Lue keskustelun säännöt.
Raskaus alaikäisenä
KKK
27.05.2017 |
Jooh. Että semmonen. Olen siis 17-vuotta, ja raskaana, enkä tiedä ollenkaan mitä tekisin... Kiinnostaisi kuulla jotain samassa tilanteessa olleiden/olevien näkemyksiä asiaan liittyen. Ja tosiaan, pliis ei mitään katkeria "tEe AbOrttttIii yhTteiSkuNNan rahOiLla eLäMään TTuleVa LuuSeri"-kommentteja. Kiitos.
Kommentit (104)
Omassa lähipiirissä on useita nuorena lapsen saaneita.
Osa on jumittunut kotiin ja tehnyt vuosikausia lapsia hankkimatta koulutusta tai työtä.
Osa taas on hankkinut koulutuksen, ammatin ja työn. Päässyt esimiesasemaankin. Enkä mitenkään pidä uraäitiyttä kotiäitiyttä parempana,silloin jos kotiäitiys ei ole yhteiskunnan varoilla tapahtuvaa.
Tosin hetkellisesti jokaisella on oikeus yhteiskunnalta tukea saada.
Itsekin sain lapseni nuorena. Äitini, isäni ja siskoni olivat korvaamaton apu. Oli hienoa, että sain vauvan kanssa olla paljon heidän luonaan ( mies kuoli joten olimme kaksin).vauva-aika meni meillä hyvin, alkukoliikin jälkeen lapsi heräili vain pari kertaa yössä ja yöheräämiset jaksoi nuorena hyvin. Uhmaikä oli rankka, kun omakin kasvu oli vielä kesken. Toisinaan olin varmaan ihan lapsen taholla. Onneksi noihin aikoihin myös löysin rinnalle ihmisen, joka oli jo aikuisempi ja osasi ottaa lapsen uhmailut aikuisesta ja ikäänkuuluvana osana. Myös ihana neuvolaihminen oli suurenmoinen tuki.
Opiskelin myös tuolloin ja olin hyvin väsynyt. Koulutettavat olivat laajoja ja tein ne öisin lapsen nukkuessa.
Kun lapsi alkoi harrastaa, menikin sitten kaikki vapaa-aikani useita vuosia hänen kuskaamisessaan ja
talkoohommissa.
Nyt lapseni on samanikäinen, kun minä hänet saadessani. Meillä on lämpimät ja läheiset välit. Toki hän haluaa nyt myös omaa tilaa.
Kysy vaan, jos voin kertoa jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun raskaus on siis ihan alkutekijöissään, luulisin. Tein testin hetki sitten.
Mutta siis sinä, joka kerroit lapsesi olevan nyt saman ikäinen kuin olit itse hänet saadessasi, niin miten nuori olit silloin? Ja siis opiskelit lapsen saamisen jälkeen? Olitko ennen lasta jossakin koulussa joka jäi sitten kesken? Minulla jäisi viimeinen vuosi käymättä.. Onko sinulla muita lapsia ja oletko koskaan katunut lapsen saamista? Millaista kohtelua sait ystäviltäsi/ulkopuolisilta jotka eivät välttämättä kykene ymmärtämään? Oliko synnytyksesi/raskausaikasi vaikea?
Huh.. Siinä nyt päällimmäisenä mieleeni heräävät kysymykset..! Ja osan otot miehesi puolesta.
Jos sinulla ei herään mitään vahvaa tunnetta, että haluat lapsen, on abortti varmasti paras vaihtoehto.
Siis mun päässä jyskyttää kokoajan joko tyhjyys, tai sitten sellanen suuri ristiriita. Minusta tuntuu että päätin mä kummin vain, niin ratkaisu ei ole hyvä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veikkaisin että kaikilla raskaana olevilla on ensimmäinen raskauskolmannes ainakin sellaista myllerrystä, että vaikka lapsi olisi suunniteltukin niin mielessä pyörii pelko, epävarmuus ja ahdistus sen kaiken onnen ja auvon lisäksi. Vaikea päätös.
Mä tulin raskaaksi 17-vuotiaana, täytin ihan just 18v eli täysi-ikäisenä kuitenkin lapsen sain.
Raskaus oli shokki, en ollut suunnitellut mitään lapsijuttuja ikinä - en siis omannut mielipidettä suuntaan tai toiseen haluanko joskus lapsia, olin vaan niin nuori etten ollut vielä sellaisia miettinyt enkä ikinä esim. haaveillut äitiydestä.
Shokki oli, niin iso shokki etten uskaltanut asiasta kenenkään kanssa puhua enkä aborttiin mennä (kävin kyllä lääkärissä ja sain ajan keskeytykseen, mutta jotenkin en vaan uskaltanut ikinä mennä sinne).
Lapsi syntyi ja hyvin meillä meni, lapsi oli helppo eikä itkeskellyt, valvottanut tmv.
Vauvanhoito tulee luonnostaan, siinä ei ollut mitään hankalaa ja kaikki oli oikeastaan vain helppoa.
En ole ikinä viihtynyt yöelämässä enkä tykännyt bilettää, joten en kokenut lapsen sillä tavalla sitovankaan (kaikkea muutahan lapsi mukana voi tehdä, ja mulla oli paljon ystäviä joiden kanssa hengattiin vauva messissä).
Kaikesta käytännön helppoudesta huolimatta henkisesti kävi koko ajan raskaammaksi ja raskaammaksi, en jotenkin sisäistänyt koko äitiyttä.
Lopulta omat lapsuustraumat puskivat pintaan lapsen hieman kasvaessa ja tilanne räjähti käsiin, enkä voinut enää hänestä yksin huolehtia, joten hänet sijoitettiin yhdelle läheiselleni.
Lapseni on nyt 7-vuotias ja meillä hyvä suhde keskenämme, näytän rakkauden ja olen hänelle äiti, vaikka en tosiaan äitiyttä edelleenkään sisäistä ja välillä tuntuu, että lapsi on ennemminkin joku rasittava pikkusisarus kuin oma lapsi.:D
Ihana ja rakas toki, mutta jos pääsisin ajassa taaksepäin menisin ehdottomasti sinne aborttiin - lapsi olisi ansainnut parempaa.
Mä tosin jäin yksin jo raskausaikana ja aina ollut yh, ehkä eri juttu jos mies mukana?
Silti sanon, että keskeytä se raskaus.
Kerkeät vielä tehdä lapsia jos niin haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskeytys mulla tavallaan on päällimmäisenä mielessä, ja tiedän, että se olisi varmastikin järkevin ratkaisu... mutta jotenkin en haluaisi. Ajatuksena se on vaan niin vastenmielinen. Toki kahta kamalammin ahdistaa ajatus siitä, mitä kaikkea lapsen pitäminen toisi tullessaan... Tiedän, että minulla olisi mahtava tukiverkko apunani, mutta suurin kynnys olisi heille asiasta kertominen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös 17, en tosin raskaana. Olen kylläkin koettanut miettiä etukäteen, mitä teen, jos tulen raskaaksi tahtomattani.
Abortti vs. lapsen pitäminen -ongelma voi tuntua mahdottomalta ratkaista. Voit kuitenkin miettiä, millaista haluaisit elämäsi olevan esimerkiksi viiden vuoden päästä. Olisitko yliopistossa, töissä, kotona? Haluatko matkustella? On monia asioita, joiden tekeminen lapsen kanssa on huomattavasti vaikeampaa kuin ilman. Lapsi myös maksaa ihan tolkuttoman paljon. Saisitko taloudellista tukea perheeltäsi?
Toisaalta jos sinussa on nyt herännyt äidillisiä tunteita, kannattaako todennäköisesti ihan tervettä sikiötä "heittää hukkaan"? Lapsesta voi myös olla paljon iloa, ja tarvitsemmehan me tänne uusia veronmaksajia. (Kunhan vitsailen.)
Päätös on sinun. Voimia sen tekemiseen!
Kiitos paljon...
Juuri nämä ovat asioita joita mietin kovin paljon.. olen kuitenkin ihmisenä hyvin menevä, enkä voisi elää ilman tietynlaista vaihtelua.
Kuitenkin joku minussa kertoo että tämä kortti pitäisi kääntää... En vain saa asiaan selkeyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidä lapsi tai ainakin anna hänen syntyä. Voit sitten päättää annatko toiseen perheeseen. Se ihminen on jo olemassa. Kyllä lapsen itsekin voi pitää nuorenakin. Opiskella voi niin pitkälle kuin haluaa. Eikä niitä menemisiäkään kokonaan tarvitse lopettaa. Tukiperhettä voit hakea jossain vaiheessa.
Niin... Isojen asioiden äärellä. En kuitenkaan tiedä, onko lasta kovin viisasta pitää vaan siksi että se nyt kun kerran on siellä niin olkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin... Isojen asioiden äärellä. En kuitenkaan tiedä, onko lasta kovin viisasta pitää vaan siksi että se nyt kun kerran on siellä niin olkoon.
Juuri siksi on viisasta pitää. Kun hän jo on.
Olen pohtinut paljon myös keskeytyksen riskejä siinä mielessä, että mitä jos se aiheuttaa jonkin komplikaation, enkä voi saada lapsia enää sen jälkeen.. Siksi esim. vahvasti punnitsen myöskin sitä vaihtoehtoa, että pitäisin.
Kukaan muu ei asiaa lopulta päätä sinun osaltasi eli joudut tekemään valinnan itse. Mieti tarkkaan mitä elämältäsi haluat, sillä tuo on iso valinta. Onko tukiverkostot vai jäätkö yksin? Miten opinnot ja työn saaminen? Et mainitse mitään lapsen isästä joten ilmeisesti et ole parisuhteessa.
Tulin myös 17- vuotiaana raskaaksi, ja se tuntui ihan luonnolliselta. Muutamaa kuukautta aiemmin olisin hakeutunut keskeytykseen, mutta olin juuri koulut käynyt siltä erää.
Lapsen isän kanssa oli vaikeaa, mutta vauva oli maailman kiltein ja helpoin lapsi.Lopulta erosimme.Menojalkani ei tuossa vaiheessa juuri vipattanut. Kun lapsi kasvoi, oli ihan normaalia että hän meni mummolaan tai isälleen silloin tällöin yöksi. Alkoa en käytä, mutta oli tärkeää että välillä näin muitakin nuoria aikuisia.
Sinäkin voit käydä koulusi jahka äitiysloma on pidetty. Ei opiskelun tarvitse loppua. Lapselle kannattaa hakea ainakin osa-aikainen hoitopaikka, käydä mammakahviloissa jne. Nykyään on nuorille äideille omia ryhmiä esim. Tyttöjen taloissa.
Soita heti huomenna äitiysneuvolaan, saat apua.Synnytys, jos päätät jatkaa,on ohimenevä, kivut unohtuvat heti kun lapsi on ulkona.
Moi! Mun lähipiirissä on myös 17-vuotias likka raskaana. Onko raskaus vielä alkuvaiheessa? Ensimmäisenä nyt sinuna miettisin, että haluatko sen pitää ja oletko valmis panostamaan tulevaan lapseesi niin paljon, että elät tämän ehdoilla? Elämä ei ole ohi, mutta muuttuu tietty paljon lapsen myötä. Toivottavasti lapsen isä, teidän vanhempanne jne. ovat apuna. Tukiverkosto on tärkeä iästä riippumatta. Mielestäni 17-vuotias voi olla hyvä äiti jos hän tekee parhaansa ja on henkisesti valmistautunut. Tsemppiä sulle!