Mitä tehdä, kun lapsi ei kertakaikkiaan tottele?

Meilläkin on uhmis joka ei tottele mitään. Tosi kovana on saanut näin vanhempana olla. Ollaan tietyissä asioissa linjalla tottele tai itke ja tottele. Esimerkiksi kauppaan tyttö lähtee vaikka kantamalla, koska ei 4-vuotias voi jäädä yksin kotiin ja puolen tunnin kauppareissua varten ei viedä mummolaan. Tytöllä oli tapa lukkiutua huoneeseensa kun ei halunnut kuunnella mitä sanotaan joten poistettiin ovi ja verho tilalle. Nyt ollaan peruttu Suomen Tivoliin meno, kun tyttö raivosi että ei halua lähteä ulos vaan pysyy sisällä koko kesän. Todettiin sitten, että selvä pysyy sisällä ja tivoli peruttu tytön osalta. Hoitaja on jo sovittu ja muu perhe lähtee.

Vierailija kirjoitti:

Jäähypenkki ei ole hyvä ajatus.

Siinä jää lapsi tunteidensa kanssa yksin ja aikuinen käyttää tarpeetonta valtaa.

Ennemminkin kannattaa rauhallisina hetkinä sanoittaa ne tunteet ja kun tulee kiukku/uhma, ihan rauhallisesti kysyä, että onko nyt sellainenjasellainen olo ja purkaa se.

Ei lapsi jää tunteidensa kanssa yksin jos häntä ei jätetä yksin. Kyllä jäähypenkilläkin aikuinen voi tunteita sanoittaa. Nyt olet tosi raivostunut, odotetaan että se menee ohi ja se tapahtuu rauhoittumalla. Helppojen ja pehmeiden lasten äitien on helppo sanoa, mutta kun lapsia on niin monta laatua. Naurattaa jutut jostain mehiläispesäsaduista kun lapsi käy päälle lyöden ja purren :). Tätä ennen on tietysti kaikkea satuilua yritetty ja tietyn iän jälkeen lapsi ei vaan enää mee halpaan. Suuttuessaan tulistui aina nollasta sataan pienenä, nyt on rauhalliseksi kasvatettu. Noin viisi vuotta sinä meni.

Oikeesti luulen että fiksun lapsen kasvattaminen voi olla siinä mielessä haasteellisempaa että jo tosi pienestä voi unohtaa kaikki huomion kiinnitykset muualle kun lapsi on ihan että kamoon äiti, pidätkö mua noin tyhmänä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäähypenkki ei ole hyvä ajatus.

Siinä jää lapsi tunteidensa kanssa yksin ja aikuinen käyttää tarpeetonta valtaa.

Ennemminkin kannattaa rauhallisina hetkinä sanoittaa ne tunteet ja kun tulee kiukku/uhma, ihan rauhallisesti kysyä, että onko nyt sellainenjasellainen olo ja purkaa se.

Ei lapsi jää tunteidensa kanssa yksin jos häntä ei jätetä yksin. Kyllä jäähypenkilläkin aikuinen voi tunteita sanoittaa. Nyt olet tosi raivostunut, odotetaan että se menee ohi ja se tapahtuu rauhoittumalla. Helppojen ja pehmeiden lasten äitien on helppo sanoa, mutta kun lapsia on niin monta laatua. Naurattaa jutut jostain mehiläispesäsaduista kun lapsi käy päälle lyöden ja purren :). Tätä ennen on tietysti kaikkea satuilua yritetty ja tietyn iän jälkeen lapsi ei vaan enää mee halpaan. Suuttuessaan tulistui aina nollasta sataan pienenä, nyt on rauhalliseksi kasvatettu. Noin viisi vuotta sinä meni.

Ei siihen tunteista puhumiseen tarvita mitään erillistä istuinta.

Ja paljosta vetoa että koko tuo sinun sotasi ja "rauhalliseksi kasvattamisesi" oli ihan turhaa. Sait vain noilla toimillasi kamalan sodan aiakiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jos tilanne esim se, että lapsen kanssa ollaan kaupassa ja hän juoksentelee siellä vaikkapa pikkukärryjen kanssa. Sanot ennen kauppaan menoa, että niiden kanssa kuljetaan nätisti tai sitten viedään pikkukärryt pois. Tämän myöskin toteutat, viet pikkukärryt pois jos lapsi ei niiden kanssa kulje nätisti.

Ei tarvitse montaa kertaa toimia näin, kun lapsi tajuaa että äiti toteuttaa uhkauksensa. Vaikka eka kerta kaupassa onkin tuskaa, niin seuraavalla kerralla lapsi saattaa mennä niiden kärryjen kanssa jo nätisti.

Tai jos ollaan vaikka ulkona ja heittää vaikka auton siskon päälle, tällöin torut ja otat sen auton pois lapselta.

Jos vaikka varastaa karkkia kun olet sanonut ettei saa ottaa, niin otat sen karkin lapselta pois. Pahin mitä tuossa voit tehdä, on antaa lapsen syödä se karkki.

Kerro itse jokin esimerkki jossa lapsi ei tottele?

En ole ap, mutta me toimitaan pikkukärryjen kanssa juuri noin. Silti joka saakelin kauppareissu joudutaan käydä sama taistelu. Täällä uhmaikäinen, joka käyttäytyy kotona kyllä aivan hyvin, mutta on kaupoissa ihan riiviö. Jotenkin ylikierroksille se menee kaupassa joka kerta vaikka kuinka olisi kuinka syöty, juotu, ulkoiltu ja levätty ennen kauppareissua.

Muistatko kertoa myös ennen kauppaanmenoa, että kärryt viedään takaisin, jos niiden kanssa juostaan? Voi myös sanoa, että jos kuljet nätisti niiden kanssa (pitää myös muistaa kertoa, että mitä se nätisti oleminen on), niin sitten ostetaan jäätelöt palkinnoksi.

Monesti näkee kun vain sanotaan lapselle, että ole nätisti, mutta ei sitten kerrota tarkempia ohjeita, ei se lapsi voi tietää mitä kaikkea siihen sisältyy. Kärryjen kohdalla pitää siis kertoa, että niiden kanssa ei saa juosta, eikä törmäillä.

oon siis tuo sama :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jos tilanne esim se, että lapsen kanssa ollaan kaupassa ja hän juoksentelee siellä vaikkapa pikkukärryjen kanssa. Sanot ennen kauppaan menoa, että niiden kanssa kuljetaan nätisti tai sitten viedään pikkukärryt pois. Tämän myöskin toteutat, viet pikkukärryt pois jos lapsi ei niiden kanssa kulje nätisti.

Ei tarvitse montaa kertaa toimia näin, kun lapsi tajuaa että äiti toteuttaa uhkauksensa. Vaikka eka kerta kaupassa onkin tuskaa, niin seuraavalla kerralla lapsi saattaa mennä niiden kärryjen kanssa jo nätisti.

Tai jos ollaan vaikka ulkona ja heittää vaikka auton siskon päälle, tällöin torut ja otat sen auton pois lapselta.

Jos vaikka varastaa karkkia kun olet sanonut ettei saa ottaa, niin otat sen karkin lapselta pois. Pahin mitä tuossa voit tehdä, on antaa lapsen syödä se karkki.

Kerro itse jokin esimerkki jossa lapsi ei tottele?

En ole ap, mutta me toimitaan pikkukärryjen kanssa juuri noin. Silti joka saakelin kauppareissu joudutaan käydä sama taistelu. Täällä uhmaikäinen, joka käyttäytyy kotona kyllä aivan hyvin, mutta on kaupoissa ihan riiviö. Jotenkin ylikierroksille se menee kaupassa joka kerta vaikka kuinka olisi kuinka syöty, juotu, ulkoiltu ja levätty ennen kauppareissua.

Muistatko kertoa myös ennen kauppaanmenoa, että kärryt viedään takaisin, jos niiden kanssa juostaan? Voi myös sanoa, että jos kuljet nätisti niiden kanssa (pitää myös muistaa kertoa, että mitä se nätisti oleminen on), niin sitten ostetaan jäätelöt palkinnoksi.

Monesti näkee kun vain sanotaan lapselle, että ole nätisti, mutta ei sitten kerrota tarkempia ohjeita, ei se lapsi voi tietää mitä kaikkea siihen sisältyy. Kärryjen kohdalla pitää siis kertoa, että niiden kanssa ei saa juosta, eikä törmäillä.

oon siis tuo sama :)

Kiitos vinkeistä, toimin juuri noin. Jos käydään ostamassa yksi tai kaksi tuotetta niin sujuu hyvin, mutta enempään ei riitä keskittyminen. Herkuilla palkitsemiseen en ole lähtenyt, mutta ehkä olisi syytä kyllä koittaa sitäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäähypenkki ei ole hyvä ajatus.

Siinä jää lapsi tunteidensa kanssa yksin ja aikuinen käyttää tarpeetonta valtaa.

Ennemminkin kannattaa rauhallisina hetkinä sanoittaa ne tunteet ja kun tulee kiukku/uhma, ihan rauhallisesti kysyä, että onko nyt sellainenjasellainen olo ja purkaa se.

Ei lapsi jää tunteidensa kanssa yksin jos häntä ei jätetä yksin. Kyllä jäähypenkilläkin aikuinen voi tunteita sanoittaa. Nyt olet tosi raivostunut, odotetaan että se menee ohi ja se tapahtuu rauhoittumalla. Helppojen ja pehmeiden lasten äitien on helppo sanoa, mutta kun lapsia on niin monta laatua. Naurattaa jutut jostain mehiläispesäsaduista kun lapsi käy päälle lyöden ja purren :). Tätä ennen on tietysti kaikkea satuilua yritetty ja tietyn iän jälkeen lapsi ei vaan enää mee halpaan. Suuttuessaan tulistui aina nollasta sataan pienenä, nyt on rauhalliseksi kasvatettu. Noin viisi vuotta sinä meni.

Ei siihen tunteista puhumiseen tarvita mitään erillistä istuinta.

Ja paljosta vetoa että koko tuo sinun sotasi ja "rauhalliseksi kasvattamisesi" oli ihan turhaa. Sait vain noilla toimillasi kamalan sodan aiakiseksi.

Kyllä siinä tarvitaan silloin kun lapsi yrittää vaikka heitellä raivoissaan tavaroita eikä ota kieltoja luukeviin korviinsakaan. Yksi vaihtoehto on pitää fyysisesti kiinni ja estää, mutta meidä lapsella ainakin tämä aiheutti niin hysteerisen raivarin että.se vasta väkivaltaa olisi ollutkin, ihan pois laskuista. Eli penkille istuttaminen oli kompromissi paikkojen hajottamisen ja pakolla estämisen välillä, konkreettinen paikka jossa rauhoittua. Et sä pysty raivoissaan olevan mukulan kanssa muutenkaan mitään keskustelemaan. Ja kuten kirjoitin, jäähyn jälkeen tenava kömpi rauhoittunerna syliin ja sitten juteltiin. En usko että näin olisi käynyt, jos lapsi olisi tuosta traumoja saanut.

Vierailija kirjoitti:

Oikeesti luulen että fiksun lapsen kasvattaminen voi olla siinä mielessä haasteellisempaa että jo tosi pienestä voi unohtaa kaikki huomion kiinnitykset muualle kun lapsi on ihan että kamoon äiti, pidätkö mua noin tyhmänä...

Ainakin meillä lapset (nyt kaikki jo yliopistossa) oli niin tyhmiä, että ne meni tuohon lankaan joka kerta. Jos ei tehnyt mieli lähteä tarhaan, niin lapsiparat meni ihan tohkeissaan mukaan "kuka pukee nopeimmin" -leikkiin tai jos kaupassa keksivät, että olisi kiva työnnellä pikkurattaita täysin päättömästi, niin typeryyksissään ryhtyivät etsimään hedelmäosaston apinaa, kun siihen vähän yllytti. Ja koska reppanat olivat aidosti tyhmiä, niin meillä ei kertaakaan karjuttu kaupassa tai heittäydytty lattialle kirkumaan. Jotenkin ne sitten aikuisina pääsi lukemaan lääketiedettä ja tekniikkaa, vaikka lähtötilanne oli surkea.

Osalla lapsista on kova kilpailuhenki, sitä kannattaa tietysti käyttää hyväksi niin kuin tuossa kuja pukee nopeimmin -kisassa on tehty. Toinen lapsi katsoo sitten äitiään että jaa mun pitäisi kisata pukemisen nopeudessa kun ei ole mihinkään kiire, miksi?

Vierailija kirjoitti:

Osalla lapsista on kova kilpailuhenki, sitä kannattaa tietysti käyttää hyväksi niin kuin tuossa kuja pukee nopeimmin -kisassa on tehty. Toinen lapsi katsoo sitten äitiään että jaa mun pitäisi kisata pukemisen nopeudessa kun ei ole mihinkään kiire, miksi?

No se toinen lapsi taas ryhtyy etsimään punaista sukkaa, joka saattaa löytyä, kun pukee vaatteet päälle tms. Jokaisella lapsella on se joku juttu, jonka tekeminen saa ajatukset pois kränästä. Äidit oppivat aika pian, mikä se on kenellekin. Yksi lapsi pukee parhaiten, kun saa laskea vaatekappaleet, toinen kilpailee nopeudessa, kolmas haluaa kaiken samaan sävyyn jne. Oman lapsen tunteminen on avain siihen, paljonko uhmaa joutuu kestämään.

Tällaiset asiat ovat auttaneet mua:

1)Ole napakka ja johdonmukainen, mutta pidä äänensävy neutraalina (vaikka sisällä kuohuisi). Voi vaatia harjoittelua.

2) Huomaa ne tilanteet, joissa lapsesi tottelee, ja muista kehua iloisesti (uhmaikäistä voi kehua pienistäkin asioista).

3) Huomioi lasta positiivisesti, leiki, lue tai ota hänet pieniin töihin mukaan. Kun lapsella on hyvä olla kanssasi, hänen halunsa totella ja olla mieliksi lisääntyvät. Myös oma kärsivällisyytesi lisääntyy.

4) Riittävä liikunta, raikas ulkoilma ja musiikin kuuntelu (tanssiminen) yhdessä parantavat usein kummasti niin isojen kuin pientenkin fiilistä.

5) Pidä huoli omasta jaksamisesta, ennakoi etenkin oma väsymys ja jaa vastuuta muillekin. Koita pitää huolta riittävästä unesta. Vältä viimeiseen asti raivoamasta lapselle.

6) Kiitä itseäsi mielessäsi aina, kun onnistut vaativassa kasvattajan tehtävässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäähypenkki ei ole hyvä ajatus.

Siinä jää lapsi tunteidensa kanssa yksin ja aikuinen käyttää tarpeetonta valtaa.

Ennemminkin kannattaa rauhallisina hetkinä sanoittaa ne tunteet ja kun tulee kiukku/uhma, ihan rauhallisesti kysyä, että onko nyt sellainenjasellainen olo ja purkaa se.

Ei lapsi jää tunteidensa kanssa yksin jos häntä ei jätetä yksin. Kyllä jäähypenkilläkin aikuinen voi tunteita sanoittaa. Nyt olet tosi raivostunut, odotetaan että se menee ohi ja se tapahtuu rauhoittumalla. Helppojen ja pehmeiden lasten äitien on helppo sanoa, mutta kun lapsia on niin monta laatua. Naurattaa jutut jostain mehiläispesäsaduista kun lapsi käy päälle lyöden ja purren :). Tätä ennen on tietysti kaikkea satuilua yritetty ja tietyn iän jälkeen lapsi ei vaan enää mee halpaan. Suuttuessaan tulistui aina nollasta sataan pienenä, nyt on rauhalliseksi kasvatettu. Noin viisi vuotta sinä meni.

Niin, jotkut asiat on ehdoton ei (lyöminen, pureminen). Satuilua ja huomion varastamista käytetään ehkäisevänä toimintana. Silloin kun tilanne on jo päällä on ihan lapsen turvallisuuden takia tilanne otettava haltuun sen vaatimalla tavalla. Jäähy on vähän hölmö sana, kyllä meilläkin on jäähdytelty, mutta sitä kutsutaan rauhoittumiseksi. Silloin mennään rauhalliseen paikkaan, istutaan yhdessä alas ja mietitään. Ei uhkailuja jäähyistä tms.

Pyrkimyksenä tietenkin on ettei tilanne pääse niin pitkälle, että rauhoittuminen on tarpeen. Vaikka mullakin on ollut kolme tuittupäätä, vanhin todella tempperamenttinen, niin kyllä mä oman lapseni olen sen verran tuntenut, että olen tiennyt esim. siirtymätilanteiden olevan erityisen hankalia lapselle. Ei ne kohtaukset silloin tyhjästä tule ja paljon voi vaikuttaa ennaltaehkäisevästi.

Jos lapsi on kovin tempperamenttinen ja käyttää herkästi jopa väkivaltaa, niin silloin kasvatuksessa tulee korostaa ja huomioida lapsen empaattisuutta. Saada lapsi tuntemaan mielihyvää toisen huomioimisesta, ystävällisyydestä jne. Lapsi käyttää väkivaltaa nurkkaan ajettuna, ns. viimeisenä keinona. Vanhempien tehtävänä on antaa lapselle muita työkaluja pettymysten sietämiseen ja tunteiden näyttämiseen.

T. Se mehiläinen

Aika. Mitään kivaa ei tapahdu, ennenkuin on tehnyt niinkuin sanotaan. Jos kieltäytyy tekemästä, niin kannattaa tehdä lapselle selväksi, että olet kuunnellut hänen mielipiteensä ja rekisteröinyt sen, mutta että on asioita joissa ei ole vaihtohetoja ja joissa aikuinen päättää miten tehdään.

Jos vaikka kieltäytyy pukemasta vaatteita, niin sitten istuu eteisessä tekemättä mitään niin kauan että vaatteet on puettu. Pääasiassa näin, tietenkään aina ei voi mitään jos aika loppuu kesken, tällöin se ei auta muu kuin napata lapsi mukaan ilman että tämä on pukenut.

Yleensä tuollaiset kiukkukohtaukset menee niin, että lapsi vain kokeilee saako pyöriteltyä aikuisia, jos on esim. kieltäytynyt pukemasta ja nappaat kainaloon pukeutumattoman lapsen ja lähdet viemään esim. päiväkotiin niin hyvin usein uhmaikäinen lapsi alkaa sitten karjumaan, että haluaakin pukea. Tällöinkään ei enää palata takaisin, vaan lapselle todetaan, että tilaisuus meni jo, ensi kerralla sitten. Missään nimessä ei tule enää antaa lapselle mahdollisuutta tehdä, kun aikaraja on ylittynyt, lapsi oppii muuten pompottamaan vanhempiaan ja oppii että "viimeinen varoitus" tms. ei olekkaan viimeinen varoitus ja sen vuoksi se edestakaisin värkkääminen on seuraavalla kerralla kahta kauheampaa.

Selkeät rajat ja johdonmukaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalla lapsista on kova kilpailuhenki, sitä kannattaa tietysti käyttää hyväksi niin kuin tuossa kuja pukee nopeimmin -kisassa on tehty. Toinen lapsi katsoo sitten äitiään että jaa mun pitäisi kisata pukemisen nopeudessa kun ei ole mihinkään kiire, miksi?

No se toinen lapsi taas ryhtyy etsimään punaista sukkaa, joka saattaa löytyä, kun pukee vaatteet päälle tms. Jokaisella lapsella on se joku juttu, jonka tekeminen saa ajatukset pois kränästä. Äidit oppivat aika pian, mikä se on kenellekin. Yksi lapsi pukee parhaiten, kun saa laskea vaatekappaleet, toinen kilpailee nopeudessa, kolmas haluaa kaiken samaan sävyyn jne. Oman lapsen tunteminen on avain siihen, paljonko uhmaa joutuu kestämään.

Näin sen tietty menee suurimman osan ajasta. Sitten tulee se hetki kun lapsi selkeästi päättää kokella että mihin tuosta aikuisesta on ja mitä asioita siitä seuraa. Tekee asian jota ei hyvästä syystä saisi tehdä useiden kieltojen jälkeen ja selvästi katsoo mitä aikuinen tekee sen seurauksena. Ei vaan lopeta millään ennenkuin on saanut sen selville. Sitten usein jatkettiin vielä myöhemmin rajan hakemista uudelleen uudesta näkökulmasta. Jos rappukäytävässä ei saa huutaa ja remuta, saako laulaa ihan hiljaa. Ja ovelaa katsetta äitiin päin :D. Näistä maailman rajojen etsimisestä muksu sai pari kertaa elämää suuremman riidan aikaan jossa itse itsensä raivostutti ja jäähylle joutui. Ja toinen on se että kaikesta hoitamisesta ja huoltamisesta huolimatta joskus tulee niitä hetkiä kun superennakoija-äiskäkään ei ole jaksanut kaikkea ennakoida. Tulee se nälkäkiukku tai väsykiukku tai muu tilanne. Itse olen pyrkinyt kasvattamaan sillä lailla että kaikki tekeminen ja kieltäminen perustuu todellisiin seurauksiin ja sen seurauksena olen kasvattanut mukulan jota olen monen ihmisen kuullut kuvailevan nimenomaan järkeväksi. Onko se sitten hyvä vai huono, en tiedä, varmaan molempia. En ole jaksanut ruveta järjestämään satutuokioita tai kilpailuja siksi että saataisiin hanskat käteen, vaan ulos on menty sitten ilman hanskoja 20 asteen pakkaseen ja muksu on rappusilla todennut että hetkinen, mennään sittenkin takaisin laittamaan ne hanskat ja toista kertaa asiasta ei ole tarvinnut tapella. Meillä on näiden tällaisten seurauksiin perutuvien rajojen sisällä saanut muuten olla aika vapaasti.

Lapselle pitää kertoa etukäteen selvästi ja rauhallisesti mitä häneltä odotetaan. Ei auta että esim  siellä kaupassa vaan hoetaan eitä tai "ole kiltisti tai...". Joskus on ihan aikuisenakin vaikea ymmärtää mitä se toinen isä tai äiti haluaa lapsensa tekevän.

Ja toiaan se ennakointi ja lapsen huomioiminen. Kyllä minullakin menisi hermo jos vaikka puoliso jättäisi täysin huomioimatta kaiken mitä sanon. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsi käyttää väkivaltaa nurkkaan ajettuna, ns. viimeisenä keinona. Vanhempien tehtävänä on antaa lapselle muita työkaluja pettymysten sietämiseen ja tunteiden näyttämiseen.

T. Se mehiläinen

No ei kyllä tosiaankaan :D. Meillä ei ole koskaan tähän päivään mennessä rangaistu lasta fyysisesti kertaakaan tai muutenkaan kaltoinkohdeltu. Pienenä lapsi oli varsinainen pusu- ja halikone, aivan varmasti sai rakkautta riittävästi ja tunteitaan purkaa muutenkin. Lapsella vain raivo myös räjähti todella nopeasti siinä kun uhmaikä alkoi, ihan ekoja juttuja oli se kun leikki samanikäisen lapsen kanssa ja tuli ilmeisesti jotain pientä riitaa ja yhtäkkiä tää meidän kaveri puree sitä toista laista! Ei kyllä tosiaankaan ollut mikään nurkkaan ajettuna toimiminen, ei siinä oikeasti ehtinyt olla edes riitaa ennenkuin mukula toimi. Istuttiin siis siinä hiekkalaatikon laidalla me vanhemmat eikä edes huomattu kinaa ennenkuin hampaat kävi. Sama sitten muissakin riidoissa,  että fysiikka otettiin käyttöön heti saman tien suuttuessa. Luulen myös että sitä saattoi jatkua pitempään siksi etten vastannut siihen väkivallalla. Sitäkin näki kaveripiirissa usein, että kun keinot loppui, tukistettiin. Kyllähän se lapsi sitten siitä oppi olemaan yrittämättä väkivaltaa muihin. Mutta toivon että tämä mun pehmeämpi keino oli parempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalla lapsista on kova kilpailuhenki, sitä kannattaa tietysti käyttää hyväksi niin kuin tuossa kuja pukee nopeimmin -kisassa on tehty. Toinen lapsi katsoo sitten äitiään että jaa mun pitäisi kisata pukemisen nopeudessa kun ei ole mihinkään kiire, miksi?

No se toinen lapsi taas ryhtyy etsimään punaista sukkaa, joka saattaa löytyä, kun pukee vaatteet päälle tms. Jokaisella lapsella on se joku juttu, jonka tekeminen saa ajatukset pois kränästä. Äidit oppivat aika pian, mikä se on kenellekin. Yksi lapsi pukee parhaiten, kun saa laskea vaatekappaleet, toinen kilpailee nopeudessa, kolmas haluaa kaiken samaan sävyyn jne. Oman lapsen tunteminen on avain siihen, paljonko uhmaa joutuu kestämään.

Näin sen tietty menee suurimman osan ajasta. Sitten tulee se hetki kun lapsi selkeästi päättää kokella että mihin tuosta aikuisesta on ja mitä asioita siitä seuraa. Tekee asian jota ei hyvästä syystä saisi tehdä useiden kieltojen jälkeen ja selvästi katsoo mitä aikuinen tekee sen seurauksena. Ei vaan lopeta millään ennenkuin on saanut sen selville. Sitten usein jatkettiin vielä myöhemmin rajan hakemista uudelleen uudesta näkökulmasta. Jos rappukäytävässä ei saa huutaa ja remuta, saako laulaa ihan hiljaa. Ja ovelaa katsetta äitiin päin :D. Näistä maailman rajojen etsimisestä muksu sai pari kertaa elämää suuremman riidan aikaan jossa itse itsensä raivostutti ja jäähylle joutui. Ja toinen on se että kaikesta hoitamisesta ja huoltamisesta huolimatta joskus tulee niitä hetkiä kun superennakoija-äiskäkään ei ole jaksanut kaikkea ennakoida. Tulee se nälkäkiukku tai väsykiukku tai muu tilanne. Itse olen pyrkinyt kasvattamaan sillä lailla että kaikki tekeminen ja kieltäminen perustuu todellisiin seurauksiin ja sen seurauksena olen kasvattanut mukulan jota olen monen ihmisen kuullut kuvailevan nimenomaan järkeväksi. Onko se sitten hyvä vai huono, en tiedä, varmaan molempia. En ole jaksanut ruveta järjestämään satutuokioita tai kilpailuja siksi että saataisiin hanskat käteen, vaan ulos on menty sitten ilman hanskoja 20 asteen pakkaseen ja muksu on rappusilla todennut että hetkinen, mennään sittenkin takaisin laittamaan ne hanskat ja toista kertaa asiasta ei ole tarvinnut tapella. Meillä on näiden tällaisten seurauksiin perutuvien rajojen sisällä saanut muuten olla aika vapaasti.

En halua useamman lapsen äitinä mitenkään keulia yhden lapsen äitien edessä. Ja toivottavasti kukaan ei tätä kommenttia keulimisena ota.

Mutta sen olen oppinut, että lapsen luonteenpiirteet, kuten juuri tuo mainitsemasi järkevyys, eivät ole kasvatuksen tulosta, vaan sisäsyntyisiä ominaisuuksia. Voi olla, että hän on perinyt sinulta suoraviivaisen ja konstailemattoman luonteen, ja teillä yhteinen sävel on löytynyt käytännöllisyydestä.

Itse olen luonnostani vilkas ja tunteellinen, olen pitänyt pantomiinia pukiessa, palkinnut ruokapöytäkäytöksen tanssilla ja paljon muutakin. On toiminut osaan lapsista hirmuisen hyvin ja osaan ei ollenkaan. Haastavinta on, kun lapsella onkin ihan erilainen temperamentti kuin itsellä: rauhallinen ja järkähtämätön. No, juuri hänestä on kasvanut todella hieno luonne, vaikka en ole häntä osannut ohjata enkä oikein aina ymmärtänytkään. Ajattelen, että kasvatustaito lähtee itsetuntemuksesta ja omien vajavaisuuksien tunnustamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Lapselle pitää kertoa etukäteen selvästi ja rauhallisesti mitä häneltä odotetaan. Ei auta että esim  siellä kaupassa vaan hoetaan eitä tai "ole kiltisti tai...". Joskus on ihan aikuisenakin vaikea ymmärtää mitä se toinen isä tai äiti haluaa lapsensa tekevän.

Ja toiaan se ennakointi ja lapsen huomioiminen. Kyllä minullakin menisi hermo jos vaikka puoliso jättäisi täysin huomioimatta kaiken mitä sanon. 

Jos joku tuntematon lapsi törmäilee ostoskärryillä, niin kyllä minä pystyn ihan perstuntumalla aavistamaan, että karjuva vanhempi haluaa hänen lopettavan törmäilyn. Ja epäilen, että lapsi itsekin tietää, että ostoskärryillä ei saa törmäillä.

Ihan varmasti jokainen vanhempi preppaa lapsiaan kauppakäyntejä varten. Meillä ainakin tehdään kotona yhdessä ostoslistat, käydään läpi eri skenaarioita ja niiden seurauksia. Joten jos kaupassa sanon "nyt rauhallisesti", lapsi kyllä tietää, mihin sillä viitataan. Oma lukunsa on totta kai se, onko lapsella sillä hetkellä valmiudet totella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeesti luulen että fiksun lapsen kasvattaminen voi olla siinä mielessä haasteellisempaa että jo tosi pienestä voi unohtaa kaikki huomion kiinnitykset muualle kun lapsi on ihan että kamoon äiti, pidätkö mua noin tyhmänä...

Ainakin meillä lapset (nyt kaikki jo yliopistossa) oli niin tyhmiä, että ne meni tuohon lankaan joka kerta. Jos ei tehnyt mieli lähteä tarhaan, niin lapsiparat meni ihan tohkeissaan mukaan "kuka pukee nopeimmin" -leikkiin tai jos kaupassa keksivät, että olisi kiva työnnellä pikkurattaita täysin päättömästi, niin typeryyksissään ryhtyivät etsimään hedelmäosaston apinaa, kun siihen vähän yllytti. Ja koska reppanat olivat aidosti tyhmiä, niin meillä ei kertaakaan karjuttu kaupassa tai heittäydytty lattialle kirkumaan. Jotenkin ne sitten aikuisina pääsi lukemaan lääketiedettä ja tekniikkaa, vaikka lähtötilanne oli surkea.

:D :D

Täällä on koitettu jo oikeasti kaikkea, mutta tätä aion vielä kokeilla. Ihana.

Suomessa kaikki on nykyään henkistä väkivaltaa ja lapsia ei sen takia saada mitenkään kuriin. Kaikille ei vain toimi sylissä pitäminen ja keskusteleminen.

Meillä yleensä toimii nykyään 2,5v kanssa kun sanon ; "kolmannella kerralla kun pyydän tätä asiaa, sinä tulet joko yhteistyössä äidin kanssa tai sitten äiti hakee sinut väkisin huudon kanssa ja kaikilla on pahamieli, sinulla eniten. Saat valita". Yleensä valitsee jo yhteistyön ja sanoo "minä tulen". Jos ei tule, tehdään asia väkisin vaikka kuinka huutaisi. On myös jäänyt kotiin kun on pitänyt lähteä kauppaan, rangaistuksena ei pääsekään mukaan kun ei suostu pukeutumaan jne.