Lue keskustelun säännöt.
N. 25-vuotiaat velat ja sinkut, miten olette suhtautuneet siihen, kun kaverit ympärillä ovat alkaneet perustaa perheitä?
16.05.2017 |
Kysymys otsikossa.
Lähin kaveripiirini sai kuulla tuossa vähän aikaa sitten, että ensimmäinen meistä saa näillä näkymin lapsen ensi vuoden alussa. Tulihan se vähän shokkina, kun vielä vähän aikaa sitten n. puolet meistä hädissään huuteli "ei sitten mitään lapsia vielä ennen kolmeakymppiä!!", ja rauhallisemminkin suhtautuva puolisko oli sitä mieltä, että "onhan tässä aikaa".
Mutta nyt, kun yksi meistä onkin raskaana, tuntuu kaikkien mielipide kääntyneen siihen suuntaan, että parempaa ajankohtaa lasten hankkimiselle ei olisikaan kuin nyt! Parisuhteessa olevat voivottelevat, että harmin paikka kun ei elämästä vielä löydy sitä ja tätä lastenhankinnan mahdollistajaa (esim. vakaampia tuloja), ja sinkutkin haluavat äkkiähetinyt löytää miehen siksi, että "pääsisi tehtailemaan lapsia"!!
Itse olen suhtautunut lapsiin niin teini- kuin aikuisvuosinanikin ihan samalla tavalla: ei vain kiinnosta, ja sillä hyvä. Mutta nyt jopa nuorempana kaikista aggressiivisimmin lapsiin suhtautunut kaverini (joka saattoi ohikulkevan lapsen nähdessään todeta ääneen "hyi!", ja puhui aina kaikkia "kaikki lapset pitäisi heittää lihamyllyyn" -juttuja) on alkanut tosissaan suunnitella lastenhankintaa, ja tuntuu olevan kaverimme raskaudesta kaikista eniten innoissaan! En vain voi ymmärtää...
Koko kaveripiirini tuntuu seonneen! Ja tuskin "hulluus" tästä vuosien myötä enää ainakaan helpottaa... Itse olen kaveripiirini ainoa elämäntapasinkku ja vela, ja vallan pelottaa ajatus siitä, että 5 tai viimeistään 10 vuoden kuluttua kaikilla muilla on jo varmasti lapsia, siinä missä itse olen tuolloinkin yhä "tuuliajolla". Huolettaa tulevaisuus ja se, että mahdanko kolmekymppisenä enää löytää mitään puheenaiheita samojen kavereideni kanssa, joiden kanssa ollaan kuitenkin pidetty yhtä yläasteikäisestä lähtien...
Kommentit (78)
Lähinnä harmittaa kun osa kavereista ei voi enää samalla lailla lähteä viihteelle ilman suunnittelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse iloitsen muiden puolesta, ja tuen ystäviäni parhaani mukaan. Saman he ovat tehneet minulle. Ei lapsi ole mikään maailmanloppu, vaan iloinen asia. Itse en halua, mutta mikäli muut haluavat niin hienoa! Omat ystävät ovat 22-40-vuotiata, yhdellä jo 19-vuotias lapsi. En ymmärröä, miksei puhuttavaa muka löytyisi.
T. Vela 25-v
En ymmärrä niin mitenkään, että miksi ystävyyden pitäisi katketa lapsensaantiin? Minusta on ihanaa nähdä, että ystävät toteuttavat haaveitaan. Nähdään ehkä harvemmin, mut juttu jatkuu aina siitä mihin se jäi viimeksi. Mun kaverit ei kyllä missään vaipoista puhu, vaikka lapsista puhuvatkin. Toisaalta kyllä minäkin puhun opiskelusta, töistä ja muista asioista, mihin he eivät välttämättä saa yhteyttä. Q
Hassua, kun 25v nuoret aikuiset vaahtoaa olevansa elämäntapasinkkuja ja veloja. Se mieli ehtii muuttua vielä monta kertaa, ja tosi usein nämä 25 -vuotiaana ikuista lapsettomuutta vannoneet ovatkin jo muutaman vuoden päästä pariutumassa ja lapsia haluamassa /hankkimassa :D
Aika aikaa kutakin, näinhän se on. Nuoruudesta ja riippumattomuudesta saa ja pitääkin nauttia, mutta kannattaa samalla myös muistaa, että sekin on vain yksi ohimenevä elämänvaihe. Joku parikymppinen "vela" tuolla ylempänä kertoi säälivänsä lapsia saaneita tuttujaan. Nyt on näinpäin, ja sitten vähän myöhemmin on perheellisten vuoro sääliä sitä ikisinkkua tätiä/setää, joka jää yksin vanhenemaan. Kukin vuorollaan saa sääliä kokea.
AP:n asenne lapsiin tuntuu kovin jyrkältä. Ystäväpiirin vaihto voi tosiaan olla edessä, jos (toisten) lapset aiheuttavat noin suurta ahdistusta.
Lapsista ei tarvitse tykätä, mutta on epäkohteliasta osoittaa inhoa ja halveksuntaa toisen tärkeänä pitämiä asioita kohtaan. Minäkin tykkäsin huonoa, kun eräs tuttava sanoi lemmikkirottiamme saastaisiksi otuksiksi ja ihmetteli, miten kukaan voi haluta pitää sellaisia kotonaan. Juu, en minäkään tajua käärmeitä ja hämähäkkejä lemmikkinä, mutta olen pitänyt mielipiteet omana tietonani ko. lemmikkien omistajien seurassa. Jos joku kavereistani hankkisi nyt jonkun tarantellan kotiinsa, en irtisanoisi ystävyyssuhdetta tai kieltäytyisi kyläilystä sillä perusteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hassua, kun 25v nuoret aikuiset vaahtoaa olevansa elämäntapasinkkuja ja veloja. Se mieli ehtii muuttua vielä monta kertaa, ja tosi usein nämä 25 -vuotiaana ikuista lapsettomuutta vannoneet ovatkin jo muutaman vuoden päästä pariutumassa ja lapsia haluamassa /hankkimassa :D
Aika aikaa kutakin, näinhän se on. Nuoruudesta ja riippumattomuudesta saa ja pitääkin nauttia, mutta kannattaa samalla myös muistaa, että sekin on vain yksi ohimenevä elämänvaihe.
Se on monelle ohimenevä elämänvaihe, koska he päättävät hankkia lapsia. Ei kuitenkaan ole mitään luonnonlakia, joka yhtäkkiä kolmikymppisenä pakottaa ihmisen luopumaan kaikesta, mikä hänen elämässään on hyvää. Minä esimerkiksi elän 35-vuotiaana aika lailla samalla lailla kuin 25-vuotiaana, mitä nyt rahaa ja itseluottamusta on paljon enemmän.
Sitä en ole koskaan ymmärtänyt, mikä vimma ihmisillä on heittää kaikki roskiin heti, kun elämä on oman näköistä ja kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on näinpäin, ja sitten vähän myöhemmin on perheellisten vuoro sääliä sitä ikisinkkua tätiä/setää, joka jää yksin vanhenemaan. Kukin vuorollaan saa sääliä kokea.
Haluaisin annoksen tätä perheellisten itseluottamusta. He ovat siis aivan varmoja, että lapset ovat elämässä mukana sinne vanhuuteen asti? Että mitään ei voi sattua, välit eivät voi mennä poikki, lapsia kiinnostaa huolehtia vanhuksista oman elämänsä ohella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tykkään tehdä asioita spontaanisti, esimerkiksi lähteä töiden jälkeen kahville tai terassille parin tunnin varoitusajalla. Juuri kenestäkään lisäänyjäkaverista ei tähän ole, joten nämä ystävät joudun etsimään lapsettomien joukosta. Lisääntyjiä voin tavata sitten suunnitellummin, mutta en tulisi toimeen ilman sponaaniuteen pystyviä ystäviä.
Ohhoh, tännehän on tullut uusia viestejä vielä tänäänkin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan, en ole missään nimessä syyllistämässä kavereitani, heillä on omat elämänsä ja minulla omani, ja ovat vapaat tekemään niin kuin tahoillaan parhaaksi näkevät. Lisäksi jotkut minun kanssani "samalla puolella" tässä asiassa olevat ovat kirjoittaneet mielestäni aivan liian kärkkäästi, enkä itse ainakaan koe olevani mikään lapsi- tai "lisääntyjä"vihaaja.
Mutta kuten joku edellisellä sivulla osuvasti totesikin, en vain voi olla huolestumatta tulevasta ja siitä, että kaikki tulee väistämättä muuttumaan. Ja onhan kavereideni lastenhankinta osaltaan myös minulle elämänmuutos, jota en itse valinnut. Koska kavereideni elämäntilanne muuttuu heidän hankittuaan lapsia, myös meidän ystävyyssuhteemme muuttuu. Eikä tässä vaiheessa vielä kukaan osaa sanoa, mihin suuntaan.
Itse olen monta vuotta elänyt iloisessa "lapsettomuuden kuplassa"; ei pelkästään siinä mielessä, että minulla tai kavereillani ei ole lapsia, vaan elämääni ei ole kuulunut pieniä lapsia ylipäätään. Itselläni ei ole sisaruksia, eikä kellään sukulaisellani ole ollut päiväkoti- tai ala-asteikäisiä lapsia. Edellisen kerran olin pienen lapsen kanssa samassa tilassa 17- tai 18-vuotiaana (laskien vain tilanteet, jossa kuulun ns. samaan porukkaan lapsen kanssa, ei esim. julkisia tiloja ja tuntemattomia lapsia); kyseessä oli serkun lapsi, enkä ole niin serkkua kuin lastakaan nähnyt enää vuosiin. Lapset saavat minut vaivautuneeksi, enkä voi varsinaisesti sanoa pitäväni niistä. Siksi onkin kaikkien (ehkä erityisesti lapsen) edun mukaista, ettemme joudu viettämään aikaa samassa tilassa.
Mutta koska tiedän, etten pysty vierailemaan lapsiperhekodissa, enkä missään nimessä halua lapsivieraita varsinaiseen posliinikauppayksiööni, enkä myöskään varsinaisesti pidä ajatuksesta, että kaveri ottaisi kahvilajuttutuokiollemme lastaan mukaan, niin tiedostan valitettavan hyvin sen raa'an totuuden, että todennäköisesti moni ystävyyteni tulee kuivumaan kasaan kavereideni hankittua lapsia...
Tämä lapsettomuus"periaatteeni" jatkuu niinkin pitkälle, etten todennäköisesti pysty osallistumaan niin kavereideni babyshowereihin kuin lasten nimiäisiinkään... Voin vain kuvitella millaisia riitoja tästäkin porukassa tulevaisuudessa syntyy.
Ap
Periaatteesi kuulostavat vähän jyrkiltä, kannattaa antaa niille kavereille mahdollisuus olla vielä ystäviäsi, eikä karkottaa heitä elämästäsi vain sen takia, että heillä on lapsi. Ties vaikka hekin kaipaavat aikuista juttuseuraa ja muitakin puheenaiheita kuin vaipat ja yösyötöt.
Sitähän minä tässä kaikista eniten toivonkin, että juuri minkään ei tarvitsisi ystävyyssuhteessamme muuttua, vaikka kaverini saavatkin lapsia. Mutta tajuan myös miten epätodennäköistä on, että lapset eivät yhteisissä illanvietoissa ym. millään tavalla näy tai kuulu. Varsinkin, kun ensimmäistä kertaa äidiksi tulevalle se lapsi usein on se elämän uusi keskipiste ensimmäiset 2-6 vuotta. Laskeskelen tässä vain surullisena todennäköisyyksiä, kuinkahan usein seuraavan 6 vuoden aikana kaverini pystyy minua/meitä (eli loppua kaveriporukkaa) näkemään ilman lastaan...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle on ihan sama kuka hankkii lapsia ja kuka ei. Itse olen hankkinut ja elän elämäni parasta aikaa pienten lasten kanssa. Kaverini on vela ja elää myös tällä hetkellä elämänsä parasta aikaa. En oo av:lla vielä pitkään viihtynyt (enkä näillä näkymin enää viihdykään) mutta sitä olen päässyt monesti ihmettelemään, miten täällä haukutaan toisten valintoja puoleen ja toiseen. Mitä ihmettä teidän päässä liikkuu? Oletteko katkeria, kateellisia, elämäänne kyllästyneitä vai mitä?! Ihan ihme touhua. Ja tämä siis kaikille veloille sekä äiteille/isille joilla on turhaa aikaa keskittyä muiden valintoihin ja arvostella niitä.
Arvostelen lisääntyjien valintoja aivan samasta syystä kuin raiskaajien ja tappajienkin valintoja arvostellaan: ne ovat todella vahingollisia ja julmia.
Vertasit sitten juuri pienen viattoman vauvan huolehtivaa ja rakastavaa äitiä tai isää raiskaajaan ja murhaajaan 😂 Toivotaan että joku vanhempi tulee vertaamaan velaa pedofiiliin ja hitleriin, niin tasoissa on taas molemmat ääripäät...
Ei taas oikein tiedä näitten juttujen kanssa että pitäisikö itkeä vai nauraa.
Mua pelottaa eniten että ne ystävyydet kylmenee ja menee katki kun muilla ei ole enää aikaa. Mua ei muiden lapset haittaa ja tykkään niistä tosi paljon vaikka itse en halua elää samalla kaavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 27v ja ei tunnu oikeastaan miltään. Kaveripiirini koostuu sinkuista, pitkään seurustelluista, muutamia vuosia seurustelluista, kokemattomista ja semmosista, joita ei hirveästi ne asiat elämässä kiinnosta ja kaikilla on yksi yhteinen asia: kukaan ei ole tehnyt lapsia, eikä ole vielä suunnittelemassa lapsien tekoa. Toki päälle kolmikymppisenä voi tilanteeni muuttua, mutta en murehdi siitä, koska en ole oikeastaan koskaan lapsia halunnut.
Aina Facebookissa kun näen ikäisiäni ja jopa vuosia nuorempia, jotka ilmoittaa jälkikasvusta tai häistä, niin ajattelen, että toivottavasti tietävät mitä tekevät ja haluavat. Moni liitto katkeaa ja kumpikin on silti tilivelvollinen lapseen elatusmaksujen muodossa, vaikka ei lasta joka päivä näkisikään. Tätä asiaa on juuri yksi työkaveri manaillut. Hän on päälle 40v kun on kahdesta lapsesta saanut elatusmaksut maksettua. Mitään kateutta tai katkeruutta se ei kuitenkaan aiheuta. Nuorempana minulla oli "huh, onneksi väistin luodin" ajattelutapa :D m27
Olin toki hieman ristiriitaisissa fiiliksissä kun erään hyvän ystävän vauvauutiset tulivat, tietysti olin hyvilläni heidän puolestaan koska lapsi oli toivottu, mutta tiedostin myös sisälläni sen pienen surunpilkahduksen, kun mietin että ystävyytemme tulee väistämättä muuttumaan ainakin vähän, ihan jo siksi että emme voisi tapailla enää samalla tavoin kuin ennen, ainakaan muutamaan vuoteen. En silti todellakaan ajatellut vieraantua ystävästäni. Nyt lapsi on noin vuoden ikäinen ja mielestäni olemme pärjänneet hyvin :) tapaamme silloin kun kummallekin sopii, ja höpötettävää riittää aina. Toki vauva vie oman huomionsa hereillä ollessaan, mutta en anna sen häiritä itseäni.
Minusta oli surullista kuulla ystävältäni että monet muut hänen ystävistään olivat aika lailla hävinneet lapsen tultua. Itse ajattelen niin että eri elämäntilanteista riippumatta ystävyys on mahdollista säilyttää, kunhan molemmat osapuolet tekevät parhaansa uudessa tilanteessa. Minä sinkkuna joustan välillä aikatauluissani, ja ystäväni taas tietää puhua muustakin kuin vauvajutuista ;) ja hyvin toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka moni oikeasti nykypäivänä hankkii lapset 25-vuotiaana? Itse olen 27 eikä ole vielä pienessä mielessäkään että hankkisin lapsen kun vasta sain ensimmäisen vakityöpaikkani eikä vakituista seurustelusuhdettakaan ole. Lähipiirissäni lapsia on alkanut tulemaan vasta 30:n paremmalla puolella, muutama poikkeus hankkinut parikymppisenä. 25-vuotias on vielä niin nuori että jos siinä vaiheessa ryhtyy pykäämään perhettä, tulee jossain vaiheessa kriisi siitä ettei ehtinyt elää elämää tarpeeksi.
Täällä 25v "ikisinkku" :D Uskon etten tule haluamaan lapsia, koska parisuhdettakin on niin vaikea löytää. Saatika sitten vakiintua jonkun kanssa kun on muutenkin iso luottamusongelma kumppaneihin. :( Jos se vauvakuume joskus iskee niin kaippa tuo kummilapsi auttaa siinä.
Jokuset kaverit ovat huvenneet kun kaikki aika menee lapsiin. Tosin ei siinä mitään, ei ole edes kouluaikojen jälkeen ollutkaan kunnon ystäviä. Näen työssä tarpeeksi kavereita, vapaa-ajalla pyörin koiraharrastuksissa, en kaipaa enempää ihmiskontakteja. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle on ihan sama kuka hankkii lapsia ja kuka ei. Itse olen hankkinut ja elän elämäni parasta aikaa pienten lasten kanssa. Kaverini on vela ja elää myös tällä hetkellä elämänsä parasta aikaa. En oo av:lla vielä pitkään viihtynyt (enkä näillä näkymin enää viihdykään) mutta sitä olen päässyt monesti ihmettelemään, miten täällä haukutaan toisten valintoja puoleen ja toiseen. Mitä ihmettä teidän päässä liikkuu? Oletteko katkeria, kateellisia, elämäänne kyllästyneitä vai mitä?! Ihan ihme touhua. Ja tämä siis kaikille veloille sekä äiteille/isille joilla on turhaa aikaa keskittyä muiden valintoihin ja arvostella niitä.
Arvostelen lisääntyjien valintoja aivan samasta syystä kuin raiskaajien ja tappajienkin valintoja arvostellaan: ne ovat todella vahingollisia ja julmia.
Vertasit sitten juuri pienen viattoman vauvan huolehtivaa ja rakastavaa äitiä tai isää raiskaajaan ja murhaajaan 😂 Toivotaan että joku vanhempi tulee vertaamaan velaa pedofiiliin ja hitleriin, niin tasoissa on taas molemmat ääripäät...
Ei taas oikein tiedä näitten juttujen kanssa että pitäisikö itkeä vai nauraa.
Toisen pakottaminen maailmaan, sen kärsimyksiin ja vääjäämättömään kuolemaan on julminta, mitä ihminen voi tehdä. Se on tekona aivan verrannollinen raiskaamiseen ja tappamiseen. Vapaaehtoista lapsettomuutta ei ole tarve verrata mihinkään rikokseen, koska se ei ole moraalisesti väärin. Lapsen hankkiminen on.
Minun mielestäni on eri asia olla ystäviin melko säännöllisesti yhteydessä verrattuna siihen, että tavataan kerran vuodessa ja "jatketaan siitä mihin jäätiin". En hylkää ystäviä elämäntilanteiden muututtua, mutta kun tavataan tai puhutaan enää harvoin, en pidä sellaisia ihmisiä enää varsinaisesti ystävinä vaan ehkä tuttuina. Ei ole mitään syytä toisaalta lopettaa näkemistä kokonaankaan.
En lukisi sinua kyllä näihin tylsämielisiin futismutseihin (joita en kyllä kaveripiirissäni edes roikota). Olet ihan oikeassa siinä, että jotkut pystyvät kyllä pitämään kiinni älyllisestä uteliaisuudestaan, harrastuksistaan ja omasta elämästään. Olen vain yllättynyt siitä, kuinka harvalta tämä onnistui.