Voisitteko "avoimen suhteen" / polyamorian kannattajat kertoa, miten se muka toimii?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kukaan lähtee suhteeseen sillä ajatuksella, että eroonhan tämä joka tapauksessa päättyy? Eikö ne tulevat erot sitten ahdista yhtään? Joo, erot ovat todennäköisiä, mutta kyllä kai lähtökohtana pitäisi olla toive suhteen kestävyydestä.

Miksi? Koskeeko tämä vain parisuhdetta vai kaikkia ihmissuhteita? Esim. jos lähtee opiskelemaan vieraalle paikkakunnalle tai jopa vaihtoon, on erittäin todennäköistä ettei mikään solmittu ystävyyssuhde kestä kuin rajatun ajan. Pitäisikö tällaisista ystävyyssuhteista siis ahdistua, tai jopa jättää ne kokonaan solmimatta, koska on todennäköistä että ne suhteet eivät kestä? Miksi ylipäätään ihmissuhteen arvo pitäisi mitata sen (oletetulla) pituudella?

Ai on vai? Kyllä minun kaikki oikeat ystävyyssuhteeni (en siis laske mitään randomluokkakavereita) ovat kestäneet muutot ja opiskeluajat, vaikka yhteydenpito välillä onkin harventunut. Minulla ei ole yhtäkään ystävyyssuhdetta, joka olisi päättynyt. Ihan ikuisina minä pidän ystävyyksiäni, miksi en pitäisi.

Vierailija kirjoitti:

]Jännä, että kukaan ei vain koskaan kerro, miten se käytäntö sitten toimii. Minäkin olen tässä ketjussa jo esittänyt useammassakin viestissä kysymyksiä, miten nämä asiat käytännössä toimivat ja mitä se parisuhde merkitsee, mutta ei vain tule vastauksia.

Ei tule, koska et niitä hyväksy. Sulla on jo hyvin asenteellinen mielipide kuinka avoimet suhteet eivät ole oikeita suhteita ja kuinka ne eivät voi toimia, joten mitäpä tuohon turhaan vastailemaan. Sinä olet selvästi jo kantasi päättänyt.

Ylipäätään tuollainen kysymys on järjetön, sama kuin kysyisi "kuinka parisuhteet toimivat". No varmaan yhtä monella eri tavalla kuin on suhteita! Jotkut hyvin, jotkut huonosti, ja jokainen varmasti eri tavalla kuin toinen. Ihan niinkuin "perinteisetkin" parisuhteet. Jos aidosti haluat jotain käytännön vastauksia, ja ymmärrät että ne ovat sitten vain sen yhden ihmisen kokemuksia, niin kysy spesifisemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän se toimikaan, on lähinnä miesten fantasiaa ja keino saada seksiä monen naisen kanssa. Jotkut naiset sitten menevät tähän mukaan kunnes heräävät, ettei se olekaan hauskaa.

Jaa. Mulla on useampi vakipano, joiden kanssa ollaan sovittu, että saa olla muitakin kumppaneita, joten kai mulla on sitten useampi avoin suhde? Tää järjestely on toiminut mulla jo lähemmäs viisi vuotta kolmen vakimiehen kanssa (neljäs oli mukana pari vuotta, mutta sittemmin muutti muualle) ja muutaman randomin kanssa. Kiihotun myös kun tiedän, että kumppaneillani on muita naisia; osa vakipanoja, osa randomeita.En halua sitoutua, en halua muuttaa yhteen, en halua naimisiin, en halua lapsia, en yhteistä kotia enkä lemmikkiä. Vakipanoilta saan seksiä, hellyyttä ja seuraa silloin kun haluan :)N35

Ok mutta miten näet tilanteen vaikka 5-10 vuoden kuluttua kun vakipanot ovat vakiintuneet sinua nuorempien naisten kanssa ja tehneet lapset? Sinä olet yksin ja vailla perhettä. Jaksatko vielä etsiä neljä uutta vakipanoa ja katsoa kun he aikoinaan perustavat perheet? Miehet nimittäin jossain vaiheessa tekevät aina niin vaikka muuta uhoavat.

Minulle perhe olisi painajainen. Siksi en halua perhettä, avioliittoa, lapsia yms. kuten aiemmassa kommentissani kerroin. Miksi sinä siis luulet, että minua harmittaisi miesten perheenperustamispuuhat? :D Olen sanonut miehille monta kertaa, että sitten kun he haluavat perustaa perheen, niin sitten me sanomme hyvästi :) Kyllä minä löydän aina seuraa ;) Paitsi tottakai olen hiukan huolissani siitä, että kelpaanko enää sitten viisi-kuusikymppisenä kenellekkään kun naamassa on ryppyjä, mutta olen kuullut, että osa nuorista pojista tykkää vanhemmista!N35

Mutta eikös tässä nyt puhuta eräänlaisista parisuhteista, joiden olisi tarkoitus olla jollain tavalla pysyvä olotila? Mikä ihmeen parisuhde se on, jossa noin vain sanotaan pitkäaikaiselle kumppanille heipat, eikä tunnu missään? Eikö näissä ole tunnetta ja sitoutumista mukana ollenkaan? (Ja sitoutumisella en tarkoita perheen perustamista tai naimisiin menoa, vaan ihan vain pysyvää kumppanuutta)

Suhteita on varmasti erilaisia, toisissa tunnetta enemmän toisissa vähemmät, toisissa suhteissa sitoudutaan enemmän toisissa vähemmän. Avoimessakin suhteessa sitoutuminen toisiinsa saattaa tunne tasolla olla hyvinkin luja mutta suhteessa vain ei olla sitouduttu siihen että seksiä harrastettaisiin vain yhden kumppanin kanssa.

No niin, sitähän juuri ihmettelinkin, että miten tuossa sitten noin vain vaihdeltaisiin niitä kumppaneita, jos ollaan kuitenkin tunnetasolla vahvasti sitouduttu. Niinhän tuo edellinen vastaaja tuossa sanoi:"Miksi sinä siis luulet, että minua harmittaisi miesten perheenperustamispuuhat? :D Olen sanonut miehille monta kertaa, että sitten kun he haluavat perustaa perheen, niin sitten me sanomme hyvästi"Aika heppoinen side kyllä, jos ei yhtään harmita suhteen loppuminen.

Parisuhde määrittää enemmän kiintymys toiseen kuin vahva sitoutuminen. Kiintymystä toiseen on usein vakipanojenkin välillä. Sitoutuneisuutta parisuhteeseen ei myöskään määritä se onko suhteita yhtä aikaa yksi vai monta.En mittaisi parisuhteen onnistumistakaan sitoutumisella. Onnistuminen on enemmän henkilökohtainen kokemus. Ei kaikki koe polyamorista suhdetta onnistuneeksi eikä tarvitsekaan mutta on myös mahdotonta väittää että ei se missään olosuhteissa voisi onnistunut parisuhde.

Mitä kiintymystä se on, jos toisen menettäminen ei hetkauta ollenkaan ja lähtökohtana on se että ero on vain ajan kysymys. Eihän tuo ole mikään parisuhde vaan säätö/ seksisuhde. Kyllä minusta oikeaksi parisuhteeksi lasketaan vain ne suhteet, joiden halutaan kestävän.

Kyllä vakipanon menettäminen usein jollakin tavalla hetkauttaa vaikka siihen ei olisikaan vahvaa sitoutumista. Sen ehkä myös toivotaan jatkuvan vaikka sitä ei haluta jatkaa kaikissa olosuhteissa.

Niin, eli miksi kukaan pitäisi tuota parempana kuin tavallista parisuhdetta, kun odotukset ja realismi eivät voi koskaan kohdata? Parisuhteessa sentään on ihan mahdollista onnistua teorian kannalta ja haasteena on vain se käytännön toteutus, mutta polyamoriassa menee vikaan jo se teoriakin.

Ei parisuhde ole teoriaa vaan vähintään kahden ihmisen käytäntöä. Toisilla se käytäntö toimii paremmin jonkun kanssa ei ollenkaan.

Niin, tiesin, että joku kääntää tämän näin. Mutta miten homma voi toimia käytännössä, jos se ei toimi edes teoriassa? Ainoastaan siten, että joku valehtelee.

Teoria ei jousta, käytäntö ja ihmiset toisinaan joustaa. Sen verran erilaisia ihmiset ja heidän odotukset keskenään ovat että teoriassa tuskin yksikään parisuhde on toimiva.
Avoin suhde tai muu suhde jossa ollaan monen kanssa yhtä aikaa ei taatusti sovi kaikille mutta yhtä varmasti kaikille ei sovi parisuhde ollenkaan.
Jos vaatimus on se että parisuhteen tulee kakkien mielestä olla onnistunut se tietenkin vaatii sitä että kaikki sen osapuolet asian hyväksyy. Avoin suhde ei voi onnistua jos joku sen osapuolista ei sitä hyväksy.
Ihmisen ajatukset usein myös muuttuu. Se mahdollisuus on aina olemassa että jollekin avoin suhde ei enää olekaan ok muutaman vuoden kuluttua, yhtälailla on mahdollista kahdenvälisessä parisuhteessa että siitä toinen tai molemmat haluaa luopua. Kun osapuolia on vielä enemmän toki todennäköisyys sille kasvaa että muutoksia tapahtuu.

Niin, mutta onko edes teoriassa mahdollista, että se mieli tai tilanteet eivät polyamorisessa suhteessa muuttuisi. Perinteisessä parisuhtessa se teoreettinen mahdollisuus pysyvyydestä on olemassa ja käytännössäkin on lukuisia esimerkkejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän se toimikaan, on lähinnä miesten fantasiaa ja keino saada seksiä monen naisen kanssa. Jotkut naiset sitten menevät tähän mukaan kunnes heräävät, ettei se olekaan hauskaa.

Jaa. Mulla on useampi vakipano, joiden kanssa ollaan sovittu, että saa olla muitakin kumppaneita, joten kai mulla on sitten useampi avoin suhde? Tää järjestely on toiminut mulla jo lähemmäs viisi vuotta kolmen vakimiehen kanssa (neljäs oli mukana pari vuotta, mutta sittemmin muutti muualle) ja muutaman randomin kanssa. Kiihotun myös kun tiedän, että kumppaneillani on muita naisia; osa vakipanoja, osa randomeita.

En halua sitoutua, en halua muuttaa yhteen, en halua naimisiin, en halua lapsia, en yhteistä kotia enkä lemmikkiä. Vakipanoilta saan seksiä, hellyyttä ja seuraa silloin kun haluan :)

N35

Vakipano eri asia kuin parisuhde.

Vierailija kirjoitti:

Niin, mutta onko edes teoriassa mahdollista, että se mieli tai tilanteet eivät polyamorisessa suhteessa muuttuisi. Perinteisessä parisuhtessa se teoreettinen mahdollisuus pysyvyydestä on olemassa ja käytännössäkin on lukuisia esimerkkejä.

Edes teoriassa ei ole mahdollista että mieli tai tilanteet ei muuttuisi oli kyse sitten monisuhteisuudesta tai siitä että elää sinkkuna. Teoriassa on tietenkin mahdollista että polymorinen suhde on pysyvä eikä siinä tapahdu muutoksia sen suhteen että siihen tulisi lisää ihmisiä tai joku lähtisi pois. Käytännön esimerkkejä siitä tilanteesta ei ainakaan minulla ole antaa.

Ei toimi. Kuinka vaikea on jo yhteensovittaa kahden henkilön tarpeita ja toiveita suhteessa? Miten se muka auttaa että pakkaan sekoitetaan muita?

Yleensä noissa suhteissa korkeintaan yksi on tyytyväinen ja muut kärsivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

]Jännä, että kukaan ei vain koskaan kerro, miten se käytäntö sitten toimii. Minäkin olen tässä ketjussa jo esittänyt useammassakin viestissä kysymyksiä, miten nämä asiat käytännössä toimivat ja mitä se parisuhde merkitsee, mutta ei vain tule vastauksia.

Ei tule, koska et niitä hyväksy. Sulla on jo hyvin asenteellinen mielipide kuinka avoimet suhteet eivät ole oikeita suhteita ja kuinka ne eivät voi toimia, joten mitäpä tuohon turhaan vastailemaan. Sinä olet selvästi jo kantasi päättänyt.

Ylipäätään tuollainen kysymys on järjetön, sama kuin kysyisi "kuinka parisuhteet toimivat". No varmaan yhtä monella eri tavalla kuin on suhteita! Jotkut hyvin, jotkut huonosti, ja jokainen varmasti eri tavalla kuin toinen. Ihan niinkuin "perinteisetkin" parisuhteet. Jos aidosti haluat jotain käytännön vastauksia, ja ymmärrät että ne ovat sitten vain sen yhden ihmisen kokemuksia, niin kysy spesifisemmin. 

Minusta ei ole ollenkaan järjetön kysymys, kuinka parisuhteet toimivat. Kaksi ihmistä lyöttäytyy yhteen, ovat uskollisia toisilleen ja pyrkivät elämään loppuelämänsä yhdessä arkea yhdessä rakentaen ja toisiaan tukien. Tadaa, siinä sinulle ihan yksinkertainen vastaus. Se on sitten eri asia, miten tämä käytännön tasolla näyttäytyy ja miten vahvasti kukin siihen oikeasti sitoutuu, mutta alkuperäinen tavoite on suunnilleen kaikilla tuollainen. Käytännössä useimmat muuttavat ainakin yhteen ja monet myös perustavat perheen.

Kysyin tuolla aika spesifejä kysymyksiä esim hääkutsuista, pyhistä ja muutoista ja myös tuolta yhdeltä vastaajalta kysyin hänen odotuksiaan tunnepuoleen liittyen. Et ilmeisesti lukenut koko ketjua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, mutta onko edes teoriassa mahdollista, että se mieli tai tilanteet eivät polyamorisessa suhteessa muuttuisi. Perinteisessä parisuhtessa se teoreettinen mahdollisuus pysyvyydestä on olemassa ja käytännössäkin on lukuisia esimerkkejä.

Edes teoriassa ei ole mahdollista että mieli tai tilanteet ei muuttuisi oli kyse sitten monisuhteisuudesta tai siitä että elää sinkkuna. Teoriassa on tietenkin mahdollista että polymorinen suhde on pysyvä eikä siinä tapahdu muutoksia sen suhteen että siihen tulisi lisää ihmisiä tai joku lähtisi pois. Käytännön esimerkkejä siitä tilanteesta ei ainakaan minulla ole antaa.

Siis tarkoitin tietysti parisuhteen kannalta, en muuten elämäntilanteiden muuttumista. Kyllä vain minä olen käsittänyt, että on pariskuntia, jotka ovat tahtoneet ja olleetkin suhteessa ihan kuolemaansa asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tälläisiin keskusteluihin ei yleensä tee mieli vastata, kun kiihkeimmät kirjoittajat olettavat vapaan suhteen tarkoittavan, että koko ajan nussitaan ristiin rastiin miten sattuu. Tämä oletus ei ainakaan meidän kohdalla pidä paikkaansa, vaan yli 20 yhteisen vuoden aikana on ollut useamman vuoden jaksoja, ettei kummallakaan ole ollut mitään ulkopuolista säätöä. Toki löytyy muutama vuosi, kun säätöjä on sattunut muutama samalle vuodelle.

Aika useasti noissa säädöissä se ulkopuolinen on ollut yksiavioisessa suhteessa eli pettämässä, joten ei tämä oma suhde näytä käytöksen puolesta eroavan yksiavioisesta suhteesta. Ei vaan tarvi toteuttaa itseään salassa eikä seurauksena ole ero, kun kumppani saa asiasta tietää.

Toistaiseksi suhteemme ei ole ollut polyamorinen enkä ole asiasta koskaan kumppanin kanssa edes keskustellut, mutta omasta puolestani en pidä sitä täysin mahdottomana vaihtoehtona ajatustasolla. Toteutumisen ehtona luultavasti olisi, että kaikkien pitäisi olla rakastuneita toisiinsa, mikä kuulostaa aika epätodennäköiseltä. Vallankin kun tälläiset suhteet ei oikein ole sosiaalisesti hyväksyttyjä tällä hetkellä.

Siis ymmärsinkö nyt oikein? Sinä toivoisit, että teillä olisi polyamorinen suhde, mutta se ei ole, ettekä ole puolisosi kanssa asiasta koskaan edes keskustelleet. Tiedät, että asia olisi liian vaikea ja onnistumisen todennäköisyys on todella pieni etkä edes tiedä, miten homma käytännössä toimisi. Mutta silti ilmeisesti halusit jotenkin puolustaa polyamorisia suhteita, vaikket niistä mitään tiedä? Ja aloitit viestisi antamalla ymmärtää, että suhteenne on polyamorinen? Mitä siis oikeastaan halusit sanoa?

Et ymmärtänyt. Kannattaa lukea otsikko uudestaan. Tämä keskustelu ei ole rajattu pelkästään polyamoriaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kukaan lähtee suhteeseen sillä ajatuksella, että eroonhan tämä joka tapauksessa päättyy? Eikö ne tulevat erot sitten ahdista yhtään? Joo, erot ovat todennäköisiä, mutta kyllä kai lähtökohtana pitäisi olla toive suhteen kestävyydestä.

Miksi? Koskeeko tämä vain parisuhdetta vai kaikkia ihmissuhteita? Esim. jos lähtee opiskelemaan vieraalle paikkakunnalle tai jopa vaihtoon, on erittäin todennäköistä ettei mikään solmittu ystävyyssuhde kestä kuin rajatun ajan. Pitäisikö tällaisista ystävyyssuhteista siis ahdistua, tai jopa jättää ne kokonaan solmimatta, koska on todennäköistä että ne suhteet eivät kestä? Miksi ylipäätään ihmissuhteen arvo pitäisi mitata sen (oletetulla) pituudella?

Ai on vai? Kyllä minun kaikki oikeat ystävyyssuhteeni (en siis laske mitään randomluokkakavereita) ovat kestäneet muutot ja opiskeluajat, vaikka yhteydenpito välillä onkin harventunut. Minulla ei ole yhtäkään ystävyyssuhdetta, joka olisi päättynyt. Ihan ikuisina minä pidän ystävyyksiäni, miksi en pitäisi.

Sitten sulla joko on kymmeniä/satoja ystäviä ja et muuta ehdi tekemäänkään kuin yhteyttä pitämään, tai sitten et juuri koskaan tutustu keneenkään. Esim. itse olen opiskellut neljässä eri koulussa peruskoulun jälkeen, ja jokaisessa on ollut se 5-10 kaveria/ystävää. Jo näistä tulisi 20-40 ikuisuusystävää, siihen päälle eri työpaikoilta saman verran x useampi työpaikka, naapurit ja kurssit ja ja ja.. Helposti on nelikymppisenä 100kpl ystäviä koossa. Voin sanoa, että ei onnistu sellaisen ihmissuhdemäärän ylläpito ainakaan itselläni, sitten millään.

On ihan luonnollista että jotkut ihmissuhteet, jopa iso osa, ovat väliaikaisia olosuhteiden vuoksi. Tottakai ne parhaimmat ihmissuhteet säilyvät (tai ainakin niiden toivoo säilyvän), mutta aika rankkaa olisi jos ei voi koko suhdetta edes solmia tai se tuntuu arvottomalta, jos ei ole heti oletuksena että se kestää eliniän. 

Minäkin ymmärrän kyllä avoimen suhteen. Että siinä on kuitenkin lopulta se yksi ihminen, jonka kanssa on suhteessa, jonka kanssa tulevaisuudensuunnitelmat menee yksiin ja jonka kanssa haluaa rakentaa yhteisen tulevaisuuden, oli se millainen tahansa. Haluaisin ymmärtää myös polyamoriaa, mutta en pysty. Minun on vaikea käsittää, miten kolme tai useampi ihminen voi edes asua yhdessä ilman, että siitä tulee aivan järjetöntä säätämistä, saatika sitten valita lomakohdetta tai ostaa asuntoa. Minuakin kiinnostaa paljon juuri nämä käytännön järjestelyt, että miten ihan perus arkielämä toimii. Eikö kukaan ole mustasukkainen toisista ikinä? Eikö tunne itseään kolmanneksi pyöräksi, jos toisilla on enemmän läheisyyttä? Käykö siinä niin, että toisesta tuleekin ns. ykkösvaimo? Voiko todella olla ihastunut/rakastaa useampaa ihmistä yhtä aikaa, vai onko se enemmän jotain fwb-menoa? Onko kaikilla omat makuuhuoneet vai nukkuvatko kaikki samassa sängyssä? Vai peräti omat kodit? Miten päästään kompromisseihin vaikka asuinpaikasta, rahankäytöstä tai lemmikeistä? Onko yhteiset rahat vai kaikilla omansa? Mitä jos joku tulee raskaaksi, niin onko lapsella sitten kaksi äitiä ja kaksi isää ja kaikki asuvat yhdessä ja että miten vaikeaa on löytää kaikkia osapuolia tyydyttävä sopimus vaikka lapsiluvusta ja siitä kuka siittää ja kuka synnyttää ja osallistuuko kaikki suhteessa olevat sitten yhteisesti tämän lapsen kustannuksiin ja hoitoon? :D Anteeksi, jos on vähän hölmöjä kysymyksiä, mutta kun jo kahden ihmisen välillä on niin vaikea päästä näistä sopuun niin sitten jos siinä parisuhteessa onkin neljä ihmistä, niin kuulostaa musta ihan hirveän uuvuttavalta.

Ymmärrän myös, että jokainen parisuhde on erilainen, joten kiinnostaisi saada ihan vaikka yhden ihmisen kuvaus siitä, miten heillä nämä järjestelyt toimii ja toimiiko miten hyvin? Mitä positiivista, mitä haasteita?

Vierailija kirjoitti:

Kysyin tuolla aika spesifejä kysymyksiä esim hääkutsuista, pyhistä ja muutoista ja myös tuolta yhdeltä vastaajalta kysyin hänen odotuksiaan tunnepuoleen liittyen. Et ilmeisesti lukenut koko ketjua.

En tiedä onko vastaajissa moniavioillisessa suhteessa eläjiä, mutta luultavasti tavat vaihtelee. Samoin kuin varmasti avoimessakin suhteessa, mutta esimerkkinä juhliin ei mennä panojen kanssa vaan joko yksin tai sitten sen vakikumppanin kanssa, muuttanut en ole mutta mitään ongelmaa ei olisi että mukana olisi muita suhteen osapuolia, pyhät vietetään vaihtelevasti välillä kotona, joskus töissä, joskus puolison kanssa joskus muiden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kukaan lähtee suhteeseen sillä ajatuksella, että eroonhan tämä joka tapauksessa päättyy? Eikö ne tulevat erot sitten ahdista yhtään? Joo, erot ovat todennäköisiä, mutta kyllä kai lähtökohtana pitäisi olla toive suhteen kestävyydestä.

Miksi? Koskeeko tämä vain parisuhdetta vai kaikkia ihmissuhteita? Esim. jos lähtee opiskelemaan vieraalle paikkakunnalle tai jopa vaihtoon, on erittäin todennäköistä ettei mikään solmittu ystävyyssuhde kestä kuin rajatun ajan. Pitäisikö tällaisista ystävyyssuhteista siis ahdistua, tai jopa jättää ne kokonaan solmimatta, koska on todennäköistä että ne suhteet eivät kestä? Miksi ylipäätään ihmissuhteen arvo pitäisi mitata sen (oletetulla) pituudella?

Ai on vai? Kyllä minun kaikki oikeat ystävyyssuhteeni (en siis laske mitään randomluokkakavereita) ovat kestäneet muutot ja opiskeluajat, vaikka yhteydenpito välillä onkin harventunut. Minulla ei ole yhtäkään ystävyyssuhdetta, joka olisi päättynyt. Ihan ikuisina minä pidän ystävyyksiäni, miksi en pitäisi.

Sitten sulla joko on kymmeniä/satoja ystäviä ja et muuta ehdi tekemäänkään kuin yhteyttä pitämään, tai sitten et juuri koskaan tutustu keneenkään. Esim. itse olen opiskellut neljässä eri koulussa peruskoulun jälkeen, ja jokaisessa on ollut se 5-10 kaveria/ystävää. Jo näistä tulisi 20-40 ikuisuusystävää, siihen päälle eri työpaikoilta saman verran x useampi työpaikka, naapurit ja kurssit ja ja ja.. Helposti on nelikymppisenä 100kpl ystäviä koossa. Voin sanoa, että ei onnistu sellaisen ihmissuhdemäärän ylläpito ainakaan itselläni, sitten millään.

On ihan luonnollista että jotkut ihmissuhteet, jopa iso osa, ovat väliaikaisia olosuhteiden vuoksi. Tottakai ne parhaimmat ihmissuhteet säilyvät (tai ainakin niiden toivoo säilyvän), mutta aika rankkaa olisi jos ei voi koko suhdetta edes solmia tai se tuntuu arvottomalta, jos ei ole heti oletuksena että se kestää eliniän. 

Minähän sanoin tuossa viestissänikin, että puhun ystävistä, enkä kavereista. Minä olen asunut kolmella eri paikkakunnalla ja jokaisella paikkakunnalla minulla on ollut 2-3 ystävää. Jokaisen kanssa olen viettänyt aikaa viimeisen vuoden aikana. 

Minusta on pikemminkin tylyä ystävystyä ihmisen kanssa, joka ei enää pidä minua ystävänään, jos elämäntilanne muuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Ei toimi. Kuinka vaikea on jo yhteensovittaa kahden henkilön tarpeita ja toiveita suhteessa? Miten se muka auttaa että pakkaan sekoitetaan muita?

Yleensä noissa suhteissa korkeintaan yksi on tyytyväinen ja muut kärsivät.

Katsoin hiljattain dokumentin brittiläisestä perheestä, jossa vanhempien roolissa oli neljä polyamoristia: yksi nainen ja kolme miestä (muistaakseni). Sain vaikutelman, että he olivat polyamoristisessa suhteistossaan jo lähtökohdin toisenlaisella asenteella kuin parisuhteessa olevat tyypillisesti omassaan.

Yhteisiä sääntöjä oli minimaalisesti, jokainen sai pitää omat menonsa ja halutessaan vetäytyä yksinäisyyteen, jokaisen osapuolen yksilönvapautta kunnioitettiin. Kokoonpanolla oli yksi teini-ikäinen poika, joka hänkin oli "hippityylinen", mutta seurusteli vain yhden tytön kanssa, eli oli ns. yksiavioinen. Kaiken kaikkiaan sain vaikutelman, että heillä riidellään verraten vähän, ristiriidat käsitellään yhdessä keskustelemalla ja he ovat aika onnellisia polyamorisessa kokoonpanossaan.

Eli kyllä se voi toimia, jos kaikki osapuolet ovat vapaaehtoisesti mukana, ja tämähän pätee yksiavioisessa suhteessakin.

Jos kuitenkin mietitään, onko moniavioinen suhde hyvää ja oikein, niin väitän, että ei ole. Se ei ole Jumalan tahdon mukaista. Kaikki mikä toimii ja saa osapuolet onnellisiksi, ei välttämättä ole hyvää ja oikein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

]Jännä, että kukaan ei vain koskaan kerro, miten se käytäntö sitten toimii. Minäkin olen tässä ketjussa jo esittänyt useammassakin viestissä kysymyksiä, miten nämä asiat käytännössä toimivat ja mitä se parisuhde merkitsee, mutta ei vain tule vastauksia.

Ei tule, koska et niitä hyväksy. Sulla on jo hyvin asenteellinen mielipide kuinka avoimet suhteet eivät ole oikeita suhteita ja kuinka ne eivät voi toimia, joten mitäpä tuohon turhaan vastailemaan. Sinä olet selvästi jo kantasi päättänyt.

Ylipäätään tuollainen kysymys on järjetön, sama kuin kysyisi "kuinka parisuhteet toimivat". No varmaan yhtä monella eri tavalla kuin on suhteita! Jotkut hyvin, jotkut huonosti, ja jokainen varmasti eri tavalla kuin toinen. Ihan niinkuin "perinteisetkin" parisuhteet. Jos aidosti haluat jotain käytännön vastauksia, ja ymmärrät että ne ovat sitten vain sen yhden ihmisen kokemuksia, niin kysy spesifisemmin. 

Minusta ei ole ollenkaan järjetön kysymys, kuinka parisuhteet toimivat. Kaksi ihmistä lyöttäytyy yhteen, ovat uskollisia toisilleen ja pyrkivät elämään loppuelämänsä yhdessä arkea yhdessä rakentaen ja toisiaan tukien. Tadaa, siinä sinulle ihan yksinkertainen vastaus. Se on sitten eri asia, miten tämä käytännön tasolla näyttäytyy ja miten vahvasti kukin siihen oikeasti sitoutuu, mutta alkuperäinen tavoite on suunnilleen kaikilla tuollainen. Käytännössä useimmat muuttavat ainakin yhteen ja monet myös perustavat perheen.

Kysyin tuolla aika spesifejä kysymyksiä esim hääkutsuista, pyhistä ja muutoista ja myös tuolta yhdeltä vastaajalta kysyin hänen odotuksiaan tunnepuoleen liittyen. Et ilmeisesti lukenut koko ketjua.

Samalla tasolla vastaten sitten, että avoimessa suhteessa yleensä kaksi ihmistä lyöttäytyy yhteen, ovat uskollisia toisilleen ja pyrkivät elämään loppuelämänsä yhdessä arkea yhdessä rakentaen ja toisiaan tukien, ja samalla toisella tai molemmilla voi olla muita parisuhteen ulkoisia seksi- tai seurustelusuhteita. Tadaa, siinä sinulle ihan yksinkertainen vastaus. 

Ja nämä tietysti vaihtelee suhteesta toiseen, mutta luulisin että yleensä useimmilla on se "pääsuhde" jonka kanssa käydään siellä häissä yms juhlissa. Muun ajanvieton suhteen kysymys on yhtä vaikeasti vastattava kuin joku miettisi miten parisuhteessa elävällä voi olla ystäviä - ts. harva muutenkaan on 24/7 kumppanissaan kiinni vaan ihmiset harrastavat, käyvät töissä, tapaavat ystäviä ja sukua jne jne. Samalla lailla yksi näistä ajanvietteistä voi olla sen pääsuhteen ulkopuolisen kumppanin tapaaminen. Ei se ole yhtään sen monimutkaisempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kukaan lähtee suhteeseen sillä ajatuksella, että eroonhan tämä joka tapauksessa päättyy? Eikö ne tulevat erot sitten ahdista yhtään? Joo, erot ovat todennäköisiä, mutta kyllä kai lähtökohtana pitäisi olla toive suhteen kestävyydestä.

Miksi? Koskeeko tämä vain parisuhdetta vai kaikkia ihmissuhteita? Esim. jos lähtee opiskelemaan vieraalle paikkakunnalle tai jopa vaihtoon, on erittäin todennäköistä ettei mikään solmittu ystävyyssuhde kestä kuin rajatun ajan. Pitäisikö tällaisista ystävyyssuhteista siis ahdistua, tai jopa jättää ne kokonaan solmimatta, koska on todennäköistä että ne suhteet eivät kestä? Miksi ylipäätään ihmissuhteen arvo pitäisi mitata sen (oletetulla) pituudella?

Ai on vai? Kyllä minun kaikki oikeat ystävyyssuhteeni (en siis laske mitään randomluokkakavereita) ovat kestäneet muutot ja opiskeluajat, vaikka yhteydenpito välillä onkin harventunut. Minulla ei ole yhtäkään ystävyyssuhdetta, joka olisi päättynyt. Ihan ikuisina minä pidän ystävyyksiäni, miksi en pitäisi.

Sitten sulla joko on kymmeniä/satoja ystäviä ja et muuta ehdi tekemäänkään kuin yhteyttä pitämään, tai sitten et juuri koskaan tutustu keneenkään. Esim. itse olen opiskellut neljässä eri koulussa peruskoulun jälkeen, ja jokaisessa on ollut se 5-10 kaveria/ystävää. Jo näistä tulisi 20-40 ikuisuusystävää, siihen päälle eri työpaikoilta saman verran x useampi työpaikka, naapurit ja kurssit ja ja ja.. Helposti on nelikymppisenä 100kpl ystäviä koossa. Voin sanoa, että ei onnistu sellaisen ihmissuhdemäärän ylläpito ainakaan itselläni, sitten millään.

On ihan luonnollista että jotkut ihmissuhteet, jopa iso osa, ovat väliaikaisia olosuhteiden vuoksi. Tottakai ne parhaimmat ihmissuhteet säilyvät (tai ainakin niiden toivoo säilyvän), mutta aika rankkaa olisi jos ei voi koko suhdetta edes solmia tai se tuntuu arvottomalta, jos ei ole heti oletuksena että se kestää eliniän. 

Minähän sanoin tuossa viestissänikin, että puhun ystävistä, enkä kavereista. Minä olen asunut kolmella eri paikkakunnalla ja jokaisella paikkakunnalla minulla on ollut 2-3 ystävää. Jokaisen kanssa olen viettänyt aikaa viimeisen vuoden aikana. 

Minusta on pikemminkin tylyä ystävystyä ihmisen kanssa, joka ei enää pidä minua ystävänään, jos elämäntilanne muuttuu.

Tämä nyt menee jo vähän ot, mutta sinä puhut nyt aidanseipäästä ja minä aidasta. Tai sitten käsityksesi ihmissuhteista on hyvin omalaatuinen. Minä puhuin siitä, että iso osa ihmissuhteista on ihan oletusarvoisesti ja/tai olosuhteiden vuoksi sellaisia, että ne eivät ole todennäköisesti ikuisia. Esim. luokkakaverit, työkaverit, ystävien seurustelukumppanit, jne jne. Suurin osa ihmiskontakteista on sellaisia, ettei niiden oleteta kestävän loppuikää. Ja useimmille ihmisille tämä on ihan luonnollista, kun kyse on ystävyys/kaveruussuhteissa - harva alkaa roikkua esim. jonkun kurssikaverin lahkeissa vain siksi, koska "ystävyys solmitaan aina koko elämäksi", jos se toinen nyt ei ole superihana ja sielunkumppani. Varmasti suurin osa aikuisista on huomannut että pysyväksi jäävä suhde on poikkeus, ja suurin osa ihmissuhteista on enemmän tai vähemmän väliaikaisia.

Kuitenkin nämä samat ihmiset näkevät jotenkin aivan mahdottomana sen, että myös seurustelu-/seksikumppaneihin suhtautuisi samalla lailla. Että ollaan yhdessä niin kauan kuin se on molemmista kivaa ja olosuhteiden vuoksi mahdollista, mutta että todennäköisintä on että nämä asiat muuttuvat X kuukauden tai X vuoden päästä. Kyseenalaistin sen, että miksi tällainen seurustelusuhde olisi jotenkin mahdoton, ja miksi juuri seurustelusuhteen pitäisi olla se ikuisuuden kestävä, kun yleensä muutkaan ihmissuhteet eivät sellaisia ole ja se on useimmille normaaleille ihmisille ok. Miksi juuri seurustelusuhteessa pitäisi jotenkin sitoutua edes ajatuksen tasolla ikuiseen yhdessä oloon, kun niiden kurssi-/koulu-/työkavereidenkaan kanssa ei tarvitse, ja silti ne suhteet voivat olla hyvinki tyydyttäviä.

Vierailija kirjoitti:

[Niin, eli miksi kukaan pitäisi tuota parempana kuin tavallista parisuhdetta, kun odotukset ja realismi eivät voi koskaan kohdata? Parisuhteessa sentään on ihan mahdollista onnistua teorian kannalta ja haasteena on vain se käytännön toteutus, mutta polyamoriassa menee vikaan jo se teoriakin.

Onko olemassa joku teoria siitä miten parisuhde toimii tai miten sen tulee toimia? Mikä se teoria on ja mitä siihen sisältyy?

Miksi odotukset ei voisi kohdata todellisen elämän kanssa? Ehkä ne odotukset ei ole samoja kuin sinun odotuksesi suhteelta, mutta pitäisikö ne olla ja jos niin miksi?

Miksi tämä aihe herättää niin paljon tunteita? Eiköhän meistä jokainen luo oman parisuhteensa itselleen ja kumppanilleen sopivaksi ja laadi sen säännöt sellaisiksi mitkä itsestä tuntuvat hyvältä. Joillekin suhteen ehdoton edellytys on, että seksuaalista kanssakäymistä on vain oman kumppanin kanssa, toisille taas tällä ei ole niin merkitystä. Antakaa ihmisten olla sellaisissa suhteissa jotka heille toimivat vaikka ette osaisi vastaavaa kuvitellakaan omalle kohdallenne.

Vierailija kirjoitti:

Miksi tämä aihe herättää niin paljon tunteita? Eiköhän meistä jokainen luo oman parisuhteensa itselleen ja kumppanilleen sopivaksi ja laadi sen säännöt sellaisiksi mitkä itsestä tuntuvat hyvältä. Joillekin suhteen ehdoton edellytys on, että seksuaalista kanssakäymistä on vain oman kumppanin kanssa, toisille taas tällä ei ole niin merkitystä. Antakaa ihmisten olla sellaisissa suhteissa jotka heille toimivat vaikka ette osaisi vastaavaa kuvitellakaan omalle kohdallenne.

Mua nyt lähinnä kiinnostaa, että miten se nimenomaan käytännössä toimii. Tämä ei herätä minussa mitään tunteita puolesta tai vastaan, ei juurikaan minun elämääni hetkauta ja periaatteessa soisin kaikille mahdollisuuden solmia laillisestikin sellaisia liittoja kuin haluavat. Polyamoria on tietysti juridisesti jo aika kinkkinen juttu, kun kyseeseen tulee periminen ja avioero ja omaisuuden jako, että sen enempää en halua ottaa kantaa kun en tiedä enempää.

Kiinnostaa nyt vaan, miten tällaiset polyamoriset suhteet toimivat. Saa vähän uutta näkökulmaa siihen, miten ihmiset elämäänsä elävät. Ei sen kummempaa. Kunhan utelen. Tarkoitus ei ole loukata. Samalla tavallahan täällä ruoditaan tavallisia heteroseksuaalisia avioliittoja haasteineen ja järjestelyineen.

1 nainen ja 2 miestä tarkoittaa että naisella on 100% ajasta kumppani saatavilla, miehille tarkoittaa että heillä on 50% ajasta kumppani saatavilla