Lue keskustelun säännöt.
Naisella on todella selvät viiltelyjäljet käsivarsissa - kannattaako jatkaa tapailua?
13.05.2017 |
Ollaan jonkun aikaa tapailtu, mutta vasta nyt näin nuo viiltelyjäljet vähän vahingossa tavallaan. On siis aina aiemmin pitänyt pitkähihaisia (ehkä tarkoituksella). Onko tapailun jatkaminen oma kuopan kaivamista vai pitäisikö katsoa mihin tämä johtaa? Emme ole jutelleet noista viiltelyjäljistä tai ko. aiheesta ollenkaan, en edes tiedä miten ottaa asia puheeksi.
Kommentit (293)
Mulla on muutamia arpia, jotka tein 13-vuotiaana saksilla. Silloin en ollut kuullutkaan vielä viiltelystä mistään. Mulla oli vain astetta rankempi murrosikä johtuen ehkä kotioloista.
Ihan normaali aikuinen ihminen minusta tuli. Arpia ei näe kuin mieheni, joka ei onneksi tuominnut mua lapsuuden hölmön päähänpiston vuoksi.
Niin ja lähes jokainen voi masentua joskus. Ei se voi olla loppuelämän häpeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Palstan naisten vastaus olisi MT ongelmat aina turn off
Ei aina. Mutta se on ihan ok, jos jollekin on. Jollekin taas ei ole. Meillä kaikilla on oikeus valita kumppanimme niillä kriteerein kuin haluamme.
Voipa niitä paljon pinnallisempiakin syitä olla tapailun lopettamiseen kuin mt-ongelmat..
Vierailija kirjoitti:
Ihme kommentteja. Itsellä jonkin verran arpia, en ole koskaan ollut lääkityksillä, osastoilla tms, olin ihan vaan nuori ja todella yksinäinen. Se purkautui sitten noin. En ole koskaan arkisin peitellyt, siis en ikinä, ja silti olen elämässä pärjännyt hyvin. Miehiä on ollut aina jonoksi asti, naimisissa elämäni miehen kanssa 17v vuotta. Kouluttauduin pitkälle, perustin menestyvän yrityksen ja kertakaikkiaan mulla on mennyt elämässä ihan super hyvin. Vaikka on niitä viiltelyarpia. Mitenkäs tämän selitätte, te jotka pitäisitte minua arpien perusteella avohoitotapauksena?
Ap: jos jäljet on tuoreita, juttele naisen kanssa niistä. Jos vanhoja, voit tietenkin oikeassa paikassa oikealla tavalla kysäistä, mutta se ei mun mielestä ole välttämätöntä. Menneisyys on mennyttä.
Lähdenpä tästä perustamaan perhettä itsetuhoisen ihmisen kanssa, koska Vauva-foorumilla anonyymi henkilö kirjoitti väritetyn tai jopa täysin tuulesta temmatun tarinansa, jonka mukaan itsetuhoisista tyypeistä tuleekin Euroopan omistajia.
Ap: ei kannata jatkaa suhdetta. Olen itse ollut mt-ongelmaisen kanssa suhteessa, ja se oli molemmille yhtä helvettiä. Löydät varmasti paremmankin.
Tuoreista arvista ymmärrän kyllä, ettei kaikki pysty olemaan vaikeasti masentuneen kanssa. On minutkin jätetty aikoinaan näistä syistä, vaikka kyseessä oli yli 15 vuotta vanhat ja haalistuneet arvet. Olen jo kauan ollut iloinen ja tasapainoinen ihminen, sekä sellaisen miehen rinnalla joka hyväksyy minut esihistoriallisista arvista huolimatta :)
Vielä 90-luvulla ja 2000-luvun alkupuolella nuorille määrättiin mielialalääkkeitä, joita nykyään vältetään koska ne aiheuttavat niin rajua itsetuhoisuutta ja viiltelyä nuorilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen että nyt on todellakin selvinnyt mikä ennakkoluuloinen pohjasakka tätä palstaa pyörittää... Eli jos jollakulla on ARPIA niin tulkinta on mm. tämä:
- hän on mieliSAIRAS
- hänet tulee PELASTAA
- hän vetää ap:n mukanaam helvettiin
- lapsille periytyy vähintään skitsofrenia
- aiemmat ongelmat ovat kuim herpes virus joka ei poistu ikinä
Todellisuudessa arvet eivät kerro mitään siitä millainen henkilö on nykyisyydessä. Varsinkin jos ongelmat ovat läpikäytyjä, on suurempi todennäköisyys että kyse on normia tasapainoisemmasta henkilöstä.
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani, mutta en ymmärrä millaiset teini-iän kokemukset saavat ihmisen satuttamaan itseään. Joko kokemus on niin traumaattinen että jo ne henkiset arvet ovat liikaa monelle ihmissuhteelle, tai ihminen on kykenemätön käsittelemään asioita? Itse olen alkoholistiperheestä, eikä minunkaan kanssa ihan kuka vaan voi olla, jolla ei ole itsellä jotain ymmärrystä asiasta.
Niin että jos ap ei ymmärrä taustoja, eikä itsellä ole mitään samanlaista, niin neuvoisin etsimään jonkun enemmän kaltaisensa.
Oikeassa olet. Terveenä ja normaalista perheestä olevana mua ei kiinnosta tippaakaan alholisti perheen lapsen ongelmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa lopettaa. Jos ne jäljet ei olisi silleen selviä vaan enempikin häilyviä niin sitte kannatais jatkaa.
:D hoh hoijaa...kysy häneltä ja ehkä tämän palstan asiantuntijuus mielenterveysasioista ei ole se jonka perusteella kannattaa parisuhdetta jatkaa tai päättää. Ihan omaa tunnetta kannattaa seurata, oli arpia tai ei!
Tyttäreni viilteli käsivarsia teinivuosina, syynä oli murrosiän angsti ja myöskin ryhmäilmiönä silloisessa koulussa. Kovasti häpeää arpiaan ja katuu viiltelyään nykypäivänä. On siis kaunis ja harvinaisen tasapainoinen nuori nainen näinä päivinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu miten tuoreita arvet ovat. Jos ovat selkeästi vanhoja ja haalentuneita, ovat luultavasti teini-iän hölmöilyjä jotka varmaan kaduttavat. Jos ovat melko tuoreen näköisiä (punertavia) sekä näkyvällä paikalla (käsivarressa) niin juokse jo. Viiltelijät ovat omakohtaisen kokemuksen mukaan manipuloivia ja epävakaita persoonia jotka kiristävät läheisiään vahingoittamalla itseään. Jos et halua olla se joka soittaa jokaisen riidan päätteeksi hätänumeroon, niin ei kannata tuhlata aikaansa.
Karua mutta totta, ei aina kannata leikkiä maailmanparantajaa. Itse vietin liian monta vuotta syvästi masentuneen ja huomionhakuisen ihmisen kanssa suhteessa ja kaduttaa etten lähtenyt aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Jos tapailu on vasta noin alussa, niin jättäisin ja lähtisin etsimään jonkun toisen. Naisella on ollut todellisia vaikeuksia itsensä kanssa historiassa ja mitä luultavimmin niitä on nyt ja aina tästä eteenpäinkin. Tottakai joku tulee nyt kirjoittamaan, että nuorena asiat olivat toisin ja blaablaablaa, mutta nuoruus heijastaa aikuisuuteen voimakkaasti ja mielenterveysongelmat eivät häviä välttämättä ikinä, ainakaan itsetuhoiset. Mitä todennäköisemmin myös lääkitys on aina mukana.
Viiltelijä on varmasti ihan hyvä ihminen kaikin puolin, mutta tasapainoisuus saattaa olla harhaa ja lääkityksen tulos. Onkohan mielen solmut saatu avattua ja hoidettua edes kunnolla vai onko lääkitys vain siinä päällä?
No voi höpöhöpö taas :D. Minulla on viiltelyjälkiä, ovat yli 15-vuotta vanhoja. Oletko sinä täsmälleen sama ihminen kuin teini-ikäisenä? Mielenterveysongelmista voi parantua ja suurin osa suomalaisista kärsii ahdistuksesta ja masennuksesta ainakin jonkinasteisesti jossain vaiheessa elämää. Mieleltään täysin tervettä ja täydellisen tasapainoista et tule koskaan löytämään, kaikilla meillä on jotain problematiikkaa sen suhteen.
Minulle on omat hoitavat tahoni sanoneet, että olen hämmästyttävän tasapainoinen ja toimintakykyinen ihminen. Osaan ottaa vastuun omasta elämästäni, omista tunteistani ja valinnoistani jopa paremmin, mitä monet ns. terveet. Kyllähän niitä huonoja hetkiä edelleen tulee oman jaksamisen kanssa, mutta niitä tulee tässä hektisessä ja kilpailuun sekä tehokkuuteen painottuvassa yhteiskunnassa ihan kaikille.
Ihan turhaa ja epä-älykästä leimaamista asioiden takia, jotka ovat tapahtuneet esim. alaikäisenä ja jo vuosia sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani, mutta en ymmärrä millaiset teini-iän kokemukset saavat ihmisen satuttamaan itseään. Joko kokemus on niin traumaattinen että jo ne henkiset arvet ovat liikaa monelle ihmissuhteelle, tai ihminen on kykenemätön käsittelemään asioita? Itse olen alkoholistiperheestä, eikä minunkaan kanssa ihan kuka vaan voi olla, jolla ei ole itsellä jotain ymmärrystä asiasta.
Niin että jos ap ei ymmärrä taustoja, eikä itsellä ole mitään samanlaista, niin neuvoisin etsimään jonkun enemmän kaltaisensa.Oikeassa olet. Terveenä ja normaalista perheestä olevana mua ei kiinnosta tippaakaan alholisti perheen lapsen ongelmat.
Itseasiassa tuollaiset tunne-elämän ongelmat eivät ole ihan normaaleja. Tunnekylmyys ja empatiataitojen puute, ankaruus ja vaativuus ovat asioita, jotka kielivät jonkinasteisista ongelmista.
Miksi arpia peittelemään? Toisilla näkyy arvet ulospäin, mutta joka ikisellä ihmisellä on arpia. Joillakin on enemmän ongelmia ja toisilla vähemmän. Elämä on.
Mulla on kädessä arpia ja ne on psykoosissa tehty, nykyään voin ihan hyvin, mutta kun puhuin äidilleni, että arvet harmittaa, niin hän sanoi, että miksi niitä peittelemään, koska arvet kuuluvat elämään. Ja tajusin, että niimpä, jos joku ei kestä niitä niin ei tarvitse kuulua minun elämään. Se joka kestää ne arvet niin sitten kestäkööt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2594 kirjoitti:
nro #2 jatkaa...
olen samaa mieltä nro #14 kanssa...
Mutta joskus kannattaa muistaa että menneet on menneitä. Oletko itse putipuhdas pulmunen? et ole koskaan tehnyt mitään mikä kaduttaa? Jos arpia on enemmän, niin yleensä niille löytyy muu syy kun huomion haku. Ongelmat perhesuhteissa, koulukiusaaminen, traumaattiset kokemukset jne...
Sama homma miehen raiskaushistorian ja nuoruuden huorissa käynnin kanssa.[/quot
Jotut mielisairaat ovat huomion hakuisia. Huorissa käyntejä joissa ei ole vahingoitettu ketään ei voi verrata mielisairauteen. Huorissa kävijä ei ole ollut suljetulla osastolla vahvasti lääkittynä ja ehkä vielä itsetuhoisuuden tai väkivaltaisuuden vuoksi lepositeissä.
Ai toiseen ihmiseen runkkaaminen ei vahingoita häntä?? öö...
Minulta löytyy arvet ranteista molemmin puolin. Kyllä miehen kanssa jäljet tuli puheeksi jo suhteen alussa. Taustalla koulukiusaamista/pettämisiä/raiskaus. Näistä seurannut vakava masennus ja traumaperäinen stressihäiriö. Lääkitystä on ollut ja käyn säännöllisesti mt-hoitajan kanssa juttelemassa. Psykoterapiaakin ollut. Olen hyväksynyt sen että masennus/traumaoireet eivät välttämättä koskaan täysin häviä. Emiten raastaa näistä seurannut huono itsetunto. Nykyisessä suhteessa voin olla avoin, oma itseni. Mieheni ei häpeä eikä pelkää sairauksuani. Pitkien hoitokontaktien ja hyvän parisuhteen ansiosta voin jo paremmin. Olisi ollut todella ikävää jos mies olisi tuominnut minut arpieni takia.
En ole sama ihminen kuin 10 vuotta sitten, joten think about it.
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani, mutta en ymmärrä millaiset teini-iän kokemukset saavat ihmisen satuttamaan itseään. Joko kokemus on niin traumaattinen että jo ne henkiset arvet ovat liikaa monelle ihmissuhteelle, tai ihminen on kykenemätön käsittelemään asioita? Itse olen alkoholistiperheestä, eikä minunkaan kanssa ihan kuka vaan voi olla, jolla ei ole itsellä jotain ymmärrystä asiasta.
Niin että jos ap ei ymmärrä taustoja, eikä itsellä ole mitään samanlaista, niin neuvoisin etsimään jonkun enemmän kaltaisensa.
Olen entinen lastensuojelun asiakas, jäljet peruja niiltä ajoilta. Voit päätellä jotain siitä, millaiset asiat saa lasun asiakkaan viiltelemään. Vaikka lapsuus oli mitä oli, on minulla ollut riittävästi suojaavia tekijöitä ja temperamettipiirteeni ja persoonallisuuteni ovat tukeneet selviytymistä, minulla on aikamoista sitkeyttä. Nuiden ja avun turvin olen nykyään ihan normaali ihminen, kykenevä parisuhteeseen ja kaikkeen siihen, mihin muutkin. En todellakaan ole mikään ihmisraunio.
Joten älä yleistä, jos sinä olet. Monet ihmiset selviytyvät ihan uskomattomistakin olosuhteista ja pystyvät rakentamaan ihan normaalia elämää.
No huhhuh mitä kommentteja täällä... Onneksi oma mieheni ei ole tuollaisia kuullut, hän kun ei mun teini-iässä tehdyistä viiltelyarvistani tehnyt sen suurempaa numeroa, vaan ennemminkin etsi tietoa masennuksesta ja miten voisi auttaa jos se uusiutuu. Ja nyt olen jopa raskaanakin, hui lapsen äidiksi tällainen mt-ongelmainen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2594 kirjoitti:
nro #2 jatkaa...
olen samaa mieltä nro #14 kanssa...
Mutta joskus kannattaa muistaa että menneet on menneitä. Oletko itse putipuhdas pulmunen? et ole koskaan tehnyt mitään mikä kaduttaa? Jos arpia on enemmän, niin yleensä niille löytyy muu syy kun huomion haku. Ongelmat perhesuhteissa, koulukiusaaminen, traumaattiset kokemukset jne...
Sama homma miehen raiskaushistorian ja nuoruuden huorissa käynnin kanssa.[/quot
Jotut mielisairaat ovat huomion hakuisia. Huorissa käyntejä joissa ei ole vahingoitettu ketään ei voi verrata mielisairauteen. Huorissa kävijä ei ole ollut suljetulla osastolla vahvasti lääkittynä ja ehkä vielä itsetuhoisuuden tai väkivaltaisuuden vuoksi lepositeissä.
Ai toiseen ihmiseen runkkaaminen ei vahingoita häntä?? öö...
Vapaaehtoinen yhdyntä ei lähtökohtaisesti vahingoita.
Leimaisin sinut jo pelkän tekstisi takia ongelmaiseksi ja vihamieliseksi ihmiseksi, johon en haluaisi tutustua. Jos olisit kirjoittanut, että sinullakin on pari arpea jotka teit 13 vuotta sitten teini-ikäisenä kun asiat tuntuivat kaatuvan niskaasi liikaa tms. niin olisin ymmärtänyt sinua, mutta nyt kirjoitustapasi saa karvani pystyyn ja en usko, että sinulla on elämä vieläkään kunnossa.