Sain töitä suhteilla. Tätä paikkaa haki 230 muutakin hakijaa. Silti harmittaa.
Neljän vuoden työttömyyden jälkeen sain oman alan vakituisen työpaikan. Siis täysi lottovoitto. Tässä ei olisi mitään muuta ongelmaa, mutta sain tämän suhteilla. Oli oikea sukunimi oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Harmittaa. Siis ei se, että sain töitä, mutta kaikkien niiden muiden hyvin ja pätevien hakijoiden takia. Näin ne työpaikat sitten ilmeisesti menee, enkä siksi aiemmin saanut kutsua edes haastatteluihin.
Kommentit (45)
Tässä on jo listattu monia syitä, miksi työnhakuun ei kannata mielestäni uhrata liikaa aikaa ja intensiteettiä vaikka työkkäri niin väittääkin. Lyhyt ja ytimekäs hakemus, tehokkaasti järjestelty CV ja se on siinä. Työnantajat ovat ähkyssä hakemuksien ja jaaritteluiden kanssa ja pitkät teksipätkät saattaa jopa valikoijaa siinä kiireessä ärsyttää niin paljon että hakemus heitetään sivuun. Väittäisin jopa että CVstä katsotaan ensin kompetenssit ja vasta näiden läpäisseiden kesken arvotaan voittaja hakemuksia lukemalla. Kun Homma etenee tuossa järjestyksessä on ihan turha yrittää edes valkopestä huonoa CVtä hakemuksen kirkallisessa osiossa.
Minulla on kokemusta nuoruusiän yli innokkaista pitkistä hakemuksista sekä karun lyhyistä. Olen poikkeuksetta päässyt töihin pelkällä saatteella: Pistetäänkö x asiat kuntoon firmassanne? Katsokaa CVni ja portfolioni miten voin auttaa. Toki en ole osallistunut joukkohakuun, minun alallani sellaisia ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Mä muistan jo yliopiston harjoitteluajoilta saman ilmiön. Näin vierestä kun valtion tietylle osastolle oli jo pedattu paikka tietylle henkilölle. Paikka laitettiin kuitenkin julkiseen hakuun koska niin kuuluukin tehdä. Tosi tylsää että ihmiset vääntävät turhaan hakemuksia kun valinta on jo tehty.
Samaan törmännyt kymmeniä kertoja. Tylsä vääntää hakemuksia, odottaa ja sitten kuulla, että ymmärräthän, että paikka oli itse asiassa jo pedattu, mutta oli vaan pakko laittaa julkiseen hakuun.
Tästä puhuikin viime viikon korruptiotutkimus...
Jos sinne oli niin paljon hakijoita, niin eivät ne huonoa, riskialtista tyyppiä sinne olisi palkanneet. Ole iloinen ja tyytyväinen:)
Yliopistomaailmassa näkee tämän myös. Ylläri, se yksikin j-o, jolle aina löytyi koordinointia tai projektia, oli ko. oppiaineen pitkäaikaisen lehtorin poika. Väikkäri silti jäi tekemättä - tyssäsi esitarkastukseen, eikä ole jaksanut korjata.