Lue keskustelun säännöt.
Eikö päiväkoteihin saada mitenkään empaattista ja lapsirakasta henkilökuntaa?
16.05.2017 |
Kunpa vaan vanhemmat tietäisivät miten heidän lapsia pk:ssa kohdellaan. Tai parempi, kun eivät tiedä.
Lapsille puhutaan todella ikävään sävyyn, ei lohdutella eikä kuunnella. Komennellaan ja tiuskitaan.
Lasten täytyy jo ihan pieninä selvitä yksin kaikesta ja jos joutuu hoitaja auttamaan, niin sekin tehdään lyttäämällä itsetuntoa, "miten sinä nyt et tätä osaa?! Monta kertaa jo tämäkin näytetty"
Ujojen lasten ujoutta ei ymmärretä. Sinne vaan suoraan väkisin toisten sekaan ja turha märistä. Sama vähänkin erityitä tukea tarvitsevien lasten kanssa. Sinne vaan, siinä karaistut!
Missä on empaattisuus ja tukeminen ja rohkaisu kullekin lapselle sopivaan tyyliin?
Ei ihme, että suomalaisilla on huono itsetunto, kun sitä lytätään päiväkoti-iästä asti.
Terveisiä päiväkodista
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tällainen. Haluan hoitaa lapsia niin hyvin kuin hoitaisin omiani. Minut on nyt parissa vuodessa savustettu kolmesta eri päiväkodista ulos pari kk työskentelyn jälkeen. Yksinkertaisesti minua ei muut työntekijät halua työkaverikseen, he ilmeisesti kokevat että olen jotenkin "kilpailija" tai jotain? Kiusaaminen on ihan armotonta. Työtä on siis mahdoton tehdä hyvin koska muut työntekijät tekevät sen mahdottomaksi. Esim. Kerran yksi lapsi kaatui ulkona ja alkoi itkeä. Otin hänet syliin ja lohdutin (ei sattunut mutta säikähti, ikää 3v). Yhtäkkiä kollegani (joka muuten seisoi kaikkien muiden kanssa juoruilemassa ringissä selkä pihaan päin) tuli ja repäisi lapsen sylistäni: iso poika, älä ulise, ei sattunut, mene leikkimään siitä! En tiedä kumpi oli järkyttyneempi, minä vai lapsi. Että sellainen ympäristö. Lisäksi kollega piti puhuttelun että emme kannusta lapsia tällaiseen huonoon käytökseen vaan heidän on pärjättävä itse. Aha.
Harkitsen vakavasti alan vaihtamista. Nyt olen työtön ja ajattelin miettiä asiaa kesän yli. Itse työssä ei ole vikaa, rakastan lapsia. Mutta nämä keski-ikäiset "urautuneet", voi huoh......
Muistakaa nyt ihmiset, että näissä asioissa on aina kaksi puolta. Noin kerrottuna sympatiat on kirjoittajan puolella, mutta miten lie on tilanne oikeasti mennyt. Olen kohdannut empaattisia ja rakastavia hoitajia, jotka on sitten muuten olleet ihan mahdottomia työkavereita. On tehneet oman päänsä mukaan, ei ole saaneet lapsille kuria kun on pitänyt vain rakastaa ja olla empaattinen ja vaikka sovitaan selkeästi jonkun temppuilevan lapsen kohdalla, että hän pukee itse, koska osaa pukea itse, niin tällainen empaattinen työntekijä pukee lapsen puolesta jos hän pari kyyneltä tirauttaa.
Tottakai itsensä satuttanutta lasta lohdutetaan, todella vaikea toisen selityksestä tietää mikä niiden muiden motiivi taustalla on. Joskus lapset kiukuttelee ja itkee ulkona koska haluavat huomiota/haluavat olla koko ajan kiinni aikuisessa tms. who knows, jolloin välttämättä itkevää lasta ei aina pidetä sylissä koko ulkoilun aikaa tai välttämättä nosteta lainkaan syliin vaikka itkisikin, riippuu siis vähän syistä.
Tuon kirjoittajan tympeä asennekkin paistaa läpi, asenne työkavereita kohtaan, miten kokeneet työkaverit onkin "urautuneita, kylmiä ihmisiä". Olisko parempi ottaa pää tynnyristä ja miettiä, että onkohan niiden kokeneiden työntekijöiden tekemisten taustalla ihan joku ajatuskin?
Tätäpä.
Halittelen, hupsuttelen, leikittelen ja vitsailen lasten kanssa todella paljon, sylini on aina avoin sellaiselle, joka on saanut kipeää tai pahan mielen tai muuten vaan kaipaa läheisyyttä. Mutta vastapainoksi kannustan lasta taitojensa mukaiseen itsenäisyyteen ja kehun vuolaasti siinä onnistuessaan ja tuen tekemistä, jos siinä ei onnistu. Ja tätä se on ollut muillakin työtovereillani, pari tapausta joka käy enemmän apn kuvaukseen, ovat olleet burnoutin puolella.
Tälläkin hetkellä työskentelen tällaisen yliymmärtäjän kanssa ja prkl on se rankkaa. Hän ei odota lapselta mitään, kohtelee enemmin heitä kuin ylisuuria nukkeja ja ajaa itseänsä piippuun tehdessään isojenkin lasten puolesta kaiken alusta loppuun ja lopulta tulee harva se hetki juosten luokseni kun ei saa mitään rotia lapsiin, jotka eivät häntä kuuntele vaan nauravat päälle ja toimivat juuri niinkuin itse haluavat.
En ole lasten kaveri, olen heidän kasvattajansa (en luojantähden äiti kuitenkaan). Kasvatan heitä olemaan empaattisia toisia kohtaan ja saamaan uusia kokemuksia ja taitoja. En halua heidän oppimaan että maassa makaamalla ja kitisemällä he saavat kaiken haluamansa ja muut tekemään asiansa hänen puolestaan... Haluan ja muutkin tuntemani hoitajat haluavat olla turvallinen syli, johon saa tulla kun on paha olla, mutta syli, johon ei jäädä kun on koko maailma tutkittavana ja koettavana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tällainen. Haluan hoitaa lapsia niin hyvin kuin hoitaisin omiani. Minut on nyt parissa vuodessa savustettu kolmesta eri päiväkodista ulos pari kk työskentelyn jälkeen. Yksinkertaisesti minua ei muut työntekijät halua työkaverikseen, he ilmeisesti kokevat että olen jotenkin "kilpailija" tai jotain? Kiusaaminen on ihan armotonta. Työtä on siis mahdoton tehdä hyvin koska muut työntekijät tekevät sen mahdottomaksi. Esim. Kerran yksi lapsi kaatui ulkona ja alkoi itkeä. Otin hänet syliin ja lohdutin (ei sattunut mutta säikähti, ikää 3v). Yhtäkkiä kollegani (joka muuten seisoi kaikkien muiden kanssa juoruilemassa ringissä selkä pihaan päin) tuli ja repäisi lapsen sylistäni: iso poika, älä ulise, ei sattunut, mene leikkimään siitä! En tiedä kumpi oli järkyttyneempi, minä vai lapsi. Että sellainen ympäristö. Lisäksi kollega piti puhuttelun että emme kannusta lapsia tällaiseen huonoon käytökseen vaan heidän on pärjättävä itse. Aha.
Harkitsen vakavasti alan vaihtamista. Nyt olen työtön ja ajattelin miettiä asiaa kesän yli. Itse työssä ei ole vikaa, rakastan lapsia. Mutta nämä keski-ikäiset "urautuneet", voi huoh......
Ei minusta pidäkään lohduttaa, jos ulisee täysin tyhjästä. Mitä se palvelee? Tuossa tilanteessa kiinnittäisin lapsen huomiota muualle enkä "palkitsisi" turhan vinkumisesta. En toki käyttäisi tuollaisia sanamuotoja kuten "älä ulise" tms.
Minä kyllä lohdutan kaikki pikku pipitkin, myös ne olemattomat. Ei se lapsi lohduttamisesta ja sylistä rikki mene, päinvastoin hän nauttii aina aikuisen positiivisesta huomiosta oli se sitten "turhaa" tai ei.
Se vain voi tehdä hallaa aralle, motorista harjoitusta kaipaavalle lapselle, jos kaikkiin liikkuessa sattuviin kommelluksiin aikuisen ensimmäinen reaktio on rynnätä kauhistelemaan ja lohduttelemaan pienestäkin kolhusta. Joskus on parempi todeta vain, että hupsistakeikkaa, kuin nostaa saman tien syliin ja kysellä, kuinka pahasti sattui.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tällainen. Haluan hoitaa lapsia niin hyvin kuin hoitaisin omiani. Minut on nyt parissa vuodessa savustettu kolmesta eri päiväkodista ulos pari kk työskentelyn jälkeen. Yksinkertaisesti minua ei muut työntekijät halua työkaverikseen, he ilmeisesti kokevat että olen jotenkin "kilpailija" tai jotain? Kiusaaminen on ihan armotonta. Työtä on siis mahdoton tehdä hyvin koska muut työntekijät tekevät sen mahdottomaksi. Esim. Kerran yksi lapsi kaatui ulkona ja alkoi itkeä. Otin hänet syliin ja lohdutin (ei sattunut mutta säikähti, ikää 3v). Yhtäkkiä kollegani (joka muuten seisoi kaikkien muiden kanssa juoruilemassa ringissä selkä pihaan päin) tuli ja repäisi lapsen sylistäni: iso poika, älä ulise, ei sattunut, mene leikkimään siitä! En tiedä kumpi oli järkyttyneempi, minä vai lapsi. Että sellainen ympäristö. Lisäksi kollega piti puhuttelun että emme kannusta lapsia tällaiseen huonoon käytökseen vaan heidän on pärjättävä itse. Aha.
Harkitsen vakavasti alan vaihtamista. Nyt olen työtön ja ajattelin miettiä asiaa kesän yli. Itse työssä ei ole vikaa, rakastan lapsia. Mutta nämä keski-ikäiset "urautuneet", voi huoh......
Muistakaamme, että tämä on sitä suomalaista maailman laadukkainta varhaiskasvatusta, jota antavat oikein yliopistossa kadin koulutuksen saaneet pedagogit.
Vierailija kirjoitti:
Ihan kysymyksenä: keneltä on pois, jos itkevää lasta halaa ja lohduttaa?
Se on siltä lapselta pois. Oppii, että turhasta valittamalla saa positiivista huomiota. Lohduttamalla aikuinen ikään kuin hyväksyy se, että tapahtuma tunnemyrskyn arvoinen.
Tuollaisessa tilanteessa jättäisin huomiotta, silloin lapsi oppii, että tässä kaatumisessa ei ollut mitään huomioitavaa.
Väärin. Lohduttamalla opetetaan lapselle että hänestä välitetään ja hänen tunteillaan on merkitystä. Rauhallisella lohdutuksella näytetään ettei ole mitään hätää ja opetetaan lasta käsittelemään tunnetta -> tuli pipi mutta se oli pieni, ei hätää. Lapsi voi hakea reaktiota myös siksi että on epävarma eikä ole sopeutunut ryhmään. On myös lapsia erilaisilla temperamenteilla. Jollekkin lapselle pienikin pipi on suuri kauhistus - for real.
On lähtökohtaisesti väärin jos lapsi hakee huomiota pikku asioista. Silloin pitää lisätä ja vahvistaa positiivista huomiointia. Ei mitätöidä ja ignoorata pienestä.
T.lastenhoitaja
En kyllä 3-vuotiasta nostele syliin, jos kaatuu siten, että mitään ei satu.
En ymmärrä tätä, että "säikähti"? Nythän tätä säikähtämistä vielä oikein tuetaan ja liioitellaan. Ylös ja leikkimään, sanoisin minäkin tai toinen vaihtoehto on jäädä huutamaan siihe. Kyllä se äkkiä loppuu, kun ei ketään kiinnosta.
Positiiviinen huomio positiivisella käytöksellä, negatiivisesta käytöksestä huomiotta jättäminen/negatiivinen vaste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin jokunen vuosi sitten perhepäivähoitajalla harjoittelussa. Sanoi ettei saa ottaa syliin jos lapsi itkee etteivät vaan totu tähän. Siellä sattui juuri olemaan eräs lapsi jonka lähiomainen oli kuollut, hänen itkeskelyään ei huomioitu mitenkään.
Myöhemmin oman lapsemme perhepäivähoitaja oli vielä pahempi. Eräs lapsi itki joka aamu niin paljon että oksensi. Oli töykeä ja kylmä lapsia kohtaan. Vaihdoimme hoitopaikkaa.
Mä en taas voi kun nöyrästi nostaa hattua meidän pk:n hoitajille, jotka tekevät aivan käsittämättömän hienoa työtä suurella sydämellä, vaikka ryhmät ovat valtavat ja haasteita riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kysymyksenä: keneltä on pois, jos itkevää lasta halaa ja lohduttaa?
Se on siltä lapselta pois. Oppii, että turhasta valittamalla saa positiivista huomiota. Lohduttamalla aikuinen ikään kuin hyväksyy se, että tapahtuma tunnemyrskyn arvoinen.
Tuollaisessa tilanteessa jättäisin huomiotta, silloin lapsi oppii, että tässä kaatumisessa ei ollut mitään huomioitavaa.
Väärin. Lohduttamalla opetetaan lapselle että hänestä välitetään ja hänen tunteillaan on merkitystä. Rauhallisella lohdutuksella näytetään ettei ole mitään hätää ja opetetaan lasta käsittelemään tunnetta -> tuli pipi mutta se oli pieni, ei hätää. Lapsi voi hakea reaktiota myös siksi että on epävarma eikä ole sopeutunut ryhmään. On myös lapsia erilaisilla temperamenteilla. Jollekkin lapselle pienikin pipi on suuri kauhistus - for real.
On lähtökohtaisesti väärin jos lapsi hakee huomiota pikku asioista. Silloin pitää lisätä ja vahvistaa positiivista huomiointia. Ei mitätöidä ja ignoorata pienestä.
T.lastenhoitaja
Pipi?
Jos jotain äitinä toivon, niin sitä että lapsille puhutaan päiväkodissa kunnollista kieltä. Tuollaisen lässytyksen voit jättää mahdollisille omille lapsille.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä 3-vuotiasta nostele syliin, jos kaatuu siten, että mitään ei satu.
En ymmärrä tätä, että "säikähti"? Nythän tätä säikähtämistä vielä oikein tuetaan ja liioitellaan. Ylös ja leikkimään, sanoisin minäkin tai toinen vaihtoehto on jäädä huutamaan siihe. Kyllä se äkkiä loppuu, kun ei ketään kiinnosta.
Positiiviinen huomio positiivisella käytöksellä, negatiivisesta käytöksestä huomiotta jättäminen/negatiivinen vaste.
Kuulostaa tommy wirenin koiran koulutusmetodeilta. Kai lapsen tunteilla on lupa olla? Jos sattuu, niin saa itkeä? Meillä kotona ei kiinnitetty huomiota lapsen pahaan mieleen, pelkoon ym. Aikuisena olen anteeksi kun olen olemassa-tyyppi. Pelkään että vaivaan muita, loukkaan tai häiritsen esim. jos olen eri mieltä, loukkaantunut ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En itsekään äitinä toivo, että hoitajat syöksyvät päivittelemään jotain pikku kaatumista. Lapsen etu se on, ettei pikkuasioista tee numeroa itsekään.
Kiusattuja tuollaisista voi hyvinkin tulla. Koulussa ollaan jo kaveripiirissä tarkkoja, kuka on vauvamainen vätys. .
Päivittely ja kauhistelu on eri asia kuin huomioida jotenkin lempeästi, vaikkapa "ohoh, nouse vaan ylös." Ym muuta sellaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä 3-vuotiasta nostele syliin, jos kaatuu siten, että mitään ei satu.
En ymmärrä tätä, että "säikähti"? Nythän tätä säikähtämistä vielä oikein tuetaan ja liioitellaan. Ylös ja leikkimään, sanoisin minäkin tai toinen vaihtoehto on jäädä huutamaan siihe. Kyllä se äkkiä loppuu, kun ei ketään kiinnosta.
Positiiviinen huomio positiivisella käytöksellä, negatiivisesta käytöksestä huomiotta jättäminen/negatiivinen vaste.
Kuulostaa tommy wirenin koiran koulutusmetodeilta. Kai lapsen tunteilla on lupa olla? Jos sattuu, niin saa itkeä? Meillä kotona ei kiinnitetty huomiota lapsen pahaan mieleen, pelkoon ym. Aikuisena olen anteeksi kun olen olemassa-tyyppi. Pelkään että vaivaan muita, loukkaan tai häiritsen esim. jos olen eri mieltä, loukkaantunut ym.
Saahan ne tunteet olla, mutta niihin ei tarvitse tai pidäkään mennä mukaan. Nyt puhuttiin kaatumisesta, jossa ei sattunut mitään. Pahaa mieltä voi käsitellä muuten kuin lohduttamalla ja lapsen kanssa löytää ratkaisu, joka helpottaa olemista.
Esim. tässä tapauksessa voisi sanoa: taisit säikähtää hieman, onneksi ei sattunut mitään. Tämä sen sijaan, että puhallellaan jotain olematonta "pipiä". Eli auttaa lasta itse selviämään tilanteesta henkisestikin ehjin nahoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä 3-vuotiasta nostele syliin, jos kaatuu siten, että mitään ei satu.
En ymmärrä tätä, että "säikähti"? Nythän tätä säikähtämistä vielä oikein tuetaan ja liioitellaan. Ylös ja leikkimään, sanoisin minäkin tai toinen vaihtoehto on jäädä huutamaan siihe. Kyllä se äkkiä loppuu, kun ei ketään kiinnosta.
Positiiviinen huomio positiivisella käytöksellä, negatiivisesta käytöksestä huomiotta jättäminen/negatiivinen vaste.
Kuulostaa tommy wirenin koiran koulutusmetodeilta. Kai lapsen tunteilla on lupa olla? Jos sattuu, niin saa itkeä? Meillä kotona ei kiinnitetty huomiota lapsen pahaan mieleen, pelkoon ym. Aikuisena olen anteeksi kun olen olemassa-tyyppi. Pelkään että vaivaan muita, loukkaan tai häiritsen esim. jos olen eri mieltä, loukkaantunut ym.
Saahan ne tunteet olla, mutta niihin ei tarvitse tai pidäkään mennä mukaan. Nyt puhuttiin kaatumisesta, jossa ei sattunut mitään. Pahaa mieltä voi käsitellä muuten kuin lohduttamalla ja lapsen kanssa löytää ratkaisu, joka helpottaa olemista.
Esim. tässä tapauksessa voisi sanoa: taisit säikähtää hieman, onneksi ei sattunut mitään. Tämä sen sijaan, että puhallellaan jotain olematonta "pipiä". Eli auttaa lasta itse selviämään tilanteesta henkisestikin ehjin nahoin.
Ei ole mistään pipiin puhaltamisesta ollut kyse vaan että huomiotta jättäminen opettaa lapselle ettei turhasta itketä. Toin oman kokemukseni aiheesta esille.
Tosiaan koiramaailmasta tuttuja nämä negatiiviset ja positiiviset vahvisteet... mitä tämä kertoo päivähoidon tasosta? Ihmislasta voi kouluttaa kuten koiraa. Ihminen ei vaan taida olla niin mustavalkoinen kuin koira, lapsen mieli saattaa olla hieman herkempi ja monimutkaisempi kokonaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tällainen. Haluan hoitaa lapsia niin hyvin kuin hoitaisin omiani. Minut on nyt parissa vuodessa savustettu kolmesta eri päiväkodista ulos pari kk työskentelyn jälkeen. Yksinkertaisesti minua ei muut työntekijät halua työkaverikseen, he ilmeisesti kokevat että olen jotenkin "kilpailija" tai jotain? Kiusaaminen on ihan armotonta. Työtä on siis mahdoton tehdä hyvin koska muut työntekijät tekevät sen mahdottomaksi. Esim. Kerran yksi lapsi kaatui ulkona ja alkoi itkeä. Otin hänet syliin ja lohdutin (ei sattunut mutta säikähti, ikää 3v). Yhtäkkiä kollegani (joka muuten seisoi kaikkien muiden kanssa juoruilemassa ringissä selkä pihaan päin) tuli ja repäisi lapsen sylistäni: iso poika, älä ulise, ei sattunut, mene leikkimään siitä! En tiedä kumpi oli järkyttyneempi, minä vai lapsi. Että sellainen ympäristö. Lisäksi kollega piti puhuttelun että emme kannusta lapsia tällaiseen huonoon käytökseen vaan heidän on pärjättävä itse. Aha.
Harkitsen vakavasti alan vaihtamista. Nyt olen työtön ja ajattelin miettiä asiaa kesän yli. Itse työssä ei ole vikaa, rakastan lapsia. Mutta nämä keski-ikäiset "urautuneet", voi huoh......
Ei minusta pidäkään lohduttaa, jos ulisee täysin tyhjästä. Mitä se palvelee? Tuossa tilanteessa kiinnittäisin lapsen huomiota muualle enkä "palkitsisi" turhan vinkumisesta. En toki käyttäisi tuollaisia sanamuotoja kuten "älä ulise" tms.
Minä kyllä lohdutan kaikki pikku pipitkin, myös ne olemattomat. Ei se lapsi lohduttamisesta ja sylistä rikki mene, päinvastoin hän nauttii aina aikuisen positiivisesta huomiosta oli se sitten "turhaa" tai ei.
Se vain voi tehdä hallaa aralle, motorista harjoitusta kaipaavalle lapselle, jos kaikkiin liikkuessa sattuviin kommelluksiin aikuisen ensimmäinen reaktio on rynnätä kauhistelemaan ja lohduttelemaan pienestäkin kolhusta. Joskus on parempi todeta vain, että hupsistakeikkaa, kuin nostaa saman tien syliin ja kysellä, kuinka pahasti sattui.
Eipä ole tästä kyse vaan siitä että jos lapsi kaatuu, menen paikalle ja sanon "hupsista, ei haittaa" ja kysyn voinko puhaltaa johonkin niin leikit voivat taas jatkua. Eikä näin : "voi kauhea apua sattuiko nyt apua kamalaa". Mutta ei myöskään niin etten olisi huomaavinanikaan saatika jos lapsi selkeästi itkee jätän huomiotta. Kyllä lapsen tunnereaktioihin voi vastata ja kuuluukin mutya ei niitä toki suurennellakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kysymyksenä: keneltä on pois, jos itkevää lasta halaa ja lohduttaa?
Se on siltä lapselta pois. Oppii, että turhasta valittamalla saa positiivista huomiota. Lohduttamalla aikuinen ikään kuin hyväksyy se, että tapahtuma tunnemyrskyn arvoinen.
Tuollaisessa tilanteessa jättäisin huomiotta, silloin lapsi oppii, että tässä kaatumisessa ei ollut mitään huomioitavaa.
Väärin. Lohduttamalla opetetaan lapselle että hänestä välitetään ja hänen tunteillaan on merkitystä. Rauhallisella lohdutuksella näytetään ettei ole mitään hätää ja opetetaan lasta käsittelemään tunnetta -> tuli pipi mutta se oli pieni, ei hätää. Lapsi voi hakea reaktiota myös siksi että on epävarma eikä ole sopeutunut ryhmään. On myös lapsia erilaisilla temperamenteilla. Jollekkin lapselle pienikin pipi on suuri kauhistus - for real.
On lähtökohtaisesti väärin jos lapsi hakee huomiota pikku asioista. Silloin pitää lisätä ja vahvistaa positiivista huomiointia. Ei mitätöidä ja ignoorata pienestä.
T.lastenhoitaja
Pipi?
Jos jotain äitinä toivon, niin sitä että lapsille puhutaan päiväkodissa kunnollista kieltä. Tuollaisen lässytyksen voit jättää mahdollisille omille lapsille.
Jos lapsi käyttää sanaa pipi, minäkin käytän. Ja suurin osa käyttää. Jos lapsi kaatuu niin kysyn ekana sattuiko sinuun. Jos lapsi sanoo joo ja näyttää mihin, katsotaan yhdessä tuliko esim iso haava. Lohdutan ja sanon että ei hätää, ei sattunut pahasti. Jos lapsi haluaa olla hetken sylissä/ halin se on fine. Jos lapsi haluaa että siihen puhalletaan, se on fine.
Ja näin paha mieli menee yleensä nopeiten ohi. Valitettavasti olen todistanut tapauksia missä lapsi esim kaatuu, ja tomera "kokenut" täti tulee sanomaan että nouse ylös, ei haittaa, älä itke pienestä. Joku lapsi sitten nousee ja menee nieleskelemään kyyneleensä yksin puskaan. Joku toinen järkyttyy vielä enemmän, jolloin itkusta ei tule millään loppua. Sitten lapsi leimataan hankalaksi vinisijäksi ja ties mitä.
Ei tämä mitään rakettitiedettä ole, johdonmukaisuudella ja lempeydellä pääsee pitkälle. Mutta koirankoulutukset voi sitten jättää sille omalle sesselle. Lempeys ei myöskään ole synonyymi sille että lapset saa elää kuin pellossa. Jotkut täällä koittaa vääristellä asioita ja selitellä omaa epä-empaattisuuttaan.
T. Lastenhoitaja
Ja monen vuoden ja monen sadan lapsen kokemuksella: kukaan lapsi, ei kukaan ole paheksunut sitä että puhallan näkymätöntä pipiä, totean "ei haittaa, hupsis, puhalletaan pipiä ja sitten taas leikkimään". Eikä myöskään ole tulleet minulta negatiivisilla asioilla huomiota hakemaan. Päinvastoin lapsen itsetunto tuntuu vahvistuvan, kun lapsi huomataan. Tällaisilla pienillä positiivisilla kommenteilla (koitan muutenkin viljellä positiivisuutta työssä) kaikilla on kivempaa. 😊
Päinvastoin olen joskus nähnyt kun lasta ei huomioida tai jopa itkevä lapsi sivuutetaan. Ymmärrän kyllä että joku itkee usein turhasta eikä lapselle pitää antaa kaikkea haluamaansa periksi mutta siihen kehitetään muunlainen ratkaisu kuin täysin huomiotta jättäminen jolloin lapselle voi tulla torjutuksi tulemisen tunne.
Vierailija kirjoitti:
Ja monen vuoden ja monen sadan lapsen kokemuksella: kukaan lapsi, ei kukaan ole paheksunut sitä että puhallan näkymätöntä pipiä, totean "ei haittaa, hupsis, puhalletaan pipiä ja sitten taas leikkimään". Eikä myöskään ole tulleet minulta negatiivisilla asioilla huomiota hakemaan. Päinvastoin lapsen itsetunto tuntuu vahvistuvan, kun lapsi huomataan. Tällaisilla pienillä positiivisilla kommenteilla (koitan muutenkin viljellä positiivisuutta työssä) kaikilla on kivempaa. 😊
Päinvastoin olen joskus nähnyt kun lasta ei huomioida tai jopa itkevä lapsi sivuutetaan. Ymmärrän kyllä että joku itkee usein turhasta eikä lapselle pitää antaa kaikkea haluamaansa periksi mutta siihen kehitetään muunlainen ratkaisu kuin täysin huomiotta jättäminen jolloin lapselle voi tulla torjutuksi tulemisen tunne.
Juuri näin!
T. Lastenhoitaja
Mt henkilöitäkin päiväkodeissa töissä.
Että silleen....
Järkyttäviä vastauksia osalla. Ammattilaisen pitäisi tietää, että olemalla lapselle empaattinen opetetaan lasta olemaan empaattinen toisia kohtaan. Ei siitä mitään isoa numeroa tarvii tehdä. Välkällä kaatuneita itkeviä lapsia halaan tai silitän hetken ihan satavarmasti. Eipä ole kukaan kehittänyt mitään vaivaa tämän johdosta. Pikemminkin käyttäytynyt jopa paremmin.
T.erityisopettaja ja kokemusta myös päiväkodista
Siinhän se pointti juuri on, että nauttii.
Tämä johtaa sitten parkumiseen joka välissä. Lohdutuksen aika on silloin, kun on todella jotain lohdutettavaa.