Lue keskustelun säännöt.
Raskaus alaikäisenä
KKK
27.05.2017 |
Jooh. Että semmonen. Olen siis 17-vuotta, ja raskaana, enkä tiedä ollenkaan mitä tekisin... Kiinnostaisi kuulla jotain samassa tilanteessa olleiden/olevien näkemyksiä asiaan liittyen. Ja tosiaan, pliis ei mitään katkeria "tEe AbOrttttIii yhTteiSkuNNan rahOiLla eLäMään TTuleVa LuuSeri"-kommentteja. Kiitos.
Kommentit (104)
Miksi kukam haluais abortoida oman lapsensa? Miten kamalalta se joskus vielä tuntuisikaan? Miksi ihmiset täällä edes ehottaa aborttia, hhyi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olin 16v kun lapseni syntyi. Nykyään lapsi on 16v teini. Tee miten sydän sanoo, koetko että olet valmis äidiksi?
Itse ainakin kasvoin henkisesti ihan silmissä kun vauva syntyi. Jos kovasti tykkäät bailata, niin harkitsisin muutaman kerran, itse kävin baarissa ensimmäisen kerran ollessani 20v. Onko parisuhteesi kunnossa? Mitä isä sanoo asiasta?
Mä erosin lapsen isästä lapsen ollessa 3v, eikä ole sen jälkeen tavannut häntä. Siitä lähtien olen ollut yksinhuoltaja
Se tässä onkin niin jännää, kun musta tuntuu, että kasvan päivä päivältä lisää tän ajatuksen kanssa...
Lapsen isällä ja minulla menee hyvin, hän on minun kanssa hyvinkin samoilla linjoilla, jaamme tosi paljon samoja ajatuksia.
Oletko koskaan katunut lasta? Miten sinuun suhtauduttiin? Kävitkö joissain nuorien äitien ryhmissä?
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukam haluais abortoida oman lapsensa? Miten kamalalta se joskus vielä tuntuisikaan? Miksi ihmiset täällä edes ehottaa aborttia, hhyi
Mä luulen että sun kanssa on turha edes lähteä väittelemään tästä asiasta...
KKK kirjoitti:
No ihan varmasti oli... Kai se abortin teko on jokaiselle raskas, etenkin henkisesti.
Ei se automaattisesti ole. Ei-toivottu raskaus oli ainakin omalla kohdallani traumaattisempi kuin itse keskeytys. Sitä, että abortti voi olla psyykkistä kuormaa helpottava tekijä ei paljoa puhuta.
Vierailija kirjoitti:
KKK kirjoitti:
No ihan varmasti oli... Kai se abortin teko on jokaiselle raskas, etenkin henkisesti.
Ei se automaattisesti ole. Ei-toivottu raskaus oli ainakin omalla kohdallani traumaattisempi kuin itse keskeytys. Sitä, että abortti voi olla psyykkistä kuormaa helpottava tekijä ei paljoa puhuta.
Ei tietenkään, mutta tottakai se jäljen jättää. Uskon että se voi olla myös helpotus. Tunnen kuitenkin itseni sen verran hyvin, että tiedän, että jos tulen siihen päätökseen, se tulee kaihertamaan mieltäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, olen se eilen kirjoittanut, jonka lapsi nukkui todella huonosti vauvana. Toki minua pahimpina hetkinä kadutti koko asia. Vanhempamme olivat aluksi kauhuissaan, mutta lapsen synnyttyä ihastuksissaan. Jopa siinä määrin, että omalta kohdaltani koin menettäneeni vanhempani, kun en enää ollutkaan se perheen pienin ja rakkain. Ystävät suhtautuivat hienosti, kukaan ei hylännyt ja innokkaita lapsenvahteja oli enemmän kuin tarpeeksi. Nykyään tunnen vain hyvää mieltä lapsesta, ihanaa nähdä kuinka älykäs ja hauska ihminen saatiin aikaiseksi. Ja vanhemmuus teki meistä parempia ystäviä keskenämme, vaikka kahdenkeskinen kuherteluvaihe olisi mielellään saanut olla edes pari vuotta pidempi.
Oletko miettinyt tarkkaan niitä seurauksia mitä tulee, jos päätät pitää lapsen? Miten esimerkiksi aiot tehdä opiskelun kanssa? Olen itse sinua muutaman vuoden vanhempi ja yliopistossa, ja pakko sanoa, että en pystysi lasta pitämään jos tulisin raskaaksi juurikin sen takia, että koen että elämällä on minulle vielä hyvin paljon annettavaa enne aloille asettumista, haluan elää vapaasti ja matkustaa ja niin edespäin. Oletko varma siitä, että olet varmis siihen, että elämäsi on sidottuna lapseen vuorokauden ympäri ja että se tulee rajoittamaan elämääsi hyvin paljon seuraavien vuosien aikana? En nyt yritä mitenkään pelotella, mutta vauva-arki tulee luultavasti olemaan hyvin raskasta ja voi olla, että jossain vaiheessa alkaa kaduttamaan. Entä miten lapsen isä ja sinä aiotte elättää itsenne ja vauvan? Onko hän esimerksi töissä? Ja siinä voi myös valitettavasti käydä niin, että kaverit vähän erkaantuvat koska eivät voi mitenkään samaistua elämääsi siinä vaiheessa ja sinulla ei tule olemaan juurikaan aikaa heille.
Jos aborttia mietit, niin voin terveysalan opiskelijana sanoa, että jos raskaus on suhteellisen alkuvaiheessa niin se tehdään pillerillä ja toimenpide on helppo ja kivuton eikä pitäisi mitään kummoisia komplikaatioita tulla. Tietenkin jokin voi mennä pieleen, mutta todennäköisyys sille on aika pieni ja tuskin haittaa mitenkään, jos tulet myöhemmin raskaaksi. Ja jos on kyseessä alkuvaiheen raskaus, niin kyseessä on lähinnä vain solumökky, jolla ei ole tietoisuutta ja joka ei tule tuntemaan minkäänlaista kipua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon miettinyt tosi paljon näitä kaikkia juttuja. Haluaisin itsekin opiskella ja matkustaa ja nähdä ja kokea... mutta jollain pelottavalla tasolla voisin kuvitella myös eläväni lapsen kanssa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei lapsen saaminen tokikaan estä jatko-opiskelua, matkustamista ja elämistä, se vain lykkää tiettyjä asioita tuonnemmaksi. Jos pitäisit lapsen, niin laittaisit hänet mitä todennäköisimmin hoitoon viimeistään kolmevuotiaana, jolloin voit hyvin viedä opinnot loppuun ja siirtyä siitä sitten työelämään ja/tai jatko-opintojen pariin. Matkustaa voi lapsenkin kanssa ihan hyvin, tosin ihan pienen kanssa vaatii vähän järjestelyä mutta esim. kouluikäisen voi hyvin jo ottaa mukaan pidemmällekin reissulle ellei hoitopaikkaa ole. Kerroit kuitenkin, että tukiverkostosi on hyvä, joten se auttaa teitä varmasti monissa tilanteissa.
Oletko jo ajatellut, että missä te asuisitte ensi alkuun? Yhdessä vai erikseen ja opiskelupaikkakunnalla vai vanhempiesi seudulla? Missä vaiheessa poikaystäväsi opiskelut ovat? Kerro toki vähän tarkemmin tilanteestasi ja pohdiskeluidesi etenemisestä :)
Olen itse syntynyt kesken yh-äitini opintojen, joskin hän oli 25-vuotias eli ei ihan noin nuori. Hän asui tuolloin opintojensa takia vieraalla paikkakunnalla turvaverkkojen jäädessä parin sadan km päähän. Opintojen ja lapsen yhdistäminen oli hänestä kuitenkin vaikeaa: sairastelin paljon ja poissaoloja koulusta ei katsottu hyvällä, lisäksi kaikki poissaolot piti tehdä takaisin. Hän on myöhemmin kertonut, miten yllättynyt oli ollut siitä, etteivät voimavarat meinanneet riittää arjen pyörittämiseen yksin ja taloudellisesti todella tiukassa tilanteessa lapsen oltuakin ruusunpunaisia unelmia haastavampi. Ikä tuskin sinunkaan tilanteessasi on ratkaiseva tekijä, vaan kokonaiselämäntilanne. Kaikkea ehdit vielä tekemään sydämesi kyllyydestä vaikka lapsen saisitkin, mutta haluatko todella saada hänet tuohon elämäntilanteeseen?
Kysyn tuota myös siksi, että olen itse tällä hetkellä todella onnellinen siitä, että odotimme mieheni kanssa lapsen hankintaa näinkin pitkään - olen lähes kaksi kertaa ikäisesi. Olemme ajat sitten valmistuneet ja olleet pitkään työelämässä, asunto on maksettu ja maailmaa kierretty kahdestaan monta vuotta. On mahdollisuuksia hankkia kaikki tarpeellinen ilman että vetää tiukille ja omat arvomaailmat ovat ehtineet jo muodostua, kasvatusperiaatteet vahvistua. Mikään ei ole sinänsä kesken, vaan nyt tuntuu oikein hyvältä ottaa ns. tauko lasta varten ja jättää muut asiat tietyssä mielessä sivuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikutat fiksulta tytöltä.
Raskaus on varmaan kaikille jotenkin ristiriitainen asia. Myös niille jotka sitä on toivonut. Muistan itse kuinka hypin onnesta kun tein positiivisen raskaustestin ja parin päivän jälkeen jo hiipi mieleen ajatukset "ollaanko me nyt ajateltu tämä asia loppuun asti", "pärjätäänkö me", "onko musta edes äidiksi", "halutaanko me tätä edes oikeasti"...jne. Kyllä se asia loppua kohden alkoi tuntumaan taas selkeämmältä vaikka ihan syntymään asti epäilin sitä että emme ole osannut ottaa jotain asiaa huomioon ja sitten koko palapeli leviää käsiin.
Minä kyllä olin jo vanhempi kuin aloimme lasta yrittämään. Että sulla on varmaan vielä sekaisemmat fiilikset.
Halusin vaan ilmoittaa että sekavat ja ristiriitaiset fiilikset on monilla raskautta toivoneillakin.
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsen saaminen tokikaan estä jatko-opiskelua, matkustamista ja elämistä, se vain lykkää tiettyjä asioita tuonnemmaksi. Jos pitäisit lapsen, niin laittaisit hänet mitä todennäköisimmin hoitoon viimeistään kolmevuotiaana, jolloin voit hyvin viedä opinnot loppuun ja siirtyä siitä sitten työelämään ja/tai jatko-opintojen pariin. Matkustaa voi lapsenkin kanssa ihan hyvin, tosin ihan pienen kanssa vaatii vähän järjestelyä mutta esim. kouluikäisen voi hyvin jo ottaa mukaan pidemmällekin reissulle ellei hoitopaikkaa ole. Kerroit kuitenkin, että tukiverkostosi on hyvä, joten se auttaa teitä varmasti monissa tilanteissa.
Oletko jo ajatellut, että missä te asuisitte ensi alkuun? Yhdessä vai erikseen ja opiskelupaikkakunnalla vai vanhempiesi seudulla? Missä vaiheessa poikaystäväsi opiskelut ovat? Kerro toki vähän tarkemmin tilanteestasi ja pohdiskeluidesi etenemisestä :)
Olen itse syntynyt kesken yh-äitini opintojen, joskin hän oli 25-vuotias eli ei ihan noin nuori. Hän asui tuolloin opintojensa takia vieraalla paikkakunnalla turvaverkkojen jäädessä parin sadan km päähän. Opintojen ja lapsen yhdistäminen oli hänestä kuitenkin vaikeaa: sairastelin paljon ja poissaoloja koulusta ei katsottu hyvällä, lisäksi kaikki poissaolot piti tehdä takaisin. Hän on myöhemmin kertonut, miten yllättynyt oli ollut siitä, etteivät voimavarat meinanneet riittää arjen pyörittämiseen yksin ja taloudellisesti todella tiukassa tilanteessa lapsen oltuakin ruusunpunaisia unelmia haastavampi. Ikä tuskin sinunkaan tilanteessasi on ratkaiseva tekijä, vaan kokonaiselämäntilanne. Kaikkea ehdit vielä tekemään sydämesi kyllyydestä vaikka lapsen saisitkin, mutta haluatko todella saada hänet tuohon elämäntilanteeseen?
Kysyn tuota myös siksi, että olen itse tällä hetkellä todella onnellinen siitä, että odotimme mieheni kanssa lapsen hankintaa näinkin pitkään - olen lähes kaksi kertaa ikäisesi. Olemme ajat sitten valmistuneet ja olleet pitkään työelämässä, asunto on maksettu ja maailmaa kierretty kahdestaan monta vuotta. On mahdollisuuksia hankkia kaikki tarpeellinen ilman että vetää tiukille ja omat arvomaailmat ovat ehtineet jo muodostua, kasvatusperiaatteet vahvistua. Mikään ei ole sinänsä kesken, vaan nyt tuntuu oikein hyvältä ottaa ns. tauko lasta varten ja jättää muut asiat tietyssä mielessä sivuun.
Nuppi on aivan sekaisin yhä.. jotenkin tuntuu että päivä päivältä lapsi tulee tärkeämmäksi vaikkei sitä käytännössä varmaan edes vielä ole. Hassua.
Lapsen isä on jo töissä ja hänen työnsä on vakituinen. Oon miettinyt tosi paljon että missä asuisimme... Haluaisin lähteä vaan kauas kaikesta entisestä. En haluaisi törmäillä tuttuihin jotka katsoisivat mua ihmeissään ja säälivästi. Siis jotenkin tuntuu pahalta, kun olen itse tätä ennen kommentoinut muiden teiniäitien raskauksia kummaksuen ja paheksuvasti. Se on väärin. Ei kukaan voi ymmärtää miltä tämä tuntuu, ennenkuin kokee sen itse.
Isojen kysymysten äärellä... Kai mä pystyisin elämään elämääni lapsenkin kanssa, vähän vain ehkä eri tavalla, miten olen suunnitellut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat fiksulta tytöltä.
Raskaus on varmaan kaikille jotenkin ristiriitainen asia. Myös niille jotka sitä on toivonut. Muistan itse kuinka hypin onnesta kun tein positiivisen raskaustestin ja parin päivän jälkeen jo hiipi mieleen ajatukset "ollaanko me nyt ajateltu tämä asia loppuun asti", "pärjätäänkö me", "onko musta edes äidiksi", "halutaanko me tätä edes oikeasti"...jne. Kyllä se asia loppua kohden alkoi tuntumaan taas selkeämmältä vaikka ihan syntymään asti epäilin sitä että emme ole osannut ottaa jotain asiaa huomioon ja sitten koko palapeli leviää käsiin.
Minä kyllä olin jo vanhempi kuin aloimme lasta yrittämään. Että sulla on varmaan vielä sekaisemmat fiilikset.
Halusin vaan ilmoittaa että sekavat ja ristiriitaiset fiilikset on monilla raskautta toivoneillakin.
Hyvä tietää..! Siis tuntuu että joka toinen sekuntti haluan pitää lapsen, ja joka toisena taas en.
Keskiviikkona saan ilmeisesti ekat ajat lääkäriin ja neuvolaan. Toivon jotenkin, että saisin sieltä vähän jotain suuntaa tähän koko asiaan...
Mihi asti muuten ees pystyy tekemää abortin? T. Toinen aiheesta kiinnostunu
Vierailija kirjoitti:
Mihi asti muuten ees pystyy tekemää abortin? T. Toinen aiheesta kiinnostunu
No mähän en näistä itsekään varsinaisesti mitään tiedä, mutta olen ymmärtänyt että viikolla 12 tai 20 on viimeinen mahdollisuus...?
Itse olin 16v kun lapseni syntyi. Nykyään lapsi on 16v teini. Tee miten sydän sanoo, koetko että olet valmis äidiksi?
Itse ainakin kasvoin henkisesti ihan silmissä kun vauva syntyi. Jos kovasti tykkäät bailata, niin harkitsisin muutaman kerran, itse kävin baarissa ensimmäisen kerran ollessani 20v. Onko parisuhteesi kunnossa? Mitä isä sanoo asiasta?
Mä erosin lapsen isästä lapsen ollessa 3v, eikä ole sen jälkeen tavannut häntä. Siitä lähtien olen ollut yksinhuoltaja