??
Kommentit (115)
Jätät miehen tietenkin, eipä tuossa muuta vaihtoehtoa ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2079 kirjoitti:
Joo, omat asunnot.
Mutta kyllä mäkin vähän ihmettelisin jos kumppanini eläisi jonkun eläimen eikä omilla ehdoillaan.
Lemmikki on vähän niin kuin lapsi. Sen ehdoilla mennään jos semmoisen hommaa koska se on täysin riippuvainen omistajastaan/vanhemmastaan. Riippuu sitten lemmikistä, miten paljon. Mutta koira ON vaativa lemmikki: ne ei oikein pärjää yli yhdeksää tuntia yksinään ja koira kuin koira vaatii ihan minimissään tunnin liikuntaa päivässä, mieluummin lähemmäs kahta. Kaikki aivojen väsytys ja koulutus sitten siihen päälle.
Koiran omistaminen on harrastus ja elämäntapa. Sen takia koiraihmisten ei pitäisi pariutua ei-koiraihmisten kanssa. Tai ainakin sen kumppanin pitäisi olla ulkoilmaihminen, koska koiran kanssa joutuu ulkoilemaan. Ja paljon.
Itselläni on koira ja parisuhde. En kyllä sinkkuna ja koirattomana harkinnut hetkeäkään miestä joka ei suhtautunut koiriin (ja muihin eläimiin) edes jotenkin myönteisesti.
Tasan tässähän se pieleen meneekin. Koira on kuningatar/kuningas asunnossa ja elämässä. Tällaista ihmistä ei voi sietää kuin toinen yhtä hurahtanut.
Suhtaudun eläimiin myönteisesti: minulla on ollut kissoja (kuolivat jo vanhuttaan). Lapsuudenkodissani oli koiria, kissoja ja kaneja. Mutta en silti jaksaisi ihmistä, jolle eläin on lapsi ja elämäntapa.
Mitä sinä AP edes sillä miehellä teet?
Juurihan on tulossa uusi lakipykälä jossa eläimen hankkija velvoitetaan ottamaan selvää eläimen tarpeista. Kun sitten eläimen hankkija pystyy täyttämään EHDOT mitä eläimenpitoon tulee, voi hän huoletta kyseisen eläimen hankkia.
Fakta.
Eläinlähtöisesti, joskaan ei eläinjohtoisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2079 kirjoitti:
Joo, omat asunnot.
Mutta kyllä mäkin vähän ihmettelisin jos kumppanini eläisi jonkun eläimen eikä omilla ehdoillaan.
Lemmikki on vähän niin kuin lapsi. Sen ehdoilla mennään jos semmoisen hommaa koska se on täysin riippuvainen omistajastaan/vanhemmastaan. Riippuu sitten lemmikistä, miten paljon. Mutta koira ON vaativa lemmikki: ne ei oikein pärjää yli yhdeksää tuntia yksinään ja koira kuin koira vaatii ihan minimissään tunnin liikuntaa päivässä, mieluummin lähemmäs kahta. Kaikki aivojen väsytys ja koulutus sitten siihen päälle.
Koiran omistaminen on harrastus ja elämäntapa. Sen takia koiraihmisten ei pitäisi pariutua ei-koiraihmisten kanssa. Tai ainakin sen kumppanin pitäisi olla ulkoilmaihminen, koska koiran kanssa joutuu ulkoilemaan. Ja paljon.
Itselläni on koira ja parisuhde. En kyllä sinkkuna ja koirattomana harkinnut hetkeäkään miestä joka ei suhtautunut koiriin (ja muihin eläimiin) edes jotenkin myönteisesti.
Tasan tässähän se pieleen meneekin. Koira on kuningatar/kuningas asunnossa ja elämässä. Tällaista ihmistä ei voi sietää kuin toinen yhtä hurahtanut.
Suhtaudun eläimiin myönteisesti: minulla on ollut kissoja (kuolivat jo vanhuttaan). Lapsuudenkodissani oli koiria, kissoja ja kaneja. Mutta en silti jaksaisi ihmistä, jolle eläin on lapsi ja elämäntapa.
Mitä sinä AP edes sillä miehellä teet?
Juurihan on tulossa uusi lakipykälä jossa eläimen hankkija velvoitetaan ottamaan selvää eläimen tarpeista. Kun sitten eläimen hankkija pystyy täyttämään EHDOT mitä eläimenpitoon tulee, voi hän huoletta kyseisen eläimen hankkia.
Fakta.
Eläinlähtöisesti, joskaan ei eläinjohtoisesti.
Sitähän tässä on yritetty sanoa monen ihmisen voimin: AP:n kannattaa unohtaa miehenpito ihan kokonaan. Koira on tietysti naisen tärkein ystävä ja seuralainen.
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun itse on eläinrakas ja kotona jokin lemmikki niin seurustelun alussa karsittäva pois sellaiset kylmät kumppanit joilta puuttuu eläinrakkaus. Ihminen , joka inhoaa tai vihaa koiria tms ei ole perusluonteeltaan empatiaan kykenevä ja sellaset miehet on hyvä heittää yli laidan. Itse on ole sellaisia huolinut . Onneksi ei ole tarvinnut monta kertaa valkata.
Vähän aiheen vierestä, mutta tällä foorumilla ilmestyy koirakeskusteluihin aina lukuisia kommentoijia, jotka julistavat vihaavansa lapsia ja rakastavansa koiraansa yli kaiken. Missä sellaisen ihmisen empatiakyky on, eihän tuo nimittäin mitenkään tervettä ja normaalia ole.
Tässä ketjussa taas lässytetään kuinka koirista ärsyyntyvä ärsyyntyy varmaan lapsestani. Koira ei ole yhtä kuin lapsi, oppikaa se jo (henkiset) teinit!
Vierailija kirjoitti:
Mitä tästä opimme. Kannattaa naisten harkita kaksi kertaa ennenkuin hankkivat koiran. Jos koiran hankitte niin pitäkää mielessä sitte että todella moni mies ei välitä koirista ja se pudottaa potentiaalisten kumppaneiden määrää aika rajusti jos omistaa koiran.
Harmittaakin ihan hirveästi jos en voi seurustella eläinvihaajan kanssa :D Minulla ei ole koiraa, mutta en koskaan huolisi miestä joka ei pidä niistä. Sellaisten miesten onkin hyvä rajautua pois joukosta, en pidä heitä potentiaalisina kumppaneina muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en edes alkaisi seurustelemaan miehen kanssa, jolla olisi koira.
Miten ihmeessä tämä nyt liittyi asiaan mitenkään?
Siis en ole tuo kirjoittaja mutta otin sen niin, että mieheltä typerää seurustella saati suunnitella yhteenmuuttoa ihmisen kanssa jolla koira josta ei pidä. Ottais kerralla paketin joka kelpaa sellaisenaan eikä kuvittelis, että voi myöhemmin vaatia luopumaan lemmikistä
....
Omasta kokemuksesta puhun. Aloin seurustella miehen kanssa jolla oli koira, en ollut ikinä ollut mikään koiraihminen mutta olin sitä mieltä että koirat on ihan jees. En edes ajatellut että se olisi jokin ongelma. Pian koin kuitenkin koiran hyvin rasittavaksi, sillä ei ollut käytöstapoja vaan se kerjäsi ja tuijotti vieressä aina kun söi, meni sängyille ja sohville kielloista huolimatta ja joka paikka oli täynnä karvaa, ja mies ei tietenkään näitä karvoja ikinä imuroinut. Koira myös laahasi peräreikäänsä jatkuvasti mattoja ja lattioita pitkin niin että joskus jäi raitakin. Kusi-ripuli-oksennus onnettomuuksia sattui aika usein. Se oli myös olemukseltaan rasittava sählä joka tuijotti ja seurasi koko ajan, ja silloinkin kun oli paikallaan jossain piti jatkuvasti jotain ääntä, semmoista maiskutusta ja lopotusta. Kirsikkana kakun päällä mies vielä odotti että minä lenkittäisin koiraa joka päivä kun hän ei olis jaksanut.
Tuon jälkeen päätin että ei ikinä enää miestä jolla on koira. Tosin voi olla että se on koirastakin kiinni, ystävieni koirat ei ole yhtään niin rasittavia mitä tuon miehen koira oli, vaikka en tiedä varmasti kun en ole asunut niiden kanssa.
...
Minä aloin myös seurustelemaan miehen kanssa, jolla oli juuri tuollainen koira ja myös mies kuulostaa samanlaiselta. Et maininnut koiran kokoa, mutta minun tapauksessa se oli hyvin kookas. Mutta minulle kävi juuri päinvastoin kuin sinulle. Jotenkin bondasin sen koiran kanssa niin, että siitä tuli suunnilleen minun tärkein perheenjäsen. Monet oksennukset kyllä siivosin, mutta ei se mitään. Koska mies odotti, että lenkitän sitä ja ruokin sen, niin se leimautuikin miehen sijasta minuun, ja me oltiin sitten sellainen kaksikko, minä ja se koira, kaikkialla yhdessä, ja mies koki olonsa ulkopuoliseksi.. Niinkin voi käydä vaikka koira sählää, sotkee, maiskuttaa ja lopottaa koko ajan. Mutta tämä johtui siitä, että bondasin sen koiran kanssa niin vahvasti. Se lohdutti minua kun oli paha mieli ja mies ei ollut kotona...
Vierailija kirjoitti:
mies kiertoon, jos hän hermostuu luunsyönnistä tulevasta äänestä, niin älkää vain menkö lapsia tekemään yhdessä.
Aina voi opettaa lapset syömään luita hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2079 kirjoitti:
Joo, omat asunnot.
Mutta kyllä mäkin vähän ihmettelisin jos kumppanini eläisi jonkun eläimen eikä omilla ehdoillaan.
Lemmikki on vähän niin kuin lapsi. Sen ehdoilla mennään jos semmoisen hommaa koska se on täysin riippuvainen omistajastaan/vanhemmastaan. Riippuu sitten lemmikistä, miten paljon. Mutta koira ON vaativa lemmikki: ne ei oikein pärjää yli yhdeksää tuntia yksinään ja koira kuin koira vaatii ihan minimissään tunnin liikuntaa päivässä, mieluummin lähemmäs kahta. Kaikki aivojen väsytys ja koulutus sitten siihen päälle.
Koiran omistaminen on harrastus ja elämäntapa. Sen takia koiraihmisten ei pitäisi pariutua ei-koiraihmisten kanssa. Tai ainakin sen kumppanin pitäisi olla ulkoilmaihminen, koska koiran kanssa joutuu ulkoilemaan. Ja paljon.
Itselläni on koira ja parisuhde. En kyllä sinkkuna ja koirattomana harkinnut hetkeäkään miestä joka ei suhtautunut koiriin (ja muihin eläimiin) edes jotenkin myönteisesti.
Tasan tässähän se pieleen meneekin. Koira on kuningatar/kuningas asunnossa ja elämässä. Tällaista ihmistä ei voi sietää kuin toinen yhtä hurahtanut.
Suhtaudun eläimiin myönteisesti: minulla on ollut kissoja (kuolivat jo vanhuttaan). Lapsuudenkodissani oli koiria, kissoja ja kaneja. Mutta en silti jaksaisi ihmistä, jolle eläin on lapsi ja elämäntapa.
Mitä sinä AP edes sillä miehellä teet?
No kyllä se koiran omistaminen vaan on elämäntapa. Et sinä voi jättää sitä koiraa yksin kotiin työpäivän jälkeen ja lähtö suoraan töistä drinksuille kun sattuu huvittamaan. Olet sitoutunut siihen koiran hoitoon ja omat suunnitelmat täytyy sumplia koiran lenkitysten ja ruokkimiseen ym. mukaan. Matkoille et voi noin vaan lähteä jne.
Mulla on koiria, jotka saa mennä sohvalle ja sänkyyn ja muutoinkin olla aina sisällä. Mutta kun tulee vieraita, niin kyllä koirat saa komentaa pois sohvalta (usein kysynkin vierailta häiritseekö/tulkitsen vieraiden eleitä), tarvittaessa ne saa laittaa myös takapihalle pois jaloista. Koirani eivät myöskään kerjää, jos meinaavat norkoilla ruokapöydän ympärillä, niin ne saa komentaa kyllä pois, jos en itse ole ehtinyt komentamaan.
Väkisin en kenenkään luo koirineni tuppaudu enkä suutu jos joku sanoo, ettei koirat ole tervetulleita, enkä muutenkaan niitä aina ota mukaan jos jonnekkin kylään menen.
Tykkään kyllä koiristani, mutta ne on kuitenkin koiria, eivät lapsia. Koirani saavat muutenkin elää koiramaisesti juuri siksi, että pidän niitä koirina, saavat syödä raatoja metsästä ja hevosenpaskaa, saavat kieriä mudassa ja kaivaa kuoppia. Kiinnipitoaikaan on pidettävä kiinni, mutta muulloin saavat olla irti jos vain ovat irtipidettäviä (tottelevat) jne. Syövät raakaruokaa, harrastetaankin, juovat ojasta vettä jne. ei lapsia vaan koiria.
Ap, söikö koirasi siis raakaa luuta sisällä? Mitä jos laittaisit koiran syömään luuta ulos, tai edes kylppäriin. Kyllä minuakin häiritsee se rouskutus esim. silloin kun yritän katsoa elokuvaa, miksi sitä koiraa ei voi silloin laittaa muualle syömään? Otan myös luut pois koirilta kun menen nukkumaan, koska muuten en saisi nukuttua siltä kolinalta ja rouskutukselta.
En tiedä millainen tilanne teillä oli kun koiran luun syönti miestä häiritsi, mutta voihan se syy olla ihan ymmärrettäväkin.
No mielestäni mies on tyhmä jos ei ole vuodessa ymmärtänyt että koira menee miehen edelle. No nyt ainakin oppi sen.
Vaikka minäkin miehenä arvostan eläimiä ja tykkään niistä en ottaisi naista joka haluaa lemmikkejä.
Minulle esim koira on sellainen joka ei mene sohville tai ulvo tai nuole sohvia. Ja ei todellakaan nuku sängyssä...
Tämä poikkeuksellinen koulutustapa ei ole kovin yleinen. Koirat on todella vapaasti kasvatettuja älyttömän usein.
No rajaan tällä 50% naisista pois mutta en muutenkaan edusta perus jantteria. Pärjään yksin erinomaisesti.
Jätä se mies!
Mun miehellä ei ollut kokemusta koirista ennen kuin alkoi seurustelemaan kanssani. Sanoi tapaillessamme, ettei pidä koirista ja on vähän allerginenkin.
Mies kuitenkin halusi yrittää kanssani ja ymmärsi hyvin, etten pääse tunnin varoitusajalla lähtemään viikonlopuksi johonkin, koska koira on hoidettava.
Nyt ollaan seurusteltu 4 vuotta ja koirakin on vielä menossa mukana. Ostaessamme omakotitaloa mies oli ehdottomasti sitä mieltä, että on ostettava sellainen missä koiralle riittää pihaa vahdittavaksi. Rakensi koirankopinkin. Koiralla on myös talvivaatteita ja pelastusliivit (käydään ehkä kerran vuodessa veneilemässä...) miehen toimesta. Mies harjaa koiran joka päivä ja nauttii sen kanssa ulkoilusta.
Kyllä niitä koiraystävällisiäkin miehiä on! Koira tarvitsee sinua, mies pystyy elämään yksinkin.
Jamsemi kirjoitti:
Olen seurustellut yli vuoden elämäni miehen kanssa. Tai siltä mies on mulle tähän asti tuntunut.
Tänä keväänä yhteenmuuttoa suunniteltu, mies osti asunnon johon mun oli tarkoitus myös muuttaa, olin niin innoissani ja hänkin tuntui olevan. Kunnes eilen paljastui ettei hän siedä koiraani. Olen aistinut tämän, mutta hän on sanonut ettei koira häiritse. Eilen uudella asunnolla koirani söi luutaan aika kovaäänisesti. Mies selvästi hermostui tästä ja vilkuili koiraani, ja suurinpiirtein pyysi meitä jo lähtemään. Hän sanoi, että ei pysty sopeutumaan koiran ehdoilla elämiseen, ja häntä ärsyttää kun koira pitää aina ottaa kaikkialle mukaan ja hänen mielestään on surullista että elän koiran ehdoilla. Koirani on aktiivinen, myönnän ja sen kanssa eläminen vaatii tietynlaista sitoutumista. Mutta nyt tuntuu että kaikki romahtaa. Olen itkenyt silmät päästäni, koira on mulle hyvin rakas ja tärkeä enkä ole koskaan edes harkinnut siitä luopumista. Ja tän mieskin tietää, pyytelee nyt anteeksi mutta en tiedä voinko unohtaa eilistä. Tuntui etten ole enää tervetullut miehen asunnolle, ja koira ei saa olla siellä oma itsensä vaan koko ajan pitäisi varoa ettei se pidä meteliä..
Onko kaikki nyt ihan romuna? En tiedä mikä olisi asiaan paras ratkaisu 😢😢 Olen hyvin eläinrakas ihminen, sellaiseksi minut on kasvatettu. Auttakaa :'(
Älä muuta miehen asuntoon. Pidä omasi. Löydät kyllä miehen joka on yhtä eläinrakas kuin sinä ja haluaa jonkin aikaa kanssasi seurusteltuaan hankkia kanssasi yhteisen asunnon. Toisen nurkkiin muuttamista en suosittele ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Jamsemi kirjoitti:
Olen seurustellut yli vuoden elämäni miehen kanssa. Tai siltä mies on mulle tähän asti tuntunut.
Tänä keväänä yhteenmuuttoa suunniteltu, mies osti asunnon johon mun oli tarkoitus myös muuttaa, olin niin innoissani ja hänkin tuntui olevan. Kunnes eilen paljastui ettei hän siedä koiraani. Olen aistinut tämän, mutta hän on sanonut ettei koira häiritse. Eilen uudella asunnolla koirani söi luutaan aika kovaäänisesti. Mies selvästi hermostui tästä ja vilkuili koiraani, ja suurinpiirtein pyysi meitä jo lähtemään. Hän sanoi, että ei pysty sopeutumaan koiran ehdoilla elämiseen, ja häntä ärsyttää kun koira pitää aina ottaa kaikkialle mukaan ja hänen mielestään on surullista että elän koiran ehdoilla. Koirani on aktiivinen, myönnän ja sen kanssa eläminen vaatii tietynlaista sitoutumista. Mutta nyt tuntuu että kaikki romahtaa. Olen itkenyt silmät päästäni, koira on mulle hyvin rakas ja tärkeä enkä ole koskaan edes harkinnut siitä luopumista. Ja tän mieskin tietää, pyytelee nyt anteeksi mutta en tiedä voinko unohtaa eilistä. Tuntui etten ole enää tervetullut miehen asunnolle, ja koira ei saa olla siellä oma itsensä vaan koko ajan pitäisi varoa ettei se pidä meteliä..
Onko kaikki nyt ihan romuna? En tiedä mikä olisi asiaan paras ratkaisu 😢😢 Olen hyvin eläinrakas ihminen, sellaiseksi minut on kasvatettu. Auttakaa :'(Älä muuta miehen asuntoon. Pidä omasi. Löydät kyllä miehen joka on yhtä eläinrakas kuin sinä ja haluaa jonkin aikaa kanssasi seurusteltuaan hankkia kanssasi yhteisen asunnon. Toisen nurkkiin muuttamista en suosittele ikinä.
Koirarakas ei ole synonyymi eläinrakkaalle. Moni on eläinrakas, mutta ei pidä koirista tai tietystä koirasta, kuten AP:n koira.
Vittu miten paskaista stealth-miesvihaa. Toivottavasti joudut työttömäksi etkä pääse enää koskaan töihin ja koirasi kuolee nälkään ja miehesi jättää sinut.