Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ikuinen painon arviointi sukulaisissa
17.05.2017 |
Onko muilla tämmöistä. Etenkin miehen puolen suvun naiset tätä harrastavat. Ollaan tunnettu kohta kymmenen vuoden ajan, ja joka ikinen kerta kun nähdään niin ensimmäinen kommentti liittyy painooni (muutkin sukulaiset saavat kyllä saman kohtelun, ei siinä). Olen aika hoikka, eli kommentti liittyy siihen: "kauHEE kun sä olet niin taas laihtunu huhhuh", "no ei suhun kyllä lapsesta mitään jääny voi TAIvas JEEsus". Raskausaikana aina ensimmäinen kommentti koski mahan kokoa ja sen laskeutumista ja muotoa. Siis jumalauta kymmenen vuoden ajan ensimmäinen tervehdys liittyy aina painon arviointiin.
Olen ihan sinut painoni kanssa, mutta kommentoinnissa minua ärsyttää suunnattomasti se, että he siis ensimmäisenä arvioivat aina sisäänastujan painonvaihtelua. Siihen kiinnitetään ensimmäisenä huomio. Olen ollut ihan samankokoinen viimeiset kymmenen vuotta joten luulisi ettei se nyt tule enää yllätyksenä. Jos olisin joka tapaamiselle laihtunut niin olisin jo haudassa. Nyt vaan ärsyttää kun meillä on pieni lapsi, olisi ihan kiva että hän edes saisi elää maailmassa jossa tervehdyksenä naiselle kuuluisi jotain muutakin kuin painon ja ulkomuodon kyttäystä.
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Ap, osta halpa vaaka, mittanauha ja paksu muistikirja ja viet ne seuraavan kerran tuliaiseksi, kun he ovat niin innostuneita painoista ja mitoista.
Samalla punnitsette ja mittaatte kaikki läsnäolijat munaskuita myöten, merkitsette lukemat jokaisen omalle kohdalle muistikirjaan, jos olette siellä useamman päivän, laadi aikataulu päivittäin olevista mittauksista.
Josko into painoihin ja mittoihin alkaisi hupenemaan.
Siis kysehän on juurikin ikuisista laihduttajista niinkuin joku tuolla jo edellä arveli. Eikä minun tarvitse viedä mittanauhoja, omat laihdutuspuheet ja läskien kauhistelut alkavat automaattisesti viimeistään kahvipöydässä. Joka kerta.
Sehän tässä on jutun ydin, ettei tuo sinällään minua loukkaa. Minä vaan pidän tuota tapaa tosi käsittämättömänä, rasittavana ja erittäin typeränä. Koska se paljastaa heti, ensimmäisenä sisäänastuessa on ollut kiinnostavaa kytätä miltä paino nyt näyttää. Nyt tytön myötä haluaisin että jotain muutakin asiaa naisilla olisi kuin painon taivastelu tavan vuoksi, oli se sitten ylä- tai alakanttiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ettei muuten menisi ihan miehen suvun haukkumiseksi, niin voin kertoa myös että oma (hoikka, mutta syömisneuroottinen) sukuni kunnostautuu sitten tässä muiden läskien haukkumisessa. Minulla on parikin sukulaistätiä joiden mielestä täysin hyvä keskustelunaihe kahvipöydässä on meille muille täysin tuntemattoman, hänen oman tuttunsa ylipaino jota hän kauhistelee ja haukkuu. Omia lapsia ja vanhempia haukutaan ihan estoitta. Että joo, kasvata siinä sitten tytölle tervettä kehonkuvaa. -ap
Tää kuulostaa jo ihan vitsiltä, mutta ei ole. Tai no, aika monella näyttää samansuuntaisia kokemuksia olevan.
Vierailija kirjoitti:
Meillä tervehditään kaikkia sukuun naituja sanomalla "päivää" - ei mitään muuta. Koska jokainen sana, ihan mikä tahansa, kommentoidaan ivaksi tai pilkaksi tai muuten vain ahdistavaksi. Jos menee sanomaan vaikka "hyvää päivää", niin seuraavana päivänä soi puhelin ja sieltä kysellään, että ilkeyttäsikö sanoit, että hyvää päivää, kun hyvin tiedät, että on taas jalkasilsa vaivannut eikä päivä ole ollenkaan hyvä.
Oletko se sama tyyppi jonka mielestä toisessa ketjussa on ihan ookoo kommentoida toisen isoa päätä jatkuvasti koska sehän on vain todettu fakta?
Toisen ulkonäön kommentointi ei ole koskaan kivaa. Kauniit sanat tai kehut erikseen mutta tuommoinen "onpas sulla xxxx" joka kerta tavatessa on vain outoa ja rasittavaa. Keksit varmasti jotain muutakin jos yrität. Sen "päivää" lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selvää tän ketjun perusteella ainakin on, että yhtä loukkaavaa se on kumpaankin suuntaan; kommentoidaan sitten hoikkuutta tai ylipainoa.
Toisaalta hoikkuus on varsinkin naisilla erittäin arvostettua yhteiskunnassamme, minkä kommentoijat tietävät, joten siihen suhtautuu pakostakin vähän eri lailla.
Ystävälläni oli vakava sairaus. Oli aina ollut laiha, mutta laihtui vielä lisää. Vieraat ihmiset kommentoivat hänelle ääneen, että tuossa menee anorektikko.
Onko sitä toisen ulkonäköä negatiivisessa mielessä ääneen mainita? Etenkin, jos ei ole läheinen ihminen, joka olisi aidosti huolissaan esim. terveydestä.
Olen nuorempana ollut alipainon puolella ja silloin kyllä sai varsinkin pulleammilta sukulaisilta kuulla asiasta. Nykyään ei enää vaikka en siellä pitkään aikaan ole käynytkään... Isäni taas vielä nykyäänkin kommentoi syömisiäni tyyliin "ettet vaan liho" vaikka bmi 18,5 ja haluaisin muutaman kilon lisää ihan vaan vaikka sairastumisen varalle. Isälke olen kyllä huomauttanut ärsyttävästä tabasta mutta ei ole mennyt perille. Itselle ei ikinä tulisi mieleenkää kommentoida toisen painoa tai sen vaihtelua. Onneksi en tätä geeniä perinyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isäni on naiskauneuden ystävä. Hän on aina tarkkaillut syömisiäni ja sanonut monesti ruokapöydässä, että ei kannattaisi noin paljoa syödä. Painoltani olen aina ollut alipainon rajalla, mutta kun välillä stressin ja sairastelun vuoksi pääsen laihtumaan selkeästi alipainoiseksi, isä tulee ja kehuu, kuinka näytän hyvältä ja alan olla naisen ihannepainossa. Jossakin vaiheessa painoin hieman enemmän ja jälkikäteen isäni oli pakko päästä kauhistelemaan, kuinka hirveältä silloin näytin, ja että onneksi kilot sulivat pois. Äitini taas on koko elämäni haukkunut minua linnunpelätiksi ja luuviuluksi, sanonut ettei tällainen tissitön riuku kelpaa kenellekään. On tämä elämä vaikeaa.
Anteeksi, mutta sinulla on kamalat vanhemmat. Heidän pitäisi tukea sinua, eikä lytätä.
Tuskinpa he itsekään miltään kedon kukkasilta näyttävät...
Minulla oli myös vanhemmat, jotka kommentoivat painoani aika rankallakin kädellä lapsesta asti. Rauha heidän sielulleen, vaikka kotona oleminen oli välillä maanpäällistä helvettiä laihdutuskuureineen, mille lapsi ei voinut mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sairastin nuorempana anoreksiaa. Mummosta alkaen kaikki kehuivat, miten sirolta ja hyvältä näytän. Sittemmin hakeuduin itse hoitoon.
Minulla sama juttu teininä! Oikein tädit huokailivat ihastuksesta miten hoikka olen aikana, jolloin en syönyt mitään kiinteää ruokaa. Äiti opetti juomaan sokerittomia juomia, koska niissä ei ole yhtään kaloreita! Tuuperruin välillä pitkin lattioita ja ainoa joka oli tästä huolissaan oli veljeni.. Nyt yli kolmekymppisenä olen se suvun outolintu, joka ei harrasta painonpudottajia ja on pullistunut ja ties mitä. Olen edelleen hoikka, mutta normaalipainoinen ja syön mitä huvittaa ja annan vatsan pullottaa terveyden merkiksi:D
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli myös vanhemmat, jotka kommentoivat painoani aika rankallakin kädellä lapsesta asti. Rauha heidän sielulleen, vaikka kotona oleminen oli välillä maanpäällistä helvettiä laihdutuskuureineen, mille lapsi ei voinut mitään.
Tällä tavalla saadaan lapset sairastumaan syömishäiriöihin! Törkeää käytöstä lasta ja ketä tahansa kohtaan! Myös äitien jatkuva itsensä haukkuminen ja laihdutusyritykset ja erilaiset dieetit antavat kieroutuneen kuvan terveen aikuisen naisen ruokavaliosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni on naiskauneuden ystävä. Hän on aina tarkkaillut syömisiäni ja sanonut monesti ruokapöydässä, että ei kannattaisi noin paljoa syödä. Painoltani olen aina ollut alipainon rajalla, mutta kun välillä stressin ja sairastelun vuoksi pääsen laihtumaan selkeästi alipainoiseksi, isä tulee ja kehuu, kuinka näytän hyvältä ja alan olla naisen ihannepainossa. Jossakin vaiheessa painoin hieman enemmän ja jälkikäteen isäni oli pakko päästä kauhistelemaan, kuinka hirveältä silloin näytin, ja että onneksi kilot sulivat pois. Äitini taas on koko elämäni haukkunut minua linnunpelätiksi ja luuviuluksi, sanonut ettei tällainen tissitön riuku kelpaa kenellekään. On tämä elämä vaikeaa.
Anteeksi, mutta sinulla on kamalat vanhemmat. Heidän pitäisi tukea sinua, eikä lytätä.
Tuskinpa he itsekään miltään kedon kukkasilta näyttävät...
Kamalaa kuultavaa.. En edes tiedä pysyykö tuo enää vain henkisen väkivallan puolella kun kyseessä lapsi ja lopputulos näkyy fyysisenä vaivana! Miten ihmeessä ihmiset selviää edes joten kuten järjissään tuollaisten vanhempien jäljiltä! Tekisi mieli lätkiä pitkin korvia tuollaisia surkeista surkeimpia ihmisen kuvatuksia, jotka tekevät kaikkensa saadakseen oman lapsensa voimaan pahoin..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selvää tän ketjun perusteella ainakin on, että yhtä loukkaavaa se on kumpaankin suuntaan; kommentoidaan sitten hoikkuutta tai ylipainoa.
Toisaalta hoikkuus on varsinkin naisilla erittäin arvostettua yhteiskunnassamme, minkä kommentoijat tietävät, joten siihen suhtautuu pakostakin vähän eri lailla.
Toisaalta näin, mutta toisaalta ei. Pahalta se tuntuu joka tapauksessa. Harvemmin kauhistelu on tyyliä "voi herranjestas, kun tuo on noin ällöttävän missinmittainen ja siro", vaan kyllä siitä laihuudestakin melko rumaa tekstiä saa kuulla.
Kommentit laihuudesta, vaikka kuinka ylistävinä, ovat kamalia myös sen takia, että itse ainakin voin todella huonosti ja olin anorektinen. Samaa aikaa sukulaiset ja vanhemmat kehuvat kilpaa miten siro ja hentoinen olen ja voi kun hekin olisivat yhtä hoikkia. Siinähän mietit, ettet ole syönyt mitään 3 päivään, joten ei varmaan saa syödä 4. päivänäkään, koska kukaan ei huomaa vieläkään miten huonosti voit, vaan sinulta toivotaan vielä enemmän laihuutta. Jos lapsenne/sukulaisenne on anorektisen laiha (erityisesti teinit), mitä jos halaisitte niitä ja kysyisitte miten sä voit? Painoa ei ole tarve kommentoida mitenkään, iskee vaikka munkkipossun molemmille kouraan ja mussutat sen siinä iloisena esimerkiksi, että syöminen on kiva juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätini kommentoi kerran painoani, vittumaisena ja ilkeänä ihmisenä arvostelin, että tämä on epäonnistunut naisena, kun tämä kärsi lapsettomuudesta. Eipä ole sen jälkeen painokommentteja kuulunut.
Ja kyllä, tiedostan hyökänneeni liian rajusti tätiä kohtaan. Asia on tosin sovittu :).
Oma äitini on aina vahdannut painoani kuin haukka, ihan siitä lähtien kun olin pieni. En ole koskaan ollut ylipainoinen, päin vastoin, olin aina alipainoinen/alipainon rajoilla. Mistään muusta äiti ei puhunutkaan kuin laihduttamisesta ja dieeteistä, koska olin pulska. (Pulska, eli BMI alipainon puolella.) Vielä parikymppisenäkin kun tulin kotia käymään, äiti haukkui lihavaksi ja sanoi että minun pitää laihduttaa.
Tuloksena minulla on 7 vuoden syömishäiriöhelvetti; ensin anoreksia ja nyt todella raju bulimia, josta yritän toipua. Parhaimmillaan oksensin useita kertoja päivässä verioksennukseen asti, muistin äitini sanat päässäni "sinun täytyy laihduttaa, olet lihava". Kuukautisia ei ole ollut yli puoleen vuoteen ja hampaiden kiille on täysin kulunut. Mielenterveydestä ei ole tällä hetkellä tietoakaan.
Omakin maailma pyörii tällä hetkellä painon ja kehon ympärillä, sekoan jos vaaka näyttää 400g enemmän kuin eilen, en pysty katsoa peiliin. Tällä hetkellä mitat 59/175. Toipumisprosessi on todella raskas ja pitkä, enkä toivoisi tätä helvettiä kenellekään. Joten oikeasti, miettikää ennen kuin alatte arvostelemaan toisen ihmisen painoa. Sanoilla voi olla suurempi vaikutus kuin tiedättekään, kommentit voivat olla viimeinen tikki, joka laukaisee syömishäiriön. Ja sitten mennäänkin ojasta allikkoon. Äitini ei vieläkään suostu ymmärtämään saatika myöntämään tehneensä mitään väärää. Onko mikään ihmekään, etten kyseistä ihmistä suostu tapaamaan enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa tosiaan olla varovainen myös tuon hoikkuuden kommentoimisessa. Se voi joko laukaista tai sitten pönkittää anorektikon näkemystä, että tämä on hyvä juttu. Osteoporoosista ja pyörtyilystä viis.
Itse sairastaessa ihmettelin, miten ihmiset ovat niin sokeita sille ihan lähipiirissäkin, miten huonosti voin oikeasti. Kerran kysyttiin, laihdutanko? En tietenkään, kirkkain silmin. Tietysti laihdutin, enkä syönyt.
Nyt kun puhutaan tänään yo-tulosten julkaisusta. Omista lakkiaisista muistan lähinnä sen, miten oksensin hiljaa alakerran vessassa ruokapöydän antimia. Ainoa joka epäili, oli juhlavieraissa oleva lääkäri. Kiistin tietysti kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selvää tän ketjun perusteella ainakin on, että yhtä loukkaavaa se on kumpaankin suuntaan; kommentoidaan sitten hoikkuutta tai ylipainoa.
Toisaalta hoikkuus on varsinkin naisilla erittäin arvostettua yhteiskunnassamme, minkä kommentoijat tietävät, joten siihen suhtautuu pakostakin vähän eri lailla.
Toisaalta näin, mutta toisaalta ei. Pahalta se tuntuu joka tapauksessa. Harvemmin kauhistelu on tyyliä "voi herranjestas, kun tuo on noin ällöttävän missinmittainen ja siro", vaan kyllä siitä laihuudestakin melko rumaa tekstiä saa kuulla.
Kommentit laihuudesta, vaikka kuinka ylistävinä, ovat kamalia myös sen takia, että itse ainakin voin todella huonosti ja olin anorektinen. Samaa aikaa sukulaiset ja vanhemmat kehuvat kilpaa miten siro ja hentoinen olen ja voi kun hekin olisivat yhtä hoikkia. Siinähän mietit, ettet ole syönyt mitään 3 päivään, joten ei varmaan saa syödä 4. päivänäkään, koska kukaan ei huomaa vieläkään miten huonosti voit, vaan sinulta toivotaan vielä enemmän laihuutta. Jos lapsenne/sukulaisenne on anorektisen laiha (erityisesti teinit), mitä jos halaisitte niitä ja kysyisitte miten sä voit? Painoa ei ole tarve kommentoida mitenkään, iskee vaikka munkkipossun molemmille kouraan ja mussutat sen siinä iloisena esimerkiksi, että syöminen on kiva juttu.
Hyvä testeri tuo munkkipossu. Itse en ottaisi, koska en pidä niistä. Mutta noin yleisesti "olen juuri syönyt". Mikä toistuu.
Alue: Aihe vapaa
Ai että mä nauroin, kun sieluni silmin näin ton mittailun tapahtuvan alusvaatteisillaan. Voiko turhempaan aikaa käyttää, kun toisen painon arvosteluun kyläillessä.