Lue keskustelun säännöt.
Kun anoppi on kateellinen tai jotain sen tapaista. Mikä auttaisi?
25.05.2017 |
Uskaltaudun avaamaan tänne ketjun vähän vaikeasta aiheesta. En oikein halua tästä mieheni kanssa puhua, koska en usko, että se auttaisi. Olemme olleet miehen kanssa yhdessä viisi vuotta. Olen alusta saakka vähän ihmetellyt anopin käytöstä. Anoppi on siis kiva ja hyväntahtoinen ihminen, jonka kanssa tulen hyvin juttuun. Mutta hänen käyttäytymisessä on muutamia outoja piirteitä, joista olen miettinyt, että onko kateellinen minulle vai mistä on kyse. Hän nimittäin puuttuu ulkonäkööni jotenkin vihjailevalla tavalla. Hän ostelee minulle pyytämättä vaatteita, jotka on yli-isoja roikkuvia säkkejä ja loukkaantuu jos en käytä niitä. Näytän nätimmältä, kun käytän ripsiväriä, joka korostaa silmiäni, mutta anoppi välillä vihjailee, että älä meikkaa tai ehdottelee sellaista meikkiä, joka selkeästi rumentaisi minua (itse hän meikkaa kyllä, eli ei ole mikään vanhanaikainen meikkaamisen vastustaja). Hän ehdottaa, että minun pitäisi värjätä hiukseni tummiksi, vaikka se ei todellakaan sopisi minulle, näyttäisin ihan kalpealta tummissa hiuksissa. Olen melko hoikka (bmi 20), ja hän yrittää usein käskeä minua lihomaan. Ja en siis itse aloita koskaan mitään keskustelua ulkonäöstä, vaan hän itse ottaa nämä puheeksi. En ymmärrä muuta syytä kuin kateus, koska koen että hän yrittää "rumentaa" minua ehdotuksillaan. Miten tähän oikein pitäisi suhtautua? Olen jo 31-vuotias eli en mikään teini.
Kommentit (95)
Anoppi ei ole oma äiti, eikä ystävä vaan vieras ihminen. Vanhempi nainen, jonka täytyy hyväksyä sut lapsensa puolisoksi. Tämän ymmärtää vasta, kun saa omia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisi melkein olla mun äitini kyseessä. Hän on todella mukava, hyväntahtoinen ja ajattelee aina meidän lasten parasta.
Kuitenkin hän kommentoi aina toisten ulkonäköä, myös meidän lasten ja lastenlasten. Milloin on lihottu liikaa, milloin liian erikoinen/avonainen/mitä vaan paita. Lapsella on liikaa päällä tai liian vähän. Jos on jotain hienoa, kuten tavallista parempi kampaus tai huulipunaa, sitä kommentoidaan ja ihmetellään. Koen tämän aika rasittavaksi ja pukeudunkin vanhemmille mennessäni hyvin neutraalisti. Kaikki vähänkään näyttävä on arvostelun kohteena.
Hän myös puuttui aluksi ihan koko ajan tapaani hoitaa vauvaa, joka on hänen ensimmäinen lapsenlapsensa. Sanoin hänelle asiasta useasti ja lopulta jouduin sanomaan todella tiukasti, että nyt riittää se puuttuminen, tämä on minun lapseni, ei sinun. Ihme kyllä se auttoi, toki siitä alkoi marttyyrimainen käytös, mutta en jaksanut välittää.
Jotenkin hänellä menee sekaisin huolenpito ja liika puuttuminen. Hän ei suostu näkemään parantamisen varaa omassa käytöksessään, koska hän vain mielestään tarkoittaa hyvää. Silti hänen mielestään ihmisten tulee olla tietynlaisia ulkonäöltään ja käytökseltään ja kiinnostuksenkohteiltaan.
Mun äiti on tuon ulkonäköarvostelun kanssa ihan samanlainen, tosin mun lapsiin kritiikki ei kohdistu. Koskaan ei ole hyvä, paitsi jos hänen pullerotyttärensä (=minä) on laihtunut. Oli tuttu tai tuntematon, kaikkia voi kauhistella. Esim. telkkarin katsominen mun äidin kanssa on kauheaa, taustalla äidin monologi ulkonäöstä. Varsinkin isot huulet ja pitkät sääret aiheuttavat kommentteja. Äitini muuten on ulkonäköönsä panostamaton hiirulainen. Toki hänet on kasvattanut "rumat ne vaatteilla koreilee" -koulukunnan äiti.
Vierailija kirjoitti:
Anoppi ei ole oma äiti, eikä ystävä vaan puolison äiti. Vieras ihminen. Vanhempi nainen, jonka täytyy hyväksyä sut lapsensa puolisoksi. Tämän ymmärtää vasta sitten, kun saa omia lapsia.
Ei mun anoppi ainakaan hyväksy mua. Mulle riittää, että hänen poikansa haluaa olla kanssani! Eipä anopille vävykään kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi ei mua hauku, mutta kodissani kaikki on väärin (=kaikki ei ole mattaruskeaa) ja mun lapset on aina puettu väärin. Jos ei muuta vikaa, niin liian vähän on vaatetta.
Meillekin on sadellut ihan järkyttäviä "lahjoja". Mä ehkä mieluummin toistuvasti kieltäytyisin hiusväreistä (ja kieltäsin miestä tuomasta niitä mukanaan) ja epäsopivista vaatteista kuin heittäisin niitä roskikseen. Ei se anoppi muuten ikinä opi.
Meillä lahjusten tuominen loppui vasta sitten, kun anoppisuhteeseen tuli totaalinen välirikko. Tuntuihan se aluksi epäkohteliaalta kieltäytyä lahjoista, joita toinen "hyvää hyvyyttään" osti. Mutta kuinka kilttiä on ostaa toiselle oman maun mukaisia vaatteita/hiusvärejä/jne? Se on mitätöintiä.
Mitä jos anoppi loukkaantuu? Kumpi on parempi, että anopilla on paha mieli, vai että anoppi aiheuttaa miniälleen toistuvasti pahan mielen?
Mä tuossa tilanteessa tekisin anopille hyvin selväksi, että en todellakaan tarvitse tanttahallista vaatteita tai itselleni sopimatonta hiusväriä. Sanoisin myös, että jatkuva kritiikki on loukkaavaa ja ilkeää.
Mies ilmeisesti ei ole vielä täysin saanut napanuoraa katki, joten ap:n tulee pitää puolensa itse. Aika paljon se vaatii, mutta vaihtoehtona on olla anopin kynnysmatto.
Tuskin olet edes sanonu mitään anopilles vaan olettanu et sen pitäis sun ajatuksetkin tietää?
Kappas. Jonkun ilkeä anoppikin paikalla.
Alapeukuista päätellen ainakin kaksi ilkeää anoppia paikalla!
Vierailija kirjoitti:
Siihen en osaa ottaa kantaa, onko kyse kateudesta vai anopin hankalasta, kontrolloimishaluisesta luonteesta.
Vastaus otsikon kysymykseen: pidä puolesi! Tee selkeät rajat, mikä on ok ja mikä ei. Ap:n anoppi puuttuu hyvin henkilökohtaisiin asioihin, jokaisella tasan tarkkaan on oikeus päättää esim hiustensa väri!
Jokaiselle sopii se ihan oma väri parhaiten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuulostaa kyllä oudolta ja itsekin epäilisin kateutta. Sinuna sanoisin ensi kerralla kohteliaasti, mutta suoraan että en toivo häneltä mitään ohjeita ulkonäköösi liittyen.
Anopin kommentit ei ole suoria ohjeita vaan sellaista erikoista vihjailua, jota en ole ennen elämässäni kohdannut. Siihen on vaikea suoraan sanoa että en toivo enkä tarvitse ohjeita ilman että kuulostaa itse kummalliselta. Suoriin ohjeisiin niin voisikin sanoa. Mutta vihjailuun pitäisi vastata jotenkin vihjailulla. Hän esimerkiksi osti minulle tumman kotihiusväripaketin ja antoi sen "lahjaksi" minulle. Sanoin sillon että kiitos lahjasta, mutta kiitos ei en halua värjätä hiuksiani ja jätin lahjan siihen pöydälle. No kuukauden päästä sain lahjaksi uuden hiusväripaketin joka oli myös tumma väri mutta vähän eri sävy. Se oli laitettu tulemaan miehen mukana minulle kun mies oli siellä käymässä eli en voinut suoraan kieltäytyä. Roskiinhan se meni tietysti. Mutta pointti on että ne "ohjeet" on naamioitu jonkinlaisen hyväntahtoisuuden alle. Ja ne yleensä aina sisältävät ensin jonkun aidon kehun ja sitten sen ilkeän rumentavan neuvon. Ap.
No eihän tuossa ole mitään hyväntahtoista. Anoppisi on niin kade että tirisee.
Kuka ihme ostaa toiselle hiusväriaineen mitå toinen ei missään tapauksessa halua? Aika tärähtänyt tyyppi.
Minun anoppini oli minulle kateellinen minun koulutuksestani. Kun pääsin opiskelemaan yliopistoon niin hän oli puhunut ihmisille että se ei ole totta! Sitten kun hänelle selvisi syyskuun alussa että se on totta (kyllähän hän tiesi että se on totta mutta mieli pani vielä vastaan) niin hän ei puhunut minulle moneen viikkoon. Myöhemmin kun olin valmistunut niin hän ei enää puhunut niistä tuttujen lapsista joilla oli sama koulutus kuin minulla kun häntä niin korpesi. Aiemmin anoppi puhui em ihmisistä ihailu äänessä.
Työkaverini ehdottaa minulle aina että tempaise sinäkin joskus ja leikkaa oikein lyhyt tukka. Minulla siis puoleen selkään asti paksut kiiltävät hiukset. Työkaverilla todella ohut tukka.
Minäkin olen anoppi ja autan mielellään miniää kaunistautumisessa mutta vain jos minulta asiaan apua pyydetään.Hiukset on uusiutuva luonnonvara. Ehkä työkaverillas on parempi itsetunto. Ei ole ulkonäöstä riippuvainen.
Ei vaan työkaverilla oma itsetunto on toisen ulkonäöstä riippuvainen. Tässä tapauksessa minun.
Ei tulisi muuten mieleenkään ehdottaa työkaverille esim että ota permanentti tukkaasi ettei näytä niin ohuelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siihen en osaa ottaa kantaa, onko kyse kateudesta vai anopin hankalasta, kontrolloimishaluisesta luonteesta.
Vastaus otsikon kysymykseen: pidä puolesi! Tee selkeät rajat, mikä on ok ja mikä ei. Ap:n anoppi puuttuu hyvin henkilökohtaisiin asioihin, jokaisella tasan tarkkaan on oikeus päättää esim hiustensa väri!
Jokaiselle sopii se ihan oma väri parhaiten.
Jokainen päättäköön silti sen värin itse riippumatta siitä, mikä sopii parhaiten. Tai halutessaan vaikka leikkaa kaiken pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä miksi anoppi on sulle kateellinen, mutta siltähän tuo kuulostaa.
Oma anoppini taitaa myös olla jollain tavalla kateellinen siitä, miten omistautunut äiti olen, tai ainakin se tuntuu häiritsevän. Mieheni on kertonut, miten he lapsuudessa eivät koskaan juuri käyneet missään, vaikka ei se olisi ollut rahasta kiinni, eikä heillä ole koskaan ollut perheessä kovin lämpimät välit. Me reissataan niin paljon kuin vaan rahatilanne sallii ja ollaan sellainen halaileva ja pussaileva perhe, joka aktiivisesti tekee kaikkea yhdessä. Ja anoppi aina kuittailee siitä, mm.kyllä teilläkin pitäisi olla omaa elämää ja kyllä kesällä voi ihan kotonakin vaan olla ja taasko te olette johonkin reissaamassa. En käsitä. Luulisi olevan onnellinen, kun lapsenlapsensa ovat saaneet rakastavan ja huolehtivan perheen? Myös jos olen vaikka leiponut, ei koskaan kehu niitä, vaan lähinnä nyrpistää nenäänsä. Itse ei koskaan leivo vaan ostaa kaupasta valmiita, mikä on siis ihan ok, ei mua häiritse. Muttu tuntuu että anoppia häiritsee se, että mulla on energiaa tehdä asioita.
Meni nyt vähän ohi aiheen, mut tää anoppiasia saa mut aina avautumaan 😁
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miksi anoppi on sulle kateellinen, mutta siltähän tuo kuulostaa.
Oma anoppini taitaa myös olla jollain tavalla kateellinen siitä, miten omistautunut äiti olen, tai ainakin se tuntuu häiritsevän. Mieheni on kertonut, miten he lapsuudessa eivät koskaan juuri käyneet missään, vaikka ei se olisi ollut rahasta kiinni, eikä heillä ole koskaan ollut perheessä kovin lämpimät välit. Me reissataan niin paljon kuin vaan rahatilanne sallii ja ollaan sellainen halaileva ja pussaileva perhe, joka aktiivisesti tekee kaikkea yhdessä. Ja anoppi aina kuittailee siitä, mm.kyllä teilläkin pitäisi olla omaa elämää ja kyllä kesällä voi ihan kotonakin vaan olla ja taasko te olette johonkin reissaamassa. En käsitä. Luulisi olevan onnellinen, kun lapsenlapsensa ovat saaneet rakastavan ja huolehtivan perheen? Myös jos olen vaikka leiponut, ei koskaan kehu niitä, vaan lähinnä nyrpistää nenäänsä. Itse ei koskaan leivo vaan ostaa kaupasta valmiita, mikä on siis ihan ok, ei mua häiritse. Muttu tuntuu että anoppia häiritsee se, että mulla on energiaa tehdä asioita.
Meni nyt vähän ohi aiheen, mut tää anoppiasia saa mut aina avautumaan 😁
Niin ja anoppi myös kostaa tämän kaiken lapsille, syntymäpäivälahjaksi tulee ehkä joku suklaalevy, koska "te muutenkin saatte kaiken mahdollisen", vaikka ei asia edes ole noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuulostaa kyllä oudolta ja itsekin epäilisin kateutta. Sinuna sanoisin ensi kerralla kohteliaasti, mutta suoraan että en toivo häneltä mitään ohjeita ulkonäköösi liittyen.
Anopin kommentit ei ole suoria ohjeita vaan sellaista erikoista vihjailua, jota en ole ennen elämässäni kohdannut. Siihen on vaikea suoraan sanoa että en toivo enkä tarvitse ohjeita ilman että kuulostaa itse kummalliselta. Suoriin ohjeisiin niin voisikin sanoa. Mutta vihjailuun pitäisi vastata jotenkin vihjailulla. Hän esimerkiksi osti minulle tumman kotihiusväripaketin ja antoi sen "lahjaksi" minulle. Sanoin sillon että kiitos lahjasta, mutta kiitos ei en halua värjätä hiuksiani ja jätin lahjan siihen pöydälle. No kuukauden päästä sain lahjaksi uuden hiusväripaketin joka oli myös tumma väri mutta vähän eri sävy. Se oli laitettu tulemaan miehen mukana minulle kun mies oli siellä käymässä eli en voinut suoraan kieltäytyä. Roskiinhan se meni tietysti. Mutta pointti on että ne "ohjeet" on naamioitu jonkinlaisen hyväntahtoisuuden alle. Ja ne yleensä aina sisältävät ensin jonkun aidon kehun ja sitten sen ilkeän rumentavan neuvon. Ap.
No eihän tuossa ole mitään hyväntahtoista. Anoppisi on niin kade että tirisee.
Kuka ihme ostaa toiselle hiusväriaineen mitå toinen ei missään tapauksessa halua? Aika tärähtänyt tyyppi.
Minun anoppini oli minulle kateellinen minun koulutuksestani. Kun pääsin opiskelemaan yliopistoon niin hän oli puhunut ihmisille että se ei ole totta! Sitten kun hänelle selvisi syyskuun alussa että se on totta (kyllähän hän tiesi että se on totta mutta mieli pani vielä vastaan) niin hän ei puhunut minulle moneen viikkoon. Myöhemmin kun olin valmistunut niin hän ei enää puhunut niistä tuttujen lapsista joilla oli sama koulutus kuin minulla kun häntä niin korpesi. Aiemmin anoppi puhui em ihmisistä ihailu äänessä.
Työkaverini ehdottaa minulle aina että tempaise sinäkin joskus ja leikkaa oikein lyhyt tukka. Minulla siis puoleen selkään asti paksut kiiltävät hiukset. Työkaverilla todella ohut tukka.
Minäkin olen anoppi ja autan mielellään miniää kaunistautumisessa mutta vain jos minulta asiaan apua pyydetään.Hiukset on uusiutuva luonnonvara. Ehkä työkaverillas on parempi itsetunto. Ei ole ulkonäöstä riippuvainen.
Ei vaan työkaverilla oma itsetunto on toisen ulkonäöstä riippuvainen. Tässä tapauksessa minun.
Ei tulisi muuten mieleenkään ehdottaa työkaverille esim että ota permanentti tukkaasi ettei näytä niin ohuelta.
Eihän se sanonu et sun tukassa olis mitään vikaa. Sä taas haukut. Tuoan oli vaan tuollanen kevyt heitto. Miksi sulle ulkonäkö on noin tärkeää ja mitä jos menetät sen jostain syystä? Mitä sulle ihmisenä tapahtuu.
Itsellä on paksu tukka ja leikkasin sen lyhyeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miksi anoppi on sulle kateellinen, mutta siltähän tuo kuulostaa.
Oma anoppini taitaa myös olla jollain tavalla kateellinen siitä, miten omistautunut äiti olen, tai ainakin se tuntuu häiritsevän. Mieheni on kertonut, miten he lapsuudessa eivät koskaan juuri käyneet missään, vaikka ei se olisi ollut rahasta kiinni, eikä heillä ole koskaan ollut perheessä kovin lämpimät välit. Me reissataan niin paljon kuin vaan rahatilanne sallii ja ollaan sellainen halaileva ja pussaileva perhe, joka aktiivisesti tekee kaikkea yhdessä. Ja anoppi aina kuittailee siitä, mm.kyllä teilläkin pitäisi olla omaa elämää ja kyllä kesällä voi ihan kotonakin vaan olla ja taasko te olette johonkin reissaamassa. En käsitä. Luulisi olevan onnellinen, kun lapsenlapsensa ovat saaneet rakastavan ja huolehtivan perheen? Myös jos olen vaikka leiponut, ei koskaan kehu niitä, vaan lähinnä nyrpistää nenäänsä. Itse ei koskaan leivo vaan ostaa kaupasta valmiita, mikä on siis ihan ok, ei mua häiritse. Muttu tuntuu että anoppia häiritsee se, että mulla on energiaa tehdä asioita.
Meni nyt vähän ohi aiheen, mut tää anoppiasia saa mut aina avautumaan 😁
Niin ja anoppi myös kostaa tämän kaiken lapsille, syntymäpäivälahjaksi tulee ehkä joku suklaalevy, koska "te muutenkin saatte kaiken mahdollisen", vaikka ei asia edes ole noin.
Mun anoppi tykkää vain meidän vanhemmasta lapsesta. Hänelle tulee aina iso paketti + rahaa tilille. Nuoremmalle aina kirja. Kahtena vuotena tullut sama kirja :D vielä lapset ei onneksi tajua mummunsa epäreiluutta. Mutta kyllähän sekin päivä koittaa... mies on äidilleen maininnut asiasta, että joko molemmille iso lahja tai sit ei kummallekaan. Ikäerokaan ei tuota selitä, ikäero
Todella outo anoppi ap:lla. Ymmärrän tuliaiset yms mutta jatkuva vaatteiden osto on outoa! Voithan ap sanoa että kiitos väristä mutta värjäsin just hiukset en tarvitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama! Mun tapauksessa anoppi vielä sanoo rytkyjään tyrkyttäessään, että nämä ovat sulle varmaan sopivia kun ne on mulle liian isoja.
Samantapaista saattaa samalla kertaa vielä hokea useaan kertaan niin, että varmasti syöpyy tajuntaan kuinka hän on minua hoikempi.
Vuosia sitten kun satuin laihtumaan, sanoi yhdessä vaiheessa mieheni minulle suoraan, että minun täytyisi hänen äitinsä seurassa olla vähemmän meikattuna, koska äiti tulee kateelliseksi.
Nämä nyky kommentoinnit tuntuvat siinä valossa voitonriemuisilta siitä, kun olen taas entisessä painossani.
Anoppi itse on pakkomielteinen laihduttaja, meikkaa vahvasti ja värjää jatkuvasti hiuksiaan. Pukeutumistyyli on teinityttömäinen ja miesystävät vaihtuvat tiuhaan.
Anoppi ei ole oma äiti, eikä ystävä vaan puolison äiti. Vieras ihminen. Vanhempi nainen, jonka täytyy hyväksyä sut lapsensa puolisoksi. Tämän ymmärtää vasta sitten, kun saa omia lapsia.