Lue keskustelun säännöt.
N. 25-vuotiaat velat ja sinkut, miten olette suhtautuneet siihen, kun kaverit ympärillä ovat alkaneet perustaa perheitä?
16.05.2017 |
Kysymys otsikossa.
Lähin kaveripiirini sai kuulla tuossa vähän aikaa sitten, että ensimmäinen meistä saa näillä näkymin lapsen ensi vuoden alussa. Tulihan se vähän shokkina, kun vielä vähän aikaa sitten n. puolet meistä hädissään huuteli "ei sitten mitään lapsia vielä ennen kolmeakymppiä!!", ja rauhallisemminkin suhtautuva puolisko oli sitä mieltä, että "onhan tässä aikaa".
Mutta nyt, kun yksi meistä onkin raskaana, tuntuu kaikkien mielipide kääntyneen siihen suuntaan, että parempaa ajankohtaa lasten hankkimiselle ei olisikaan kuin nyt! Parisuhteessa olevat voivottelevat, että harmin paikka kun ei elämästä vielä löydy sitä ja tätä lastenhankinnan mahdollistajaa (esim. vakaampia tuloja), ja sinkutkin haluavat äkkiähetinyt löytää miehen siksi, että "pääsisi tehtailemaan lapsia"!!
Itse olen suhtautunut lapsiin niin teini- kuin aikuisvuosinanikin ihan samalla tavalla: ei vain kiinnosta, ja sillä hyvä. Mutta nyt jopa nuorempana kaikista aggressiivisimmin lapsiin suhtautunut kaverini (joka saattoi ohikulkevan lapsen nähdessään todeta ääneen "hyi!", ja puhui aina kaikkia "kaikki lapset pitäisi heittää lihamyllyyn" -juttuja) on alkanut tosissaan suunnitella lastenhankintaa, ja tuntuu olevan kaverimme raskaudesta kaikista eniten innoissaan! En vain voi ymmärtää...
Koko kaveripiirini tuntuu seonneen! Ja tuskin "hulluus" tästä vuosien myötä enää ainakaan helpottaa... Itse olen kaveripiirini ainoa elämäntapasinkku ja vela, ja vallan pelottaa ajatus siitä, että 5 tai viimeistään 10 vuoden kuluttua kaikilla muilla on jo varmasti lapsia, siinä missä itse olen tuolloinkin yhä "tuuliajolla". Huolettaa tulevaisuus ja se, että mahdanko kolmekymppisenä enää löytää mitään puheenaiheita samojen kavereideni kanssa, joiden kanssa ollaan kuitenkin pidetty yhtä yläasteikäisestä lähtien...
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Olen pikkutenusta asti halunnut lääkäriksi ja tällä hetkellä minulla on vielä monta vuotta lääkistä jäljellä ja sen jälkeen vielä erikoistumista. Joten ei ole tullut mieleenikään hankkia äkkiä mies ja pamahtaa paksuksi, vaikka helmikuussa sainkin kuulla pikkusiskoni ja viime viikolla ystäväni odottavan vauvaa. Tällä hetkellä ura on minun mieheni ja lapseni, katsotaan sitten kymmenen-viidentoista vuoden päästä, että onnaako enää
Hyvä sinä! Viisaita valintoja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli tällainen vela-kaveri. Hirvittävän kiinni vanhemmissaan ja opiskeluissaan, pelkäsi valmistumista, aikuistumista, vastuuta. Sittemmin valmistui ja sai pätkätöitä, mutta muusta ei puhuisi kuin opiskeluajoista ja käy aina Unicafessa syömässä muistellakseen menneitä. Vähän surullista.
Ja sinä arvatenkin puhut vaipoista ja päiväkodeista? Miksi jompikumpi vaihtoehto olisi huonompi kuin toinen?
Itse alan voimaan pahoin siis ihan fyysisesti, oksettaa jne. Enkä sitten pysty enää olla juurikaan yhteyyhteydessä. Mitä yhteistä mulla muka sitten enää olisi perheellinen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odota vaan kun täytät 30, niin silloin joka suunnassa on joku vatsa pystyssä tai juuri synnyttänyt..
Sitähän tässä pelolla odotankin; 5 vuotta hääjuttuja, 5 vuotta lapsijuttuja, 5 vuotta remonttijuttuja... Ja koska kaikki kaverini tuskin hoitavat näitä "etappeja" pois alta tismalleen samaan aikaan ja samassa järjestyksessä, niin pahimmillaan puheenaiheet voivat olla näitä kaikkia peräkkäin – vuosikaudet!
Vierailija kirjoitti:
Sitä kutsutaan nimellä aikuistuminen. Enää ei oma napa ja yöjuoksut kiinnosta vaan halutaan asettua aloilleen ja hankkia se perhe.
Luulisi, että aikuistua voi kyllä ihan ilman lapsiakin. Ja itseänihän ei ole mitkään "yöjuoksut" koskaan kiinnostaneet, vaan olen aina ollut ns. kiltti tyttö ja "nörtti".
Ap
Se että sinä tunnet olosi ulkopuoliseksi ei ole kavereidesi ongelma. He menevät elämässä eteenpäin eivätkä halua jäädä siihen vaiheeseen mitä olette eläneet nyt pitemmän aikaa. Täysin normaali kehityssuunta. Jos sinua ahdistaa se niin hanki lisää vela kavereita joiden kanssa puuhata asioita joihin asiat jotka sinua häiritsee ei kuulu. Tosin silti moni vela menee naimisiin ja remontoi taloa eli et täysin niistä aiheista eroon pääse. Meillä ei ole yhtään velaa lähipiirissä mutta kyllä sillon kun osa vasta hankki suhdetta ja osalla oli jo se perhe ja remontti menossa silti löydettiin yhteisiä säveliä vaikka aikaa ei enää kavereille samalla tavalla riittänyt.
Mun mielestä Ap ei ole missään vaiheessa "syyllistänyt" kavereitaan, tottakai jokainen tekee omat valintansa ja se on elämää vaan, kyllä sen kaikki pystyvät rationalisoimaan. Käsitin aloituksen ennemmin sellaisena mietiskelynä että onhan se haikeaa ja harmillista jos jo pidempään tuntenut, yhdessä varttunut ja "yhteenhitsautunut" porukka hajoaa eri suuntiin perhekuvioiden tullessa osalle ajankohtaiseksi. Ihan normaalia tuntea hankalia tunteita, ei siinä ole mitään outoa. Saa niitä jakaa, ymmärrän sua Ap.
Kaikki tuntemani lääkärit ovat lapsiperheellisiä. Lapsia on uskaltanut hankkia aika huoletta, kun on varma työpaikka ja hyvä palkka. Miksi lääkärin pitäisi olla sinkku?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse alan voimaan pahoin siis ihan fyysisesti, oksettaa jne. Enkä sitten pysty enää olla juurikaan yhteyyhteydessä. Mitä yhteistä mulla muka sitten enää olisi perheellinen kanssa?
:,D
Vierailija kirjoitti:
Olen pikkutenusta asti halunnut lääkäriksi ja tällä hetkellä minulla on vielä monta vuotta lääkistä jäljellä ja sen jälkeen vielä erikoistumista. Joten ei ole tullut mieleenikään hankkia äkkiä mies ja pamahtaa paksuksi, vaikka helmikuussa sainkin kuulla pikkusiskoni ja viime viikolla ystäväni odottavan vauvaa. Tällä hetkellä ura on minun mieheni ja lapseni, katsotaan sitten kymmenen-viidentoista vuoden päästä, että onnaako enää
Tämän naisen tekstiä ei voi alapeukuttaa kun aika idarit wt:t. Mutta onneksi av-mammojen miehet onkin aina superrikkaita lääkäreitä niin ei itse tarvitse kouluttautua 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Newsflash: lääkäreilläkin on lapsia!
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tuntemani lääkärit ovat lapsiperheellisiä. Lapsia on uskaltanut hankkia aika huoletta, kun on varma työpaikka ja hyvä palkka. Miksi lääkärin pitäisi olla sinkku?
Minulla on lääkis vielä kesken, ja siihen vielä erikoistuminen päälle. Minulla on ihana mies ja 2koiraa,lapsia emme aio hankkia. Lääkäri voi elää juuri sellaista perhe-elämää, kuin haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kiinnosta muiden tekemiset.. Me elämme omaa elämäämme juuri niinkuin haluamme
Olen 25 ja juuri nyt elämässä menossa tuo vaihe - IHAN KAIKKI hankkii lapsia. Entiset luokkakaverit, työkaverit, serkut ja jopa nuoremmat sisarukseni ovat saaneet tai saavat myöhemmin tänä vuonna lapsia. Itseäni vähän kuvottaa tuollaiseen oravanpyörään lähteminen. Itse olen ollut puolisoni kanssa 8 vuotta, häitä suunnitellaan mutta tiedän että lapsia en koskaan tee. Haluan tehdä töitä ja tuhlata rahaa kaikkeen muuhun kuin vaippoihin ja rattaisiin ja potkupukuihin, ja myöhemmin päiväkotimaksuihin ja vielä myöhemmin teini haluaa vielä enemmän kaikkea kuin itse haluan. Vähän säälittää kaikki nämä lapsenhankkijat, mutta itsepähän elävät päätöksensä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omassa kaveripiirissäni ei vauvabuumi puhalla. Lähimmistä kavereista yksi on naimisissa ja pienen pojan äiti, muut ovat (iki)sinkkuja. Kyllä välillä käy mielessä etten ole tämän perheellisen ystävän kanssa enää niin läheinen kuin ennen. Hän asuu perheensä kanssa toisella paikkakunnalla ja varmasti heidän arkensa pyörii hyvin pitkälti lapsen ehdoilla/ympärillä. Mikä on ihan jees, niin se kai kuuluukin. Jotenkin tuntuu ettei meillä ole enää niin paljon yhteistä kuin ennen. Silti tietty pidetään yhteyttä.
Itse olen 27 ja meillä ei ole vielä hää-vauva aikaa. Vaan nyt on se asunnon osto vaihe. Keskustellaan miten kiva on asua rivarissa luonnonhelmassa,remonteista ja asuntolainoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosiaan, en ole missään nimessä syyllistämässä kavereitani, heillä on omat elämänsä ja minulla omani, ja ovat vapaat tekemään niin kuin tahoillaan parhaaksi näkevät. Lisäksi jotkut minun kanssani "samalla puolella" tässä asiassa olevat ovat kirjoittaneet mielestäni aivan liian kärkkäästi, enkä itse ainakaan koe olevani mikään lapsi- tai "lisääntyjä"vihaaja.
Mutta kuten joku edellisellä sivulla osuvasti totesikin, en vain voi olla huolestumatta tulevasta ja siitä, että kaikki tulee väistämättä muuttumaan. Ja onhan kavereideni lastenhankinta osaltaan myös minulle elämänmuutos, jota en itse valinnut. Koska kavereideni elämäntilanne muuttuu heidän hankittuaan lapsia, myös meidän ystävyyssuhteemme muuttuu. Eikä tässä vaiheessa vielä kukaan osaa sanoa, mihin suuntaan.
Itse olen monta vuotta elänyt iloisessa "lapsettomuuden kuplassa"; ei pelkästään siinä mielessä, että minulla tai kavereillani ei ole lapsia, vaan elämääni ei ole kuulunut pieniä lapsia ylipäätään. Itselläni ei ole sisaruksia, eikä kellään sukulaisellani ole ollut päiväkoti- tai ala-asteikäisiä lapsia. Edellisen kerran olin pienen lapsen kanssa samassa tilassa 17- tai 18-vuotiaana (laskien vain tilanteet, jossa kuulun ns. samaan porukkaan lapsen kanssa, ei esim. julkisia tiloja ja tuntemattomia lapsia); kyseessä oli serkun lapsi, enkä ole niin serkkua kuin lastakaan nähnyt enää vuosiin. Lapset saavat minut vaivautuneeksi, enkä voi varsinaisesti sanoa pitäväni niistä. Siksi onkin kaikkien (ehkä erityisesti lapsen) edun mukaista, ettemme joudu viettämään aikaa samassa tilassa.
Mutta koska tiedän, etten pysty vierailemaan lapsiperhekodissa, enkä missään nimessä halua lapsivieraita varsinaiseen posliinikauppayksiööni, enkä myöskään varsinaisesti pidä ajatuksesta, että kaveri ottaisi kahvilajuttutuokiollemme lastaan mukaan, niin tiedostan valitettavan hyvin sen raa'an totuuden, että todennäköisesti moni ystävyyteni tulee kuivumaan kasaan kavereideni hankittua lapsia...
Tämä lapsettomuus"periaatteeni" jatkuu niinkin pitkälle, etten todennäköisesti pysty osallistumaan niin kavereideni babyshowereihin kuin lasten nimiäisiinkään... Voin vain kuvitella millaisia riitoja tästäkin porukassa tulevaisuudessa syntyy.
Ap
Vierailija kirjoitti:
jopa nuorempana kaikista aggressiivisimmin lapsiin suhtautunut kaverini (joka saattoi ohikulkevan lapsen nähdessään todeta ääneen "hyi!", ja puhui aina kaikkia "kaikki lapset pitäisi heittää lihamyllyyn" -juttuja) on alkanut tosissaan suunnitella lastenhankintaa, ja tuntuu olevan kaverimme raskaudesta kaikista eniten innoissaan! En vain voi ymmärtää...
Lapsia ei tarvitse haluta, mutta ei ole ihan tervettä tuollainen ajattelumalli. Toivottavasti tajuat sen.
Ei mua haittaa, ehdin toteuttaa kaikki unelmani ennen kuin pukkaan lapset. Haluan elää ja nauttia ennen perheen perustamista, mulla on aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jopa nuorempana kaikista aggressiivisimmin lapsiin suhtautunut kaverini (joka saattoi ohikulkevan lapsen nähdessään todeta ääneen "hyi!", ja puhui aina kaikkia "kaikki lapset pitäisi heittää lihamyllyyn" -juttuja) on alkanut tosissaan suunnitella lastenhankintaa, ja tuntuu olevan kaverimme raskaudesta kaikista eniten innoissaan! En vain voi ymmärtää...
Lapsia ei tarvitse haluta, mutta ei ole ihan tervettä tuollainen ajattelumalli. Toivottavasti tajuat sen.
Lukaisehan uudestaan, kyse oli kaverini kommenteista...
Ap
Olen ikisinkku 27v mies, joka ei siis ole koskaan seukannut, eikä lapsia halua ja minua ihmetyttää edelleen ihmiset, jotka sikiää esim. 22-24 vuotiaina. Se ihmetys siis johtuu osittain minusta, koska en ole koskaan lapsia halunnut ja en oikein vielä käsitä, että minäkin olen siinä iässä :D ei minusta ole isäksi, olin vasta äsken päälle parikymppinen... Jne
Olen vain entistä varmempi päätöksestäni olla hankkimatta lapsia ikinä. En vihaa lapsia, mutten myöskään erityisen lapsirakas ole. Ei kiinnosta lapset ja perhe-elämä juuri yhtään, en muista ikinä halunneeni vanhemmaksi, joten miksi sellaiseen pyrkisin vain sen vuoksi, että "niin vaan kuuluu tehdä".
Vähän surullista tuo sinun arvostelusi ja yleistämisesi. Kiva kaveri varmasti olet. Not.