Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Anoppi nauroi minulle, että on kerran nähnyt mieheni (poikansa) itkevän
09.05.2017 |
Anoppi rupesi muutaman viinilasin jälkeen tarinoimaan menneisyydestä. Ollaan hyviä ystäviä tämän anopin kanssa, ja meillä on läheiset välit, ja siksi usein istutuaan kahdestaan puhumassa kaikesta mahdollisesta. Samaten nyt lauantaina. Mies oli harrastuksessa, ja poikkesin anopin luona kahvilla. Hän oli ottanut pari lasia viiniä, ja rupesi kertomaan miehen menneisyydestä muistojaan. Kertoipa sitten tilanteesta vuosien takaa, jossa oli nähnyt mieheni eli poikansa olleen niin surullinen että hän oli ruvennut itkemään. Anoppi kertoi tätä vähän kuin suurena salaisuutena ja pikkaisen nauraen. Hänen mielestään miehen itku oli äärimmäisen harvinainen ja vähän huvittava asia. Mitäs tästä pitäisi oikein ajatella? En ole itse koskaan nähnyt mieheni itkevän, tosin elämässämme ei ole sattunut mitään niin erityistä, että olisi odottanut hänen itkevän. En ole siksi ajatellut koko asiaa ennen. Mutta onkohan nyt niin, että mies onkin saanut kasvatuksen, että mies ei itke ja itkeville nauretaan? Itse välillä itken, ja mies ei tunnu kestävän sitä, yrittää vältellä minua silloin vetäytymällä vaikka kirjan ääreen.
Kommentit (29)
Kaikki eivät tosiaankaan itke, edes suuressa surussa. Jos anoppisi ei itse itke, olettaa toki että mies on perinyt sen häneltä, koska mies ei ole näyttänyt tätä puolta itsestään kuin kerran. Kuten itsekin sanoit miestäsi toisen itkeminen lähinnä hämmentää. Useat kai pillahtavat itsekin itkuun. Millainen itkijä sinä olet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse siis sitä mieltä, että mieskin saa vaikka vollottaa jos tuntuu siltä. Ja että on ihan normaalia että naiset itkee pienistä suruista ja pienistä iloista. Olen perheestä, jossa kaikki on itkenyt ihan avoimesti. Ja olen ihmetellyt mieheni vetäytyvää olemusta kun itken. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät tosiaankaan itke, edes suuressa surussa. Jos anoppisi ei itse itke, olettaa toki että mies on perinyt sen häneltä, koska mies ei ole näyttänyt tätä puolta itsestään kuin kerran. Kuten itsekin sanoit miestäsi toisen itkeminen lähinnä hämmentää. Useat kai pillahtavat itsekin itkuun. Millainen itkijä sinä olet?
Minun mielestä siis on ihan tavallista itkeä ja näyttää itkevänsä. Minä itken parin kuukauden välein jos on paha olo. Ap.
Ihmettelen siis sitä, että miksi anoppi nauroi sille että kerran näki poikansa itkevän. Mitä huvittavaa on itkemisessä? Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät tosiaankaan itke, edes suuressa surussa. Jos anoppisi ei itse itke, olettaa toki että mies on perinyt sen häneltä, koska mies ei ole näyttänyt tätä puolta itsestään kuin kerran. Kuten itsekin sanoit miestäsi toisen itkeminen lähinnä hämmentää. Useat kai pillahtavat itsekin itkuun. Millainen itkijä sinä olet?
Minun mielestä siis on ihan tavallista itkeä ja näyttää itkevänsä. Minä itken parin kuukauden välein jos on paha olo. Ap.
Anoppisi ja miehesi mielestä ilmeiseti ei ole tavallista itkeä, mutta se ei tee heistä tunnekylmiä, kuten joku ehdotti.
Mä itse en edes muista koska itkin viimeksi, ehkä silloin kun isäni kuoli ja siitä on kohta 10 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät tosiaankaan itke, edes suuressa surussa. Jos anoppisi ei itse itke, olettaa toki että mies on perinyt sen häneltä, koska mies ei ole näyttänyt tätä puolta itsestään kuin kerran. Kuten itsekin sanoit miestäsi toisen itkeminen lähinnä hämmentää. Useat kai pillahtavat itsekin itkuun. Millainen itkijä sinä olet?
Minun mielestä siis on ihan tavallista itkeä ja näyttää itkevänsä. Minä itken parin kuukauden välein jos on paha olo. Ap.
Anoppisi ja miehesi mielestä ilmeiseti ei ole tavallista itkeä, mutta se ei tee heistä tunnekylmiä, kuten joku ehdotti.
Mä itse en edes muista koska itkin viimeksi, ehkä silloin kun isäni kuoli ja siitä on kohta 10 vuotta.
Itku on tavallaan "heikkous", tai heikkouden näyttämistä. Eikö kenenkään mielestä ole outoa, että anoppi nauroi sille että poikansa kerran näytti heikkoutensa? Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saattaa hyvinkin olla kotikasvatuksesta kyse. Toinen vanhemmistani on juuri sellainen, että vain innostuu kun näkee että jollain perheessä menee huonosti. Siihen päälle koulukiusaaminen niin olen tottunut siihen ettei tunteita saa näyttää, hyvä jos läheisimmille ystäville kehtaa näyttää. Toki yritän lohduttaa mutta saatan näyttää ulkoapäin kylmältä, vaikka itken sisältä. Ne harvat kerrat kun olen itkenyt ovat toiselle vanhemmalle, joka kuuntelee ja ystävät jotka ovat saaneet minut vastoinkäymisissä hyvälle päälle.
Minusta on kamalaa, jos pilkataan (sitähän nauru on), kun toinen itkee. Oli itkijä kuka vain. Uskon kyllä, että pojille ja miehille itkeminen on todella paha paikka.
Olen kohdannut moniakin itkeviä miehiä. Surussa. Yksi nuori mies itki kun pomo hakkui pahasti: häntä olisin halunnut halata, mutta se ei nyt oikein käynyt päinsä (minä vahempi naiskollega). Itkeviä naisia/tyttöjä olen kohdannut paljonkin työelämässä - usein on aika rankkoja noi työjututkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät tosiaankaan itke, edes suuressa surussa. Jos anoppisi ei itse itke, olettaa toki että mies on perinyt sen häneltä, koska mies ei ole näyttänyt tätä puolta itsestään kuin kerran. Kuten itsekin sanoit miestäsi toisen itkeminen lähinnä hämmentää. Useat kai pillahtavat itsekin itkuun. Millainen itkijä sinä olet?
Minun mielestä siis on ihan tavallista itkeä ja näyttää itkevänsä. Minä itken parin kuukauden välein jos on paha olo. Ap.
Anoppisi ja miehesi mielestä ilmeiseti ei ole tavallista itkeä, mutta se ei tee heistä tunnekylmiä, kuten joku ehdotti.
Mä itse en edes muista koska itkin viimeksi, ehkä silloin kun isäni kuoli ja siitä on kohta 10 vuotta.
Itku on tavallaan "heikkous", tai heikkouden näyttämistä. Eikö kenenkään mielestä ole outoa, että anoppi nauroi sille että poikansa kerran näytti heikkoutensa? Ap.
Naurullakin voi näyttää niin monia tunteita. Jotkut jopa nauravat hautajaisissa. Vain anoppisi osaa vastata tähän kysymykseen mitä hän ajatteli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät tosiaankaan itke, edes suuressa surussa. Jos anoppisi ei itse itke, olettaa toki että mies on perinyt sen häneltä, koska mies ei ole näyttänyt tätä puolta itsestään kuin kerran. Kuten itsekin sanoit miestäsi toisen itkeminen lähinnä hämmentää. Useat kai pillahtavat itsekin itkuun. Millainen itkijä sinä olet?
Minun mielestä siis on ihan tavallista itkeä ja näyttää itkevänsä. Minä itken parin kuukauden välein jos on paha olo. Ap.
Anoppisi ja miehesi mielestä ilmeiseti ei ole tavallista itkeä, mutta se ei tee heistä tunnekylmiä, kuten joku ehdotti.
Mä itse en edes muista koska itkin viimeksi, ehkä silloin kun isäni kuoli ja siitä on kohta 10 vuotta.
Itku on tavallaan "heikkous", tai heikkouden näyttämistä. Eikö kenenkään mielestä ole outoa, että anoppi nauroi sille että poikansa kerran näytti heikkoutensa? Ap.
Kyllä - minusta hirvittävän surullista. Kasvatetaan, että ei saisi olla niitä tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta siis tuntui, että anoppi juoruili minulle vähän ilkeämielisesti poikansa vioista. (Itkeminen siis ilmeisesti on vika anopin mielestä). Tuli outo olo kuunnella sitä. En tiedä mitä kommenttia hän minulta sitten odotti, mutta vaihdoin puheenaihetta. Ap.
Vanhemman tunnekylmä reaktio itkuun on ollut sairas ja raju. Miehesi on saattanut kokea trauman tapahtuneesta ja siksi hän on tukahduttanut omien tunteidensa näkyvän esiintulon. Hän on oppinut siihen. Siinäpä sinulle anopin kasvattamisprosessi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies menee aina vaikeaksi, kun mulla tulee suru puseroon, ei oikein osaa lohduttaa, jälkikäteen kyllä halaa mutta akuutissa vaiheessa ei edes yritä sanoa mitään lohduttavaa.. Meillä kotona otettiin aina syliin ja sanottiin, että nyt vain tuntuu pahalta, huomenna jo parempi ja annettiin muita näkökulmia. Välillä on aika raskasta surra yksin, kun toinen mm. selaa puhelinta vieressä... Anoppi on samanlainen, sanoo usein ilkeästi ja naureskelee kun tuohdun tai suutun hänen sanoistaan. Monta itkua niistäkin tullut, mutta mies ei voi äidistään pahaa sanoa.. Ihmeellinen kulttuuri, itse aion kyllä olla läsnä, kun mahdollisilla lapsillani on joskus vaikeaa!
Erikoinen mies sinulla jos vain kerran itkenyt. Ei ole ilmeisesti itkenyt vauvana eikä myöhemminkään lapsuusaikanaan.
Sinulla on harvinaisuus kotonasi.
Minä olen nähnyt isäni itkevän, tyttäreni avomiehen itkevän.
On toki niin että monet ovat kasvattu niin ettei aikuinen mies itke ja jos itkee on akkamaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät tosiaankaan itke, edes suuressa surussa. Jos anoppisi ei itse itke, olettaa toki että mies on perinyt sen häneltä, koska mies ei ole näyttänyt tätä puolta itsestään kuin kerran. Kuten itsekin sanoit miestäsi toisen itkeminen lähinnä hämmentää. Useat kai pillahtavat itsekin itkuun. Millainen itkijä sinä olet?
Minun mielestä siis on ihan tavallista itkeä ja näyttää itkevänsä. Minä itken parin kuukauden välein jos on paha olo. Ap.
Minä itken myös herkästi. Toisaalta myös mm. useita läheisiä kuollut. Monet kyllä pelkäävät kauheasti itkevää ihmistä. Menevät ihan lukkoon. Eihän se nyt vaarallista ole mitenkään päin? Olen tosiaan myös noita itkeviä miehiä kohdannut useitakin.
P. S. Pohjalaisia ollaan - itketään silti ja halataankin. ;-)
Anopissasi näyttäisi olevan samoja piirteitä kuin edesmenneessä äidissäni, joka ei sietänyt heikkoutta. Itku jos mikä edusti hänelle äärimmäistä heikkoutta ja se herätti hänessä raivon. Hän ei osannut käsitellä heikkoutta ja peitti sen raivoon. Sinun anoppisi peittää sen naurahteluun. Ne viinilasilliset eivät olleet paikallaan. Minä tuntisin ainakin itseni hyvin vaivautuneeksi, jos anoppi alkaisi avautua vanhoista asioista ja naureskella niille.
Vierailija kirjoitti:
Itkijöitä nyt kukaan kestä.
Vain heikot ihmiset pelkää itkevää ihmistä tai nauraa itkevälle ihmiselle! Vahva ihminen uskaltaa halata ja lohduttaa itkevää ja osaa pitää naamansa peruslukemilla.
Vierailija kirjoitti:
Anopissasi näyttäisi olevan samoja piirteitä kuin edesmenneessä äidissäni, joka ei sietänyt heikkoutta. Itku jos mikä edusti hänelle äärimmäistä heikkoutta ja se herätti hänessä raivon. Hän ei osannut käsitellä heikkoutta ja peitti sen raivoon. Sinun anoppisi peittää sen naurahteluun. Ne viinilasilliset eivät olleet paikallaan. Minä tuntisin ainakin itseni hyvin vaivautuneeksi, jos anoppi alkaisi avautua vanhoista asioista ja naureskella niille.
Tunsinkin oloni vaivautuneeksi. Vaihdoin puheenaihetta, koska anopin kanssa en viitsi väitellä jos hän on ottanut lasin viiniä. Jos kyseessä olisi ollut joku muu niin olisin sanonut suoraan, että minä arvostan sitä että mies uskaltaa itkeä.
Ollaan oltu siis miehen kanssa yhdessä neljä vuotta. Molempien elämä on ollut helppoa ja iloista nämä neljä vuotta. Ei menetyksiä, ei työttömyyttä, ei rahahuolia, ei erityisiä ongelmia, ei sairastumisia tai muutakaan. Eli ei olla kohdattu yhdessä isoja vaikeuksia. Anoppi saa puolestani olla sellainen kuin on, mutta rupesin miettimään, että millainen mieheni mahtaa olla, jos tulee joku iso menetys vaikka. Jos hänelle on naurettu kun hän itkee.
Ap.
Alue: Aihe vapaa
Normaali suomalainen tunnekylmä vahvuuteen sairastunut haahka.