Avustaja teki rikosilmoituksen: Kansanedustaja juoksutti hakemaan sukkahousuja Sokokselta ja poltti loppuun
Kansanedustaja Leena Meren (ps) avustaja Petri Lehtinen on tehnyt esimiehestään rikosilmoituksen työpaikkakiusaamisen ja kunnianloukkauksen vuoksi. Kansanedustaja kiistää.
Petri Lehtisen mukaan syyt rikosilmoituksen taustalla lähtivät vyörymään eteenpäin lähes heti sen jälkeen, kun Lehtinen ryhtyi tuoreen kansanedustajan eduskunta-avustajaksi keväällä 2015.
- Puoli vuotta meni kivasti, kun siinä oli kesätauko. Siitä alkoi systemaattinen kiusaaminen, Lehtinen kertoo.
Lehtisen mukaan kiusaaminen on ollut "jatkuvaa, systemaattista ja loukkaavaa".
Eduskunta-avustaja on ollut sairauslomalla viime vuoden huhtikuusta lähtien. Lehtisen mukaan neljän eri lääkärin lausunto on tyly: sairausloman pääsyy on työskentely Meren alaisuudessa.
- Kaikki sairauteni, verenpainesairauteni, kaikki on todettu aiheutuneen tästä huonosta kohtelusta. En olisi ikinä joutunut kuntoutukseen, jos minulla olisi ollut asiallinen kohtelu alun perinkin. En ole katkera: olen pettynyt ja järkyttynyt.
Lehtisen mukaan hän on ollut kiusaamisen lisäksi myös pahasti ylityöllistetty ennen kuin jäi sairauslomalle viime vuoden huhtikuussa.
- Tulin aamulla aikaisin Eduskuntaan ja lähdin aika usein iltamyöhään. Syömään en päässyt oikeastaan koskaan.
Lehtinen kyllä leimasi valtion kellokortilla itsensä syömään, mutta sitten alkoivat erikoiset ja ajoittain hyvinkin epäselvät työmääräykset.
- Haetko salaattibaarista salaattia, Lidlistä lähdevettä tai sukkahousuja Sokokselta? Tällaista kaikkea, mikä ei millään tavalla liity valtiopäivätoimiin - ja siis verovaroin korvattaviin työtehtäviin.
Lehtinen sanoo olleensa "umpiväsynyt työtaakkansa alle".
- Kansanedustaja Meri sanoi minulle, kun itkin työhuoneessani, että itke, itke vaan, mutta itke täällä työhuoneessa tai vessassa, mutta älä itke tuolla käytävillä. Minä koin sen niin, että itkeminenkin oli minulta kielletty. Jos viisikymppinen kundi itkee, niin silloin saa olla jo aika väsynyt.
http://m.iltalehti.fi/politiikka/201705022200117552_pi.shtml
Kommentit (406)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
PS2 Minunkin pitää päästä sairaseläkkeelle, vaimo on pakottanut muutamia kertoja ostamaan tamppooneita kaupasta. Olen täysin työkyvytön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tavoiteltavaa on työkyvyttömyyseläkkeessä?
Rahat finaalissa alati ja yhteisöllinen tyhjiö ympärillä.
No, sehän on elämän päämäärä ja täyttymys monelle hallalahkolaiselle palstapellelle.
Petri Lehtinen on siis hallalahkolainen palstapelle halutessaan päästä 50-vuotiaana eläkkeelle?
Oli miten oli, tuo hallalahkolaisuus ja erilaiset poliittiset viittaukset ja solvaukset erityisesti hajonneen puolueen eksien ja nyksien välillä tuntuvat tässä ketjussa toistuvan siinä määrin, että selkeästi koko tähän tapaukseen liittyy koko joukko poliittista peliä ja tavoitteita.Sinulla on selvästi vaikeuksia luetun ymmärtämisessä, kirjallisessa ilmaisussa ja harhoja keskustelupalstalta löytyvästä "poliittisesta pelistä ja tavoitteista". Sairauseläkkeelle siirtyminen on sinusta tavoittelemisen arvoinen asia ja työpaikkakiusaaminen sekä perheväkivalta ovat asioita, joille saa nauraa. Ikävää, että olet tuossa tilanteessa.
Lehtinen on ihan itse sanonut haluavansa sairauseläkkeelle, koska on ilmeisesti pysyvästi traumatisoitunut sukkahousujen ostamissta. Olet selvästi liian yksinkertainen kirjoittamaan jopa vauvapalstalle. En edes viitsi arvailla, että mistä perheväkivalta on vedetty tähän juttuun mukaan.
"Lehtinen sanoo olleensa niin kovilla, että nyt hän odottaa sairauseläkkeelle pääsyä. Lehtinen on 50-vuotias."
Lähde?

Jos vauvapalsta on vain todella yksinkertaisille, miksi päivystät täällä?

:D

Haluaisitko kertoa lisää siitä miksi sukkahousut ja tampoonit ovat sinulle niin vaikeita ja traumaattisia asioita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiselta kysyttäisiin, että mikset vaan lähtenyt? Ei kukaan pakota olemaan siellä töissä.
Tämä on mielestäni oleellisin kysymys tässäkin tapauksessa, miksi Lehtinen ei vaan todennut, ettei työ vastannut hänen ennakko-odotuksiaan ja irtisanoutunut?
Käsittääkseni hän on aiemmin oma-aloitteisesti lopettanut risteilyisännän työnsäkin.
Työ on kuitenkin vain työtä, eikä sen takia kenenkään kannata terveyttään menettää.
Lehtisen toiminta vaikuttaa suunnitelmalliselta, hänhän on voinut itsekin tarkoituksella provosoida tilanteita omia tarkoitusperiään tukeviksi.
Jos pomon kettumaisuus olisi hyväksyttävä syy jäädä 50-vuotiaana eläkkeelle, ei varmasti montaa työssäkäyvää yli viisikymppistä tästä maasta löytyisi.Miksi työntekijää pitäisirankaista jos työnantaja on psyko?
Vanha sanonta "Joka toista haukkuu hän itse on" pitää yllättävän usein paikkansa. Kumpaa tässä nyt siis tällä määritteellä todellisuudessa tarkoitetaan?
Erikoista on, ettei puolentoista vuoden sairasloma ole yhtään auttanut asianomaista toipumaan lyhyestä työjaksosta, vaan tilanne on pahentunut siten, että nyt hänen mukaansa täyttyvät jo edellyykset sairaseläkkeeseen.
Kuitenkin tuon sairasloman ajan joku toinen on ilmeisesti hoitanut näitä vastaavia avustajan töitä täysin ansiokkaasti ja ongelmitta?
👍
Lehtinen ei ollut hallalahkolainen ja siksi valikoitui työpaikkakiusaamisen kohteeksi. Mestarin ohjeita puolueen puhdistamisesta vääräuskoisista on kuunneltu tarkkaan.
Kiinnostavaa nähdä minkälaiseen ratkaisuun oikeus päätyy kun tämä selvitetään asianmukaisesti. Ja kiinnostavaa on myös nähdä jatkaako Leena Meri perustuslakivaliokunnan ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsenenä oikeuden päätöksen jälkeen. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tavoiteltavaa on työkyvyttömyyseläkkeessä?
Rahat finaalissa alati ja yhteisöllinen tyhjiö ympärillä.
No, sehän on elämän päämäärä ja täyttymys monelle hallalahkolaiselle palstapellelle.
Petri Lehtinen on siis hallalahkolainen palstapelle halutessaan päästä 50-vuotiaana eläkkeelle?
Oli miten oli, tuo hallalahkolaisuus ja erilaiset poliittiset viittaukset ja solvaukset erityisesti hajonneen puolueen eksien ja nyksien välillä tuntuvat tässä ketjussa toistuvan siinä määrin, että selkeästi koko tähän tapaukseen liittyy koko joukko poliittista peliä ja tavoitteita.Sinulla on selvästi vaikeuksia luetun ymmärtämisessä, kirjallisessa ilmaisussa ja harhoja keskustelupalstalta löytyvästä "poliittisesta pelistä ja tavoitteista". Sairauseläkkeelle siirtyminen on sinusta tavoittelemisen arvoinen asia ja työpaikkakiusaaminen sekä perheväkivalta ovat asioita, joille saa nauraa. Ikävää, että olet tuossa tilanteessa.
Tiedän, ettei tähän auta vastata, sillä jollakulla, hyvin mahdollisesti jopa Petri Lehtisellä itsellään ystäväpiireineen, on nyt tässä ketjussa tunteet tämän asian suhteen ilmeisen herkillä, eikä normaaliin keskusteluun kuuluvaa mielipiteiden vaihtoa ja eri näkökulmien esiintuomista mitä ilmeisemmin sallita.
En ymmärrä, mitä tarkoitetaan käyttämälläsi termillä "hallalahkolainen palstapelle", ja miksi ihmeessä tässä ketjussa muutoinkin jatkuvasti jankataan omia poliittisia näkemyksiä? Selkeästi se kuitenkin viittaa tuohon mainitsemani asiaan, että tällä tapauksella politikoidaan tavalla tai toisella.
Ketju alkoi uutisesta, jonka mukaan kansanedustajan avustaja on kokenut tulleensa kiusatuksi ja väsynyt työssään, eikä ole tästä väsymyksestä toipunut, vaikka on jo erittäin pitkään ollut asian tiimoilta sairaslomalla.
Päinvastoin hänen tilansa on sairaslomansa aikana huonontunut siihen pisteeseen, ettei hän katso enää kykenevänsä toimimaan työelämässä vaan haluaa sairaseläkkeelle.
Hän varmasti itse tietää parhaiten, miksi sairaseläkkeelle pääsy on hänen tavoitteensa. Onhan hän jo pitkän sairaslomansa aikana varmasti tottunut elämään ilman työyhteisöä ja todennäköisesti pitkän työhistoriansa sekä nykyisen palkkatasonsa perusteella hänelle on jo kertynyt sen verran riittävä määrä eläkettä, että hän katsoo voivansa sen turvin viettää eläkepäiviään?
Tässä ketjussa on useita keskustelijoita, enkä ole lukenut läheskään kaikkia kommentteja, joten en tiedä, mihin kaikkeen viittaat yllä olevilla johtopäätöksilläsi.
En ole esimerkiksi kommentoinut mitään perheväkivaltaan liittyvää, mutta huomasin kyllä tekstin johon joku toinen keskustelija reagoi ja hänen laillaan ihmettelin itsekin, että jollekin tulee edes mieleen vertaus perheväkivaltaan, kun ainoat julkisuuteen esille tuodut kiusaamisen muodot ovat olleet sukkahousujen, vesipullon ja salaatin noutopyyntöjä. Niiden vertaaminen perheväkivaltaan on kyllä perheväkivallan mitä suurinta vähättelyä.
Epäoikeudenmukaiselta vaikuttaa, että nyt esille tuotujen asioiden perusteella joku olisi oikeutettu sairaseläkkeeseen, kun samaan aikaan vuosittain valtava määrä sairaseläkehakemuksia hylätään ja viimeiseen asti ihmisiä pyritään kuntouttamaan takaisin työelämään. Miksi Petri Lehtinen olisi tässä suhteessa erityisasemassa?

Ehkä hän haluaa jäljitellä mestaria ja löytää täältä oman äärimmäisen yksinkertaisista ihmisistä koostuvan seurakuntansa. Heille voi sitten esiintyä eri rooleissa ja sepitellä harhaisia satuja helpottamaan toistuvien sukkahousuihin ja tampooneihin liittyvien pakkomielteiden aiheuttamaa ahdistusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiselta kysyttäisiin, että mikset vaan lähtenyt? Ei kukaan pakota olemaan siellä töissä.
Tämä on mielestäni oleellisin kysymys tässäkin tapauksessa, miksi Lehtinen ei vaan todennut, ettei työ vastannut hänen ennakko-odotuksiaan ja irtisanoutunut?
Käsittääkseni hän on aiemmin oma-aloitteisesti lopettanut risteilyisännän työnsäkin.
Työ on kuitenkin vain työtä, eikä sen takia kenenkään kannata terveyttään menettää.
Lehtisen toiminta vaikuttaa suunnitelmalliselta, hänhän on voinut itsekin tarkoituksella provosoida tilanteita omia tarkoitusperiään tukeviksi.
Jos pomon kettumaisuus olisi hyväksyttävä syy jäädä 50-vuotiaana eläkkeelle, ei varmasti montaa työssäkäyvää yli viisikymppistä tästä maasta löytyisi.Miksi työntekijää pitäisirankaista jos työnantaja on psyko?
Vanha sanonta "Joka toista haukkuu hän itse on" pitää yllättävän usein paikkansa. Kumpaa tässä nyt siis tällä määritteellä todellisuudessa tarkoitetaan?
Erikoista on, ettei puolentoista vuoden sairasloma ole yhtään auttanut asianomaista toipumaan lyhyestä työjaksosta, vaan tilanne on pahentunut siten, että nyt hänen mukaansa täyttyvät jo edellyykset sairaseläkkeeseen.
Kuitenkin tuon sairasloman ajan joku toinen on ilmeisesti hoitanut näitä vastaavia avustajan töitä täysin ansiokkaasti ja ongelmitta?
👍
Lehtinen ei ollut hallalahkolainen ja siksi valikoitui työpaikkakiusaamisen kohteeksi. Mestarin ohjeita puolueen puhdistamisesta vääräuskoisista on kuunneltu tarkkaan.
Kiinnostavaa nähdä minkälaiseen ratkaisuun oikeus päätyy kun tämä selvitetään asianmukaisesti. Ja kiinnostavaa on myös nähdä jatkaako Leena Meri perustuslakivaliokunnan ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsenenä oikeuden päätöksen jälkeen. :D
Tutkittu jo pariinkin kertaan, mitään epäasiallista ei löytynyt, AVI ja eduskunta tutki, eduskunta työnantajan ominaisuudessa ja AVI työsuojeluviranomaisena:
www.iltalehti.fi/politiikka/201709282200425689_pi.shtml
PS Voisit Petri Lehtinen lopettaa tämän trollauksesi tänne. Peukutat omia juttujasi usealla ip:llä, naurettavaa. Tarkoituksesi on vain päästä eläkkeelle, olethan ollut jo puolitoista vuotta sairaslomalla, ja kunto vain huonontunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiselta kysyttäisiin, että mikset vaan lähtenyt? Ei kukaan pakota olemaan siellä töissä.
Tämä on mielestäni oleellisin kysymys tässäkin tapauksessa, miksi Lehtinen ei vaan todennut, ettei työ vastannut hänen ennakko-odotuksiaan ja irtisanoutunut?
Käsittääkseni hän on aiemmin oma-aloitteisesti lopettanut risteilyisännän työnsäkin.
Työ on kuitenkin vain työtä, eikä sen takia kenenkään kannata terveyttään menettää.
Lehtisen toiminta vaikuttaa suunnitelmalliselta, hänhän on voinut itsekin tarkoituksella provosoida tilanteita omia tarkoitusperiään tukeviksi.
Jos pomon kettumaisuus olisi hyväksyttävä syy jäädä 50-vuotiaana eläkkeelle, ei varmasti montaa työssäkäyvää yli viisikymppistä tästä maasta löytyisi.Miksi työntekijää pitäisirankaista jos työnantaja on psyko?
Vanha sanonta "Joka toista haukkuu hän itse on" pitää yllättävän usein paikkansa. Kumpaa tässä nyt siis tällä määritteellä todellisuudessa tarkoitetaan?
Erikoista on, ettei puolentoista vuoden sairasloma ole yhtään auttanut asianomaista toipumaan lyhyestä työjaksosta, vaan tilanne on pahentunut siten, että nyt hänen mukaansa täyttyvät jo edellyykset sairaseläkkeeseen.
Kuitenkin tuon sairasloman ajan joku toinen on ilmeisesti hoitanut näitä vastaavia avustajan töitä täysin ansiokkaasti ja ongelmitta?
👍
Lehtinen ei ollut hallalahkolainen ja siksi valikoitui työpaikkakiusaamisen kohteeksi. Mestarin ohjeita puolueen puhdistamisesta vääräuskoisista on kuunneltu tarkkaan.
Kiinnostavaa nähdä minkälaiseen ratkaisuun oikeus päätyy kun tämä selvitetään asianmukaisesti. Ja kiinnostavaa on myös nähdä jatkaako Leena Meri perustuslakivaliokunnan ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsenenä oikeuden päätöksen jälkeen. :D
Tämä!
En tiedä. Olen itse ollut kamalan narsistipsykopaatin kanssa töissä, ja hän oli vähän niinkuin esinaisasemassa. Ratkaisin itse tilanteen olemalla ottamatta vastaan uutta määräaikaisuutta,, mutta ehkäpä Petrin tie on rohkeampi, että nostaa kissan pöydälle. Kiusaustilanteessa tulee helposti fyysisiä vaivoja, itselläni tuli rytmihäiriöitä, joten hyvin voi verenpainekin nousta.
Aika hirveää jos työolot saavat aikaan tuollaista. Toisaalta homma ei kyllä ole kamalan vastuullinen, eli sitä kautta ei stressiä tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta toi sukkisjuttu on paras. Siis sehän on ihan asiallinen tehtävä avustajalle. Se on eri asia, jos soittelisi illalla kotoa, että haethan mulle muuten huomista varten sukkahousut. Mutta jos ollaan töissä ja työtehtävät kesken, ja tarvii ehjiä sukkahousuja, niin tottakai se avustaja ne hakee. Pitäisikö teidän mielestä kansanedustajan jäädä pois esim. valiokunnasta sen takia, ettei avustajan vaan tarvi hakea sukkiksia ja voi vetää lonkkaa työhuoneessaan? Avustaja on vähän kuin ennen vanhaan johdon sihteeri, auttaa päämiestään selviämään työtehtävistä joka sektorilla. Ja on ehdottomasti joutavampi hakemaan salaatit ja sukkauhousut hätätilanteessa kuin pomonsa.
Tässä asiassa on kaksi puolta.
Onko työnantaja itse tolkuissaan ja työkuntoinen, jos juoksuttaa alaista 2400 euron kuukausipalkalla korkeakoulutettuna (?) sukkahousuja ja salaattia noutamassa? Ei sitten mitään tärkeämpää tekemistä keksi?
Toisaalta, eikö työntekijälle ole ihan se sama, maksetaanko tuo 2400€ sukkisten hakemista vai jonkun tärkeän asian valmistelusta?
Ensinnäkin:
- 2400 on assarin palkka ja työtehtävät sitä myöten
- Ja kyllä, pomon tehtävä on priorisoida. Priorisointia on katsoa, mitä itse kannattaa nyt tehdä ja mitä pitää toisten tehdä, jotta homma pyörii. Tässä on joku yksittäinen sukkiscase noussut kärkeen, se on varmaan ollut hätätilanne ja siinä tilanteessa paras ratkaisu, että assari hakee ne. Siksihän nuo sinne on palkattu, että auttavat kansanedustajaa selviämään tehtävistään. Jos vaikka pitäisi lukea joku muistio, niin voi olla järkevämpää, että kansanedustaja lukee sen itse ja assari hakee lounaat. Vai pitäisikö kansanedustajan hakea lounas ja assarin lukea sillä aikaa muistiota?
Sukkahousujen haettaminen on kyykytystä ja sen luonteinen pyyntö että sopii odottaa että siellä on myös tapahtunut muuta kyykytystä ja vit..lua. Mä en usko hetkeäkään että yksikään teistä ottaisi nöyrästi tuollaisia työtehtäviä vastaan vaikka täällä ollaan nyt niin uho päällä. Lounaan hakeminen on jo ihan erityyppinen pyyntö ja jos on kuulunut hänen työkuvaansa niin tietenkään ei mahdoton pyyntö mutta ei lounaan hakeminen pomolle ole todellakaan mikään ensiarvoinen työtehtävä avustajalle muuta kuin silloin jos pomo on todella, todella kiireinen oikeiden työtehtävien kanssa. Olen itse toiminut joskus assarina eikä mun pomolle olis tullut mieleenkään pyytää minua toimittamaan hänen henkilökohtaisia tarpeitaan.
Nämä keskustelut ovat täällä ihan järkyttäviä. Käyttekö koskaan ulkona sen sohvan ja ruudun välistä...
Oikein !
Sukkahousujen polttamisessahan vapautuukin ilmaan polyamidin kemikaaleja ja pienhiukkasia, joten selvä ympäristörikos.
Ei siis muuta kuin rautoihin ja linnaan vaan tuo tekijä !
Minä hakisin pomolle sukkikset, enkä olisi moksiskaan. Oonko jotenkin tyhmä vai?
Muita sen tarkemmin lukematta, mutta tapausta vähän seuranneena:
Leena Meri on persu, ensimmäisen kauden kansaneustaja. Hän ei eduskuntaan tullessaan tiennyt, eikä puoluetoimisto auttanut siinä, mikä on avustajan toimenkuva ja mistä avustajaa kannattaa etsiä. Sehän on hyvä lisä esim. nuoren valtiotieteilijän CV:ssä. Eikös tämä viisikymppinen Lehtinen ollut joku karaokeisäntätyyppinen (tai vast.) aiemmalta työhistorialtaan? Kuka ja miten katsoi Lehtisen päteväksi eduskunta-avustajan tehtäviin? Miten hän itse katsoi itsensä päteväksi ottamaan työn vastaan?
Oliko Lehtinen Matti Putkosen kaveri?
Sukkahousuasia tuskin on Lehtisen pitkän, hyödyttömän saikun syy. Se vain on nostettu viihdelehdissä etualalle. Tuskin juttu etenisi syyteharkintaan asti pelkästään siksi, että joku joutuu hilpaisemaan Eduskuntatalolta Sokokselle sukkahousuja ostamaan. Matkaa ehkä n. 300 m suuntaansa.
Mun analyysi tästä on se, että politiikan arki on monelle persulle monimutkainen ja vaikeasti avautuva asia, vaikka ekasta jytkystä on jo vuosiia. Puoluetoimiston väki ei osaa evästää uusia lainsäätäjiä.
Leena Meri on juristi. Tämä tapaus on hyvä esimerkki siitä, ettei korkea koulutus takaa sen enemp'ää älyä kuin viisauttakaan. Hänhän suostui Lehtisen kaltaiseen avustajaan.
Lehtinen puolestaan vaikuttaa mun silmiin häiriintyneeltä, joka haluaa varttinsa julkisuudessa. Toista vuotta saikulla niistä syistä, jotka on julkisuuteen annettu! Hankkikoon elämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tavoiteltavaa on työkyvyttömyyseläkkeessä?
Rahat finaalissa alati ja yhteisöllinen tyhjiö ympärillä.
No, sehän on elämän päämäärä ja täyttymys monelle hallalahkolaiselle palstapellelle.
Petri Lehtinen on siis hallalahkolainen palstapelle halutessaan päästä 50-vuotiaana eläkkeelle?
Oli miten oli, tuo hallalahkolaisuus ja erilaiset poliittiset viittaukset ja solvaukset erityisesti hajonneen puolueen eksien ja nyksien välillä tuntuvat tässä ketjussa toistuvan siinä määrin, että selkeästi koko tähän tapaukseen liittyy koko joukko poliittista peliä ja tavoitteita.Sinulla on selvästi vaikeuksia luetun ymmärtämisessä, kirjallisessa ilmaisussa ja harhoja keskustelupalstalta löytyvästä "poliittisesta pelistä ja tavoitteista". Sairauseläkkeelle siirtyminen on sinusta tavoittelemisen arvoinen asia ja työpaikkakiusaaminen sekä perheväkivalta ovat asioita, joille saa nauraa. Ikävää, että olet tuossa tilanteessa.
Tiedän, ettei tähän auta vastata, sillä jollakulla, hyvin mahdollisesti jopa Petri Lehtisellä itsellään ystäväpiireineen, on nyt tässä ketjussa tunteet tämän asian suhteen ilmeisen herkillä, eikä normaaliin keskusteluun kuuluvaa mielipiteiden vaihtoa ja eri näkökulmien esiintuomista mitä ilmeisemmin sallita.
En ymmärrä, mitä tarkoitetaan käyttämälläsi termillä "hallalahkolainen palstapelle", ja miksi ihmeessä tässä ketjussa muutoinkin jatkuvasti jankataan omia poliittisia näkemyksiä? Selkeästi se kuitenkin viittaa tuohon mainitsemani asiaan, että tällä tapauksella politikoidaan tavalla tai toisella.
Ketju alkoi uutisesta, jonka mukaan kansanedustajan avustaja on kokenut tulleensa kiusatuksi ja väsynyt työssään, eikä ole tästä väsymyksestä toipunut, vaikka on jo erittäin pitkään ollut asian tiimoilta sairaslomalla.
Päinvastoin hänen tilansa on sairaslomansa aikana huonontunut siihen pisteeseen, ettei hän katso enää kykenevänsä toimimaan työelämässä vaan haluaa sairaseläkkeelle.
Hän varmasti itse tietää parhaiten, miksi sairaseläkkeelle pääsy on hänen tavoitteensa. Onhan hän jo pitkän sairaslomansa aikana varmasti tottunut elämään ilman työyhteisöä ja todennäköisesti pitkän työhistoriansa sekä nykyisen palkkatasonsa perusteella hänelle on jo kertynyt sen verran riittävä määrä eläkettä, että hän katsoo voivansa sen turvin viettää eläkepäiviään?
Tässä ketjussa on useita keskustelijoita, enkä ole lukenut läheskään kaikkia kommentteja, joten en tiedä, mihin kaikkeen viittaat yllä olevilla johtopäätöksilläsi.
En ole esimerkiksi kommentoinut mitään perheväkivaltaan liittyvää, mutta huomasin kyllä tekstin johon joku toinen keskustelija reagoi ja hänen laillaan ihmettelin itsekin, että jollekin tulee edes mieleen vertaus perheväkivaltaan, kun ainoat julkisuuteen esille tuodut kiusaamisen muodot ovat olleet sukkahousujen, vesipullon ja salaatin noutopyyntöjä. Niiden vertaaminen perheväkivaltaan on kyllä perheväkivallan mitä suurinta vähättelyä.
Epäoikeudenmukaiselta vaikuttaa, että nyt esille tuotujen asioiden perusteella joku olisi oikeutettu sairaseläkkeeseen, kun samaan aikaan vuosittain valtava määrä sairaseläkehakemuksia hylätään ja viimeiseen asti ihmisiä pyritään kuntouttamaan takaisin työelämään. Miksi Petri Lehtinen olisi tässä suhteessa erityisasemassa?
Höpö höpö. :D
Vierailija kirjoitti:
Sukkahousujen haettaminen on kyykytystä ja sen luonteinen pyyntö että sopii odottaa että siellä on myös tapahtunut muuta kyykytystä ja vit..lua. Mä en usko hetkeäkään että yksikään teistä ottaisi nöyrästi tuollaisia työtehtäviä vastaan vaikka täällä ollaan nyt niin uho päällä. Lounaan hakeminen on jo ihan erityyppinen pyyntö ja jos on kuulunut hänen työkuvaansa niin tietenkään ei mahdoton pyyntö mutta ei lounaan hakeminen pomolle ole todellakaan mikään ensiarvoinen työtehtävä avustajalle muuta kuin silloin jos pomo on todella, todella kiireinen oikeiden työtehtävien kanssa. Olen itse toiminut joskus assarina eikä mun pomolle olis tullut mieleenkään pyytää minua toimittamaan hänen henkilökohtaisia tarpeitaan.
Nämä keskustelut ovat täällä ihan järkyttäviä. Käyttekö koskaan ulkona sen sohvan ja ruudun välistä...
Sulta jää nyt huomioimatta se että assarien/sihteerien ollessa naispuolisia heillä on saanut teettää tuollaisiakin hommia ilman että kukaan puuttuu asiaan mutta jos avustaja on mies, se saa hermoromahduksen ja vaatii korvauksia. Itsekin olen joutunut pomon vaimolle hakemaan lahjakortiia milloin minnekin eikä vastaansanominen edes käynyt päinsä.Missä on tasa-arvo????
nainen on miehen orjatar
mutta ehkä petri ei kehannut itse mennä ostamaan itselleen sukkahousuja niin piti käyttää sihteeriä siinä apuna
en mäkänä varmaan kehtaisi
👍