Avustaja teki rikosilmoituksen: Kansanedustaja juoksutti hakemaan sukkahousuja Sokokselta ja poltti loppuun
Kansanedustaja Leena Meren (ps) avustaja Petri Lehtinen on tehnyt esimiehestään rikosilmoituksen työpaikkakiusaamisen ja kunnianloukkauksen vuoksi. Kansanedustaja kiistää.
Petri Lehtisen mukaan syyt rikosilmoituksen taustalla lähtivät vyörymään eteenpäin lähes heti sen jälkeen, kun Lehtinen ryhtyi tuoreen kansanedustajan eduskunta-avustajaksi keväällä 2015.
- Puoli vuotta meni kivasti, kun siinä oli kesätauko. Siitä alkoi systemaattinen kiusaaminen, Lehtinen kertoo.
Lehtisen mukaan kiusaaminen on ollut "jatkuvaa, systemaattista ja loukkaavaa".
Eduskunta-avustaja on ollut sairauslomalla viime vuoden huhtikuusta lähtien. Lehtisen mukaan neljän eri lääkärin lausunto on tyly: sairausloman pääsyy on työskentely Meren alaisuudessa.
- Kaikki sairauteni, verenpainesairauteni, kaikki on todettu aiheutuneen tästä huonosta kohtelusta. En olisi ikinä joutunut kuntoutukseen, jos minulla olisi ollut asiallinen kohtelu alun perinkin. En ole katkera: olen pettynyt ja järkyttynyt.
Lehtisen mukaan hän on ollut kiusaamisen lisäksi myös pahasti ylityöllistetty ennen kuin jäi sairauslomalle viime vuoden huhtikuussa.
- Tulin aamulla aikaisin Eduskuntaan ja lähdin aika usein iltamyöhään. Syömään en päässyt oikeastaan koskaan.
Lehtinen kyllä leimasi valtion kellokortilla itsensä syömään, mutta sitten alkoivat erikoiset ja ajoittain hyvinkin epäselvät työmääräykset.
- Haetko salaattibaarista salaattia, Lidlistä lähdevettä tai sukkahousuja Sokokselta? Tällaista kaikkea, mikä ei millään tavalla liity valtiopäivätoimiin - ja siis verovaroin korvattaviin työtehtäviin.
Lehtinen sanoo olleensa "umpiväsynyt työtaakkansa alle".
- Kansanedustaja Meri sanoi minulle, kun itkin työhuoneessani, että itke, itke vaan, mutta itke täällä työhuoneessa tai vessassa, mutta älä itke tuolla käytävillä. Minä koin sen niin, että itkeminenkin oli minulta kielletty. Jos viisikymppinen kundi itkee, niin silloin saa olla jo aika väsynyt.
http://m.iltalehti.fi/politiikka/201705022200117552_pi.shtml
Kommentit (406)
Vierailija kirjoitti:
Hämmentävää kuinka paljon kansanedustajan työajasta on kulunut ja kuluu tähän sekoiluun. Voisi kuvitella, että hänellä olisi työtehtäviäkin, joita hoitamaan hänet on sinne äänestetty.
Tämä on tainnut olla fiksuin kommentti koko ketjussa!
Työpaikalla tehdään töitä. Piste. Ja käyttäydytään asiallisesti, järkevästi, aikuismaisesti ja ammattimaisesti. Johon kuuluu itsestäänselvästi esimerkiksi peruskohtelias ja kunnioittava käytös muita kohtaan.
Jos ja kun asiat ovat päässeet tähän pisteeseen ja kansanedustaja on käyttänyt näin paljon aikaa tähän, niin jotain on selvästi mennyt pieleen. Ottamatta kantaa kenen tai minkä takia.
Vierailija kirjoitti:
"Grooming" -vaihe on näköjään nyt käynnissä. Lukuisia "minä"-muodossa kirjoitettuja henkilökohtaisesti koettuja "ihan normaalista arjesta" poimittuja esimerkkejä, siitä miksi Lehtiseen kohdistunut työpaikkakiusaaminen on oikeastaan ihan normaalia ja hyväksyttävää. Hallalahkolaista ihmisvihaa tihkuvaa "todistamista" parhaimmillaan. :D
WTF?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiselta kysyttäisiin, että mikset vaan lähtenyt? Ei kukaan pakota olemaan siellä töissä.
Tämä on mielestäni oleellisin kysymys tässäkin tapauksessa, miksi Lehtinen ei vaan todennut, ettei työ vastannut hänen ennakko-odotuksiaan ja irtisanoutunut?
Käsittääkseni hän on aiemmin oma-aloitteisesti lopettanut risteilyisännän työnsäkin.
Työ on kuitenkin vain työtä, eikä sen takia kenenkään kannata terveyttään menettää.
Lehtisen toiminta vaikuttaa suunnitelmalliselta, hänhän on voinut itsekin tarkoituksella provosoida tilanteita omia tarkoitusperiään tukeviksi.
Jos pomon kettumaisuus olisi hyväksyttävä syy jäädä 50-vuotiaana eläkkeelle, ei varmasti montaa työssäkäyvää yli viisikymppistä tästä maasta löytyisi.
Miksi ihmeessä pomon asiatonta käytöstä pitäisi sietää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuo poika on luullut tulevansa tekemään..? Ei hän ole vaaleilla valittu vaikuttaja, hän on avustaja. Avustaja hakee sukkikset jos on tarpeen.
Hänhän on ollut ehdolla eduskuntaan, lähes kansanedustaja siis itsekin. Selvästi ainakin omasta mielestään.
Niinpä. Olisi vain suutari pysynyt lestissään.
Vierailija kirjoitti:
Herran jestas, mä olen ulkoiluttanut työnantajan koiraa työajalla ja ei kuulunut työtehtäviin. Pääsenkö nyt sairaseläkkeelle? Ja perhana, olem tainnut keittää teet ja hakea pulliakin eikä kuulu työtehtäviin. Eduskuntaanko valitan vai minne?
0/5
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuo poika on luullut tulevansa tekemään..? Ei hän ole vaaleilla valittu vaikuttaja, hän on avustaja. Avustaja hakee sukkikset jos on tarpeen.
Hänhän on ollut ehdolla eduskuntaan, lähes kansanedustaja siis itsekin. Selvästi ainakin omasta mielestään.
Ai tämä onkin jotain vaalikampanjointia. No just, ei oikein innosta.

Narskulla pitää aina olla joku jota kiusata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiselta kysyttäisiin, että mikset vaan lähtenyt? Ei kukaan pakota olemaan siellä töissä.
Tämä on mielestäni oleellisin kysymys tässäkin tapauksessa, miksi Lehtinen ei vaan todennut, ettei työ vastannut hänen ennakko-odotuksiaan ja irtisanoutunut?
Käsittääkseni hän on aiemmin oma-aloitteisesti lopettanut risteilyisännän työnsäkin.
Työ on kuitenkin vain työtä, eikä sen takia kenenkään kannata terveyttään menettää.
Lehtisen toiminta vaikuttaa suunnitelmalliselta, hänhän on voinut itsekin tarkoituksella provosoida tilanteita omia tarkoitusperiään tukeviksi.
Jos pomon kettumaisuus olisi hyväksyttävä syy jäädä 50-vuotiaana eläkkeelle, ei varmasti montaa työssäkäyvää yli viisikymppistä tästä maasta löytyisi.Miksi työntekijää pitäisirankaista jos työnantaja on psyko?
Psykon häiriintynyt käytös vetoaa toisiin häiriintyneisiin psykoihin. Miellytetään viiteryhmää, niin pitkään kun kukaan ei tee mitään häiriintyneen käytöksen lopettamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Hämmentävää kuinka paljon kansanedustajan työajasta on kulunut ja kuluu tähän sekoiluun. Voisi kuvitella, että hänellä olisi työtehtäviäkin, joita hoitamaan hänet on sinne äänestetty.
Hämmentävää myös, miten paljon kansanedustajan itsensä avukseen valitsema avustaja voikaan halutessaan toivotun avun sijaan haitata työntekoa ja jopa pyrkiä horjuttamaan edustajan asemaa.
Useinhan avustajiksi on palkattu perheenjäseniä ja sukulaisia, joiden pätevyyttä voitaneen syystäkin kyseenalaistaa. Tämän tapauksen perusteella jonkun läheisen valinta avustajaksi tuntuisi kyllä hyvinkin perustellulta, sillä toimivat henkilökemiat ja ehdoton luottamus puolin ja toisin tuntuisi olevan tällaisen "kahden hengen työtiimin" yksi tärkeimpiä edellytyksiä.

Höpö höpö. Asiatonta käytöstä on ollut jo edellisessä työpaikassa.
Minä olen miespuolinen assistentti, pomoni on nainen. Olen työajalla askarrellut pomoni 50-vuotiskutsuja hänen antamansa mallin mukaan. Hän siis osti etukäteen tarvikkeet ja näytti, millaisia kutsukorteista pitäisi tulla. Tein niitä useita kymmeniä. Mikäs siinä. Lepposaahan se liimailu oli. Kerran ompelin napin hänen takkiinsa sillä välin, kun hän oli työlounaalla, kerran vein hänen autonsa pesulaan. Mukavaa työtä tämä, vaihtelevaa ja monipuolista ja kuitenkin sisähommaa. Ja palkka juoksee. Toisaalta meillä on samanlainen huumorintaju ja olemme ns. samalla aaltopituudella. Jos pomo olisi vittumainen narsisti, joka kohtelisi minua kuin aivotonta orjaa, tilanne voisi tuntua toiselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hitto, että olisin onnellinen jos duuni olisi tommosta "hae mulle jotain". Tietysti kuhan päivät ei olisi niin pitkiä, mutta kyllä esim 10h arkipäivinä menisi oikein hyvin.
Jep, jep. Kaikki uskoo. Ja siinä vaiheessa kun olisit tehnyt niitä 14-tuntisia päiviä 7 päivää viikossa 8 kuukautta, ja puhelin ei lakkaisi koskaan soimasta vaikka klo 3 yöllä että just nyt on pakko etsiä jotkut hoikentavat sukkahousut kymmennessä minuutissa tai sinut, elämäsi ja urasi uhataan tuhota, niin olisit varman juuri täsmälleen samaa mieltä silloinkin. Iloisesti hymyillet pomppaisit pirteänä sängystä ja hoitaisit tehtävät vaikka ihmevoimia käyttäen ja olisit vain onnellinen kun on niin helppo ja kiva duuni ...
Selvästi kommenteista käy ilmi kenellä ei ole mitään käsitystä asioista ja kenellä on. Vähän sama kuin perheväkivallassa.
: D Perheväkivaltaakin jo!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuo poika on luullut tulevansa tekemään..? Ei hän ole vaaleilla valittu vaikuttaja, hän on avustaja. Avustaja hakee sukkikset jos on tarpeen.
Hänhän on ollut ehdolla eduskuntaan, lähes kansanedustaja siis itsekin. Selvästi ainakin omasta mielestään.
Ai tämä onkin jotain vaalikampanjointia. No just, ei oikein innosta.
Totta, olisiko siinä todellinen syy nousta esille "kaikkien kiusattujen puolesta"?
Tämähän on aivan tyypillistä politikointia ennen vaaleja korostaa olevansa "pienen ihmisen puolella sortajia vastaan", vaikka tässäkin tapauksessa tavoitteena on vähintään oma eläkepäätös ja mahdollisesti tosiaan oma kansanedustajan palli seuraavissa vaaleissa, joihin näennäisen epäitsekkäillä perusteluita pyritään. Julkisuutta näyttää ainakin itselleen saavan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä hieman ihmettelen tuota avustajan ruikutusta ja työkyvyttömyyttä. Minusta nuo asioinnit olisivat aivan normaaleja kansanedustajan työtä avustavia tehtäviä. Olisi vaan hiljaa ja marssisi Sokokselle. Vai kuvitteliko hän pääsevänsä avustamaan poliittisten linjausten tekemisessä?
Ai etä olet tosissaan sitä mieltä, että veronmaksajien varoilla palkataan jokaiselle kansanedustajalle henkilökohtainen assari????? Joka auttaa varmaan vessassa käymisessäkin.
Eiköhän avustajan työnkuvaus ole MELKO erilainen.
Joka tapauksessa, upeaa että toi tämän julkisuuteen. Samoin kuin se, että Hilkka Ahde uskalsi laittaa kiusaajansa ahtaalle ja tuoda jutun julkisuuteen pari vuotta sitten.
Työpaikkakiusaamista ja sen aiheuttamia valtavia kustannuksia kansantaloudelle tapahtuu aivan liian paljon. Siitä rahasta josta teidänkin sossutuet maksetaan kannattaisi jokaisen välittää, vaikka ei sitten inhimillisestä kärsimyksestä välittäisi vähääkään.
1) Meillähän on jokaisella kansanedustajalla henk koht avustaja, jos et tiennyt.
2) Avustajan tehtävät on mitä annetaan. Avustaja ei voi olla liian hieno käydäkseen esimerkiksi kaupassa. Työtehtävien antaminen ei ole kiusaamista.
3) Ei liity Hilkka Ahteeseen mitenkään.
4) Avi ja eduskunta tutkineet jo, eikä mitään kiusaamista tai muutakaan epäasiallista ole tapahtunut:
www.iltalehti.fi/politiikka/201709282200425689_pi.shtml
5) Petri Lehtinen yrittää vain ratsastaa tällä työkyvyttömyyseläkkeelle, mikä on mielestäni irvokasta oikeasti sairaita kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiselta kysyttäisiin, että mikset vaan lähtenyt? Ei kukaan pakota olemaan siellä töissä.
Tämä on mielestäni oleellisin kysymys tässäkin tapauksessa, miksi Lehtinen ei vaan todennut, ettei työ vastannut hänen ennakko-odotuksiaan ja irtisanoutunut?
Käsittääkseni hän on aiemmin oma-aloitteisesti lopettanut risteilyisännän työnsäkin.
Työ on kuitenkin vain työtä, eikä sen takia kenenkään kannata terveyttään menettää.
Lehtisen toiminta vaikuttaa suunnitelmalliselta, hänhän on voinut itsekin tarkoituksella provosoida tilanteita omia tarkoitusperiään tukeviksi.
Jos pomon kettumaisuus olisi hyväksyttävä syy jäädä 50-vuotiaana eläkkeelle, ei varmasti montaa työssäkäyvää yli viisikymppistä tästä maasta löytyisi.Miksi työntekijää pitäisirankaista jos työnantaja on psyko?
Vanha sanonta "Joka toista haukkuu hän itse on" pitää yllättävän usein paikkansa. Kumpaa tässä nyt siis tällä määritteellä todellisuudessa tarkoitetaan?
Erikoista on, ettei puolentoista vuoden sairasloma ole yhtään auttanut asianomaista toipumaan lyhyestä työjaksosta, vaan tilanne on pahentunut siten, että nyt hänen mukaansa täyttyvät jo edellyykset sairaseläkkeeseen.
Kuitenkin tuon sairasloman ajan joku toinen on ilmeisesti hoitanut näitä vastaavia avustajan töitä täysin ansiokkaasti ja ongelmitta?

Se ei olekaan homo.

Onko se menestyksellisesti tehtäviä hoitanut sijainen hallalahkolainen?

Niin se hyvä veli kuvio pyörii näissä vanhoissa eliitin juoksupoikien ja -tyttöjen puolueissa.
Tossa Enbuske-Veitola-ohjelmassa ainakin näki selkeästi, että tyypi on persoonallisuushäiriöinen, ja ego on saanu kovan kolhun assarin työtehtävistä. Haki ensin kansanedustajaksi, päätyi avustajaksi. Mitäs läksi.