Lue keskustelun säännöt.
Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle II
Kommentit (8206)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lenkki tekee hyvää :)
HK:n sininen grilliin ja namskis kyllä se paremman puutteessa kelpaa, mutta mieluummin pistelis poskeen ihan toisenlaisen nakin.
Musta tuntuu ett olen täysin turha ihminen. Katoaminen kokonaan tuntuisi helpottavalta. Kuolemakin tuntuu kutsuvalta. Tuntuu, ettei kukaan voisi koskaan musta välittää. En enää jaksa yhtä ainuttakaan sydänsurua ja yksipuolista ihastumista, se on vaan liian raskasta. Ei mun kaltaisista ihmisistä ole hyötyä kenellekään kun kukaan ei välitä tai halua jakaa elämäänsä mun kanssa.
Tosin ehkä se ihastuminen oli lähinnä viimeinen silaus lopulliselle nujertumiselle, ei nyt mikään yksi juttu elämää pilaa.:D
Mutta niin vain voi näköjään käydä, että on lapsena, nuorena ja varhaisaikuisuudessa itsevarma eikä häpeä itseään vaikka ois miten nolo, leuka pysyy pystyssä vaikka kymmenen muuta seisois ympärillä ja sylkis päälle jne., ja sitten aikuisena vaan romuttuu ja sulkeutuu.
Eikä yhtäkkiä kestä enää mitään, on vaan joku epävakaa, vereslihalla oleva kuvottava möykky.
Sitten joku tulee ja "auttaa" sua kunnes pikkuhiljaa, vuosien kuluessa tajuat, että "empaattinen ystävä" onkin sun suurin tuhoaja joka vaan kuristaa hengiltä (ei fyysisesti tietenkään, vaikka unissa se sitäkin tekee, tai laittaa tyynyjä naaman päälle niin ettei saa henkeä eikä pääse pakoon) ja imee kaiken elämän pois - tai ainakin yrittää, onneksi sitä voi itse säädellä kun tiedostaa mekanismin eikä ole enää vietävissä, vaikka tuhoja kerkesikin jo tulla.
Ehkäpä tuo on suurempi syy kuitenkin kuin mikään ihastus, ei se ihastus edes tehnyt mitään pahaa.
Se oli vain viimeinen silaus ja nyt vaan harrastan jotain jatkuvaa katastrofiajattelua siihenKIN liittyen.
Tai en nyt jatkuvaa, mut sillain et se rajottaa elämää kuitenkin.
Sinulle.
Oikeastaan ensimmäinen aavistus sinusta tuli jo syksyllä. Oli vahva tunne, että tulossa on jotakin isoa, mutta en tiennyt, olisiko se ihminen vai asia. Alkukeväästä tunne vahvistui, kun hävitin erään silloiselle elämäntilanteelleni symbolisen tavaran, ja usko pois, en koskaan hävitä mitään (tärkeää).
Ja sitten se tapahtui, humahdukseksi olen sitä kai täälläkin kuvannut. Tulit tietoisuuteni rytinällä, ja jäin täysin tunteideni jalkoihin. Olin toki aiemmin jo kiinnittänyt huomiota ulkonäköösi ja joskus itsekseni naureskellut, että tuota ihmistä pitäisi ottaa korvista kiinni ja suukottaa aina kun se alkaa äristä (enkä tarkoita, etteikö saisi äristä, kyllä saa). Tilanteessa ei oikeastaan ollut kyse mistään yksittäisistä sanoista tai teoista, pelkästään vieressä istumalla menit suoraan ytimeeni. Ihan kuin olisimme kohdanneet, kaiken sen melun ulkopuolella, jossain toisessa todellisuudessa. Sanoin, että lähtisin matkaasi välittömästi, ja niin jollain tapaa teinkin.
Muistan noin vuoden takaisen keskustelun ystävieni kanssa, jossa minä olin yksi niistä, jotka eivät uskoneet ”siihen oikeaan” tai vastakappaleeseen, vaan totesin sen olevan lapsellista haihattalua. No, kerrankos se pilkka osuu omaan nilkkaan. Tunnut niin tutulta, vaikka se ei ole mahdollista. Tunnut niin samanlaiselta, vaikka se ei ole tarpeellista. Sanot aina oikeat sanat, vaikka tyytyisin hiljaisuuteen.
Seurassasi on hankala olla, koska tulee pakonomainen tarve koskettaa. Haluaisin tulla kainaloosi, syliisi, silittää poskea ja halata (tai no joo, syleillä...). Haluaisin tuijottaa silmiisi ja ihmetellä, miten syvälle ne voivat jatkua.
Miten se nyt olikaan? ”Tämä menee kesän aikana ohi.” Ei ole mennyt, eikä tule menemään. Ja jos ei tästä sepustuksesta käynyt selväksi, niin olen siis täysin hulluna sinuun. Vain ja ainoastaan sinuun.
Siinä. Nyt se on sanottu. Ehkä tunnistat tästä itsesi, toivottavasti tunnistat tästä itsesi, mutta jos et, niin sainpahan purettua tämän jonnekin.
(Anteeksi kaikille pitkä vuodatus.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on ainakin vain positiivista että ihmiset uskaltaa kirjoittaa pitkästi tänne :)
Tai ei mulla oikeastaan oo ongelmia muuta ku oma pää, ihan sama.
Paska olo vaan, ei muissa oo mitään vikaa enkä oo mikään uhri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen niin pahasti suhun koukussa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maria.
Tavattiin Imatralla ja nähtiin muutaman kerran Helsingissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paljasta mitä hävitit...
Miksi kiinnostaa niin kovasti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljasta mitä hävitit...
Miksi kiinnostaa niin kovasti?
Haluan tietää. :)
Miks mikään ei voi vaan onnistua
Mun hieno "olin yksin ja masturboin"-nuoruuteni, tätä muistelen lämmöllä varmasti vielä kiikkustuolissakin👍
Vierailija kirjoitti:
Vaikka onko sillä väliä kuinka helvetin "etuoikeutettu" ihminen on, jos se ei saa koskaan (romanttista) rakkautta ja/tai seksiä?
Elämähän tyyliin perustuu noille asioille, tavallaan olen siis biologisesti hylkiö.
Ja koska kulttuuri on mitä on, olen sitä oikeastaan myös sosiaalisesti.Onpa v*tun kiva joskus vanhana ku joku kysyy millanen nuoruus sulla oli, nii olla sillee ööö no olin yksin ja masturboin💃🏻💃🏻
Naiset eivät pidä katkerista miehistä, joten korjaapa asennettas.
Vierailija kirjoitti:
Miks mikään ei voi vaan onnistua
Ei aina voi voittaa, mikä meni pieleen?
Ketju on lukittu.
Ikävä sua... Jenni-heppatyttö.