Lue keskustelun säännöt.
Kun anoppi on kateellinen tai jotain sen tapaista. Mikä auttaisi?
25.05.2017 |
Uskaltaudun avaamaan tänne ketjun vähän vaikeasta aiheesta. En oikein halua tästä mieheni kanssa puhua, koska en usko, että se auttaisi. Olemme olleet miehen kanssa yhdessä viisi vuotta. Olen alusta saakka vähän ihmetellyt anopin käytöstä. Anoppi on siis kiva ja hyväntahtoinen ihminen, jonka kanssa tulen hyvin juttuun. Mutta hänen käyttäytymisessä on muutamia outoja piirteitä, joista olen miettinyt, että onko kateellinen minulle vai mistä on kyse. Hän nimittäin puuttuu ulkonäkööni jotenkin vihjailevalla tavalla. Hän ostelee minulle pyytämättä vaatteita, jotka on yli-isoja roikkuvia säkkejä ja loukkaantuu jos en käytä niitä. Näytän nätimmältä, kun käytän ripsiväriä, joka korostaa silmiäni, mutta anoppi välillä vihjailee, että älä meikkaa tai ehdottelee sellaista meikkiä, joka selkeästi rumentaisi minua (itse hän meikkaa kyllä, eli ei ole mikään vanhanaikainen meikkaamisen vastustaja). Hän ehdottaa, että minun pitäisi värjätä hiukseni tummiksi, vaikka se ei todellakaan sopisi minulle, näyttäisin ihan kalpealta tummissa hiuksissa. Olen melko hoikka (bmi 20), ja hän yrittää usein käskeä minua lihomaan. Ja en siis itse aloita koskaan mitään keskustelua ulkonäöstä, vaan hän itse ottaa nämä puheeksi. En ymmärrä muuta syytä kuin kateus, koska koen että hän yrittää "rumentaa" minua ehdotuksillaan. Miten tähän oikein pitäisi suhtautua? Olen jo 31-vuotias eli en mikään teini.
Kommentit (95)
Nuo on sentään sellasia asioita, joita pystyy muuttamaan, mut entäs toisen silmien värin haukkuminen. Meni vuosia, et uskalsin katsoa ihmisiä kunnolla silmiin. Olinhan niin ruma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En usko että kukaan ostais toiselle hiusväripakettia lahjaks. Ehkä teinit korkeintaan. Vihjailuun en myöskään usko. Itse olen ollu aina suorastaan tyhmän luottavainen ja ajatellu ettei tuo mitään vihjaile vaan itse kuvittelen. Itselläkään kun ei ole tapana vihjailla. Joskus on sitten ollu pakko uskoa.
0/5
En minäkään olisi ennen uskonut hiusvärilahjoja mahdollisiksi. Enkä olisi ennen uskonut, että puolitutulle ostetaan säkkimäisiä vaatteita pyytämättä lahjaksi. Se vaatelahjonta alkoi nimittäin jo seurustelumme alussa, jolloin anoppi oli minulle vielä puolituttu vain. Kaikenlaista sitä näköjään elämässä näkee ja kokee, sellaistakin, mitä ei olisi ennen uskonut tapahtuvan. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että kukaan ostais toiselle hiusväripakettia lahjaks. Ehkä teinit korkeintaan. Vihjailuun en myöskään usko. Itse olen ollu aina suorastaan tyhmän luottavainen ja ajatellu ettei tuo mitään vihjaile vaan itse kuvittelen. Itselläkään kun ei ole tapana vihjailla. Joskus on sitten ollu pakko uskoa.
0/5
En minäkään olisi ennen uskonut hiusvärilahjoja mahdollisiksi. Enkä olisi ennen uskonut, että puolitutulle ostetaan säkkimäisiä vaatteita pyytämättä lahjaksi. Se vaatelahjonta alkoi nimittäin jo seurustelumme alussa, jolloin anoppi oli minulle vielä puolituttu vain. Kaikenlaista sitä näköjään elämässä näkee ja kokee, sellaistakin, mitä ei olisi ennen uskonut tapahtuvan. Ap.
Millaisia vaatteita hän itse käyttää? Itse en ostais edes ystävälle vaatteita, koska vaikka tietäisin maun, ne ei silti välttämättä miellytä. Kerran ostin kietaisuhameen, joka oli itsestäni ihana kotihameeksi sopiva ja tuliais t-paidan yhdelle toiselle.
Mun anoppi ei mua hauku, mutta kodissani kaikki on väärin (=kaikki ei ole mattaruskeaa) ja mun lapset on aina puettu väärin. Jos ei muuta vikaa, niin liian vähän on vaatetta.
Meillekin on sadellut ihan järkyttäviä "lahjoja". Mä ehkä mieluummin toistuvasti kieltäytyisin hiusväreistä (ja kieltäsin miestä tuomasta niitä mukanaan) ja epäsopivista vaatteista kuin heittäisin niitä roskikseen. Ei se anoppi muuten ikinä opi.
Meillä lahjusten tuominen loppui vasta sitten, kun anoppisuhteeseen tuli totaalinen välirikko. Tuntuihan se aluksi epäkohteliaalta kieltäytyä lahjoista, joita toinen "hyvää hyvyyttään" osti. Mutta kuinka kilttiä on ostaa toiselle oman maun mukaisia vaatteita/hiusvärejä/jne? Se on mitätöintiä.
Mitä jos anoppi loukkaantuu? Kumpi on parempi, että anopilla on paha mieli, vai että anoppi aiheuttaa miniälleen toistuvasti pahan mielen?
Mä tuossa tilanteessa tekisin anopille hyvin selväksi, että en todellakaan tarvitse tanttahallista vaatteita tai itselleni sopimatonta hiusväriä. Sanoisin myös, että jatkuva kritiikki on loukkaavaa ja ilkeää.
Mies ilmeisesti ei ole vielä täysin saanut napanuoraa katki, joten ap:n tulee pitää puolensa itse. Aika paljon se vaatii, mutta vaihtoehtona on olla anopin kynnysmatto.
Jos jatkuvasti ostaa omanmaun mukaisia, se on mitätöintiä. Kerran tai kaks, niin siitä ylireagoiminen on liioittelua ja tahallista loukkaantumista. Itse muutes olen saanu myös anopilta vaatteitakin, kun nyt kävin miettimään. Meillä tosin on sama maku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi ei mua hauku, mutta kodissani kaikki on väärin (=kaikki ei ole mattaruskeaa) ja mun lapset on aina puettu väärin. Jos ei muuta vikaa, niin liian vähän on vaatetta.
Meillekin on sadellut ihan järkyttäviä "lahjoja". Mä ehkä mieluummin toistuvasti kieltäytyisin hiusväreistä (ja kieltäsin miestä tuomasta niitä mukanaan) ja epäsopivista vaatteista kuin heittäisin niitä roskikseen. Ei se anoppi muuten ikinä opi.
Meillä lahjusten tuominen loppui vasta sitten, kun anoppisuhteeseen tuli totaalinen välirikko. Tuntuihan se aluksi epäkohteliaalta kieltäytyä lahjoista, joita toinen "hyvää hyvyyttään" osti. Mutta kuinka kilttiä on ostaa toiselle oman maun mukaisia vaatteita/hiusvärejä/jne? Se on mitätöintiä.
Mitä jos anoppi loukkaantuu? Kumpi on parempi, että anopilla on paha mieli, vai että anoppi aiheuttaa miniälleen toistuvasti pahan mielen?
Mä tuossa tilanteessa tekisin anopille hyvin selväksi, että en todellakaan tarvitse tanttahallista vaatteita tai itselleni sopimatonta hiusväriä. Sanoisin myös, että jatkuva kritiikki on loukkaavaa ja ilkeää.
Mies ilmeisesti ei ole vielä täysin saanut napanuoraa katki, joten ap:n tulee pitää puolensa itse. Aika paljon se vaatii, mutta vaihtoehtona on olla anopin kynnysmatto.
Tuskin olet edes sanonu mitään anopilles vaan olettanu et sen pitäis sun ajatuksetkin tietää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuulostaa kyllä oudolta ja itsekin epäilisin kateutta. Sinuna sanoisin ensi kerralla kohteliaasti, mutta suoraan että en toivo häneltä mitään ohjeita ulkonäköösi liittyen.
Anopin kommentit ei ole suoria ohjeita vaan sellaista erikoista vihjailua, jota en ole ennen elämässäni kohdannut. Siihen on vaikea suoraan sanoa että en toivo enkä tarvitse ohjeita ilman että kuulostaa itse kummalliselta. Suoriin ohjeisiin niin voisikin sanoa. Mutta vihjailuun pitäisi vastata jotenkin vihjailulla. Hän esimerkiksi osti minulle tumman kotihiusväripaketin ja antoi sen "lahjaksi" minulle. Sanoin sillon että kiitos lahjasta, mutta kiitos ei en halua värjätä hiuksiani ja jätin lahjan siihen pöydälle. No kuukauden päästä sain lahjaksi uuden hiusväripaketin joka oli myös tumma väri mutta vähän eri sävy. Se oli laitettu tulemaan miehen mukana minulle kun mies oli siellä käymässä eli en voinut suoraan kieltäytyä. Roskiinhan se meni tietysti. Mutta pointti on että ne "ohjeet" on naamioitu jonkinlaisen hyväntahtoisuuden alle. Ja ne yleensä aina sisältävät ensin jonkun aidon kehun ja sitten sen ilkeän rumentavan neuvon. Ap.
No eihän tuossa ole mitään hyväntahtoista. Anoppisi on niin kade että tirisee.
Kuka ihme ostaa toiselle hiusväriaineen mitå toinen ei missään tapauksessa halua? Aika tärähtänyt tyyppi.
Minun anoppini oli minulle kateellinen minun koulutuksestani. Kun pääsin opiskelemaan yliopistoon niin hän oli puhunut ihmisille että se ei ole totta! Sitten kun hänelle selvisi syyskuun alussa että se on totta (kyllähän hän tiesi että se on totta mutta mieli pani vielä vastaan) niin hän ei puhunut minulle moneen viikkoon. Myöhemmin kun olin valmistunut niin hän ei enää puhunut niistä tuttujen lapsista joilla oli sama koulutus kuin minulla kun häntä niin korpesi. Aiemmin anoppi puhui em ihmisistä ihailu äänessä.
Työkaverini ehdottaa minulle aina että tempaise sinäkin joskus ja leikkaa oikein lyhyt tukka. Minulla siis puoleen selkään asti paksut kiiltävät hiukset. Työkaverilla todella ohut tukka.
Minäkin olen anoppi ja autan mielellään miniää kaunistautumisessa mutta vain jos minulta asiaan apua pyydetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on kyllä ihan pimeitä juttuja, tai siis ihan pimeitä anoppeja. Mutta toisaalta, moni kyllä on havainnut, että oma äiti on aika pimeä tapaus, ja se samainen oma äiti on sitten myös se anoppi usein jollekin. Narsistiäideista saa puhua, mutta narsisitianopit on vähän tabu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuulostaa kyllä oudolta ja itsekin epäilisin kateutta. Sinuna sanoisin ensi kerralla kohteliaasti, mutta suoraan että en toivo häneltä mitään ohjeita ulkonäköösi liittyen.
Anopin kommentit ei ole suoria ohjeita vaan sellaista erikoista vihjailua, jota en ole ennen elämässäni kohdannut. Siihen on vaikea suoraan sanoa että en toivo enkä tarvitse ohjeita ilman että kuulostaa itse kummalliselta. Suoriin ohjeisiin niin voisikin sanoa. Mutta vihjailuun pitäisi vastata jotenkin vihjailulla. Hän esimerkiksi osti minulle tumman kotihiusväripaketin ja antoi sen "lahjaksi" minulle. Sanoin sillon että kiitos lahjasta, mutta kiitos ei en halua värjätä hiuksiani ja jätin lahjan siihen pöydälle. No kuukauden päästä sain lahjaksi uuden hiusväripaketin joka oli myös tumma väri mutta vähän eri sävy. Se oli laitettu tulemaan miehen mukana minulle kun mies oli siellä käymässä eli en voinut suoraan kieltäytyä. Roskiinhan se meni tietysti. Mutta pointti on että ne "ohjeet" on naamioitu jonkinlaisen hyväntahtoisuuden alle. Ja ne yleensä aina sisältävät ensin jonkun aidon kehun ja sitten sen ilkeän rumentavan neuvon. Ap.
No eihän tuossa ole mitään hyväntahtoista. Anoppisi on niin kade että tirisee.
Kuka ihme ostaa toiselle hiusväriaineen mitå toinen ei missään tapauksessa halua? Aika tärähtänyt tyyppi.
Minun anoppini oli minulle kateellinen minun koulutuksestani. Kun pääsin opiskelemaan yliopistoon niin hän oli puhunut ihmisille että se ei ole totta! Sitten kun hänelle selvisi syyskuun alussa että se on totta (kyllähän hän tiesi että se on totta mutta mieli pani vielä vastaan) niin hän ei puhunut minulle moneen viikkoon. Myöhemmin kun olin valmistunut niin hän ei enää puhunut niistä tuttujen lapsista joilla oli sama koulutus kuin minulla kun häntä niin korpesi. Aiemmin anoppi puhui em ihmisistä ihailu äänessä.
Työkaverini ehdottaa minulle aina että tempaise sinäkin joskus ja leikkaa oikein lyhyt tukka. Minulla siis puoleen selkään asti paksut kiiltävät hiukset. Työkaverilla todella ohut tukka.
Minäkin olen anoppi ja autan mielellään miniää kaunistautumisessa mutta vain jos minulta asiaan apua pyydetään.
Hiukset on uusiutuva luonnonvara. Ehkä työkaverillas on parempi itsetunto. Ei ole ulkonäöstä riippuvainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi ei mua hauku, mutta kodissani kaikki on väärin (=kaikki ei ole mattaruskeaa) ja mun lapset on aina puettu väärin. Jos ei muuta vikaa, niin liian vähän on vaatetta.
Meillekin on sadellut ihan järkyttäviä "lahjoja". Mä ehkä mieluummin toistuvasti kieltäytyisin hiusväreistä (ja kieltäsin miestä tuomasta niitä mukanaan) ja epäsopivista vaatteista kuin heittäisin niitä roskikseen. Ei se anoppi muuten ikinä opi.
Meillä lahjusten tuominen loppui vasta sitten, kun anoppisuhteeseen tuli totaalinen välirikko. Tuntuihan se aluksi epäkohteliaalta kieltäytyä lahjoista, joita toinen "hyvää hyvyyttään" osti. Mutta kuinka kilttiä on ostaa toiselle oman maun mukaisia vaatteita/hiusvärejä/jne? Se on mitätöintiä.
Mitä jos anoppi loukkaantuu? Kumpi on parempi, että anopilla on paha mieli, vai että anoppi aiheuttaa miniälleen toistuvasti pahan mielen?
Mä tuossa tilanteessa tekisin anopille hyvin selväksi, että en todellakaan tarvitse tanttahallista vaatteita tai itselleni sopimatonta hiusväriä. Sanoisin myös, että jatkuva kritiikki on loukkaavaa ja ilkeää.
Mies ilmeisesti ei ole vielä täysin saanut napanuoraa katki, joten ap:n tulee pitää puolensa itse. Aika paljon se vaatii, mutta vaihtoehtona on olla anopin kynnysmatto.
Tuskin olet edes sanonu mitään anopilles vaan olettanu et sen pitäis sun ajatuksetkin tietää?
Ongelmana on se, että anoppi inhoaa minua. Ei pidä minua riittävän järkevänä päättämään esim sitä, millaiset verhot haluan keittiööni. Tai miten haluan pukua lapseni.
Sanottu on, nätisti ja rumasti. Ongelma onneksi ratkesi, kun mulla tuli mitta täyteen jatkuvaa mitätöintiä ja ylitseni kävelyä. Muutaman hyvin tiukkasanaisen keskustelun se vaati. Ei anoppi yhtään ymmärtänyt mistä kyse, mutta tavaramäärä on vähentynyt olennaisesti. Hyvin etäiset välit nykyään, olen siitä hyvin tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä vain et ole tarpeeksi naisellinen, itsellä anoppi joka kyllä on niin viimeisen päälle aina laittanut itsensä. Meikkaa, urheilee paljon ja käyttää siistejä vaatteita. Itsekin tykkään pukeutua ja näyttää hyvältä, ehkä sinä et panosta tarpeeksi ulkonäköön.
Mä en ota asioita ollenkaan tuolta kantilta, vaikka meillekin työnnetään jos mitä verhoa. Normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä. Mut a.p hyvä jos olet asiasta sanonu ja on asian ymmärtäny. Mikäs sun ongelma nyt sit enää on asian suhteen, vatulointi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä on kyllä ihan pimeitä juttuja, tai siis ihan pimeitä anoppeja. Mutta toisaalta, moni kyllä on havainnut, että oma äiti on aika pimeä tapaus, ja se samainen oma äiti on sitten myös se anoppi usein jollekin. Narsistiäideista saa puhua, mutta narsisitianopit on vähän tabu?
No onhan anoppi rakkaan äiti ja lasten mummu! Hyväähän se anoppi mitätöinnillä ja manipuloinnillaan tarkoittaa, miniä vaan turhan herkästi ottaa itseensä!
Kyllähän se anoppi elämänkokemuksellaan osaa paremmin tietää, miten miniän tulee pukeutua ja ehostautua, kasvattaa lapset ja sisustaa koti. Kiittämätön miniä, kun ei ota kultatarjottimella annettuja ohjeita vastaan!
Vierailija kirjoitti:
Ehkä vain et ole tarpeeksi naisellinen, itsellä anoppi joka kyllä on niin viimeisen päälle aina laittanut itsensä. Meikkaa, urheilee paljon ja käyttää siistejä vaatteita. Itsekin tykkään pukeutua ja näyttää hyvältä, ehkä sinä et panosta tarpeeksi ulkonäköön.
Eläkkeellä onkin ihan eritavalla aikaa, kun ruuhkavuosissa. Itsekin pukeudun ja meikkaan toki kun johonkin lähden.
Voihan sitä tietysti olla puhumatta mistään anopin kanssa. Voi vaan tulla aika pitkäks. Anoppi miniä suhteessa kuitenkin törmää kaksi ihan eri ikäpolvea ja toimintamalleja toisiinsa ja on ihan ymmärrettävää et välillä välit paukkuu. "Kun ei se Tellervokyllikki vuonna 62 suuttunu kun hänelle lipstikkiä lainasin." Pahimpia on anopit joilla ei ole tyttäriä. Ei siis mitään kosketusta miniän ikäisiin, muuta kun virallisissa yhteyksissä. Ymmärrystä puolin ja toisin.
Siihen en osaa ottaa kantaa, onko kyse kateudesta vai anopin hankalasta, kontrolloimishaluisesta luonteesta.
Vastaus otsikon kysymykseen: pidä puolesi! Tee selkeät rajat, mikä on ok ja mikä ei. Ap:n anoppi puuttuu hyvin henkilökohtaisiin asioihin, jokaisella tasan tarkkaan on oikeus päättää esim hiustensa väri!
Voisi melkein olla mun äitini kyseessä. Hän on todella mukava, hyväntahtoinen ja ajattelee aina meidän lasten parasta.
Kuitenkin hän kommentoi aina toisten ulkonäköä, myös meidän lasten ja lastenlasten. Milloin on lihottu liikaa, milloin liian erikoinen/avonainen/mitä vaan paita. Lapsella on liikaa päällä tai liian vähän. Jos on jotain hienoa, kuten tavallista parempi kampaus tai huulipunaa, sitä kommentoidaan ja ihmetellään. Koen tämän aika rasittavaksi ja pukeudunkin vanhemmille mennessäni hyvin neutraalisti. Kaikki vähänkään näyttävä on arvostelun kohteena.
Hän myös puuttui aluksi ihan koko ajan tapaani hoitaa vauvaa, joka on hänen ensimmäinen lapsenlapsensa. Sanoin hänelle asiasta useasti ja lopulta jouduin sanomaan todella tiukasti, että nyt riittää se puuttuminen, tämä on minun lapseni, ei sinun. Ihme kyllä se auttoi, toki siitä alkoi marttyyrimainen käytös, mutta en jaksanut välittää.
Jotenkin hänellä menee sekaisin huolenpito ja liika puuttuminen. Hän ei suostu näkemään parantamisen varaa omassa käytöksessään, koska hän vain mielestään tarkoittaa hyvää. Silti hänen mielestään ihmisten tulee olla tietynlaisia ulkonäöltään ja käytökseltään ja kiinnostuksenkohteiltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi ei mua hauku, mutta kodissani kaikki on väärin (=kaikki ei ole mattaruskeaa) ja mun lapset on aina puettu väärin. Jos ei muuta vikaa, niin liian vähän on vaatetta.
Meillekin on sadellut ihan järkyttäviä "lahjoja". Mä ehkä mieluummin toistuvasti kieltäytyisin hiusväreistä (ja kieltäsin miestä tuomasta niitä mukanaan) ja epäsopivista vaatteista kuin heittäisin niitä roskikseen. Ei se anoppi muuten ikinä opi.
Meillä lahjusten tuominen loppui vasta sitten, kun anoppisuhteeseen tuli totaalinen välirikko. Tuntuihan se aluksi epäkohteliaalta kieltäytyä lahjoista, joita toinen "hyvää hyvyyttään" osti. Mutta kuinka kilttiä on ostaa toiselle oman maun mukaisia vaatteita/hiusvärejä/jne? Se on mitätöintiä.
Mitä jos anoppi loukkaantuu? Kumpi on parempi, että anopilla on paha mieli, vai että anoppi aiheuttaa miniälleen toistuvasti pahan mielen?
Mä tuossa tilanteessa tekisin anopille hyvin selväksi, että en todellakaan tarvitse tanttahallista vaatteita tai itselleni sopimatonta hiusväriä. Sanoisin myös, että jatkuva kritiikki on loukkaavaa ja ilkeää.
Mies ilmeisesti ei ole vielä täysin saanut napanuoraa katki, joten ap:n tulee pitää puolensa itse. Aika paljon se vaatii, mutta vaihtoehtona on olla anopin kynnysmatto.
Tuskin olet edes sanonu mitään anopilles vaan olettanu et sen pitäis sun ajatuksetkin tietää?
Kappas. Jonkun ilkeä anoppikin paikalla.
En usko että kukaan ostais toiselle hiusväripakettia lahjaks. Ehkä teinit korkeintaan. Vihjailuun en myöskään usko. Itse olen ollu aina suorastaan tyhmän luottavainen ja ajatellu ettei tuo mitään vihjaile vaan itse kuvittelen. Itselläkään kun ei ole tapana vihjailla. Joskus on sitten ollu pakko uskoa.
0/5