Omituisin syy mihin teidän ystävyys on kaatunut?

Olen psykologian opiskelija joten luin läpi koko ketjun ihan mielenkiinnosta ja huvikseni kysyin, vanhemmilta jo työelämässä jo pitkään olevilta miespuolisilta kavereiltani (jalkapallo + sähly + jääkiekko)  että uskooko ne siihen että joka kolmannen naisen ystävyys loppuu kavereihin sen takia että joku naisen kaveraista alkaa pokaamaan sen miestä.

Kuten voitte arvata, meinasit kaikki kuolla nauruun, kaikki, sanoivat että siinäkin on psykologille arvoitus.

Lyhyesti, kuulemma, ihan kaikki miesten normaalitkin kohteliaisuudet ja kanssakäymiset on AINA pokausyrityksiä. Jokainen heistä oli kokenut kuulemma saman jo lukemattomia kertoja.

Näistäkin jutuista mitä täällä on olisi kiva kuulla se toinenkin puoli, saattaisi moni asia kääntyä päälaelleen.

Lopetin aikoinaan ystävyyden melko tavanomaisesta syystä: ystäväni jäi p:n puhumisesta ja panettelusta kiinni useaan otteeseen. En aluksi tiennyt millä mittakaavalla sitä tuubaa oli päästelty ja mihin kaikkiin suuntiin. Ystävän häiritsevä kettuilu ja sen seurauksena väliemme kylmeneminen kuitenkin ajoittui yhteisiin yliopistoaikoihimme; hän sai paljon huonompia arvosanoja kuin minä, jätti useita kursseja kesken, eikä ollut yhtä kiinnostunut valitsemastaan alasta kuin minä.

Lukiossa hän oli ollut meistä kahdesta se parempi oppilas, enkä tällöin ollut mielestäni mitenkään kateellinen hänelle, kannustin häntä ja kestin samalla vähättelevät kommentit luonnontieteisiin kallellaan olevista opiskelijoista (luin itse pitkän matematiikan ja fykebi:n, hän luki lyhyen ja vain pakolliset kurssit näistä muista). Menestyminen yliopisto-opinnoissa katkaisi kuitenkin tämän ystävyyden, koska ilmeisesti hän oli aina pitänyt itseään minua huomattavasti fiksumpana, ja minusta tuli kaiketi ikävä verrokki omille melko surkeasti edenneille opinnoille, hyvät arvosanani olivat häneltä itseltään pois ja itsetunnon kannalta kova kolaus, jota piti sitten paikkailla levittelemällä sinne tänne valheita (yhteisen ystäväpiirin ja yliopiston opettajien lisäksi myös työnantajiani muistettiin valistavilla sähköposteilla, lopulta ystävä yritti jopa puhelimitse saada kantansa kuulumiin tehden itsestään melkoisen pellen).

Tää on kyllä karmaisevaa että näin paljon löytyy ilkeitä, röyhkeitä, pahantahtoisia ja ahneita "ystäviä". Olkoot sitten tarinat vain se toinen puoli, pahalle tuntuu :(

Vierailija kirjoitti:

Varmaan ystävälleni se oli aikoinaan omituista että lopetin vaan yhteydenpidon. Itsellä tosin tapahtui todella paha masennuskausi jolloin en kyennyt pitämään kehenkään yhteyttä, halusin olla yksin. Sen jälkeen en enää uskaltanut ottaa yhteyttä, koska tiesin olevani kamala ystävä eikä silloinnen ystäväni tehnyt mitään väärin. 

Mulla sama, en tosin tiedä onko se nyt niin omituinen syy . Mulla jäi itse asiassa kolme hyvää ystävää, olin muutaman vuoden tosi masentunut enkä jaksanut pitää yhteyttä. Sitä ennen nähtiin koulussa joka päivä. Tiedän että ainakin 2 näistä kolmesta on mulle katkeria nykyään, kun kylmästi lopetin yhteydenpidon. Olin silloin myös sen verran nuorempi, että oli hirveän vaikeaa kertoa kellekään, että outo käytökseni ja yhteydenpidon lopetus johtuu vaikeasta masennuksesta, eli he eivät välttämättä edes tienneet että olen masentunut. Harmittaa paljon ettei olla enää ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan ystävälleni se oli aikoinaan omituista että lopetin vaan yhteydenpidon. Itsellä tosin tapahtui todella paha masennuskausi jolloin en kyennyt pitämään kehenkään yhteyttä, halusin olla yksin. Sen jälkeen en enää uskaltanut ottaa yhteyttä, koska tiesin olevani kamala ystävä eikä silloinnen ystäväni tehnyt mitään väärin. 

Kuinka hyvä ystävä hän sitten loppujen lopuksi oli, jos hän ei edes kysellyt perääsi tai ei ollut tietoinen masennuksestasi. Mutta voithan vielä ottaa hänen yhteyttä ja selittää tilanteen. Vaikkei ystävyys enää jatkuisikaan niin ehkä ystävällekin jäänyt hämmennys. Masennus kuitenkin aika yleistä ja täysin normaalia, että ei pysty panostamaan ihmissuhteisiin samoin kuin ennen.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan ystävälleni se oli aikoinaan omituista että lopetin vaan yhteydenpidon. Itsellä tosin tapahtui todella paha masennuskausi jolloin en kyennyt pitämään kehenkään yhteyttä, halusin olla yksin. Sen jälkeen en enää uskaltanut ottaa yhteyttä, koska tiesin olevani kamala ystävä eikä silloinnen ystäväni tehnyt mitään väärin. 

Sama juttu...

Lisäksi eräs kaveri suuttui minulle ikihyviksi, kun sanoin kerran soittavani illalla takaisin enkä muistanut soittaa. Oli hyvä syy olla soittamatta hetkeen, koska hänelläkin oli kiireitä ja jotenkin aika veny ja uskoin hänenkin soittavan minulle takasin. Hän kuitenkin rankaisi minua mykkäkoululla, koska en ollut soittanut ja sanomalla ettei ikinä voisi enää luottaa minuun. Hän oli kymmeniä kertoja tehnyt minulle samat ettei ollut soittanut takaisin.

En kertonut olleeni hyvin vakavan masennuksen kourissa tuolloin, mutta sanoin kyllä kaikki lieventävät asianhaarat. Tyyppi suuttui minulle siitä ja siihen se loppui.

En lähtenut viimeisilläni raskaana ollessani kännikuskiksi, pilasin kuulemma viiden ihmisen illan! mInun olisi siis  pitänyt valtavan mahan ja väsymyksen kanssa ensin noukkia tyyppejä kyytiin, sitten heittää baariin ja myöhemmin hakea baarista...

Loppui siihen että paras ystäväni teki itsemurhan.

Kaipaan häntä yhä ja aina.

Vaihdoin työpaikkaa. Tätä ennen pidimme yhteyttä lähes päivittäin myös töiden ulkopuolella, mutta tämä yhteydenpito loppui kuin seinään sinä päivänä kun emme enää olleet samassa työpaikassa. Olin aivan ihmeissäni ja yritin muutamaan kertaan ottaa vielä yhteyttä, mutta lopulta ymmärsin sitten lopettaa yksipuolisen yhteydenpidon. En edelleenkään ymmärrä miksi yhteydenpito loppui..

Entinen ystävä hankki halvalla kulmiin kestopigmentoinnit, ja lopputulos oli sen mukainen. Kulmakarvat olivat kaksi eriparista, mustaa paksua viivaa puolessavälissä otsaa, ja tämä ystävä oli sitä mieltä, että minunkin on hankittava kestopigmentoinnit samalta tekijätä, jotta hän ei ole ainoa joka joutuu kärsimään rumista kulmakarvoista. Kun kieltäydyin, niin hän lopetti yhteydenpidon kokonaan.

Mä olin vähän yli 30, kun eräs senaikaisista ystävistä piti 30-vuotiskekkerit vanhempiensa kotona. Kaikki muut kutsuttiin, mutta minua ei. Oltiin nimenomaan 4:n naisen kiinteämpi kimppa, johon kumpikin kuului. Odotin kutsua hämilläni. Muut alkoivat puhua juhlista ja lahjoista, minä olin hiljaa. Yksi meistä sitten kysyi asiasta ja sanoin etten saanut kutsua. Tämä kysyi asiasta päähenkilöitä, joka oli sanonut että hänen vanhempansa olivat sanoneet ettei tarvitse kutsua, jos ei halua.

Muistan istuneeni kotona puhelimen vieressä odottaen viimetingan kutsua ja selitystä.

Ei mitään.

Kun juhlat olivat ohi, kukaan ei puhunut niistä.

Ilmeisesti syynä oli se, että siihen aikaan käytin alkoholia enemmän. Käyttivät muutkin kyllä. Minä sain kuitenkin leiman.

Oltiin sitten viileämmissä väleissä. En oikein halunnut jäädä mimmin kanssa kahdestaan mihinkään. Ei puhuttu mitään asiasta.

Ehkä vuoden päästä lähdettiin samoissa porukoissa kyläilemään erään työkaverin luokse. Jäi mieleen se, että kun vuorotellen käytiin suihkussa, että juuri kun oli mun vuoro, niin hän halusikin mennä ennen mua. Sanoin että ei. Kun olin just sulkenut suihkun niin tuli koputtelemaan oveen, että täällä muilla on kiire jo. Samaan kapakkaan kaikki oltiin menossa kylläkin. Ja mun suihkut kestää abt 5 min.

Odotin koko ajan, että saisin selityksen. Kerran tää sanoi asiasta, että vanhempansa olivat sanoneet ettei tarvitse kutsua mua. Nähtävästi kyse oli viinasta, vaikka en koskaan aiheuttanut mitään rähinää tai vastaavaa. Otin vain varomattomuuksissani liikaa. Kuulemma vanhemmat köpöttivät eestaas tarjoilemassa jotain herkkuja ja juomia. Tämä kotiparty oli kestänyt pari tuntia. Muut sanoivat mulle että soittavat mihin sitten jatkavat, mutta sanoin etten halua liittyä seuraan.

Muut olivat sanoneet, että tyhmästi tehty kun mut jätettiin pois. Tää mimmi oli kaappikakko, iltatähti, jonka vanhemmat olivat saaneet iäkkäänä.

Välimme eivät koskaan enää parantuneet, vaikka joulukortteja lähetettiin jonkin aikaa.

Minä sain pari lasta, hän on lapseton.

Meni n 10 vuotta ja olin perustanut yrityksen hoitoalalle. Tämä mimmi kuuli asian, ei soittanut vaan tekstarilla tiedusteli alkasinko hoitaa hänen iäkkäitä vanhempiaan. Tunsin suurta mielihyvää tekstatessani, että valitettavasti ei ole resursseja ottaa uusia asiakkaita. Yritti väkisin-taktiikkaa, kieltäydyin edelleen. Lupaili hyvät liksat ja helpon työn. En mennyt lankaan.

Olin ihan oikeasti odottanut kostotilaisuutta ja se tuli!

Viime jouluksi lähetti joulukortin yllättäen. En lähettänyt hänelle enää vuosiin enkä aio lähettää tai olla tekemisissä.

En halunnut juoda alkoholia.

Yksinkertaisesti siinä 16 ikävuoden tienoilla kaikkiin tilaisuuksiin tavata kaveri alkoi liittyä yhä enemmän alkoholia ja teinikännäämistä. Minulla ei ollut enää hauskaa, kun tapasimme, joten lakkasin näkemästä häntä.

Ystäväni poisti minut elämästään oletettavasti, koska olisin ollut häpeällinen muistutus menneestä ja nuoruuden vääristä valinnoista.

Suvikki74 kirjoitti:

Meni vain liian hyvin. Olin rakastunut, mies rakasti takaisin ja sain työpaikan. Työpaikka on nyt entinen, eivät edellisetkään siinä viihtyneet ja rakkaus on tauolla, tosin erottiin määräajaksi hyvällä tunnelmalla.

Ei kestänyt kun ei oltu enää samalla tasolla , koki että on jäänyt jälkeen. Tosin ei selittänyt mitään, mutta aiempien ihmissuhteidensa perusteella ei kestä muiden menestymistä koska silloin joutuisi sietämään alemmuutta tai tekemään muutoksia elämäänsä.  En pyydä tätä henkilöä ystäväksi takaisin, sillä muut ystävät ovat kestäneet niin ylä-kuin alamäet.

Itse poikkasin yhden ystävyyssuhteen siksi koska ystävän mielestä en ollut tarpeeksi kaunis silloiselle kihlatulle, sanoi suoraan että olen miehelle liian läski. Syy kariutumiseen miehen kanssa ei ollut ulkonäköni vaan se ettei hän halunnut mennä töihin. Ehkä tämä kaveri oli aidosti sitä mieltä tai harmissaan kun en enää antanut rahaa lainaan.  Viimeistään olisi kaatunut perussuomalaisuuteensa/rasismiinsa. Tilalle on tullut fiksumpia kavereita,  en kadu yhtään.

No niin, taas tää klassinen: "olin liian hyvä hänelle", "hän oli kateellinen minulle". Sillä toisella ystävällä olisi toisenlainen tarina kerrottavanaan, esim. "kun ystävä sai menestystä alleen, minä en entisenä ystävänä enää kelvannut hänelle"."Hän pääsi parempiin piireihin, joten vanhat ystävät sai jäädä". AHH HAAHH AHHA!

oikeesti, yritäppä pikkusen enemmän syvällisempää luotausta ihmissuhteistasi!

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni poisti minut elämästään oletettavasti, koska olisin ollut häpeällinen muistutus menneestä ja nuoruuden vääristä valinnoista.

Mulla kävi vähän samoin. Tosin olen vaan iloinen että ystävyys loppui. Olin ainoa joka tiesi totuuden hänestä. Tahallan hankkiutui raskaaksi ja siten teki abortin. Kun vuosia vieri eteenpäin, halusi pystyttää jotain kulissia itsestään uusien, parempien ystävien edessä jotka piti häntä jonain hauskana persoonana. Tiesin totuuden kaikesta mitä menneisyyessä oli tapahtunut. Se oli hänelle sietämätön tilanne.

Omituinen kirjoitti:

Mä olin vähän yli 30, kun eräs senaikaisista ystävistä piti 30-vuotiskekkerit vanhempiensa kotona. Kaikki muut kutsuttiin, mutta minua ei. Oltiin nimenomaan 4:n naisen kiinteämpi kimppa, johon kumpikin kuului. Odotin kutsua hämilläni. Muut alkoivat puhua juhlista ja lahjoista, minä olin hiljaa. Yksi meistä sitten kysyi asiasta ja sanoin etten saanut kutsua. Tämä kysyi asiasta päähenkilöitä, joka oli sanonut että hänen vanhempansa olivat sanoneet ettei tarvitse kutsua, jos ei halua.

Muistan istuneeni kotona puhelimen vieressä odottaen viimetingan kutsua ja selitystä.

Ei mitään.

Kun juhlat olivat ohi, kukaan ei puhunut niistä.

Ilmeisesti syynä oli se, että siihen aikaan käytin alkoholia enemmän. Käyttivät muutkin kyllä. Minä sain kuitenkin leiman.

Oltiin sitten viileämmissä väleissä. En oikein halunnut jäädä mimmin kanssa kahdestaan mihinkään. Ei puhuttu mitään asiasta.

Ehkä vuoden päästä lähdettiin samoissa porukoissa kyläilemään erään työkaverin luokse. Jäi mieleen se, että kun vuorotellen käytiin suihkussa, että juuri kun oli mun vuoro, niin hän halusikin mennä ennen mua. Sanoin että ei. Kun olin just sulkenut suihkun niin tuli koputtelemaan oveen, että täällä muilla on kiire jo. Samaan kapakkaan kaikki oltiin menossa kylläkin. Ja mun suihkut kestää abt 5 min.

Odotin koko ajan, että saisin selityksen. Kerran tää sanoi asiasta, että vanhempansa olivat sanoneet ettei tarvitse kutsua mua. Nähtävästi kyse oli viinasta, vaikka en koskaan aiheuttanut mitään rähinää tai vastaavaa. Otin vain varomattomuuksissani liikaa. Kuulemma vanhemmat köpöttivät eestaas tarjoilemassa jotain herkkuja ja juomia. Tämä kotiparty oli kestänyt pari tuntia. Muut sanoivat mulle että soittavat mihin sitten jatkavat, mutta sanoin etten halua liittyä seuraan.

Muut olivat sanoneet, että tyhmästi tehty kun mut jätettiin pois. Tää mimmi oli kaappikakko, iltatähti, jonka vanhemmat olivat saaneet iäkkäänä.

Välimme eivät koskaan enää parantuneet, vaikka joulukortteja lähetettiin jonkin aikaa.

Minä sain pari lasta, hän on lapseton.

Meni n 10 vuotta ja olin perustanut yrityksen hoitoalalle. Tämä mimmi kuuli asian, ei soittanut vaan tekstarilla tiedusteli alkasinko hoitaa hänen iäkkäitä vanhempiaan. Tunsin suurta mielihyvää tekstatessani, että valitettavasti ei ole resursseja ottaa uusia asiakkaita. Yritti väkisin-taktiikkaa, kieltäydyin edelleen. Lupaili hyvät liksat ja helpon työn. En mennyt lankaan.

Olin ihan oikeasti odottanut kostotilaisuutta ja se tuli!

Viime jouluksi lähetti joulukortin yllättäen. En lähettänyt hänelle enää vuosiin enkä aio lähettää tai olla tekemisissä.

Oikein! Kosktotilaisuus tulee AINA, olen huomannut! Täydellisyytttä ei ystäviltä voi vaatia. Jos häntä riepoi noin pahasti sinun juominen,  tosi ystävä olisi ennen selkäänpuukotusta tullut sinun kanssa lempeästi ensin puhumaan, että se  on riistäytynyt käsistä ja ohjannut vaikka hoitoon, mutta ei koskaan vedä mattoa lojaalin ystävän jalkojen alta noin. Törkeää!

Vierailija kirjoitti:

Ex ystävä kysyi mielipidettä kahdesta eri mekosta, että kumpi on paremman näköinen hänen päällään ja kun sanoin, että kummatkin näyttää hyvältä, mutta ehkä kuitenkin tuo pidempi niin suuttui siitä, että käski lähteä eikä ole sen jälkeen kuulunut mitään ":)"

Ja puhe oli ihan normaalista kesämekosta eikä mistään hääpuvusta.

no niinipä. Nyt kerro sitten se objektiivinen versio tapahtumien kulusta....? Mitä ystväsi sanoisi tapahtuneen?

olen huomannut että monella tänne kirjoittaneella on joku sisäinen esto päällä liittyen todellisiin asioiden kulkuun, ja he valehtelevat itselleen omista tekemisistään, suojellakseen egoaan. Se on suojelumekanismi kun ei kyetä katsomaan omaa käytöstä niin raadollisena kuin mitä on todellisuudessa tapahtunut. Halutaan vaan pitää kiinni omasta ihanuudestaan, vaikka viimeiseen asti. Totuus olisi liian raadollista hyväksyä osaksi omaa persoonaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole osannut sanoa ei. Yritän kyllä opetella. Mutta tästä pitkälti johtuen:

- Yksi ehdottomasti halusi minut lapsensa kummiksi. En halunnut, mutta en osannut sanoa ei. Niinpä kun muutin ulkomaille, lopetin yhteydenpidon.

- Toinen tuli auttamaan minua pienessä remontissa. Tuntihinta oli sovittu ja tämä ihminen asui luonani kolme päivää, syötin, juotin ja seurustelin. Maksun tullessa tämä sanoi, että olet saanut niin hyväpalkkaisen työn, että tuntihinta onkin euroa enemmän ja tunnit hän laski 24/vrk. Maksoin ja välit katkaisin saman tien.

On  noita muitakin ollut, mutta nuo tuli ekana mieleen.

Täällä kohtalotoveri.

Minunkin on vaikeaa sanoa ei.

Ystäväni tuntuvat minusta hyökkääviltä, kun vaativat että sovin asiat aina heidän mielensä ja etunsa mukaan.

Esim. kaveri painostaa matkalle tietyllä porukalla, minun on kutsuttava joku mielenkiintoinen tyyppi koska ystävä haluaa hänet mukaan,

vaikka itse jäädyn hänen seurassaan.

Tai minun on lähdettävä mukaan esiliinaksi ties mihin tapaamiseen/ soitettava ystävän puolesta/ pyydettävä lainaa/ otettava osaa riitaan/ otettava syyt niskoilleni/

tultava mihin vuorokauden aikaan hyvänsä mukaan vaikka minne,

aina ollaan painostamassa ja vaatimassa.

Kun pistän välit poikki, koska en pärjää noin autoritäärisessä seurassa, jossa minua ei kuunnella, eikä ole olemassa kuin statistina -

minä olenkin yhtäkkiä tyly.

No eikö se ole tylyä? :D

Jollet sano koskaan poikkipuolista sanaa ja laitat yhtäkkiä välit poikki, miten kukaan voi ymmärtää mikä hiedän käytöksessään sai sinut tekemään sen? Kasva aikuiseksi.

Kun toinen ei kuuntele.

Kohtelee kuin ilmaa rauhallista,

hyväluontoista ystäväänsä ja vetää alta lipan joka nurkan takana.

Jos tämä herkkä ystävä kieltäytyy jostain, pomottaja ignooraa hänen kieltonsa ja tuuppii vaan väkisin eteenpäin.

Aikuiseksitulosta:

Kaikki eivät muutu sarvikuononnahkaiseksi räyhääjäksi tai komentelevaksi höyryjyräksi, kun täyttävät 18 vuotta.

Täällä on paljon niin huutamalla puhuvia kärkkyjä,

kuin sofistikoituneita ja sensuelleja tyyppejä ja

ihmisseuraa vältteleviä eksentrikkoja.

Kaikkia tarvitaan.

Herkemmän ei tarvitse olla koko ajan hänet jyräävän räyhä-petterin käytettävissä, on lupa ottaa etäisyyttä, jos joku kävelee koko ajan yli "ystävyyden" nimissä.

ymmärrän tuonkin, mutta et sinä ongelmia pakoon juoksemalla kasva vahvemmaksi ihmiseksi, kun noita räyhääjiä on koko maailma täynnä esim, työpaikoilla. Tuuo on tuommoinen välttely taktiikka mikä ei auta kuitenkaan myöhemmin sua. Opi käymään rakentavaa keskustelua ongelmistanne, ja osaa asettaa rajasi ja tee ne selviksi ystävällishenkisessä rauhalisessa keskustelussa näille ylikäveleville luonteille. Kenties he kuunteleevat sinua ja säilytät hyvät ystävyyssuhteet. Kerrot että valitettavasti et voi olla osallisena sellaisessa ihmissuhteessa jossa sun rajoja ei kunnioitetea, ja että silloin se ystävys täytyy sinun lopettaa. joku kykenee siihen, joku ei.Muuten erakoidut ja jäät yksinäiseksi, jolle ei kukaan kelpaa ystäväksi.

Vierailija kirjoitti:

Lopetin aikoinaan ystävyyden melko tavanomaisesta syystä: ystäväni jäi p:n puhumisesta ja panettelusta kiinni useaan otteeseen. En aluksi tiennyt millä mittakaavalla sitä tuubaa oli päästelty ja mihin kaikkiin suuntiin. Ystävän häiritsevä kettuilu ja sen seurauksena väliemme kylmeneminen kuitenkin ajoittui yhteisiin yliopistoaikoihimme; hän sai paljon huonompia arvosanoja kuin minä, jätti useita kursseja kesken, eikä ollut yhtä kiinnostunut valitsemastaan alasta kuin minä.

Lukiossa hän oli ollut meistä kahdesta se parempi oppilas, enkä tällöin ollut mielestäni mitenkään kateellinen hänelle, kannustin häntä ja kestin samalla vähättelevät kommentit luonnontieteisiin kallellaan olevista opiskelijoista (luin itse pitkän matematiikan ja fykebi:n, hän luki lyhyen ja vain pakolliset kurssit näistä muista). Menestyminen yliopisto-opinnoissa katkaisi kuitenkin tämän ystävyyden, koska ilmeisesti hän oli aina pitänyt itseään minua huomattavasti fiksumpana, ja minusta tuli kaiketi ikävä verrokki omille melko surkeasti edenneille opinnoille, hyvät arvosanani olivat häneltä itseltään pois ja itsetunnon kannalta kova kolaus, jota piti sitten paikkailla levittelemällä sinne tänne valheita (yhteisen ystäväpiirin ja yliopiston opettajien lisäksi myös työnantajiani muistettiin valistavilla sähköposteilla, lopulta ystävä yritti jopa puhelimitse saada kantansa kuulumiin tehden itsestään melkoisen pellen).

voit luottaa siihen että harvaa todellisuudessa kiinnostaa vertailla yliopistoarvosanoja . Hahha.

Mutta mitä syytä hänellä oli kirjoittaa työnantajallesi? Voisit rehellisyyden nimissä avata tota vähän? Mitä hän sanoi heille? Kuulostaa joltain aika vakavalta syyltä kuitenkin. Jos nyt alat avautumaan niin avaudu kunnolla oikeista syistä. Ei tällä mikä tahansa mene läpi.