Lue keskustelun säännöt.
Pohdin eroa miehen (muuttuneen) käytöksen vuoksi. Mitä mieltä olette?
13.05.2017 |
Miehen käytös muuttui lasten tulon myötä ja on tätä nykyä välillä aika sietämätöntä. Hänessä on silti hyvääkin, minkä takia eropäätös ei ole helppo. Ensin ne hyvät: hän tekee kahden lapsemme kanssa paljon ja on heille läsnä. Hän oli taloudellisessa vastuussa perheestämme koko hoitovapaiden ajan (olin kotona maksimiajat) ja hoiti tämän upeasti. Hän osallistuu kodinhoitoon ja ruuanlaittoon siinä missä minäkin. Hän on järkevä ja aikuismainen tietyissä asioissa (ei pelaa videopelejä tms. ei ryypiskele/käy baareissa, pitää itsestään ja kunnostaan huolta, jne. on kielitaitoinen ja maailmaakin nähnyt.) Mutta sitten...
Ne huonot puolet, joiden vuoksi mietin eroa - mies on usein todella huonotuulinen ja impulsiivinen. Hän napsahtelee minulle ja lapsille mitättömistä asioista, jurottaa ja kiroilee. Huomaan ennakoivani ja varautuvani hänen suuttuilemisiinsa jatkuvasti. Hän saattaa pimahtaa vaikkapa puhelimessa minun ollessani tilanteessa, jossa en voi vastata tai joudun esittämään kuin puhelimessa olisi kaikki ok (töissä/ihmisten ilmoilla). HUOM. fyysisen väkivallan uhkaa ei ole, mutta henkinen arvaamattomuus on aika ajoin todella painostavaa.
Hän saattaa keskeyttää minut tokaisemalla, että ei jaksa puhua aiheesta, se ei ole hänestä kiinnostava?!? Todella loukkaavaa! Tai jos kerron jotain hauskaa sattumaa, hän ei välttämättä sano yhtään mitään ja katsoo minuun ilmeenkään värähtämättä. Ei edes sitä kohteliasta pientä hymyä, juu kuulin mitä kerroit, varmaan olikin hassua tms. Noissa tilanteissa koen menettäväni kasvoni.
En voi koskaan luottaa siihen, että mies olisi aikuismaisesti korrektin ystävällinen muille ihmisille (voi jopa jättää tervehtimättä) tai että hän olisi tukena tilanteissa, joissa lapset huutavat ja kiukuttelevat (hän yleensä huutaa ylimpänä ja kovimmin).
Kotona on hyvin harvoin leppoisa tunnelma tästä miehen käytöksestä (luonteesta??) johtuen. Olen yrittänyt puhua asiasta, ei ole auttanut. Hänen ongelmansa ovat aina niitä vaikeimpia ja yleensä toisten (minun / meidän) syytä. Hän etsii aina syyn jostain muualta kuin itsestään. On toisinaan todella noloa, kun vastaan hänen puheluunsa jossain ja hän aloittaa huutamalla kurkku suorana niin että kaikki ympärillä olijat kuulevat sen. Joskus olen saanut kuulla näyttäväni säikähtäneeltä, kun olen puhunut hänen kanssaan puhelimessa.
En tiedä mitä tehdä. Toisaalta mietin kuinka ihanaa olisi olla oman itsensä herra, ilman tuollaista rölliä määrittelemässä minkälainen ilmapiiri milloinkin on. Toisaalta mietin lapsia ja sitä mitä ero väistämättä merkitsisi (viikko kerrallaan toista vanhempaa) jne.
Vaikeaa... kommentteja?
Kommentit (113)
Mä olen aina ajatellut, että vaikka asuu samassa asunnossa, ei se tarkoita etteikö voi sanoa toiselle, että tarvitsee omaa aikaa, torkut, telkkarin katselu, tai muu vastaava pikku juttu mutta niin tärkeä. Antaa toisen upota omiin ajatuksiinsa, torkkua hetki, keskittyä seuraamaan telkkaria, tai olemaan vaan. Ei toisen tarvitse tietenkään kotoa lähteä, istuu vaikka vieressä, mutta antaa toiselle henkisesti omaa tilaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen käytös muuttui lasten tulon myötä ja on tätä nykyä välillä aika sietämätöntä. Hänessä on silti hyvääkin, minkä takia eropäätös ei ole helppo. Ensin ne hyvät: hän tekee kahden lapsemme kanssa paljon ja on heille läsnä. Hän oli taloudellisessa vastuussa perheestämme koko hoitovapaiden ajan (olin kotona maksimiajat) ja hoiti tämän upeasti. Hän osallistuu kodinhoitoon ja ruuanlaittoon siinä missä minäkin. Hän on järkevä ja aikuismainen tietyissä asioissa (ei pelaa videopelejä tms. ei ryypiskele/käy baareissa, pitää itsestään ja kunnostaan huolta, jne. on kielitaitoinen ja maailmaakin nähnyt.) Mutta sitten...
Ne huonot puolet, joiden vuoksi mietin eroa - mies on usein todella huonotuulinen ja impulsiivinen. Hän napsahtelee minulle ja lapsille mitättömistä asioista, jurottaa ja kiroilee. Huomaan ennakoivani ja varautuvani hänen suuttuilemisiinsa jatkuvasti. Hän saattaa pimahtaa vaikkapa puhelimessa minun ollessani tilanteessa, jossa en voi vastata tai joudun esittämään kuin puhelimessa olisi kaikki ok (töissä/ihmisten ilmoilla). HUOM. fyysisen väkivallan uhkaa ei ole, mutta henkinen arvaamattomuus on aika ajoin todella painostavaa.
Hän saattaa keskeyttää minut tokaisemalla, että ei jaksa puhua aiheesta, se ei ole hänestä kiinnostava?!? Todella loukkaavaa! Tai jos kerron jotain hauskaa sattumaa, hän ei välttämättä sano yhtään mitään ja katsoo minuun ilmeenkään värähtämättä. Ei edes sitä kohteliasta pientä hymyä, juu kuulin mitä kerroit, varmaan olikin hassua tms. Noissa tilanteissa koen menettäväni kasvoni.
En voi koskaan luottaa siihen, että mies olisi aikuismaisesti korrektin ystävällinen muille ihmisille (voi jopa jättää tervehtimättä) tai että hän olisi tukena tilanteissa, joissa lapset huutavat ja kiukuttelevat (hän yleensä huutaa ylimpänä ja kovimmin).
Kotona on hyvin harvoin leppoisa tunnelma tästä miehen käytöksestä (luonteesta??) johtuen. Olen yrittänyt puhua asiasta, ei ole auttanut. Hänen ongelmansa ovat aina niitä vaikeimpia ja yleensä toisten (minun / meidän) syytä. Hän etsii aina syyn jostain muualta kuin itsestään. On toisinaan todella noloa, kun vastaan hänen puheluunsa jossain ja hän aloittaa huutamalla kurkku suorana niin että kaikki ympärillä olijat kuulevat sen. Joskus olen saanut kuulla näyttäväni säikähtäneeltä, kun olen puhunut hänen kanssaan puhelimessa.
En tiedä mitä tehdä. Toisaalta mietin kuinka ihanaa olisi olla oman itsensä herra, ilman tuollaista rölliä määrittelemässä minkälainen ilmapiiri milloinkin on. Toisaalta mietin lapsia ja sitä mitä ero väistämättä merkitsisi (viikko kerrallaan toista vanhempaa) jne.
Vaikeaa... kommentteja?
Sinä puhut miehestäsi aivan kuin hän olisi sinulle vain käyttöesine ja hyödyke! Kaikki hyvät puolet mitä miehessä luettelit, on vain resursseja sinulle! Miehen henkilöstä, persoonasta, et hänestä itsestään ihmisenä, puhunut sanaakaan! Tämän perusteella sanoisin, että siinä olet parisuhteen hyväksikäyttäjä pahinta laatua! Et hyvällä katsoisi, mikäli miehesi pelaisi jotain mukavaa videopeliä, tai kävisi ottamassa raikkaan oluen, tai vaikka useammankin, ystäviensä kanssa baarissa! Ehkäpä miehesi haluaisi tehdä edellisiä asioita, mutta ei uskalla, koska elämä hyväksikäyttäjän kanssa muuttuisi vaikeaksi! Hän ei enää käyttöesineenä täyttäisi nykyisiäkään normeja! En yhtään ihmettele että miehesi hermot ovat riekaleina! Hyväksikäytetyilla näin tuppaa olemaan! Miehesi on todella vahva ja sitkeä, kun sietää sinua! Miehesi ei ole teidän perheen ongelma, sinä olet!!! Tätä asiaa ei vain hyväksikäyttäjä koskaan tajua, sillä hyväksikäyttäjän maailmassa hyväksikäyttö on normi, ja täysin luonnollinen asia. Hyväksikäyttäjä ei sitä ymmärrä, vaikka sen polttoraudalla otsaan laittaisi!
Olet oikeassa, en listannut aloitukseen adjektiiveja mieheni persoonasta, mutta ne ovat varmasti luettavissa rivien välistäkin. Hän on lapsille hyvä isä ( = lämmin, vastuuntuntoinen, luotettava, vahva) ja halusi antaa lapsillemme mahdollisuuden kasvaa kotona äidin kanssa ( = empatiakykyinen, tajuava, ajatteleva). Hän ei tykkää pelata videopelejä, pitää itsestään huolta ( = kultivoitunut, sivistynyt, lukee mieluummin ja rentoutuu urheilemalla). Tuossa adjektiiveja ja henkilöä sinulle.
Onko hyväksi käyttämistä kasvattaa yhteisiä lapsia kotona (jolloin on mahdotonta tienata elantoa) jos näin on yhdessä päätetty? Voihan sen kääntää niinkin päin, että minua on kaikki nämä vuodet käytetty hyväksi - ansionmenetystä ja harmaita hiuksia, kertymättä jääneitä eläkkeitä?
Oluelle mieheni saa lähteä koska tahansa. Tähän häntä kannustan aina kun vain tilaisuus tulee - lähteä tapaamaan kaveria tai työpaikan illanviettoihin. Baareissa notkumisella ja ryyppäämisellä tarkoitan lähinnä päihdeongelmaista käytöstä, en ystävän tapaamista lasillisella, parilla (tai miksei vaikka pilkkuun asti jos siltä tuntuu). En ole ikinä rajoittanut miehen omia menoja, enkä tule ikinä niin tekemään.
En oikein ymmärrä syytöksiäsi hyväksikäyttämisestä. En käsitä miten aloituksen saa käännettyä niin, että minä olisin joku pirttihirmu riistäjä, joka vaan käyttää miestä hyväkseen.
Ei normaali ihminen todellakaan saa sellaista käsitystä aloituksesta, älä välitä. Oon ennenkin sanonut, että tuo Mies77 on palstan vittumaisin hahmo, rajoittunut suvaitsematon idiootti jolla on mielessään tasan yksi tapa elää elämä "oikein", se hänen omansa, ja kaikki siitä poikkeavat tavat ovat hänen silmissään yksinkertaisesti väärin, eikö hän epäröi sitä ilmaista mitä aggressiivisimmin sanankääntein. Kaikki hänen kommenttinsa voi sivuuttaa. 😊
Vierailija kirjoitti:
Jännä että näin harvalla tulee mieleen toinen nainen, kun minulle se on ensimmäinen ajatus. Rakastunut toiseen, lapset pitää liitossa ap:n kanssa.
Tätä minäkin veikkaan ennemmin kuin mitään loppuun palamista. Tosin tuo masennus ja uupumus taitaa olla edelleen muotia ja sen vuoksi siitä jauhetaan. Totuus on vain ihan selkeästi toinen nainen.
Toinen nainen tai masennus, olkoon syy mikä tahansa niin kenelläkään ei ole oikeutta kohdella puolisoaan tuolla tavalla, eikä kenelläkään ole velvollisuutta sietää tuollaista käytöstä puolisoltaan.
Siteeraan Liisa Keltinkangas-Järvistä, joka sanoi että hyvä syy eroon on väkivaltaisuus, alkoholismi ja hoitamaton mielisairaus, näissä tilanteissa pitää siis erota. Jos on siis kyse masennuksesta, eikä suostu hakemaan hoitoa, niin sitten ero. Ei tee hyvää lapsille eikä koko perheelle jos mies käyttäytyy noin.
Burnout. Olen katsonut samanlaista miestä ja helpotti elämää suunnattomasti, kun tajusi hakeutua hoitoon.
Burnout mielletään usein työperäiseksi, mutta suorittajaihminen suorittaa koko ajan kaikkialla; kotona, töissä, ystävien kanssa jne.
Mikään pikku irtiotto arjesta ei tätä pelasta, vaan pitää pitkäksi aikaa opetella löysäämään ja tähän tarvitaan sinua ja terapeuttia.
Miehesi todennäköisesti tiedostaa käytöksensä sinua kohtaan ja se nakertaa häntä aiheuttaen lisää stressiä ja pahaa oloa eikä saa tästä syystä katkaistua kierrettä.
Koita jutella miehen kanssa syyttämättä mistään, vaan huolen kautta ja sitä kautta ohjaa hoitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toinen nainen tai masennus, olkoon syy mikä tahansa niin kenelläkään ei ole oikeutta kohdella puolisoaan tuolla tavalla, eikä kenelläkään ole velvollisuutta sietää tuollaista käytöstä puolisoltaan.
Siteeraan Liisa Keltinkangas-Järvistä, joka sanoi että hyvä syy eroon on väkivaltaisuus, alkoholismi ja hoitamaton mielisairaus, näissä tilanteissa pitää siis erota. Jos on siis kyse masennuksesta, eikä suostu hakemaan hoitoa, niin sitten ero. Ei tee hyvää lapsille eikä koko perheelle jos mies käyttäytyy noin.
En ole samoilla linjoilla Keltikangas-Järvisen kanssa. Hänen mielipiteensä ovat lähes asiassa kuin asiassa turhan kärjistettyjä. Entäs esim masennus? Moni hyvin tietää, että jotkut eivät vain vastaa hoitoon. Ovat masentuneita vuosia, vaikka aivan varmasti haluaisivat parantua. Että ero sitten vaan? Ja kun tällä linjalla ollaan, niin otetaan ero jos kumppaniin eivät pure vaikka syöpähoidot. Hurraa, että kyseenalaistamatta kumarramme tuota suurta humaania tietämättä miksi juuri K-J:n näkemykset ovat ylivoimaisia muiden asiantuntijoiden näkemyksille.
En jaksanut lukea kaikkia vastauksia mutta mä olin just tuommoinen kun lapset oli pieniä. Hermoilin ja suutuin ihan pienistä ja raivosin. Meille meinasi tulla ero ja vasta se herätti. En enää huuda ja lasten raivoamistakin kestän. Yksi vinkki: älä ekana ota eroa vaan puhu miehesi kanssa. Kerro ettet kestä tilannetta ja asioita eli käytöstä voi muuttaa. Elämä helpottaa myös kun lapset kasvaa isommiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minunkin mieheni pimahtelee väsyneenä mistä sattuu. Tällöin lakkaan puhumasta ja en anna hänelle mitään huomiota. Kuulostaa ehkä lapselliselta, mutta on ainut asia mikä toimii. Tuleee yleensä n. puolen tunnin päästä pusuttelemaan ja pyytämään anteeksi. Sen jälkeen annan itsekin huomiota/käyttäydyn normaalisti.
Ottaisin yhteyttä kirkon parisuhdeneuvontaan...en muista nimeä mutta toimii monella paikkakunnalla!
Tsempppiä!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:nä menisin miehen kanssa parisuhdeterapiaan ja mies terapiaan lisäksi itsekseen. Teillähän mies osallistuu hyvin ja mahdollisti hoitovapaat, eikä ole väkivaltainen.
Meillä mies oli päivittäin väkivaltainen henkisesti ja fyysisesti ja suorastaan nöyryytti minua. Hoitovapaa onnistui ainoastaan omien säästöjeni ja ottamani kulutusluoton avulla, vaikka mies tienaa noin 6000 euroa nettona (!) kuukausittain. Hän ei osallistunut niihin kuluihin lainkaan. Ruoat jne. maksettiin kaikki euron tarkkuudella puoliksi, vaikka tuloni olivat alle 10% hänen tuloistaan. Ja silti mies haukkui mua loiseksi, joka kuluttaa hänen parkettiaan ja kodinkoneitaan jne.
Ap:lla on hyvä tilanne. Terapia auttaisi.
Meillä oli juuri tuollaista ja lopulta paljastui toinen nainen. Nyt mies kuitenkin katuu koska kaipaa lapsiaan perheen hajoamisen jälkeen. Monenlaisia vaikeuksia oli meillä muutenkin ollut tätä ennen, ihan epäonnea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies on kuluttanut itsensä loppuun. Mutta se ei tietenkään oikeuta huonoon käytökseen. Mulla oli joskus mies joka paloi loppuun työnsä takia. En kyllä toistaa kertaa katselisi sitä kiukuttelua. Mies purki minuun kaiken ja vielä pahempi; koiraani :/
Jos mies ei usko puhetta, minä tekisin niin viheliäisen tempun että nauhoittaisin puhelimella hänen käytöstään ja jossain sopivassa hetkessä lähettäisin ne videot hänelle tai pakottaisin katsomaan. Kun hän näkee omaa käytöstään, joko miettii miten parantaa tapansa tai sitten ero edessä.
En suosittele jäämään kynnysmatoksi, minunkaan suhteessa ei ollut väkivaltaa, mutta haavat kesti vuosia parantua. Sen verran ilkeästä kohtelusta oli kyse.
Entäs seksi miehesi kanssa. Yritä nyt kyllästää hänet seksillä riippumatta siitä haluatko itse tai et.
Kokeile ainakin tätä neuvoa.
Jos hän moittii sinua, älä väitä vastaan vaan ole samaa mieltä.
Nämä nyt ovat neuvoja joita voisit kokeilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehen käytös muuttui lasten tulon myötä ja on tätä nykyä välillä aika sietämätöntä. Hänessä on silti hyvääkin, minkä takia eropäätös ei ole helppo. Ensin ne hyvät: hän tekee kahden lapsemme kanssa paljon ja on heille läsnä. Hän oli taloudellisessa vastuussa perheestämme koko hoitovapaiden ajan (olin kotona maksimiajat) ja hoiti tämän upeasti. Hän osallistuu kodinhoitoon ja ruuanlaittoon siinä missä minäkin. Hän on järkevä ja aikuismainen tietyissä asioissa (ei pelaa videopelejä tms. ei ryypiskele/käy baareissa, pitää itsestään ja kunnostaan huolta, jne. on kielitaitoinen ja maailmaakin nähnyt.) Mutta sitten...
Ne huonot puolet, joiden vuoksi mietin eroa - mies on usein todella huonotuulinen ja impulsiivinen. Hän napsahtelee minulle ja lapsille mitättömistä asioista, jurottaa ja kiroilee. Huomaan ennakoivani ja varautuvani hänen suuttuilemisiinsa jatkuvasti. Hän saattaa pimahtaa vaikkapa puhelimessa minun ollessani tilanteessa, jossa en voi vastata tai joudun esittämään kuin puhelimessa olisi kaikki ok (töissä/ihmisten ilmoilla). HUOM. fyysisen väkivallan uhkaa ei ole, mutta henkinen arvaamattomuus on aika ajoin todella painostavaa.
Hän saattaa keskeyttää minut tokaisemalla, että ei jaksa puhua aiheesta, se ei ole hänestä kiinnostava?!? Todella loukkaavaa! Tai jos kerron jotain hauskaa sattumaa, hän ei välttämättä sano yhtään mitään ja katsoo minuun ilmeenkään värähtämättä. Ei edes sitä kohteliasta pientä hymyä, juu kuulin mitä kerroit, varmaan olikin hassua tms. Noissa tilanteissa koen menettäväni kasvoni.
En voi koskaan luottaa siihen, että mies olisi aikuismaisesti korrektin ystävällinen muille ihmisille (voi jopa jättää tervehtimättä) tai että hän olisi tukena tilanteissa, joissa lapset huutavat ja kiukuttelevat (hän yleensä huutaa ylimpänä ja kovimmin).
Kotona on hyvin harvoin leppoisa tunnelma tästä miehen käytöksestä (luonteesta??) johtuen. Olen yrittänyt puhua asiasta, ei ole auttanut. Hänen ongelmansa ovat aina niitä vaikeimpia ja yleensä toisten (minun / meidän) syytä. Hän etsii aina syyn jostain muualta kuin itsestään. On toisinaan todella noloa, kun vastaan hänen puheluunsa jossain ja hän aloittaa huutamalla kurkku suorana niin että kaikki ympärillä olijat kuulevat sen. Joskus olen saanut kuulla näyttäväni säikähtäneeltä, kun olen puhunut hänen kanssaan puhelimessa.
En tiedä mitä tehdä. Toisaalta mietin kuinka ihanaa olisi olla oman itsensä herra, ilman tuollaista rölliä määrittelemässä minkälainen ilmapiiri milloinkin on. Toisaalta mietin lapsia ja sitä mitä ero väistämättä merkitsisi (viikko kerrallaan toista vanhempaa) jne.
Vaikeaa... kommentteja?
Tuli oma päättynyt avioliitto mieleen. Eroa! Se on lapsillekin paras. Oma oloni on helpottanut eron myötä. Olen onnellinen ja pystyn hengittämään. Yksi päivä huomasin, että olin ollut pelkkää hymyä aamusta iltaan ilman syllisyyttä. Olen niin onnellinen nyt. Lapset tapaavst isäänsä viikonloppuisin ja he voivat niin hyvinnyt, kun ei tarvitse stressata isän olotiloja. EROA! Aluksi tuntuu, ettet selviä siitä, mutta lupaan että ajan kuluessa olet vahvempi kuin koskaan ennen ja onnellinen!
Vierailija kirjoitti:
Burnout. Olen katsonut samanlaista miestä ja helpotti elämää suunnattomasti, kun tajusi hakeutua hoitoon.
Burnout mielletään usein työperäiseksi, mutta suorittajaihminen suorittaa koko ajan kaikkialla; kotona, töissä, ystävien kanssa jne.
Mikään pikku irtiotto arjesta ei tätä pelasta, vaan pitää pitkäksi aikaa opetella löysäämään ja tähän tarvitaan sinua ja terapeuttia.
Miehesi todennäköisesti tiedostaa käytöksensä sinua kohtaan ja se nakertaa häntä aiheuttaen lisää stressiä ja pahaa oloa eikä saa tästä syystä katkaistua kierrettä.
Koita jutella miehen kanssa syyttämättä mistään, vaan huolen kautta ja sitä kautta ohjaa hoitoon.
Toivottavasti ap luet vielä ketjua, yllä oleva on niin kertakaikkisen totta!
Uskon, että saatte asianne kuntoon, olette fiksuja ihmisiä.
Jaksamista!
Mies on väsynyt ja burnoutissa, mutta silti yrittää jatkaa samalla tavalla kuin ennenkin koska hänellä on ajatus siitä että hän on perheen pää, ja hänen täytyy jaksaa? Veikkaisin tätä. Nyt äkkiä miehelle apua jostain, ja ensihätään ihan vain sellaista aikaa jossa hänen ei tarvitse olla jatkuvasti "hereillä" ja vastuussa koko hommasta. Voi siis olla hyvinkin niin että vaimo ei koe että mis on yksin vastuussa kaikesta, vaan vaimo hoitaa ihan yhtälailla kaikkien asioita kuin mieskin, mutta mies voi silti kokea olevansa perheen päänä kaikesta vastuussa, ja se on alkanut syödä häntä sisältä. Hän on ikään kuin jatkuvassa hälytysvalmiudessa. Tämän ei ole tarkoitus säikäyttää, mutta noin niitä -mies tappoi perheensä ja itsensä-tragedioita syntyy.
Vaimo voi kokea että mikään ei ole muuttunut, ja että kyllä pitää tämän verran perhe-elämää jaksaa kun vaimokin kerran joutuu jaksamaan, mutta se ajatus pitäisi heittää nyt romukoppaan. Ei tässä ole väliä kuka on oikeassa ja kuka tekee eniten, vaan sillä ettei mies tahdo oikein jaksaa. Hän tarvitsee siis nyt apua.
Onko teillä parisuhde? Vai oletteko vain isä ja äiti?
Kaikki luettelemasi hyvät puolet liittyvät vanhemmuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä parisuhde? Vai oletteko vain isä ja äiti?
Kaikki luettelemasi hyvät puolet liittyvät vanhemmuuteen.
Viisaalta ihmiseltä on hienoa lukea lyhytkin kommentti! Se sisältää enemmän asiaa, kuin tyhmältä kokonainen kirja!
Pariterapiaan äkkiä. Perhenevon kautta saatte apua. Ja apua ennenkuin päätät erota.
Ja miehen pitäisi olla sun kans samaa mieltä koko ajan (kirjoitit itse, että kun kerrot hauskaa sattumaa/juttua, niin ei naura) Eihän se ole mahdollista, olla aina samaa mieltä, ja ei kai käytöksen tarvitse olla vieraskoreaa kotona? Oletko itse muuttunut, kiinnostaako sinua jokaikinen miehesi kertoma juttu tai tapahtuma? Jakstko sinä kuunnella miehesi kertomaa juttua vaikka kuinka pitkään, jos asia ei sinua kiinnosta? Vai esität että kaikki on ok ja katkeroidut koko ajan? Olisiko mahdollista, että arki tympii kumpaakin, paljon tekemistä ja rutiineja, siitä johtuen ei jaksa välillä miettiä kun itseään?