Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksiköhän olen aina ollut niin ei-tykätty, ei-toivottu ja yhdentekevä kaikille ympärilläni oleville / olleille ihmisille?
23.05.2017 |
Nopeasti vähän historiastani; sylivauvana isäni päätti ettei halua minua elämäänsä eli totaalihylkäys. Äiti yritti olla äiti, mutta jollain lailla häpeä au-lapsesta kuitenkin vaikutti kaikkeen. Isäpuoli suorastaan inhosi minua (tuli elämääni ollessani 3v), puhumattakaan hänen suvustaan. Olin häpeäpilkku. Kouluaikojen kaverit olivat kavereita silloin kun se heille parhaiten sopi, mutta minulle oli aina helppo tehdä ohareita ym. loukkaavia asioita. Jonkun verran kiusattiin. Myöhemmin teininä (kasvoin yllättäen kauniiksi) maineeni mustattiin ja loattiin. Olin aika hylkiö kotikaupungissani.
Tänä päivänä sama jatkuu, vaikka olen aikuinen nainen, hyvä koulutus, hyvä työpaikka, perhe (avioliitossa ja 2 lasta). Kohtaan jatkuvasti torjutuksi tulemista, hylkäämisiä, non-verbaalista viestiä siitä miten ei-toivottu olen. Minulle voi sanoa mitä tahansa, monet tuntuvat ajattelevan näin. Kohtaan esimerkiksi paljon sellaista, että ystävät puhuvat niistä PARHAISTA ystävistään minulle eli alleviivaavat etten minä ainakaan sellainen ole. Koen sen hyvin loukkaavana.
Olen hyväkäytöksinen, nöyrä, kuulemma hauskaa seuraa ja mukaudun helposti. En ole vaatimassa koko ajan jotain itselleni. Miksi törmään aina uudelleen ja uudelleen tähän samaan kuvioon - älä vaan kuvittele itsestäsi yhtään mitään! Minut on töötätty maan rakoon niin monen monituista kertaa, että en jaksa edes enää laskea. Vaikka menisin ihan uutena ja avoimin mielin täysin vieraaseen porukkaan, törmään hyvin pian samaan ilmiöön kuin aina, joten vian täytyy olla minussa.
Ainoat ihmiset maailmassa, jotka minua arvostavat ja rakastavat ovat minun lapset ja mies. Heitä varten elän.
Kommentit (147)
Vierailija kirjoitti:
Sekoitatkohan nyt henkilöitä, en ole ap!
Mihinkähän tämä kommentti liittyy? Kukaan ei kuvittele sinun olevan ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä viesti on neutraali. Siinä kuitenkin todetaan, että on epäsopivaa kysyä käytännön neuvoja, miten omaa arvoa voi nostaa. Viestissä kehotetaan mieluummin hakeutumaan terapiaan, kuin kysyä täällä. Tästä sanoin, että mielestäni se on dissaamista, ehkä se on väärä sana valinta.
En itse ymmärrä, miksi asiaa ei sovi kysyä. En näe kysymyksen olevan epäsopiva. Täällä voi kysellä vertaistukea saman kokeneilta ja käydä terapiassa, eihän ne tosiaan pois sulje?
En ole ap, kysyn mielenkiinnosta, lähinnä ammattiauttajana esiintyviltä, mitä kokemuksia hänellä on aiheesta, sekä niiltä, jotka asian kanssa on painineet ja sen selittäneet, omia kokemuksia aiheesta.
Jos kysymykseni loukkaa tai tuntuu hassulta tälle palstalle sinun mielestäsi, sen voi jättää omaan arvoonsa, eikö?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä viesti on neutraali. Siinä kuitenkin todetaan, että on epäsopivaa kysyä käytännön neuvoja, miten omaa arvoa voi nostaa. Viestissä kehotetaan mieluummin hakeutumaan terapiaan, kuin kysyä täällä. Tästä sanoin, että mielestäni se on dissaamista, ehkä se on väärä sana valinta.
En itse ymmärrä, miksi asiaa ei sovi kysyä. En näe kysymyksen olevan epäsopiva. Täällä voi kysellä vertaistukea saman kokeneilta ja käydä terapiassa, eihän ne tosiaan pois sulje?
En ole ap, kysyn mielenkiinnosta, lähinnä ammattiauttajana esiintyviltä, mitä kokemuksia hänellä on aiheesta, sekä niiltä, jotka asian kanssa on painineet ja sen selittäneet, omia kokemuksia aiheesta.
Jos kysymykseni loukkaa tai tuntuu hassulta tälle palstalle sinun mielestäsi, sen voi jättää omaan arvoonsa, eikö?
Siinä ei sanuttu sanallakaan ettei saa tai sovi kysyä. Todettiin vain, että parempaa apua saat ammattiauttajalta. Sen jälkeen kerrottiin miten voisit hakea omia vahvuuksiasi ja niiden kautta vahvistaa itsetuntoasi.
Onko kukaan epäillyt sinulla jotain nepsy ongelmia? Aspergin kirjoa tms? Tulkitset lukemaasi erikpisesti.
Olen itse päässyt käymään terapiassa, missä minulle on todettu etten oikein ymmärrä tunteitani, ja että tunneyhteys asioihin puuttuu. En siis pysty olemaan intuitiivinen ja lämmin, koska se tunnemoottori puuttuu! Samoin en osaa puolustaa itseäni jämäkästi, koska tunteen ohjaus (= olipa tuo ilkeästi sanottu, hyi, älähdänpäs takaisin!) puuttuu. Tunneyhteyden puuttumisen huomaa noissa hankalissa tilanteissa, jolloin lamaannun tai alan suorittaa mekaanisesti sopivaa toimintamallia. En pysty olemaan vilpittömän aito ja lämmin, koska onnellisuuskin on minulta hukassa :(
Päädyn varmaan siksi aina paitsioon ihmissuhteissani. Olen pinnallinen, kylmä botti, hädin tuskin ihminen itsekään. Minusta löytyy vain se pinnallinen vuorovaikutuksen taso, eli työkavereita ym hyvänpäiväntuttuja kyllä löytyy. Mutta olen hukannut itse itsestäni sen maaperän, minne ystävyys juurtuu :(
Vierailija kirjoitti:
Kyllä viesti on neutraaili. Siinä kuitenkin todetaan, että on epäsopivaa kysyä käytännön neuvoja, miten omaa arvoa voi nostaa. Viestissä kehotetaan mieluummin hakeutumaan terapiaan, kuin kysyä täällä. Tästä sanoin, että mielestäni se on dissaamista, ehkä se on väärä sana valinta.
En itse ymmärrä, miksi asiaa ei sovi kysyä. En näe kysymyksen olevan epäsopiva. Täällä voi kysellä vertaistukea saman kokeneilta ja käydä terapiassa, eihän ne tosiaan pois sulje?
En ole ap, kysyn mielenkiinnosta, lähinnä ammattiauttajana esiintyviltä, mitä kokemuksia hänellä on aiheesta, sekä niiltä, jotka asian kanssa on painineet ja sen selittäneet, omia kokemuksia aiheesta.
Jos kysymykseni loukkaa tai tuntuu hassulta tälle palstalle sinun mielestäsi, sen voi jättää omaan arvoonsa, eikö?
Kuka täällä mielestäsi esiintyy ammattiauttajana? Itse en ole ainoatakaan viestiä niin tulkinnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen itse päässyt käymään terapiassa, missä minulle on todettu etten oikein ymmärrä tunteitani, ja että tunneyhteys asioihin puuttuu. En siis pysty olemaan intuitiivinen ja lämmin, koska se tunnemoottori puuttuu! Samoin en osaa puolustaa itseäni jämäkästi, koska tunteen ohjaus (= olipa tuo ilkeästi sanottu, hyi, älähdänpäs takaisin!) puuttuu. Tunneyhteyden puuttumisen huomaa noissa hankalissa tilanteissa, jolloin lamaannun tai alan suorittaa mekaanisesti sopivaa toimintamallia. En pysty olemaan vilpittömän aito ja lämmin, koska onnellisuuskin on minulta hukassa :(
Päädyn varmaan siksi aina paitsioon ihmissuhteissani. Olen pinnallinen, kylmä botti, hädin tuskin ihminen itsekään. Minusta löytyy vain se pinnallinen vuorovaikutuksen taso, eli työkavereita ym hyvänpäiväntuttuja kyllä löytyy. Mutta olen hukannut itse itsestäni sen maaperän, minne ystävyys juurtuu :(
Olet hakenut apua. Hienoa. Toivottavasti löydät yhteytesi tunteisiisi. Tsemppiä sinulle!
Uskon että Ap että nämä kiusaajat ovat sinulle kateellisia! Ja siksi ottavat sinut silmätikuksi. Näin kävi myös minulle ja koin koulukiusaamista. Tällöin kasvatin paksun nahan ja kun tuli aika mennä lukioon, menin naappurikuntaan. Ongelma ratkesi tällöin tällä. Myös työelämässä olen törmännyt tähän samaan ilmioon. Muka-mukavat ihmiset rupeavat piilovittuilemaan päin naamaa ja jättävät porukasta ulos. Ei auta kuin löytää se oma porukka töistä (esim eri osastolta mikäli firma on tarpeeksi iso). Jos omaa porukkaa ei löydy niin sitten kuvittelee itse olevansa Teflonia, johon mikään piilovittuilu ei tartu ja vaan jatkaa oman uransa luontia. Ikinä ei saa näyttää että piilovittuilu/päin naamaan vittuilu harmittaa sinua (vaikka toki näin tekeekin). Ihmiset ovat kateellisia ihan käsittämättömistä asioista (onnellinen parisuhde, terveys, hoikkuus, pitkät hiukset, lapset, puoliso, hieno auto, sukulaiset, jne you name it).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen henkisen puolen ammattilainen. Kun itse arvostaa itseään, muutkin arvostavat. Jos on lapsena tai nuorena kokenut väheksyntää, ilman aktiivista paneutumista asiaan tilanne voi jäädä pysyväksi. Sen takia ap. On hyvä harjoitella ajattelua, että sinä et ole huono, vaan sinua on kohdeltu huonosti. Se ei ole sinun vikasi. Olet arvokas ihminen ja kerro se tarvittaessa jollekkin ystävällesi. Älä anna väheksyä itseäsi, vaan käyttäydy hyvin ja kohteliaasti kaikkia kohtaan.
Tämä on hyvä neuvo. Ap kertoo kuintenkin, että ainoat ketä hänellä tällähetkellä on, on oma mies ja lapset. Sitä omaa arvostusta voi oppia suhteessa muihin, kun saa arvostavaa kohtelua ja palautetta. Useiden arvostavien kokemuksien myötä voi alkaa luottaa omaan arvoonsa. Jos näin ei ole, koska vetää vääriä tyyppejä puoleensa, tilanne on sitten eri.
Se, että ei anna muiden väheksyä itseään on avain. Mutta miten sitä oppii ns kynnysmatosta ’ystävällisen jämäkäksi oman arvon puolustajaksi’?
Oman kokemuksen mukaan, olin itse huonosti kohdeltu pitkään eräässä paikassa, kunnes en enää jaksanut ja suutuin. Se oli ihan hyvä ja terve reaktio tilanteeseen. Kuitenkin, toivon oppivani kertomaan asiani jatkossa jämäkän ystävällisesti ilman ylimenevää suuttumista.
Harva kuitenkaan oppii näin vaikeita juttuja, ilman jonkinlaista ”hermon menetystä” tai totaalista väsymistä siihen omaan toistuvaan reagointi tapaan. Ihminen vastustaa luonnostaan muutosta viimeiseen asti. Vaikka saman aikaisesti sitä nimenomaa kaipaa ja haluaa.
Ainakin itsellä on se kokemus, että vaikka miten haluaisin oppia näitä asioita siististi, on se usein aika roiskeista, yrityksen ja erehdyksen kautta menemistä, vaikken ketään tahallisesti halua loukata. Viha/ suuttuminen on luonnollinen reaktio rajan rikkomiseen, se pitäisi osata vaan valjastaa ilmeisesti juurikin jämäkkyydeksi käytöksessä.
Kysy. Jos joku aiheettomasti yrittää alistaa, opettele kysymään. Esimerkiksi Miksi sinä sanot noin, vaikka tiedät, että se ei tunnu minusta hyvältä. Tai Mitä vikaa minussa mielestäsi on, kun puhut minulle noin. Selvennä vähän. Ei tarvitse monta kertaa kysyä, kun asiaan tulee korjaus ja kysyjän itsetunto vähän kohenee.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse päässyt käymään terapiassa, missä minulle on todettu etten oikein ymmärrä tunteitani, ja että tunneyhteys asioihin puuttuu. En siis pysty olemaan intuitiivinen ja lämmin, koska se tunnemoottori puuttuu! Samoin en osaa puolustaa itseäni jämäkästi, koska tunteen ohjaus (= olipa tuo ilkeästi sanottu, hyi, älähdänpäs takaisin!) puuttuu. Tunneyhteyden puuttumisen huomaa noissa hankalissa tilanteissa, jolloin lamaannun tai alan suorittaa mekaanisesti sopivaa toimintamallia. En pysty olemaan vilpittömän aito ja lämmin, koska onnellisuuskin on minulta hukassa :(
Päädyn varmaan siksi aina paitsioon ihmissuhteissani. Olen pinnallinen, kylmä botti, hädin tuskin ihminen itsekään. Minusta löytyy vain se pinnallinen vuorovaikutuksen taso, eli työkavereita ym hyvänpäiväntuttuja kyllä löytyy. Mutta olen hukannut itse itsestäni sen maaperän, minne ystävyys juurtuu :(
Tosi ikävä kuulla, että sinulla on tuollainen vaikeus. Tiedän kokemuksesta, mistä puhut. Voin kuitenkin tarjota rohkaisun sanan, sillä olen itse ollut samanlainen, mutta onnistunut murtautumaan siitä kuoresta, jonka oli ympärilleni kasvanut. Toki se vaati ja vaatii edelleen työskentelyä ja tarkkailua, ja tulokset näkyvät hitaasti.
Näkisin kuitenkin, että olet jo pitkällä, kun tiedostat tuon ongelman. Hyvä! Siitä voi alkaa sinun matkasi kohti täydempää, tyydyttävämpää elämää suhteessa itseesi ja toisiin.
Osaisinpa antaa jotain käytännön neuvoja. Se on vaikeaa, mutta ehkä alan kirjallisuus voisi auttaa sinua, kuten se on auttanut minuakin. Etsi vaikka googlen kautta aiheeseen liittyviä teoksia, se on nykyään helppoa.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
liika kiltteys ja alistuvuus saa muissa aikaan sadismia jossain ollut tutkimustakin aiheesta psykologiaa?.kilttinä ihmisenä ite koin ikäviä, sitten muokkasin käytöstäni, aloin vaatia itseäni kohtaan hyvää käytöstä muilta. se auttoi hieman tilannetta. vaadi muilta hyvää käytöstä,älä ota vastaan ilkeetä käytöstä.
Millä tavoin aloit vaatia muilta hyvää käytöstä? Ihan konkreettisia esimerkkejä, kiitos. En tiedä, oletko täällä enää vastaamassa, mutta muutkin saavat antaa ohjeita.
Samaistun vahvasti aloittajaan ja moneen muuhun täällä ja meinasin tulla kysymään samaa, mutta en viitsi aloittaa uutta ketjua, kun tästä asiasta on käyty jo aiemmin hyvää keskustelua.
Tuntuu, että olen epätoivottu kaikkialla. Elämässäni ei ole yhtään ihmistä, joka välittäisi. Ei ole edes miestä tai ketään läheisiä. Isää minulla ei koskaan ollutkaan ja äidille olin epätoivottu vahinko. En ole koskaan saanut kokea, miltä tuntuu tulla rakastetuksi. Miessuhteeni ovat olleet sairaita, niissä on ollut henkistä tai jopa fyysistä väkivaltaa. Olen ollut koulu-yliopisto- ja työpaikkakiusattu. Kaikki haluavat minusta eroon. En ole enää vuosiin päässyt ensitreffejä pidemmälle. Lapseni isä välttelee minua, samoin hänen sukulaisensa. Eivät halua edes tutustua. Jälleen kerran olen työpaikalla syrjitty ja minusta halutaan eroon. En ainoastaan kuvittele tätä vaan näistä on selkeitä konkreettisia esimerkkejä. On sanottu jopa suoraan.
Miksi ihmiset eivät vaan voi kohdella toisiaan kuin toivoisi itseään kohdeltavan? Miksi lyötyä pitää lyödä? Missä on empatia ja vastavuoroisuus?
Olisi todellakin ihanaa tutustua teihin samankaltaisiin ihmisiin, voisimme yhdessä terapoida toisiamme, kohdella toisiamme kunnioittavasti ja nostaa toistemme itsetuntoa <3 Sillä jos itsearvostusta ei ole lapsuuden suhteista saanut, ei sitä kukaan yksinään voi kasvattaa, varsinkin jos saa osakseen jatkuvasti huono kohtelua, torjuntaa ja hylkäämistä. On kohtuutonta vaatia sellaista. Missä teihin voi tutustua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoinen ketju. Olen itse kova tarkkailemaan laumadynamiikkaa ja tämä ilmiö on mielestäni ihan todellinen. Joten ap:n ja muiden kokemus on uskoakseni ihan aito. Varmaankin valikoidutte tällaisen kohtelun kohteeksi, koska joku teissä viestittää sitä, että teidät voi alistaa. Moni tässä ketjussa yrittää väittää, että se on vain omassa päässänne, mutta tämä ei mielestäni ole totta. Niinkuin eräs jo kirjoitti: tutkimusten mukaan liika kiltteys saa aikaa sadismia. Ihmiset ei oikeasti ole niin hyväntahtoisia aina kuin moni haluaisi uskoa. Ne on varmaan ihan pienet eleet ja mikroilmeet, jotka jo saavat tämän aikaan. Mutta se ei ole teidän syy. Vanhempien kuuluu auttaa lasta kasvamaan terveessä itsearvostuksessa. Jos se jää puuttumaan, niin ei se ole niin yksinkertaista rakentaa tuosta noin vain varsinkin, kun taustalla on niin paljon negatiivisia kokemuksia. Mutta on myös paljon mukavia ihmisiä. Jos pienin askelin pystyisi olemaan sosiaalisissa tilanteissa vähän ns. "Kovempi" ja vetämään myös enemmän huumorilla niin varmaan voisi saada enemmän positiivisia kokemuksia. Voimia kaikille! Vaikutatte ihanilta ihmisiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta alkupäässä kiinnitin yhteen asiaan huomiota: aletaan saada "sydänystävä", mutta sitten toinen kääntääkin selän. Olen itse ollut pari kertaa tämä "selänkääntäjä". Tutustun "reppanaan" ja olen hänelle ystävällinen, saatan pyytää kahvillekin. Tämä toinen tulkitsee tilanteen sydänystävyydeksi ja takertuu kiinni. Jatkuvia viestejä. Tilanne ei yleensä ole tasa-arvoinen, koen olevani kuin äiti tällaiselle ihmiselle. En saa suhteesta itse mitään. Voin kyllä joskus kahvitella ja jutella mukavia, mutta ystäväksi haluan tasa-arvoisen ihmisen, jota kunnioitan ja jolla on muutakin elämää kuin minä. On ollut pakko viilentää välejä näihin roikkujiin, oman mielenterveyden takia. Kannattaakin haistella ilmapiiriä, kun tutustuu toiseen ihmiseen. Ystävyys syntyy vähitellen.
Vierailija kirjoitti:
Jos olette onnellisia ja onnellisessa asemassa elämässä ja kaiken lisäksi mukavia: Ei ihmiset siedä sellaista! Kivempi olla kaveri jollekin, jolla menee päin persettä. Niin se monilla vaan on.
Tämä on hyvä huomio.
Olen luonteeltani positiivinen, en yltiö sellainen kuitenkaan. Mulla on yksi pitkäaikainen ystävä joka on taas totaalisen päinvastainen. Ajattelee pahinta, pelkää koko ajan tapahtuvan ikäviä asioita, kaikki on aina jotenkin pielessä. Minä tuen ja tsemppaan parhaani mukaan, eikä minun elämääni kuuluvia asioita, niitä negatiivisiakin, juuri noteerata mitenkään koska aina tilanne hänellä on akuutimpi. Kestän tän, mutta välillä risoo
Mulla on ystäviä yhden käden sormilla laskettava määrä. Hänellä lukuisia ja tutustuu helposti. Minun tilanne taas on kuin AP:lila, jään helposti ulkopuoliseksi.
Jospa pointti onkin siinä että (kuten itse ap kirjoitit) sinusta tuli kaunis!
Tämä saattaa aiheuttaa valtavaa kateutta muissa ja siksi kokevat että haluavat näpäytellä ja olla jopa ilkeitä koska ovat kateellisia.
Myös se että on fiksu, itsenäinen, nokkelaälyinen sanavalmis jne ärsyttää joitakin. He kokevat jäävänsä alakynteen ja kiukustuvat siitä, silloin ehkä ikäänkuin tiedostamattaan kostavat jollain tapaa sen sinulle, ikään kuin tasataan puntit (jos ymmärrätte mitä tarkoitan). Olen itse ihmetellyt joskus samaa että miksi jotkut käyttäytyvät ihan hassulla tapaa minua kohtaan esim töissä, siis toisin kuin jotain kollegaa kohtaan. Olen oikein seurannut tietoisesti tilanteita ja koitan tulkita mistä se kumpuaa että mulle tölvitään sanoa vaikka mitä mutta ei vieressä olevalle hyvin "värittömälle" vähän höpsölle ja heikolla ammattitaidolla olevalle kollegalle.
Yksi teoria on myös se että ihmiset haluavat että heistä pidetään. Onko mahdollista että muut aistivat sinusta ettet pidä heistä tai joku käytöksessäsi, ilmeissä eleissä kertoo sen että suhtaudut ylimielisesti heihin. Olen itse pohtinut tätä ja ainakin erään esihenkilöni (johtajanainen) kohdalla kävi näin. Inhosin ja pelkäsin hiukan häntä, hänellä oli todella ikävän ihmisen maine. Hän aisti sen.
Ennenpitkää jouduin sen "syöjättären" hampaisiin kuten moni muukin. Myöhemmin tajusin, että kaikki me jotka hänet tunnettiin entuudestaan hän myllytti ja myllytti meitä niin kauan että me kaikki lähdettiin pois. Hän aisti ja tajusi ettemme voi sietää häntä, hän otti meidät silmätikukseen nujertaen meidät toinen toisemme perään, vaikka olimme ammatillisesti ihan päteviä. Ne jotka joko avoimesti tai näkymättömän taitavasti osasivat miellyttää häntä ja pönkittää sillä tapaa hänen heikkoa itsetuntoa säästyivät myllytykseltä.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tajuaisikin, että ilkeilijän kommentit johtuvat ilkeilijän omasta pahasta olosta,olen huomannut, että välillä on raskasta olla se ymmärtäjä, joka aina ymmärtää sitä toisen pahaa oloa.
En tiedä onko kyse keskeneräisyydestä vai missä, mutta herää sellainen, että toivoisi, että vastavuoroisesti sitten itse saisi myös sitä ymmärrystä osakseen, kun omat heikot kohdat puskee pintaan. Harvoin näin kuitenkaan käy. Sitten kuitenkin yrittää ymmärtää sitä toisen ilkeilyn taustaa ja hänen pahaa oloa.
Miten sitä sitten jaksaisi pysyä ystävällisenä ymmärtävänä, mutta että itse saisi myös samaa osakseen?
Välillä väsähtää, kun tuntuu, että muuta saa hyppiä silmille ja tehdä melkein mitä vaan, heillä on vaan paha olla. Sitten kun nostat kissan pöydälle, niin olet se paha.
Onko se niin, että näiltä on turha vastavuoroista käytöstä odottaa ja pitäää hakeutua kypsempien seuraan, vai mistä kyse?<
Tämä🙏🏻
Samaistun itsekin paljon. Koen, että iän myötä on alkanut helpottaa, kun on oppinut tunnistamaan, millaista kohtelua on valmis vastaanottamaan. Nuorena olen ollut ihan ihmeellisissä suhteissa, myös työsuhteissa, joissa minua on kohdeltu huonosti, käytetty hyväksi ja suhtauduttu hyvin alentavasti. Osittain on ollut varmasti huonoa tuuria, mutta olen myös itse kiinnittynyt vahingollisiin ihmisiin ja yhteisöihin ja sitkeästi kestänyt. Onneksi olen 30+-iässä saanut olla turvallisissa ja terveissä työyhteisöissä, joissa olen saanut rohkeutta pitää puoliani.
Alue: Aihe vapaa
Sinänsä mielenkiintoista ,miten tulkitset edellisen viestin dissaavan si.un viestiäsi? Miksi? Koska vastaus oli eri kuin ajattelit? Huomaatko mitään tästä reaktiostasi sinänsä neutraaliin viestiin?