Tyttöystävä reagoi oudosti hoidettaviin lapsiin, kun tarkoitus olisi hankkia omia lapsia

Minä en ikinä suostuisi hoitamaan mitään vieraita lapsia, kamala ajatuskin. Omia lapsia on 2 ja ne ovat aivan eria asia. Ei tuon ap:n tyttöystävän käytöksestä voi päätellä yhtään mitään. Sitten kun oman lapsen saa ja siihen hiljakseen tutustuu se on ihan luonnollista ja normaalia elämää, vieraiden lasten hoito ei kaikille ole.

Kukaan ei voi tietenkään ap:lle täällä luvata, että tyttöystävästä tulee mahtava äiti, mutta en minä tuota pidä huolestuttavana. Minä itse, kuten moni muu täällä, en ole juurikaan pitänyt muista kuin omista lapsistani. Olen aina ollut rauhaa rakastava introvertti, ja yleisesti ottaen lapset ovat aina turhauttaneet minua. Minua on turhauttanut lapsissa samat piirteet kuin joissain aikuisissakin: rationaalisuuden puute, tunteiden vietäväksi heittäytyminen, itsehillinnän puute, itsekeskeisyys, kovaäänisyys. Mutta ihme kyllä, omat lapset ovat kuin ovatkin eri asia.

Ensimmäisenä sanoisin, että omien lasten kohdalla motivaatio kestää mölinää ja hälinää on aivan toisenlainen kuin vieraan kohdalla. Motivaatio vaikuttaa todella paljon jaksamiseen. Toisena sanoisin, että kaikki ovat omanlaisiansa äitejä, ja joissain määrin lapset kyllä kasvavat ja mukautuvat äidin tapaan olla vanhempi. Lapsi kyllä tottuu ja kasvaa siihen, jos äiti tarvitsee välillä omaa aikaa ja hiljaisuutta. Riehakkailla ja kovaäänisillä, päsmäröivillä ihmisillä tuppaa olemaan samanlaiset lapset. Tietenkin lapsi vie aina paljon aikaa ja energiaa, mutta kyllä pienet hengähdystauot ovat mahdollisia, jos tukiverkot (ja isyys) ovat kunnossa. Lapsi tarvitsee paljon vuorovaikutusta, mutta se ei silti ole synti, jos lasta kannustaa välillä itsenäiseen olemiseen ja asioihin keskittymiseen. Tai vaikkapa sisaruksen kanssa leikkimiseen. Tietysti noita asioita pitää olla kärsivällisyyttä opettaa, pikku hiljaa pidempiä aikoja. Mutta oman kokemukseni mukaan kovaäänisimmät ja huomionkipeimmät lapset ovat niillä, jotka itsekin puhuvat lapsilleen riehakkaasti huutamalla ja hääräävät koko ajan lapsen leikeissä mukana. Ei lapsi ilman huomiota, läheisyyttä ja lämpöä pärjää, mutta määrätietoisilla otteilla lasta voi totuttaa omaan tapaansa olla äiti.

Voihan se myös olla, että temperamentti ja luonne periytyy ihan geeneissä. Leikkipuistossa matalalla ja rauhallisella äänellä lapsilleen puhuvan, hiekkakakkujen teon opettamiseen keskittyvän äidin lapsilla ei ole tyypillisesti ihan niin paljoa ylitsepursuavaa energiaa kuin niiden äitien, jotka kiekuvat ja kailottavat ja häsläävät ja juoksentelevat lastensa kanssa.

Ja onhan täällä ollut keskustelua siitäkin miten ei olisi koskaan pitänyt omia hankkia koska ei sitten jaksanutkaan lapsi arkea vaikka niin moni vakuutti että omat lapset on eri asia.

Jaa-a, vaikea sanoa mikä apllä tilanne. Varmasti kannattaa keskustella myöhemmin vielä lisää ennen kuin vauvaa alkaa pukkaamaan jos kuitenkin on se tilanne että todellisuudessa ei lasta haluakaan vaan komppaa toisen mieliksi.

Minäkään en ollut koskaan pitänyt vauvaa sylissä ja toisten lapset ahdistivat. En koskaan puhunut heille, enkä osannut leikkiä heidän kanssaan. Minusta sai lasten kanssa tosi oudon kuvan. Tiesin kuitenkin, että oman lapsen kanssa asia tulisi olemaan aivan eri. Mies ei hetkeäkään ollut kuulemma epäillyt, ettei minusta olisi äidiksi, koska oltiin keskusteltu tuosta asiasta ja hän tiesi minun olevan vain kokematon ja että yhteisen, oman lapsen saatuamme tilanne olisi eri. Ja onkin. Rakastan kohta taaperoiässä olevaa vauvaamme yli kaiken ja hänen kanssaan jaksan höpsötellä koko päivän, vaikka rankemmaksi arki onkin osoittautunut mitä osasin odottaa :)

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole koskaan jaksanut muita lapsia, kuin omiani. Varsinkaan silloin kun olin itse lapseton.

Hallita! Pitäähän sitä oppia sietämään muitakin lapsia. Jo syystä , että normaalisti lapset tuovat kavereita ja saavat kavereita jo päiväkotiiästä alkaen. Omani on jo aikuistunut, mutta kavereita kävi päiväkodin aikaan ja kouluiästä alkaen enemmän ja alkoi yökylävierailut puolin ja toisin, synttärit jne...

Taidan olla tuon vetäytymistarpeen suhteen aika samanlainen kuin tyttöystäväsi. Olen nyt jo 50 v. ja yhden teinitytön äiti. Halusin aikoinaan kovasti äidiksi, vaikka se myös jännitti todella paljon ja pelkäsin juuri tuota oman tilan menettämistä. Kun sain oman vauvan, se rakkauden määrä mitä tunsin oli niin suuri, että muutaman vuoden elin aika täysillä lapselleni ja muistan sen kuormittavuudesta huolimatta elämäni onnellisimpana aikana. Koin kuitenkin, että en pysty enää toiselle toiselle lapselle samaan intensiteettiin, joten lapsemme jäi ainoaksi. Nyt olen taas alkanut enemmän ottaa omaa aikaa, kun tyttärelläkin on paljon omia kuvioita jne. Vietämme kuitenkin myös perheenä ehkä jopa keskimääräistä enemmän viikonloppuisin aikaa yhdessä kaupungilla, luontokokohteissa, leffoissa ym. ja perhe-elämä on varsin antoisaa : )

Vierailija kirjoitti:

En mäkään tykkää muiden ihmisten lapsista, enkä edes osaa olla lasten kanssa, mutta ihan luottavaisin mielin odotan nyt esikoista.

Näköjään palstalla on paljon keskenkasvuisia. Tuollaisista asenteista kasvaa huonoja seurauksia: Minun lapset ovat parhaat ja kauneimmat, naapurin ovat kauheita kakaroita ja vielä rumiakin... Voi hyvää päivää. Toivottavasti ette ole missään sellaisessa työssä jossa joudutte vieraiden lasten kaa tekemisiin.

Mä olen tykännyt muidenkin lapsista, mutta se oli kivaa vain niin kauan, kuin sain olla lasten kanssa omilla ehdoillani. Siis että olin vaikka kylässä ja leikin lastenhuoneessa, mutta vanhemmat oli kotona, joten päävastuu oli heillä. Ei ollutkaan niin kivaa, kun olin sitten lastenvahtina. Aluksi ehkä, mutta rasittavaksi kävi. osittain varmaan epävarmuutta siitä, miten pitäisi toimia.

Omat lapset on aivan eri asia! Siitäkin huolimatta, että olen omaa rauhaa rakastava. Omia lapsia jaksaa ihan eri tavalla. Toki hekin välillä hermoille käyvät, ei siitä ole kyse. Mutta kaikki on luontevaa.

Yksi esimerkki rauhallisesta ja omaa aikaa tarvitsevasta äidistä on Mustat Lesket -sarjan Veera. Esimerkki on toki fiktiivinen, mutta tiedän tosielämästä useita samantyyppisiä äitejä. Ainoa tapa olla kelpo äiti ei ole sellainen pirtsakka ja hössöttävä touhottaja. Ellei tyttöystävälläsi ole jotain persoonallisuushäiriötä, hän varmasti kykenee kasvamaan tuonkin luonteisena kelvoksi äidiksi, mikäli lapsia haluaa. Se nimittäin ratkaisee: motivaatio. Ilmeisesti tyttöystäväsi kuitenkin haluaa lapsia, joten se lienee kohdillaan. Osittain ahdistus lasten kanssa olemisesta voikin johtua siitä, että hän haluaisi lapsia, mutta tajusi etenkin lasten kanssa oltuaan, ettei istu siihen perinteiseen äidilliseen muottiin, ei tunnu luontevalta ihastella vieraiden lasten "elämän ääniä" ja sirkuttaa näille lapsikielellä. Se voi vaikuttaa itsetuntoon ja aiheuttaa aiheettomiakin pelkoja lastenhankintaa kohtaan. Itsekin epäröin lapsen yrittämistä, koska olin niin eri luonteinen ja eri henkinen ihminen kuin lähipiirini äidit. Onneksi kuitenkin uskalsin, ja kaikki on mennyt hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mäkään tykkää muiden ihmisten lapsista, enkä edes osaa olla lasten kanssa, mutta ihan luottavaisin mielin odotan nyt esikoista.

Näköjään palstalla on paljon keskenkasvuisia. Tuollaisista asenteista kasvaa huonoja seurauksia: Minun lapset ovat parhaat ja kauneimmat, naapurin ovat kauheita kakaroita ja vielä rumiakin... Voi hyvää päivää. Toivottavasti ette ole missään sellaisessa työssä jossa joudutte vieraiden lasten kaa tekemisiin.

En ole lainaamasi, mutta ei se tuota tarkoita. Itsekään en pidä, kuin omista lapsistani, mutta tiedän kyllä, että vieraan silmissä meidän lapsemme ovat yhtä ärsyttäviä rääpäleitä kuin muutkin. Päin vastoin, olen todella tiukka esimerkiksi julkisilla paikoilla perseilyä kohtaan: karjuvan uhmaikäisen kanssa painelen ulos kaupasta rauhoittumaan vaikka kesken ostosten, ja tietyssä iässä en vienyt lapsia ollenkaan esim. ravintoloihin. Tämä siksi, koska omasta mielestäni muiden lastenkaan perseily ei ole miellyttävää, ja lasten huono käytös hävettää minua. Oman havaintoni mukaan moni lapsi-ihminen on aika salliva oman lapsensa huonoa käytöstä kohtaan, ja asenne on usein "kyllä maailmaan ääntä ja vilskettä mahtuu". Ehkä se on luonnollista, että jos itse nauttii lasten läsnäolosta ja ei häiriinny näiden huonostakaan käytöksestä, odottaa ympäristöltä samanlaista joustavuutta ja ymmärrystä omien lastensa kohdalla.

Ei kerro mitään tyttöystävän kyvystä ryhtyä itse äidiksi.

Itse olen aina ollut sellainen, että en vaan osaa olla lasten kanssa. En tiedä mitä niille pitäisi puhua ja miten olla. Menin aina lukkoon jos joku lapsi puhui minulle ja olin ihan tönkkö ja paniikissa. En myöskään oikein sietänyt muiden lapsia omassa kodissani. Tällä tarkoitan sitä, että kun päätin hankkia lapsen, niin raskausaikana meillä tuli vierailemaan kaikkia tuttuja lapsineen sillä periaatteella että "saatte tästä vähän kokemusta ennen omaanne". Mullakin paloi käämit, en todellakaan jaksanut kaitsia muiden lapsia jotka penkoivat kaappejani kun niiden vanhemmat kittasivat kahvia ja odottivat minun katsovan lasten perään jotta saanhan sitä kuuluisaa kokemusta.

Nyt olen vauvan äiti, ja uskon että enköhän sitten oman lapsen kasvettua huomaa minkälaisia ne leikki-ikäiset lapset oikeastaan ovat ja miten niiden kanssa puhutaan/toimitaan.  Asia olisi eri, jos pitäisi tuosta vaan ryhtyä äidiksi taaperolle tai vanhemmalle lapselle. Useimmat kuitenkin saavat lapsensa raskauden johdosta ja kasvattavat lapsen vauvasta saakka, jolloin äitiyteen ehtii kasvaa.

Lisään vielä että omat lapseni on jo 13 ja 16v. ja en aio hoitaa muiden lapsia nytkään, ei vaan kiinnosta yhtään.

Olen tosi herkkä ja masentuneisuuteen taipuvainen.

Omaa aikaa todellakin saa paitsi ne joilla on huono puoliso.

Hoidin yhden päivän kaverin lasta ja plääh, ei ollut kivaa vaikka mukava lapsi olikin.

Lähtisin siitä että puhut tyttiksen kanssa ja uskot häntä.

Musta vauvat on rauhallisia ja nukkuu paljon. Jos vaan itkua sietää.

Toista on kuule nää teinit.

Toki univajetta tulee vauvan kanssa.

Te joiden mielestä tuosta ei voi päätellä mitään: oletteko sitten ihan varmasti myös motkottomatta palstalla, että mitäs menit hankkimaan tuollaisen kanssa lapsia, eivätkö merkit olleet ihan selvät jne.?

Koska jos tuosta ei voi päätellä, että ongelmia on tulossa, mistä sitten voi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole koskaan jaksanut muita lapsia, kuin omiani. Varsinkaan silloin kun olin itse lapseton.

Hallita! Pitäähän sitä oppia sietämään muitakin lapsia. Jo syystä , että normaalisti lapset tuovat kavereita ja saavat kavereita jo päiväkotiiästä alkaen. Omani on jo aikuistunut, mutta kavereita kävi päiväkodin aikaan ja kouluiästä alkaen enemmän ja alkoi yökylävierailut puolin ja toisin, synttärit jne...

Eivät tuo meille. Näin jaksan paremmin ja lapsenikin tietää sen. Kaverit on 8 h päivässä kuten mullakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mäkään tykkää muiden ihmisten lapsista, enkä edes osaa olla lasten kanssa, mutta ihan luottavaisin mielin odotan nyt esikoista.

Näköjään palstalla on paljon keskenkasvuisia. Tuollaisista asenteista kasvaa huonoja seurauksia: Minun lapset ovat parhaat ja kauneimmat, naapurin ovat kauheita kakaroita ja vielä rumiakin... Voi hyvää päivää. Toivottavasti ette ole missään sellaisessa työssä jossa joudutte vieraiden lasten kaa tekemisiin.

No ei kyllä pidä paikkansa. Osaan olla lasten kanssa mutta en aio olla, kun ei ole pakko. Mulla lapset jo teinejä ja kuule ei vaan kiinnosta vieraat lapset. Ikää 52v.

Tykkään kyllä lapseni kaverista mutta se johtuu siitä että olen tuntenut hänet 10 vuotta.

Lasten kaverit monesti eri asia koska ne on tärkeitä omille lapsille ja heihin muodostuu myös monesti tunneside.

Eivät ole vieraita lapsia.

Teillä olevat lapset oli vieraita lapsia.

Se on totta että oman lapsen kanssa oppii olemaan. Ihan toinen asia on kuitenkin se aiheutuu siitä "naisen kasamaisesta äitiyteen" jotakin haittaa vauvan ja lapsen henkiselle kehitykselle. Ei lapsi ole mikään roskaämpäri jonne puretaan oman lapsuuden traumoja. Ne muuten pulpahtavat yllättävästi pintaan kun oma lapsi saapuu

Vierailija kirjoitti:

Et taida itse olla erityisherkkä?

Juu, en ole.

Jos ihminen on sillä tavalla erityisherkkä, että ei pysty hoitamaan lapsia vaikka paria tuntia,  niin silloin sellaiseen ei pidä lupautua. Mitä olisi tapahtunut, jos tuo tyttö olisi ollut yksin lasten kanssa? Jättänyt vaan lapset yksin ja häipynyt?

Vierailija kirjoitti:

Te joiden mielestä tuosta ei voi päätellä mitään: oletteko sitten ihan varmasti myös motkottomatta palstalla, että mitäs menit hankkimaan tuollaisen kanssa lapsia, eivätkö merkit olleet ihan selvät jne.?

Koska jos tuosta ei voi päätellä, että ongelmia on tulossa, mistä sitten voi?

Alkoholismista, väkivaltaisuudesta, rikollisuudesta, valehtelusta yms.

Minusta herkkyys ei ole huono luonteenpiirre.

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et taida itse olla erityisherkkä?

Juu, en ole.

Jos ihminen on sillä tavalla erityisherkkä, että ei pysty hoitamaan lapsia vaikka paria tuntia,  niin silloin sellaiseen ei pidä lupautua. Mitä olisi tapahtunut, jos tuo tyttö olisi ollut yksin lasten kanssa? Jättänyt vaan lapset yksin ja häipynyt?

Mistä voit etukäteen tietää, kuinka paljon kahden lapsen hoitaminen kuormittaa, jos et ole koskaan ennen hoitanut lapsia ylipäätään tai näitä kahta lasta erityisesti? Kyky kestää kuormitusta vaihtelee myös tosi paljon oman mielialan, päivän tapahtumien ja muiden tekijöiden mukaan. Erityisherkkä joutuu tasapainoilemaan paljon kapeammalla alalla jaksamista kuin moni muu.