Lue keskustelun säännöt.
Ruuhkavuosiin hukkunut äiti - Ihan vain tulin avautumaan
26.05.2017 |
Takana suhdetta pian 15v. Naimisissa pian 8v. Lapset 7v ja 3v. Koti kivalla paikalla löytyy, työkuviot kunnossa, lapsetkin perusmuksuja ilman mitään ADHD:ta tai muuta maustetta. Molempaa merkkiä vieläpä löytyy; sekä tyttö että poika.
Päällisin puolin siis kaikki vaikuttaa olevan ok. Mutta mutta...
Olen eron partaalla. Tai en tiedä; olen vain niin loppu, että en vain jaksa enää tuota miestä. Ollaan kämppiksiä. Vuosia menty alamäkeä tässä ruuhkavuosien oravanpyörässä. Tukiverkkoja ei ole lähimailla. Kommunikaatio, sänkyhommat ja läheisyys loppunut - viimeisimmän niitin jälkeen alkamatta asiaa tarkemmin erittelemään en halua enää edes, että mieheni koskettaa minua. Haluan vain olla lasten kanssa rauhassa. En ole vuosiin tuntenut olevani arvostettu, ennen sänkyelämän loppumista täysin tunsin olevani vain väline, jolla mieheni sai itsensä tyydytettyä ja muutenkin vuosien saatossa minulle on tullut tunne, että kaikki arkeen, kotiin ja lapsiin liittyvä on 95% kasautunut minun hartioilleni. Minusta tuntuu, että helpommalla pääsisin heittämällä miehen mäkeen. Minulla ei ole mitään menetettävää. Hän taas menettäisi siivoojan, kokin, asioiden hoitajan, remppaajan ja lastenvahdin.
Mies on pidetty ja ahkera työntekijä ja neljästi viikossa treenaa junnujen (mukana myös oma lapsi) joukkueita. Se mihin ei osallistu onkin sitten minun näkökulmasta koti; ei osaa tehdä ruokaa ollenkaan (kiitos vain anopille, kun ei ole aikanaan opettanut), joka nyt lapsiperheessä korostuu - haluan, että lapset saa kunnon ruokaa ja kokkausvastuu on täysin minulla. Mies kyllä syö kuin sika, kun ruokaa on tarjolla. Maalaisjärki puuttuu täysin, ei muka koskaan ehdi kotona esim. siivota. Tätä ei auta, että siisteyskäsityksemme on ihan erilaiset. Minä olen hyvin siisti ja hän vain sotkee. Minä kyllä ehdin siivota, rempata, käyttää lapset ulkona, askarrella jne. Ja hänellä siis vuorotyö, jonka vuoksi on kotona usein myös ilman lapsia muutaman tunnin.
Minä en koskaan saa olla rauhassa kotona yksin. En koskaan. Mies taas saa olla joskus viikonkin, kun olen lasten kanssa reissussa lomallani, joka menee hänen töiden kanssa ristiin. Näinäkään aikoina ei saa mitään keskeneräistä isompaa projektia edes alulle.
Mitään väkivaltaa tai muuta ei ole ja säälittää lapset, mutta mä en enää jaksa katsoa tuota loista. En halua, että lapset katsovat sivusta, miten äiti on se "pahis", jolla menee isään hermot, kun pitää olla yksin vastuussa kaikesta. Suurin asia, mikä estää eron hakemista on se, että tällä hetkellä en vain jaksa. Kaikki voimat menee tosiaan miehen sietämiseen ja arjen pyörittämiseen kotona. Mikäli en tykkäisi töistäni ja lapsistani ja nauttisi näistä asioista olisin varmasti täysi hermoraunio.
Tänään saan olla illan rauhassa lasten kanssa, kun mies on töissä. Parhaita iltoja kuukaudessa tällaiset.
En minä nyt oikeastaan halunnut muuta kuin avautua. Ugh, olen puhunut.
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Ollaan kämppiksiä. Vuosia menty alamäkeä tässä ruuhkavuosien oravanpyörässä. Tukiverkkoja ei ole lähimailla. Kommunikaatio, sänkyhommat ja läheisyys loppunut
Ihanasti saatu kaikki kliseet pariin lauseeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otsikon pitäisi olla "Nuori sinkkumies, tässä syitä siihen, miksi sinun ei missään nimessä pidä ottaa suomalaista naista, saatika lisääntyä sen kanssa".
Ai niin. Ap jatkaa. Sterilisaatiota olen hakenut. Lähete vetämässä ja odottelen aikaa operaatioon
Sitäkin piti kärttää ja perustella. Kumma juttu, että kukaan neuvolassa ei ikinä varmista, että "oletko nyt ihan varma, että haluat vauvan, kun aborttikin on vaihtoehto"..
Miehenikin oli sitä mieltä, että ei sitä vielä mitään noin lopullista.
Mutta minä olen varma, että minä en enää lapsia halua. Kaksi raskautta ja tervettä lasta on minulle lottovoitto. Nautin näistä kahdesta ja siitä, että pahin pikkulapsiaika on ohi. En koskaan tuntenut palavaa halua saada lapsia ja nyt minulla on kaksi.
Miehelleni olen sanonut, että hän saa halutessaan tehdä lapsia vaikka kymmenen naisen kanssa. Minulle lapsiluku on täynnä ilman sen suurempia kiihkoiluja. :)
Vierailija kirjoitti:
Otsikon pitäisi olla "Nuori sinkkumies, tässä syitä siihen, miksi sinun ei missään nimessä pidä ottaa suomalaista naista, saatika lisääntyä sen kanssa".
Ja pointtiko on se, että ulkomaalainen nainen hoitaa kodin ja tyydyttää miehensä mukisematta. Eikä valita sitä, että töiden ja lasten lisäksi on passattavana se passivoitunut vässykkä? Jep.
Aloitukseen on mahdutettu kaikki mahdolliset "sikamies"-kliseet. Terkut Porvooseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näytä tue kirjoituksesi miehelle. Suoran ja rehellisen keskustelun paikka.
Mitä jos vaan varaat itsellesi jonkun kylpyläviikonlopun tai jotain, ja vain _ilmoitat_ että nämä päivät olet poissa. Laita ilmoitus vaikka jääkaapin oveen, vessanpeiliin ja lähetä miehelle vielä viesti aiheesta.
Sen viikonlopun aikana kirjoita vaikka kirje sille miehelle. Ja jos viitsit niin kysymyslista. Ostat kynän siihen kylkeen niin ei jää siitä kiinni vastaaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka kauan asuitte yhdessä, ennekuin lapsia hankittiin? Viikon? Että nyt tuli sitten ihan yllätyksenä, että mies ei osaa laittaa ruokaa ja ei siivoa ja käsitykset siivoamisestakin ovat poikkeavat? Ja sinäkö et ollut kykenevä opettamaan esim. perusruokien laittoa? Tai et osannut hommata miestä vaikka johonkin ruoanlaittokurssille alkeita oppimaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikon pitäisi olla "Nuori sinkkumies, tässä syitä siihen, miksi sinun ei missään nimessä pidä ottaa suomalaista naista, saatika lisääntyä sen kanssa".
Ja pointtiko on se, että ulkomaalainen nainen hoitaa kodin ja tyydyttää miehensä mukisematta. Eikä valita sitä, että töiden ja lasten lisäksi on passattavana se passivoitunut vässykkä? Jep.
Ai että, miten ihanasti puhut miehestäsi ja lastesi isästä. Sinussa ei ole itsessäsi tietenkään mitään vikaa, olet olosuhteiden UHRI , ja syy löytyy kaikkialta muualta kuin itsestäsi. Heräsit vasta 15 vuoden jälkeen siihenkin, ettei mies osaa laittaa ruokaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitistäni tuntui aikoinaan tuolta, hän otti eron, eikä kotitöitä ollut siltikään yhtään sen vähempää. Päinvastoin, oli enemmän stressiä. Sitten tuli alkoholi ja lyhytaikaiset suhteet ja sen sellasta.
Eli ehkä ei kannata vaan ottaa noin vakavasti, tai menkää vaikka pariterapiaan.
Ota iisisti, äläkä uhriudu...
Mies opettelemaan kotihommia ja sinä löysäämään pipoa. Kaiken ei tarvitse olla putsplank. Sinulla on iso rasite pois, jos mies hoitaa toisen lapsen harrastukset. Tukiverkkoja voi rakennella, jos niitä ei ennestään ole. Ei ollut meilläkään, ja naapurit olivat samassa jamassa, mutta naapurien kanssa saatiin homma pelittämään tosi hyvin. Luotettavia lastenhoitajia löytyi työkavereiden lukiolaisikäisistä lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No pari kommenttia ehdotuksiin;
Kylpyläreissu yksin ei onnistu ihan vain siksi, kun ainoa sauma itselle olisi viikonloppuna ja silloin on molempina aamuina nämä treenit, joita mies vetää ja joihin ei nuorempaa voi mukaan ottaa. Siinä missä joku kommentoi, miten iso rasite on pois, kun mies hoitaa lapsen harrastukset. No ehkä joo, jos kyseessä olisi vain kuskaaminen ja treeneissä käyttö, kuten suurella osalla vanhempia on. Oletko ajatellut, miten treenejä vetävältä menee useampi tunti viikossa treenien suunnitteluun, nimihuudon seuraamiseen, muiden vanhempien kysymysten vastaamiseen, turnaushommien suunnitteluun, joukkueiden jakamiseen ja mikä määrä seuralle kuuluvaa harrastustavaraa sitten pyörii meidän kotona ja autoissa? Mies istuu kotona illat usein koneella poissaolevana meidän arjesta (ja niistä kotihommista), kun nuo asiat pitää hoitaa.
Vuorotöissä mies välttää täysin aamut lasten kanssa; koskaan ei tarvitse hänellä lapsia viedä aamulla eskariin ja hoitoon. Ei koskaan. Hakee lapset monesti joo, mutta mielestäni tämä on täysin eri asia, jonka varmaan kaikki vanhemmat tajuavat. Kotiin ei tarvitse kiirehtiä samalla lailla kuin töihin. Välttää usein töissä ollessaan myös lasten nukkumaan laitot jne. Oma hommansa tuossakin, vaikka pakko sanoa että nuo asiat hoituvat meillä luojan kiitos ongelmitta; minä olen aina aamulla ekana ja illalla viimeisenä paikalla ja huolehdin, että rutiinit hoituvat. Aina. Joskus miehen koittaessa laittaa lapsia nukkumaan kun on kotona ja pienempi ei nukahda, niin ukko vain marssii pois kymmenen minuutin päästä makkarista tietokoneelle tai telkkarille ja sanoo, että "ei se nukahda". Just. Kuka äiti voisi tehdä noin?
Kaikki harvat lapsivapaat jota koskaan on saatu, on sellaiset jotka minä olen sopinut. Aina. Ja nekin vaativat sen, että lapset kuljetetaan läänin toiseen laitaan 280km päähän.
Olen tosiaan miettinyt tätä asiaa. Minulle ei ole mikään ongelma lasten kanssa saada arkea sujumaan, tehdä ruokaa, pitää koti siistinä ja käydä töissä. Mies tokaisi omaksi panoksekseen "haenhan minä lapsia". Jos tuo on suurin panos perhe-elämään ja minun taakkani helpottamiseen, niin muutaman vuoden päästä lapset kulkevat jo ihan omatoimisesti.
Yllätyksenä ei tullut ennen lasten syntymää (asuttiin sitä ennen 3v yhdessä, ennen tätä 5v etäsuhteessa) että ei osaa kokata. Aikani asiasta mainitsin jo ennen lapsia, mutta mitään omaa halua asian ratkaisuun ei ole koskaan mies osoittanut; olen sanonut, että menee vaikka miesten kokkikurssille, mutta ei. Ja lasten synnyttyä terveellisen ruuan tärkeys tietenkin kasvoi. Pitkiä kausia menee niin, että en tee ruokaa kuin itselle ja lapsille. Miehelle tämä ei ole ongelma, niin kauan kuin grilliltä saa ruokaa.
Idioottihan olen, kun mies on aikansa tottunut, että kaikki onnistuu ja sujuu ilman, että hänen täytyy mitään vaivaa nähdä. Eipä vain tainnut tietää, että joskus se minunkin mittani täyttyy. Vuosia olen huutanut alati katoavan kommunikaation ja läheisyyden perään, mutta turhaan. Pyytänyt miestä järjestämään minulle omaa aikaa ja viemään lapset jonnekin edes päiväksi jne. Ja nyt kun olen jo henkisesti irti tästä, niin mies tuntuu heränneen. Liian myöhään; tässä vaiheessa mieleni on jo muualla ja ajatuskin kosketuksesta inhottaa.
Älä kitise. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, tuo miehen herääminen. Onko niitä treenejä ympäri vuoden? Eikö sinne saada ketään muuta valmentajaa?
Mitä tulee hakemiseen, minusta oli luksusta käydä kaupassa RAUHASSA, laittaa ruokaa RAUHASSA ja levätä hetki ennen kuin mies ja lapsi tulivat kotiin. Vanhemman lapsen hain itse, olin yh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Unohdit listastasi, että sinun siivouspalvelujesi lisäksi mies menettää myös lapset. Vai meinasitko heidät isälleen jättää?
Ryhmäkoot on isoja ja valmentajia kaksi. Suuri osa vanhemmista tuo lapsen ja lähtee käymään kaupassa tai salilla. Ja tämä oma ADHD-kullannuppu jää sitten ison lauman jatkoksi.
Mies siis hakee lapset ja on kotona ennen minua, kauppaan ei lasten kanssa koskaan lähde ja jos lähtee niin ei osaa oikeasti ostaa mitään kunnollista, josta nopeasti ruokaa saisi. Sitten kun minä menen kotiin, niin vastassa on melkein aina kaksi kiukkuista ja nälkäistä lasta. Mies kun on unohtanut antaa niille ruokaa. Ei tajua, että hoitopaikassa/eskarissa ollut ruoka ei välttämättä ole ollut mieluisinta ja että lapsilla nälkä. Itse on saattanut syödä/ottaa evääksi ne viimeiset valmiit ruuat, jotka olin ajatellut lapsille lämmittää siitäkin huolimatta, että olen sanonut että ei viimeisiä söisi. Siispä minä siinä sitten hyvin usein ensitöiksi äkkiä jotain uutta ruokaa vääntämään kiukkuavat lapset jaloissa, että esikoinen ehtii syödä ennen treenejä. Mies käy läpi sitä nimenhuutoa (montako lasta tulossa treeneihin) ja vastailee vanhempien puheluihin samalla hokien lapsille hajamielisenä "ihan kohta, ihan kohta" ja raahaa kamppeita autoon ja autosta pois.
Ja tosiaan; iltavuoroon lähtiessään miehellä on neljä tuntia aikaa olla yksin kotona. Ei käy kaupassa, ei siivoa sillä välin tmv. Laiska mikä laiska. Silloin kuulemma surffailee ja ottaa päiväunet, kun on kerrankin omaa aikaa.
Ruuhkavuodet olisivat pahin painajaiseni. Ei kiitos lapsia minulle.
Teillä ei näytä olevan juurikaan ongelmia. Olet vaan kyllästynyt huonoihin rutiineihin. Nyt teet kalenterin itsellesi, johon merkaat oman aikasi ja järjestät lapset hoitoon. Tehkää yhdessä miehen kanssa jotain, jos ei muuta niin leffaa ja viiniä kahdestaan kotona. Jaa siivous ja ruuan laitto, jokaiselle jotain.
Vierailija kirjoitti:
Ryhmäkoot on isoja ja valmentajia kaksi. Suuri osa vanhemmista tuo lapsen ja lähtee käymään kaupassa tai salilla. Ja tämä oma ADHD-kullannuppu jää sitten ison lauman jatkoksi.
Mies siis hakee lapset ja on kotona ennen minua, kauppaan ei lasten kanssa koskaan lähde ja jos lähtee niin ei osaa oikeasti ostaa mitään kunnollista, josta nopeasti ruokaa saisi. Sitten kun minä menen kotiin, niin vastassa on melkein aina kaksi kiukkuista ja nälkäistä lasta. Mies kun on unohtanut antaa niille ruokaa. Ei tajua, että hoitopaikassa/eskarissa ollut ruoka ei välttämättä ole ollut mieluisinta ja että lapsilla nälkä. Itse on saattanut syödä/ottaa evääksi ne viimeiset valmiit ruuat, jotka olin ajatellut lapsille lämmittää siitäkin huolimatta, että olen sanonut että ei viimeisiä söisi. Siispä minä siinä sitten hyvin usein ensitöiksi äkkiä jotain uutta ruokaa vääntämään kiukkuavat lapset jaloissa, että esikoinen ehtii syödä ennen treenejä. Mies käy läpi sitä nimenhuutoa (montako lasta tulossa treeneihin) ja vastailee vanhempien puheluihin samalla hokien lapsille hajamielisenä "ihan kohta, ihan kohta" ja raahaa kamppeita autoon ja autosta pois.
Ja tosiaan; iltavuoroon lähtiessään miehellä on neljä tuntia aikaa olla yksin kotona. Ei käy kaupassa, ei siivoa sillä välin tmv. Laiska mikä laiska. Silloin kuulemma surffailee ja ottaa päiväunet, kun on kerrankin omaa aikaa.
Mies kuulostaa nettiriippuvaiselta
Pitääkin muistaa ottaa lääkärin kanssa puheeksi se vasektomia.