Ihmiset jotka kökkivät aina vain kotona

Itselläni tähän vaikuttaa se että olen introvertti. Kaikki mehut päivässä kuluvat siihen että työpäivä menee pulkkaan. Olen hyvin sosiaalisessa työssä ja työmatka ja kotimatka autolla sujuvat täydellisessä hiljaisuudessa latautuen. Illat kuluvat miehen ja lasten kanssa rauhassa tehden kaikkea mielekästä. Kotimme olemme laittaneet sellaiseksi jossa viihdymme emmekä juuri ole pois sieltä. En jaksa kauaa olla liian puheliaiden ihmisten seurassa enkä jaksa nähdä vaivaa puhua small talkia, minua ei kiinnosta montako kakkavaippaa työkaveri vaihtoi muksulleen yöllä ja siksi väsyttää, en tykkää vaivata muita omilla asioillani kun en jaksa itsekään kiinnostua muiden asioista. Pakollisten sukujuhlien seurauksena latailen akkujani kotona hiljaisuudessa lueskellen monta päivää. En ole koskaan kaivannut elämääni täyteen hyvänpäiväntuttuja ym, minulla on 4 lapsuudesta asti mukana kulkenutta erittäin läheistä ystävää joiden kanssa tiedämme kaikki tarkkaan toistemme hyvät ja huonot puolet, näiden ystävien kanssa käymme sitten joskus elokuvissakin tms jos siltä tuntuu tai kahvittelemme. Koska tunnemme toisemme, kenenkään ei tarvitse selittää miksi juuri nyt vain ei jaksaisi nähdä kun on ollut liikaa meteliä ympärillä tms. En myöskään jaksa lörpötellä tyhjänpäiväisyyksiä puhelimessa, soitan kun on asiaa tai tekstaan ja odotan tutuilta samaa. Tällä viikolla minun on ollut pakko hoitaa 4 vierailua meillä ja olen todella väsynyt kaikesta lasten melusta ja väkusin keksityistä puheenaiheista. Introvertin elämä on tällaista, itseään ei voi muuttaa enkä haluakaan. Suon itse muille sen että he saavat olla sellaisia kuin ovat, vaikka minulle on kauhistus joutua tekemisiin juuri esim jatkuvalla syötöllä lörpöttelevän ekstrovertin elohiiren, meitä kaikkia tarvitaan eikä se ole keltään pois :)

Niinpä, mitäpä tähän voisi sanoa muuta kuin että rakastan "kökkimistä", nytkin heitin pesukoneeseen takin jossa oli pesuohjeessa että vain kuivapesuun, jänskättää lopputulos :)

Olen paljon kotona vaikka teini(17) olenkin, syynä yleensä se ettei ulkona kännäily ja muu turha kiinnosta, kaverit asuvat muualla eikä löydy rahaa saati aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen paljon kotona vaikka teini(17) olenkin, syynä yleensä se ettei ulkona kännäily ja muu turha kiinnosta, kaverit asuvat muualla eikä löydy rahaa saati aikaa. 

Lisäten tähän vielä että tykkään sekä yhdessä ja yksinolosta, kotona saa olla rauhassa, kuunnella musaa, katsoa videoita, piirtää ja laulaa yms. En todellakaan ole introvertti mutta pitkän päivän jälkeen on kiva olla yksin.

Itselläni on laaja kaveriporukka ja sosiaalinen työ. Introverttinä kaikki energia menee että jaksaa painaa täysillä töissä ja keskittyä siihen, ei tulisi mieleenkään että jaksaisin töiden jälkeen käydä muualla kuin kaupassa pikaisesti. Pari kertaa kuussa riittää että näkee kavereita, onneksi tutut ymmärtävät tämän ja tietävät etten tahdo vältellä tai en pitäisi seurasta, en vain jaksa ja halua nähdä ihmisiä useasti, viihdyn niin hyvin yksinkin ja kaikki sosiaalinen kontakti uuvuttaa vaikka olisi kuinka mukavaa. Näin olen toiminut monia vuosia ja silti on seurani aina haluttua :) 

Täällä moni introvertti kertoo helposti tylsistyvänsä muiden seurassa. Mahtaako introvertti tajuta kuinka tylsää seuraa itse on?

On todella raskasta yrittää ylläpitää juttua jonkun introvertin kanssa, jolla on "rikas sisäinen maailma", mutta ei halua jakaa sitä rikkautta muiden kanssa. Siinä vasta voimat menee. 

Ja sitten jos se suu aukeaa, ei sieltä kuitenkaan mitään helmiä satele tai muutakaan tajunnan räjäyttävää viisautta. Tylsiä ne monen introvertin jutut on. 

" joskus on ihana piipahtaa vaikka kahville ostoskeskukseen ja katsella ihmisiä samalla kun hörppii kahvia. Ihan vaan olla, siis. Ap"

En kyllä vapaaehtoisesti tekisi mitään tällaista. Vihaan ostoskeskuksia. Kahvit saa kotonakin.

Viime viikolla olin leffassa, helmikuussa konsertissa, kirjastossa pari viikkoa sitten. Ulkona syömässä olen käynyt tänä vuonna jo varmaan yli 15 kertaa, joka on aikamoinen ennätys siihen nähden mitä aiemmin. "ylimääräiset" rahat olen käyttänyt siis ulkonasyömiseen, lähinnä lounasaikaan. Muuten olen ollut lähinnä kotona, poikaystävän tai perheen luona. Opiskelu on tällä hetkellä lähinnä kotona pänttäämistä, koen että pystyn paremmin keskittymään kotona, kuin esim. kirjastossa.  Eipä sitä sitten opiskelijan okein rahaa olekaan mihinkään muuhun. Viihdyn kuitenkin kotona; opiskellen, lukien, netissä suffaten, leffoja katsellen, ruokaa tehden, siivoten ja kohta voi ottaa parvekkeella vaikka alasti aurinkoa.

Mutta tuntuu, että monesti 8-16 toimistotyötä tekevien on vaikea ymmärtää, että esim. kotona työskentelevät tai opiskelevat oikeasti tekevät kotona jotakin, eivätkä vain lomaile. Ainakin omalta kohdaltani olen huomannut, että jos esim. ystävällä on keskellä viikkoa vapaapäivä, niin heti oletetaan, että olen valmis näkemään, olenhan myös "vapaalla."

Vierailija kirjoitti:

Viime viikolla olin leffassa, helmikuussa konsertissa, kirjastossa pari viikkoa sitten. Ulkona syömässä olen käynyt tänä vuonna jo varmaan yli 15 kertaa, joka on aikamoinen ennätys siihen nähden mitä aiemmin. "ylimääräiset" rahat olen käyttänyt siis ulkonasyömiseen, lähinnä lounasaikaan. Muuten olen ollut lähinnä kotona, poikaystävän tai perheen luona. Opiskelu on tällä hetkellä lähinnä kotona pänttäämistä, koen että pystyn paremmin keskittymään kotona, kuin esim. kirjastossa.  Eipä sitä sitten opiskelijan okein rahaa olekaan mihinkään muuhun. Viihdyn kuitenkin kotona; opiskellen, lukien, netissä suffaten, leffoja katsellen, ruokaa tehden, siivoten ja kohta voi ottaa parvekkeella vaikka alasti aurinkoa.

Mutta tuntuu, että monesti 8-16 toimistotyötä tekevien on vaikea ymmärtää, että esim. kotona työskentelevät tai opiskelevat oikeasti tekevät kotona jotakin, eivätkä vain lomaile. Ainakin omalta kohdaltani olen huomannut, että jos esim. ystävällä on keskellä viikkoa vapaapäivä, niin heti oletetaan, että olen valmis näkemään, olenhan myös "vapaalla."

Pointtina että kirjastossa, kahvilla ym. voi käydä ja välillä nautin näistä mutta ei sitä nyt varmaan joka päivä tai edes joka viikko ole varaa kahvitella. Itse en nauti mistään kaupungilla hengailusta "muuten vain." Voin mennä ostoksille, kahville, syömään tms. Mutta kävelylle tai oleskelemaan menen mieluummin, vaikka jonnekin luontoon, en ihmisvilinään.

Mulla on henkisesti raskas työ. Usein vaikkapa pyhien ja lomien aikaan haluaisin olla yksin ja omassa rauhassa kotona. Silti pakostakin kasaantuu kaikenlaisia tapaamisia ja normaalien sosiaalisten suhteiden ylläpitoon liittyvää touhua, joka on oikeasti aika kuluttavaa tässä kokonaisuudessa. Usein jätän viikolla vastaamatta puheluihin, jos tiedän, että tapaan samaa henkilöä viikonloppuna. En vain oikeasti jaksa edes kuulla jonkun tyhjänpäiväistä jutustelua tms. Kaupungillakin yleensä törmää ihmisiin. Se on toisinaan ihan kivaa. Joskus olisi kuitenkin ihan kiva käydä rauhassa ostoksilla ja lepuuttaa hermoja.

Kotini on linnani!

Katon Emmerdale ja Temptation Islandia,muuten käyn töissä. Siinähän se aika menee, joskus ehin käydä kaupassa.

Mä olen ollut nyt viimeisen 8kk sairaslomalla ja koska sairaspäiväraha on todella pieni, niin ei ole tosiaankaan varaa käydä juuri missään vaikka haluaisi. Jos varaa olis, kävisin paljon ulkona syömässä, kahvilla, leffassa ym.

Sentään tuttavan koiria saa lainata lenkille niin on jotain iloa. Lenkkeilen lähinnä. Kaupassa käyn ja muita asioita välillä, muutoin olen kotona. Positiivista tässä on että oon saanut viettää aikaa rakkaan aviomieheni ja rakkaiden kissojeni kanssa :)

Sitten kun rahaa tulee enemmän, aloitan käymään taas jossain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen paljon kotona vaikka teini(17) olenkin, syynä yleensä se ettei ulkona kännäily ja muu turha kiinnosta, kaverit asuvat muualla eikä löydy rahaa saati aikaa. 

Lisäten tähän vielä että tykkään sekä yhdessä ja yksinolosta, kotona saa olla rauhassa, kuunnella musaa, katsoa videoita, piirtää ja laulaa yms. En todellakaan ole introvertti mutta pitkän päivän jälkeen on kiva olla yksin.

Ja sitten tuhannen taalan kysymys: Mitä sitten vaikka olisi introvertti??

Mitä jos on tumma iho? Pitääkö hävetä ja pyytää anteeksi?

Mitä jos on homo? Pitääkö hävetä ja pyytää anteeksi?

-- 

Anteeksi, mutta olen liian älykäs seuraanne :)

On ollut tultua olla NIIN paljon ihmisten kanssa tekemisissä alkupuoli elämästä, että nyt on aika reflektoida ja katsoa sisäänpäin. Samalla netin kautta voi olla enemmän kuin tarpeeksi yhteydessä ns ulkomaailmaan.

Olen kyllästnyt ihmisten kaksinaamaisuuteen livessä. Netissä ihmiset totta kai voivat esittää mitä tahansa rooleja mutta ovat samalla raikkaan epäkorrekteja. Joskus.

On paljon omaa tekemistä, lukemista kävelyä kokkausta jne -  ja olin jo tarpeeksi kauan 'ystävien ystävä' - jolloin vain oma apuni ja läsnäoloni oli heille tärkeää - omissa kriiseissään - omissa vaikeissa rasteissa en vastaavasti apua saanut enkä kuuntelevaa korvaa -

joten joo - lähinnä pettymys kaksinaamaisuuteen -

saa pitämään omasta seurasta enemmän.

Ja lemmikin voi aina hankkia.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ollut nyt viimeisen 8kk sairaslomalla ja koska sairaspäiväraha on todella pieni, niin ei ole tosiaankaan varaa käydä juuri missään vaikka haluaisi. Jos varaa olis, kävisin paljon ulkona syömässä, kahvilla, leffassa ym.

Sentään tuttavan koiria saa lainata lenkille niin on jotain iloa. Lenkkeilen lähinnä. Kaupassa käyn ja muita asioita välillä, muutoin olen kotona. Positiivista tässä on että oon saanut viettää aikaa rakkaan aviomieheni ja rakkaiden kissojeni kanssa :)

Sitten kun rahaa tulee enemmän, aloitan käymään taas jossain.

Silloin kun olin töissä, tein 12h päivää niin en jaksanut enää tavata ketään kavereita. Vähäisen vapaa-aikani halusin pyhittää kotona olemiselle, joten oikeastaanhan tämä on aika hyvä nyt :) Harmi että sinne töihin joutuu vielä palaamaan. Jos ei pakko olis, en menis enää ikinä mihinkään töihin. Olisin vaan kotona mukavia juttuja tehden ja matkustaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ystäviä ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Vietän päivät koneella. Nettipalstat ovat ainoa yhteyteni ihmisiin.

Sama juttu täällä. Jotkut kaverit pyytävät jonnekin, mutta en jotenkin vain jaksa/pysty/kykene lähtemään, vaikka tykkäänkin kyseisistä ihmisistä kovasti. Koen olevani niin epäkiinnostava, etten viitsi tuppautua ihmisten seuraan liikaa myöskään. Mulle tulee kamalasti painetta ja stressiä sosiaalisista tilanteista. Jännään niitä päiviä tai jopa viikkoja etukäteen. Jännitän jopa omoen vanhempienikin näkemistä. Tunnen itsestäni alemmuudentunnetta ja inhoan itseäni. Hävettää kulkea julkisilla paikoilla, vaikka olen ihan hoikahko ja normaalin näköinen (mietin hiljaa mielessäni niitä ulkonäöllisiä nolouksiani ja häpeän).

Huh, aivan kuin olisi minun kirjoittamani tämä.. tykkään olla kavereiden kanssa ja matkustella, käydä kylässä mutta sosiaalisyen tilanteiden pelko ottaa useasti (ei aina) vallan. Yritän kovasti olla miettimättä asioita liikaa, mutta se on hullua miten pieniinkin yksityiskohtiin sitä kiinnittää huomiota kun ahdistaa sosiaaliset tilanteet. Kuvittelee muka että muilla ihmisillä kiinnostaa sun ulkonäkö ja jokainen pikku ilme tai sanominen. Eihän se niin ole, ei kellää kiinnosta pskan vertaa, mutta niin sitä vain oma pää kuvittelee.

Joten joo, olen paljon kotona, tykkäänkin olla kotona, mutta kävisin ulkona ja joka paikassa enemmän jos ei olisi niin ahdistavaa.

Kökkisin mielelläni kotona, mutta naapurin valittajan takia harvemmin siellä viihtyy.

Mikä nyt kullekin on "aina" kotona olemista. Käyn kaikissa ap:n mainitsemissa joskus, sekä töissä 5*/viikko. Silti tuntuu, että olen "aina" kotona. En vaan jaksa koko ajan olla menossa. 

Vierailija kirjoitti:

" joskus on ihana piipahtaa vaikka kahville ostoskeskukseen ja katsella ihmisiä samalla kun hörppii kahvia. Ihan vaan olla, siis. Ap"

En kyllä vapaaehtoisesti tekisi mitään tällaista. Vihaan ostoskeskuksia. Kahvit saa kotonakin.

Niinpä, miksipä sitä kotoa poistuisi. Ihan yliarvostettua maksaa jostain kahvikupista kahvipaketin verran.