mieluiten lopettaisi seksin kokonaan, ja eläisi kämppäkaveri- ja lapsenkasvatussuhteessa. Se, että sinä haluat yhä vaimoasi on vaimosi mielestä osoitus sinun lapsellisesta ja seksiaddiktista luonteestasi. Vaimosi mielestä sinun pitäisi ymmärtää häntä, ja lopettaa vonkaaminen koska se vähentää hänen halujaan entisestään.
Et usko, vai? Tee ihmiskoe: Muistatkos silloin seurusteluaikaan, mitä tapahtui kun tuleva vaimosi halusi seksiä? Tekikö halunsa tiettäväksi, oliko hän aloitteellinen? No, lopeta nyt aloitteitten teko, ja odota kun vaimosi tekee aloitteen tai että hän ihmettelee miksi et tee enää aloitteita. 90% todennäköisyydellä aloitteita ei tule, ja vaimosi ei ihmettele mikset sinä tee aloitteita. Hän varoo muistuttamasta sinua koko asiasta, ettet vain alkaisi uudelleen haluamaan. Hän on salassa erittäin tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen. Ei enää vonkausta, ei enää seksiä, mahtavaa!
Ex avopuoliso ei halunnut seksiä lomamatkoilla, mikä johti siihen, etten minä halunnut lomamatkoja.
Kyllä teillä on surulliset elämät. Puutteessa elätte.
Se on se naisen perus luonne useasti . Miehen pitäis varmaan olla niinkuin se severi suhonen lauloi, että kuti kuti kuti kut joho nainen aina vastaa, että ei saa , ei ssa ! Kunnes lopulta suostuu,
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuollaiset naiset on kenenkään vaimoja?
Kyllä ne aluxi esittää kovastikin halukasta.
Joo kuulkaa mä olen nainen ja olen tehnyt juuri tuota aikoinaan. Parasta jos sai torstaina viikonlopun rauhan ostettua vaikkapa vain suihinotolla. Lomat oli kyllä työläitä, mut silloinkin koitin laskelmoida vain mahdollisimman pikaiset panot johonkin väliin, jotta saisi taas vajaan viikon olla rauhassa. Mies ei piitannut siitä että homma piti hoitaa liukkarilla kun en kiihottunut, ja miksipä olisinkaan kiihottunut kun ei hän oikein mitään sen eteen viitsinyt tehdä.
Sanomattakin selvää että liitto oli jo tiensä päässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isoin syy miksi en ryhdy parisuhteeseen on se, että sitten se toinen osapuoli kuitenkin odottaisi saavansa seksiä minulta. Seksi on vaivalloista ja työlästä, yksi pakollinen kotityö muiden joukossa. Onneksi saan olla sinkku.
Siis oikeastikin kotityötä! Minkä ikäinen nainen olet? Oletko koskaan ollut miehen kanssa sillai?
Naisethan varmaan laskevat senkin kotityöksi, samoin välttelyn. Meillä on vältellyt kaikenlaista seksiä muutaman vuoden, kuvittelee, että minäkin olen ilman.
Vierailija kirjoitti:
Viikolla touhutaan mitä touhutaan ja viikonloppuna aamu/päivä/ilta pano joskus myös yö panot. Raskas viikko takana niin kumpikin rentoutuu hyvin.
Ootko varmasti niin taitava ja jaksava, että nainenkin saa?
Viitsitkö?
Ei mitään pikatyhjennystä.
Meillä oli tommosta. Sitten jossain vaiheessa vaimo innostui muista miehistä, tosin en tiennyt tätä. Seksielämään tuli piristys ja vaimo kokeili minuun jotain, pieniä liikkeitä, kynsiä selkään. Kuvittelin tässä vaiheessa parisuhteen piristyvän. Tuli riitoja vaimon toimesta kaikki alkoi olla minun vikaa. Seksi vaan väheni, enkä tiennyt missä vika. Vaimo selitti väsyttävää lapsiarkea.. Tein 80% kotitöistä, ja hoidin kaiken muunkin. Seksi ei lisääntynyt vaan vaimo alkoi harrastaa liikuntaa ja laihduttamaan. Vaimolla alkoi olla juomareissuja. Yritin järjestää meille yhteistä aikaa mutta vaimoa kiinnostanut. Sitten yhtäkkiä alkoi tulla sänkyyn uusia asentoja. Mistä haluton ne keksii? Tätä jatkui vielä kolme vuotta. Sitten minulta loppui voimat hoitaa kaikki asiat. Olin vieläkin rakastunut vaimoon vaikka hän kohteli minua kuin p*skaa. Nyt vasta sitten aloin tajuta kaikki pettämiset. Vaimo pelkäsi eroa muuttui kuukaudessa ihannevaimoksi. Alkoi seksiä olla ja vaimolta sain seksiä yhtä paljon kuin 7 edellesinä vuotena yhteensä.
En tiedä miksi vaimoja alkaa oma mies kyllästyttää vaikka se olisi hänelle se paras ja mitään vikaa ei miehessä ole. Vaimot kehittelee näitä omassa päässään ja kai kaveripiirissään. En tiedä miksi vaimo alkoi vihata minua. Olin aina hänen tukena ja apuna. En juo itseäni humalaan, en petä, en kiroile, en lyö. Osallistun merkittävästi lasten kasvatukseen.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli tommosta. Sitten jossain vaiheessa vaimo innostui muista miehistä, tosin en tiennyt tätä. Seksielämään tuli piristys ja vaimo kokeili minuun jotain, pieniä liikkeitä, kynsiä selkään. Kuvittelin tässä vaiheessa parisuhteen piristyvän. Tuli riitoja vaimon toimesta kaikki alkoi olla minun vikaa. Seksi vaan väheni, enkä tiennyt missä vika. Vaimo selitti väsyttävää lapsiarkea.. Tein 80% kotitöistä, ja hoidin kaiken muunkin. Seksi ei lisääntynyt vaan vaimo alkoi harrastaa liikuntaa ja laihduttamaan. Vaimolla alkoi olla juomareissuja. Yritin järjestää meille yhteistä aikaa mutta vaimoa kiinnostanut. Sitten yhtäkkiä alkoi tulla sänkyyn uusia asentoja. Mistä haluton ne keksii? Tätä jatkui vielä kolme vuotta. Sitten minulta loppui voimat hoitaa kaikki asiat. Olin vieläkin rakastunut vaimoon vaikka hän kohteli minua kuin p*skaa. Nyt vasta sitten aloin tajuta kaikki pettämiset. Vaimo pelkäsi eroa muuttui kuukaudessa ihannevaimoksi. Alkoi seksi
Kai jätit sen sarjapettäjän?
Vaimosi ei ole tyytyväinen elämäänsä. Suosittelen lämpimästi kunnon keskustelua.
Just viikonloppuna on kiva kun mies antaumuksella nuolee orkun välis vähän pannen. Ajan kanssa viikonloppuna paras.
Itse väsyisin jos töiden jälkeen pitäisi olla innossaan harrastamassa. Silloin olen mielummin ilman seksiä ja säästän kunnon halut viikonloppuun.
Vierailija kirjoitti:
Joo kuulkaa mä olen nainen ja olen tehnyt juuri tuota aikoinaan. Parasta jos sai torstaina viikonlopun rauhan ostettua vaikkapa vain suihinotolla. Lomat oli kyllä työläitä, mut silloinkin koitin laskelmoida vain mahdollisimman pikaiset panot johonkin väliin, jotta saisi taas vajaan viikon olla rauhassa. Mies ei piitannut siitä että homma piti hoitaa liukkarilla kun en kiihottunut, ja miksipä olisinkaan kiihottunut kun ei hän oikein mitään sen eteen viitsinyt tehdä.
Sanomattakin selvää että liitto oli jo tiensä päässä.
Mitä ap tekisit jos tietäisit, että vaimollasi olisi nämä samat mietteet? Nimittäin saattaa todella todennäköisesti olla.
Samaa on täälläkin. mm. tällä hetkellä on välttely käynnissä. Lapsella oli maanantaina lämpöä niin vaimo ilmoitti sen perusteella esikouluun ettei tule koko loppuviikolla. Olen näet lomalla ja vaimo lomautuksella. Näin vältti sen ettei vaan vahingossakaan jouduttaisi olemaan kahdestaan kotona. Minähän saattaisin vaikka seksiä silloin haluta