Naisella on todella selvät viiltelyjäljet käsivarsissa - kannattaako jatkaa tapailua?

Nyt täytyy kyllä sanoa että jos painolastista puhutaan niin enemmän painolastia suhteeseen toisi tämä ennakko/harhaluuloinen tuomitsija kuin se jolla olisi joku arpi kädessä.

Nämä "juokse pakoon" huutelijat ovat oikeasti pelottava ja paljon vaarallisempi ihmistyyppi pidemmän päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan jonkun aikaa tapailtu, mutta vasta nyt näin nuo viiltelyjäljet vähän vahingossa tavallaan. On siis aina aiemmin pitänyt pitkähihaisia (ehkä tarkoituksella). Onko tapailun jatkaminen oma kuopan kaivamista vai pitäisikö katsoa mihin tämä johtaa? Emme ole jutelleet noista viiltelyjäljistä tai ko. aiheesta ollenkaan, en edes tiedä miten ottaa asia puheeksi.

Ei todellakaan kannata.

Kuka haluaa mielenterveyspotilaan kanssa seurustella? Miksi haluat lisää hankaluuksia elämääsi?

Kuka on sanonut että kyseessä on mielenterveyspotilas?

Käyttäjä2594 kirjoitti:

nro #2 jatkaa...

olen samaa mieltä nro #14 kanssa...

Mutta joskus kannattaa muistaa että menneet on menneitä. Oletko itse putipuhdas pulmunen? et ole koskaan tehnyt mitään mikä kaduttaa? Jos arpia on enemmän, niin yleensä niille löytyy muu syy kun huomion haku. Ongelmat perhesuhteissa, koulukiusaaminen, traumaattiset kokemukset jne...

Sillä ei ole merkitystä miksi ne on.

Vaan sillä että kenenkään ei pidä ottaa ihmistä elämäänsä joka tuo elämään hankaluuksia. Parisuhteen pitäisi tuoda kaikilla rintamilla hyvää ihmiselle eikä pahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut liikaa itsetuhoisia ihmisiä lapsuudessani, että mä juoksisin kovaa. Mä jätin yhden poikakaverinkin kerran sen takia, että oli yrittänyt lääkkeillä tappaa itsensä joskus kauan ennen meitä.

Mä en halua elää sellaisessa epävarmuudessa, joka kerran kun tulisi riita tms. saako pelätä, että tekee itselleen typeriä.

Voi pyhä sylvi! Nyt mä jo repesin. Tää ei voi edes olla todellista! Jos jollakin on menneisyyden arpia niin ei kai se nyt tarkoita että tyyppi on jojon jatkeena jos tulee riita. Voiko kukaan olla noin yksinkertainen?

Hienoa, jos sinulla pääkoppa on parantunut, ja kaikki ikävät kokemukset ja taipumukset on pyyhitty. Moni meistä ei kuitenkaan halua arvailla, onko näin hyvin potentiaaliselle kumppanille tapahtunut vai ei. Siksi on ihan fiksu veto väistää sellaiset, joilla on ilmeisiä merkkejä ongelmista. Naisia/miehiä kuitenkin maailmassa riittää.

Ap:ta on ohjeistettu siirtymään elämässään eteenpäin varmuuden vuoksi. Ei hän siinä mitään häviä. Eikö ohje ole ihan hyvä?

Vierailija kirjoitti:

Nyt täytyy kyllä sanoa että jos painolastista puhutaan niin enemmän painolastia suhteeseen toisi tämä ennakko/harhaluuloinen tuomitsija kuin se jolla olisi joku arpi kädessä.

Nämä "juokse pakoon" huutelijat ovat oikeasti pelottava ja paljon vaarallisempi ihmistyyppi pidemmän päälle.

Et sinäkään ehdoin tahdoin arpikäsiä haluaisi elämääsi, jos kaikki olisi ollut omassa elämässäsi kunnossa. Turhaan jeesustelet. Olet kuin naispuolinen uli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt täytyy kyllä sanoa että jos painolastista puhutaan niin enemmän painolastia suhteeseen toisi tämä ennakko/harhaluuloinen tuomitsija kuin se jolla olisi joku arpi kädessä.

Nämä "juokse pakoon" huutelijat ovat oikeasti pelottava ja paljon vaarallisempi ihmistyyppi pidemmän päälle.

Et sinäkään ehdoin tahdoin arpikäsiä haluaisi elämääsi, jos kaikki olisi ollut omassa elämässäsi kunnossa. Turhaan jeesustelet. Olet kuin naispuolinen uli.

Eli jos jollakin on 15-vuotiaana ollut hankalaa niin nelikymppisenäkin on täysin kelvoton mihinkään sosiaaliseen kanssakäymiseen?

Eri

Sen kummemmin ketään tuomitsematta: kun tutustuu uuteen ihmiseen niin täytyyhän sitä itselle selvittää millainen tyyppi on. Jos jo alussa selviää jotain, josta luultavasti on ongelmaa myöhemmin + ne elämän ongelmat joita tulee jokatapauksessa niin on ihan Ok suojella itseään ja lopettaa tapailu esim. aloittajan tapauksessa. Jos on rakastunut päättömästi ja on varma, että tässä se oikea on niin silloin se on menoa ja elämä kantaa sinne asti kuin kantaa.

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostavaa, että naiset yleisesti leimaavat miehet epäkelvoiksi muun muassa sellaisten täysin mihinkään vaikuttamattomisn asioiden vuoksi kuin pituus. Toisaalta monilla naisilla elää ajatus, että jokapäiväistä elämää vaikeuttavassa, sekaisin olevassa, itsetuhoisessa ja mielialaltaan synkässä mt-ongelmaisessa naisessa ei ole mitään vikaa ja olisi aivan uskomatonta, jos joku mies tuollaisen takia ei kelpuuttaisi naista.

Kai tämä kertoo vain siitä, että naisille ja miehille markkina näyttäytyy erilaisena. Toisilla on varaa valita, toisilla ei.

Niinpä. Kun nainen heidaa miehen joka ei ole tarpeeksi pitkä pois niin hän on oikeassa sillä eihän kukaan nyt kaksi senttiä liian lyhyen miehen kanssa seurustele. Surkea mies.

Mutta se että mies ei seurustele mielenterveyspotilaan kanssa on miehen itsekkyyttä, pinnallisuutta ja vastuunpakoilua. Osoitus siitä että miestä ei kiinnosta kuin pinnalliset asiat ja omat halut.

En jatkaisi suhdetta. Mielenterveysongelmista ne arvet kertoo.

Kokemuksella kehotan miettimään tarkkaan.

Tämä on juuri syy, miksi pelkään ihmisuhteen aloittamista, tai edes sitä yhden yön juttua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt täytyy kyllä sanoa että jos painolastista puhutaan niin enemmän painolastia suhteeseen toisi tämä ennakko/harhaluuloinen tuomitsija kuin se jolla olisi joku arpi kädessä.

Nämä "juokse pakoon" huutelijat ovat oikeasti pelottava ja paljon vaarallisempi ihmistyyppi pidemmän päälle.

Et sinäkään ehdoin tahdoin arpikäsiä haluaisi elämääsi, jos kaikki olisi ollut omassa elämässäsi kunnossa. Turhaan jeesustelet. Olet kuin naispuolinen uli.

Eli jos jollakin on 15-vuotiaana ollut hankalaa niin nelikymppisenäkin on täysin kelvoton mihinkään sosiaaliseen kanssakäymiseen?

Eri

On vielä kuusikympisenäkin kykenemätön sosiaalliseen kanssakäymiseen. Ihmisen ongelmat vaan pahenee iän myötä. Myös mitä nuorempana ongelmat on alkanut sitä syvemmät ja pahemmat ne on. Ne ei koskaan parane.

Noin sydämen sivistymättömän ja kypsymättömän kysymyksen pohtijalle: joo sinun varmaan kannattaa viiltelyarpien vuoksi lopettaa syvällisempi tutustuminen tähän ihmiseen ja etsiä itsellesi ns. normaali tasapainoinen tapaus.

Rakkaudesta et näytä mitään ymmärtävän eikä rohkeus taida olla lajisi, mutta jos on lusikalla annettu ei kannattane kauhalla vaatia?

Vierailija kirjoitti:

Voiko tää keskustelu oikeasti vielä jatkua ja vielä linjalla "viiltely viittaa mt-ongelmiin" kun kyse oli niistä ARVISTA! Ne eivät tämän hetken todellisuudessa viittaa YHTÄÄN MIHINKÄÄN.

Mt ongelmista ei ikinä parane. EI IKINÄ!

Minä en halua elämääni ihmistä joka katsoo ongelmien ratkaisuksi itsensä viiltelyn.

Minun elämässäni on tapahtunut kaikkea paskaa:

Oma perheenjäsen hakkasi minua koko lapsuuteni

Faija oli juoppo (ei se joka hakkasi)

Mutsi totaallinen narsisti (ei se joka hakkasi)

Minut on yritetty tappaa

Minulla on suurta kipua aiheuttava sairaus ollut aina sekä pari muuta sairautta

Minä olen ollut koko laman ajan töissä-työtön-töissä-työtön..... Joka mm. tuhosi avioliittoni

Asunnossani oli kosteusvaurio ja puolis asuntoa korjattiin ja jouduin asumaan väliaikaisasuntoon joka sekin meni heti remonttiin

Minulla on kuollut paljon läheisiä sukulaisia

Minulla on kuollut rakkaita lemmikkejä (olen erittäin eläinrakas)

Minun kotiin on tehty asuntomurto joka teki oloni omassa kodissa turvattomaksi

Minun toinen aviomieheni on kuollut

jne.... lista jatkuu

Mitä tuollainen ihminen joka viiltelee itseään olisi tehnyt noissa tilanteissa? Viillellyt itseään? Yrittänyt tappaa itsensä?

Ongelmat ei ratkea sellaisella vaan ongelmat vaan pahenee. Miksi ottaa elämään ihminen joka ei voi sietää vastoinkäymisiä vaan rupeaa vastoinkäymisissä vahingoittamaan itseään?

On mahdollista, oletettavasti kuitenkin suht pieni, ettei hän olekaan viillellyt itseään.

Miehelläni on molemmat käsivarret sisäpuolelta täynnä "viiltelyarpia", lääkärikin on

tiedustellut, mistä ovat tulleet?

Ne ovat arpia ihonsiirroista, joita hänelle jouduttiin tekemään lapsena ja teininä, eivät suinkaan

viiltelystä.

Tämän ketjun luettuani ihmettelen, että eikö koulussa oikeasti opeteta mitään mahdollisista elämän vastoinkäymisistä joita tulee minulle, sinulle, tulevalle vaimollesi tai tyttöystävällesi yhtä todennäköisesti elämän varrella.? Kuinka melkein jokainen kohtaa omat vaikeutensa jossakin elämänsä vaiheessa, ja usein myös sairastuu mieleltään, parantuu, ja jatkaa elämää vahvempana. Mitä ovat defenssit? Selviytymiskeinot jotka ihminen löytää, ottaa käyttöönsä ja selviää? Elinikäisestä oppimisesta, elämänvaiheista, siitä miten ihminen muuttuu? Olen todella yllättynyt tästä kommentoijien ennakkoluuloisuudesta ja mustavalkoisista ajatuksista.

Kun minä olin nuori 15 vuotta sitten, viiltelyä harrasti noin puolet yläasteikäisistä tytöistä. Oli ihan "muoti-ilmiö". Kuin tatuoinnit nykyään. Toisaalta, voihan se olla myös keino purkaa pahaa oloa.

Mutta eikös nyt puhuttukin siitä, että ap siis ei edes tiennyt, mikä on arpien tarina ja kuinka vanhoja ne ovat? Uskomatonta, kuinka vähän nykynuoret(kommentoijat?) ymmärtävät ihmisen elämän kulkua ja kehitystä. Kas, ihminen muuttuu ja oppii, sitä vartenhan täällä ollaan?

Kukaan ei osta toista ihmistä pakettina. Se, mitä on tänään, on huomenna mahdollisesti eri.  Todennäköisestikin. Ainut, mikä mielestäni merkitsee rakastumisen kannalta, on se, kuinka hyvin viihdytään ja luonteet kohtaavat. Nauretaan, harrastetaan, keskustellaan hedelmällisesti.

Jos ap luulee pystyvänsä "karsimalla" ennaltaehkäisemään jotakin, hän erehtyy. Ainoa keino löytää ihminen niiden arpien takana, on luopua ennakkoluuloista, ottaa riski tutustua toiseen nykyisenä omana itsenään, oli arpia tai ei. Ja näin antaa rakkaudelle mahdollisuus.

Toisaalta, jos ap haluaa sulkea silmänsä siltä faktalta, että heikkous, vaikeudet ja niistä selviäminen kuuluvat ihmisyyteen, siitä vaan. Parempi pysytellä pintaliitopiireissä ja tuudittautua valheeseen, että ihminen ei ole koskaan heikko, vaan jaksaa ja jaksaa. Millainenhan ihminen ap olisi puolisona? Luulen, ettei kovin henkevää ja tasapainoista seuraa:)

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun luettuani ihmettelen, että eikö koulussa oikeasti opeteta mitään mahdollisista elämän vastoinkäymisistä joita tulee minulle, sinulle, tulevalle vaimollesi tai tyttöystävällesi yhtä todennäköisesti elämän varrella.? Kuinka melkein jokainen kohtaa omat vaikeutensa jossakin elämänsä vaiheessa, ja usein myös sairastuu mieleltään, parantuu, ja jatkaa elämää vahvempana. Mitä ovat defenssit? Selviytymiskeinot jotka ihminen löytää, ottaa käyttöönsä ja selviää? Elinikäisestä oppimisesta, elämänvaiheista, siitä miten ihminen muuttuu? Olen todella yllättynyt tästä kommentoijien ennakkoluuloisuudesta ja mustavalkoisista ajatuksista.

Kun minä olin nuori 15 vuotta sitten, viiltelyä harrasti noin puolet yläasteikäisistä tytöistä. Oli ihan "muoti-ilmiö". Kuin tatuoinnit nykyään. Toisaalta, voihan se olla myös keino purkaa pahaa oloa.

Mutta eikös nyt puhuttukin siitä, että ap siis ei edes tiennyt, mikä on arpien tarina ja kuinka vanhoja ne ovat? Uskomatonta, kuinka vähän nykynuoret(kommentoijat?) ymmärtävät ihmisen elämän kulkua ja kehitystä. Kas, ihminen muuttuu ja oppii, sitä vartenhan täällä ollaan?

Kukaan ei osta toista ihmistä pakettina. Se, mitä on tänään, on huomenna mahdollisesti eri.  Todennäköisestikin. Ainut, mikä mielestäni merkitsee rakastumisen kannalta, on se, kuinka hyvin viihdytään ja luonteet kohtaavat. Nauretaan, harrastetaan, keskustellaan hedelmällisesti.

Jos ap luulee pystyvänsä "karsimalla" ennaltaehkäisemään jotakin, hän erehtyy. Ainoa keino löytää ihminen niiden arpien takana, on luopua ennakkoluuloista, ottaa riski tutustua toiseen nykyisenä omana itsenään, oli arpia tai ei. Ja näin antaa rakkaudelle mahdollisuus.

Toisaalta, jos ap haluaa sulkea silmänsä siltä faktalta, että heikkous, vaikeudet ja niistä selviäminen kuuluvat ihmisyyteen, siitä vaan. Parempi pysytellä pintaliitopiireissä ja tuudittautua valheeseen, että ihminen ei ole koskaan heikko, vaan jaksaa ja jaksaa. Millainenhan ihminen ap olisi puolisona? Luulen, ettei kovin henkevää ja tasapainoista seuraa:)

Sinullakin varmaan viiltelytaustaa, kun on noin kova tarve selitellä tekemisiä ja haukkua ap:ta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt täytyy kyllä sanoa että jos painolastista puhutaan niin enemmän painolastia suhteeseen toisi tämä ennakko/harhaluuloinen tuomitsija kuin se jolla olisi joku arpi kädessä.

Nämä "juokse pakoon" huutelijat ovat oikeasti pelottava ja paljon vaarallisempi ihmistyyppi pidemmän päälle.

Et sinäkään ehdoin tahdoin arpikäsiä haluaisi elämääsi, jos kaikki olisi ollut omassa elämässäsi kunnossa. Turhaan jeesustelet. Olet kuin naispuolinen uli.

Eli jos jollakin on 15-vuotiaana ollut hankalaa niin nelikymppisenäkin on täysin kelvoton mihinkään sosiaaliseen kanssakäymiseen?

Eri

On vielä kuusikympisenäkin kykenemätön sosiaalliseen kanssakäymiseen. Ihmisen ongelmat vaan pahenee iän myötä. Myös mitä nuorempana ongelmat on alkanut sitä syvemmät ja pahemmat ne on. Ne ei koskaan parane.

Kyllä paranee, mielenterveysongelmilla oikein hoidettuna on hyvä hoitovaste. Persoonallisuushäiriöt sen sijaan ei parane, ihan vain vinkkinä.

Vierailija kirjoitti:

Noin sydämen sivistymättömän ja kypsymättömän kysymyksen pohtijalle: joo sinun varmaan kannattaa viiltelyarpien vuoksi lopettaa syvällisempi tutustuminen tähän ihmiseen ja etsiä itsellesi ns. normaali tasapainoinen tapaus.

Rakkaudesta et näytä mitään ymmärtävän eikä rohkeus taida olla lajisi, mutta jos on lusikalla annettu ei kannattane kauhalla vaatia?

Mitä sydämen sivistystä on mennä mahdollisesti tasapainottoman ihmisen kanssa liittoon? Oletko sinä niitä, jotka sydämen johdattamana menevät väkivaltaisten juoppojen ja narsistien mukaan? Kun sydän sanoo?

Kai tässä on kaksi koulukuntaa. Toiset harkitsevat järjelläkin, toiset eivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt täytyy kyllä sanoa että jos painolastista puhutaan niin enemmän painolastia suhteeseen toisi tämä ennakko/harhaluuloinen tuomitsija kuin se jolla olisi joku arpi kädessä.

Nämä "juokse pakoon" huutelijat ovat oikeasti pelottava ja paljon vaarallisempi ihmistyyppi pidemmän päälle.

Et sinäkään ehdoin tahdoin arpikäsiä haluaisi elämääsi, jos kaikki olisi ollut omassa elämässäsi kunnossa. Turhaan jeesustelet. Olet kuin naispuolinen uli.

Eli jos jollakin on 15-vuotiaana ollut hankalaa niin nelikymppisenäkin on täysin kelvoton mihinkään sosiaaliseen kanssakäymiseen?

Eri

On vielä kuusikympisenäkin kykenemätön sosiaalliseen kanssakäymiseen. Ihmisen ongelmat vaan pahenee iän myötä. Myös mitä nuorempana ongelmat on alkanut sitä syvemmät ja pahemmat ne on. Ne ei koskaan parane.

Kyllä paranee, mielenterveysongelmilla oikein hoidettuna on hyvä hoitovaste. Persoonallisuushäiriöt sen sijaan ei parane, ihan vain vinkkinä.

Joo lainaamallasi kirjoittajalla on varmaan persoonallisuushäiriö, kun ei halua viiltelytaustaista naista. Olet sinä kyllä nokkela ajattelija, ei voi muuta sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun luettuani ihmettelen, että eikö koulussa oikeasti opeteta mitään mahdollisista elämän vastoinkäymisistä joita tulee minulle, sinulle, tulevalle vaimollesi tai tyttöystävällesi yhtä todennäköisesti elämän varrella.? Kuinka melkein jokainen kohtaa omat vaikeutensa jossakin elämänsä vaiheessa, ja usein myös sairastuu mieleltään, parantuu, ja jatkaa elämää vahvempana. Mitä ovat defenssit? Selviytymiskeinot jotka ihminen löytää, ottaa käyttöönsä ja selviää? Elinikäisestä oppimisesta, elämänvaiheista, siitä miten ihminen muuttuu? Olen todella yllättynyt tästä kommentoijien ennakkoluuloisuudesta ja mustavalkoisista ajatuksista.

Kun minä olin nuori 15 vuotta sitten, viiltelyä harrasti noin puolet yläasteikäisistä tytöistä. Oli ihan "muoti-ilmiö". Kuin tatuoinnit nykyään. Toisaalta, voihan se olla myös keino purkaa pahaa oloa.

Mutta eikös nyt puhuttukin siitä, että ap siis ei edes tiennyt, mikä on arpien tarina ja kuinka vanhoja ne ovat? Uskomatonta, kuinka vähän nykynuoret(kommentoijat?) ymmärtävät ihmisen elämän kulkua ja kehitystä. Kas, ihminen muuttuu ja oppii, sitä vartenhan täällä ollaan?

Kukaan ei osta toista ihmistä pakettina. Se, mitä on tänään, on huomenna mahdollisesti eri.  Todennäköisestikin. Ainut, mikä mielestäni merkitsee rakastumisen kannalta, on se, kuinka hyvin viihdytään ja luonteet kohtaavat. Nauretaan, harrastetaan, keskustellaan hedelmällisesti.

Jos ap luulee pystyvänsä "karsimalla" ennaltaehkäisemään jotakin, hän erehtyy. Ainoa keino löytää ihminen niiden arpien takana, on luopua ennakkoluuloista, ottaa riski tutustua toiseen nykyisenä omana itsenään, oli arpia tai ei. Ja näin antaa rakkaudelle mahdollisuus.

Toisaalta, jos ap haluaa sulkea silmänsä siltä faktalta, että heikkous, vaikeudet ja niistä selviäminen kuuluvat ihmisyyteen, siitä vaan. Parempi pysytellä pintaliitopiireissä ja tuudittautua valheeseen, että ihminen ei ole koskaan heikko, vaan jaksaa ja jaksaa. Millainenhan ihminen ap olisi puolisona? Luulen, ettei kovin henkevää ja tasapainoista seuraa:)

Sinullakin varmaan viiltelytaustaa, kun on noin kova tarve selitellä tekemisiä ja haukkua ap:ta?

Oletko sinä se, joka joskus seurusteli viiltelevän kanssa ja yleistät nyt tämän yksilöllisen kokemuksesi koskemaan kaikkia, jotka joskus ovat viillelleet? Minkälaista apua olet hakenut itsellesi?

T, ohis