Tajusin tänään, että peli on menetetty enkä enää kelpaa kenellekään
Koko päivän olen itkenyt pahaa oloa, surua pois. Olen 27v nainen, sinkku, Hki, 170cm, 52kg, aa-kupit. Lenkkeilen päivittäin ja viihdyn mieluummin kotona, baarit ei kiinnosta. Olen absolutisti ja kaikki kaverit ovat varattuja, suhteessa, kihloissa tai naimisissa mutta minä olen porukan ainoa sinkku enkä omista edes koiraa. Yksi suhde takana, joka kaatui siihen etten kestänyt exän henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Haluaisin turvallisen, hellän ja rakastavan miehen..mutta taitaa jäädä haaveeksi. Mikä minussa on vikana?
Kommentit (105)
Säästyt monelta mielipahalta sinkkuna ollessasi. Et tarvitse kenenkään hyväksyntää tekemisillesi. Se on ihan oikeasti erittäin suuri vapaus ja onni. Minun mieheni ei esimerkiksi siedä työssäkäyntiäni, ja ahdistaa jo etukäteen kun tulee ilmi että itse asiassa otin lisätunteja kesäksi koska jumankauta HALUSIN. Siitä tulee riita, ja saan taas kuulla olevani itsekäs ämmä (koska en ole passaamassa miestä kotona). Tätäkö haluat? Suurin osa miehistä on mustasukkaisia ja kontrolloivia, jotka eivät siedä että menestyt jossain heitä paremmin.
Minä olen aina voinut suhteissa huonommin kuin sinkkuna. Alkoholisteja, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, omaisuuteni tuhoamista, syyttelyä, ällöttäviä seksijuttuja tai ehdotuksia.. tähtäimessäni on ero ja sinkkuus - ikuinen sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Minkälaiset kriteerit ap:lla miehelle? Käykö m31 hki?
Oletko -86 vai -85 syntynyt? Aloituksessa mainitsemien lisäksi pitää ehdottomasti olla uskollinen ja pystyä näyttämään tunteensa, olla romanttinen sekä kyetä syvällisiin keskusteluihin. Urheilullisuudesta plussaa. AP
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää olla absolutisti? Saako siitä jotain erityistä hyötyä? Kaikki tietämäni absolutistit ovat olleet jollain tapaa henkisesti rajoitteisia.
Terveydellisistä syistä, en ole henkisesti rajoitteinen. AP

Haittaako, jos riipasen kännit pari kertaa viikossa?
Ei haittaa -> nou problem
Haittaa -> kannattaa valita puoliso Suomessa jo asuvista korkeasti koulutetuista ulkomaalaisista miehistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä etsit kumppania?
Tällä hetkellä en mistään
Mistä ihmeestä kuvittelet sellaisen sitten löytävän!? Valitat täällä että kaikki on ohi ja kuvailet itseäsi reilusti kehuen ja sitten vielä myönnät, ettet edes etsi.
Tiedän montakin jotka ovat löytäneet vakavan suhteen esim. Tinderistä (pitää vain profiilissa heti tehdä selväksi mitä etsii, niin ei tule turhia vonkaajia).
Tällä hetkellä en mistään ja sillä tarkoitan, etten ole nyt kuukauteen ollut hakupäällä. Oli minulla aiemmin nettideittiprofiili ja Tinder, mutta ei tuottanut tulosta. En minä pelkästään yksin nyhvää kotona. AP
Olin kerran töissä hotellissa jossa järjestettiin paljon häitä.
Eräs pariskunta oli n. 50-60-vuotias, ja tämä oli heidän ensimmäinen avioliittonsa. :)
Minusta häät olivat erittäin kauniit.
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Miksi olet absolutisti? Itse en juo alkoholia kuin harvoin enkä silloinkaan humalaan, mutta absolutismia ei kannata korostaa, koska se antaa helposti tiukkapipoisen ja ehdottoman kuvan ihmisestä, vaikka ei sitä olisikaan. Estääkö jokin hankkimasta koiraa?
Mutta jos olet joskus kulmilla, niin voitaisiin vaikka käydä eläinkaupassa tai kahvilassa.
Koira ei sovi elämäntilanteeseen tällä hetkellä mutta on suunnitteilla hankkia. AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko päivän olen itkenyt pahaa oloa, surua pois. Olen 27v nainen, sinkku, Hki, 170cm, 52kg, aa-kupit. Lenkkeilen päivittäin ja viihdyn mieluummin kotona, baarit ei kiinnosta. Olen absolutisti ja kaikki kaverit ovat varattuja, suhteessa, kihloissa tai naimisissa mutta minä olen porukan ainoa sinkku enkä omista edes koiraa. Yksi suhde takana, joka kaatui siihen etten kestänyt exän henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Haluaisin turvallisen, hellän ja rakastavan miehen..mutta taitaa jäädä haaveeksi. Mikä minussa on vikana?
Et ilmeisesti törmää kivoihin miehiin työ/harrastuskuvioissa? tai edes sosiaalisissa ympyröissäsi? Onneksi elämme nettiaikaa, joten baariin ei ole pakko mennä, ja selvin päin voi tehdä tuttavuutta. Tutustu siis nettideittipalstoihin, moni on niiden kautta pariutunut onnellisesti.
En tiedä mihin sinkkumiehet ovat kaivautuneet, mutta ei heihin missään törmää. Töissä kaikki ovat varattuja, harrastuksissa on vain naisia tai 50+ miehiä vaikka Suomen pitäisi olla lehtijuttujen mukaan pullollaan vapaita miehiä.
-eri
Tinderi auki ja viikonlopulle sovit treffit! Tuossa kuvauksessa ei ole mitään vikaa :)
Vierailija kirjoitti:
Noissa tiedoissa ei ole mitään vikaa. Liikunnallinen, kotona viihtyvä absolutisti, joka ei käy baareissa, olisi ihanteellinen puoliso, koska olen itsekin samanlainen. Luota vain itseesi, löydät kyllä rakastavan kumppanin.
M
Mistä näitä rakastavia kumppaneja löytää, jos ei missään käy? Olis tarvetta täälläkin... :/
M41v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko päivän olen itkenyt pahaa oloa, surua pois. Olen 27v nainen, sinkku, Hki, 170cm, 52kg, aa-kupit. Lenkkeilen päivittäin ja viihdyn mieluummin kotona, baarit ei kiinnosta. Olen absolutisti ja kaikki kaverit ovat varattuja, suhteessa, kihloissa tai naimisissa mutta minä olen porukan ainoa sinkku enkä omista edes koiraa. Yksi suhde takana, joka kaatui siihen etten kestänyt exän henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Haluaisin turvallisen, hellän ja rakastavan miehen..mutta taitaa jäädä haaveeksi. Mikä minussa on vikana?
Mulle kelpaisi jos olet kivan näköinen ja viihtyisit mökilläkin missä ei ole turhia mukavuuksia,vai onko kotona viihtyminen sitä että mökötät ja jurotat siellä eikä mikään kiinnosta?
En ole mököttävää sorttia. Mökkeilystä nautin ja luonnossa olemisesta myös. AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaiset kriteerit ap:lla miehelle? Käykö m31 hki?
Oletko -86 vai -85 syntynyt? Aloituksessa mainitsemien lisäksi pitää ehdottomasti olla uskollinen ja pystyä näyttämään tunteensa, olla romanttinen sekä kyetä syvällisiin keskusteluihin. Urheilullisuudesta plussaa. AP
86 syntynyt ja voin rehellisesti sanoa että täytän mainitut kriteerit. Parhaimmillaan tulee liikuttua 7 krt/vko.
Jos kiinnostaa niin laita spostia pkseudulla@luukku.com niin jutellaan siellä lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä etsit kumppania?
Tällä hetkellä en mistään
Mistä ihmeestä kuvittelet sellaisen sitten löytävän!? Valitat täällä että kaikki on ohi ja kuvailet itseäsi reilusti kehuen ja sitten vielä myönnät, ettet edes etsi.
Tiedän montakin jotka ovat löytäneet vakavan suhteen esim. Tinderistä (pitää vain profiilissa heti tehdä selväksi mitä etsii, niin ei tule turhia vonkaajia).
Tällä hetkellä en mistään ja sillä tarkoitan, etten ole nyt kuukauteen ollut hakupäällä. Oli minulla aiemmin nettideittiprofiili ja Tinder, mutta ei tuottanut tulosta. En minä pelkästään yksin nyhvää kotona. AP
No tuskin sua kukaan tulee kotoa hakemaan. Noilla tiedoilla, netti on se paikka mistä tod näk löytäisit jonkun. Voisithan sä tietenkin alottaa jonkun harrastuksen esim. kamppailulajin missä olis miehiä. Tai jos nykyisessä harrastuksessa voit liittyä esim seuraan niin toimisko se? Jos se netti kerta on pois laskuista. Aika nuori oot, kannattaa etes kunnolla yrittää ennen ku luovutat.
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Miksi olet absolutisti? Itse en juo alkoholia kuin harvoin enkä silloinkaan humalaan, mutta absolutismia ei kannata korostaa, koska se antaa helposti tiukkapipoisen ja ehdottoman kuvan ihmisestä, vaikka ei sitä olisikaan. Estääkö jokin hankkimasta koiraa?
Mutta jos olet joskus kulmilla, niin voitaisiin vaikka käydä eläinkaupassa tai kahvilassa.
Koira ei sovi elämäntilanteeseen tällä hetkellä mutta on suunnitteilla hankkia. AP
Koira on muuten sellainen asia joka saattaa olla joillekkin miehille turnoff. Ei sillä että sitä koiraa ei saisi hankkia tai potentiaalisten deittikumppanien mielipiteillä pitäisi jotain merkitystä olla jos sen koiran haluaa.
Uskoltaisin väittää että koiran omistajuus on miehille isompi turnoff kun ne AA-kupin tissit.
Vierailija kirjoitti:
Ap onko perusilmeesi synkkä? Harva mies uskaltaa lähestyä kaunistakaan naista jos ilme on sellanen "ei kiinnosta vittuakaan" Hymyilemällä teet positiivisen vaikutuksen. Toisilla se tulee luonnostaan, jotkut kaipaa harjoittelua noinkin yksinkertaiseen asiaan.
Hymyilen paljon eikä ole mikään tekohymy vaan aito ilo. AP

Paperilla sinussa ei edelleenkään tunnu olevan mitään vikaa, vaikutat hyvinkin treffikelpoiselta naiselta.
Nyt vain ajaudut tilanteisiin jossa tapaat uusia miehiä ja voit tehdä heille itsekin aloituksia. Kyllä se siitä.
M27
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää olla absolutisti? Saako siitä jotain erityistä hyötyä? Kaikki tietämäni absolutistit ovat olleet jollain tapaa henkisesti rajoitteisia.
Terveydellisistä syistä, en ole henkisesti rajoitteinen. AP
Haittaako, jos riipasen kännit pari kertaa viikossa?
Ei haittaa -> nou problem
Haittaa -> kannattaa valita puoliso Suomessa jo asuvista korkeasti koulutetuista ulkomaalaisista miehistä.
Mihin kännit auttavat sinua? Erittäin paljon haittaa jos mies juo itsensä humalaan. Sivistynyt juominen eli lasi tai pari hyvän ruoan kanssa on sallittua. AP
Miksi näiden topiccien naiset ovat aina laihoja, kauniita ja korkeasti koulutettuja. :/ Missä on ylipainoiset amiksen käyneet naiset jotka eivät löydä puolisoa? Vai eivätkö he vain kehtaa aloittaa tälläisiä keskusteluja koska pitävät ulkonäköään syynä siihen ettei paria löydy, kun taas näille kauniille ja hoikille on shokki ettei miestä satukkaan kohdalle vaikka ulkoiset puitteet ovat kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaiset kriteerit ap:lla miehelle? Käykö m31 hki?
Oletko -86 vai -85 syntynyt? Aloituksessa mainitsemien lisäksi pitää ehdottomasti olla uskollinen ja pystyä näyttämään tunteensa, olla romanttinen sekä kyetä syvällisiin keskusteluihin. Urheilullisuudesta plussaa. AP
86 syntynyt ja voin rehellisesti sanoa että täytän mainitut kriteerit. Parhaimmillaan tulee liikuttua 7 krt/vko.
Jos kiinnostaa niin laita spostia pkseudulla@luukku.com niin jutellaan siellä lisää.
Pituus? Silmien- ja hiustenvärit? Onko sinulla lemmikkiä? Ammatti?
Itselläni on sama ongelma.
1. Tinderissä ei matchejä.
2. Nettideittipalstoilla ei yhteydenottoja.
3. Treffeillä kumpikaan osapuoli ei ole kiinnostunut.
4. Töissä ei miehet ole kiinnostuneet.
5. Harrastuksissa vain varattuja miehiä.
6. Baarissa kukaan ei ole lähestynyt. Ei myöskään muissa tapahtumissa. Omat yritelmät eivät ole toimineet.
Välillä meinaa luovuttaa kokonaan.
N31, ei koskaan seurustellut.