Lue keskustelun säännöt.
Ruuhkavuosiin hukkunut äiti - Ihan vain tulin avautumaan
26.05.2017 |
Takana suhdetta pian 15v. Naimisissa pian 8v. Lapset 7v ja 3v. Koti kivalla paikalla löytyy, työkuviot kunnossa, lapsetkin perusmuksuja ilman mitään ADHD:ta tai muuta maustetta. Molempaa merkkiä vieläpä löytyy; sekä tyttö että poika.
Päällisin puolin siis kaikki vaikuttaa olevan ok. Mutta mutta...
Olen eron partaalla. Tai en tiedä; olen vain niin loppu, että en vain jaksa enää tuota miestä. Ollaan kämppiksiä. Vuosia menty alamäkeä tässä ruuhkavuosien oravanpyörässä. Tukiverkkoja ei ole lähimailla. Kommunikaatio, sänkyhommat ja läheisyys loppunut - viimeisimmän niitin jälkeen alkamatta asiaa tarkemmin erittelemään en halua enää edes, että mieheni koskettaa minua. Haluan vain olla lasten kanssa rauhassa. En ole vuosiin tuntenut olevani arvostettu, ennen sänkyelämän loppumista täysin tunsin olevani vain väline, jolla mieheni sai itsensä tyydytettyä ja muutenkin vuosien saatossa minulle on tullut tunne, että kaikki arkeen, kotiin ja lapsiin liittyvä on 95% kasautunut minun hartioilleni. Minusta tuntuu, että helpommalla pääsisin heittämällä miehen mäkeen. Minulla ei ole mitään menetettävää. Hän taas menettäisi siivoojan, kokin, asioiden hoitajan, remppaajan ja lastenvahdin.
Mies on pidetty ja ahkera työntekijä ja neljästi viikossa treenaa junnujen (mukana myös oma lapsi) joukkueita. Se mihin ei osallistu onkin sitten minun näkökulmasta koti; ei osaa tehdä ruokaa ollenkaan (kiitos vain anopille, kun ei ole aikanaan opettanut), joka nyt lapsiperheessä korostuu - haluan, että lapset saa kunnon ruokaa ja kokkausvastuu on täysin minulla. Mies kyllä syö kuin sika, kun ruokaa on tarjolla. Maalaisjärki puuttuu täysin, ei muka koskaan ehdi kotona esim. siivota. Tätä ei auta, että siisteyskäsityksemme on ihan erilaiset. Minä olen hyvin siisti ja hän vain sotkee. Minä kyllä ehdin siivota, rempata, käyttää lapset ulkona, askarrella jne. Ja hänellä siis vuorotyö, jonka vuoksi on kotona usein myös ilman lapsia muutaman tunnin.
Minä en koskaan saa olla rauhassa kotona yksin. En koskaan. Mies taas saa olla joskus viikonkin, kun olen lasten kanssa reissussa lomallani, joka menee hänen töiden kanssa ristiin. Näinäkään aikoina ei saa mitään keskeneräistä isompaa projektia edes alulle.
Mitään väkivaltaa tai muuta ei ole ja säälittää lapset, mutta mä en enää jaksa katsoa tuota loista. En halua, että lapset katsovat sivusta, miten äiti on se "pahis", jolla menee isään hermot, kun pitää olla yksin vastuussa kaikesta. Suurin asia, mikä estää eron hakemista on se, että tällä hetkellä en vain jaksa. Kaikki voimat menee tosiaan miehen sietämiseen ja arjen pyörittämiseen kotona. Mikäli en tykkäisi töistäni ja lapsistani ja nauttisi näistä asioista olisin varmasti täysi hermoraunio.
Tänään saan olla illan rauhassa lasten kanssa, kun mies on töissä. Parhaita iltoja kuukaudessa tällaiset.
En minä nyt oikeastaan halunnut muuta kuin avautua. Ugh, olen puhunut.
Kommentit (78)
Ap, miksi sinä oikeastaan vielä roikut huonossa suhteessa tuollaisen miehen kanssa? Lapset eivät ole syy jäädä huonoon parisuhteeseen. Ero on lapsille paljon parempi vaihtoehto kuin riitaisa "parisuhde", josta on kadonnut kaikki oikean parisuhteen elementit. Lastenkin pitäisi saada oppia, että parisuhteeseen kuuluu lämpö, hellyys ja tasavertaisuus sekä riitojen sopiminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai ruuhkavuodet. Teillähän ei ole ollenkaan vanhemmistanne huolehtimista.
Yleensä ruuhkavuodet on: omat lapset vielä kotona, huoli jo vanhoista vanhemmista ja lisäksi työpaikka.
Olisit menny naimisiin maajussin kanssa joka on puoli vuotta pellolla 24/7.
Turhasta valitat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja miten olet kaikkina näin vuosina kommunikoinut suoraan ja tehokkaasti kohtaamistasi epäkohdista?
Esimerkiksi kokkaaminen ei ole vaikeaa, normaaliälyinen ihminen oppii muutamat perusreseptit parissa viikossa vaikka aiempaa harrastuneisuutta ei olisikaan.
Joo, tosi ikävä tilanne sinulla elämässäs, mutta miten olet vuosien varrella auttanut itseäsi? Minusta et kovinkaan kummoisesti.
Lonkalta arvauksen heittämällä, maannut yli puolet avioliittoajastaan kotona äitiyslomalla ja perhevapaalla.
Nyt kiukuttelee kun joutuu tekemään saman kuin mieskin. Elättämään perhettään.
Ap vastaa. Olen kommunikoinut alamäestä hyvin suoraan. Ja aina mieheltä sama vastaus; "kyllä se sitten kun lapsi on isompi", "kyllä se sitten kun sinä menet töihin", "kyllä se sitten kun toinen syntyy", "kyllä se sitten kun menet takaisin töihin", "kyllä se sitten kun mulla on loma", "kyllä se sitten kun.....". Koko ajan olen suoraan sanonut, että mennään päin v***a ja että tarvitsen tukea, omaa aikaa ja apua. Lähdettiin viiden päivän reissulle lasten kanssa ja suoraan sanoin, mitä halusin kotona tehtävän; perussiivous (kotona yksi aikuinen, ei leluja levitteleviä lapsia jne - helppo homma), kolmen taimen siirto isompaan ruukkuun ja kasvihuoneen taimien kastelu. Ihan kuules lapun kirjoitin. Viiden päivän aikana ei oltu tehty muuta kuin alakerran perussiivous (likaiset astiat pois, imurointi ja vessan pesu). Yläkertaa ei ollut viiden päivän aikana imuroinut eikä tehnyt muitakaan pikku juttuja. Muusta nyt puhumattakaan.
Kahden lapsen jälkeen olen palannut töihin silloin, kun lapset ovat olleet vuoden. Ihan vain siksi, kun minusta ei kotiäidiksi ole sitä sen kummemmin perustelematta. Omaa rahaa on säästössä osakkeissa ja muutenkin mukavasti ja taloudellisestikaan en mieheltäni KOSKAAN ole lanttiakaan tarvinnut. Rahapuoli suhteestamme on aina ollutkin kunnossa.
Vuosia tunnen huutaneeni hätääni seinille. Ja viime vuosien aikana tunne siitä, että mies suuntaa kaiken energian muualle kuin kotiin (tekemällä mm. ylimääräisiä työvuoroja vaikka lapset on pieniä, eikä rahasta pula ja lopun aikaa treeneissään) ja sitten ei kotona jaksakaan mitään. Itse olen aina ajatellut, että koti ja lapset ensin.
Sä oot jaksanut siks näin pitkään että oot ajatellut kotia ja lapsia ensin. Sun miehesi listalla ne ei näyttäis olevan ihan noin. En osaa sanoa muuta kuin että miehes tuskin muuttuu. Joten ajattele itseäsi, jos sun jaksaminen alkaa olla vaikeaa niin tee jotain ennen kuin romahdat. Jotta lapsilla on aina henkilö joka laittaa ne ja kodin etusijalle ja jaksaa. Vaikka se sit lopulta oliskin uusperhekuviossa.
Pakota miehesi olemaan enemmän kotona. Muut asiat ovat ylireagointia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos tekisit kauppalistan ukolle valmiiksi ja käsket hakea sen mukaan kaupasta? Tai se kaupan kotiinkuljetus..
Samoin kotisiivooja jne. Sanot vaan miehellesi että jollei hän kerta osallistu niin sittrn hän maksaa siitä työstä (kotisiivoojalle).
Sinulle omaa aikaa esim kuntosalilla kun voit jättää lapset/nuoremman lapsen kuntosalin lapsiparkkiin silloin kun miehesi harrastaa vanhemnan kanssa?
MLLn tai jonkun muun lastehoitopalveluita (ja taas sama että jos miehesi ei itse kykene niin maksaa siitä palveluntarjoajalle).. Kyllä sitä vähitellen alkaa kykenemään kun rahat loppuu lompakosta.
Jos teillä ei ole mitään yhteistä tekemistä kerta, niin mitäs jos sinä ottaisit osaa miehen valmennusharrastukseen ja hän johonkin sinun hommaan vaikka sitten se siivoaminen jne?
Sitä kannattaisi edes vähän harkita, millaisen miehen kanssa sitä perheen perustaa ja lapsia hankkii. Ap asui 3 vuotta yhdessä ennen lasten hankkimista ja nyt on sitten ylivoimaista kun mies ei handlaa ruuanlaittoa ja on vähän sotkuinenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Adhd-kullannuppu? Lapsillahan ei pitänyt olla diagnooseja?
Ap vielä.
Onkos sinulla sisälukutaitoa? Mies siis kaitsee isoa laumaa näiden toisten vanhempien omia ADHD-mussukoita, jotka sisarusalennuksella tuovat kolmekin riehujaa treeneihin lähtiessään itse treenien ajaksi muualle. Luepas uudestaan kommenttini, niin jos ymmärtäisit mitä tarkoitin.
Joku ihmetteli, että miksi minä en ole omalla ajalla, kun mies neljänä iltana treenaa lapsia. No siksi, kun tämä nuorempi on silloin minun kanssani. Olen 3v kanssa silloin. Hänen kanssaan puuhataan ja tehdään kyllä kaikkea (uimassa, maalataan, siivotaan, kirjastossa tmv) mutta ei se omaa aikaani ole. Jos saisin omaa aikaa viettää, niin menisin salille.
Ap, meidän salilla on lapsiparkki, löytyisikö sellaista salia paikkakunnaltasi? Käyn itse usein salilla silloin kun isompi lapsi harrastaa isänsä kanssa ja otan pienemmän salille mukaan. Tykkää kovasti olla lapsiparkissa.
Tietysti ero jos elämän suola eli seksi on loppunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sinua, ap. Miehesi kuulostaa eksältäni. Sain jatkuvasti patistella häntä tekemään edes jotain. Vastaukseksi tuli aina että no, juurihan minä viime viikolla viikkasin pyykit. Hurraa... Muuten kiinnosti enemmän tietokonepelit ja ryyppääminen. Kauppaan sentään tuli mukaan kantoavuksi, yksin ei käynyt kuin kaljaostoksilla. Mies myös söi aina jääkaapin tyhjäksi, ei osannut ennakoida että lapset (hänen 2 ja meidän 1 yhteinen) tarvitsee ruokaa vielä huomennakin ja että aikuinen ukko ei vaan voi imuroida suuhunsa kaikkea mitä jääkaapissa on.
Keskusteluja käytiin kymmeniä ja kymmeniä. Ei auttanut. Oli kuin olisi seinälle puhunut. Lopulta erosimme pääasiassa miehen juomisen vuoksi, mutta ilman sitäkin olisimme todennäköisesti päätyneet eroamaan.
Vierailija kirjoitti:
Ai ruuhkavuodet. Teillähän ei ole ollenkaan vanhemmistanne huolehtimista.
Yleensä ruuhkavuodet on: omat lapset vielä kotona, huoli jo vanhoista vanhemmista ja lisäksi työpaikka.
Monellako oikeasti on näin? Tämähän edellyttäisi, että kummatkin olisivat tehneet lapset lähempänä neljääkymppiä. Harva alle 70v vaatii suurta huolenpitoa ellei ole jotenkin sairas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja miten olet kaikkina näin vuosina kommunikoinut suoraan ja tehokkaasti kohtaamistasi epäkohdista?
Esimerkiksi kokkaaminen ei ole vaikeaa, normaaliälyinen ihminen oppii muutamat perusreseptit parissa viikossa vaikka aiempaa harrastuneisuutta ei olisikaan.
Joo, tosi ikävä tilanne sinulla elämässäs, mutta miten olet vuosien varrella auttanut itseäsi? Minusta et kovinkaan kummoisesti.
Lonkalta arvauksen heittämällä, maannut yli puolet avioliittoajastaan kotona äitiyslomalla ja perhevapaalla.
Nyt kiukuttelee kun joutuu tekemään saman kuin mieskin. Elättämään perhettään.
Ap vastaa. Olen kommunikoinut alamäestä hyvin suoraan. Ja aina mieheltä sama vastaus; "kyllä se sitten kun lapsi on isompi", "kyllä se sitten kun sinä menet töihin", "kyllä se sitten kun toinen syntyy", "kyllä se sitten kun menet takaisin töihin", "kyllä se sitten kun mulla on loma", "kyllä se sitten kun.....". Koko ajan olen suoraan sanonut, että mennään päin v***a ja että tarvitsen tukea, omaa aikaa ja apua. Lähdettiin viiden päivän reissulle lasten kanssa ja suoraan sanoin, mitä halusin kotona tehtävän; perussiivous (kotona yksi aikuinen, ei leluja levitteleviä lapsia jne - helppo homma), kolmen taimen siirto isompaan ruukkuun ja kasvihuoneen taimien kastelu. Ihan kuules lapun kirjoitin. Viiden päivän aikana ei oltu tehty muuta kuin alakerran perussiivous (likaiset astiat pois, imurointi ja vessan pesu). Yläkertaa ei ollut viiden päivän aikana imuroinut eikä tehnyt muitakaan pikku juttuja. Muusta nyt puhumattakaan.
Kahden lapsen jälkeen olen palannut töihin silloin, kun lapset ovat olleet vuoden. Ihan vain siksi, kun minusta ei kotiäidiksi ole sitä sen kummemmin perustelematta. Omaa rahaa on säästössä osakkeissa ja muutenkin mukavasti ja taloudellisestikaan en mieheltäni KOSKAAN ole lanttiakaan tarvinnut. Rahapuoli suhteestamme on aina ollutkin kunnossa.
Vuosia tunnen huutaneeni hätääni seinille. Ja viime vuosien aikana tunne siitä, että mies suuntaa kaiken energian muualle kuin kotiin (tekemällä mm. ylimääräisiä työvuoroja vaikka lapset on pieniä, eikä rahasta pula ja lopun aikaa treeneissään) ja sitten ei kotona jaksakaan mitään. Itse olen aina ajatellut, että koti ja lapset ensin.
Eli muutamasta avioliittovuodestanne olet maannut noin 2,5 vuotta kotona.
Eikä mies hypi pillisi mukaan, juuri niin kuin sinä KÄSKYTÄT?
Sä et osaa organisoida.Jos kerran teillä ei ole rahasta pulaa, niin hommaa viikkosiivooja vaikka kaksi kertaa viikossa.Työlistaan hänelle silityksiä, pyykinpesua ym.lisäksi.Sitten jää sinulle ruoanlaitto ja kaupassa käynti.Ei pitäisi olla ylivoimaista.Otat vielä kerrran, pari viikossa koulutytön katsomaan pienempää että pääset sille omalle ajalle minne haluat.Ongelma ratkaistu, ole hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitistäni tuntui aikoinaan tuolta, hän otti eron, eikä kotitöitä ollut siltikään yhtään sen vähempää. Päinvastoin, oli enemmän stressiä. Sitten tuli alkoholi ja lyhytaikaiset suhteet ja sen sellasta.
Eli ehkä ei kannata vaan ottaa noin vakavasti, tai menkää vaikka pariterapiaan.
Ota iisisti, äläkä uhriudu...
Miksi tätä on miinustettu. Tässä on se realistinen tie kuinka monelle käy, kun ottaa eron keski-iässä n. 35 -vuotiaana. Ei pidä valehdella itselleen, että uuden parisuhteen löytyminen olisi helppoa tuossa iässä jo lasten takia. Ja kotityöt tuskin vähenee vaikka lapset olisivat vuoroviikkosysteemillä. Ap onko sinulla ystäviä, tittuja, onko teilla perhetuttuja? Kaikkia odotuksia ei voi sälyttää puolison niskaan. Pitää olla sitä muuta elämää.
Aloittaja on sitten osoittanut sen todellisen suomalaisen naisen luonteensa miehelleen, heti kun sai miehen nalkkiin. Pirttihirmu ja kontrollifriikki, mies oli vain pakollinen paha ja oman elintason nostaja sekä naisen itsekkäiden halujen toteuttaja.
Vaikuttaa siltä, että avio- ja perhe-elämä on liikaa sinulle kapasiteettiisi nähden. Ero voi olla paras ratkaisu kaikille.
Tämä heijastaa juuri sitä ongelmaa, että Vaimo päättää mikä on (a) kodin siisteysstandardi ja (b) ruokastandardi. Jos mies ei jaa näitä käsityksiä vaan katsoo, että vähempikin riittäisi ja kaikkea vapaa aikaa ei pitäisi käyttää siivoukseen, niin ongelmiahan siitä syntyy. Tässä tilanteessa fiksu ihminen kysyisi ovatko (a) standardit oikealla tasolla vai voisiko vähemmällikin pärjätä tai (b) pitäisikö erota, kun toinen osapuoli ei panosta tarpeeksi, jotta standardit saadaan täytettyä.
Hyasinth kirjoitti:
Tämä heijastaa juuri sitä ongelmaa, että Vaimo päättää mikä on (a) kodin siisteysstandardi ja (b) ruokastandardi. Jos mies ei jaa näitä käsityksiä vaan katsoo, että vähempikin riittäisi ja kaikkea vapaa aikaa ei pitäisi käyttää siivoukseen, niin ongelmiahan siitä syntyy. Tässä tilanteessa fiksu ihminen kysyisi ovatko (a) standardit oikealla tasolla vai voisiko vähemmällikin pärjätä tai (b) pitäisikö erota, kun toinen osapuoli ei panosta tarpeeksi, jotta standardit saadaan täytettyä.
Muuten samaa mieltä, mutta kun perheessä on lapsia, ruuan pitäisi kyllä olla vähintäänkin ravitsemussuositusten mukaisia. Meillä ainakin mies vetää sieltä mistä aita on matalin, silloin kun mun työvuorojen takia on miehen vuoro käydä kaupassa ja kokata. Jos meitä olisi vain kaksi aikuista, niin ok, kumpikin hankkisi mieleisensä sapuskat, mutta kun meidän lisäksi on ne kolme kasvavaa lasta, joille pitäisi saada hyvää ja riittävää ravintoa ja siinä sivussa vielä opettaa hyviä ruokailutottumuksia.
Löysää pipoa. Siivoojaa yhdessä. Älä yksin. Jos mies ei tee ruokaa hän voi ostaa valmista teille kaikille esim. Kaupan tiskiltä. Toki kallista mutta ruokaa kuitenkin. Remontit? Voit hyvin käyttää ammattilaista. Vietä omaa aikaa. Hommaa lapsenvahti, käy ulkona yms.
Hyvä ap. Olen itse käynyt saman läpi. Tilanne johti eroon ja hyvä että johti. Ennen ja jälkeen eron olen käynyt puhumassa terapeutin luona. Nyt opettelen jämäkkyyttä myös muissa ihmissuhteissa enkä enää anna niin helposti käyttää itseäni hyväksi. Ex ei ole oppinut mitään, hänellä kai viides naisystävä menossa.