Lue keskustelun säännöt.
Tyttöystävä reagoi oudosti hoidettaviin lapsiin, kun tarkoitus olisi hankkia omia lapsia
11.05.2017 |
No niin, tilanne on siis sellainen, että olemme molemmat kohta kolmikymppisiä valmistumisen kynnyksellä olevia opiskelijoita. Olemme olleet yhdessä kuusi vuotta, ja tarkoitus olisi asettua yhdessä aloilleen ja perustaa perhe. Kummallakaan meistä ei ole juurikaan kokemusta lapsista, joten olemme koettaneet kerätä asiasta tietoa.
Viime viikonloppuna hoidimme ensmmäistä kertaa minun serkkuni kahta lasta (molempien ikä 4–6 vuotta) päivän, kun serkkuni oli asioilla. Tai siis minä hoidin. Tyttöystäväni meni jotenkin aivan lukkoon lasten kanssa jo tunnin jälkeen. Hänellä ei kärsivällisyys oikein riittänyt ja hän tuntui pelkäävän ja vierastavan lapsia. Hän ei osannut puhua heille ja häiriintyi tosi paljon lasten pälpätyksestä ja kyselemisestä. Lopulta hän sanoi, ettei kestä enää, ja meni makuuhuoneeseen lepäämään. Katselin lasten kanssa sitten videoita iltapäivällä, kunnes serkku tuli hakemaan.
Kysymys kuuluu, pitääkö minun haudata lapsihaaveet tämän naisen kanssa? Onko niin, että jotkut naiset eivät vain sovi äidiksi? Vai annanko uuden mahdollisuuden?
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te joiden mielestä tuosta ei voi päätellä mitään: oletteko sitten ihan varmasti myös motkottomatta palstalla, että mitäs menit hankkimaan tuollaisen kanssa lapsia, eivätkö merkit olleet ihan selvät jne.?
Koska jos tuosta ei voi päätellä, että ongelmia on tulossa, mistä sitten voi?
Alkoholismista, väkivaltaisuudesta, rikollisuudesta, valehtelusta yms.
Minusta herkkyys ei ole huono luonteenpiirre.
Hyvä pointti. Mutta itse koen ainakin erityisherkkänä, etten jaksaisi vanhemmuuta millään. Tosin jos oikein kovasti haluaisin vanhemmaksi, ehkä rohkaistuisin ja sopeutuisin siihen jollakin tapaa, mutta riskit oliivat kyllä suuremmat kuin ei-herkän kohdalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen välillä miettinyt, miten mahtaa lasten kanssa olo sujua eksältäni, kun tälläkin niitä nykyään on. Vielä muutama vuosi sitten kyseinen ihminen meni täysin lukkoon lasten seurassa ja ilmensi sen totaalisella lasten ignoraamisella. Aika omituinen fiilis tuli, kun lapsia (tai niiden tekoa) mankuva ihminen kieltäytyi huomioimasta samassa huoneessa olevaa ja hänelle puhuvaa ja leikkiin pyytävää sukulaislasta. Ja ei, ei ollut eksä tuolloin teini saati edes nuori aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Siis ymmärsinkö oikein, kolmekymppinen nainen ottaa vapaaehtoisesti kaksi lasta hoitoon, eikä sitä hetkeä kestä heitä vaan poistuu lepäämään?
Öö, ei ehkä joo ole valmis äidiksi. Pienen lapsen hoito on rankkaa ja vaativaa, oikeasti. Ei voi mennä toiseen huoneeseen lepäämään!
Olen oikeastaan aika sanaton että toisen ihmisen lasten kanssa, jotka on tarjoutunut ottamaan hoitoon, käyttäydytään noin.
Miksei voi, siinähän oli toinen aikuinen paikalla? Vai yksinkö sen äidin pitäis se lapsi hoitaa, silloinkin kun isä on paikalla? Ja mitä ihmettä siinä kahta ihmistä tarvitaan kun kaksi noinkin isoa lasta katselee videoita. Sanoisin, että ei se ap:kaan ole valmis isäksi, jos lastenhoito tarkoittaa samaa kuin istua sohvalla ja katsella lasten kanssa videoita.
Vierailija kirjoitti:
Omat lapset vähän eri asia kuin jotkut vieraat isommat lapset
Se kertoo kyllä jotakin ihmisestä, jos omia lapsiaan jaksaa, mutta muut lapset ovat sietämättömiä.
Vierailija kirjoitti:
Kysyin tätä koska olen netistä lukenut aika paljon sellaisia aika tiukkojakin kommentteja, että pitäisi vähän katsoa, kenen kanssa niitä lapsia hankkii, ja miettiä noita aksamisasioita etukäteen. Ymmärrän, että oma lapsi on eri asia, mutta kyllä tuossa tuli kieltämättä myös mietittyä sitä, että miten tyttöystävä tulisi sitten yhteisen lapsen kanssa toimimaan. Menneisyydessä on ollut sellaista, että esimerkiksi paha tenttistressi on saanut hänet toimintakyvyttömäksi joksikin aikaa ja lapsi nyt on varmasti paljon isompi stressin aiheuttaja.
Enemmän minusta kertookin se miten hän yleensä pystyy toimimaan stressaavissa tilanteissa tai miten hän selviytyy muutoksista kuin se miten hän yksittäisissä tilanteissa suhtautuu vieraisiin lapsiin.
Vanhemmuus hyvin usein vaatii stressin sietoakykyä. On aikoja jollein mikään ei oikein tunnu menevän siten kun itse toivoisi. On pystyttävä sopeutumaan siihen että kaikkia asiat ei aina mene siten kuin minä olen ne suunnitellut tai kuten minä toivoisin niiden menevän. Ehdotomat vaatimukset siitä että omaa-aikaa on aina saatava keskiviikko iltana tai esim. vähintään kymmenen tuntia viikossa on usein tuhoon tuomittuja, toisinaan omaa-aikaa saattaa olla enemmän toisinaan ei juuri ollenkaan.
Suuri vaara on siihen että kokoaikaista vastuuta lapsista ei tyttöystäväsi pysty/halua ottaa. Vanhemmuutta nykyistä enemmän pitäisi minusta ajatella yhteisenä vanhemmuutena. Äiti voi olla riittävän hyvä vaikka hän ei aina lapsia kauheasti jaksaisikaan jos isä jaksaa. Tai jos koet tarvitsevasi runsaasti apua toiselta vanhemmalta mutta et pysty olemaan varma että toinen vastuuta enemmän haluaa ottaa ehkä lasten haluamista kannataisi vielä hiukan harkita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään yleisesti pidä lapsista tai jaksa heidän kanssaan leikkiä, aika ällöjä suurinosa.. Silti minulla on oma lapsi joka on maailman suloisin! Koska hän on oma.
Jotkut naiset eivät sovi äidiksi, mutta eihän tuo todista mitään.
Mä en ole kuuna päivänä suostunut piikomaan muiden muksuja. Omat lapset ovat maailman rakkaita ja hyvin tulen toimeen heidän kanssaan, osaan toimia yms. Heidän myötä kasvoin ymmärtämään muitakin lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä outoa tuossa käytöksessä muka oli? Lasten hoitaminen on todella outoa jos siihen ei ole tottunut.
Ooh, en ole ainoa vieraiden lasten inhoaja :D Itselläni ihana 5-vuotias, jonka kanssa voi esim. jutella kuin ihmiselle. Mutta joka päivä sitä tarhasta hakiessa meinaa pää poksahtaa niistä muista kakaroista. Hirveä ölinä ja sössötys, maailman typerimpiä ja epäkohteliaimpia kysymyksiä, ja jos jotain erehtyy vastaamaan niin eivät ne sitä kuitenkaan ymmärrä. Tunkevat käsilaukkuuni ja ostoskasseihini penkomaan mitä siellä on. Kotona pihakaverit tekevät samaa, plus rämpyttävät ovikelloa ja hakkaavat ovea aamusta asti, yrittävät tunkea sisään kun oven avaa, ja jatkavat sitä rämpytystä ja hakkaamista vielä senkin jälkeen kun on sanottu että meillä on aamutoimet vielä kesken, lapseni tulee pihalle vähän myöhemmin.
Hirveän painokkaasti en tosin uskalla sanoa, ettei sieltä oven takaa pian löydy pikku mussukoiden vanhemmat riehumasta, että mitäs heidän Irma-Pettereiden mieltä on täällä pahoitettu?! Kun vielä ottaa huomioon lasten matkalla muuttuvat kertomukset...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyin tätä koska olen netistä lukenut aika paljon sellaisia aika tiukkojakin kommentteja, että pitäisi vähän katsoa, kenen kanssa niitä lapsia hankkii, ja miettiä noita aksamisasioita etukäteen. Ymmärrän, että oma lapsi on eri asia, mutta kyllä tuossa tuli kieltämättä myös mietittyä sitä, että miten tyttöystävä tulisi sitten yhteisen lapsen kanssa toimimaan. Menneisyydessä on ollut sellaista, että esimerkiksi paha tenttistressi on saanut hänet toimintakyvyttömäksi joksikin aikaa ja lapsi nyt on varmasti paljon isompi stressin aiheuttaja.
Enemmän minusta kertookin se miten hän yleensä pystyy toimimaan stressaavissa tilanteissa tai miten hän selviytyy muutoksista kuin se miten hän yksittäisissä tilanteissa suhtautuu vieraisiin lapsiin.
Vanhemmuus hyvin usein vaatii stressin sietoakykyä. On aikoja jollein mikään ei oikein tunnu menevän siten kun itse toivoisi. On pystyttävä sopeutumaan siihen että kaikkia asiat ei aina mene siten kuin minä olen ne suunnitellut tai kuten minä toivoisin niiden menevän. Ehdotomat vaatimukset siitä että omaa-aikaa on aina saatava keskiviikko iltana tai esim. vähintään kymmenen tuntia viikossa on usein tuhoon tuomittuja, toisinaan omaa-aikaa saattaa olla enemmän toisinaan ei juuri ollenkaan.
Joo, uskon tämän. Siksi varmaan kysyinkin, kun tuntuu, että tämä hankaluus lasten hoitamisessa liittyy juuri tuohon stressinsietokykyyn. Se ei ole meillä kummallakaan kovin hyvä, tyttöystävälläni kuitenkin huonompi. Isoa ongelmaa siitä ei tule, kun asiat pystyy sumplimaan niin että se oma aika ja rauha löytyy. Välillä hän ei ole halnnut lähteä esimerkiksi juhliin, jos se tuntuu pahalta. Tai töiden jälkeen on menty vain nokosille yhdessä, ei ongelmaa. Mutta varmaan se tarve on paljon voimakkaampi herkälle.
Miten tästä sinusta kannattaisi puhua?
Itseäni on aina lapsuudesta kolmikymppiseksi asti rasittanut ja stressannut vieraat lapset. En ymmärrä niitä, enkä hahmota mitä tarcitsevat. Omaan olen aivan hulluna ja äitiys on ihanaa. Omaansa osaa tulkita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyin tätä koska olen netistä lukenut aika paljon sellaisia aika tiukkojakin kommentteja, että pitäisi vähän katsoa, kenen kanssa niitä lapsia hankkii, ja miettiä noita aksamisasioita etukäteen.
Miten tästä sinusta kannattaisi puhua?
Kyllä minä ottaisin asian esille siten että kertoisi että en halua lapsia tähän suhteeseen koska epäilen että me emme pystyisi tuemaan ja täydentämään toisiamme vanhempina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyin tätä koska olen netistä lukenut aika paljon sellaisia aika tiukkojakin kommentteja, että pitäisi vähän katsoa, kenen kanssa niitä lapsia hankkii, ja miettiä noita aksamisasioita etukäteen.
Miten tästä sinusta kannattaisi puhua?
Kyllä minä ottaisin asian esille siten että kertoisi että en halua lapsia tähän suhteeseen koska epäilen että me emme pystyisi tuemaan ja täydentämään toisiamme vanhempina.
En ole tuota mieltä, niin varmastikaan en sano noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tais olla vaan liikaa yhdellä kertaa! Eskari-ikäiset on kovassa kyselyiässä, hyvin energisiä ja uteliaita. Ei pidä säikähtää, sillä kun hän kasvaa oman lapsen mukana, ehtii sopeutua hiljalleen. Lapsi kasvattaa molempia vanhempia enemmän kuin vanhemmat lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyin tätä koska olen netistä lukenut aika paljon sellaisia aika tiukkojakin kommentteja, että pitäisi vähän katsoa, kenen kanssa niitä lapsia hankkii, ja miettiä noita aksamisasioita etukäteen.
Miten tästä sinusta kannattaisi puhua?
Kyllä minä ottaisin asian esille siten että kertoisi että en halua lapsia tähän suhteeseen koska epäilen että me emme pystyisi tuemaan ja täydentämään toisiamme vanhempina.
En ole tuota mieltä, niin varmastikaan en sano noin.
Sovitte vanhemmiksi? Miksi asia sitten pitäisi otta puheeksi?
Vierailija kirjoitti:
Siis ymmärsinkö oikein, kolmekymppinen nainen ottaa vapaaehtoisesti kaksi lasta hoitoon, eikä sitä hetkeä kestä heitä vaan poistuu lepäämään?
Öö, ei ehkä joo ole valmis äidiksi. Pienen lapsen hoito on rankkaa ja vaativaa, oikeasti. Ei voi mennä toiseen huoneeseen lepäämään!
Olen oikeastaan aika sanaton että toisen ihmisen lasten kanssa, jotka on tarjoutunut ottamaan hoitoon, käyttäydytään noin.
Jaahas, siellä taas yksi öö-öttelijä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis ymmärsinkö oikein, kolmekymppinen nainen ottaa vapaaehtoisesti kaksi lasta hoitoon, eikä sitä hetkeä kestä heitä vaan poistuu lepäämään?
Öö, ei ehkä joo ole valmis äidiksi. Pienen lapsen hoito on rankkaa ja vaativaa, oikeasti. Ei voi mennä toiseen huoneeseen lepäämään!
Olen oikeastaan aika sanaton että toisen ihmisen lasten kanssa, jotka on tarjoutunut ottamaan hoitoon, käyttäydytään noin.Ei olla kolmikymppisiä vielä mutta yli 25-vuotiaita.
Jälkeenpäin kun puhuttiin, niin tyttöystävä sanoi, että tuntui ahdistavalta ja kuormittavalta tuo. Hän sanoi vitsillä että ensi kerralla otetaan nuo hoitoon kymmenenen vuoden päästä. Kyllä tuo lastenhoito minustakin ihan työstä kävi, mutta kyllä se minulta mielestäni meni jopa yllättävän hyvin.
Ehkäpä ei vain synkannut juuri noiden lasten kanssa? Itse en intohimoisesti ole kiinnostunut lapsista yleensä, mutta pidän joistakin, kuten aikuisistakin, toisten kanssa juttu luistaa, toisten ei yhtä luontevasti.
Turha tuomita tyttöystävää tuon yhden kokemuksen perusteella. Saattaa olla maailman paras äiti omalleen.
Vierailija kirjoitti:
Minä en rehellisesti sanoen voi sietää muiden lapsia. En ole koskaan halunnut hoitaa muiden lapsia yhtään hetkeä.. Silti olen oikeasti hyvä vanhempi omille kahdelle lapselle. Läsnä ja jaksan heitä ja meidän meteliään hyvin. Omat on omia, ei siitä mihinkään pääse.
Minäkin inhoan muiden lapsia. Lisäksi olen meluherkkä ja taipuvainen ahdistuneisuuteen ja heikot hermot ja stressaan hirveästi kaikesta pienestäkin. Olen silti ollut luullakseni ihan ok äiti omalleni jopa yh:na. Nyt olen uusperheessä ja mueheni lapset tulevat meille joka toinen vkonlopou. En voi sietää sitä ja vetäydyn juurikin makkariin tai toiseen huoneeseen. Oma lapsi on ihan eri juttu. Ja sen oman lapsen meluun karaistuu pikkuhiljaa.
Lapsettomat saisivat slaagin esim, jos menisivät kesällä johonkin ruotsinlaivan konferenssitilan puuhamaahan... kävin kerran siskon lasten kanssa ja meinasin pyörtyä. vanhemmat itse ovat sellaiseen kakofoniaan ja vilskeeseen jo tottuneet.
Ap voi hyvin myös ottaa työnjaoksi sen, että mies hoitaa lasta enemmän ja äiti jäy töissä. Ei ole mikään pakko nimenomaan naisen olla lapsen kanssa, sellainen hoivapiirre ei ole oikeasti sukupuoleen sidottu ominaisuus vaikka osa luulee niin yhä tänäpäivänäkin.
Enhän minä tiedä, tuleeko lapsestani paras tai kaunein. Sanoin vain, että olen luottavaisin mielin. Olisiko parempi, jos ajattelisin, että koska en pidä muiden lapsista, niin varmaan omakin on sitten vaan ihan kamala riesa ja vielä ruma? :D Enkä edes ole sanonut muiden lapsia kamaliksi, en vaan pidä lapsista, enkä kyllä suurimmasta osasta aikuisistakaan totta puhuen.
Terveisin lainaamasi henkilö.