Ihmiset jotka kökkivät aina vain kotona

Mitä se kenellekään kuuluu missä aikaansa viettää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi normaalilla järjellä varustettu aikuinen ihminen ei muka tajua että ihmiset nyt vaan on erilaisia ja pitää eri asioista syystä tai toisesta!

Olet vain utelias...joopa joopa...pientä ylemmyyden tunnetta ilmassa ja olethan toki vähän parempi ihminen kuin joku muu "kotihiiri".

Ei tämän ollut tarkoitus kenenkään mieltä pahoittaa :) Ap

Kotona istuvat mammat pahoitti mielensä.

Hyvä kun kysyit. Mäkin olen ihmetellyt, mitä aina kotona kykkivä ihminen kelaa/tekee. Nyt ymmärrän taas vähän. Itsekin viihdyn paljon kotona, mutta en nyt sentään viikosta toiseen, vain kaupassa käydäkseni. Ymmärrän kyllä että kotona voi olla kivaa tekemistä, koska itsellänikin on. En ole voinut olla ajattelematta, että aina kotona oleva on hieman apaattinen ihminen, ja pakoilee jotain. Itse kun olen ollut kotona pitempiä aikoja, olen ollut masentunut.

En köki aina kotona, mutta ei minulla ole mitään hinkua kotoa poiskaan. Joskus on kuitenkin pakko käydä kaupassa, asioilla, töissä tietenkin lähes joka päivä. Elokuvia täällä esitetään kerran kuukaudessa ja saatan käydä silloin elokuvissa, jos en ole töissä. En pidä joukkoliikunnasta enkä uimahalleista, luonnovesissä uin kun löytyy rauhallinen paikka sille. Talvella käyn avannossa. Jos lähden kävelylle, menen metsään, en tykkää lenkkeillä asvaltilla autojen melussa ja ohi suhaavien polkupyörien seassa. Arvostan rauhaa ja hiljaisuutta.

Kotona on kaikkea mielenkiintoista tekemistä; lemmikit, puutarha, askartelut, käsityöt, lukemiset, kotiaskareet. Kotini on niin ihana paikka, että viihdyn täällä hyvin. Täällä meidän pienellä paikkakunnalla on niin vähän kauppoja, että kaiken joutuu tilaamaan netistä, en jaksaisi lähteä isoon kaupunkiin ostoksille ja ravata koko päivää etsimässä jotain, minkä voisin aivan yhtä hyvin kotona istuen klikata ja tilata netistä.

Olen 26-vuotias nainen. Olen myös melko vahvasti sitä mieltä, että en tule koskaan löytämään ”sitä oikeaa”. Utopistissa haaveissani minulla olisi puoliso ja perhe. Tiedän, etten niitä tule saamaan, vaikka haluaisinkin.

Olen seurustellut kerran, vuoden verran. Olen tapaillut n. 30 miestä. Kaikkien kanssa ahdistaa. Kuukauden verran on kivaa, ihanaa ja huumaavaa, mutta sitten alan kokea jatkuvan näkemisen riippakivenä. Pala nousee kurkkuun. En pysty palautua heidän seurassa tai olla oma itseni.

Olen luonteeltani hyvin introvertti erakko. Lapsuuden perheeni kanssa voin olla sellainen kuin olen, heidän kanssa saan niin paljon omaa aikaa kuin tarvis.

Minulla on paras ystävä, ihanat vanhemmat ja sisarukset, kummilapset. Olen hyvä ystävä, hyvä tytär, hyvä työkaveri ja hyvä kummitäti. En koskaan tule olemaan hyvä tyttöystävä.

Itsekkäästi sanottu, mutta koen, että minulla on enemmän ihmisiä rakkainani, mitä minulle tarvitsisi suoda. Ne antavat paljon, mutta ottavat myös. Annan heille kaikkeni, mitä pystyn. En halua enää yhtään uutta ystävää, koska vanhoja saan juuri ja juuri hoidettua. En niitäkään, retuperälle jäävät osa.

Jos minulla olisi parisuhde, minun pitäisi luopua osasta rakkaista ihmisistä, joita minulla on. En yksinkertaisesti jaksaisi hoitaa enää uutta suhdetta, ja olen valinnut sellaiset ihmiset nyt ympärilleni, keitä rakastan ja keiden kanssa omat voimavarani riittävät.

Krhm... toi mun keskustelu ei Todellakaan pitäny tulla tänne ketjuun 😂 ketjun otsikko oli, ettei koskaan tule löytämään oikeaa, eikä tällainen kotikeskustelu 😂

Yks ystävä on aina kotona kuin vanhus. Käy kaupassa ja varmaan kävelyllä välillä.

Juoksee joka viikko lääkärillä.

Helpolla pääsee.

Tuo "kökin aina kotona" on vähän sama kuin se että "en ole tehnyt tänään mitään". 

Eli kun olen vapaalla, ja kotona, enkä tee mitään, niin se sisältää mm. kaupassa käymisen, ruuan laiton, eläinten hoidon, imuroinnin, pyykin pesun, iltakävelyn, tv:n katsomisen, kirjan lukemisen ja nettailun.

Kun joku kysyy sitten mitä tein tänään, vastaan että en mitään, olin ja laiskottelin vain.

Sama homma, kun kökkii kotona koko päivän. Tulee käytyä kaupassa, torilta ostamassa masikoita, kävelyllä, vuokraamassa leffa, grilliltä hakemassa evästä, enkittämässä koira.... Että ei se välttämättä tarkoita että ei tee mitään, tai että oli kotona koko päivän, vaikka niin tulee sanottuakin :D 

En oikein pääse hyvin kävelemään, mutta sitä ei oikein kukaan usko enkä saa siis esimerkiksi vammaispalveluja. Sen takia olen lähes aina kotona, lähikaupassa jaksan käydä.

en käy koskaan missään sillä kaikki kodin ulkopuolella on maksullista

Rakastan ja nautin olla kotona. Työssäkäynti on pakkopullaa minulle. Nukun paljon, syön rauhassa, kuntoilen, opiskelen, surffailen netissä, laitan ruokaa, katson telkkaria, kuuntelen radiota, siivoan, sisustan, luen lehtiä, käyn saunassa, istun poreammeessa, istun hierontanojatuolissa, kirjoitan päiväkirjaa jne. Teen kaiken tämän kotonani ja paljon muuta. Olen ollut aina kiusattu kouluissa, opiskelupaikoissa ja työpaikoissa ja elänyt vaikeassa parisuhteessa narsistisen miehen kanssa. Lopulta jätin kaiken siihenastisen tienaamani maallisen omaisuuden ja muutin pois sekä vaihdoin paikkakuntaa. Olen kiltti ja hiljainen ihminen. Nyt uudella paikkakunnalla en ole joutunut kiusatuksi työpaikassa. Olen niin kiitollinen siitä. Pelkään kuitenkin koko ajan, että jotain ikävää sattuu, vaikka työnteosta tykkäänkin. Minulla ei ole vapaa-ajalla minkaanlaisia sosiaalisia suhteita eikä yhtään ainutta ystävää, perheenjäsentä tai sukulaista, jonka kanssa olisin tekemisissä. En vain kertakaikkiiaan ainaisten kiusaamisen ja ikävien kokemusten takia osaa olla enään ihmisten kanssa missään tekemisissä. Suorastaan pelkään kaikkia ihmisiä. Yksinäisyys ja erakkous ovat totaalisesti minun juttuni. Kotini on linnani. Tämä on luxuselämää minulle. Rakastan kyllä kaikkea kaunista. Vaatteita, koruja, laukkuja, kenkiä, koriste-esineitä, huonekaluja, tauluja jne. Onhan Jumala ja enkelit seuranani. Rukoilen ja olen yhteydessä niiden kanssa.

Olen myös introvertti ja tykkään olla kotona. Ystäviä ei ole. Harvat tuttavat ottavat yhteyttä kun tarvitsevat pakettiauton palveluksia.

Alkupään postaukset ovat saaneet yli 500 yläpeukkua, joten meitä on paljon, en ole siis yksin.

Olen kotona ja käyn vain kaupassa ja lenkillä. Ehkä kerran kahdessa kuukaudessa käyn kirjastossa tai kaupungilla. Ystäviä ei ole, en ole työelämässä ja rahaa ei ole matkustella tms,  eikä sukulaisia, joten minne menisin?

Teen sitä mikä kiinnostaa!

Kävisin kyllä mielelläni ulkona, jos olisi ystäviä kenen kanssa lähteä. Yksin en halua lähteä, ärsyttää kaveriporukat ja pariskunnat. Minulta on jäänyt monta asiaa kokematta yksinäisyyden takia. Haluaisin esim. matkustella, mutta pelkään että masentuisin vaan yksin, kun kaikilla näyttää olevan aina seuraa.

Viihdyn parhaiten yksin. Ihmisten kanssa oleminen nyt vain on rasittavaa eikä anna oikeastaan mitään. Kotona luen ja opiskelen esimerkiksi historiaa, filosofiaa ja maantietoa. Pyrin kehittämään itseäni henkisesti niin pitkälle kuin mahdollista.

Ei ole ystäviä, eikä rahaa tehdä mitään tai pyöriä missään. Pelaan maksuttomia pelejä netissä, jotta saan aikani kulumaan. Jos olisi ystäviä, tai vaihtoehtoisesti varaa harrastaa jotain, en kökkisi kotona. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kuulostaa vähän surulliselta omaan korvaan. Siis se, että moni kirjoittaa, ettei ole ketään, kenen kanssa mennä tai tehdä mitään. Kodista tulee hieman kuin vankila silloin ja varmaan kynnys lähteä ulos nousee mitä enemmän aikaa kuluu. Miten te tällaisessa tilanteessa olevat olette päätyneet omaan tilanteeseenne? Eräs oma kaverini on hieman samanlaisessa tilanteessa ja olen koettanut pitkään olla se ns viimeinen kaveri, jota hän tapaa, mutta hän on rehellisesti sanottuna niin ilkeä ja piikikäs ihminen, etten minäkään meinaa jaksaa enää. Sen vuoksi tätä täällä pohdin.

Joillekin siitä voi tulla vankila. Henkilöille, jotka haluaisivat olla aktiivisempia mutta eivät jostakin syystä voi liikkua kodin ulkopuolella. Mutta ehkä ennemminkin useimmille vankilan sijaan koti on turvasatama. Ihmiset jotka ovat esim. kokeneet kiusaamista tms. eivät välttämättä koe omakseen oloa ihmisjoukoissa tai ylipäätään jatkuvasti erilaisissa tapahtumissa käymistä. Silloin se koti ja ne ihmiset siellä ovat turvallisia ja kotona voi olla oma itsensä.

Kodista voi muodostua vankila esim. työttömyyden takia. Ei ole hirveästi varaa tehdä mitään ja ehkä hävettää liikkua ihmisten ilmoilla peläten tavata työssäkäyviä tuttuja.

Mutta ehkä monille aktiivisille ihmisille on myös vaikea aidosti ymmärtää, että on ihmisiä, jotka viihtyvät kotona. Onhan se tietysti huolestuttavaa, jos koko elämä on kotona, eikä ikinä poistu minnekään. Mutta itae vietän paljon aikaa kotona mutta sitten on taas kiva lähteä kaupungillekin.

Miksi on huolestuttavaa olla kotona jos se on oma valinta? Itse vietän kaiken vapaa-aikani kotona minkä parisuhteelta pystyn. Koira ja työpaikka löytyy. Ne riittää aktiivisuudeksi. Muuten vain lähinnä pelaan tietokoneella/teen ruokaa, ihan mitä tahansa mitä voi kotona tehdä. En oikein jaksa nähdä kavereita kun näen töissä jo ihan tarpeeksi ihmisiä. Ymmärrän jos pointtisi oli että ei esim ole työtä ja joutuu olemaan 24/7 sisällä vasten tahtoaan.

Minä olen aina kotona. En oikeastaan käy muualla kun kaupassa. Päivät puuhastelen tallissa, kotitöiden parissa tai pihahommissa. Kaupungissa käyn pari kertaa vuodessa.

En oikeastaan tiedä, aika vaan menee kuin siivillä vaikken tee muuta kuin seikkailen netissä, katson telsua ja pelailen + ne muut kodin hommat. Tarve ihmiskontakteihin vähenee vuosi vuodelta ja olen ns. luovuttanut parisuhteesta haaveilun suuhteenkin, tunnen vain olevani niin paljon erkaantunut muusta väestöstä, että menisin varmaan aivan omana eliölajina. Töissä käyn, mutta koen äärimmäistä vastenmielisyyttä koko velvoitteesta ja väsyttää se ihmisille normaalin esittäminen joskus suurestikin niin, etten vaan jaksa. Sanomattakin lienee selvää, etten osallistu mihinkään yhteisiin huvituksiin, koska tuntisin oloni niin turhaksi ja vaivautuneeksi siellä muiden pälättäessä ja kikatellessa ihmisjutuilleen. Ja kaikista pahintahan se olisi jos nyt vaikka kaikesta huolimatta menisin pikkujouluihin ja tarjoutuisi sutinan mahdollisuus, kokisin vain suurta pettymystä kun en sellaiseen kykenisi ja vetäytyisin koko tilanteesta potien jälkikäteen masennusta erilaisuudestani.

Kuten moni muukin vastanneista olen introvertti. Lapsena koulukiusattu ja silloin varmaan muokkaantui tapa olla pitkälti yksin. Työni (yrittäjä ja asianajaja) vaatii paljon asiakastapaamisia ja yhteydenpitoa eri tahoihin asiakkaiden lisäksi ja on lisäksi henkisesti aika kuormittavaa. Vapaalla haluan latautua ja vaan olla. 

Työmatkoihin menee päivässä noin 1,5 h, joten vapaata ei iltaisin jää paljoa. Viikonloppuisin onkin sitten kaikki omat hommat tekemättä (siivous, pyykit, ruoka, kaupassakäynnitk, jne.) joten aika menee siihen. En myöskään enää jaksa vklna lähteä bilettämään (48 v), sillä entisenä päihdeongelmaisena se juominen "jää päälle". 

Ke ja su käyn ratsastamassa ja satunnaisesti uimassa. Nuo harrastuksetkin siis sellaisia, ettei ole ns. joukkuehenkeä vaan saa yksinään harrastaa (tietenkin ratsastamassa muitakin, mutta kaikki puuhailee sen oman heppansa kanssa).  Olen tosin päättänyt, että kerran viikossa alan käymään jossakin (teatteri vaikka). Tosin tuo päätös tehty joka viikko jo monen vuoden ajan, mutta jos nyt ensi viikolla alottaisi…. (päätös nro 296)