Lue keskustelun säännöt.
Eikö päiväkoteihin saada mitenkään empaattista ja lapsirakasta henkilökuntaa?
16.05.2017 |
Kunpa vaan vanhemmat tietäisivät miten heidän lapsia pk:ssa kohdellaan. Tai parempi, kun eivät tiedä.
Lapsille puhutaan todella ikävään sävyyn, ei lohdutella eikä kuunnella. Komennellaan ja tiuskitaan.
Lasten täytyy jo ihan pieninä selvitä yksin kaikesta ja jos joutuu hoitaja auttamaan, niin sekin tehdään lyttäämällä itsetuntoa, "miten sinä nyt et tätä osaa?! Monta kertaa jo tämäkin näytetty"
Ujojen lasten ujoutta ei ymmärretä. Sinne vaan suoraan väkisin toisten sekaan ja turha märistä. Sama vähänkin erityitä tukea tarvitsevien lasten kanssa. Sinne vaan, siinä karaistut!
Missä on empaattisuus ja tukeminen ja rohkaisu kullekin lapselle sopivaan tyyliin?
Ei ihme, että suomalaisilla on huono itsetunto, kun sitä lytätään päiväkoti-iästä asti.
Terveisiä päiväkodista
Kommentit (42)
Ne on empaattisia ja mukavia kun ne aloittaa, mut sitten muuttuvat kun tekevät sitä hommaa pidempään ja väsähtävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei kaikissa paikoissa ole tuollaista.
Mutta itellä ainakin kyynistymiseen yksi syy oli ylikuormitus ja uupumus. En noin käyttäytynyt, mutta en silti ollut oma empaattinen ja iloinen itsenikään. Nyt pitäisi syksyllä palata hoitovapailta töihin ja mietin vaan miten jaksan sitä.
Erittäin mielenkiintoinen pointti oli tuo suomalaisten itsetunto (heikko) ja päiväkoti. Juuri tuo itse pärjäämisen -asenne on jäänyt minua vaivaamaan. Päiväkodeissa oletetaan, että jo yksi vuotias juo itse mukista....Esimerkkejä riittää.
Että pienestä pitäen on itse pystyttävä huolehtimaan itsestään. Se on outoa.
Apua, missä tällainen pk on? Ei päde ainakaan meidän pk:ssa. Minun sylissäni on aina tilaa (no ei ole samaan aikaan kaikille mutta vuorotellen pääsevät). Sama kaikilla työkavereillani.
Voisiko syynä olla työntekijöiden stressi ja ylikuormitus, moni vetää viimeisillä voimillaan... saa nähdä kauanko itse jaksan enää. Kiitokseksi raskaasta työstä lomarahoja leikattiin ja työaikaa pidennettiin.
t.lto
Höpöhöpö ap, millähän kokemuksella tuollaista levittelet? Onko kokemusta yhdestä vai kahdesta päiväkodista ja kuinka pitkältä ajalta? En ole nimittäin tuollaiseen törmännyt itse, kuin ihan yksittäisten työntekijöiden kohdalla jotka luojan kiitos ovat vähemmistönä hoitajissa. Huvittavinta tosin on, että vanhemmat hyvin paljon tykkää juuri näistä kun osaavat vanhempia nuoleskella oikein.
Minulla on kokemusta useasta eri päiväkodista 10 vuoden ajalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen tällainen. Haluan hoitaa lapsia niin hyvin kuin hoitaisin omiani. Minut on nyt parissa vuodessa savustettu kolmesta eri päiväkodista ulos pari kk työskentelyn jälkeen. Yksinkertaisesti minua ei muut työntekijät halua työkaverikseen, he ilmeisesti kokevat että olen jotenkin "kilpailija" tai jotain? Kiusaaminen on ihan armotonta. Työtä on siis mahdoton tehdä hyvin koska muut työntekijät tekevät sen mahdottomaksi. Esim. Kerran yksi lapsi kaatui ulkona ja alkoi itkeä. Otin hänet syliin ja lohdutin (ei sattunut mutta säikähti, ikää 3v). Yhtäkkiä kollegani (joka muuten seisoi kaikkien muiden kanssa juoruilemassa ringissä selkä pihaan päin) tuli ja repäisi lapsen sylistäni: iso poika, älä ulise, ei sattunut, mene leikkimään siitä! En tiedä kumpi oli järkyttyneempi, minä vai lapsi. Että sellainen ympäristö. Lisäksi kollega piti puhuttelun että emme kannusta lapsia tällaiseen huonoon käytökseen vaan heidän on pärjättävä itse. Aha.
Harkitsen vakavasti alan vaihtamista. Nyt olen työtön ja ajattelin miettiä asiaa kesän yli. Itse työssä ei ole vikaa, rakastan lapsia. Mutta nämä keski-ikäiset "urautuneet", voi huoh......
Ei kannata mitään tunnesuhteita luoda lapsiin, kohta ne kuitenkin vaihtuvat tai itse vaihdat ryhmää/
päivkotia.
Asiallinen ja ystävällinen kohtelu saa riittää minulta. Saatan olla joskus kylmäkiskoisen oloinen, mutten missään nimessä lyttää lasta koskaan.
Rakkaus ja hellyys ovat vanhempien ja muun lähipiirin tehtävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tällainen. Haluan hoitaa lapsia niin hyvin kuin hoitaisin omiani. Minut on nyt parissa vuodessa savustettu kolmesta eri päiväkodista ulos pari kk työskentelyn jälkeen. Yksinkertaisesti minua ei muut työntekijät halua työkaverikseen, he ilmeisesti kokevat että olen jotenkin "kilpailija" tai jotain? Kiusaaminen on ihan armotonta. Työtä on siis mahdoton tehdä hyvin koska muut työntekijät tekevät sen mahdottomaksi. Esim. Kerran yksi lapsi kaatui ulkona ja alkoi itkeä. Otin hänet syliin ja lohdutin (ei sattunut mutta säikähti, ikää 3v). Yhtäkkiä kollegani (joka muuten seisoi kaikkien muiden kanssa juoruilemassa ringissä selkä pihaan päin) tuli ja repäisi lapsen sylistäni: iso poika, älä ulise, ei sattunut, mene leikkimään siitä! En tiedä kumpi oli järkyttyneempi, minä vai lapsi. Että sellainen ympäristö. Lisäksi kollega piti puhuttelun että emme kannusta lapsia tällaiseen huonoon käytökseen vaan heidän on pärjättävä itse. Aha.
Harkitsen vakavasti alan vaihtamista. Nyt olen työtön ja ajattelin miettiä asiaa kesän yli. Itse työssä ei ole vikaa, rakastan lapsia. Mutta nämä keski-ikäiset "urautuneet", voi huoh......
Ei minusta pidäkään lohduttaa, jos ulisee täysin tyhjästä. Mitä se palvelee? Tuossa tilanteessa kiinnittäisin lapsen huomiota muualle enkä "palkitsisi" turhan vinkumisesta. En toki käyttäisi tuollaisia sanamuotoja kuten "älä ulise" tms.
]Minä olen tällainen. Haluan hoitaa lapsia niin hyvin kuin hoitaisin omiani. Minut on nyt parissa vuodessa savustettu kolmesta eri päiväkodista ulos pari kk työskentelyn jälkeen. Yksinkertaisesti minua ei muut työntekijät halua työkaverikseen, he ilmeisesti kokevat että olen jotenkin "kilpailija" tai jotain? Kiusaaminen on ihan armotonta. Työtä on siis mahdoton tehdä hyvin koska muut työntekijät tekevät sen mahdottomaksi. Esim. Kerran yksi lapsi kaatui ulkona ja alkoi itkeä. Otin hänet syliin ja lohdutin (ei sattunut mutta säikähti, ikää 3v). Yhtäkkiä kollegani (joka muuten seisoi kaikkien muiden kanssa juoruilemassa ringissä selkä pihaan päin) tuli ja repäisi lapsen sylistäni: iso poika, älä ulise, ei sattunut, mene leikkimään siitä! En tiedä kumpi oli järkyttyneempi, minä vai lapsi. Että sellainen ympäristö. Lisäksi kollega piti puhuttelun että emme kannusta lapsia tällaiseen huonoon käytökseen vaan heidän on pärjättävä itse. Aha.
Harkitsen vakavasti alan vaihtamista. Nyt olen työtön ja ajattelin miettiä asiaa kesän yli. Itse työssä ei ole vikaa, rakastan lapsia. Mutta nämä keski-ikäiset "urautuneet", voi huoh......
Kylläpä osui tämä kirjoitus! Juuri näin: lasta vähätellään, etenkin poikia! Tuo lause voisi olla suoraan lähipiirini suusta. Tämä pitkään alalla ollut lastentarhanopettaja vähätteli aivan kaikkea. Yhtä häneltä ei koskaan herunut mihinkään, mikä koski lapsia/lasta. EMPATIA JA LOHTU. Never. Ja muija tekee työtään lasten parissa! Tämä kokenut lastentarhanopettaja on kova kuin kivi. Kylmä sellainen.
Ihan kysymyksenä: keneltä on pois, jos itkevää lasta halaa ja lohduttaa?
Täällä on esitetty kysymyksiä suomalaisesta heikosta itsetunnosta. Taas kääntyy katse päiväkotien kasvatustyöhön...Toki myös vanhempien, mutta aika ison osan päivästä lapset viettävät päiväkodeissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tällainen. Haluan hoitaa lapsia niin hyvin kuin hoitaisin omiani. Minut on nyt parissa vuodessa savustettu kolmesta eri päiväkodista ulos pari kk työskentelyn jälkeen. Yksinkertaisesti minua ei muut työntekijät halua työkaverikseen, he ilmeisesti kokevat että olen jotenkin "kilpailija" tai jotain? Kiusaaminen on ihan armotonta. Työtä on siis mahdoton tehdä hyvin koska muut työntekijät tekevät sen mahdottomaksi. Esim. Kerran yksi lapsi kaatui ulkona ja alkoi itkeä. Otin hänet syliin ja lohdutin (ei sattunut mutta säikähti, ikää 3v). Yhtäkkiä kollegani (joka muuten seisoi kaikkien muiden kanssa juoruilemassa ringissä selkä pihaan päin) tuli ja repäisi lapsen sylistäni: iso poika, älä ulise, ei sattunut, mene leikkimään siitä! En tiedä kumpi oli järkyttyneempi, minä vai lapsi. Että sellainen ympäristö. Lisäksi kollega piti puhuttelun että emme kannusta lapsia tällaiseen huonoon käytökseen vaan heidän on pärjättävä itse. Aha.
Harkitsen vakavasti alan vaihtamista. Nyt olen työtön ja ajattelin miettiä asiaa kesän yli. Itse työssä ei ole vikaa, rakastan lapsia. Mutta nämä keski-ikäiset "urautuneet", voi huoh......
Muistakaa nyt ihmiset, että näissä asioissa on aina kaksi puolta. Noin kerrottuna sympatiat on kirjoittajan puolella, mutta miten lie on tilanne oikeasti mennyt. Olen kohdannut empaattisia ja rakastavia hoitajia, jotka on sitten muuten olleet ihan mahdottomia työkavereita. On tehneet oman päänsä mukaan, ei ole saaneet lapsille kuria kun on pitänyt vain rakastaa ja olla empaattinen ja vaikka sovitaan selkeästi jonkun temppuilevan lapsen kohdalla, että hän pukee itse, koska osaa pukea itse, niin tällainen empaattinen työntekijä pukee lapsen puolesta jos hän pari kyyneltä tirauttaa.
Tottakai itsensä satuttanutta lasta lohdutetaan, todella vaikea toisen selityksestä tietää mikä niiden muiden motiivi taustalla on. Joskus lapset kiukuttelee ja itkee ulkona koska haluavat huomiota/haluavat olla koko ajan kiinni aikuisessa tms. who knows, jolloin välttämättä itkevää lasta ei aina pidetä sylissä koko ulkoilun aikaa tai välttämättä nosteta lainkaan syliin vaikka itkisikin, riippuu siis vähän syistä.
Tuon kirjoittajan tympeä asennekkin paistaa läpi, asenne työkavereita kohtaan, miten kokeneet työkaverit onkin "urautuneita, kylmiä ihmisiä". Olisko parempi ottaa pää tynnyristä ja miettiä, että onkohan niiden kokeneiden työntekijöiden tekemisten taustalla ihan joku ajatuskin?
Vierailija kirjoitti:
Apua, missä tällainen pk on? Ei päde ainakaan meidän pk:ssa. Minun sylissäni on aina tilaa (no ei ole samaan aikaan kaikille mutta vuorotellen pääsevät). Sama kaikilla työkavereillani.
Voisiko syynä olla työntekijöiden stressi ja ylikuormitus, moni vetää viimeisillä voimillaan... saa nähdä kauanko itse jaksan enää. Kiitokseksi raskaasta työstä lomarahoja leikattiin ja työaikaa pidennettiin.
t.lto
Millä tavalla työ päiväkodissa on raskasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tällainen. Haluan hoitaa lapsia niin hyvin kuin hoitaisin omiani. Minut on nyt parissa vuodessa savustettu kolmesta eri päiväkodista ulos pari kk työskentelyn jälkeen. Yksinkertaisesti minua ei muut työntekijät halua työkaverikseen, he ilmeisesti kokevat että olen jotenkin "kilpailija" tai jotain? Kiusaaminen on ihan armotonta. Työtä on siis mahdoton tehdä hyvin koska muut työntekijät tekevät sen mahdottomaksi. Esim. Kerran yksi lapsi kaatui ulkona ja alkoi itkeä. Otin hänet syliin ja lohdutin (ei sattunut mutta säikähti, ikää 3v). Yhtäkkiä kollegani (joka muuten seisoi kaikkien muiden kanssa juoruilemassa ringissä selkä pihaan päin) tuli ja repäisi lapsen sylistäni: iso poika, älä ulise, ei sattunut, mene leikkimään siitä! En tiedä kumpi oli järkyttyneempi, minä vai lapsi. Että sellainen ympäristö. Lisäksi kollega piti puhuttelun että emme kannusta lapsia tällaiseen huonoon käytökseen vaan heidän on pärjättävä itse. Aha.
Harkitsen vakavasti alan vaihtamista. Nyt olen työtön ja ajattelin miettiä asiaa kesän yli. Itse työssä ei ole vikaa, rakastan lapsia. Mutta nämä keski-ikäiset "urautuneet", voi huoh......
Ei minusta pidäkään lohduttaa, jos ulisee täysin tyhjästä. Mitä se palvelee? Tuossa tilanteessa kiinnittäisin lapsen huomiota muualle enkä "palkitsisi" turhan vinkumisesta. En toki käyttäisi tuollaisia sanamuotoja kuten "älä ulise" tms.
Jos lapsi kaatuu ja pelästyy niin toki pitää lohduttaa.
Ihan pienellä jos se jatkuu ja jatkuu niin on hyvä keino koittaa kiinnittää huomiota muualle ystävälliseen sävyyn. Mutta ei lapsen kokemusta pidä heti kättelyssä mitätöidä.
T. Lastenhoitaja
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata mitään tunnesuhteita luoda lapsiin, kohta ne kuitenkin vaihtuvat tai itse vaihdat ryhmää/
päivkotia.
Asiallinen ja ystävällinen kohtelu saa riittää minulta. Saatan olla joskus kylmäkiskoisen oloinen, mutten missään nimessä lyttää lasta koskaan.
Rakkaus ja hellyys ovat vanhempien ja muun lähipiirin tehtävä.
Et selvästikään ole meidän pk:ssa töissä, jossa jokaiseen lapseen pyritään kyllä luomaan positiivinen tunnesuhde, erityisesti ja myös haastaviin tehostetun tuen lapsiin. Plussana tästä tulee aina sivuvaikutuksena lapsen kasvun ja kehotyksen vauhdittuminen ja työntekijän työssäjaksaminen paranee.
Ja meillä on resurssit myös vähissä mutta silti teemme tässä parhaamme
t.lto
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulla paljonkin kokemuspohjaa kaikista päiväkodeista?
Kaatuminen on sellainen, johon en kyllä itse välttämättä heti ryntää lasta ottamaan syliin ja tee kamalaa numeroa siitä. Toki jos lapsi jo muutenkin itkee niin sitten, mutta varsinkin pienimmät lapset saattaa tuollaisessa tilanteessa nimenomaan katsoa aikuista ja tämän reaktiota ja reagoida sen mukaan: Jos aikuinen vain sanoo että "ohhoh, kävipä hassusti" ja nostaa lapsen ylös, niin lapsi jatkaa leikkiään ilman sen kummempaa säikähdystä. Jos taas aikuinen reagoi siihen ryntäämällä luokse "voi kamala, sattuiko?" nii taatusti saa lapsesta sen itkun ja säikähdyksen irti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tällainen. Haluan hoitaa lapsia niin hyvin kuin hoitaisin omiani. Minut on nyt parissa vuodessa savustettu kolmesta eri päiväkodista ulos pari kk työskentelyn jälkeen. Yksinkertaisesti minua ei muut työntekijät halua työkaverikseen, he ilmeisesti kokevat että olen jotenkin "kilpailija" tai jotain? Kiusaaminen on ihan armotonta. Työtä on siis mahdoton tehdä hyvin koska muut työntekijät tekevät sen mahdottomaksi. Esim. Kerran yksi lapsi kaatui ulkona ja alkoi itkeä. Otin hänet syliin ja lohdutin (ei sattunut mutta säikähti, ikää 3v). Yhtäkkiä kollegani (joka muuten seisoi kaikkien muiden kanssa juoruilemassa ringissä selkä pihaan päin) tuli ja repäisi lapsen sylistäni: iso poika, älä ulise, ei sattunut, mene leikkimään siitä! En tiedä kumpi oli järkyttyneempi, minä vai lapsi. Että sellainen ympäristö. Lisäksi kollega piti puhuttelun että emme kannusta lapsia tällaiseen huonoon käytökseen vaan heidän on pärjättävä itse. Aha.
Harkitsen vakavasti alan vaihtamista. Nyt olen työtön ja ajattelin miettiä asiaa kesän yli. Itse työssä ei ole vikaa, rakastan lapsia. Mutta nämä keski-ikäiset "urautuneet", voi huoh......
Ei minusta pidäkään lohduttaa, jos ulisee täysin tyhjästä. Mitä se palvelee? Tuossa tilanteessa kiinnittäisin lapsen huomiota muualle enkä "palkitsisi" turhan vinkumisesta. En toki käyttäisi tuollaisia sanamuotoja kuten "älä ulise" tms.
Minä kyllä lohdutan kaikki pikku pipitkin, myös ne olemattomat. Ei se lapsi lohduttamisesta ja sylistä rikki mene, päinvastoin hän nauttii aina aikuisen positiivisesta huomiosta oli se sitten "turhaa" tai ei.
Omassa lähipiirissä on lto, sen kuvan olen saanut että raskasta on meteli sekä kiire, joka syntyy siitä että hoitajia on liian vähän lapsia kohden.
Ihan kysymyksenä: keneltä on pois, jos itkevää lasta halaa ja lohduttaa?
Se on siltä lapselta pois. Oppii, että turhasta valittamalla saa positiivista huomiota. Lohduttamalla aikuinen ikään kuin hyväksyy se, että tapahtuma tunnemyrskyn arvoinen.
Tuollaisessa tilanteessa jättäisin huomiotta, silloin lapsi oppii, että tässä kaatumisessa ei ollut mitään huomioitavaa.
En itsekään äitinä toivo, että hoitajat syöksyvät päivittelemään jotain pikku kaatumista. Lapsen etu se on, ettei pikkuasioista tee numeroa itsekään.
Kiusattuja tuollaisista voi hyvinkin tulla. Koulussa ollaan jo kaveripiirissä tarkkoja, kuka on vauvamainen vätys. .
Ei.